Arvostettu avaruushiukkasfyysikko ja kosmologi Katherine Freese ratkoo työkseen yhtä ihmiskunnan suurimmista mysteereistä: mistä universumi koostuu? Katherine on luonut uraa miehisessä tiedeympäristössä, mikä ei aina ole ollut helppoa.

Katherine Freese tunsi, kuinka kiusaantunut hiljaisuus laskeutui hänen ja Ruotsin kuningattaren Silvian välille. Avaruushiukkasfyysikko ja kosmologi Katherine Freese oli kutsuttu puhujaksi Crafoord-palkintogaalaan Tukholmaan, jossa jaetaan ”astronomian Nobeleiksi” kutsutut tunnustukset.

Gaalaillallisen jälkeen Katherine oli esitelty kuningattarelle, ja Silvia oli pyytänyt häntä määrittelemään avaruuden. Katherine teki työtä käskettyä, mutta  kuningattaren ilme sai hänet epäilemään, että oli kuulostanut seavalta. Epätoivoisena hän etsi mielessään uutta keskustelunaihetta, ja sylkäisi sitten ulos ensimmäisen mieleensä juolahtaneen ajatuksen.

”Oletteko te Norjan kuningattaren kanssa parhaita kavereita?” Katherine imitoi itseään ja purskahtaa sitten rehevään, läikkyvään nauruun.

Maailmankaikkeus, rakastettuni

Tällainen on 58-vuotias Katherine Freese, arvostettu yhdysvaltalainen teoreettinen avaruushiukkasfyysikko ja kosmologi sekä pimeän aineen ja pimeän energian tutkimuksen pioneeri. Itseironinen ja mutkattoman suora – ja puhuu maailmankaikkeuden mysteereistä kuin rakastunut teini ensimmäisestä heilastaan: ”Melko coolia, vai mitä!” hän hihkaisee kerrottuaan, että lävitsemme kulkee tälläkin hetkellä pieniä pimeän aineen hiukkasia alkuräjähdyksen jäljiltä. ”Eikö olekin ihmeellistä!” hän huudahtaa selitettyään aikamatkustuksen lainalaisuuksia.

Vaikka Katherine on kuumeessa ja aamupalakin on vielä kesken, hän jaksaa innostua universumin ihmeistä Tukholman Östermalmilla sijaitsevassa asunnossaan. Syyskuussa Katherine, Michiganin yliopiston professori, muutti Yhdysvalloista Tukholmaan ja aloitti kolmevuotisen pestin Teoreettisen fysiikan pohjoismaisen laitoksen Norditan johtajana. Katherine on toiminut samanlaisissa tehtävissä myös Yhdysvalloissa, mutta kun kutsu kävi Ruotsiin, hän ei epäröinyt vastata kyllä. ”Pohjoismaissa tehdään merkittävää alan tutkimusta, ja Norditalla on hyvä maine maailmalla”, Freese sanoo ja haukkaa palan näkkileipää.

Tukholmakin oli hänelle jo entuudestaan tuttu, sillä Freese istuu ruotsalaisen, pimeään aineeseen ja energiaan erikoistuneen Oscar Klein Centren kansainvälisessä tiedeneuvostossa, ja vuonna 2012 hänet nimettiin Tukholman yliopiston kunniatohtoriksi. Koska piirit ovat pienet, Freese tuntee myös kaikki suomalaiset eturivin kosmologit Kari Enqvististä Keijo Kajantiehen ja Kimmo Kainulaisesta Kari Rummukaiseen.

“Suomesta tulee hämmästyttävän suuri määrä kansainvälisesti tunnettuja kosmologeja, varsinkin niin pieneksi maaksi. Teoreettisen hiukkasfysiikan tutkijoiden ryhmä Helsingissä on Pohjoismaiden merkittävimpien joukossa.” Kuuluisa on myös Katherine Freese, ja rekrytointina suorastaan loistava saalis.

Huippuoppilas

Katherine syntyi Saksan Freiburgissa fyysikkoisän ja biologiäidin perheeseen. Kun hän oli yhdeksän kuukautta, perhe muutti vanhempien töiden takia
Yhdysvaltoihin. Vartuttuaan ”Katie” alkoi käydä tyttökoulua, jossa tytöille ei opetettu lainkaan fysiikkaa. Katherinen vanhemmat eivät tajunneet, että se aiheuttaisi tyttärelle myöhemmin ongelmia, vaan ajattelivat tämän ehtivän opiskella ainetta vanhempanakin. Olihan tytär kuitenkin loistava oppilas, joka pääsi hyvän koulumenestyksensä ansiosta hyppäämään yhden luokka-asteen yli.

15-vuotiaana nuoren naisen elämä mullistui. Katherine vietti kesäänsä opiskellen kuuluisassa Exeterin kesäkoulussa, jossa hän pääsi elämänsä ensimmäisille fysiikan tunneille. Opettaja kertoi Einsteinin suhteellisuusteoriasta, jonka mukaan esimerkiksi aikamatkustaminen on mahdollista. Se upposi maailmankaikkeuden mysteerejä pohtineeseen teiniin, ja niinpä hän alkoi muutamaa vuotta myöhemmin opiskella Princetonin yliopistossa fysiikkaa. Sittemmin Katherine on työskennellyt maailman maineikkaimmissa yliopistoissa, kuten Harvardissa, MIT:ssä ja Berkeleyssä, ja selvittänyt yhtä ihmiskunnan tärkeintä, vielä ratkaisematonta kysymystä: mistä universumi koostuu?

Pimeän aineen jäljillä

Hätkähdyttävää kyllä, maailmankaikkeudesta tunnetaan vain noin viisi prosenttia. Tähän lukuun kuuluvat esimerkiksi koulussa päntättävät planeetat ja avaruuden kaasut. Universumin loppuosan uskotaan olevan niin sanottua pimeää ainetta, jonka koostumus on vielä tutkijoille mysteeri. Ongelmana on, ettei sitä voi havaita suoraan sähkömagneettisen säteilyn kautta. Erilaisia teorioita pimeän aineen koostumukseksi on useita, ja niitä yritetään todistaa oikeiksi esimerkiksi satelliittihavaintojen ja hiukkaskiihdytinkokeiden avulla.

Katherine uskoo pimeän aineen koostuvan niin sanotuista heikosti vuorovaikuttavista massiivisista hiukkasista, wimpeistä. Hän on esittänyt kollegansa kanssa lupaavan teorian, jonka mukaan wimpejä voi yrittää havaita hyvin alhaiseen lämpötilaan jäähdytettyjen kiteiden avulla. Teoriaa testataan parhaillaan parissakymmenessä maanalaisessa kohteessa eri puolilla maailmaa Kiinasta Kanadaan ja Etelänavalta Italiaan. Tulokset ovat vielä keskenään ristiriitaisia, ja kilpajuoksu arvoituksen ratkaisemiseksi jatkuu. Silti jo nyt voidaan sanoa, että Katherinen kontribuutiot pimeän aineen mysteerin selvittämisessä ovat olleet merkittäviä — onhan hän ollut muun muassa kumoamassa aiemmin vahvoilla ollutta teoriaa. Oikeastaan Katherinen menestys tiedemaailmassa hämmästyttää häntä itseäänkin, sillä miehisellä alalla eteneminen ei ole ollut aina helppoa.

Se ainoa nainen

Opintojen alku oli vaikea, koska Katherinelta puuttuivat fysiikan perustiedot tyttökouluvuosien takia. Kun muut olivat opiskelleet esimerkiksi sähköisten ja magneettisten ilmiöiden lainalaisuuksia jo vuosia, Katherine aloitti kaiken nollasta. Aiemmin hän oli ollut aina luokkansa priimus, mutta nyt hänen arvosanansa laskivat.

”Pojat kurssillani huomauttelivat, kuinka itsestään selvää kaikki on ja kuinka fiksuja he ovat. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin, että se kaikki oli vain peliä. Alan kulttuuri on hyvin kilpailullinen ja macho. Mutta koska minulla oli niin paljon kirittävää, aloin epäillä olevani tyhmä.”

Katherinen itsetunto laski, eikä yliopistoura ollut itsestäänselvyys. Parikymppisenä Katherine ei edelleenkään tiennyt, mitä haluaisi tehdä isona, joten hän muutti muutamaksi vuodeksi Tokioon opettamaan englantia ja työskentelemään tarjoilijana. Sitten Katherinelta puhkesi umpisuoli ja hän joutui sairaalaan. Leikkauksesta toipuessaan hänellä oli paljon aikaa tapettavana, ja hän alkoi lukea aika-avaruudesta kertovaa kirjaa. Silloin hän muisti jälleen, kuinka kiehtova aihe oli, ja päätti jatkaa tieteen parissa.

Uran kannalta merkittävä käänne tapahtui, kun Katherine tutustui hiukkasfysiikan uuteen alaan, avaruushiukkasfysiikkaan. Kolumbian yliopistossa oli vierailemassa alan pioneeri David Schramm, joka huomasi Katherinen kyvyt ja pyysi hänet Chicagon mafiaksi kutsuttuun, arvostettuun tutkimusryhmään. Siitä alkoi nousujohteinen ura. Pimeää ainetta hän alkoi tutkia 25-vuotiaana, ja ensimmäisen vakituisen virkansa hän sai kolmekymppisenä.

Pitkään Katherine kuitenkin kärsi epävarmuudesta ja kyseenalaisti itseään. Hän oli usein ainoa nainen luennoilla, seminaareissa ja tutkimusryhmissä ja oppi piilottelemaan feminiinisyyttään. Hän pukeutui arkisesti ja vältteli meikkaamista, sillä pelkäsi, ettei häntä muuten hyväksyttäisi miesten joukkoon. Moni halusikin testata nuoren blondin osaamista.
”Kaikki nekin, jotka yleensä nukkuivat, heräsivät, kun minä tulin sisään. Sitten he yrittivät keksiä kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Uskon, että minua haastettiin erityisen paljon naiseuteni takia”, hän sanoo ja naurahtaa.

Virheiden pelko

Pitkään Katherine ylisuoritti ja valmistautui tavallisillekin avaruuslennolle. Hän pelkäsi tekevänsä virheitä, mikä on Freesen mukaan usein tyypillistä naisille.
”Naiset ottavat myös usein kritiikin miehiä henkilökohtaisemmin ja pelkäävät olevansa typeriä.”
Nykyään Katherinen nimi ja meriitit tunnetaan, eikä hän ole enää vuosiin miettinyt muiden hyväksyntää. Epävarmuus karisi nelikymppisenä, kun hänen takanaan oli jo tuhansia esiintymisiä, monia tieteellisiä avauksia — ja hän oli selvinnyt pienen lapsen kasvattamisesta ja avioerosta.

Katherine ei haluaisi muuttaa monia asioita menneisyydestään, mutta perheen ja uran yhteensovittaminen olisi voinut olla tiedemaailmassa helpompaa.
Hän sai lapsen 31-vuotiaana ollessaan ensimmäisessä opetusvirassaan huippuyliopisto Massachusetts Institute of Technologyssä. Äitiyslomaa ei ollut, eikä Katherine saanut vapautusta opetuksesta. Eiväthän sitä tarvinneet mieskollegatkaan, joiden vaimot jäivät hoitamaan lapsia kotiin. Katherinen ja hänen Harvardissa työskentelevän tutkijamiehensä rahat eivät riittäneet lastenhoitajan palkkaamiseen. Katherine itki usein miettiessään, miten he selviävät.

Kun Katherinen isoäiti kuoli, hän peri vähän rahaa.

”Sen ansiosta saimme palkattua lastenvahdin. Ilman perintöä emme olisi pärjänneet taloudellisesti.”

Vauvalla oli kuitenkin koliikki, ja poika huusi suurimman osan valveillaoloajastaan. Ensimmäisen vuoden ajan Katherine sai laskea vaativaa matematiikkaa neljän tunnin yöunilla korvatulpat korvissaan.
Silti hän halusi lisää lapsia, kun poika kasvoi. Mies oli eri mieltä, sillä esikoisen kanssa oli ollut niin vaikeaa.
”Kieltäydyin tekemästä kompromissia, ja niinpä erosimme, kun poikamme oli kahdeksan. Olen edelleenkin surullinen siitä, etten saanut enempää lapsia. Jos olisimme asuneet Ruotsissa, niin ei olisi välttämättä käynyt, koska lapsen hankinta ei olisi ollut taloudellisesti niin vaikeaa.”

Ei mikään jäykistelijä

Katherine kehuukin estoitta Pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, joissa naisten on huomattavasti helpompaa tehdä uraa kuin Yhdysvalloissa. Hän on myös onnellinen läheisistä väleistä nyt 26-vuotiaaseen poikaansa. Hän työskentelee teknologia-analyytikkona investointipankki Goldmann Sachsilla, äiti kertoo ylpeänä.

Kun Katherine Freese aloitteli uraansa, hänellä oli hyvin harvoja naispuolisia kollegoja. Nykyään tilanne on parantunut, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa
fysiikan tohtoreista joka kymmenes on nainen. Hameväkeä näkee yhä useammin myös huippuviroissa. Viime syksynä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen, Cernin pääjohtajaksi nimettiin ensimmäistä kertaa nainen, Fabiola Gianotti.

Katherine on tyytyväinen, sillä roolimallit ja mentorit voivat houkutella lisää naisia alalle. Hänelle itselleen biologiäidin esimerkki on ollut kullanarvoinen, ja hän onkin iloinen, että on voinut esimerkillään kannustaa muita naisia urallaan. Katherine on esimerkiksi kirjoittanut kiittäviä arvioita saaneen kirjan The Cosmic Coctail, jossa hän kuvailee tieteilijöiden ponnistuksia pimeän aineen ymmärtämiseksi ja kertoo omista kokemuksistaan alalla. Terra Cognita -kustantamojulkaisee kirjan suomeksi ensi syksynä.
”Jotkut naiset ovat tulleet kiittämään minua siitä, että hassuttelen enkä ole jäykistelijä. Minulle on sanottu, että he ovat saaneet minulta energiaa itsekin jatkaa alalla.”

Kun Katherine esimerkiksi työskenteli FermiLabissa, Chigagon lähellä sijaitsevassa hiukkaskiihdyttimessä, taukotilojen seinälle oli ripustettu juliste bikineissä poseeraavasta naisesta. Katherine teippasi seinälle alastonkuvan lihaksikkaasta miehestä, ja pian kaikki julisteet katosivat. Vakavampaakin sovinismia esiintyy edelleen.
”Istun monissa tiedelautakunnissa, ja aina niistä löytyy joku, joka ei halua antaa rahoitusta tutkijalle vain siksi, että tämä on nainen. Alalla on edelleen monia nuijia.”

Jospa olenkin väärässä?

Mutta vaikka Freese on saanut urallaan myös paljon tukea ja hänellä on kollegoita ympäri maailmaa, hän tuntee edelleen ajoittain olevansa yksinäinen tiedemaailmassa.
“Seminaareissa ja muissa tapaamisissa on aina vastassa miesten joukko. Heidän kanssaan ei synny samalla tavalla luonnollista ystäväverkkoa niin kuin naisten kanssa.”
Onneksi on lukuisa joukko lapsuudenystäviä, jotka työskentelevät niin muodin kuin taiteenkin maailmassa, ja joiden kanssa voi viettää tyttöjen iltoja vaikkapa taidenäyttelyissä käyden tai urheillen.

Katherine on oppinut kuitenkin nauttimaan haasteista. Norditassa hänen tehtävänään on hankkia laitokselle rahoitusta, suunnitella toimintaa ja saada julkisuutta. Hänen tavoitteenaan ovat Norditan mahdollistamat tieteelliset läpimurrot, joita saadaan, kun oikeita ihmisiä saatetaan yhteen. Ensi syksynä Katherine alkaa tehdä jälleen myös tutkimusta, jota rakastaa. Hän kehittelee erilaisten matemaattisten mallien avulla teorioita maailmankaikkeuden varhaisimmista, pimeistä tähdistä ja niiden toimintamekanismeista. Ruotsin Tiedeneuvosto, Vetenskapsrådet, myönsi Katherinen johtamalle tutkijaryhmälle Tukholman yliopistoon 101 miljoonan kruunun ja kymmenen vuoden apurahan teoreettisen hiukkasfysiikan tutkimukseen.
”Tutkimuksen teko on minusta hyvin tyydyttävä älyllinen prosessi”, hän sanoo.

Luonnontieteilijänä hänen suurin pelkonsa kuitenkin on, etteivät hänen teoriansa vastaakaan luontoa ja todellisuutta. Voi olla, etteivät vuonna 2018 valmistuvan, aiempaa tehokkaamman James Webb -avaruusteleskoopin havainnot tuekaan Katherinen tähän mennessä kehittelemiä teorioita.
”Välillä pelkään, että olen viettänyt koko elämäni projektien parissa, jotka eivät pidäkään paikkaansa. Siihen on jopa korkea todennäköisyys! Mutta epävarmuuden kestää, koska jokapäiväinen työni on hauskaa, ja tuntuu, että se on myös tärkeää. Sillä vaikka oma osuuteni ei lopulta olisikaan se, joka jää elämään, olen silti ollut osa tieteen polkua. Jokaistatarvitaan, jotta tuloksia saadaan.”

Juttu on alun perin julkaistu maaliskuun 2015 Gloriassa.

”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.
”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.

Yrittäjä Sara Karlsson viettää kesät ilmavissa vaatteissa Italian maaseudulla. Tyylissään hän satsaa silittämiseen ja sydämelliseen käytökseen.

Sara Karlsson on työskennellyt koko työelämänsä ajan muodin, designin, estetiikan ja luovuuden parissa. Siksi hän tietää, että vaate, joka tuntuu päällä helpolta ja ylelliseltä, on aina pitkän suunnittelu- ja tuotantoprosessin tulos.

”Loppuun asti mietityt ideat ovat yksinkertaisia niin designissa kuin elämässäkin. Jos jokin idea on monimutkainen tai tilanne tuntuu sekavalta, se on vielä kesken ja sen täytyy saada vielä kehittyä. Elämää ei voi hoputtaa.”

Sara innostuu luovasta ajattelusta, hyvästä suunnittelusta, hyvistä raaka-aineista ja taidokkaasta käsityöstä. Muodissa Saraa kiehtovat erityisesti pienet ja omaääniset brändi, kuten Deitas, The Row, Lemaire, Samuji, Ryan Roche ja Juslin Maunula. Hän ompelee vaatteita myös itse.

”Siinä oivaltaa, miten monta vaihetta laadukkaan vaatteen valmistamisessa on.”

Sara on aina pukeutunut vähäeleisesti, meikannut vähän ja tuntenut olonsa kotoisaksi epämuodollisissa tilanteissa, vaatteissa ja ympäristöissä.

”Lapsuudenkodissani kaikki oli konstailematonta mutta samaan aikaan rakkaudella laitettua ja jotenkin raikasta. Vietimme kesät saaristossa, söimme itse kalastettua kalaa joka päivä, poimimme metsämansikoita ja uimme meressä, joka ei oikeastaan koskaan ollut kovin lämmin.”

”Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Nykyään Sara viettää kesät maalla Italiassa.

”Teen töitä ulkona, syön ulkona, luen ulkona, torkun ulkona. Ulkoilmassa kaikki on parempaa. Uskon että ihmiselle tekee hyvää etsiä ympäriltään kauneutta: katsella kukkia, taidetta, kauniita maisemia, pilvenhattaroita. Olla lähempänä kaikkea sitä, mistä elämä syntyy. Viljellä jotain syötävää itse, vaikka vain salaattia ja yrttejä parvekelaatikoissa. Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Saran kesätyyli on mutkaton: asut ovat usein bikineitä ja uimapukuja, joiden ylle on heitetty jotain väljää ja viileää. Illalliselle hän pukeutuu kuitenkin aina rauhassa ja ajatuksella.

”Se antaa päiville ryhtiä ja juhlistaa yhdessä syömistä. Vaatteiden merkitystä maailmassa on helppo vähätellä, mutta minun mielestäni pukeutuminen on yksi niistä arkisista rutiineista, jotka ankkuroivat päivän.”

Saran mielestä tyyliä on vaikea erottaa ympäristöstä ja käytöstavoista.

”Tyyli on sanoissa, jotka päästämme suustamme, lahjoissa, joita annamme muille, tavassamme asetella hedelmät kulhoon ja kattaa – tai olla kattamatta – pöytä ateriaa varten. Sillä, viitsimmekö pitää huolta itsestämme ulkoisesti, on valtavan suuri vaikutus siihen, miten kannamme itsemme ja kohtaamme toiset ihmiset.”

Kuvaile tyyliäsi.

Vähäeleinen, konstailematon, inspiroitunut. Sensuellit kaapuvaatteet ovat erikoisalaani. Ylläni voi nähdä usein valkoisen eri sävyjä, vajaamittaisia housuja, laadukkaita neuleita ja villakangastakkeja, väljiä silkistä valmistettuja housuja, kimonoita ja mekkoja. Rakastan hyvin tehtyjä kenkiä ja vaatteita, jotka saavat käyttäjänsä rentoutumaan ja loistamaan. Ostan harvoin uutta, ja käytän samaa asua usein.

Millainen on luottoasusi?

Miellyn helposti erilaisiin univormuihin, joita saatan käyttää vuoden tai pari, ihan jatkuvasti. Musta ohut pooloneule yhdistettynä Stella McCartneyn valkoisiin vajaamittaisiin farkkuihin ja Célinen tennareihin on esimerkki tällaisesta. Kesällä käytän Samujin mekkoja ja silkkihousuja ja Stella McCartneyn silkkihaalareita.

Ketkä ovat vaikuttaneet tyyliisi?

Luonto, taide, kirjat, elokuvat, musiikki. Perheeni, ystäväni ja kaikki ihanat ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä ja viettää aikaa. Ajan ilmiöt ja oman minän kirkastuminen vaikuttavat nekin olemiseen ja pukeutumiseen. Uskon, että mitä paremmin oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, sitä kauniimmalta sekä oma naama että muut ihmiset ja maailma alkavat näyttää. Silloin ei tarvitse tyylin tai meikin avulla yrittää olla jotain enemmän kuin on.

Tärkein tyylioivalluksesi?

15-vuotiaana tärkein asia maailmassa saattoi hetkellisesti olla jonkun tietyn kenkäparin hankkiminen, mutta tätä nykyä pidän isoimpana tyylisaavutuksena mielenrauhaa. Mietin palaveriin mennessäni ja sähköpostia lähettäessäni, mitä annan muille ihmisille. Aina kun mahdollista, tahtoisin sen olevan mieluummin näkemystä ja kirkkaita ideoita kuin sameaa vatvomista tai oman egon pönkitystä.

Mikä on rakkain vaatteesi?

Jokainen on sitä jollain hetkellä. Rakastan parasta mahdollista laatua kaikessa. Laatu tarkoittaa minulle taiturimaista suunnittelua, käsityötä ja hyviä raaka-aineita, mutta myös luovuutta, vapautta, aikaa ja hauskuutta. Siksi pidän erityisesti sympaattisista ja mukavista vaatteista, joita on tuotettu hyvässä ilmapiirissä maltilliseen tahtiin maltillinen määrä. Uskon, että vaatteiden kauneus ja viehätys on seurausta tästä.

Paras tyylivinkkisi?

Hyvä tyyli ei vaadi jatkuvia hankintoja. Hyvien yöunien, kynsiharjan, silitysraudan, teippirullan ja sydämellisen käytöksen avulla pääsee pitkälle. Silitän jopa valkoisen t-paidan. Pieni vaiva, suuri merkitys.

Mistä asusteesta et luovu?

Rimowan alumiinisista matkalaukuista. Ne ovat ikitavaraa. Jos niihin tulee lommo, niitä voi oikoa vasaralla.

Minne matkustat mieluiten?

Tutuista paikoista Italiaan, Kaliforniaan ja Japaniin. Seuraava uusi kohde voisi olla Uusi-Seelanti, Kuuba tai jokin Afrikan maa.

Mitkä ovat rakkaimmat muistosi matkoiltasi?

Kesät Italiassa. Aurinko! Sää on hyvä, samoin ruoka. Luontoon ja mutkattomaan tunnelmaan ei kyllästy ikinä: sirkkojen siritykseen ja tulikärpäsiin illalla, tai siihen miltä jasmiini tuoksuu, turkoosiin mereen, italialaiseen kiireettömään elämänrytmiin, siihen että ateriat voi syödä ulkona, että pääruoan ja jälkiruoan välissä syödään vihreää salaattia, että koiran voi ottaa mukaan kaikkialle ja tuntemattomat ihmiset puhuvat sille kauniisti.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tarkoituksenmukainen suunnittelu on minusta kiehtovinta. Haaveilen kauniista ja käytännöllisistä hyttysverkoista ikkunoihin ja suihkulähteestä puutarhaan.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Tila vaikuttaa hurjan paljon siihen, miten me ihmiset käyttäydymme, viihdymme ja voimme. Kirjoitan kirjaa kodin ja kodikkuuden vaikutuksesta hyvään elämään. Se ilmestyy tammikuussa. Olen kiinnostunut paikoista, joissa ihmiset rentoutuvat ja uskaltavat olla itsensä kokoisia. G

Kuka?

Sara Karlsson, 34, on yrittäjä, joka kirjoittaa kirjaa, päivittää Minutes-sivustoaan ja tekee tekstejä ja kuvia suomalaisille brändeille. Asuu miehen, tytärpuolen ja koiran kanssa Ullanlinnassa Helsingissä.

Lempimatkakohde: ”Italia, Kalifornia ja Japani. Meillä on Keski-Italiassa talo, jossa vietämme kesät.”

Lempiruoka ja juoma: ”Simppeli kotiruoka. Hyvä vihreä salaatti on bravuurini, vesi ja viini ovat lempi-juomiani. Juomme viiniä päivittäin mutta vähän kerrallaan. Rakastan arkiviinejä. ”

Saara Kankaanrinta on kokoustanut Vladimir Putinin kanssa ja perustanut kaksi yritystä, jotka ovat herättäneet maailmanluokan vaikuttajienkin kiinnostuksen. Hänelle on tärkeää käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa oikeiden asioiden, erityisesti luonnonsuojelun, puolesta.

Sileät kallioluodot ja merenpinnasta heijastuva taivas. Suolan tuoksu, merilintujen huudot ja rantaan hyökyvät aallot. Ne ovat asioita, jotka saavat Saara Kankaanrinnan, 40, sydämen lyömään nopeammin. Itämeri odottaa häntä ikkunan takana, kun Saara herää aamuisin vanhassa hirsitalossaan Hangossa. Se velloo veneen alla, kun hän käy kokemassa verkkoja tai lähtee purjehtimaan kolmen lapsensa ja miehensä kanssa.

”Meri liikuttaa minua syvästi sieluun saakka”, Joensuusta kotoisin oleva Saara sanoo.

”Se edustaa vapautta ja luonnon voimaa. Kotirannassamme on hienot myrskyt. Tukka lähtee, kun tuulee 20 metriä sekunnissa ja seisoo tuolla kallioilla. Silloin ymmärtää hyvin ihmisen pienuuden.”

Itämeren aaltojen äärellä Saara tunsi tulleensa kotiin. Se tapahtui ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän muutti sisämaasta töihin Helsinkiin. Rakkaus mereen yhdisti myös Saaran ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistajan Ilkka Herlinin. Yhdessä kollegansa kanssa Saara ja Ilkka ovat perustaneet Baltic Sea Action Groupin, joka pelastaa Itämerta rehevöitymiseltä yritysten, päättäjien, maanviljelijöiden ja tutkijoiden kanssa. Lisäksi pariskunnalla on bioenergiayritys Qvidja Kraft, joka tuottaa ratkaisuja uusiutuvan energian varastointiin sekä ekologinen yritys Soilfood, joka auttaa maanviljelijöitä vähentämään ravinne- ja hiilihävikkiä.

”Kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu.”

”Ajattelen, että maailman radikaali muuttaminen on mahdollista. Mottoni on, että kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu”, Saara sanoo kotitalonsa verannalla.

Siinä, meren kuohuja katsellen, Baltic Sea Action Group -säätiön hallituksen puheenjohtaja tekee läppärillään usein etätöitä: lukee tuoreinta ilmastotutkimusta, pitää Skype-palavereja, valmistelee esityksiä ja järjestää tapaamisia poliitikkojen, eri alojen vaikuttajien sekä tutkijoiden kanssa. Perheen koirat, chesapeakelahdennoutaja Reina ja karjalankarhukoira Kapu pötköttelevät Saaran jaloissa.

”Kapu on Ilkan metsästyskoira, ja ihmiset luulevat aina, että se on uros. Ihan kuin kapteeni ei voisi olla myös nainen”, hän nauraa.

 

Merenrantatontti löytyi netistä viitisen vuotta sitten. Vaikka Saaran työmatkat Helsinkiin ja Paraisille pitenivät reilusti, perhe muutti Helsingistä luonnon rauhaan. Kotitalo on 20-luvulla rakennettu pappila, joka siirrettiin Nivalasta ja perinnekorjattiin kauttaaltaan.

”On suurta ylellisyyttä asua hirsitalossa luonnon keskellä. Ilmaston kannalta edestakaisin suhaaminen olisi tosin sietämätöntä, ellei autoni kulkisi biokaasulla”, Saara sanoo. Sitä hän saa Paraisilla sijaitsevan perheen maatilan biokaasulaitoksesta.

Saara yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Hän kokkaa kasvisruokaa tai Ilkan metsästämää riistaa ja jättää tehotuotetun lihan kauppaan. Perhe viettää kesät suurimmaksi osaksi Suomen saaristossa. Tavaran sijaan he haalivat elämyksiä luonnosta.

”Kotonamme on mahdollisimman vähän tavaraa. Jos murtovaras tulee, muuta varastettavaa ei löydy kuin talomme kalliit hirret”, Saara sanoo ja nauraa.

”En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena.”

Ilmastonmuutoksen torjumisesta on tullut viime vuosina Saaralle tärkeä tavoite Itämeren suojelemisen rinnalle. Viime lokakuussa Saara käynnisti Baltic Sea Action Groupissa Ilmatieteen laitoksen ja Sitran kanssa Carbon Action -pilottiprojektin. Siinä tutkitaan, miten hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan voidaan nopeuttaa suomalaisilla maatiloilla. Hanke on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa. Mukana sen verkostossa on huippututkijoita nobelisti Rattan Lalista lähtien sekä kymmeniä suomalaisia maatiloja.

”Meidän on pakko yrittää tehdä kaikkemme. En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena”, Saara sanoo ja huomauttaa, että vuoden 1970 jälkeen maailman selkärankaisista yli puolet on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena, ja hyönteisistä jo 80 prosenttia.

 

Pelottavat uutiset saavat Saaran toimimaan entistä tarmokkaammin – ja unelmoimaan paremmasta maailmasta

"Se on tapani selvitä tuhoavan meiningin keskellä. Usein unelmat muuttuvat projekteiksi, ja tekemällä maailma muuttuu.”

Saara on halunnut vaikuttaa nuoresta saakka: aluksi luokkansa puheenjohtajana, sitten ainejärjestöaktiivina Turun yliopistossa, jossa hän opiskeli poliittista historiaa ja valtio-oppia.

”En oikein osaa olla sivussa vaikka yrittäisinkin”, Saara sanoo ja virnistää.

Toimeliaisuus on peritty kotoa joensuulaisesta yrittäjäperheestä. Vanhemmat pyörittivät satavuotiasta sukuyritystä, johon kuuluivat tavaratalo ja myöhemmin karkkikauppa sekä lahjatavarakauppa. Yritys teki konkurssin 1990-luvun lamassa, ja perheen talousvaikeuksien takia Saara teki jo lukioikäisenä kahta työtä, R-kioskilla ja baarissa.

”Meillä selvittiin onneksi ilman itsemurhia, mutta kaikille ei käynyt yhtä hyvin”, Saara muistelee. Vaikka lamavuodet olivat raskaita, ne antoivat kuitenkin Saaralle myös tärkeän oppitunnin elämästä.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Koulussa Saara oli kympin oppilas. Hän rakasti uusien asioiden opettelua ja addiktoitui tietoon. Ympäristökysymyksiin hän heräsi toden teolla parikymppisenä luettuaan biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittaman klassikkoteoksen Äänetön kevät, joka esitteli kemiallisten hyönteismyrkkyjen aiheuttamia tuhoja.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Valmistuttuaan Saara meni töihin John Nurmisen säätiöön, jossa hänen vastuullaan olivat Pietarin jätevesien puhdistushankkeen media- ja yhteiskuntasuhteet. 19 vuotta Saaraa vanhempi Ilkka oli mukana samassa projektissa.

”Hänen kapasiteettinsa käsitellä tietoa ja nähdä olennainen tekivät minuun vaikutuksen. Ile on poikkeusyksilö.”

 

Kun Saara ja Ilkka olivat työskennelleet yhdessä kolme vuotta, he päättivät perustaa kollegansa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin. Tiivis yhteistyö ja hengenheimolaisuus johtivat rakastumiseen, ja toukokuussa 2009 pariskunta meni naimisiin Gullkronan saaressa Nauvossa. ”Kolme ystäväämme soitti selloilla Myrskyluodon Maijaa katoksen alla tihkusateessa. Se oli elämämme onnellisin päivä. Kun löytää ihmisen, joka on kohinattomasti samalla taajuudella, maailma järkkyy.”

Jo vuosia pariskunta on tehnyt töitä yhdessä ekologisesti kestävämmän maailman puolesta, ja se on Saaran mukaan ”ihan parasta”.

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi, koska työ on niin iso osa persoonaa ja elämää. Me voimme onneksi jakaa intohimomme. Molemmilla on myös historiantutkijan pohjakoulutus, ja näemme maailman samalla tavalla.”

Saara tietää, että osa ihmisistä näkee hänet vain Suomen rikkaimpiin kuuluvan miljardöörimiehen puolisona. Se ei häntä hätkäytä.

”Ajattelen, että työni jälki puhuu puolestaan. Murehdin mieluummin oikeita asioita, vaikka minulla onkin herkkä vaisto siinä, kenelle rahalla ja asemalla on merkitystä.”

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi.”

Saara myöntää, että pariskunnan hyvä taloudellinen tilanne tekee mahdolliseksi edetä vauhdikkaasti luonnonsuojeluasioissa. He omistavat esimerkiksi kaksi maatilaa, jossa harjoitetaan hiiltä sitovaa, Itämeri-ystävällistä ja ravinteita kierrättävää ruoantuotantoa: luomutilan Tenholassa ja Suomen vanhimman kartanon Qvidjan Paraisilla. Qvidjassa on viljelty maata jo tuhat vuotta, siellä on 800 hehtaaria maata ja 30 suojeltua rakennusta – muun muassa keskiaikainen harmaakivilinna, joita pariskunta kunnostuttaa hiljalleen. Lampaat, highlander-karja ja hevoset elävät vapaina pihatossa ja rotaatiolaidunnuksessa.

”Siellä on käynnissä Suomen suurin orgaanisten aineiden ruutukoe, jossa pyrimme ymmärtämään typen, fosforin ja hiilen dynamiikkaa sekä sienijuurten, maaperämikrobien ja kasvien yhteistyötä”, Saara kertoo.

 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Qvidjan tilasta ovat 1400-luvun alkupuolelta. Silloin saksalaissyntyinen kauppias Peter van der Linden myi sen Turun piispalle Maunu Olavinpoika Tavastille. Kauppahinta oli 400 markkaa ja puoli pakkaa arvokangasta. Myöhemminkin tilaa ovat isännöineet Suomen silmäätekevät.

Kun Qvidjassa eli 1800-luvulla kapteenin leski Hedvig Maria Prytz, vieraina kävi jatkuvasti Suomen johtavia taiteilijoita. Ilmeisesti itseään huvittaakseen Prytz punnitsi jokaisen vieraansa viljavaa’alla, ja merkkasi painon vaakakirjaan. Saara on lukenut kirjasta, että esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg painoi vuonna 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa eli runsaat 70 kiloa.

Myös Saara nauttii työnsä vastapainoksi juhlien järjestämisestä. ”Kun alkaa kiristää, järjestän illanvieton ystävien kanssa. Ei arjen rallista selviä muuten täyspäisenä. Lasten juhlille kutsumme aina kaikki päiväkodin ja koulun lapset perheineen.”

Pariskunnalla on myös tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata. Idea lähti leikistä ”kenen kanssa haluaisit illalliselle, jos saisit kutsua kenet tahansa”.

”Viimeksi kutsuin valokuvaaja Meeri Koutaniemen.”

Pääasiassa vapaa-aika kuluu kuitenkin lasten ja koirien kanssa. Pariskunta haluaa pitää lasten päiväkotipäivät lyhyinä ja kuskaa heitä liikuntaharrastuksiin – ja sinne kalaverkoille. ”Heillä on rajattomasti verkkoaikaa”, Saara vitsailee.

Pariskunnalla on tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata.

Pariskunnan lapsetkin tietävät, että vanhemmat tekevät töitä luonnonsuojelun parissa. Se selvisi, kun Saara kysyi asiasta yhdeltä lapsistaan.

”Teillä on niitä kakkapalavereja”, Saara matkii vastausta ja nauraa.

Lapset leikkivät milloin hallituksen kokouksia, milloin tutkijoita. ”Vähän aikaa sitten he hakivat aurinkolasit päässään takasta tuhkaa pulloon, silppusivat mukaan paperia kuiduksi ja lisäsivät vielä potasta pissaa, ja leikkivät sitten vievänsä sörsselin tuotekehitykseen lannoitelaboratorioon.”

 

Työmäärä ei hirvitä. ”Saan voimaa siitä, että pystyn tekemään merkityksellistä työtä mahdollisimman isosti”, Saara sanoo.

Tittelit tai korkean tason tapaamiset eivät häntä hetkauta.

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa. Olen karjalainen enkä ole koskaan pelännyt auktoriteetteja.”

Sillä asenteella hän pääsi ainoana pohjoismaisena kansainvälisen hiilensidontaverkoston jäseneksi sen jälkeen, kun oli kirjoittanut alan huipuille Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ja kun Baltic Sea Action Group järjesti vuonna 2010 valtion kanssa Itämeren alueen päämiesten huippukokouksen, Saara kohtasi tilaisuuteen saapuneen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

”Oli koomista ajatella, että tuossa se maailman seuratuin mies menee. Mutta Venäjällä harva hanke edistyy, jos Putin ei ole mukana.”

Ainoastaan kerran Saara on hieman häkeltynyt uudesta tuttavuudesta. Vuosi sitten hän oli Massachusettsissa hiilensidontaseminaarissa, kun eräs amerikkalainen ekologi ystävineen halusi esitellä vetämäänsä globaalia maa-alueiden kunnostushanketta. Tapaamisessa selvisi, että miehen ystävä olikin Amerikan merkittävimpään pankki- ja teollisuussukuun kuuluvan David Rockefellerin tytär Newa Goodwin.

”Silloin ajattelin, että tinkimätön työ kantaa hedelmää, kun nämä kaksi vaikuttajaa ajavat tunteja luokseni tavatakseen. Newa oli vaatimaton ja ihana 70-vuotias nainen, joka tekee tärkeää ympäristötyötä. Ja nyt Qvidja on samassa hankkeessa kuin Rockefellerien suvun maatilakin.”

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa.”

”Mahdollisuus vaikuttaa maailmaan on suuri etuoikeus”, Saara sanoo. ”Se pitää käyttää järkevästi ja vastuullisesti.”

Virheitä hän ei pelkää. ”Niistä oppii vaikka välillä nolottaakin.”

Kamalinta Saaran mielestä olisi, jos hän kuulisi olevansa hankala tyyppi. ”Tiukassakaan paikassa ei saa päästää suustaan ihan mitä tahansa, vaikka miten kirvelisi. Tosin ystävät ja perhe tietävät, että maltti ei ole suurin vahvuuteni. Hidastelu hermostuttaa.”

Malttia kuitenkin löytyy silloin, kun sitä todella tarvitaan – kuten silloin, kun vene uhkaa upota. Vuosia sitten Saara ja Ilkka olivat soutamassa verkkoja pilkkopimeällä, kun Saara huomasi, että jalat kastuivat. Käsikopelolla hän tunsi, että tappi on hukassa ja etsi sen paikoilleen.

”En kuulemma keskeyttänyt edes juttua, jota olin kertomassa. Se taitaa kuitenkin kertoa eniten siitä, miten paljon hölötän. Minusta ei saa hillittyä ja seesteistä tekemälläkään.” G

Kuka?

Saara Kankaanrinta, 40, Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja. Soilfood Oy:n ja Qvidja Kraft Ab:n perustaja ja hallituksen jäsen.

Asuu miehensä Ilkka Herlinin ja heidän 4-,6- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Hangossa.

Harrastaa runojen, sarjakuvien, dekkarien ja proosan lukemista, saaristoa ja jazztanssia alkeisryhmässä. Viihtyy taidemuseoissa.