Feministitutkija Saara Särmä: ”Rikon tahallani uskottavuuden rajoja esimerkiksi pukeutumisessani”

Saara Särmästä, 40, on melkein pakko sanoa, että nomen est omen, nimi on enne, ja tiedenaisesta tietysti latinaksi.

Tutkijatohtorin siilitukka näyttää juuri leikatulta ja repussa heiluu kaksi kirkkoveneheijastinta, kun hän kävelee Tampereen Hämeenkadulla. Siis pilluheijastinta, korjaisi varmasti Rosa Meriläinen, Saaran työkaveri feministisestä ajatushautomo Hatusta, jonka naiset perustivat tammikuussa.

Silloin Saara Särmä oli vielä suhteellisen tuntematon kansainvälisen politiikan ja feminismin tutkija ja tuore tohtori Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta. Vaan eipä ollut kauan. Nyt hänen vallankäytön miehisyydelle virnuileva Congrats, you have an all male panel -kuvabloginsa on maailmankuulu: siitä on kirjoitettu niin Time-lehdessä, brittiläisessä The Guardianissa ja Suomen Kuvalehdessä. Blogin lukijat voivat postata kuvan tilaisuudesta, jonka kaikki asiantuntijat ovat miehiä, ja liittää sen päälle peukkua näyttävän David Hasselhoffin kuvan. Se on blogin tavaramerkki.

Solidaarisuus

Minulla on ollut aina vahva oikeudenmukaisuuden tunto, joka perustuu 1970-lukulaiseen solidaarisuusajatteluun. Meillä käytiin vappu- ja rauhanmarsseilla, joilla olin mukana. Vieläkin taistolaislauluja kuullessani tulee ihana turvallisuuden tunne.

Olen kaikenlaisen tasa-arvon kannalla, en vain sukupuolten välisen. Solidaarisuus ja empatia ovat tärkeitä, ja kannatan hyvinvointivaltiota, paino sanalla valtio. Äitini on sosiaalityössä, ja isä on myös ollut sosiaalipuolella ja tehnyt tiedotustöitä. Kotona on aina kannustettu lukemaan ja opiskelemaan. Silti minusta, Forssan likasta, ei olisi koskaan tullut tohtoria ilman mahdollisuutta ilmaiseen koulutukseen. Se tuottaa tasa-arvoisia mahdollisuuksia.

En lukiossa tiennyt, mitä haluan. Selailin valintaoppaita ja ajattelin vain, että tuo ala ei ainakaan kiinnosta, eikä tuo. Jonkinlainen maailmanparannus kyllä kiinnosti, ja ajattelin, että yhteiskuntatieteet voisivat olla juttuni.

Graduvaiheessa aloin pohtia, miten voisin yhdistää feministisen näkökulman ydinasevarusteluun. Olen lapsena pelännyt ydinsotaa, niin kuin monet ikäiseni. Sen jälkeen olen jatkanut aiheen parissa ja yhdistänyt siihen kiinnostukseni kuviin ja huumoriin.

Peruslaiskuus

Olen sosiaalinen mutta viihdyn myös yksin. Kaikkein eniten tykkään työskennellä kahviloissa, joissa olen yksin ihmisten ympäröimänä.

Olen itsepäinen ja pidän omista näkemyksistäni jääräpäisesti kiinni. Urani varrella olen usein saanut professorismiehiltä hyvää tarkoittavia neuvoja, kuinka sukupuoli on liian kapea-alainen tutkimusaihe, mutta olen pitänyt pääni ja tehnyt sellaista tutkimusta kuin olen halunnut.

Olen myös peruslaiska. Väitöskirjaohjaajani sanoi, että luovuudella voi paikata laiskuutta. Siihen uskon.

Amerikka

Vanhempani erosivat, kun olin pieni. Olen ainoa lapsi, mutta vaihto-oppilasperheeni Etelä-Kaliforniassa on toinen perheeni. Vaihto-oppilasvuosi antoi valtavasti kulttuurista ymmärrystä. Työkaverini sanovat, että aina kun puhun vaihto-oppilassiskoni kanssa puhelimessa, muutun eri ihmiseksi. Alan kujertaa kalifornialaisella aksentilla ja huudahtelen, miten upeaa kaikki on. Siitä on paljon etua, että osaan sujuvan small talkin. Monilla suomalaisilla menee ihan ymmärrettävästi siihen hirveästi energiaa.

Käyn Kaliforniassa edelleen joka toinen vuosi. Amerikan-perheeni äiti on tullut vuosi vuodelta uskonnollisemmaksi, ja olen hänen kanssaan eri mieltä lähes kaikesta. Silti on hirveän tärkeää tuntea sellaisiakin ihmisiä, jotka ajattelevat aivan eri tavalla kuin itse. Se inhimillistää heitä.

Olen ollut myöhemminkin opiskelujen ja työn takia pidempiä aikoja Yhdysvalloissa, ja minulla on maailmalla ihana akateeminen perhe, josta en luopuisi mistään hinnasta. Kun väitöskirjanteon loppuvaiheessa valitin Facebookissa, että en jaksa enää, sain ihan valtavasti kannustusta ympäri maailman.

Pinkit röyhelöt

Rikon tahallani uskottavuuden rajoja esimerkiksi siinä, millaiselta tohtoriksi väitelleen tutkijanaisen pitäisi näyttää. En pukeudu koskaan jakkupukuun vaan saatan pitää pinkkiä röyhelömekkoa.

En kauheasti välitä säännöistä, että täytyisi pitää mustaa näyttääkseen hoikemmalta tai että leggingsit eivät ole housut. Kyllä niitä voi käyttää housuina, jos haluaa! Feministiseen koskemattomuuteen kuuluu se, ettei puutu toisen tapaan pukeutua. Paitsi kehua saa!

Asiantuntijanaiselle asetetut uskottavuuden rajat ovat todella kapeat. Pitäisi olla naisellinen, muttei liian. On hyvä olla korkokengät, kunhan ei ole liian korkeat. Täytyy olla iloinen, muttei saa hihittää tai nauraa liian kovaa, ettei uskottavuus mene.

En ole itsekään seksistisille käsityksille immuuni. Jos vaikka asiantuntijanainen kikattaa, saatan jäädä itselleni kiinni siitä, että väheksyn häntä. Meillä kaikilla on tällaisia oletuksia, mutta auttaa, että tunnistaa ne.

Hömppäfeminismi

Kutsun feminismiäni hömppäfeminismiksi.

Se tarkoittaa, että teen feminismin nimissä omaa juttuani. Feminismissä ei voi liikaa ruveta tuijottamaan teorioihin ja oikeaoppisuuteen, muuten ei saa mitään aikaiseksi. Akateemisissa piireissä pyritään usein täydellisyyteen ja saattaa käydä, että joku tilaisuus jätetään järjestämättä, jos sille ei esimerkiksi löydy esteetöntä tilaa.

Tällaisen keski-ikäisen tohtorisnaisen kokemus maailmasta ei ole tärkein asia feminismissä. Globaalilla tasolla tyttöjen, naisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet ovat suurimmat ongelmat. Minua kiinnostaa myös, miten tukisin nuoria naisia. He ovat tulevaisuuden asiantuntijoita, joita pitää rohkaista ottamaan paikkansa.

En muista, milloin olen alkanut kutsua itseäni feministiksi, mutta jo lukion jälkeen suoritin naistutkimuksen opintoja Alkio-opistossa. Taisin lukiossa paasata etiikan kurssin väittelyssä, että takuulla menisin armeijaan, jos naiset sinne pääsisivät. Kaksi vuotta myöhemmin sinne päästiin, mutta minun osaltani kyse oli vain uhoamisesta.

Muistan myös äänestäneeni Elisabeth Rehniä presidentiksi siksi, että hän oli nainen. Sen jälkeen feminismini on kyllä kehittynyt ja olen ymmärtänyt, ettei naisen äänestäminen aina ole feministinen teko.

Feminismi on terminä historiallinen ja arvokas, enkä lähtisi sitä muuttamaan. Siitä on usein ihan tahallista väärin-ymmärrystä, eikä se ole oikea syy nimetä sitä uudelleen.

Feministimies

Tapasin mieheni neljä vuotta sitten, ja suhteemme kolme ensimmäistä vuotta tein väitöskirjaa. Loppuvaihe oli sellainen, etten pystynyt tekemään mitään muuta. Kaikki kotityöt jäivät miehen harteille, ja nyt tuntuu, että vakiintuneen tavan muuttaminen on hankalaa. Mutta pyykinpesu on minun juttuni.

Mieheni oli feministi jo ennen kuin tapasimme. Hirveästi häntä ei ole tarvinnut kouluttaa, mutta joitakin juttuja olen ehkä opettanut hänet näkemään. Esimerkiksi joskus voi olla vaikeaa tunnistaa omia etuoikeuksiaan, siis missä asioissa pääsee itse helpommalla. Ja miehissäkin on niitä, jotka ovat paljon etuoikeutetumpia kuin toiset.

Mieheni on IT-alalla, pelifirmassa. Peliala on hyvin miehinen, ja olemme keskustelleet, mitä siellä voisi tehdä toisin. Nyt hän kehittää peliä, jossa on naishahmo, joka ei ole sellainen stereotyyppinen vähäpukeinen ja isotissinen.

Huumori

Myytti kiukkuisesta feminististä elää sitkeästi, vaikka olen yrittänyt selvittää, että kuka muka oikeasti Suomessa edes edustaisi mitään miesvihaa.

Miespaneeliblogini on tehty huumorilla, joten ilmeisesti siitä johtuen en ole saanut juurikaan feministeille tyypillistä negatiivista trollaamista osakseni. Kun tekee huumorilla, siitä jää heti pois argumentti, että tässä ollaan nyt jotain huumorintajuttomia hiekkapilluja. Huumorin keinoin pystyy paljastamaan monenlaisia asioita, niin kuin vaikkapa epätasa-arvoa.

Olemme ystäväni Rosan kanssa tehneet ajatushautomon sivuillemme myös miesselitysbingoja. Niiden avulla voi siis bongailla yleisimpiä miesten selityksiä eri aiheisiin, kuten vaikkapa feminismistä sen, että katkera femakko on vain miehen puutteessa.

Kun blogini alkoi saada kansainvälistä huomiota, tuli mahtava tunne, että olen osunut johonkin, jonka tosi monet tunnistavat. Olen saanut valtavan määrän henkilökohtaista palautetta niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, että blogini on voimauttanut esimerkiksi tutkijanaisia.

Kollaasit

Nuorena kävin Forssassa kuvataidekoulussa kerran viikossa, ja se oli ihanaa. Aika äkkiä kuitenkin tajusin, että siellä on oikeasti lahjakkaita tyyppejä enkä itse oikeastaan osaa mitään. Opettaja oli kuitenkin kannustava huipputyyppi ja sai minut palaamaan kouluun vähäksi aikaa, mutten koskaan ajatellut, että kuvataiteista voisi esimerkiksi tulla minulle ammatti.

Ryhdyin tekemään kuvataidetta uudestaan, kun näin muutama vuosi sitten ystäväni väitöstilaisuudessa Tampereen yliopiston väitöskaavut, jotka olivat ihan kuin Star Trekistä, paitsi värit olivat toisinpäin. Mietin, että tästä täytyy tehdä jotakin, ja tein hänelle väitöslahjaksi kuvakollaasin, jossa Star Trek ja Tampereen yliopisto yhdistyivät. Sen jälkeen olen tehnyt niitä lahjaksi väitelleille ystävilleni, kaikkiaan viisitoista kappaletta.

Tein myös osana väitöskirjaani kuvakollaaseja, jotka liittyvät väitöskirjan teemoihin ja asiasanoihin.

Kollaasieni keskellä on aina symbolina kirkkovene ja oli hauskaa huomata, että ulkomaalaiset eivät tiedä, mitä merkki tarkoittaa. Väitöstilaisuudessani skotlantilainen vastaväittäjä kysyi, että mikä aurinkoiselta näyttävä symboli on. Yleisöä nauratti. Mutta edes ruotsalaiset tutut eivät ymmärrä sitä.

Naisten kehut

Joskus, kun samassa uravaiheessa oleva ihminen saa tilaisuuden, jonka olisi itsekin ansainnut, kateus saattaa herätä. Yliopistomaailma kun on sellainen, että periaatteessa ollaan kollegoita mutta samalla kilpaillaan keskenämme.

Varsinkin, jos se toinen on nainen, silloin häntä tekisi mieli dissata. Me itse tiedostamatta ruokimme ja menemme mukaan seksistisiin ja stereotyypppisiin ajatuksiin, että naiset ovat huonoja kollegoita ja juoruilevat. Siksi kaikista radikaaleinta onkin pitää toisista naisista.

Rosalla on kehu nainen päivässä -kampanja, joten on mahtavan inspiroivaa, kun hän tulee vaikka kehumaan minua siitä, että olen kiteyttänyt pointtini nasevasti. Kirjoitamme parhaillaan yhdessä feminististä elämäntaito-opasta hauskaan elämään.

Juttu on julkaistu alun perin marraskuun 2015 Gloriassa.