Kenkäsuunnittelija Minna Parikka ei ole halunnut kuunnella muiden neuvoja. Niin hän on onnistunut tekemään kansainvälisen uran kenkäbisneksellä.

Saariselällä aurinko ei laske vielä viikkoihin. On kesä 2015 ja kello kuusi illalla, kun Minna Parikka, 35, kiipeää enduro-moottoripyörän selkään. Edessä on kuusi tuntia tahallisen röykkyistä kyytiä: moottoripyöräilyä tiettömillä taipaleilla läpi mutaisten pöpelikköjen, yli purojen ja isompien lätäköiden, suonlaitaa pitkin, tunturinreunaa ylös, kun aurinko porottaa yöllä ja porot jolkottavat vierellä.

Minna on kokeillut enduroa kerran ennen tätä viikon mittaista Lapin-safaria, mutta näin hän on aina toiminut: innostunut jostakin, kokeillut sitä ja innostunut sitten seuraavasta asiasta.

Endurosafariviikko on raskas, pinna kireällä. Lajiin kuuluu, että pyörä kaatuu koko ajan, sen kanssa on kammettava ryteikössä pystyyn ja mikä pahinta, on hyväksyttävä, ettei yksin pärjää, vaan muilta on pyydettävä apua.

”Kaatuminen oli aluksi ihan kamalan noloa! Kävi egon päälle, etten olekaan tässä täydellinen, mutta se helpottui, kun tajusin, että kaikki muutkin kaatuilivat”, hän muistelee puoli vuotta myöhemmin.

”Opin siellä tosi paljon, vaikkei endurosta vakkariharrastusta tulekaan. Ymmärsin, että vaikeissa tilanteissa katsotaan ongelmakohdan yli, ei jäädä siihen, vaan keskitytään päämäärään.”

Tosin sen Minna Parikka on tainnut osata jo, siis nähdä päämäärään.

Työkkärin äijä ei masentanut

”Ei onnistu Suomessa. Ei tästä tule mitään”, sanoi miesvirkailija työvoimatoimistossa, kun nuori suunnittelija esitteli liiketoimintasuunnitelmaansa starttirahaa varten vuonna 2005.

Kolme vuotta aiemmin hän oli valmistunut kenkäsuunnittelijaksi englantilaisesta De Montfort Universitystä Leicesteristä. Sinne hän lähti suoraan lukiosta Helsingin Meilahdesta.

Leicesterissä ei ollut mitään, paitsi vieri vieressä peribrittiläisiä, matalia punatiilitaloja ja paljon intialaisia ja pakistanilaisia maahanmuuttajia. Ei ollut tekemistä eikä rahankulutusmahdollisuuksia eikä opiskeluvuosilta jäänyt mitään erityisen vaalittavia muistoja.

”Opin koulussa mitä pitikin oppia.”

Valmistuttuaan Minna lähti töihin italialaiselle kenkävalmistajalle Como-järvelle. Ajatus kuulosti ihanalta, mutta todellisuus oli toinen. Paikkaa johtavat italialaisukot olivat kamalia määräilijöitä ja besserwissereitä. Nykyään brändiä ei enää ole.

”Olin aivan liian tasa-arvoon tottunut työskennelläkseni siellä. Minulla oli liikaa mielipiteitä kaikesta, kun olisi pitänyt vain istua hiljaa ja piirtää nättejä kuvia.”

Italiassa Minna löysi itsestään uuden luonteenpiirteen, auktoriteettikammon. Hänelle ei tulla sanelemaan, mitä hänen pitää tehdä. Aiemmin hän oli päättänyt, että Helsinkiin hän ei palaa, sillä mielessä oli siintänyt ura kansainvälisen muotitalon suunnittelijana. Se vain alkoi tuntua vähän hankalalta superitsenäiselle tekijälle.

”Ymmärsin, että minulle tekisi hyvää, jos toimenkuvani olisi vähän laajempi kuin pelkkä suunnittelu. Minulla oli myös ihan vain koti-ikävä.”

Työvoimatoimistossa Minna puhkui intoa. Virkailija taas oli varma, että Minna epäonnistuu. Kalliiden designkenkien suunnittelu kuulosti aivan liian epäsuomalaiselta.

”Ajattelin vain, etten välitä tuosta äijästä mitään”, hän nauraa nyt.

”Jos bisneshaave kaatuu siihen, ettei työkkäristä joku usko sinuun, niin ehkä on syytäkin kaatua.”

Aikuisten karkkia

Karkkikauppa – siltä Minna Parikka Universum Aleksanterinkadulla Helsingin keskustassa näyttää. Keskellä synkintä kaamosta ikkunassa kimaltelee glitterillä silattuja yksisarvisten siluetteja. Niiden edessä vaaleanpunaisilla ja -sinisillä telineillä lepää pastellinvärisiä kenkiä, joilla on pupun korvat ja häntä tai kyljessä suurisilmäinen yksisarvisen pää.

”Päiväkotiryhmät pysähtyvät usein katselemaan ikkunoita ja tulevat joskus sisään asti”, kertoo designer & boss, kuten Parikka itse tittelinsä määrittelee.

Sisältä liike on yhtä hassu ja makea. Useita kenkiä tekisi mieli vähän nuolaista, kuten sinisiä Corny Blue -tennareita, joissa hyppivät popkornit.

Minna Parikan yrityksellä oli viime vuonna kaikkien aikojen vuosi, kun kotimaiselta muotiteollisuudelta on kuultu muuten lähinnä huonoja uutisia. Henkilökunta lähes puolitoistakertaistui yhdeksästä kolmeentoista, liikevaihtoa oli lähemmäs kaksi miljoonaa euroa, Parikoita myydään 25 maassa ympäri maailman, niitä teetetään vuodessa 12 000 paria ja coolit kansainväliset julkkikset, kuten Cara Delevigne, Taylor Swift ja Lady Gaga, tepastelevat ne jaloissaan punaisilla matoilla.

Pupunkorvista on tullut Parikoiden todellinen läpimurtodesign. Niitä jo kopioidaan Kiinassa.

Hiljattain parikoita on ruvennut saamaan muun muassa sellaisista kunnioitetuista lontoolaistavarataloista kuin kuin Selfridges, Harrods ja Liberty.

Onhan se nyt hienoa, vai mitä! Minna Parikka vain nauraa.

”Olen kyltymätön tyyppi. En jää fiilistelemään saavutuksia, vaan alan heti ajatella, että mitäs sitten tehdään.”

Kutsumustyö kantaa

Menestymisestä huolimatta on ollut niitäkin aikoja, jolloin Minna on halunnut luovuttaa.

”Ajattelin yhdessä vaiheessa joka viikko, että rupeaisin tekemään jotain järkevämpää. Olin stressaantunut ja koko ajan oli ongelmia tuotannon kanssa.”

Kaikki Minna Parikan kengät valmistetaan Espanjassa. Alussa, kun hän oli pieni tekijä, jota ei tuntenut kukaan, valmistaja vetkutti malliston kanssa niin, että se myöhästyi useilla kuukausilla. Minnalla oli 100 000 euroa velkaa, jonka hän oli ottanut omiin nimiinsä yrityksen perustamista varten.

”Silloin pelkäsin, että firma kaatuu.”

Kengät kuitenkin lopulta tulivat ja kriisistä selvittiin. Se opetti Minnalle, että tärkeintä muotibisneksessä on intohimo omaan tekemiseen.

”Kun tietää, että tekee kutsumustyötään, pystyy menemään läpi sen vaikeuksien vuoristoradan.”

Tuotannon sujuminen on ollut suurimpia haasteita. Vuosien varrella valmistajia on mennyt konkurssiin, tuotantoasioista on valehdeltu päin naamaa ja yksi yhteistyökumppani on kuollutkin. Moni olisi lannistunut, mutta Minna oli jo aloittaessaan päättänyt, että tämä homma onnistuu.

”Ehkä vähän nautinkin siitä, että on jännää. Hakeudun aina epämukavuusalueelle ja toimin siellä parhaiten.”

Nykyään Minna käy espanjalaisella valmistajallaan ”vain” kuusi kertaa vuodessa. Se tarkoittaa, että kaikki sujuu. Muut laadunvalvontakäynnit hoitavat työntekijät.

Se satatonnia on maksettu pois, ja sen jälkeen Minna Parikka on kasvattanut bisnestään sitä mukaa, kun kassaan on tullut rahaa.

”Juuri tällä hetkellä en stressaa mistään”, hän iloitsee.

Minna on pian lähdössä kiintiökäynnilleen Espanjaan tarkistamaan syys- ja talvimalliston 2016–2017 mallikappaleita. Suunnittelijan omat suosikkikengät ovat aina siinä tulevassa mallistossa. Kengän matka ideasta suuunnittelupöydän kautta kaupan hyllylle kestää vuoden ajan.

”Silloin kengät näyttävät omissa silmissä jo vanhoilta!”

Hyväntekijäksi

Syksyllä 2013 Minna Parikka laati listan asioista, joita hän haluaa tehdä ennen kuin täyttää 50. Tyylilleen uskollisena hän teki listalta heti ne, joita eniten halusi. Lista on myös muuttunut, sillä onhan sen laatimisesta jo yli kaksi vuotta, puoli ikuisuutta tekijänsä sähäkässä ajanlaskussa.

Yksi listan asioista oli vapaaehtoistyö. Sen hän toteutti keväällä 2014 viettämällä Interpedian kautta kuukauden Nepalissa.

”Oli sellainen kausi yrittäjyydessä, että halusin tehdä jotain myös muiden hyväksi. Tuntui typerältä stressata kengistä. Olen pitkään halunnut tehdä aktiivisemmin vapaaehtoistyötä myös siksi, että olen aina ajatellut, että haluan sitten joskus adoptoida lapsen niin kuin siskonikin on tehnyt.”

Sen eteen Parikka on tehnyt ”joitakin kyselyjä”, sillä adoptointikin on to do -listalla.

”Adoptointi on asia, jota ei noin vain päätetä tehdä. Näyttää siltä, että yksin adoptoiminen on todella vaikeaa. Yrittäjänä en esimerkiksi pystyisi huolehtimaan lapsesta, jolla olisi paljon rajoitteita. Pilaisin siinä kahden ihmisen elämän.”

Minnan tuorein – ja kuuluisin – parisuhde The 69 Eyes -yhtyeen rumpalin Jussin kanssa kesti vuoden verran ja päättyi viime vuoden alkupuolella.

Kuukauden aikana Nepalissa Minna tapasi naisia ja lapsia ja kuunteli heidän välillä karmiviakin tarinoitaan.

”Ihailin siellä etenkin ihmisten yhteisöllisyyttä. Vaikka ympärillä olisi millaisia epäkohtia ja pahoja ihmisiä tahansa, siellä osataan tukeutua lähellä oleviin hyviin ihmisiin.”

Yhteisöllisyyttä Parikka on nimenomaan halunnut opetella. Hän työskentelee lähes aina yksin, kotonaan, omassa kuplassaan – ja nauttii siitä niin paljon, että pyrkii tarkoituksella pois omista oloistaan. Ettei vain jämähtäisi.

”Työskentelen parhaiten itsekseni. Kun suunnittelen, olen oman itseni paras tsemppari ja kriitikko.”

Minä itse

Yrityksen kolme ensimmäistä vuotta Minna työskenteli konkreettisesti ypöyksin. Välillä hän lähetteli sähköposteja eri nimillä, jotta brändi olisi vaikuttanut isommalta kuin on.

Hän on aina osannut olla piittaamatta muiden turhista pulinoista niissä työvaiheissa, joissa niitä ei tarvita.

Kun hän aloitti 25-vuotiaana, neuvojia riitti. Silloin Minna ajatteli, ettei Suomessa kenelläkään oikeastaan ole ajantasaista tietoa siitä, mitä hän aikoo tehdä, joten hän sulki neuvoilta korvansa.

”Muodissa on erityisen tärkeää, että yritys on omannäköinen.”

Omannäköisyydestä hän on pitänyt tinkimättä kiinni. Edelleen kaikki designit ovat vain ja ainoastaan Minnan omia. Hän suunnittelee yksin, editoi villeimmän alkuvaiheen – ”ne ovat muuten sitten todella villejä!” – piirrokset itse ja vasta sitten kysyy lähipiirin mielipidettä. Mutta kysyy kuitenkin.

Minna Parikka Universumin kahden neliön kokoisessa takahuoneessa kolme työntekijää näpyttelee Applen pieniä kannettavia.

Designer & boss häärii seassa ja intoilee juuri saapuneista, uusista kenkälaatikoista ja ostoskasseista, joiden ilmeen on suunnitellut lontoolais-newyorkilainen suunnittelijaduo Craig & Karl. Laatikot ja kassit ovat tärkeitä, sillä ne säilötään aarteina muistoksi Parikka-ostoksesta. Kengät ovat it-asusteita, korkean profiilin tuotteita, joista ollaan valmiita maksamaan. Ne ovat aikuisten karkkia, himottuja herkkuja, joilla nainen palkitsee itsensä.

Muutaman tunnin päästä osa tästä seurueesta on lentokoneessa, taas. Kuukauteen mahtuu monta matkaa.

”Olemme lähdössä ydintiimini kanssa Dubaihin yhdistetylle työ- ja virkistymismatkalle. Olemme palmusaarella yötä”, Minna hehkuttaa aidosti innoissaan ja viittaa palmunmuotoisiin, Dubain edustalle rakennettuihin keinotekoisiin saariin.

Usein matkat ovat tällaista yhdistettyä työtä ja virkistäytymistä. Matkustelu on perua lapsuudesta, jolloin Parikan perhe reissasi kaikkina mahdollisina ajankohtina niin Roomat kuin Australiatkin ja lähes kaiken siltä väliltä. Se on myös osa jatkuvaa tarvetta uudistua, saada vaihtelua, inspiraatioita ja mennä eteenpäin.

”Kammoan kaikenlaista pysähtymistä ja paikoilleen jämähtämistä”, hän sanoo moneen kertaan.

Sitten vaikka pandoja

Designer & boss on pukeutunut tänään korkeavyötäröisiin ja leveälahkeisiin farkkuihin, mustaan 80-lukulaista bändipaitaa imitoivaan collegeen ja omiin puputennareihinsa. Suunnittelijalla on aina jalassa omat kenkänsä, koska ”olisihan se tyhmää jos ei olisi”.

Parikan omat tyylivaihtelut ovat osa uudistumista. Hän ei ota vakavasti sitä, jos oma pukeutuminen ei aina menisi niin nappiin.

”Tykkään ottaa pukeutumisessa riskejä ja yhdistellä vaatteita epäsovinnaisesti. Se ei aina onnistu, mutta se ei haittaa. ”

Lähi-itä on kenkä- ja asustebisneksessä tärkeä markkina. Asusteisiin satsataan, koska ne ovat ainoa vaatekappale, joka saattaa vilahtaa abayan alta. Lisäksi siellä ymmärretään rohkean bling blingin päälle – ja sitä Parikan designissa riittää.

Dubai valikoitui kohteeksi, koska se on vähittäiskaupan mekka.

”Missään muualla ei ole niin paljon liikkeitä niin pienellä alueella.”

Siellä on hyvä tarkkailla liikkeiden palvelua, valikoimaa ja tuotteiden asettelua.

Toinen tärkeä asustebisneksen väylä on sosiaalinen media. Parikka-brändi tekee yhteistyötä muutaman kansainvälisen bloggaajan, kuten brittiläisen Suzy Bubblen, kanssa, ja Instagramissa on jaettu kiihkeästi kuvia syksyn uutuus-Parikoista, vauvoille suunnitelluista, mustista, nahkaisista pupunkorva-ensikengistä.

Pari päivää myöhemmin Minna Parikka Universumin Instagram-tilille ilmestyy kuva Dubaista: The Dubai Mallin suurimman kenkiin erikoistuneen tavaratalon näyteikkunassa on kultaglitterinen Parikka-tennari. Kuvan kommenteissa kysellään englanniksi, tehdäänkö näitä myös miehille.

Se, mitä Minna Parikka tekee seuraavaksi, on vielä piilossa Parikan aivojen synapseissa. Hän elää hetkessä ja tekee päätökset intuitiivisesti.

”Tietysti muotibisneksessä täytyy noudattaa joitain lainalaisuuksia, kuten sesonkeja. Olemme nyt alkaneet tehdä niin sanottuja välimallistoja, joista ensimmäinen, pupukorviin painottunut tuli syksyllä. Seuraava päämallisto tulee nyt keväällä, ja siinä on pupunkorvien lisäksi pandoja ja kylpyankkoja.”

Se designkenkäbisneksen toivottomuutta julistanut työvoimatoimiston mies muuten pyyteli Minnalta myöhemmin moneen otteeseen anteeksi.

”Hän oli puolestani ihan fiiliksissä”, Minna sanoo ja nauraa. G

 

24-vuotias muusikko Ellinoora laulaa karaokea salanimellä ja haaveilee muutosta Lontooseen.

A Arctic Monkeys. Nuoruuteni soundtrack, joka on säilynyt luureissani pitkään. Kappaleet, kuten Cornerstone ja Dancing shoes, tuovat mieleen kipeitä ja ihania hetkiä teiniajoilta. En ole koskaan nähnyt bändiä livenä, ja nyt kun he vihdoin tulevat Flow-festareille elokuussa, minulla on oma keikka samaan aikaan. Punnitsin päätöstä ja totesin, että olen kuitenkin mieluummin omalla keikalla.

B B12-vitamiinisuihke. Käytän sitä joka aamu. En tiedä, toimiiko se, mutta olen ehdollistanut itseni ajattelemaan, että se piristää ja herättää.

C Chanel. Olin lapsena tosi kiinnostunut muodista ja isoista merkeistä. Haaveilin, että sitten kun olen aikuinen nainen, minulla on Chanelin korvakorut. Viime talvena ostin sellaiset Lontoosta. Välillä pitää tuhlata asioihin, joita haluaa, vaikka ei välttämättä tarvitse. Siitä tulee itsenäinen olo.

D Duetto. Biisissäni Bäng bäng typerä sydän on fiittaamassa uusi artisti Eetu. Oli ihanaa kääntää roolit toisin päin ja pystyä itse nostamaan esiin uusi, lahjakas tyyppi. Jo kappaleen ensimmäisestä demosta kuuli, että nyt ollaan jonkin hienon äärellä.

E Elle X, karaokenimeni. Käyn nykyään aika harvoin ulkona, mutta silloin kun käyn, tykkään laulaa karaokea. Pääsen harvoin laulamaan muiden artistien biisejä, joten karaokessa vedän kaikkea Amy Winehousesta Eppu Normaaliin.

F Fazer. Versioin uudelleen Fazerin tunnuskappaleen Sininen hetki, johon kuvasimme musiikkivideon Kapkaupungissa. Se oli upea reissu. Syön harvoin sokeria, mutta rakastan merkin mustikkasuklaata.

G Girls -tv-sarja. Kun näin ensimmäisen jakson, olin ihastuksissani. Sarjassa on kaikennäköisiä ihmisiä, mikä on televisiossa yhä aika vallankumouksellista. Kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin.

H Helsinki. Muutin kaupunkiin kuusi vuotta sitten musiikin perässä, koska halusin päästä pelipaikoille. Pidän siitä, että pääsen biisisessioihin pyörällä tai raitiovaunulla. Sieluni juuret ovat Oulussa, mutta Helsinkiä kutsun nykyään kodikseni. Täältä löytää aina uusia asioita.

I Iines. Bändini basistin ihana lapsi, jonka näkemisestä tulee aina hyvä mieli. Basistini Anton ja hänen puolisonsa Tanja olivat lähiystäväpiirini ensimmäisiä, jotka saivat lapsen.

J Joensuu. Puhun välillä vahingossa mie-muodossa ja perustelen sitä sillä, että minulla on sukujuuria Joensuussa. Puhetyylini on sekoitus yleiskieltä sekä Oulun ja Joensuun murteita. Joensuun keikoilla on aina ihan järjetön meininki ja lämmin vastaanotto.

K Keane. Bändi, jonka musiikki tuntuu parantavalta. Somewhere only we know -kappaleen kuuntelu auttaa uskomaan, etteivät synkät kaudet kestä ikuisesti ja kaikki järjestyy. Itse musiikintekijänä on ilahduttavaa huomata, miten musiikki voi vaikuttaa ihmismieleen niin voimakkaasti.

L Lontoo. Haaveilen siitä, että pääsisin joskus Lontooseen tekemään musiikkia. Unelmia täytyy olla, ne pitävät hengissä ja virkeänä. Aina kun juon aamukahvini Abbey Road -mukista, tuntuu siltä, että edessä on hyvä päivä.

M Mokkapalat, lapsuuteni ehdoton lempiherkku. Etsin yhä täydellistä reseptiä, joka sopisi omiin ruokarajoitteisiini.

N Nauru. Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa. En usko, että kenelläkään voi olla koko ajan kivaa. Nyt nauru on löytynyt uudelleen. Se on puhdas tunne, jota ei voi teeskennellä. Vain elämää -leirillä opin, että itku- ja naurusensorit ovat päässä lähekkäin, ja ne voivat myös sekoittua toisiinsa.

”Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa.”

O Oulu, synnyinkaupunkini. Pyrin kantamaan ikuisesti mukanani sieltä saatua nöyryyttä ja suorapuheisuutta. Oulussa kaikkeen liittyy itse tekemisen asenne. Ei odoteta, että joku tekee asiat puolestasi.

P Pop. Olen pop-kirjoittaja enkä pelkää isoja kertosäkeitä ja melodioita. Ihmiset haluavat aina lokeroida, mutta pop-genre on onneksi aika iso leikkikenttä, jossa on vapaus tehdä monenlaista. Viime vuonna minut valittiin vuoden kevyen musiikin tekijäksi, ja tuntui tosi hyvältä saada työstään arvostusta.

Q Queen. Bohemian Rhapsody on hieno kappale, koska se on klassikko, vaikkei mene ollenkaan perinteisen hittibiisin muottiin. Pyrin itsekin aina tekemään ensisijaisesti merkittäviä teoksia, enkä halua mennä sieltä mistä aita on matalin.

R Rakas. Sanana hyvällä tavalla suomalainen ja aivan erilainen kuin missään muussa kielessä. Kun rakas-sanan sanoo ääneen, sitä oikeasti tarkoittaa. Siksi myös sen kuulemisesta tulee ihana olo.

S Samuli Sirviö. Tuottajani, jonka kanssa olen tehnyt kaikki biisini. Hän on ensimmäinen ihminen, jolle vien kappaleeni kuunneltavaksi. Samulin kanssa ei tarvitse suodattaa mitään tai pelätä, mitä toinen sanoo.

T Tee, erityisesti matcha-tee. Olen vähentänyt kahvin juomista, ja vaikka matchassakin on kofeiinia, siitä tulee kehoon parempi olo. Yritän opetella valmistamaan sitä oikeaoppisesti bambuvispilällä sekoittaen. Useimmiten minulta menee hommassa hermot, ja koko keittiö on täynnä vihreää jauhetta.

U Urhea. Disney-elokuva, jonka oranssitukkaiseen soturiprinsessaan samastuin vahvasti. Kotonani on kyltti, jossa lukee ”ole urhea”. Se on oikeasti tärkeä muistutus, ei pelkkä turha aforismi. Urheus on kaunis sana, uhmakkuuden ja rohkeuden symbioosi.

V Veikeä. Kerran joku sanoi minulle baarissa, että olen veikeä. Varmaan se on totta. Siinä on sellainen klangi, ettei ota itseään liian vakavasti.

W Wake me up. Kappale laulaja Ed Sheeranin ensimmäiseltä levyltä. Vaikka biisi ei ole maailman isoin, siinä on ihanasti kuvattu ujo, syntyvä rakkaus. Näin Ed Sheeranin livenä Tukholmassa ja rakastuin häneen sen jälkeen vielä enemmän.

”Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani.”

X Jokin tuntematon tekijä. Olen luonteeltani utelias ja avoin, mutta olen oppinut, että joitain asioita voi ja kannattaa jättää verhon taakse. X kuvaa myös sitä, että tällä alalla huominen on aina tuntematon. Minua epävarmuus ei haittaa, se tuo jännitystä ja pakottaa laittamaan itsensä likoon.

Y Ydinminä. Viime aikoina olen löytänyt ydinminäni uudelleen. Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani. Olen opetellut ylpeyttä ja saanut etäisyyttä tekemiseeni. Kun nyt kuuntelin toisen levyni demoja, tajusin, että nehän ovat tosi hyviä.

Z Zone. On kuulemma sekä hienon että pelottavan näköistä, kun valmistaudun esiintymiseen omassa zonessani, kuin kuplassa. Silloin en ole läsnä tässä maailmassa. Live-esiintymiset ovat minulle tärkeitä, enkä koskaan halua vetää niitä rutiinilla. Jokainen keikka on erilainen, syvä sukellus.

Å Åre. Tykkäsin aiemmin valtavasti lumilautailla. En ole koskaan käynyt Åressa, mutta ystäväni tekivät sinne laskettelureissun, ja nyt haluaisin itsekin päästä sinne.

Ä Äiti. Äitini aina huolehtii, miten pärjään isossa maailmassa. Kun sitten tapaamme ja hän huomaa, ettei minulla ole hätää, näen miten huoli poistuu. Äitini on lempeä ja oikeudenmukainen, ja tiedän, että voin soittaa hänelle mihin kellonaikaan tahansa.

Ö Artistinimeni, jos joskus teen jonkin sivuprojektin vaikkapa englanniksi. Olen ollut kansainvälisillä biisileireillä, ja olisi kiinnostavaa kokeilla kirjoittaa myös englanniksi. Tällä hetkellä suomi tuntuu kuitenkin enemmän omalta.

Kuka?

Ellinoora Leikas, 24. Laulaja-lauluntekijä.

Julkaisi debyyttialbuminsa Villi lapsi vuonna 2016. Valmistelee nyt toista albumiaan. Tunnetaan hiteistään Leijonakuningas, Carrie ja Bäng bäng typerä sydän.

Mukana Vain elämää -ohjelman uudella tuotantokaudella tänä syksynä. .

 

 Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.
Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.

Hiljattain mieheni onnistui yllättämään minut niin, että leukani melkein loksahti aamukahvikupilliseen. Hän haluaa meidän menevän paritanssikurssille.

Se oli yllätys, koska emme ole erityisen urheilullisia ihmisiä, emme myöskään yhteisten parisuhdeharrastusten ylimpiä ystäviä. Koskaan emme ole paritansseja tanssineet.

Ihmeen siemen kylvettiin kesälomallamme kuvankauniin Skopeloksen saaren mäkisissä maisemissa, jonne pakkasimme hetken päähänpistosta lenkkeilykamat mukaan. Toki olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Skopeloksen maalaismaisemat ja siipan uudet lenkkarit inspiroivat kuitenkin niin paljon, että yllätimme itsemme ja toisemme käymällä joka päivä puolentoista tunnin reippaalla kävelyllä. Emme ole aamuihmisiä, mutta niin vain hipsimme joinakin aamuina jo kello 7 hikilenkillemme.

Kävellessä oli yllättävän mukavaa ja helppoa rupatella niitä näitä. Yllättäviäkin aiheita nousi esiin. Hermot kiristyivät välillä, mutta kumpikin halusi kovasti jatkaa, joten ilmiriidan sijaan tsemppasimme toisiamme liian kuumina hetkinä.

Kahden viikon Kreikan matkan jälkeen kävelemme edelleen päivittäin vähintään tunnin verran. Vähän olemme jo hölkkäilleetkin. Yhden kerran häivyin kesken lenkkiä mitään sanomatta kotiin, kun mies juoksi mielestäni liian lujaa edelläni, mutta siitäkin selvittiin.

Temperamenttimme huomioiden tanssikurssillamme ei vältytä kiihkeiltä tunteilta. Mutta koska olemme selvinneet Kreikan helteissä viiden kilometrin ylämäistä, selvinnemme myös foxtrotista.

Tunteikasta syyskuuta!

saila-mari.kohtala@sanoma.com