Kenkäsuunnittelija Minna Parikka ei ole halunnut kuunnella muiden neuvoja. Niin hän on onnistunut tekemään kansainvälisen uran kenkäbisneksellä.
Saariselällä aurinko ei laske vielä viikkoihin. On kesä 2015 ja kello kuusi illalla, kun Minna Parikka, 35, kiipeää enduro-moottoripyörän selkään. Edessä on kuusi tuntia tahallisen röykkyistä kyytiä: moottoripyöräilyä tiettömillä taipaleilla läpi mutaisten pöpelikköjen, yli purojen ja isompien lätäköiden, suonlaitaa pitkin, tunturinreunaa ylös, kun aurinko porottaa yöllä ja porot jolkottavat vierellä.
Minna on kokeillut enduroa kerran ennen tätä viikon mittaista Lapin-safaria, mutta näin hän on aina toiminut: innostunut jostakin, kokeillut sitä ja innostunut sitten seuraavasta asiasta.
Endurosafariviikko on raskas, pinna kireällä. Lajiin kuuluu, että pyörä kaatuu koko ajan, sen kanssa on kammettava ryteikössä pystyyn ja mikä pahinta, on hyväksyttävä, ettei yksin pärjää, vaan muilta on pyydettävä apua.
”Kaatuminen oli aluksi ihan kamalan noloa! Kävi egon päälle, etten olekaan tässä täydellinen, mutta se helpottui, kun tajusin, että kaikki muutkin kaatuilivat”, hän muistelee puoli vuotta myöhemmin.
”Opin siellä tosi paljon, vaikkei endurosta vakkariharrastusta tulekaan. Ymmärsin, että vaikeissa tilanteissa katsotaan ongelmakohdan yli, ei jäädä siihen, vaan keskitytään päämäärään.”
Tosin sen Minna Parikka on tainnut osata jo, siis nähdä päämäärään.
Työkkärin äijä ei masentanut
”Ei onnistu Suomessa. Ei tästä tule mitään”, sanoi miesvirkailija työvoimatoimistossa, kun nuori suunnittelija esitteli liiketoimintasuunnitelmaansa starttirahaa varten vuonna 2005.
Kolme vuotta aiemmin hän oli valmistunut kenkäsuunnittelijaksi englantilaisesta De Montfort Universitystä Leicesteristä. Sinne hän lähti suoraan lukiosta Helsingin Meilahdesta.
Leicesterissä ei ollut mitään, paitsi vieri vieressä peribrittiläisiä, matalia punatiilitaloja ja paljon intialaisia ja pakistanilaisia maahanmuuttajia. Ei ollut tekemistä eikä rahankulutusmahdollisuuksia eikä opiskeluvuosilta jäänyt mitään erityisen vaalittavia muistoja.
”Opin koulussa mitä pitikin oppia.”
Valmistuttuaan Minna lähti töihin italialaiselle kenkävalmistajalle Como-järvelle. Ajatus kuulosti ihanalta, mutta todellisuus oli toinen. Paikkaa johtavat italialaisukot olivat kamalia määräilijöitä ja besserwissereitä. Nykyään brändiä ei enää ole.
”Olin aivan liian tasa-arvoon tottunut työskennelläkseni siellä. Minulla oli liikaa mielipiteitä kaikesta, kun olisi pitänyt vain istua hiljaa ja piirtää nättejä kuvia.”
Italiassa Minna löysi itsestään uuden luonteenpiirteen, auktoriteettikammon. Hänelle ei tulla sanelemaan, mitä hänen pitää tehdä. Aiemmin hän oli päättänyt, että Helsinkiin hän ei palaa, sillä mielessä oli siintänyt ura kansainvälisen muotitalon suunnittelijana. Se vain alkoi tuntua vähän hankalalta superitsenäiselle tekijälle.
”Ymmärsin, että minulle tekisi hyvää, jos toimenkuvani olisi vähän laajempi kuin pelkkä suunnittelu. Minulla oli myös ihan vain koti-ikävä.”
Työvoimatoimistossa Minna puhkui intoa. Virkailija taas oli varma, että Minna epäonnistuu. Kalliiden designkenkien suunnittelu kuulosti aivan liian epäsuomalaiselta.
”Ajattelin vain, etten välitä tuosta äijästä mitään”, hän nauraa nyt.
”Jos bisneshaave kaatuu siihen, ettei työkkäristä joku usko sinuun, niin ehkä on syytäkin kaatua.”
Aikuisten karkkia
Karkkikauppa – siltä Minna Parikka Universum Aleksanterinkadulla Helsingin keskustassa näyttää. Keskellä synkintä kaamosta ikkunassa kimaltelee glitterillä silattuja yksisarvisten siluetteja. Niiden edessä vaaleanpunaisilla ja -sinisillä telineillä lepää pastellinvärisiä kenkiä, joilla on pupun korvat ja häntä tai kyljessä suurisilmäinen yksisarvisen pää.
”Päiväkotiryhmät pysähtyvät usein katselemaan ikkunoita ja tulevat joskus sisään asti”, kertoo designer & boss, kuten Parikka itse tittelinsä määrittelee.
Sisältä liike on yhtä hassu ja makea. Useita kenkiä tekisi mieli vähän nuolaista, kuten sinisiä Corny Blue -tennareita, joissa hyppivät popkornit.
Minna Parikan yrityksellä oli viime vuonna kaikkien aikojen vuosi, kun kotimaiselta muotiteollisuudelta on kuultu muuten lähinnä huonoja uutisia. Henkilökunta lähes puolitoistakertaistui yhdeksästä kolmeentoista, liikevaihtoa oli lähemmäs kaksi miljoonaa euroa, Parikoita myydään 25 maassa ympäri maailman, niitä teetetään vuodessa 12 000 paria ja coolit kansainväliset julkkikset, kuten Cara Delevigne, Taylor Swift ja Lady Gaga, tepastelevat ne jaloissaan punaisilla matoilla.
Pupunkorvista on tullut Parikoiden todellinen läpimurtodesign. Niitä jo kopioidaan Kiinassa.
Hiljattain parikoita on ruvennut saamaan muun muassa sellaisista kunnioitetuista lontoolaistavarataloista kuin kuin Selfridges, Harrods ja Liberty.
Onhan se nyt hienoa, vai mitä! Minna Parikka vain nauraa.
”Olen kyltymätön tyyppi. En jää fiilistelemään saavutuksia, vaan alan heti ajatella, että mitäs sitten tehdään.”
Kutsumustyö kantaa
Menestymisestä huolimatta on ollut niitäkin aikoja, jolloin Minna on halunnut luovuttaa.
”Ajattelin yhdessä vaiheessa joka viikko, että rupeaisin tekemään jotain järkevämpää. Olin stressaantunut ja koko ajan oli ongelmia tuotannon kanssa.”
Kaikki Minna Parikan kengät valmistetaan Espanjassa. Alussa, kun hän oli pieni tekijä, jota ei tuntenut kukaan, valmistaja vetkutti malliston kanssa niin, että se myöhästyi useilla kuukausilla. Minnalla oli 100 000 euroa velkaa, jonka hän oli ottanut omiin nimiinsä yrityksen perustamista varten.
”Silloin pelkäsin, että firma kaatuu.”
Kengät kuitenkin lopulta tulivat ja kriisistä selvittiin. Se opetti Minnalle, että tärkeintä muotibisneksessä on intohimo omaan tekemiseen.
”Kun tietää, että tekee kutsumustyötään, pystyy menemään läpi sen vaikeuksien vuoristoradan.”
Tuotannon sujuminen on ollut suurimpia haasteita. Vuosien varrella valmistajia on mennyt konkurssiin, tuotantoasioista on valehdeltu päin naamaa ja yksi yhteistyökumppani on kuollutkin. Moni olisi lannistunut, mutta Minna oli jo aloittaessaan päättänyt, että tämä homma onnistuu.
”Ehkä vähän nautinkin siitä, että on jännää. Hakeudun aina epämukavuusalueelle ja toimin siellä parhaiten.”
Nykyään Minna käy espanjalaisella valmistajallaan ”vain” kuusi kertaa vuodessa. Se tarkoittaa, että kaikki sujuu. Muut laadunvalvontakäynnit hoitavat työntekijät.
Se satatonnia on maksettu pois, ja sen jälkeen Minna Parikka on kasvattanut bisnestään sitä mukaa, kun kassaan on tullut rahaa.
”Juuri tällä hetkellä en stressaa mistään”, hän iloitsee.
Minna on pian lähdössä kiintiökäynnilleen Espanjaan tarkistamaan syys- ja talvimalliston 2016–2017 mallikappaleita. Suunnittelijan omat suosikkikengät ovat aina siinä tulevassa mallistossa. Kengän matka ideasta suuunnittelupöydän kautta kaupan hyllylle kestää vuoden ajan.
”Silloin kengät näyttävät omissa silmissä jo vanhoilta!”
Hyväntekijäksi
Syksyllä 2013 Minna Parikka laati listan asioista, joita hän haluaa tehdä ennen kuin täyttää 50. Tyylilleen uskollisena hän teki listalta heti ne, joita eniten halusi. Lista on myös muuttunut, sillä onhan sen laatimisesta jo yli kaksi vuotta, puoli ikuisuutta tekijänsä sähäkässä ajanlaskussa.
Yksi listan asioista oli vapaaehtoistyö. Sen hän toteutti keväällä 2014 viettämällä Interpedian kautta kuukauden Nepalissa.
”Oli sellainen kausi yrittäjyydessä, että halusin tehdä jotain myös muiden hyväksi. Tuntui typerältä stressata kengistä. Olen pitkään halunnut tehdä aktiivisemmin vapaaehtoistyötä myös siksi, että olen aina ajatellut, että haluan sitten joskus adoptoida lapsen niin kuin siskonikin on tehnyt.”
Sen eteen Parikka on tehnyt ”joitakin kyselyjä”, sillä adoptointikin on to do -listalla.
”Adoptointi on asia, jota ei noin vain päätetä tehdä. Näyttää siltä, että yksin adoptoiminen on todella vaikeaa. Yrittäjänä en esimerkiksi pystyisi huolehtimaan lapsesta, jolla olisi paljon rajoitteita. Pilaisin siinä kahden ihmisen elämän.”
Minnan tuorein – ja kuuluisin – parisuhde The 69 Eyes -yhtyeen rumpalin Jussin kanssa kesti vuoden verran ja päättyi viime vuoden alkupuolella.
Kuukauden aikana Nepalissa Minna tapasi naisia ja lapsia ja kuunteli heidän välillä karmiviakin tarinoitaan.
”Ihailin siellä etenkin ihmisten yhteisöllisyyttä. Vaikka ympärillä olisi millaisia epäkohtia ja pahoja ihmisiä tahansa, siellä osataan tukeutua lähellä oleviin hyviin ihmisiin.”
Yhteisöllisyyttä Parikka on nimenomaan halunnut opetella. Hän työskentelee lähes aina yksin, kotonaan, omassa kuplassaan – ja nauttii siitä niin paljon, että pyrkii tarkoituksella pois omista oloistaan. Ettei vain jämähtäisi.
”Työskentelen parhaiten itsekseni. Kun suunnittelen, olen oman itseni paras tsemppari ja kriitikko.”
Minä itse
Yrityksen kolme ensimmäistä vuotta Minna työskenteli konkreettisesti ypöyksin. Välillä hän lähetteli sähköposteja eri nimillä, jotta brändi olisi vaikuttanut isommalta kuin on.
Hän on aina osannut olla piittaamatta muiden turhista pulinoista niissä työvaiheissa, joissa niitä ei tarvita.
Kun hän aloitti 25-vuotiaana, neuvojia riitti. Silloin Minna ajatteli, ettei Suomessa kenelläkään oikeastaan ole ajantasaista tietoa siitä, mitä hän aikoo tehdä, joten hän sulki neuvoilta korvansa.
”Muodissa on erityisen tärkeää, että yritys on omannäköinen.”
Omannäköisyydestä hän on pitänyt tinkimättä kiinni. Edelleen kaikki designit ovat vain ja ainoastaan Minnan omia. Hän suunnittelee yksin, editoi villeimmän alkuvaiheen – ”ne ovat muuten sitten todella villejä!” – piirrokset itse ja vasta sitten kysyy lähipiirin mielipidettä. Mutta kysyy kuitenkin.
Minna Parikka Universumin kahden neliön kokoisessa takahuoneessa kolme työntekijää näpyttelee Applen pieniä kannettavia.
Designer & boss häärii seassa ja intoilee juuri saapuneista, uusista kenkälaatikoista ja ostoskasseista, joiden ilmeen on suunnitellut lontoolais-newyorkilainen suunnittelijaduo Craig & Karl. Laatikot ja kassit ovat tärkeitä, sillä ne säilötään aarteina muistoksi Parikka-ostoksesta. Kengät ovat it-asusteita, korkean profiilin tuotteita, joista ollaan valmiita maksamaan. Ne ovat aikuisten karkkia, himottuja herkkuja, joilla nainen palkitsee itsensä.
Muutaman tunnin päästä osa tästä seurueesta on lentokoneessa, taas. Kuukauteen mahtuu monta matkaa.
”Olemme lähdössä ydintiimini kanssa Dubaihin yhdistetylle työ- ja virkistymismatkalle. Olemme palmusaarella yötä”, Minna hehkuttaa aidosti innoissaan ja viittaa palmunmuotoisiin, Dubain edustalle rakennettuihin keinotekoisiin saariin.
Usein matkat ovat tällaista yhdistettyä työtä ja virkistäytymistä. Matkustelu on perua lapsuudesta, jolloin Parikan perhe reissasi kaikkina mahdollisina ajankohtina niin Roomat kuin Australiatkin ja lähes kaiken siltä väliltä. Se on myös osa jatkuvaa tarvetta uudistua, saada vaihtelua, inspiraatioita ja mennä eteenpäin.
”Kammoan kaikenlaista pysähtymistä ja paikoilleen jämähtämistä”, hän sanoo moneen kertaan.
Sitten vaikka pandoja
Designer & boss on pukeutunut tänään korkeavyötäröisiin ja leveälahkeisiin farkkuihin, mustaan 80-lukulaista bändipaitaa imitoivaan collegeen ja omiin puputennareihinsa. Suunnittelijalla on aina jalassa omat kenkänsä, koska ”olisihan se tyhmää jos ei olisi”.
Parikan omat tyylivaihtelut ovat osa uudistumista. Hän ei ota vakavasti sitä, jos oma pukeutuminen ei aina menisi niin nappiin.
”Tykkään ottaa pukeutumisessa riskejä ja yhdistellä vaatteita epäsovinnaisesti. Se ei aina onnistu, mutta se ei haittaa. ”
Lähi-itä on kenkä- ja asustebisneksessä tärkeä markkina. Asusteisiin satsataan, koska ne ovat ainoa vaatekappale, joka saattaa vilahtaa abayan alta. Lisäksi siellä ymmärretään rohkean bling blingin päälle – ja sitä Parikan designissa riittää.
Dubai valikoitui kohteeksi, koska se on vähittäiskaupan mekka.
”Missään muualla ei ole niin paljon liikkeitä niin pienellä alueella.”
Siellä on hyvä tarkkailla liikkeiden palvelua, valikoimaa ja tuotteiden asettelua.
Toinen tärkeä asustebisneksen väylä on sosiaalinen media. Parikka-brändi tekee yhteistyötä muutaman kansainvälisen bloggaajan, kuten brittiläisen Suzy Bubblen, kanssa, ja Instagramissa on jaettu kiihkeästi kuvia syksyn uutuus-Parikoista, vauvoille suunnitelluista, mustista, nahkaisista pupunkorva-ensikengistä.
Pari päivää myöhemmin Minna Parikka Universumin Instagram-tilille ilmestyy kuva Dubaista: The Dubai Mallin suurimman kenkiin erikoistuneen tavaratalon näyteikkunassa on kultaglitterinen Parikka-tennari. Kuvan kommenteissa kysellään englanniksi, tehdäänkö näitä myös miehille.
Se, mitä Minna Parikka tekee seuraavaksi, on vielä piilossa Parikan aivojen synapseissa. Hän elää hetkessä ja tekee päätökset intuitiivisesti.
”Tietysti muotibisneksessä täytyy noudattaa joitain lainalaisuuksia, kuten sesonkeja. Olemme nyt alkaneet tehdä niin sanottuja välimallistoja, joista ensimmäinen, pupukorviin painottunut tuli syksyllä. Seuraava päämallisto tulee nyt keväällä, ja siinä on pupunkorvien lisäksi pandoja ja kylpyankkoja.”
Se designkenkäbisneksen toivottomuutta julistanut työvoimatoimiston mies muuten pyyteli Minnalta myöhemmin moneen otteeseen anteeksi.
”Hän oli puolestani ihan fiiliksissä”, Minna sanoo ja nauraa. G
