Maryan Abdulkarim, 32, haaveili yläasteella lääkärin ammatista, mutta opinto-ohjaaja kehotti opiskelemaan lähihoitajaksi. Se oli hänestä sopivampi vaihtoehto somalitytölle. Maryanista ei tullut kumpaakaan vaan rasismin vastustaja ja musliminaisten äänitorvi.

Maryan Abdulkarim, 32, puhuisi mielellään kissavideoista. Niistä netin hauskoista videopätkistä, joissa kissanpentu änkeää piparipurkkiin tai koettaa saada itseään monta kertaa suuremman koiran leikkimään kanssaan. Maryan rakastaa kissoja ja kissavideoita, mutta harva toimittaja haluaa puhua niistä hänen kanssaan. Sen sijaan hänet soitetaan paikalle, kun halutaan muslimin mielipide naisten alistamisesta tai itsemurhapommi-iskuista.

Maryan on yhteiskunnallinen aktivisti, feministi ja muslimi, joka kuuluu AntirasismiX-verkoston perustajiin. Hän on myös Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja ja entinen Väestöliiton monikulttuurisuusasiantuntija. Maryan tuli turvapaikanhakijana Somalian Mogadishusta Tampereelle seitsemänvuotiaana. Kahden kulttuurin välissä eläneenä häntä voi pitää hyvinkin sopivana ihmisenä kertomaan muslimien tunnoista vaikkapa pariisilaiseen Charlie Hebdo -lehteen tehdystä terrori-iskusta. Miksi siis pitäisi puhua mieluummin kissavideoista?

Hijab ei ole pakko

Maryan istuu Helsingin keskustan trendibaarissa ja hämmentää teetään. Hänellä on yllään viininpunainen, hiukset ja hartiat peittävä hijab-huivi ja pitkä hame. On perjantai-ilta, ja viereisissä pöydissä istuu biletoppeihin pukeutuneita, drinkkejä siemailevia nuoria naisia.

Maryan haluaisi puhua höpsöistä videoista, jotta ihmiset huomaisivat muutakin kuin eroavaisuuksia tavatessaan hänet tai muita ”normista poikkeavia”. Esimerkiksi sen, että muslimitkin voivat pitää pörröisistä pennuista. Silloin ”valtakulttuuriin kuuluvat” saattaisivat kohdata hänet vertaisinaan ja jättäisivät ehkä surkuttelematta, kuinka Maryan joutuu peittämään itsensä ja jättämään drinkit kumoamatta uskontonsa takia.

”Miksi minut yritetään saada tuntemaan oloni vääränlaiseksi? Miksi minun pitää perustella, miten pukeudun?”

Koska ei hän mitään joudu. Maryan sanoo, ettei uskonto rajoita häntä mitenkään. Hän itse päättää, miten sitä harjoittaa. Aivan kuten suomalainen kristitty päättää, meneekö joulukirkkoon vai ei, Maryan on päättänyt, ettei juo alkoholia. Mutta on olemassa yksi asia, joka rajoittaa Maryania jatkuvasti. Se on rasismi.

”Miksi minut yritetään saada tuntemaan oloni vääränlaiseksi? Miksi minun pitää perustella, miten pukeudun? Naiset ovat taistelleet oikeudesta päättää pukeutumisestaan, miksi sitä tilaa yritetään kaventaa? On vallankäyttöä väittää, etteivät musliminaiset pystyisi itse päättämään asioistaan. En tarvitse ketään vapauttamaan itseäni”, hän sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.

Tervetuloa tapaamaan Maryan Abdulkarimia, uuden sukupolven muslimifeministiä, jollaista monikulttuuristuva Suomi on kipeästi kaivannut.

Kun Maryan oli yläasteella, hän haaveili lääkärin ammatista. Siihen kannustivat myös vanhemmat, olihan isäkin ollut aikoinaan Mogadishussa korkeakoulun opettaja. Tamperelaisen yläasteen opinto-ohjaaja kuitenkin kehotti Maryania olemaan realistinen. Opon mielestä hänen oli parempi hankkia jokin toinen ammatti, vaikkapa lähihoitaja.

Maryan katseli ympärilleen. Hänen näköisiään ihmisiä ei tosiaan näkynyt lääkäreinä, korkeintaan he olivat mopin varressa siivoamassa. Maryan lannistui.

”Jos kasvaa todellisuudessa, jossa ei ole itsensä kaltaisia esikuvia, alkaa ajatella, ettei pysty mihinkään. That can never be me. Mahdollisuudet supistuvat”, hän sanoo.

Kun Maryan nuorena etsi kesätöitä, vaatekaupan myymäläpäällikkö mieltyi kohteliaaseen tyttöön ja pyysi tätä haastatteluun. Mutta nähtyään Maryanin hän sanoikin, ettei paikka ollut enää auki. Maryanista ei ollut edustamaan suomalaista vaatebrändiä.

”Jos kasvaa todellisuudessa, jossa ei ole itsensä kaltaisia esikuvia, alkaa ajatella, ettei pysty mihinkään.”

Maryan oli kuitenkin sinnikäs, ja teki töitä, joita sai. 14-vuotiaana hän jakoi mainoksia koulunsa ohella saadakseen taskurahaa, yläasteen jälkeen hänet palkattiin lähetiksi Tampereen liikennelaitokselle. Koulutoverit kävivät lukiota, Maryan totutteli kellokorttiin. Kotibileissä hän ei käynyt, koska ei jaksanut joka kerta selittää uusille ihmisille, mitä tekee Suomessa. Maryan sai tuntea jatkuvasti olevansa erilainen, poikkeava ja väärä.

”Ei luokkakavereideni olemassaoloa koskaan kyseenalaistettu.”

Herääminen

Sitten Maryan löysi mustien kansalaisoikeustaisteilija Malcolm X:n elämäkerran. Karismaattinen aktivisti antoi sanat Maryanin ulkopuolisuuden kokemuksille. Maryan ymmärsi, että kysymys oli yksilöä suuremmista asioista: vallasta, rakenteellisesta sorrosta ja toiseuttamisesta.

”Aloin ajatella, että ehkä vika onkin yhteiskunnassa, ei minussa. Oivalsin, että olen ihan ok tyyppi, vaikka minulle huudellaankin bussissa. Aloin vaatia tilaa olla oma itseni ja tulla kohdelluksi ihmisenä.”

Maryan päätti sittenkin mennä lukioon ja kouluttautua. Mutta pahin oli vielä edessä.

”Suomalaista identiteettiä ei voi rajata vain valkoisten kristittyjen etuoikeudeksi”, Maryan painottaa baarin pöydässä. Hän ja monet muut vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat jo täällä, he ovat meitä, ja yhteiskunnan kannattaisi kuunnella kansalaisiaan, Maryan jatkaa. Kannattaisi, jotta heidän potentiaalinsa saataisiin käyttöön. Kannattaisi, jottei syntyisi syrjäytettyjen sukupolvia. Sitä paitsi Maryan on suomalainen, Mogadishussa hän ei ole edes käynyt sieltä lähdettyään.

Maryanin päälle on syljetty, häntä on uhkailtu väkivallalla ja hänen perheensä perään on huudeltu iljettävyyksiä.

”Ensimmäinen askel olisi kuunnella maahanmuuttajia muulloinkin kuin vain ääri-ilmiöistä puhuttaessa. Jos mikrofoni käännetään meihin vain väkivaltaisten tapahtumien yhteydessä, se vaikuttaa siihen, miten valtaväestö näkee meidät ja miten meihin suhtaudutaan.”

Maryan ja hänen kaksi pientä lastaan tuntevat sen lähes joka viikko arjessaan. Maryanin päälle on syljetty, häntä on uhkailtu väkivallalla ja hänen perheensä perään on huudeltu iljettävyyksiä. Vain, koska he näyttävät erilaisilta ja heidän tapansa tuntuvat joidenkin mielestä vierailta.

”Minun aikanani Suomi on aina ollut rasistinen yhteiskunta, mutta nyt rasismista ja jopa rotuopista on tullut salonkikelpoista. Eduskunnassakin ihmisiä on alettu jakaa hyviin ja huonoihin, laiskoihin ja ahkeriin vain taustansa perusteella.”

Tutkijoidenkin mukaan moni puolue on muuttanut diskurssiaan maahanmuuttovastaisemmaksi perussuomalaisten vanavedessä. Myös maltillisten puolueiden kansanedustajat ovat toistaneet urbaanilegendaa designlastenvaunuista, joita sosiaalihuolto jakaa maahanmuuttajille.

Muukalaisviha ja äärioikeiston esiinmarssi ovat koko Euroopan laajuinen ilmiö. Euroopan laajuisesti verkottuneet uusnatsiryhmät saarnaavat valkoisen rodun ylivaltaa, järjestävät jäsenilleen ”itsepuolustuskoulutusta” ja yllyttävät heitä väkivaltaan.

”Näin tapahtuu myös Suomessa, mutta kuitenkin tuntuu, että vain islamisaatiota pelätään”, Maryan huokaa.

Kun uutislähetyksessä lentokone lensi päin WTC:n kaksoistorneja, 19-vuotias Maryan oli juuri tullut koulusta. Hän katseli televisiota järkyttyneenä. Pian Yhdysvallat julisti terrorisminvastaisen sodan, ja yhtäkkiä kaikki maailman mediat puhuivat verenhimoisista muslimiterroristeista ja väkivaltaisesta islamista.

”Oli islamofobiaa ennenkin, mutta 9/11:n jälkeen se meni aivan eri sfääreihin. Minulle huudeltiin jatkuvasti ’onko sulla pommi’?”

Ei mikään uhri

Nuori Maryan ei kuitenkaan halunnut alistua. Hän sitoi sinnikkäästi huivinsa joka aamu, vaikka tiesi, että se saatettaisiin repiä pois hänen päästään.

Kun muu yhteiskunta käänsi selkänsä, ymmärrystä löytyi moskeijasta. Siellä saattoi keittää kannullisen teetä ja istua rauhassa ystävien kanssa. Jutella vaikka siitä, mistä saisi tummalle iholle sopivia meikkejä. Häntä ei kyseenalaistettu eikä hänen tarvinnut jatkuvasti selittää itseään.

Maryanista tuli muslimiaktivisti. Hän oli mukana moskeijan siskojen toiminnassa ja järjesti erilaisia naisten ja lasten tapahtumia. Siellä hänen itsetuntonsa kohosi, mutta julkisuudessa musliminaisista puhuttiin vain alistettuina uhreina. Maryania ärsytti. Kuunneltuaan vuosia sivusta, kuinka muut puhuvat hänen puolestaan, hän meni lopulta mukaan feministiseen toimintaan ja alkoi kirjoittaa feministiseen Tulva-lehteen.

”Feminismi on ollut minulle aina tosi tärkeä aate. Se antaa minulle vapauden olla sellainen kuin haluan. Uskon naiseuteen, siihen, että siskot yhdessä muuttavat asioita.”

Maryan kertoo oppineensa naisten välistä solidaarisuutta kotoa viideltä siskoltaan. Jo alle kouluikäisenä Maryan muistaa pistäneensä hanttiin pihan pojille Mogadishussa, kun nämä kieltäytyivät leikkimästä pikkutytön kanssa.

Loppuvuodesta 2014 Maryan valittiin Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtajaksi. Unionissa hän on pitänyt varsinkin vähemmistöjen asioita esillä ja työskennellyt sen puolesta, ettei siirtolaisnaisen euro jäisi 20 senttiin.

“Yhteiskuntaa pitää rakentaa kaikkien ehdoilla. Sen jälkeen ihmiset pystyvät auttamaan itse itseään ja tekemään oman elämänsä. Jokaisessa ihmisessä on kyky ja voima siihen, jos sortavat rakenteet vain puretaan.”

Suomalaiset puolueet voisivat Maryanin mukaan ottaa oppia ruotsalaisesta puolueesta, Feministisestä aloitteesta, joka on tehnyt paljon työtä löytääkseen erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä kirjoittamaan poliittista ohjelmaansa.

“Eivät suomalaiset puolueet voi odottaa, että transihmiset tai rodullistetut vain kävelevät heidän toimistoonsa sisään. Se vaatii systemaattista rekrytointityötä.”

Maryanille huivin käyttäminen tarkoittaa oman kehon haltuun ottamista.

Maryan on aktiivinen myös antirasististiseen feminismiin keskittyvässä AntirasismiX-verkostossa. Antirasistista feminismiä tarvitaan Maryanin mukaan, koska fasismi ja sovinismi kulkevat yllättävän usein käsi kädessä.

Elä ja anna elää

Maryanille huivin käyttäminen tarkoittaa oman kehon haltuun ottamista. Hän haluaa itse päättää, mitä kropasta näkyy ja kenelle. Maryanin mielestä naisen ruumis on seksualisoitu, eikä hän halua kilpailla miesten huomiosta pukeutumalla paljastavasti. Se ei tarkoita, etteivät muut naiset saisi pukeutua juuri niin kuin itse haluavat. Maryan tekee töitä sen eteen, että jokainen hyväksyttäisiin juuri sellaisena kuin on tai haluaa olla.

“Useimmiten kuitenkin vain vähemmistöjen tavat näkyä ja olla kyseenalaistetaan”, Maryan huomauttaa.

”Ihmisiä ei pidä väkisin vapauttaa, vaan heidän pitää päästä itse määrittelemään, mitä he haluavat.”

Myös hyvää tarkoittavat ihmiset sortuvat holhoavaan asenteeseen. He saattavat puhua maahanmuuttajien tai vammaisten puolesta, mutta sivuuttavat näiden omat mielipiteet. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi somalityttöjä ohjataan Maryanin tavoin usein hoiva-alalle. Koska he ovat useimmiten suurista perheistä, heillä ajatellaan olevan hoivatyössä tarvittavia taitoja. Se kuitenkin pitää vähemmistöt vain tietyissä ammateissa.

Maryan on hyvin tarkka siitä, ettei itse tunge ketään tiettyyn muottiin vain omien ennakkoluulojensa takia.

“Antirasistisen työn ei pitäisi tuottaa lisää sortoa. Se ei saa olla hyvää tarkoittavaa, alentuvaa suhtautumista. Ihmisiä ei pidä väkisin vapauttaa, vaan heidän pitää päästä itse määrittelemään, mitä he haluavat.”

Maryan itse on halunnut elämässään monenlaista. Hän on työskennellyt palveluneuvojana Kelalla ja tutkimusavustajana Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hän on kouluttautunut leipuri-kondiittoriksi, sillä parikymppisenä käsityöammatti kuulosti romanttiselta vaihtoehdolta. Käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Maryan on mennyt nuorena naimisiin, mutta eronnut sittemmin miehestään.

Nyt Maryan on viittä vaille valmis sosionomi. Hän on tyytyväinen, jos voi kaikessa tekemisessään muokata maailmaa vähän paremmaksi, vähän inhimillisemmäksi. Maryan ei ole koskaan ollut mikään teoreetikko vaan suoran toiminnan kannattaja. Sellainen, joka kysyy Twitterissä Alexander Stubbilta, miksi transihmisiä edelleenkin steriloidaan. Sellainen, joka menee pistämään jauhot suuhun rasistisia kommentteja suoltavalle öykkärille.

Ja sellainen, joka silittää ja hoivaa kissaansa, sileäturkkista, leikkisää otusta.

myyrä

Muslimiaktivisti Maryan Abdulkarim: ”Suomessa rasismista ja jopa rotuopista on tullut salonkikelpoista”

Sama ymmärtämättömyys vain jatkuu näissäkin kommenteissa. Ei kyse ole siitä, että yksi opinto-ohjaajan kommentti esti lääkäriksi kouluttautumisen tai että syitä haetaan vain muista. Jutussahan kerrotaan selvästi, että yleisesti maahanmuuttajataustaisia kehotetaan kouluttautumaan ammatteihin, jotka vaativat vähemmän opintoja, vaikka he itse haluaisivat opiskella enemmän. Tämä ei ole ainoa tapaus. Toistuvuus kertoo siitä, että on vallalla käsitys, jonka mukaan tausta vaikuttaa siihen, mille...
Lue kommentti

Helsingin Sanomien palkittu toimittaja Ilkka Malmberg sairastui elokuussa haimasyöpään ja menehtyi sairauteen joulukuussa. Elämän Aakkosissa oli päällimmäisenä kiitollisuus kaikesta koetusta. 

A Aleksis Kivi. En väsy ihastelemasta ensimmäisen suomenkielisen romaanin Seitsemän veljeksen kieltä ja rakennetta. A voisi olla myös Alastalon salissa. Volter Kilven kieltä voisi nauttia nukkumaan mennessä pienen katkelman kuin hyvän viskin.

B Beatles. En soita kotona musiikkia, kuuntelen vain mitä Ylen Radio 1 tarjoaa. On hämmästyttävää, kuinka Beatles-melodian yllättävä kuuleminen vie minut menneisyyteen kuin aikakone.

C Celsius. Tykkään äärisäistä. Suomessa helle suistaa kaupungin raiteiltaan ja paukkupakkasella on jylhää ja juhlallista. Siksi rakastan vuodenaikojen vaihtelua. Tropiikissa olisi tylsää.

D Demokratia. Pohjoismaat. Mikä aarre meillä onkaan. Se on hankalaa ja se ei aina tunnu toimivan, mutta siitä emme saa ikinä luopua.

E Elämälle kiitos.

F Fyysisyys. Kasvoin aikana ennen kuntosaleja. 181-senttisenä pidin itseäni pitkänä, mutta olimme laiheliineja vailla lihaksia. Nuorempien keskellä olen pieni ja hintelä, ja se harmittaa minua.

G “Es ist genug”, Bachin koraali (BWV 60). Tämä riittää. Tuli pian mieleeni diagnoosin jälkeen. Jostain syystä ajatus oli ollut mielessäni koko kauniin kesän.

H  Oikeastaan ha, Hehtaari. Tuo sattumanvarainen pläntti suota ja kalliota Posiolla, aikoinaan Suomen halvin hehtaari. Olen tehnyt siitä toistasataa juttua ja yhden kirjan. Yli 19 vuodessa se on opettanut minulle paljon: miten selviytyä pakkasessa ja pimeydessä, mutta ennen kaikkea sen kautta olen katsonut Suomea toisinpäin – pohjoisesta etelään, syrjästä keskukseen. Olen saanut ystäviä, mökin, upeat pohjoisen vuodenajat, ja nyt siellä vierailee jo seuraava sukupolvi.

I Isä. Minulla ei ollut isää. Sellainen piti yrittää kuvitella. En oikein osannut. Mutta aloin surra sitä vasta aikuisena. 

J Jokela. Olen seissyt valokuvaaja  Markus Jokelan kameran vieressä reportaasikeikoilla kolme vuosikymmentä. Se on opettanut havaitsemaan ja näkemään. Mikä onkin reportaasia tehdessä tärkeintä. En oikein usko haastatteluun.

K Kuolema. Syksy, lumi, kuolema ovat kielessämme hyvin vanhoja sanoja. Ne tulevat kaukaa. 

L Lehtimies. Tykkään siitä tittelistä, siinä on paperia ja painomustetta. En kuulunutkaan tähän hätäiseen digiaikaan.

M Metsä. Mielestäni Suomen kaunein sana. Murteissa se taipuu villisti.( Mettässä, metäsä,  mehtässä, mehtäsä jne.)

N Nostalgia. En ole nostalginen. Ennen oli huonommin. 

O Onni. Se ei ole sama kuin ´happiness`. Sitä voi toki yrittää tavoitella, mutta se tulee odottamatta ja katoaa yllättäen.

P Perhe. Vaimoni Katan kanssa lähdimme “vaeltamaan yli elon ohdakkeisen mäen”. Se on ollut rämpimistä ja rakkautta. Meillä on kolme kouluikäistä hienoa poikaa. Isättömyydestäni johtuen poikien kasvattaminen on ollut vaikeaa, mutta vähän väliä ylpeys valtaa minut: millaisia miehiä heistä onkaan tulossa! Lisäksi minulla on aikuinen tytär edellisestä avioliitosta. Hänen kanssaan oli aivan erilaista: Isä oli aina ihailun kohde. 

Q Qu’est-ce que c’est? Koko elämäni olen paininut ranskankielen kanssa. Joskus kysyy itseltään, kannattiko se?

R Rehellisyys. Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että on parempi tulla huijatuksi kuin itse huijata. Sellainen ajattelu on pitkää pohjoismaalaista perintöä. Siitä ei saa tinkiä. 

S Saattohoito. Se voi kuulostaa toivottomalta, mutta ei se minusta sitä ole ollut. Voit keskittyä siihen mikä on tärkeätä, ja tiedät että sinusta pidetään hyvää huolta.  Helsingin Terhokoti on kaikkien kehujensa veroinen. Jokaisella pitäisi olla oikeus sellaiseen rauhalliseen kuolemaan. 

T Tanttu, Juha Tanttu. Minulta on usein kysytty journalistista esikuvaa. En pitkään osannut nimetä sitä, mutta kyllä se taitaa olla Hesarin edesmennyt Juha Tanttu, Lauantaisivujen vetäjä, hiljainen Kadunmies. Hän oli aivan erilainen kuin minä: hiplaili kankaita, maisteli viinejä, arvioi ravintoloita, piipahteli taidenäyttelyissä, ja  poistui Helsingin keskustan kortteleista vain mennäkseen jonkin muun pääkaupungin keskustaan. Hän oli hifistelijä ja elitisti. Mutta hän oli oikea Kynämies, jonka teksti ei vaatinut paljon tilaa, mutta jonka havainnot olivat äärimmäisen tarkkoja. 

U Ulkomaat. Nuorena luuhasin vuosia rinkka selässä pitkin maailmaa. Halusin asettua asumaan ulkomaille. Opiskelin aina kieliä. Haaveilin kosmopoliittisesta urasta. Kävi aivan päivastoin: vaikka olen saanut työssäni matkustaa paljon, päädyin kuvaamaan ennen muuta Suomea, suomalaista arkea. 

V Valo. Kauneimpia radiosta kuultavia lauseita on “Yötön yö on siirtynyt Posion korkeudelle”. Rakastan kesäöitä ja masennun etelän loskaisessa kaamoksessa. Pimeän ajan kestää, kun tietää että kohta tulee taas kirkas kevät, ja valoa on enemmän kuin silmiin mahtuu. 

W Wikipedia. Wikipedia on toivoa luova esimerkki siitä,kuinka suurta nimettömät ihmiset voivat yhdessä vapaaehtoisesti ja omalla ajallaan saada aikaan.

X X on kiehtova kirjain: Marx, Hendrix, Naxos, Luxor, Texas, Mexico, Oaxaca. Nyt x-kirjainta näkee paljon lääkkeiden nimissä. 

Y Yksinäisyys. Viihdyn erittäin hyvin yksinäni, en pitkästy koskaan. Mutta olen nuorena kokenut, miten lohdutonta ja lamauttavaa yksinäisyys voi olla. Silloin ei viihdy omassa seurassaan eikä löydä tietä toisten ihmisten luo.

Z Syvä uni on paras lääke. 

Å Å on vähemmistön kirjain. Suomenruotsalaisilta meillä on paljon opittavaa. Ollaan yhdessä, tehdään yhdessä, pidetään huolta, luotetaan ihmisiin.

Ä Äiti. Äitini on syntynyt vuonna 1927. Harva suunnittelee laitteita hänen ikäisilleen. Kännykät, hipaisukytkimet, kodinkoneet, radiot, televisiot, automaatit, suihkusäätimet ja jopa valokatkaisimet on tehty hänelle käyttökelvottomiksi. Surkeaa vanhusdesignia.  

Ö Öljymäki. Kaupungeista minulle on tärkein Jerusalem. Siellä mikään ei ole unohtunut. 60-vuotispäiväni aamuna sain herätä The American Colony hotellissa Itä-Jerusalemin arabikaupunginosassa. Onneksi ehdin näyttää sen vaimolleni: arabikorttelien uhma, äärijuutalaisten kiihko, Jerusalemin koko hulluus. Muuri, Hebron, siirtokunnat, tiesulut. Olisinpa saanut vielä kerran nähdä auringonlaskun Öljymäeltä. Mutta antaa olla: Hieno se on täältäkin. 

 

 

 

Rakastan muotia. Siinä yhdistyvät estetiikka, taide, luovuus, bisnes ja elävä kulttuurihistoria. Esimerkiksi Helsingin näyttelyn vuoksi nyt ajankohtainen japanilainen taiteilija Yayoi Kusama on tehnyt paljon muotia ja yhteistyöhankkeita muun muassa Louis Vuittonin kanssa. Samoin minihame yhdistyy edelleen monien mielessä 1960-luvun naisten vapautusliikkeeseen.

Siksi minusta on harmi, että muotiin suhtaudutaan usein niin rajoittuneesti. Toisessa ääripäässä ajatellaan, että muoti on turhanpäiväistä hömpötystä, vaikka jokainen meistä ihan joka aamu kuitenkin pukeutuu ja viestittää sillä jotain.

Moni muodin sisäpiiriläinen – esimerkiksi suunnittelijat, stailistit ja muotitoimittajat – taas suhtautuu muotiin ankaran vakavasti. Huumori on lähestulkoon kielletty.

Muoti kuuluu kaikille, ja juuri siksi se saaolla myös hauskaa leikittelyä.

Totta kai muoti pitääkin ottaa vakavasti siinä mielessä, että se on isoa kansainvälistä bisnestä. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että keskustelu tyrehtyy, jos puheenvuoroa ei esitä juuri oikeanlainen muotiyksilö – se huipputrendikäs sellainen.

Muoti kuuluu kaikille, ja juuri siksi se saa välillä olla myös hauskaa leikittelyä. Enkä nyt tarkoita sitä, että saman tien pitäisi siirtyä siististä jakkupuvusta kreisiin kullattuun halattiin, vaan sitä, että muoti voisi paljon enemmän heijastella persoonaamme ja fiiliksiämme. Kannustan itseänikin irrottelemaan enemmän. Ostin juuri hillityn kullanhehkuiset housut, kohta uskaltaudun ne päällä myös töihin.

Joskus tuntuu, että me muoti-ihmiset otamme itsemme niin vakavasti sen vuoksi, että haluamme niin kovasti tulla vakavasti otetuiksi. Voi kuitenkin olla vakavasti otettava ja silti hauska.

 

On kummallisen kiinnostavaa lukea sisustuslehdistä kotien omistajien pieniä mieltymyksiä, kotitotuuksia. Niitäkin, jotka eivät liity heidän kotiinsa.

Mitä ilman et voisi elää? "Kakkua." Mitä hajuvettä käytät? "Jo Malonen Amber & Lavenderia." Kuka on lempitaiteilijasi? "Modigliani." Itse kuiskaan näiden kysymysten perään utelun: Millä rahalla tämä talo, piha, sisustus tai himoitsemasi Yves Kleinin pöytä hankittiin?

Ymmärrän, että kysymykseni on alhainen. Jos ihminen on hyvää hyvyyttään päättänyt jakaa inspiraatioksi muille kotinsa, pitäisikö hänen vielä levittää velkansa, perintönsä, rahoituksensa ja rahavirtansa minun tietooni?

No, olisihan se kiinnostavaa.

On niin kutkuttavaa miettiä, millä rahalla eräskin pianisti ja design-mattokaupan omistaja on rakentanut Portugalin rannikolle valtavan design-linnan vain viikonlopun vetäytymisiin.

Onko hän tehnyt matoilla ison omaisuuden? Onko kumppani varakas tai suku? Tuliko hyvät rahat avioerossa? Toisin sanoen: onko kaikki silmien eteen levitetty ihanuus edes teoriassa mahdollista kenelle vain (minullekin) – vai onko syytä tyytyä hiukan vaatimattomampiin unelmiin?

Mietin omia kotiostoksianikin välillä rahan näkökulmasta. Miten ihmeessä minulla oli vuosia sitten varaa ostaa niin kallis nojatuoli? (Olin palkkatöissä, tulot olivat säännölliset.) Tai miten pystyin ostamaan vanhan talonpoikaiskaapin? (Äiti antoi rahalahjan, ja halusin käyttää sen johonkin, josta jää muisto.)

Muistan vieläkin tyttärien hämmästyksen, kun en antanut ostaa kalliita avokadoja mutta samana iltana kotiin kannettiin tassuamme. Puolustauduin. Pidin pienen luennon siitä, että tassuamme oli iloa tuottava investointi, joka maksaisi itsensä vielä takaisin.

Oikeastaan eniten kiinnostaa, mistä ihmiset ovat luopuneet - vaikka väliaikaisesti - jotta uusi koti, sisustus tai huonekalu on voitu hankkia. Viisas ihminen lausui kerran, että eniten elämässä tuottavat lopulta iloa ne asiat, joiden eteen on joutunut hiukan ponnistelemaan.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 9/2016.

Miss Piggy

Hanna Jensen: "Millä rahalla tämä talo hankittiin?"

Jos hirveästi kiinnostaa verotoimistosta voi käydä katsomassa, mitä kukin tienaa. Myös yritysten taloustiedot ovat saatavilla. Asuntolaina on aika yleinen tapa säästää. Ensiksi ostetaan pieni asunto, sitten suurempi ja ehkä vielä kolmaskin. Monet ihmiset myös sijoittavat asuntolainan ohessa. Ei sen tarvitse olla isokaan summa. Kun jossain vaiheessa aloittaa, myös korolle alkaa kasvaa korkoa. Portugali on Euroopan köyhimpiä maita, sieltä saa ostaa edullisesti huviloita. Muitakin paikkoja on,...
Lue kommentti
Haluaisin nähdä naapuri peran ...

Hanna Jensen: "Millä rahalla tämä talo hankittiin?"

Minusta olisi ihana lukea jostain lehdestä /blogista juttusarja "näin me asumme" . Juttusarja olisi kuvannut "tavallisten" / lähiöiden / suomen mittakaavassa pieni tuloiste / ei sisustusta harrastavien koteja. Minusta sisutukseen erityisesti panostaminen on harrastus. juuri mieheni kanssa puhuttii ettei harrastuksiin menevää rahamäärä kannata alkaa yhteen laskee - harrastaa jos on vara ja jos ei vara niin jotenkin sitä intohimoista harrastusta saa aina rahoitettua. Meillä on tavallinen koti (...
Lue kommentti

Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorin ja Sverker Littorin ovat sielunkumppaneita, jotka jakavat yhdessä niin jokapäiväiset iltapäiväkahvit kuin kaukomatkatkin. Kahden nautiskelijan liitossa arkikin on juhlavaa.

Pauliina Laitinen-Littorin ja Sverker Littorin tapasivat Tukholmassa, kun taideasiantuntijana työskentelevä Pauliina oli siellä etsimässä arvokkaalle Picassolle ostajaehdokkaita.

”Heti kun tapasin Sverkerin, hän oli niin läheinen, että tuntui kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni, aivan kuin isän tai äidin. Meillä on hirveän voimakkaasti yhteensopivat feromonit. Ne tuntee, vaikka toinen joskus ottaisi päähän.”

Pariskunta meni naimisiin pienesti ja intiimisti New Yorkin Suomalaisessa kirkossa pari vuotta sitten.

”Häät olivat erittäin romanttiset ja pienet, mutta ystävät tykkäsivät vähän huonoa, joten järjestimme myöhemmin isot hääjuhlat Etiopiassa.”

Sverker on sopeutunut mainiosti asumaan Helsinkiin. Hän kuuluu tukholmalaiseen Sällskapet-herrasmieskerhoon, jolla on veljesklubeja ja sitä kautta ystäviä ja tuttuja ympäri maailman.

”Sverker on täysverinen herrasmies, ja olen jo tottunut siihen”, Pauliina nauraa.

Tyylit sulautuivat yhteen

Pariskunnan kotioven vieressä rappukäytässä on valokatkaisijan yläpuolella valokuva marsalkka Mannerheimistä. Kuvan toisella puolella on Suomen ja toisella puolella Ruotsin lippu. Mannerheim on sekä Pauliinan että Sverkerin ihailun kohde.

”Mannerheim oli Suomea suurempi johtaja ja kosmopoliitti”, Pauliina sanoo.

Persoonallinen rappukäytäväkoriste vihjaa, millainen koti oven takana on.

”Täällä asuu kaksi aikuista, joilla oli jo ennen yhteenmuuttamistaan paljon antiikkia ja taidetta. Toinen tykkää kustavilaisesta ja barokista, toinen empiretyylistä ja nykytaiteesta. Siitä syntyy tällainen bohemian chic -tyyli”, Pauliina nauraa.

Pauliinan ja Sverkerin kaksikerroksisen kodin ylellisyyksiä ovat poreamme sekä kattoterassi, jossa etenkin Sverker haluaa juoda aamukahvinsa niin usein kuin mahdollista.

”Eräänä perjantaina Sverker alkoi pohtia, että olisi kiva lähteä jonnekin. Maanantaina olimme Keniassa.”

Pramea arki

”Lapsuuteni onnellisimpiin hetkiin kuuluivat tiistai-iltapäivät, jolloin äiti piti vapaata parturi-kampaamostaan. Silloin menimme kahvilaan, sain sacher-leivoksen ja kaakaon ja sen jälkeen ostimme minulle jonkin ihanan vaatteen.”

Nykyään Pauliina jatkaa arjen luksushetkiä aviomiehensä kanssa. Joka päivä he menevät yhdessä iltapäiväkahville kulman takana sijaitsevalle perinteiselle Ekbergille, ottavat cafe au laitit ja suklaaunelmat, ja suunnittelevat uusia matkoja.

Kotona myös soi jatkuvasti musiikki. Tällä hetkellä Andrea Bocellin mahtipontiset hitit.

”Meillä kuunnellaan joko romanttisia hittejä tai klassista musiikkia. Afrikkalaista musiikkia tykkäämme kuunnella myös, mutta sitä ei voi laittaa aina soimaan, sillä tulee heti hirveä himo lähteä Afrikkaan!”

Senkin juppi!

”Kun olimme vähän aikaa sitten Porissa käymässä, Sverkerille huudettiin kadulla suomeksi: Senkin juppi! Sverker on siitä ylpeä, sillä hänen mielestään juppi on kehu”, Pauliina kertoo huvittuneena.

Ruotsalaisen herrasmiehen tavoissa on ollut jonkin verran totuttelemista Pauliinalle, mutta Sverker on ollut hyvä opettaja.

”Sverkerin tuttavapiirissä ei koskaan puhuta rahasta, vaan korostetaan humanistisia arvoja ja sivistystä. Ja jos ostetaan uudet metsästysvaatteet, ne mieluusti liataan ensin, jotta ne näyttävät siltä, että ne on peritty.”

Herrasmiestyyliin kuuluvat myös täysin rypyttömät paidat, kalvosinnapit sekä kiiltävät kengät, joiden sisällä pidetään öisin lepolestejä.

Rakkaus taiteeseen iski

”Nuorena en tykännyt nuorena taiteesta yhtään”, nauraa Pauliina.

”Minua kiinnostivat vain antiikin aika ja kaksi tuhatta vuotta vanha taide. Menin yliopistoon opiskelemaan latinaa ja klassillista arkeologiaa. Olen humanisti koko sielultani!”

Taide oli kuitenkin Pauliinan perheessä lähellä. ”Äidin sisko Helinä Kalliolevo alkoi 70-luvulla menestyä paikallisena kuvataiteilijana ja piti paljon näyttelyitä.”

Taidekipinä iski Pauliinaan 80-luvun lopun juppivuosien taidebuumin aikana.

”Olin jo menossa pankkiin ottamaan lainaa, että nyt sijoitan taiteeseen ja rikastun. Isä sanoi, onneksi, että ei missään nimessä. Ei tarvinnut opetella taidesijoittamisen virheitä kantapään kautta.”

Nopeasti sen jälkeen iski pankkikriisi ja lama. Pauliinalle jäi kuitenkin kipinä taiteeseen, ja hän vaihtoi pääaineensa yliopistolla kulttuurihistoriaan.

”22-vuotiaana päätin, että taidekauppa on se, mitä tulevaisuudessa teen. James Bond -elokuva Octopussy innoitti minua ymmärtämään intohimoni. Siinä oli Fabergé-munia ja kansainvälistä taidekauppaa. Olen edelleen pysynyt valinnassani, haluan tietää alastani kaiken.”

 

”Ruotsalainen yläluokka suorastaan kilpailee syntymäpäiväjuhlillaan. Kerran menimme lentokentälle ja tiedossa oli vain, että destination unknown. Syntymäpäiväsankari oli vuokrannut kaksi Boeing-lentokonetta ja lennätti 300 ihmistä Marrakeshiin Marokkoon.”

Matkustelua ja yläluokan juhlia

Pauliina on ollut intohimoinen matkustelija lapsesta saakka.

”19-vuotiaana olin jo käynyt pelkästään Lontoossa parikymmentä kertaa.”

Nyt hän on löytänyt yhtä ahkeran reissaajan aviomiehekseen. Sverker tekee työkseen ulkomaankauppaa ja on muun muassa Etiopian kunniakonsuli. Afrikkaan saattaa toisinaan tulla äkkilähtö.

”Eräänä perjantaina Sverker alkoi pohtia, että olisi kiva lähteä jonnekin. Maanantaina olimme Keniassa.”

Kuukaudessa pari käy ulkomailla ainakin pari kertaa.

”Tänä vuonna olemme olleet, hetkinen, Kaliforniassa, Keniassa, Berliinissä, tietysti Tukholmassa ja Skoonessa monesti, Shanghaissa, kaksi kertaa Pariisissa, kolme kertaa Italiassa ja olemme menossa vielä ainakin Ams-terdamiin ja Thaimaahan.”

Empirekirjepöydällä on pinossa ruotsinkielisiä kutsuja ”kalaaseihin”, jotka ovat usein ystävien syntymäpäiväjuhlia.

”Ruotsalainen yläluokka suorastaan kilpailee syntymäpäiväjuhlillaan. Kerran menimme lentokentälle ja tiedossa oli vain, että destination unknown. Syntymäpäiväsankari oli vuokrannut kaksi Boeing-lentokonetta ja lennätti 300 ihmistä Marrakeshiin Marokkoon.”

 

Löhötäkin pitää

Pauliinan työhuoneessa on löhösohva, jolla makoilu on Pauliinalle tärkeää.

”Ihmisellä on kuulemma joko siivoamis- tai löhöämisgeeni. Toisaalta kun aloitan siivouksen, en oikein voi lopettaa sitä.”

Pauliina rentoutuu muun muassa lukemalla Svensk Damntidning -aikakauslehteä ja katsomalla elokuvat Netflixistä ruotsinkielisillä tekstityksillä. Siinä samalla treenautuu kielitaito.

”Tykkään myös tosi paljon katsoa vanhoja tv-sarjoja, kuten Dallasia ja Dynastiaa, ja seurata sen ajan muotia.”

Lahjaksi vaakuna

Pauliinan ja Sverkerin kodissa riittää katsottavaa. Ulko-oven yläpuolella asunnossa on näyttävä vaakunatyyppinen kuvanveistäjä Kaj Lindgårdin tekemä reliefi (kuvassa) joka on Pauliinan syntymäpäivälahja Sverkerin 60-vuotispäiville vuoden takaa.

”Halusin ensin siihen teoksen, jossa Sverker syö alastomana viinirypäleitä. Sverker ei kuitenkaan innostunut ideasta”, Pauliina nauraa.

Littorin ei ole aatelissuku, mutta Sverker on viettänyt lapsuutensa Lindevadin kartanossa Itä-Götanmaalla. Siellä perheellä oli jalostussonneja ja -sikoja, ja Littorinien sonnit saivat lukuisia palkintoja ”sonnien misterkilpailuissa”. Hopeapokaalit ovat kunniapaikalla ruokapöydän vieressä.

Kartanon omistaa nykyään Sverkerin serkku, Sverkerillä on muistona lapsuudenkodistaan suuri maalaus. Olohuoneen muut isot maalaukset esittävät isovanhempia.

Pauliinan tärkein esine on kookas, kultakehyksinen peili.

”Se on ollut mukana syntymästäni asti kaikissa kodeissani.”

Juttu on alun perin julkaistu marraskuun 2016 Gloriassa.

Juttua muokattu 24.11. klo 14.49: Korjattu laulaja Andrea Bocellin virheellinen kirjoitusasu.

Veini Saksanhirviniemi

Taideasiantuntijan ja herrasmiehen täydellinen liitto: Kaukomatkoja ja yläluokan juhlia

Miekii kuulun yläluokkaan. Tunnen sielukumppanuutta ym. pariskuntaa kohtaan. Olen heidän lailla intohimoinen matkustaja myös. Viime viikolla matkustin täältä Vallikalliosta Perkkaan K-Markettiin kahtelemaan hyviä tarjouksii. Nautin samalla kaupan kahvitaroilusta. Yhden eläkeläismummon ja työttömän kanssa kilpailtiin ilmaisista kekseistä. Niitä keksejä olis saannu olla enemmän.Suomalaisella yläluokalla on tapana kilpailla ilmasista kekseistä. Vielä ennen Joulua tuun matkustamaan ainakin...
Lue kommentti