"Olemme liiaksi kiinni erilaisissa haluissa, mieliteoissa, asemissa ja vallassa", sanoo ekonomisti Anne Brunila

Anne Brunila on aina ollut kova innostumaan. Se on yksi niistä ominaisuuksista, jotka johtivat hänet Suomen talouselämän huipulle.

Reilut kymmenen vuotta sitten hän ymmärsi, että työ oli vienyt lähes kaiken ajan ja energian. Elämästä olivat jääneet pois ystävät ja harrastukset. Kehitysvammaisen poikansa Oskarin kanssa hän vietti aikaa, se oli tärkeää.

Kesällä 2012 hän irtisanoutui viimeisestä huippupestistään, energiayhtiö Fortumin kestävästä kehityksestä, yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja strategiasta vastaavan johtajan paikalta.

-Se oli vaikea mutta oikea päätös, enkä ole katunut sitä hetkeäkään.

Koronavuosina Anne törmäsi elokuvia rakastavan Oskarin kanssa korealaiseen sarjaan Mr. Sunshine. Siitä lähti innostus korean kieleen, historiaan ja kulttuuriin. Buddhalaisuus on kuulunut Annen elämään 16-vuotiaasta asti, kun hän luki siitä Maailman uskonnot -kirjasta. Anne lukee jo koreaa ja ymmärtää sitä jonkin verran.

-Koen olevani kotona siellä. Ei ole small talkia, fyysinen etäisyys on kuin Suomessa, ja kengät otetaan pois sisälle mennessä. Koulutusta, työntekoa ja vanhempia ihmisiä arvostetaan.

Lokakuussa Anne lähtee taas Koreaan.

-Minulle sopisi hyvin luostarielämä siellä. Se on selkeää, yksinkertaista ja kirkasta. Lisäksi luostarit sijaitsevat kauniilla paikoilla.

Teesi 1: Kohtaa elämä sellaisena kuin se on

Kohtaan ja hyväksyn elämän sellaisena kuin se on. Sitä kautta saan energiaa ja voimia mennä eteenpäin.

Minulle tämä on ollut luontaista. Yksi äitini opetus oli: älä taistele niitä asioita vastaan, joita et voi muuttaa, vaan säästä energiasi niihin, joihin voit vaikuttaa. Lestadiolaisperheessä kasvanut äitini oli radikaali ja viisas nainen, minkä siskoni kanssa tajusimme parhaiten sen jälkeen, kun häntä ei enää ollut. Yhtäkkiä kaikki nousi pintaan, ja aloimme tiedostaa asioita, joita hän oli meille lyhyillä lausahduksillaan opettanut.

Resilienssi kuvaa luonnettani. Kun elämässäni tapahtuu vaikeita asioita, vastapainona on paljon positiivista. Jos joku juttu ei onnistu, on aina muita vaihtoehtoja.

Jos en saanut jotain työpaikkaa, ajattelin, ettei se ollut tarkoitettu minulle enkä sitä, miksen kelvannut.

Kun lapseni vammautui vauvana aivokuumeen seurauksena, en voinut tehdä yhtään mitään, joten oli parasta hyväksyä se ja miettiä, miten saadaan meille paras mahdollinen elämä. Muutoin en olisi pystynyt iloitsemaan ja tekemään kaikkea hyvää, mitä voi syntyä riippumatta siitä, onko lapsi vammainen vai ei.

Teesi 2: Vain muutos on pysyvää

Tuntuu, että olemme liiaksi kiinni erilaisissa haluissa, mieliteoissa, asemissa ja vallassa.

On hyvä, että tulee hyvin toimeen, on omaisuutta, ystäviä ja perhettä, asioita ja ihmisiä, joita arvostaa ja rakastaa. Mutta olemassaoloaan ei voi sitoa siihen, että minulla on kaikki tämä myös huomenna ja ylihuomenna.

Meistä kaikista aika jättää, tai voimme menettää ystävät monesta muusta syystä. Terveyteen, työhön, asemaan ja olosuhteisiin voi tulla valtava muutos millä hetkellä tahansa. On tärkeää iloita ja olla onnellinen siitä, mitä tänään on, koska ikinä ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.

Kun ymmärtää, että vain muutos on pysyvää, on helpompaa suhtautua muutoksiin.

On vaikeaa hyväksyä sitä ristiriitaa, että vanhetessa keho muuttuu, mutta mieli pysyy nuorena. En pysty mieltämään, että keholla on ikääntyessä omat rajoitteensa. Erilaisten loukkaantumisten ja rajoitteiden seurauksena on tullut kyllä selväksi, ettei se ole enää samanlainen kuin nuorena.

En koskaan ole salannut sitä, että olen buddhalainen. Olen sen kautta muuttunut iloisemmaksi. En ollut iloton ennenkään, mutta elämä on nyt pulppuavaa naurua. Olen parempi ihminen ja ystävä, osaan ottaa ihmiset lähelle ja pystyn olemaan läsnä.

Myötätunto on suuri voimavara. Minulla meditaatio on vahvistanut sitä. Meditaatiossa kaikki tunteet saavat ilmentyä, ja kun kohtaa tunteensa suoraan, ne liukenevat pois, ja tulee avoin ja positiivinen olo.

Myötätunnossa pyrkii ymmärtämään toisia ihmisiä ja heidän motiivejaan. Kun näin tekee, ei mene mukaan toisten tunnetiloihin ja reaktioihin. Ei tarvitse suuttua, vihata tai olla katkera. Se on vapauttavaa.

Teesi 3: Johtajana et ole toisia tärkeämpi

Olen kasvanut suorapuheisuuteen, joka kuuluu länsisuomalaiseen ja satakuntalaiseen tyyliin.

Joskus olisin kenties voinut saavuttaa päämääräni paremmin esittämällä asiat diplomaattisemmin. Asiantuntijana kerroin asiat nurkkia pyöristelemättä ja menemättä kompromissipuheeseen. Olen tuonut esille sen mitä kaiken tiedon valossa olen ymmärtänyt, ja kuulijan vastuulla on kuunnella myös muita.

Nuorempana kärsin huijarisyndroomasta. Se ei ole kuitenkaan estänyt minua tekemästä asioita. Olen sydän läpättäen hypännyt uusiin töihin ilman kokemusta vastaavista tehtävistä. Hyväksyin kutsun Fortumin ylimpään johtoon ilman päivänkään työkokemusta isossa pörssiyhtiössä. Silloin olin jo oppinut, että selviydyn aina ja ettei virheisiin kuole.

Johtajana et ole tärkeämpi kuin joku toinen, eikä johtajuus ole arvokkaampaa kuin mikään muu työ. Olen ollut valmis irtisanoutumaan puolustaessani periaatteitani, kuten oikeudenmukaisuutta. Virkamiehenä esitin palkkojen jäädytyksen aiheuttamaan palkkakuoppaan pudonneille tiimiläisilleni suurempaa korotusta. Kun sanottiin, ettei se ollut mahdollista, kehotin ottamaan sen pois itseltäni ja antamaan heille. Sain korotukset läpi.

Stressaavien työjaksojen aikana en ole ollut hyvä kuuntelija. Onneksi olen tunnistanut sen. Toivon, että olen työelämässä ollut johtaja, jota on helppo lähestyä ja jolle voi sanoa asiat suoraan.

Olen kuullut itsestäni, että olen luotettava. Jos olen luvannut jotakin, se pitää paikkansa. Nuorilta naisilta olen saanut palautetta, että olen heille hyvä esikuva. Siitä olen kiitollinen.

Teesi 4: Uteliaisuus rikastaa elämän

Olemalla utelias elämästä tulee monipuolinen ja rikas.

Lapsena olin erilainen kuin muu perheeni: kuin haikara olisi pudottanut minut alas väärästä savupiipusta. Isäni mielestä hain kuuta taivaalta.

Olen ollut utelias mutta en aina rohkea, vaan estynyt, ujo ja jännittäjä. Niistä oppii pois altistamalla itsensä uusille asioille. Myös buddhalaisesta elämäntavasta tulee tietty rohkeus, jota minulla ei ollut nuorena.

Ujo ihminen voi kehittyä pärjäämään ulospäinsuuntautuneena. Olen luonnostani täysin introvertti, ja sosiaaliset tilanteet vievät minulta energiaa. Viihdyn itsekseni pitkiä aikoja, vaikka nautinkin ihmisten seurasta.

Uteliaisuutta voi tyydyttää monella tavalla. Kaunokirjallisuus on avannut minulle maailmoja, käyttäytymistä, vuorovaikutusta ja historiallisia tapahtumia, joita en olisi voinut muuten kohdata. Se avartaa valtavasti ja antaa pääomaa olla muidenkin kanssa sitten, kun tulee ulos ujouden kuoresta.

Halusin opiskella valtavasti erilaisia asioita. Oli suurenmoinen helpotus ymmärtää, että voin opiskella myös ilman, että saisin siitä ammatin tai tutkinnon. Tavoitteeni ei ollut tulla ekonomistiksi tai kansantaloustieteilijäksi. Olin kiinnostuneempi varhaisista korkeakulttuureista, historiasta, antropologiasta ja humanistisista aineista. Isäni sanoi, etten saa niistä ammattia. Kansantaloustiede oli kuitenkin kiinnostavaa, koska se on yhteiskuntatiede.

Kaikesta tulee sitä kiinnostavampaa mitä syvemmälle pääsee. En ole kohdannut yhtään epäkiinnostavaa asiaa. Innostun helposti ja olen hypännyt aina seuraavaan juttuun. Ei ole hetkeä, että miettisin, onko minulla tekemistä tai tuntisin yksinäisyyttä, vaikka ymmärrän yksinäisyyden.

Teesi 5: Rakkauden hyökyaaltoa ei voi väistää

Tavattuani Oskarin isän Juhan elokuussa 1982 Vanhan kuppilassa tiesin, että hänestä tulee minulle valtavasti surua ja kärsimystä. En pysty selittämään sitä, mutta välähdyksenomaisesti näin silloin kaiken.

Rakkaus on kuin hyökyaalto, joka vie mennessään. Se on järjetöntä. Olisi viisaampaa ja turvallisempaa olla astumatta siihen, ja silti siihen astuu.

En ole odottanut enkä uskonut, että voisin kokea vastaavan rakastumisen toista kertaa. Sellaisen, josta tietää, että kun se tulee kohdalle, sitä ei voi väistää. Iho hengittää rakkauden tunnetta. Ajattelen myös, että rakkaus ja viha ovat saman tunteen ääripäät.

En sure Juhan kuolemaa. Hän yritti selviytyä ongelmistaan, ja kuvittelin rakkauteni auttavan hänet pois mustasta pilvestä. En voinut auttaa, ja lopulta ymmärsin, ettei toisen puolesta voi elää. Ensin olin vihainen siitä, että hän jätti minut yksin poikamme kanssa. Hänen kuolemansa oli päätepiste. Ei enää ollut kamppailua siitä, voimmeko elää yhdessä.

Rakastan häntä edelleen. Se ei häviä, vaikka hänen mielenterveytensä petti ja tapahtui pahoja asioita, joiden takia pelkäsin häntä.

Olen ihastunut syvästi ja pitänyt valtavasti joistakin ihmisistä, mutta kun on palanut tulessa, kukaan toinen ei voi sytyttää samaa roihua.

Olen jälkeenpäin tajunnut, miksi myöhemmät parisuhteeni eivät ole onnistuneet. Juha oli se vertailukohta, jonka jättämää aukkoa muut eivät voineet täyttää. Elän tällä hetkellä yksin, ja tämä on parasta aikaa!

Teesi 6: Tee elämästä parasta mahdollista

Poikani Oskari on opettanut minulle käytännössä kaiken sen, mistä tuhansia vuosia vanhat, viisaat buddhalaiset tekstit kertovat.

Surin sitä, että hän sairastui vauvana, ja tiesin sen olevan peruuttamatonta. Hän ei voisi mennä yliopistoon eikä naimisiin, ei saada lapsia eikä merkityksellistä työtä. Ajattelin, ettei hänestä siksi voisi koskaan tulla onnellista.

Mutta Oskari oli ja on joka hetki onnellinen kaikesta siitä, mitä on. Hän ei odota jotain muuta erilaista ja parempaa. Tajusin, että olen surrut tyhmiä, koska minulle oli tärkeintä, että lapseni oli onnellinen. Hän on maailman kiltein, ystävällisin, onnellisin ja iloisin ihminen.

Hänen kanssaan opin ymmärtämään, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Näen kevään ensimmäiset kukat, kauniin auringonlaskun, pehmeän sumuisen sään. Katseemme kohtaavat ja alamme nauraa yhdessä, kun kumpikin tajuaa saman asian. Kaikkeen liittyy se, että kohtaat kokemuksen, et ala selittää tai myllätä sitä ajatuksilla, vaan olet avoimesti ja kirkkaasti läsnä juuri siinä hetkessä.

Oskari on rakastanut liikkumista, kuten hiihtämistä, pyöräilyä ja vaeltamista, mutta hän on sairastunut Parkinsonin tautiin ja on nyt pyörätuolissa. Se on raskasta. Pahinta on, että mitään ei voi tehdä.

Minulle tämä on varmasti vaikeampaa kuin hänelle. Oireiden alkaessa aloin taistella vastaan, vaikka emme vielä tienneet diagnoosia. Sitten tajusin, että tämä on peruuttamatonta, ja oli helpotus lakata taistelemasta.

Nyt teemme elämästä parasta mahdollista. Annan hänelle kokemuksia ja elämyksiä, joista hän pitää. Hän tulee viikonloppuisin kotiin, teemme kävelyretkiä ja katsomme korealaisia sarjoja ja elokuvia. Toivon, ettei hänellä ole isoja fyysisiä eikä henkisiä kärsimyksiä.

Buddhalaisuus on ainoa viitekehys, jossa voi ajatella, että elämä on oikeudenmukaista, sillä ei ole vain yhtä elämää vaan pitkä jatkumo. Jokin on aina seurausta jostakin. Ei siten, että edellinen elämä määrittää täydellisesti seuraavan, mutta taustalla on satoja, tuhansia elämiä, ja joku niistä aktivoituu.

Välillä ajattelen, että Oskari on syntynyt minulle vain sen takia, että hän on tullut opettamaan elämän perusasioita. Sen takia tunnen suurta vastuuta hänen äitinään: minun on tehtävä hänen elämästään niin hyvä kuin voin.

En sure sen jälkeen, kun hyväksyin, että hänellä on hänen elämänsä. Ei ainoastaan hänelle käy näin, vaan toisillekin. Se on ihmiselämää. Jos voisin valita, antaisin oman elämäni, että saisin hänelle terveyden, mutta sellaista vaihtokauppaa ei voi tehdä. Joskus itken, vaikka hyväksyn asiat. Näen aina kauniin poikani. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 9/2025.