Entinen tv-toimittaja Kristiina Helenius, 49, tekee jo kolmatta uraa, nyt amerikkalaisen kauppakamarin AmChamin toimitusjohtajana. Toivuttuaan syövästä hän viihtyy elämässään paremmin kuin koskaan.

Ura

”Päätin jo yläasteella, että minusta tulee toimittaja. Sain kuitenkin neuvon, että journalismin sijasta kannattaisi opiskella jokin erikoisala. Niinpä valmistuin kauppatieteiden maisteriksi.

Kauppakorkean jälkeen matkustimme mieheni Mikan kanssa neljä vuotta freelance-toimittajina maailmalla. Asuimme Münchenissä, Soulissa ja Pariisissa. Suomeen palattuani pääsin töihin ensin A-studioon ja sitten tv-uutisiin. Kaikkiaan työskentelin Ylellä seitsemän vuotta, viimeiset niistä Brysselin-kirjeenvaihtajana.

2000-luvun alussa Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystössä avautui lehdistövirkamiehen paikka. Olin aina ollut palavan kiinnostunut Washingtonista. Se on monessa mielessä napojen napa. Sain paikan, ja Mikakin oli valmis jälleen vaihtamaan maata. Emme epäröineet lähtöä hetkeäkään, vaikka jouduinkin jättämään rakkaan toimittajantyöni.

AmCham osui kohdalle yllättäen vuonna 2007, kun mietimme paluuta Suomeen. Sain kutsun sen toimitusjohtajaksi. Kauppakamari oli juuri perustettu, eikä sillä ollut vielä paljon muuta kuin toimisto, verkkosivu ja pari työntekijää.

Teen nyt kolmatta uravaihettani, mutta sisimmässäni taidan olla yhä toimittaja. Journalistin tehtävänä on etsiä totuutta ja pitää niiden puolia, joilla ei ole valtaa. Kaipaan romanttisesti toimittajavuosiani. Mutta totuutta ja oikeudenmukaisuutta voin edistää nykyisessä tehtävässänikin.

Kansainvälisyys

Teen työtä, jotta Suomi pärjäisi mahdollisimman hyvin globaalistuvassa maailmassa. Se edellyttää kansainvälistymistä ja aktiivisempaa vuorovaikutusta. Meidän pitäisi työllistää myös ulkomaalaisia, vaikka he eivät puhuisi suomea.

Vaikka toimistossamme työskentelee nyt neljätoista henkilöä viidestä eri maasta, olemme mahdollisuuksiin nähden vasta pisara meressä. On hienoa nähdä, kuinka jäsenmäärä kasvaa kaiken aikaa. Siitä voi päätellä, että tällaiselle toimijalle on tilausta.

Olen yhtä aikaa järjestöjohtaja ja start up -yrityksen vetäjä. Suurin osa työstäni on Suomen myymistä ja jäsenistä huolehtimista. Aloitan päiväni soittelemalla eri puolille maailmaa. Tiimiini palkkaan ihmisiä, joilla on sama tuli sydämessä.

Matkustan tietysti aika paljon. Yhdysvalloissa käyn kolmesta viiteen kertaan vuodessa, Aasiassa vähintään kerran, Keski-Euroopassakin monta kertaa. Lähetän matkaan jonkun nuoremman alaiseni aina kun voin, mutta itsekin pitää liikkua. Vain matkustamalla näkee, mihin maailma on menossa. Tärkeimmät ilmiöt lähtevät edelleen liikkeelle Jenkeistä.

Iän merkitys

Tyttäreni Pajuanna lähti syksyllä 2013 opiskelemaan. Olin odottanut, että yhden elämänvaiheen päättymisestä tulisi iloinen asia, mutta lapsen lähtö olikin kova paikka. Koti tuntui tyhjältä, ja päivärytmi oli hukassa. Tunsin välillä suorastaan fyysistä kipua. Ainakin minun kohdallani klisee, jonka mukaan lapsen lähtö on pieni kuolema, piti paikkansa. Se kuuluu elämään, mutta toipuminen vei aikaa.

Olen tyytyväinen ikääni, enkä tunne tarvetta takertua nuoruuteen. Olen valmis seuraavaan vaiheeseen. Elämä on oikeastaan muuttunut vain kaiken aikaa paremmaksi. Vanhempana osaa erottaa todelliset asiat kotkotuksista.

Mentoroin nuoria uraansa aloittavia naisia. Siirrän ilomielin omia verkostojani heille, ja nautin nähdessäni, kun uusi sukupolvi kasvaa.
Valitettavasti Suomessa on paljon ikärasismia. Yritän varoa sortumasta siihen. Paras työpaikka on sellainen, jossa on monenikäisiä ihmisiä. Opinhan minäkin toimittajan ammatin kokeneemmilta kollegoilta.

Terveys

Sairastin Hodgkinin taudin eli imukudossyövän vuonna 2006, kun asuimme Yhdysvalloissa. Se oli kummallinen vuoden mittainen elämänvaihe. Syöpä oli ehtinyt pitkälle, ja sitä hoidettiin rankoilla solumyrkyillä.

Sairastaminen avasi amerikkalaista kulttuuria pintaa syvemmältä. Sain heti diagnoosin jälkeen ympärilleni hoitotiimin, jonka tehtävänä oli seurata parantumistani eri näkökulmista. Tietokonejärjestelmät olivat surkeat, mutta mielialasta huolehtiminen korostui joka vaiheessa. Sairaalan henkilökunta näki paljon vaivaa, että sairaalaan oli aina miellyttävää tulla ja että sieltä lähti kurjuudesta huolimatta jollain lailla ilahtuneena.

Omalääkärilläni oli hyvä psykologinen silmä. Hän ei koskaan paaponut muttei myöskään väheksynyt pelkojani. Hän jopa flirttaili, mitä olisi vaikeaa kuvitella Suomessa. Niin paljon kuin turvaverkon puuttumisesta Amerikassa puhutaan, minulta sitä ei ainakaan puuttunut. Se perustui lähimmäisenrakkauteen eikä systeemiin kuten Suomessa. Sairastumiseni nosti amerikkalaisten parhaat puolet pintaan. Puolitutut naapurit ja treenikaverit toivat kotiin ruokaa ja kuljettivat Pajuannaa. Apua annettiin ja vastaanotettiin luontevasti ja pyyteettömästi.

Kuoleman porteilla

Olin sairastuessani kovassa fyysisessä kunnossa, joten lääkärin ei tarvinnut säästellä sytostaattien määrässä. Sain kovimmat mahdolliset myrkyt. Ne tuhosivat valkosoluja ja paljon muitakin terveitä soluja. Fysiikkani romahti muutamassa viikossa. Mieleen ovat jääneet tuttujen järkyttyneet ilmeet, kun he näkivät minut ilman tukkaa ja silmäripsiä. Painoin 15 kiloa vähemmän kuin nyt enkä meinannut pysyä pystyssä. Minullakin on vaikeuksia tunnistaa itseäni sairauden aikana otetuista kuvista.

Kävin lähellä kuolemaa ja jouduin miettimään moneen kertaan, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, miten raju kokemus sairastumiseni oli perheelleni.

Hodgkinin taudilla on nykyisin hyvä ennuste. Nyt olen täysin terve. En enää käy kontrolleissa enkä ajattele koko asiaa. Samaan aikaan syöpään sairastunut ystäväni ja kollegani Åsa Nylund sen sijaan kuoli vuonna 2010.

Vakava sairaus muuttaa suhtautumista ihmisiin. Minua ei enää hermostuta yhtään, vaikka joku olisi hidas ja kömpelö. Olinhan itse huonoimmillani ihan älyttömän heikko. Tiedän myös, että toisin kuin nuorena luulee, en ole haavoittumaton — kuten ei kukaan meistä. Kirjoitin kokemuksistani kirjan Mikä maa, mikä syöpä. Kerroin sairastamisesta, amerikkalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä ja elämästä Washingtonin urakeskeisessä ilmapiirissä. Kaikki palkkiot menevät syöpätutkimukselle.

Jaksaminen

Aloitin tämänkin päivän kuntosalilla. Nyt on energinen ja hyvä olo. Vietin itse asiassa juuri 30-vuotispunttisalijuhlaa. Takavuosina kävin salilla monta kertaa viikossa, mutta nykyisin ehdin sinne enää kerran viikossa. Meillä on vuosien takaa tuttu saliporukka, jossa muut ovat miehiä. Viihdyn siinä hyvin, olen kai aina ollut poikatyttö.
On monta asiaa, jotka auttavat jaksamaan. Minulla on kiinnostava työ ja kivat työtoverit. Vapaa-aikana luen kirjoja ja katson elokuvia. Olemme perheen kanssa myös matkustaneet paljon. Palasimme juuri Mikan kanssa Singaporesta. Nuoruuden nälkä nähdä maailmaa vaivaa edelleen.
Elämässäni on melkein hämmästyttävä tasapaino työn, perheen ja vapaa-ajan kesken. Tähän pääseminen on kyllä vaatinut vuosien opettelun.

Huumori

Vartuin työläismiljöössä Nokialla. Isovanhempani olivat maalaisnuoria, jotka olivat muuttaneet työn perässä paikkakunnalle, kun tehtaat perustettiin. Äiti työskenteli sairaanhoitajana ja isä myyjänä kodinkoneliikkeessä. Me viisi lasta synnyimme kuuden vuoden sisällä. Olin vanhin — ja tietysti kova komentelija, kuinkas muuten. Oli ihanaa kasvaa isossa sisarusparvessa. Hulluttelimme paljon ja teimme käytännön piloja. Äidin mielestä tylsä oli pahinta, mitä ihminen voi olla.

Olen yrittänyt tuoda lapsuudenkodin asennetta myös työyhteisööni. Työnteko sujuu parhaiten, kun siinä yhdistyvät toisaalta kunnianhimo ja kurinalaisuus ja toisaalta suuri tekemisen vapaus. Huumori edistää luovuutta ja vapauttaa. Se on hyvä lähtökohta kaikelle yhteistyölle.
Rakastan stand up -komiikkaa ja sarjakuvia. Siinä missä muusikot improvisoivat soittamalla, sanankäyttäjät tekevät sen verbaalisesti. Tykkään katsoa myös satiirisia uutisia. En tiedä, ovatko nämä erikoisia harrastuksia ikäiselleni naiselle.

Virheet

Olen väsymätön kielipoliisi ja etsin lahjakkaita ihmisiä tiukalla seulalla. Niissä asioissa olen tiukkapipo.

Muuten joustan ja pyrin katsomaan epäolennaisia asioita läpi sormien. Elämä on joka tapauksessa päivittäistä luovimista, lopulta vain tulos ratkaisee. Virheitä pitää tietysti välttää, mutta ei niihin myöskään pidä juuttua, jos niitä sattuu. Vain sille ei satu virheitä, joka ei koskaan yritä mitään.
Joitain asioita tekisin toisin. Opettelisin pelaamaan golfia ja tennistä ja tanssimaan paritansseja. Näitä lajeja ei harrastettu lapsuuteni Nokialla.
Myös ruotsin kielestä olisi valtavasti hyötyä, jos olisin satsannut siihen aikoinaan vähän enemmän. Eihän ole vieläkään myöhäistä oppia, mutta paras herkkyyskausi on valitettavasti moneen kertaan ohitettu.

Motivaatio

Motivaatio lähtee siitä, että on sopivan kokoisissa saappaissa. Nykyisessä työssäni pääsen hyödyntämään kokemustani laajasti ja näen päivittäin, miten asiat menevät eteenpäin. Siinä yhdistyvät yhteiskunnallinen visio, perinteinen yrittämisen ilo ja byrokratian puute.

Sairastamisen jälkeen olen ollut tarkempi siitä, miten vietän aikani ja keiden kanssa. Minun ja esimieheni sekä tiimini välillä vallitsee syvä luottamus, varmasti myös kiintymys, sen on sisäinen mittauskin osoittanut. Motivaatio on myös herkkä asia. Selvittämättömät asiat ja huono johtaminen tuhoavat sen nopeasti.

Minua ajaa myös halu auttaa isänmaata. Suomi on kouluttanut minut, hoitanut hampaani ja kohdellut tasa-arvoisesti. Suomi jopa lähetti minut diplomaatiksi. Nyt olen siinä iässä, että vanhempani ovat eläkkeellä ja lapseni opiskelee. Minun ikäluokallani on vastuu siitä, että maksamme velkamme isänmaalle ja viemme sitä osaltamme eteenpäin. Olemme nyt aikuisia.

Onni

Olen saanut olla isän tyttö. Sain myös teininä parantaa maailmaa, pohtia asioita ja löytää omakohtaisen uskon elämän perustaksi. Iän myötä maailmankatsomus on muuntunut toiminnaksi.

Olen aina ollut missio- ja työkeskeinen. Elämäntyö on se, millä kiinnitymme yhteiskuntaan ja minkä jätämme jälkeemme. Töissä saan valtavasti iloa siitä, kun tiimiläiseni menestyvät. Olen jo onnistunut tekemään monessa tilanteessa itsestäni tarpeettoman. Sen huomaaminen on aina juhlahetki.
Olen suhteellisen vähään tyytyväinen. Päivittäinen onni tulee toimivasta arjesta. Suurinta onnea ovat tytär ja puoliso, oma perhe. Asiahan on niin, että antaessaan saa.”

Juttu on alun perin julkaistu helmikuun 2015 Gloriassa.

Kuka?

▶ Kristiina Helenius, 49, on amerikkalaisen kauppakamarin, AmChamin toimitusjohtaja.
▶ Työskennellyt aiemmin lehdistöneuvoksena Suomen Washingtonin-suurlähetystössä sekä Ylen toimittajana ja Brysselin-kirjeenvaihtajana.
▶ Kirjoittanut kirjan Mikä maa, mikä syöpä sairastumisestaan imukudossyöpään vuonna 2006.
▶ Naimisissa toimittaja Mika Hentusen kanssa. Tytär Pajuanna.
▶ Vapaa-ajalla käy kuntosalilla, lukee ja katsoo elokuvia.

Nyt kaduille mellakoimaan, jos...

Toimitusjohtaja Kristiina Helenius: ”Kun kävin lähellä kuolemaa, jouduin miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää”

Mitenkähän Helenius oikein perustelee maanisesti Trumpia vastustavat julkiset ulostulonsa Suomen ja Yhdysvaltain välisen kauppavaihdon edistämisessä? Kerran toimittaja, aina toimittaja! Eli omat poliittiset näkemykset on tuputettava tiedoksi meille tyhmemmille, jotka tuskin osaamme äänestää oikein, vaikka emme olleet edes äänioikeutettuja Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Lue kommentti
Jaarat pukeutuvat oman yrityksensä vaatteisiin myös vapaa-ajallaan.
Jaarat pukeutuvat oman yrityksensä vaatteisiin myös vapaa-ajallaan.
Heidi on oppinut, että suomalaisille kannattaa myydä värikkäitä tuotteita.
Heidi on oppinut, että suomalaisille kannattaa myydä värikkäitä tuotteita.
Heidi ja Juha hoitavat parisuhdettaan muun muassa yhteisillä pyörälenkeillä.
Heidi ja Juha hoitavat parisuhdettaan muun muassa yhteisillä pyörälenkeillä.
Heidi ja Juha käyvät usein ostoksilla Oulun kauppahallissa. Kala- liike Haanpäässä heitä palvelee Tero Kivimäki.
Heidi ja Juha käyvät usein ostoksilla Oulun kauppahallissa. Kala- liike Haanpäässä heitä palvelee Tero Kivimäki.

 Heidi ja Juha Jaara ovat kasvattaneet Balmuir-yrityksestään kansainvälisen menestystarinan. Kuninkaallisten ja maailmantähtien luottosisustajat rakastavat mökkeilyä ja pitävät yhtiökokouksensa usein saunan lauteilla.

”Balmuirista tulee yksi maailman tunnetuimmista lifestylebrändeistä”, julisti Juha Jaara illalliskutsuilla kerta toisensa jälkeen, kun yritys oli vasta alkutekijöissään.

Pöydän alla Balmuirin perustanut Heidi Jaara potki miehensä jalkoja

”Kotona aina vannotin, että et sitten sano niin seuraavalla kerralla. Ja aina Juha sanoi”, Heidi nauraa.

”Cheek kutsui meidät pari vuotta sitten kylään. Teimme hänelle muun muassa räätälintyönä nahkaesineitä ja kalusteita sekä lakanat nimikirjailuilla.”

Nyt, 10 vuotta myöhemmin, Balmuirin tuotteita käyttävät muun muassa George Clooney, Tina Turner, Paul Anka ja monet kotimaiset supertähdet, kuten Kimi  ja Minttu Räikkönen ja Cheek.

”Cheek eli Jare kutsui meidät pari vuotta sitten kylään. Teimme hänelle muun muassa räätälintyönä nahkaesineitä ja kalusteita sekä lakanat nimikirjailuilla. Sitten myös Elastinen halusi kotinsa sisustuksen meiltä. Pääsimme katsomaan Cheekin ja Elan keikkaa lavalta, se oli mahtavaa”, pariskunta kertoo.

Monet Balmuirin asiakassuhteista syntyvät samalla tavalla. Heidi ja Juha ystävystyvät asiakkaidensa kanssa ja järjestävät puolin ja toisin erilaisia elämyksiä

”Työn kautta olemme saaneet elämäämme valtavasti upeita ihmisiä. Uskomme, että valttikorttimme on aitous”, pariskunta pohtii.

Ensin maailmalle

Suomalaisyritykset lähtevät yleensä liikkeelle kotimaan markkinoilta ja laajentavat hiljalleen ulkomaille, mutta Balmuir toimi alusta asti päinvastoin.

”Ensimmäiset asiakkaamme olivat Saksasta ja Ruotsista. Juha opetti minut puhumaan alusta alkaen me-muodossa, vaikka olin yrityksessä yksin. Olemme aina pyrkineet siihen, että brändi vaikuttaisi todellista isommalta”, Heidi kertoo.

”Saudi-Arabian prinsessa puolestaan tilasi vastikään koko muotikatalogin kaikki tuotteet jokaisessa värissä ja koossa, ja kaikki kahtena kappaleena.”

Ulkomaan markkinoille tähtääminen oli Heidille itsestäänselvää, sillä hän oli tehnyt kansainvälisen uran Nokialla. Myös Juhalla oli vahva kokemus ulkomaankaupasta.

”Enemmän opettelua on ollut kotimaan markkinoissa. Suomessa menee esimerkiksi enemmän värejä kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskaan tilataan pelkkää harmaata ja mustaa, Ruotsiin taas ylellistä beigeä. Lisäksi mallistoissa pitää olla aina jokin yllättävä väri, koska juuri siitä voi tulla hitti Japanissa tai Koreassa.”

Etenkin brändin lohen- ja poronnahkaiset tuotteet ovat hitti Aasiassa ja Lähi-idässä.

”Qatarin hallitsijaperhe halusi kashmir-viltin poronmokkareunuksilla. Saudi-Arabian prinsessa puolestaan tilasi vastikään koko muotikatalogin kaikki tuotteet jokaisessa värissä ja koossa, ja kaikki kahtena kappaleena, puolet Riadiin ja puolet Pariisiin toimitettuina.”

Mökkeilyä ja suurkaupunkeja

Jaarat asuvat Kempeleessä luonnon keskellä ja rakastavat mökkeilyä. Juha opettaa lapsia virvelöimään ja golfaamaan sillä välin, kun Heidi paistaa pihalla lättyjä. Välillä koko perhe tekee veneretkiä Oulujärven poikki Ärjänsaareen.

Toisaalta perheen arkeen kuuluvat yhtä lailla työmatkat suurkaupunkien kansainvälisille messuille, jonne myös lapset tulevat usein mukaan.

”Viimeksi Tokiossa ollessamme majoituimme keskustahotellissa ja kuuntelin, mitä ihmettä lapset puuhaavat kylpyhuoneessa. Siellä he istuivat lattialla ja leikkivät makkaranpaistoa Ärjänsaaressa – keskellä Tokion vilskettä”, Heidi nauraa.

”Olemme sopineet, että arki- ja raha-asioista meillä ei riidellä.”

Arkisin Heidi vie Viivin kahdeksaksi kouluun ja istuu itse usein jo 8.55 lähtevällä lennolla Helsinkiin. Juha puolestaan huolehtii Väinön päiväkotiin ja jatkaa siitä asiakastapaamisiin. Kaksi luottolastenhoitajaa auttaa arjessa, ja usein he myös matkustavat perheen mukana.

”Ostamme paljon palveluita, esimerkiksi siivooja meillä käy joka viikko. Olemme sopineet, että arki- ja raha-asioista meillä ei riidellä.”

Kiireistä arkea helpottaa myös se, ettei kotiin tai mökille ole hankittu televisiota.

 

Palavereita saunassa

Heidi ja Juha ovat yhdessä lähes 24 tuntia vuorokaudessa, mutta parisuhdetta se ei ole haitannut.

”Mehän olemme nytkin ihan rakastuneita!”

Kesken työpäivän pariskunta saattaa toisinaan lähteä metsään pyöräilemään tai pitää hallituksen kokouksen saunan lauteilla. Jatkossa tavoitteena olisi, että perjantai voisi olla kotipäivä.

”Pyhittäisimme parisuhdeaikaa ja hoitaisimme työasioita yhdessä kotona. Sen olemme kuitenkin sopineet, että nukkumaan mennessä ei enää saa puhua työstä”, he kertovat.

Heidi kuvailee Juhaa ”puuksi, jota vasten nojata”. Itse Juha sanoo olevansa jäärä, jonka päätä on vaikea kääntää. Nykyään hän osaa myös tunnistaa, milloin Heidi tarvitsee omaa tilaa.

Pariskunta saattaa pitää hallituksen kokouksen saunan lauteilla.

”Ymmärsin muutama vuosi sitten olevani erityisherkkä, se oli mullistava havainto. Ylilataudun helposti ja luen ihmisiä ja tunnelmia todella hyvin”, Heidi selittää.

Erilaisista luonteista huolimatta pariskuntaa yhdistää samanlainen, ronski huumorintaju.

”Sanon aina Juhalle ennen haastatteluja, että et sitten lauo niitä vitsejäsi. Joskus lehtiin on päätynyt sellaisia heittoja, jotka eivät ehkä kirjoitettuina ole olleet niin hauskoja”, Heidi kertoo.

Jatkuvasti matkoilla

Heidi ja Juha ovat molemmat tottuneet matkustamaan niin työn puolesta kuin vapaa-ajallakin. Naimisiin pari meni Mauritiuksella.

”Tarvitsimme paikalle todistajia ja muistin, että olin pelannut Australiassa golfia mauritiuslaisen miehen kanssa. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme miehen, joka otti mukaan muutaman kaverinsa. Niin saimme todistajat kasaan”, Juha muistelee.

Joka kesäkuussa perhe viettää kolme viikkoa Italian San Remossa.

Vaikka matkoja kertyy paljon työnkin puolesta, viettää perhe myös lomat mielellään ulkomailla. Silloin kohteet valitaan lasten ehdoilla.

”Viime vuosina olemme käyneet Dubaissa, se on lasten kanssa mukavan helppo kohde.”

Joka kesäkuussa perhe viettää kolme viikkoa Italian San Remossa. Lomailun ohessa vanhemmat hoitavat myös muutamia asiakastapaamisia ja vierailevat Italian alihankkijoilla. Myös lapset tulevat mielellään mukaan.

”On kiva, että he näkevät, mitä yrityksen pyörittäminen käytännössä on. Viimeksi yksi alihankkija tuli tosin sanomaan, että voisivatko lapset hyppiä vähän vähemmän noissa huivisäkeissä”, Heidi nauraa.

Ovatko teidänkin muutosyrityksenne aivan liian kunnianhimoisia ja melodramaattisia?

Jos innostun kuntoilusta, hankin kertarysäyksellä kuntosalijäsenyyden ja ilmoittaudun samalta istumalta kahvakuulaan, lempeään venyttelyyn ja hassunhauskaan latinojumppaan. Ostan kotiin kahvakuulan, jumppanauhan, jumppakepin, käsipainot ja uudet inspiroivat urheiluvaatteet. Sitten käyn kahdesti latinojumpan takarivissä ahdistumassa ja venyttelen illalla kerran.

Ostan kotiin kahvakuulan, jumppanauhan, jumppakepin, käsipainot ja uudet inspiroivat urheiluvaatteet.

Ensipyrähdyksen jälkeen unohdan koko asian. Tovin kuluttua mies kysäisee nurkassa pölyttyvästä kahvakuulasta, ja työnnän sen vaivihkaa kaapin perille.

Olen myös ostanut terveysinnossani kaappini täyteen spirulinaa, pakurirouhetta, kauraleseitä, chia-siemeniä, merilevää, vehnäorasjauhetta, mulperimarjoja, raakakaakaota ja erilaisia salaatteja. Maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina teen epäilyttävän värisen smoothien, kunnes perjantaina palaan kahviin ja croissanttiin.

Jatkossa minun on huijattava itseäni ovelammin. Tästä lähtien en tee yhtikäs mitään, kunhan vähän vain vilkaisen. Kun menen lähikauppaan, kävelen ennen ostoksia lenkin korttelin ympäri ja ehkäpä ihan huomaamatta tekeekin mieli vähän jatkaa. Työmatkalla käyn ihan vain katsomassa, miltä se hotellin kuntosali näyttää, ja kenties sitten kuitenkin väännän pari kertaa hauista.

Ovelaa tammikuuta!