Pieni ja rauhallinen Omanin sulttaanikunta tarjoaa kiehtovia arabiperinteitä, aavikon hiljaisuutta ja virkistäviä luonnonkeitaita.

Omanin pääkaupungin Masqatin satamalahden maisemia hallitsevat vuoret, valkoiset pientalot ja moskeijoiden minareetit. Miljöö muistuttaa ylikasvanutta kalastajakylää, ei yli miljoonan asukkaan pääkaupunkia tai sen ydinseutua. Koko Omanista ei löydy ainuttakaan pilvenpiirtää tai suureellista rakennushanketta, joista naapurit, kuten Saudi-Arabia ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubai, ovat kuuluisia.

Yli yhdeksänkerroksiset rakennukset ovat kiellettyjä. Taloissa on oltava ornamentointeja ja kupoleita, näyttäviä puuovia tai -parvekkeita. Se on Omanin itsevaltiaan, sulttaani Qaboos bin Said al Saidin, määräys. Sulttaani Qaboos haluaa säilyttää Omanin traditioita vaalivana arabimaana. Silti juuri hänen johdollaan köyhästä, takapajuisesta ja sulkeutuneesta maasta on kehittynyt  uutamassa vuosikymmenessä öljy- ja maakaasuvaroihin nojaava moderni, vauras ja rauhaisa valtio, jossa on turvallista elää ja myös matkustaa.

Jos ei lasketa tuliteriä autoja ja kännyköitä, länsimaiset vaikutteet on kätketty pääkaupungin moderneihin ostoskeskuksiin. Ne kannattaa unohtaa. Sulttaanikunnalle omintakeinen ja mieleenpainuva tunnelma löytyy aivan muualta:katettujen kauppakujien kiemuroista ja hiljaisilta rannoilta. Aidon Omanin kohtaa myös hiekka-aavikon hiljaisuudessa tai uimaan houkuttelevissa luonnonaltaissa, joiden äärelle voi retkeillä pääkaupungista päiväseltään.

Beduiininaisten aarreaitta

Muttrah souq on kuin satujen markkinapaikka: salaperäinen ja hämyisä, täynnä kiehtovia tavaroita ja outoja tuoksuja. Masqatin satamakadun varrelle levittyvässä ostosparatiisissa ilmassa leijuvat mystisen makeat sauhut, jotka tulvivat puotien pielissä olevista kupeista. Niissä on omanilaisten boswellia-puiden pihkaa. ”Maailman laadukkainta suitsuketta”, kehaisee pihkaa kauppaava myyjä, aivan aiheesta. Se oli aikoinaan kultaakin arvokkaampaa kauppatavaraa. Kapeat, katetut kauppakujat kiemurtelevat ja haarautuvat. Menetän niillä suuntavaistoni saman tien. En edes huomaa mutkia, kun ihailen täpötäysien puotien tarjontaa: pashminahuiveja ja upeita käsinsolmittuja mattoja, värikkäitä lasilamppuja ja katoista riippuvia kynttilälyhtyjä. Katselen ohikulkiessani myös omanilaisten käyttämiä kaapuja, huntuja ja kuvioituja lakkeja. Hypistelen koristeellisia rasioita, lippaita ja kangaspussukoita – kunnes isken silmäni näyttäviin, koristeellisiin hopeariipuksiin, joista Oman on tunnettu. ”Ne ovat rikkaiden beduiininaisten aarteita vuosikymmenten takaa”, myyjä lupaa, ja päätän uskoa.
”Saat erikoishintaan”, hän sanoo ja näpyttelee jo taskulaskintaan. Korulle jää tinkauksen jälkeenkin hintaa satoja euroja, mutta silti se on huokeampi kuin vastaavat korut hotellien myymälöissä. Saan siitä upean, uniikin taulun kotiini. Istahdan saaliineni ulkoilmakuppilaan rantakadulle ja tilaan tuoreista granaattiomenoista puristettua mehua. Punainen nektari on kirpakanmakeaa ja ihanan raikasta hellejuomaa. Myöhemmin testaan vieläkin piristävämpää drinkkiä, vedellä pehmennettyä sitruunamehua, jossa on paljon tuoreita mintunlehtiä.

Perinteikäs souk on Masqatin kiehtovimpia paikkoja. Mutta kyllä kaupungin laidalla olevassa, sulttaani Qaboosin suurmoskeijassakin on hohtoa – jo siitäkin syystä, että se on maan ainoa moskeija, johon pääsevät muutkin kuin muslimit. Pukeudun pitkähihaiseen paitaan ja housuihin, ja kietaisen vielä huivin pääni peitoksi ennen kuin astun sisälle pyhätön porteista. Aurinkolasitkin ovat tarpeen, sillä auringossa kiiltävät, pitkät valkeat marmorikäytävät ovat melkein sokaista.
Vaikka moskeija on pelkistetty, se on silti juhlava ja täynnä detaljeja, mosaiikkikoristeita ja ornamentteja. Päärukoussali on huikein. Pään yllä on koristemaalattu puukatto ja Swarovskin näyttävä kristallikruunu. Paljaiden jalkojen alla levittyy koko lattian kokoinen pehmeä, persialainen silkkimatto. Se on maailman toiseksi suurin käsinkudottu matto, kerrotaan. Sen päälle mahtuu polvistumaan 6 500 rukoilijaa.

Wadit, virkistävät luonnonkeitaat

Meri vilisee mustankiiltäviä selkiä. Delfiineitä on kymmeniä, ehkä satoja. En ole koskaan nähnyt sellaista määrää. Ne sukeltelevat veneemme ympärillä, eivätkä tunnu piittavan läsnäolostamme lainkaan. Rohkeita ovat myös papukaijakalat, kirkkaankeltaiset enkelikalat ja monet muut korallien suojissa viihtyvät pikku-uimarit, kun lähestyn niitä veden alla. Meri on kirkas, tyyni ja täydellisen lämmin, joten snorklailu on leppoisaa. Ikimuistoiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun merikilpikonna lipuu hetkeksi näkyviin.

Masqatissa voi lähteä snorklailemaan myös suoraan rannalta, jos kyllästyy uima-altaissa ja rantatuoleilla lepäilyyn. Pääkaupunkiseudun parhaat hiekkarannat ovat ylellisten resort-hotellien omimia tai sitten vuorten reunustamia poukamia tai suojaisia lahdelmia, joissa ei ole ruuhkaa. Komein ranta levittyy Al Bustan Palacen edustalla. Hotellin hulppeat sisätilat luovat illuusion oikeasta rabialaisesta palatsista. Ylin kerros on varattu valtion vip-vieraille.

Omanin 1 700 kilometriä pitkälle rantaviivalle mahtuu useita täysin autioitakin hiekkarantoja. Erottuvimmat uimapaikat sijaitsevat kuitenkin merestä syrjässä. Ne ovat wadeiksi kutsuttaja  luonnonaltaita: rankkasateiden täyttämiä joenuomia tai hedelmällisiä laaksoja, joissa maanalaiset lähteet pulppuavat pintaan.
Wadeja on maassa kymmeniä. Lähimmät ovat heti pääkaupungin ympäristössä. Joissakin voi patikoida komeissa kanjoneissa. Toiset ovat erityisen oivallisia piknikpaikkoja, kuten Wadi Bani Khalid, jonne ajelemme oppaan kanssa Masqatista kolmessa tunnissa. Sen palmujen ja pensaikon reunustamat, kirkasvetiset maakuopat luovat kauniin keidasmiljöön keskelle rutikuivia vuoria. Lapset ja miehet hyppivät kiviltä ja kallioilta veteen. Naiset rupattelevat keskenään täysissä pukeissa puiden katveessa. Heitä ei juuri näe uimassa, kenties siksi, ettei se islamin vaatimassa, täyspeittävässä vaatetuksessa ole niin mukavaa. Minä laskeudun suloisen virkistävään veteen polvet peittävissä shortseissa ja t-paidassa. Pienet kalat uivat oitis kutittamaan varpaitani.
Monet perheet ovat saapuneet paikalle kiireettömän oloisina ja hyväntuulisina seurueina eväiden kanssa. Kylmälaukut ja polttopuut tuodaan parkkipaikalta veden vierelle kottikärryillä ja aaseilla. Riisi, kokonaiset kanat ja tonnikalat kypsyvät avotulella ja herkulliset tuoksut kiirivät yli koko tienoon. ”Tulkaa syömään”, muuan iloinen grillaaja huhuilee meillekin.

Yö dyynien syleilyssä

Kun aurinko laskee Wahiba Sandsin hiekka-aavikolla, maisema näyttää udun hunnuttamalta nougat’lta. Ympärillä aaltoilee dyynien meri, joka jatkuu kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. Maisema on lumoava, tyynnyttävän tyhjä. Oudon rauhoittavalta tuntuu myös pimeys, joka laskeutuu kertarysäyksellä. Se on lämmintä ja hyväilevää. Ilman täysikuuta olisi sysimustaa. Keskellä  hiekkaerämaata ei ole keinotekoisia valonlähteitä, ei ainuttakaan valonpilkahdusta – paitsi muutamissa majoitusta tarjoavissa leireissä, kuten taianomaisessa 1000 Nights Campissä, johon oppaamme meidät johdattaa. Ilman asiantuntevaa opasta ei aavikolle ole mitään asiaa.

Telttakylässä voisi majoittua nykymukavuuksien äärellä, mutta jotenkin se ei sovi tunnelmaan. Yövyn mieluummin vuohen- ja lampaanvillasta kudotussa teltassa, jollaista aavikkoa asuttavat paimentolaisbeduiinitkin käyttävät. Lattiana on hiekalle levitetty pehmeä matto, kalusteina vain paksuilla vilteillä varustetut vuoteet ja lisävarusteena hehkulamppu.

Ennen illallista ehdin pulahtaa auringon lämmittämään uima-altaaseen. En tiedä, olenko koskaan nähnyt yhtä kirkasta tähtitaivasta. Aterian syömme matalien pöytien ääressä, patjoilla jasäkkituoleilla istuen. Noutopöydässä on tarjolla grillattua kanaa ja lammasta sahramilla maustetun riisin kera, pehmeiksi muhineita vihanneksia sekä täyteläistä hummusta ja munakoisotahnaa. Samantapaisia antimia on tarjolla myös pääkaupungin parhaissa ravintoloissa, mutta tässä maisemassa ne maistuvat erityisen hyviltä.

Ilta huipentuu beduiinien esittämiin perinnetansseihin ja -lauluihin. Naiset liikehtivät rumpujen tahdissa sensuellisti. Läpikuultavat hunnut hulmahtelevat tuulenvireessä ja terävänokkaisten kasvonaamarien takaa näkyvät vain mustiksi meikatut, salaperäiset silmät. Miehet hyppelehtivät railakkaammin, nauraen ja villisti huudahdellen. ”Tulkaa mukaan”, he kehottavat yleisöä.

Arabian, Aasian ja Intian herkkuja

Hunajankultainen silkkihiekka on aamulla suloisen viileää ja täynnä pikkuruisia eläinten jälkiä. Pöytään on katettu tyypillinen omanilainen aamiainen: ohuen ohutta, herkullista vastapaistettua leipää hunajan ja juuston kera, lämmintä kasvishöystöä ja mausteista intialaista maitoteetä, masala-chaita, joka maistuu joululle.
Parhaat ravintolat ovat Omanissa usein hotellien yhteydessä. Omanilainen keittiö yhdistelee arabialaisia ja aasialaisia, etenkin intialaisia, makuja ja vaikutteita. Se on sekä siirtotyöläisten ansiota että historiasta juontuvaa. Maan poikki ovat kulkeneet monet kauppamiehet matkallaan Aasiasta Afrikkaan.
Aamiaisen päälle on hyvä lähteä valloittamaan dyynejä kamelin selässä tai maasturin kyydissä. Paluumatkalla Masqatiin pysähdymme aavikon reunalla asuvalle beduiiniperheelle kylään. He asuvat teltoissaan nykyään vain talvisin, kameleita kasvattaen ja perinnekäsitöitään tehden. Kesällä aavikolla on liian kuuma. ”Silloin asumme talossa lähikylässä. Kasvatamme taateleitaja lapset käyvät koulua”, perheen arabiankielinen äiti juttelee ja opas tulkkaa.

Lopuksi nainen tarjoaa pikkuruisista kupeista kardemummalla maustettua, hyvää ja vahvaa kahvia, meheviä ja ihanan äkkimakeita taateleita sekä vähintään yhtä makeaa halvaa.

Nizwan karjamarkkinoilla

Vuohet määkivät, lehmät ammuvat ja sonnit mylvivät. Ääntä lähtee myös valkoisiin kaapuihin pukeutuneista miehistä, jotka koettavat saada hintatarjouksensa kuuluville. Kaikkien huomio on keskittynyt huutokaupan kohteisiin: kotieläimiin, jotka kiertävät hiekkakehää omistajiensa taluttamina.
Nizwan pikkukaupungissa perjantaiaamuisin pidettävät karjamarkkinat kokoavat yhteen syrjäseutujen maanviljelijät ja kotieläinten kasvattajat. Markkinat on hieno kokemus, vaikkei ehkä etukäteen uskoisi. Tapahtuma tuntuu kurkistukselta menneeseen, sitä ei enää maan pääkaupungissa totisesti näe.
Nizwa on muutenkin maan perinteikkäimpiä kaupunkeja. 500–600-luvuilla se oli Omanin pääkaupunki ja myöhemmin uskonnollinen keskus. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten paikkakunta oli hankala saavuttaa. Nyt Nizwaan pääsee Masqatista moottoritietä vajaassa parissa tunnissa joko taksilla tai vuokra-autolla.
Pikkukaupungista on tullut matkailijoiden suosima päiväretkikohde. Monet tulevat myös ostoksille. Vanhankaupungin muurien sisällä, artesaanipuodeissa ja tunnelmallisissa soukeissa, myydään muun muassa poltetusta savesta tehtyjä ruukkuja ja koristemaalattuja keramiikka-astioita sekä kupariesineitä.
Parhaita tuliaisia ovat laadukkaat ja taidokkaat hopeakorut, jotka ovat hieman edullisempia kuin Masqatin soukissa. Näyttäviä hopeaesineitä ovat myös Omanin lipusta tutut, kodin koristeiksikin sopivat khanjar-tikarit, joissa on koukun muotoinen koristekaiverrettu tuppi. Miehet asustavat niillä juhlapukunsa.

 

Koska ja miten?

▶ Talvi on paras aika matkustaa Omaniin. Touko-elokuussa on tukahduttavan kuuma.
▶ Pääkaupunki Masqatin (aiemmin Muskat) parhaita hotelleja ovat tyylikäs Al-Bustan Palace, hienostunut The Chedi Muscat ja vähän sivummalla sijaitseva Shangri-La’s Barr Al-Jissah Resort & Spa, joka on kolmen erityyppisen luksushotellin kokonaisuus. Kaikilla hotelleilla on yksityinen hiekkaranta. Niistä löytyvät myös kaupungin tasokkaimmat ravintolat.
▶ Suomesta ei ole suoria lentoja Omaniin. Yhdellä välilaskulla pääsee Turkish Airlinesilla tai Finnairin ja Oman Airin yhdistelmällä, menopaluu alkaen 740 euroa. Omaniin tarvitsee viisumin, jonka voi ostaa kentältä.

Haluatko päästä nopeasti joulutunnelmaan? Suosittelemme näitä klassikkomarkkinoita.

Musiikin lumoissa Kööpenhaminassa
Kööpenhaminan Tivolin alue on jo itsessään hyvin viehättävä, mutta joulun aikaan se on suorastaan taianomainen. Pixie Band soittaa musiikkia, tarjolla on syötävää ja juotavaa, ja lisää aistinautintoja tarjoavat ilotulitukset sekä sadan tytön Lucia-kulkue. Hans Christian Andersen -joulumarkkinat (kuvassa) on erityisen lumoava kokonaisuus. Se löytyy Axeltorv-aukiolta, vastapäätä Tivolia.
visitcopenhagen.com

 

Lähiherkkuja Helsingissä
Tuomaan markkinat on Helsingin vanhin ja suurin joulutori. Viime vuonna markkinoilla vieraili 350000 ihmistä 95:sta eri maasta. Markkinoilla panostetaan erityisesti kotimaiseen paikallistuotantoon, hyvään ruokaan ja juomaan sekä laadukkaisiin lahjoihin. Ihastuttava vanhan ajan karuselli tarjoaa maksuttomia karuselliajeluita kaikille markkinavieraille. Tänä vuonna uutuutena on myös esiintymislava. Markkinat avautuvat lauantaina 2.12.
tuomaanmarkkinat.fi


Kuusen juurella Tallinnassa
Tallinnan joulumarkkinat järjestetään kauniissa vanhassa kaupungissa valtavan joulukuusen ympärillä. Tänä vuonna juhlitaan muuten kyseisen joulukuusen 575-vuotisjuhlaa. Tarjolla on virolaista jouluruokaa – porsaanpaistia, hapankaalia ja mustaamakkaraa sekä hehkuviiniä ja piparkakkuja. Markkinoilta voi ostaa myös laadukkaita käsitöitä ja muita perinteisiä lahjoja.
christmasmarket.ee


Jouluisesti Strasbourgissa
Strasbourg kutsuu itseään rohkeasti joulun pääkaupungiksi. Kaupungissa on yksi maailman vanhimmista joulumarkkinoista, ne on järjestetty vuodesta 1570 saakka. Nykyään markkinoita on kymmenessä eri paikassa pitkin kaupunkia, ja kojuja on yli 300. Place Kleberiltä löytyy perinteinen, erittäin suuri joulukuusi. Tänä vuonna markkinoiden vieraileva tähti on Portugali, joten tarjolla on runsaasti herkullisia pastéis de nata -leivonnaisia.
noel.strasbourg.eu


Tunnelmallisesti Berliinissä
Berliinissä voi käytännössä viettää aikaa joulumarkkinoilla vaikka koko joulukuun ajan. Tarjonnan paras on kuitenkin Gendarmenmarkt. Vieressä valvovat kirkot Deutscher Dom ja Französischer Dom luovat markkinoille upean tunnelman. Puiset kojut hehkuvat tunnelmaa ja pursuavat kiinnostavia ostoksia. Illalla tarjolla on elävää musiikkia laidasta laitaan.
visitberlin.de

Juttua muokattu 27.1.2017: lisätty tieto Tuomaan markkinoiden alkamispäivästä.
 

 

Turistialueiden ulkopuolella on toisenlainen Thaimaa. On hiljaisia pikkukaupunkeja, villiä luontoa ja vähän liiankin jännittäviä nähtävyyksiä.

Tuijotan epäuskoisena rinteessä olevaa aukkoa, joka näyttää mäyränkololta. Sinne olisi ahtauduttava. Kun oli kerrottu, että menisimme luolaan, olin odottanut jotain näyttävämpää. Ja sellaista, johon voisi astua suorin vartaloin. Nyt joudun pudottautumaan syvään, kapeaan ja pilkkopimeään kuiluun. Luola on kapea, kivikkoinen ja pohjalla on vettä. Välillä melkein vyötäröön, välillä nilkkoihin.

Seinillä ja katolla kimaltavat kivet, kun taskulampun valo osuu niihin. Ennen vedenalaisia putouksia luola madaltuu niin, että joudumme ryömimään taskulamput hampaissa. Onneksi vesi on sentään puhdasta enkä kärsi ahtaan paikan kammosta. Olen helpottunut kun tulvauhan vuoksi joudumme palaamaan takaisin muutaman sadan metrin jälkeen.

Uljasta – ja pelottavaa

Luksusmatkaa ja lekottelua en odottanutkaan, kun lähdin tutustumaan Nakhon Si Thammaratin provinssiin eteläisen Thaimaan itärannikolla. Alue on vielä melko neitseellinen turismin suhteen, joten tutustuimme potentiaalisiin nähtävyyksiin ikään kuin testiryhmänä. En enää koskaan naureskele pohjoismaisille turvallisuusmääräyksille.

Luolaa vielä pelottavampi kokemus varsinkin korkeanpaikankammoiselle oli Krung Ching -vesiputous, jonne kuljetaan sademetsässä Khao Luangin kansallispuistossa. Eväät repussa ihastelin matkalla sademetsän uljautta ja ihmeellisiä ääniä, kunnes opas pysähtyi ja irrotti jotain jalastaan.

Seinillä ja katolla kimaltavat kivet, kun taskulampun valo osuu niihin. Ennen vedenalaisia putouksia luola madaltuu niin, että joudumme ryömimään taskulamput hampaissa.

Varo lieroja

Takanani kävellyt Johan kirkaisi samaan aikaan. Viidakko vilisi verenimijälieroja, jotka livahtavat salamannopeasti kenkiin ja vaatteisiin, pureutuvat ihoon ja imevät itsensä täyteen verta pulleiksi etanoiksi. Omissa kintuissani ei näkynyt mitään, mutta opas kehotti riisumaan kengät. Siten kirkaisin minäkin.

Luonnon ihastelu jäi, välillä pysähdyttiin polttamaan lieroja irti ihosta. Inhoon yhdistyi silkka kauhu, kun lähdimme laskeutumaan jyrkkää rinnettä putousta kohti. Välillä rotkon reunalla oli kaiteen pätkiä, mutta ne heiluivat uhkaavasti tai olivat ruostuneet puhki. Kun lopulta pääsin sata metriä korkean putouksen juurelle, ei tehnyt eväitä mieli. Katselin komeaa putousta ja psyykkasin itseäni paluupatikointia varten.

Pinkkejä delfiineitä

Onneksi Khanomin seutu näytti myös lempeät puolensa. Oli ihanaa lillua tuntikausia merellä paikallisessa pitkässä kalastajaveneessä. Se kuljetti Thong Nod Baysta katsomaan harvinaisia vaaleanpunaisia delfiinejä, joita elää parinsadan yksilön suuruinen populaatio Thaimaanlahdella. Nimensä ne ovat saaneet siitä, että vanhempien delfiinien nahan sävy muuttuu hieman punertavaksi. Retkellä pääsi myös uimaan aution saaren paratiisirannalle. Koskematonta rantaa oli silmänkantamattomiin, toivottavasti kaikkea ei koskaan rakenneta täyteen hotelleja.

Pöydät runsaita ja koreita

Nakhonissa ei ole niin pientä kylää tai vaatimatonta kuppilaa, etteikö ruoka olisi erinomaista. Pöytään kannetaan jatkuvasti lisää uusia ruokalajeja. Etelä-Thaimaassa ruoka on mausteisempaa kuin pohjoisessa. Kalaa, äyriäisiä ja vihanneksia syödään paljon. Erinomainen paikka oli Chao Rue Nakhon Si Thammaratin kaupungin lähellä, samoin ruokatorilla oleva ravintola Krau Nai Nang. Erittäin suosittu aamiaispaikka on Ko-pi pääkadun varrella. Ihmeen paljon hoikat thait jaksavat syödä: aamiainen on todella runsas, ja pian sen jälkeen on vuorossa lounas lukuisine ruokalajeineen.

 

Varjonukkeja ja niellowarea

Jos haluaa hankkia paikallisia tuliaisia, Nakhonille tyypillisiä käsitöitä ovat metalliset nielloware-tekniikalla valmistetut kulhot ja pikkuesineet. Taidokkaita ovat myös nahasta leikatut ja maalatut varjonuket. Innokas shoppailija voi tietenkin tehdä löytöjä myös Nakhonin Tha Chang Roadilla. Koruliikkeiden anti ei ensin näyttänyt houkuttelevalta. Sitkeä kiertely kuitenkin palkittiin: yhdestä liikkeestä löysin oivan tuliaisen itselleni, värikkään cocktailsormuksen.

 

Omakotitalosta rantaresortiin

Yhden yön vietin Tree House Plus -nimisessä paikassa, tilavassa omakotitalossa, joka majoitti turisteja. Siistiä ja yksinkertaista. Krung Ching Resort sankan metsän keskellä taas toi etäisesti mieleen suomalaiset hirsimökit. Rannalla sijaitsevassa Khanom Hill Resortissa sain mukavan oman talon. Le Pes Villas Khanonissa on perheiden suosiossa, sillä siellä on erillisiä taloja ja isoja huoneistoja. Pelkistettyä, uutta ja siistiä. Ylellistä asumista tarjoaa suomalaisen Kati Häkkisen tyylikäs Aava Resort Khanonissa rannalla.