Road trip pitkin Tyynenmeren rannikkoa Los Angelesista San Franciscoon kuuluu maailman kauneimpiin reitteihin. Hyppää kyytiin kiireettömälle nautintojen turneelle Kaliforniaan.

llta-aurinko laskee Los Angelesin ylle, kun viiden tunnin lento New Yorkista on vihdoin ohi. Vapauden illuusio on kadonnut lentomatkustamisesta aikoja sitten. On vain ahdistavaa jonotusta, turvatarkastuksia ja ahtaita istumapaikkoja. Joten toivonko pääseväni taas tien päälle? En ihan heti.

Meitä ystävyksiä odottaa kuitenkin yksi maailman kauneimmista automatkareiteistä, Kalifornian rantaviivaa pitkin kiemurteleva valtatie 1. Jos Yhdysvaltojen poikki vievä Route 66 on road tripien kuningas, niin 500 kilometriä pitkä Route 1 on ehdottomasti niiden kuningatar.

Matkan taittaa yleensä päivässä tai kahdessa, mutta me olemme päättäneet tehdä sen pitkän kaavan mukaan. Otamme maisemista kaiken irti ja teemme vain pieniä, noin sadan kilometrin pyrähdyksiä luksushotelleista, ravintoloista ja nähtävyyksistä nauttien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Emme lähde matkalle aivan heti, sillä haluamme antaa kropalle aikaa päästä Kalifornian aikaan. Hotellit on buukattu, museoliput ostettu ja yksi lounaskin varattu erittäin suositussa luksushotellissa. Sovimme, ettemme puhu aikatauluista emmekä lähtemisestä pariin päivään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aikaero kuriin

Puolen tunnin ajomatkan päässä lentokentältä meitä odottavat Venice Beach ja Tyynenmeren rannalla sijaitseva Rose Hotel. Se tervehtii meitä tyylikkäissä harmaan ja valkoisen sävyissä, kun purppurainen aurinko on juuri katoamassa horisonttiin. Voguen kuvaajana tunnettu Glen Luchford avasi hotellin vuosi sitten, ja se valittiin viime keväänä aikakauslehtiä kustantavan Condé Nastin listalle maailman parhaimmista uusista hotelleista.

Tyyliltään Rose on konstailemattoman kaunis. Matot näyttävät ylellisiltä rantapyyhkeiltä. Ja valo – sen takia tänne on tultu. Tyynenmeren aurinko tulvii sisään ikkunoista ja meri kohisee rauhoittavasti. Tuntuu hyvältä, ettei täältä tarvitse lähteä pariin päivään. Annamme jet lagin helpottua ja tasoitamme pulssin rennolle automatkalle sopivaan ”tehdään mitä halutaan” -rytmiin. Pahinta, mitä automatkaa suunnitteleva voi tehdä, on laatia liian tiukka aikataulu. Kun edessä on tuhat kilometriä autossa istumista, taukoja on oltava usein. Muuten sielu jää tien varteen ja paikoissa kiertävät vain kuoret, jotka mekaanisesti tallentavat nähtävyyksiä kännykkäkameralla.

Edellisen omistajan aikaan Rose oli nuhjuinen pieni paikka, ei mikään Venicen helmi niin kuin nyt. Venice Beach on muutenkin pessyt kasvonsa viime vuosina. Hollywood-porukan valuttua Veniceen raha seurasi perässä, ja Abbot Kinney Boulevardin valtasivat muotiputiikit, joissa tavallisella turistilla on varaa kysyä vain hintaa. Tämä ei ole enää se ”gangland”, josta ennen muinoin tultiin hakemaan vaaraa ja viettelyksiä.

Tai mistä minä tiedän. Olen tukevassa aikaeropöhnässä. Asvaltti keinuu allani, eikä kroppani tiedä onko päivä vai yö. Rose on onneksi perikalifornialainen hyvän olon keidas, täällä minulla ei ole mitään hätää. Hotelli tarjoaa esimerkiksi polkupyöriä lainaksi. Niillä voi huristella kaksikymmentä kilometriä rantaviivaa pitkin aina Manhattan Beachille asti. Tai sitten voi tilata hierojan, joka esitteen mukaan taitaa sen seitsemän hierontatekniikkaa thaimaalaisesta raskaushierontaan.

Uutta virtaa voi kalifornialaiseen tapaan tavoitella myös kolmen päivän Moon Juice -mehupaastolla. Orgaanisen Good Night -jauheen luvataan laskevan verenpainetta, vauhdittavan melatoniin tuotantoa ja syventävän REM-univaihetta. Mutta ketä kiinnostaa nukkuminen, kun listalla on myös Sex Tonic -mehua, joka kuulostaa paljon unia mielenkiintoisemmalta!

Ranta tarjoaa auringonoton lisäksi surffausta ja lentopalloa. Ihmisten katseleminen käy sekin huvista. Hollywood on lähellä, sen näkee rannalla hyvin treenatuista vartaloista ja kahviloissa istuvista miehistä, joilla on hieman harmaata ohimolla, rennot vaatteet ja katse, jonka ohi ei pääse yksikään melkein-voisi-ehkä-haluaisitko-olla-tähti.

Valtatie kutsuu

Kahden yön jälkeen vedämme henkeä ja pakkaamme laukut. Tässä on vielä opettelemista, revimme ne täysin auki ensimmäisen päivän innostuksessa. Kun hotelli vaihtuu päivittäin, on opittava pakkaamaan niin, että kaiken haluamansa löytää purkamatta koko laukkua. Seitsemän paitaa, kolmet housut ja kaksi mekkoa saavat riittää puolentoista viikon matkalle. Vaatteet pesetetään siellä, missä pesulapalvelua on.

Viihdykkeet kannattaa ostaa ennen lähtöä. Pelkääjän paikalla olevan varustus on tärkein, sanoo allekirjoittanut, joka on ajanut autoa Amerikassa vain kerran. Tunnelma autossa pysyy aurinkoisena vain, jos apukuljettaja on tyytyväinen. Siispä ostan kymmenen kiloa aikakauslehtiä, sekä terveellisiä että ultraepäterveellisiä naposteltavia, vettä, hedelmiä ja vielä pullon viiniä siltä varalta, että saavumme myöhään hotellille. Tätä nykyä ei tarvitse enää keskittyä kartanlukuun, sillä GSP-laitteen ääni hoitaa homman. Tyyny on siis tarpeen – ja silmälaput.

Kalifornian valtatie 1 odottaa meitä ja olemme jo valmiita aloittamaan matkan. Suomalainen käytännöllisyys hiiteen, me emme halunneet vuokrata moottoritielaivaa, joita näkyykin laman jäljiltä enää hyvin vähän liikenteessä. Päädyimme näppärään pieneen avoautoon. Haluamme nauttia Tyynenmeren tuulesta ja auringosta kaikilla aisteilla emmekä vain möllöttää auton ikkunan takana.

Parin kilometrin päässä Venice Beachilta on Santa Monican kaupunki, jossa syömme lounasta neljän tähden hotellissa nimeltä Shutters On The Beach. Ylellinen rantahotelli, jossa on myös uima-allas, on sisustettu ranskalaista tyyliä mukaillen pehmeillä sohvilla ja eleganteilla valkoisilla huonekaluilla. Hotellin hampurilainen on paras koko matkalla, sen voi turvallisesti todeta jo matkan kolmantena päivänä.

Shoppailuhimoa Santa Barbarassa

Santa Barbaran viehättävä kaupunki odottaa 150 kilometrin päässä. Ne, jotka haukkuvat sitä rikkaiden mummojen kaupungiksi, voivat mennä itseensä, sillä Kaliforniassa ei ole montaakaan paikkaa, jossa on yhtä itsetyytyväistä ja aitoa vauraan pikkukaupungin tunnelmaa. Four Seasons -hotelli ottaa meidät siellä suojiinsa. Seesteinen uima-allasalue tuntuu erityisen ylelliseltä, niitä on vain harvoissa rannikon hotelleissa, ja välillä Tyynenmeren aallot ovat liian rajuja uintiretkelle.

Santa Barbarasta on puolentoista tunnin ajomatka Pismo Beachilla sijaitseviin Premium Outleteihin, joissa myydään amerikkalaisia merkkejä. Se siitä järkevän minimalistisesta pakkaamisesta, takaluukku täyttyy paperikasseista parissa tunnissa. Ken on kerran päässyt outleteihin, ei enää täyttä hintaa vaatteista maksa. Varsinkin kun dollari on halventunut euroon nähden.

Materian makuun päästyämme on luontevaa siirtyä kohti länsirannikon upeinta residenssiä. Mediamoguli William Randolph Hearstin (1863–1951) ylellistä kesäasuntoa Hearst Castlea ei voi ohittaa Tyynenmerenrannan automatkalla.

Ennen kun saamme ihailla yhden Amerikan rikkaimman ja vaikutusvaltaisimman miehen taloa, on syytä pysähtyä San Luis Obispossa sijaitsevassa Madonna Innissä, kaikkien kitsch-kohteiden kantapaikassa. Talon sisällä sykkii typerryttävä tekokukkameri, estetiikaltaan niin kauhea, ettei siitä tohdi tähän juttuun kuvaa laittaa. Makurajojaan on hyvä venytellä välillä, sillä viiden tähden hotellien upeuteenkin voi turtua.

Syömme merellisen lounaan Cambriassa, Sea Chest Oysterissa. Pihalla on ulkotuli, jonka äärellä on rentoa odotella oman annoksen valmistumista. Näillä automatkoilla tuntee hassua yhteenkuuluvuutta tuntemattomien kanssa, olemme yhtä suurta autoilevaa perhettä.

Lounaan jälkeen ajamme San Simeoniin, jossa heitämme ensiksi laukut hotellille, jossa viivymme yhden yön. Rannalla on vieri vieressä kolmen tähden pikkuhotelleja, kaikki suurin piirtein samanlaisia ja siistejä. Niissä saa aamiaisen huoneeseen, mutta illalliselle pitää ajaa viitisen kilometriä San Simeonin pieneen keskustaan, jossa on hyvätasoisia ravintoloita ja ystävällinen palvelu.

Hurmaavat nähtävyydet

Olen valinnut kaksi nähtävyyskierrosta Hearst Castlessa. Se sijaitsee korkealla vuorella, jota usein peittää sumu. Ajoittain sumu saattaa peittää myös linnan, jolloin näkymiä ei voi ihailla. Yhdelle päivälle ei kannata ahnehtia kuin yksi kiertokäynti. Minulla on tuuria: salikierroksen aikaan ajamme hernerokkasumussa linnalle, mutta seuraavana päivänä uima-allaskierroksella on kaunis aurinkoinen sää. Lippuja on vain rajoitetusti tarjolla, joten ne kannattaa ostaa etukäteen netistä, Hearstin omilta sivuilta.

Opaskierrokset esittelevät neliökilometrin kokoisella alueella yhtä kohdetta kerrallaan, esimerkiksi päärakennuksien isoja saleja, kirjastoja, uima-allasalueita tai vierastaloja. Hearst Castle eli kulta-aikaansa 1920–30-luvuilla, ja Hollywoodin tähtien keskuudessa Hearstin kutsut olivat erittäin haluttuja. Usein nähtyjä vieraita olivat muun muassa Winston Churchill, Greta Garbo, Clark Gable ja Charlie Chaplin.

Hearst oli vieraanvarainen isäntä, mutta yksi sääntö hänellä oli: jokainen sai tehdä päivisin ja öisin mitä halusi, mutta ennen illallista hän halusi tavata kaikki cocktaileilla. Huoneisiin ei myöskään toimitettu ruokaa, joten yhteisruokailut goottilaisessa ruokasalissa olivat pakollisia.

Hearst oli intohimoinen antiikin kerääjä. Hänen talojensa huonekalut, koriste-esineet, taideteokset, mosaiikit, kattopaneelit ja ovetkin on ostettu eurooppalaisista linnoista, kirkoista ja jopa Vatikaanin museosta. Amerikkalaisiin ne tekevät epäilemättä vaikutuksen, mutta eurooppalaisille silmille uuden talon ja museosisustuksen yhdistelmä on outo.

Hearstin maanisen runsaasti sisustetun linnan jälkeen aistit kaipaavat lepoa. Sitä tarjoaa luonto, joka pikkuhiljaa muuttuu pohjoismaiseksi, tutuksi havupuumetsäksi.

Patikoinnin onni

San Simeonin patikkapolku kulkee rantaviivan mukaisesti, osin lankkujen päällä. Tyynenmeren aallot ovat niin jylhiä, että ne näyttävät tulevan rantatörmän yli. Rantakivillä makoilee muutama hylje. Puolen tunnin ajomatkan päässä San Simeonista on merinorsuille rauhoitettu ranta. Ajamme sinne. Näky on surrealistinen: pienellä hiekkaläntillä makaa satoja neljä–viisimetrisiä, yli 2000 kiloa painavia merinorsuja, jotka mylvivät, taistelevat, nukkuvat ja parittelevat sadan töllistelevän turistin edessä.

Luonto on jo muuttunut pohjoisen osavaltion havupuumetsäksi. Big Suriin vievä Bixby Bridge on länsirannikon kuuluisin ja kuvatuin silta. Se on vain seitsemän metriä leveä mutta 218 metriä pitkä ja 75 metriä korkea.

Big Surin kuusimetsä näyttää kutsuvalta. Jos saisin pienen puuhökkelin, jossa on sänky ja kirjoituspöytä, voisin jäädä tänne loppuiäkseni. Big Surin dramaattinen luonto, joka on sekoitus kaktuksia ja punapuita sekä merestä nousevaa Santa Lucian vuoristoa, on aina vetänyt taiteilijoita puoleensa. Harvaan asutulla alueella on viihtynyt pitkään esimerkiksi kirjailija Henry Miller, ja sen luonto on ins-piroinut myös Jack Kerouacia ja Henry S. Thompsonia.

Ehkä en kuitenkaan vielä heittäydy askeetikoksi, kun tarjolla on viiden tähden hotelli Post Ranch Inn. Rinteeseen sijoitetut pienen tyylikkäät rakennukset eivät juuri näy tielle, sillä ne on naamioitu maaston muotoon sopiviksi ja osassa on ruohokatto. Jotkut sviitit seisovat omilla jaloillaan kuin pienet puumajat. Tätä on amerikkalainen vuoristomajaestetiikka kauneimmillaan. Parkkipaikka on täynnä kalliita urheiluautoja. Tänne tullaan kauempaakin vaikka lounaalle. Viiden ruokalajin lounas maksaa sata dollaria hengeltä ja se piti varata puoli vuotta etukäteen. Tartarpihvi, osterit ja juustolautanen ovat vaivan väärtejä, ja kuin jälkiruoaksi viereisessä pöydässä istuu näyttelijä Jeff Goldblum, joka hymyilee ystävälleni.

Parhaat pysäkit

Matkan kaunein osuus alkaa Big Surin jälkeen. Vuoren kylkiä nuoleva tie mutkittelee ja pakottaa pitämään ajovauhdin rauhallisena. Herkkävatsaisen kannattaa ottaa mukava asento ja kuvitella olevansa keinuvassa kehdossa. San Franciscoon on vain 180 kilometriä, mutta ajaminen sinne kestää mutkaista tietä kaksi kertaa niin kauan kuin tavallista moottoritietä pitkin.

Amerikkalaisilla on rakkaussuhde automatkailuun. Se alkoi melkein heti, kun autojen valmistus käynnistyi. Uuden, vauraan keskiluokan hupia siitä tuli 50-luvulla. Vapaus tulla, mennä ja lähteä on amerikkalaisuuden ydintä. Tienvarsien Tervetuloa-kyltit luovat välittömän tunnelman, muukalainen muuttuu tuttavaksi heti, kun avaa suunsa.

Santa Cruzin jälkeen kannattaa pysähtyä Monterey Baylle, jonka suurin vetonaula on Monterey Bay Aquarium. Pienen automatkan päässä, kauniin 17 Mile Driven varrella on herttainen merenrantakylä Carmel-by-the-Sea, jossa voi tehdä ostoksia pikku putiikeissa ja nauttia lounaan ja kahvit.

Half Moon Bayn hotelli Ritz Carltonissa on majesteettista ryhtiä. Pienten hotellien jälkeen se tuntuu massiiviselta. Korkealta rantatörmältä on näköala merelle, ja vihreät kumpuilevat ruohokentät muistuttavat hieman Skotlantia. Ja kas, sieltähän kuuluukin säkkipillin soittoa, ja ruohikolla astelee kilttiin pukeutunut mies.

Seuraavana päivänä ajamme San Franciscon kylkeä. Asfalttiviidakko ei houkuttele, olemme jo tottuneet hiljaisiin teihin, inhimilliseen rytmiin ja luonnon kauneuteen. Ajamme ikivanhaan punapuumetsään San Franciscon pohjoispuolelle. Jättiläispuiden viileydessä on hyvä miettiä paluumatkaa. Olemmeko valmiit jättämään Route 1:n ja siirtymään sieluttomalle valtatie 5:lle, jota pitkin pääsee nopeammin Los Angelesiin? Ehdottomasti! Matkan varrella sijaitsevat Paso Roblen viinitilat ovat liian hyviä väliin jätettäviksi.

pinja

Hei, kiitos mukavista vinkeistä - vaikka palaute tuleekin hieman myöhässä! :)

Ajoimme saman matkan huhtikuussa, ja näkymät olivat kyllä upeita. Mutta ei voinut kuvitellakaan vuokrata avo-autoa reissun ajaksi, huhtikuussa sää on todella koleaa ja kylmä tuuli kaivaitui luihin asti. Se vain ihan pikkuisen harmitti. Jouduimme ostamaan takit että ulkona yleensäkin tarkenimme. Ja tätä emme muistaneet ed. käyntikerrasta 16 vuotta sitten. ;) Takaisin ajettaessa Monterey Bayn kohdalla pysähdyttiin syömään mereneläviä, ja tarjoilija kertoi, että aamulla tuossa läheisellä lahden poukamassa delfiniparvi oli käynyt 'leikkimässä'. Meille tuli vaan mieleen ettei enää tarvitse tätä reissua tehdä uudelleen, vaan lentää San Franciscoon, ja tehdä sieltä käsin päivän matkoja. Ihana matka ja kiitollinen, että sai tuon kaiken kokea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla