Kapkaupungista viinialueille – nämä ovat Etelä-Afrikan kiinnostavimmat kohteet

Cape doctor, Kapkaupungin kaiken korjaava tuuli, puhaltaa lämmintä ilmaa iholleni. Illastan ystäväni Elinan kanssa Kapkaupungin Table Bay -hotellin terassilla edessäni vati chilillä, valkosipulilla ja korianterilla maustettuja simpukoita ja lasi paikallista kuohuviiniä, cap classicia. Muut asiakkaat istuvat visusti sisällä, mutta me haluamme ehdottomasti nauttia ateriamme ulkoilmassa. Olemme matkustaneet Suomen harmaudesta 23 tuntia päästäksemme perille.

Aisteja hivelevä illallinen on pantu alulle joitain kuukausia aikaisemmin eksklusiivisia matkoja räätälöivässä matkatoimistossa, josta olen pyytänyt ideoita kahden naisen unelmamatkaan. Aikaa matkalle on vain viikko, mutta toiveenamme on siitä huolimatta kokea jotain eksoottista ja ainutlaatuista. Meille on ehdotettu Etelä-Afrikkaa: viikossa ehtisimme kokea Kapkaupungin, safarin ja viinialueet. Ylellisesti, turvallisesti ja samasta aikavyöhykkeestä johtuen ilman aikaeroa. Toimisto räätälöisi meille paketin, joka pitäisi sisällään niin hotellit ja retket kuin autonkuljettajan ja ravintolavaraukset. Meidän ei tarvitsisi kuin nousta koneeseen.

Kun nyt siemaisen illallispöydässä paikallista chardonnayta, olen onnellinen, etten kieltäytynyt kohteesta, joka ei olisi tullut ihan ensimmäisenä mieleen; Etelä-Afrikka on kaukana ja lisäksi tunnettu korkeasta rikollisuus-asteestaan. Eniten rikoksia esiintyy kuitenkin suurkaupungeissa kuten Johannesburgissa ja Pretoriassa, kun taas meidän kohteemme Länsi-Kapin provinssi on yleisesti ottaen turvallista aluetta.

Illallisemme jatkuu cape salmon -carpacciolla, jossa on lohta, tilliä, etikkakurkkua ja tuoretta minttua. Jatkamme mausteisella hummericurrylla ja pinotagella. Kapkaupungin historia legendaarisen maustereitin varrella tuodaan oitis lautasillemme. Illallisviinit tulevat hotellin viinikellarista, jossa on yli tuhannen pullon valikoima paikallisia viinejä.

Ruoka on kevyttä, kekseliästä ja herkullista. Kuin lupaus niistä loistavista aterioista, joita tulemme viikon aikana nauttimaan. Jo matkamme ensimmäisenä iltana tunnemme olomme väsyneiksi, mutta äärimmäisen hemmotelluiksi.

Ensimmäinen majapaikkamme on Kapkaupungin Waterfrontissa sijaitseva Table Bay Hotel, jonka Nelson Mandela avasi vuonna 1997. Nyt hotellia johtaa Sherwin Banda, mustaihoinen homomies ja fashionista. Panen merkille, että hotellin listoilla on sekä mustia että valkoisia työntekijöitä ja asiakkaita. Ihonväri määrittelee edelleen Etelä-Afrikassa vahvasti ihmisen elintasoa, mutta raja on kuitenkin alkanut vähitellen joustaa.

Hotelli Table Bay on tunnettu vaikuttavasta siirtoiltapäiväteestään ja hämmentävän runsaasta aamiaisestaan, joka tarjoaa niin ostereita kuin viidentoista tuorepuristetun mehun baarin. Sherwin on luonut hotelliin mahtavan palvelukulttuurin. Henkilökunta rupattelee hotellivieraiden kanssa varmistaen, että kaikki viihtyvät ja kokevat itsensä tärkeiksi.

Hotellihuoneemme ikkunasta avautuu hulppea näkymä Waterfrontin satama-alueelle ja Table Mountain -vuorelle. Seuraavat kolme yötä Table Bay tulee olemaan meidän turvasatamamme.

Olemme nähneet Kapkaupungin karumman puolen jo matkalla lentokentältä hotellille. Meidät on noutanut kentältä matkatoimiston järjestämä autonkuljettaja Carlos Abrahams. Noin viisissäkymmenissä oleva Carlos on kotoisin Kapkaupungin Townshipeistä, mustien ja värillisten asuttamista hökkelikylistä, jotka levittäytyvät laajasti lentokentältä keskustaan vievän tien molemmin puolin.

Kun Carlos oli nuori ja Etelä-Afrikan valkoinen hallinto noudatti vielä rotuerottelupolitiikkaa, hänellä ei ollut lupaa edes katsoa valkoista naista silmiin. Vielä tänäkin päivänä iso osa kolmekymppisistä pitää roturajat ylittävää parisuhdetta erikoisena.

Carlokseen tutustuminen luo matkallemme syvemmän tason: jatkuvan tietoisuuden siitä, että laillistettu rotusorto eli apartheid lakkautettiin vasta vuonna 1991. Carloksen kanssa viettämämme aika ja viikon varrella käymämme pitkät keskustelut tekevät meihin suuren vaikutuksen. Voimme ainoastaan ihailla Carloksen positiivisuutta ja kykyä antaa anteeksi.

Carlos puhuu lämmöllä townshipeissä aiemmin vallinneesta yhteisöllisyydestä. Nyt huumeet, siirtolaisongelmat ja Venäjän mafia ovat tehneet alueista entistä kovempia kasvualustoja värillisille nuorille. Etelä-Afrikan väkivaltatilastot eivät ole kaunista katsottavaa. Parisuhdeväkivalta ja raiskaukset ovat arkipäivää machokulttuurissa, eikä oikeusjärjestelmä nauti luottamusta.

Matkan aikana tapaamme myös paikallisia naisia, jotka kertovat meille rankkoja tarinoita väkivallasta, jota he tai heidän ystävänsä ovat kohdanneet. Ohje yksin – tai kaksin – matkustaville naisille kuuluukin: tiedä missä ja kenen kanssa, liikut. Iltaisin on varminta käyttää taksia.

Samaan aikaan noin kolmen ja puolen miljoonan asukkaan Kapkaupunkiin muutetaan rennon ja terveellisen ulkoilmaelämän vuoksi. Bisneskeskus Johannesburg maksaa lähes puolet paremmat palkat, mutta Kapkaupunkiin vetävät luonto ja hyvä elämä. Patikkaretket ja surffaus ovat suosittuja vapaa-ajan harrastuksia. Sushi, luomuruoka ja mehubaarit näyttävät olevan pinnalla täälläkin.

Elämä keskustan trendikkään Bree Streetin lähikortteleissa näyttää samalta kuin New Yorkin Brooklynissä. On hipstereitä, skeittareita, raitasukkia, design-kehyksiä ja paksuja otsatukkia. Kuumalta kadulta on hyvä piipahtaa persoonalliseen kahvilaan jääteelle tai nuorten älykköjen pintapaikkaan burgerille.

Myös muutama Etelä-Afrikan uusinta ja mielenkiintoisinta muotia ja designia myyvä liike löytyy juuri täältä. Edellisiltana olemme saaneet paikalliselta mainostuottajalta vinkin vierailla design-myymälä Stablessa. Stable on kolmekymppisen Aidan Bennettsin uutta afrikkalaista designia myyvä liike. Aidan kertoo, että Etelä-Afrikassa on tehty omaa designia vasta reilut parikymmentä vuotta.

”Sitä ennen kaikki design oli tuontitavaraa tai pelkkiä kopioita ulkomaisista tuotteista. Nyt paikalliset suunnittelijat ovat luoneet täysin oman suuntauksensa, joka ammentaa niin afrikkalaisesta, valkoisesta kuin värillisestä kulttuurista”, Aidan kuvailee.

Meidän matkantekomme on koko ajan turvallista kuin pumpulissa. Ostoskierroksen jälkeen hyppäämme hotellin lähettämän mustan mersun takapenkille. Pyyhimme kasvomme meitä odottaviin viileisiin pyyheisiin, otamme hörpyt kylmistä vesipulloista ja palaamme majapaikkaamme iltapäiväteelle.

Seuraavana aamuna kuskimme Carlos ajaa meidät BoKaapin malesialaiskortteleihin. Haluamme kurkistaa siellä toimivaan Atlas Trading Co. -maustekauppaan, jota Ahmedin perhe on pyörittänyt jo seitsemänkymmentä vuotta. Maustekaupassa konkretisoituvat paikallisen keittiön muslimi- ja malesialaisvaikutteet. Tuoksu on huumaava, ja mausteita kauhotaan valtavista puutynnyreistä.

Nappaamme läheisestä kojusta samosa-piiraat evääksi, sillä päivästä on tulossa pitkä. Sen aikana koemme Hyväntoivonniemen upeat maisemat ja Chapman’s Peakin kauniin maisemareitin.

Pysähdymme lounaalle yhdessä alueen parhaista ravintoloista, Noordhoekin kylässä sijaitsevassa Food Barnissa, jossa tarjoilija kertoo näyttelijä Claire Danesin käyneen äskettäin. Kun olemme illan tullen valmiit jo palaamaan hotelliin, saammekin soiton mainekkaasta Tasting Room -ravintolasta, josta meille on kuin ihmeen kaupalla vapautunut pöytä. Tasting Room on Kapkaupungin ”se” ravintola. Pöytää joutuu tavallisesti jonottamaan kolmesta kuuteen kuukautta, ellei sitten satu olemaan Michelle Obama. Kun Michelle oli käyntinsä jälkeen kehunut ravintolaa julkisesti, paikan varauslistat pitenivät entisestään. Olemme kuoleman väsyneitä, mutta sinnittelemme läpi viiden ruokalajin molekyyli-illallisen.

Kolmen tunnin ajomatkan päässä Kapkaupungista, Sanbonan luonnonpuistossa, irtokivet kolahtelevat jalkojen alla. Kävelemme viiden hengen jonossa varoen tarkasti tallomasta kuivaa ja herkkää kasvustoa. Adrenaliini tykyttää veressäni. Vasta hetki sitten olemme tähyilleet alueen harvinaisuuksia, valkoisia leijonia, automme suojista, mutta nyt etsimme riistanvartijaoppaamme johdolla paikantimen ilmiantamia gepardeja – jalkaisin.

Paikannin osoittaa kissojen olevan lähellä, mutta emme näe niitä. Yhtäkkiä yksi ryhmämme jäsenistä tekee havainnon puun alta noin 30 metrin päästä. Etenemme jonossa lähemmäs. Seisahdumme näköetäisyydelle gepardeista, emosta ja kolmesta poikasesta. Kuulen kehräystä. Hännät piirtävät rentoutuneita koukeroita ilmaan.

Sanbukan alueella elävät gepardit on totutettu ihmisiin. Siksi tämä on mahdollista. Oppaamme kantaa kuitenkin kivääriä yllättävien tilanteiden varalta. Meille vakuutetaan, että gepardit eivät pidä ihmisiä ruokana – toisin kuin leijonat – ja siihen on vain uskottava.

Maisemat Sanbonan luonnonpuistossa ovat silkkaa eeppistä kauneutta. Kaikkialla on tilaa, valoa ja saumattomasti yhteen sulautuvia sävyjä. Akaasiapuut ja kraalbos -puskat kukkivat keltaisina, ja muu kasvillisuus lepää vihreän kaikissa muodoissa.

Safarioppaamme Brenda Gunter pysäyttää auton antaakseen meille tuoksunäytteitä villilaventelista ja rosmariinista. Avonaisen maasturin takapenkillä tuntee tuulen, ilman lämpötilavaihtelut ja kuulee monet erilaiset linnut – tai totaalisen hiljaisuuden. Välillä, kun pysäytämme moottorin, kuulen vain korvieni huminan. Ihailemme sarvikuonoja, kirahveja, norsuja ja seeproja. Huomaamme partioautot, jotka yrittävät estää laitonta sarvikuonon metsästystä.

Kun illalla ajamme huopiin kääriytyneinä kohti majapaikkaamme Gondwana Family Lodgea, liikutun kyyneliin pelkästä ajatuksesta, että saan nukkua tämän kauneuden keskellä. Auringon laskettua istun ulkona katsomassa tähtiä. Sirkat sirittävät. Jos elämässä tulee joskus tiukka paikka, tämä on hyvä osoite palauttaa voimat.

Carlos on vastassa meitä Sanbonan portilla. Olemme kirjoittaneet kirjeen hänen pomolleen ja pyytäneet, että hän saisi jatkaa autonkuljettajanamme viikon loppuun. Toiveeseemme on vastattu. Laitan soimaan ”melankolista tunteella” -listani mahtipontisimmat hymnit, kun matkaamme halki hengensalpaavien maisemien. Kun kurvaamme viinitarhojen ympäröimään Franschhoekin idylliseen pikkukaupunkiin, olemme tiloissa.

Ranskalaisten hugenottien perustama Franschhoek tunnetaan Etelä-Afrikan ruoka- ja viinipääkaupunkina.

Suurin yllätys ja euforia ovat kuitenkin vielä edessä. Hotellimme La Residence osoittautuu fantastiseksi. Meidät otetaan vastaan seremoniallisesti kukkakimppujen ja hotellin oman roseeviinin kera.

Huoneeni virallinen nimi on Maharani suite, mutta se kulkee hotellissa nimellä ”Elton John Room”, sillä hän on majoittunut kyseisessä huoneessa monesti. Seitsemänkymmenen neliön huoneessa on kolme eri ilmansuuntiin avautuvaa parveketta ja lähes 30 neliön kylpyhuone. Näkymät antavat vuorille ja viiniviljelmille. Hotellin sisustuksesta vastaa kolme luksushotellia omistava Liz Biden.

Aamulla katseeni kiertää puoli tuntia huoneen yksityiskohdissa: maalauksia Afrikan eläimistä ja Intian yläluokasta, Buddha-patsas, kristallikruunuja, barokkituolit, huoneen väreihin sävytetty kukka-asetelma ja hedelmävati, itämaiset matot, kiinalainen lipasto ja senkki. Illalla olen kiivennyt vuoteeseeni lämmitettäviä marmoriportaita pitkin. Olen päässyt hienoon seuraan, sillä hotellissa ovat painaneet päänsä pielukseen myös Christian Lacroix, Richard Gere ja Ivana Trump.