Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasen nuoruus kului mallintöissä maailmalla. New Yorkissa hän pyöri Andy Warholin kanssa, joka kehotti rakastamaan vain rahaa. Heli ei neuvoa uskonut, koska hän oli oppinut jo kotoaan rakkauden voiman.

Sen päätöksen teki isä. Jos ei kerran koulu maita, ilmoitetaan tyttö kauneuskilpailuihin. Kesän lopussa olisi Anianneito-kisa Asikkalan markkinoilla, nyt vaan ilmoittautumislipuke postiin.

Edellisenä päivänä koko Kokkalan perhe oli pysähtynyt ruokapöydässä tuijottamaan Heliä. Kun multapöly laskeutui maalaistalon töissä puurtaneen tytön ripsiin ja kulmakarvoihin, pöydässä istuikin kaunotar.

Koulussa Heli ei jaksanut istua, koska ei ymmärtänyt mitään opettajien epäkiinnostavista jutuista. Omassa päässä liikkui niin paljon vikkelämpiä juttuja, ja niistä piti yleensä kertoa kavereille heti.

Markkinoilta Pariisiin

Kosmetologikoulussa opettaja siirsi Helin pulinan vuoksi etupenkkiin. Mutta hetkessä hän oli jo kääntynyt puhumaan takana istuvalleen. Sen verran Heli kuitenkin päätti jaksaa, että saisi kosmetologin valkoisen takin. Se päällä tulisi varmasti rauhallinen ja kaunis olo. Sillä kauniista asioista Heli oli aina tykännyt.

Markkinapäivänä Heli, äiti ja isä suuntasivat aamulypsyn jälkeen Asikkalaan. Kansallispukuinen Heli istui isän vieressä etupenkillä, koska jalat eivät enää mahtuneet takapenkin pieneen tilaan.

Lavalla Heli otti 18-vuotiaan varmuudella käyttöön televisiokuuluttajien niksit, olihan hän ihastellut niitä pienestä tytöstä asti. Taukoamattomalla hymyllä tulikin voitto. Ja mikä ihmeellisintä, Helin luokse käveli mies nimeltä Christian Maillot. Esitteli itsensä kykyjenetsijäksi Pariisista ja tarjosi mallintöitä. Makkarajonossa seisoneet äiti ja isä katsoivat järjestäjien pöydässä hymyilevää tytärtään ja miettivät: mihinkähän tuon tytön tie vielä vie?

Kirjailijaksi

Sitä Heli Vaaranen on itsekin viimeisen vuoden aikana miettinyt: mihin hollolalaistytön tie vei ja mitä oikeastaan tapahtui. Tunne humahti päälle eräänä flunssaisena päivänä.

Työ Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajana täytti elämän: hallintoa, suositun parisuhdenettisivuston toimittamista, yksilö- ja parisuhdeterapiaa, luentoja, tutkimusten lukemista.
”Aivan mahtava työ, mutta se ei enää riittänyt. Elämälle piti keksiä uutta merkitystä. Aikuiset lapset eivät enää tulleet luokseni lettukesteihin, ja peruskysymys alkoikin olla, miten paljon ihminen voi syödä lettuja yksin.”

Flunssaisena Heli alkoi kirjoittaa kirjekuorille muistoja mallivuosistaan Pariisissa, Tokiossa ja New Yorkissa. Olihan hän niillä tarinoilla huvittanut lapsia monet kerrat.

”Posket hehkuen kerroin asioita, joita en ollut koskaan kertonut kenellekään. Olen kuitenkin aina ollut hyvin yksityinen ihminen.”

”Ne olivat hauskoja äiti siellä, äiti täällä -juttuja. Päätin kirjoittaa niitä tyttärelleni muistoksi. Muisto per kuori.”

Kun elämän pätkiä oli kassillinen, Heli alkoi lajitella niitä ruokapöydälle ja huomasi, että koossa oli tarina. Hän päätti kirjoittaa lisää. Tarinaan ilmaantui yhä enemmän mustia raitoja: yksinäisyyttä, epäonnistuneita rakkauksia.
”Kun aloin päästää niitä ulos itsestäni, olo oli kuin raskaan urheilusuorituksen jälkeen. En olisi millään enää jaksanut mennä omaa elämääni kohti. Itkin vuolaita kyyneleitä eikä niistä tullut loppua.”

Siihen loppui myös käsin kirjoittaminen. Ensin Heli kirjoitti koneella kirjekuoret puhtaiksi, sitten alkoi tutkia päiväkirjojaan ja jatkoi tarinaa. Lopputuloksena on huhtikuussa ilmestyvä kirja Sunnuntaina Manhattanilla.
”Houkuttelin itseäni puhumaan elämästäni itselleni. Posket hehkuen kerroin asioita, joita en ollut koskaan kertonut kenellekään. Olen kuitenkin aina ollut hyvin yksityinen ihminen.”

Missikiertueelle

Kun Heli lähti Ranskaan vuonna 1980, kassissa oli sanakirja ja päällä havaijilaispaita ja Finnflaren farkut. Kartta kädessään hän suunnisti kohti mallitoimistoa, jossa analyysi oli harvinaisen selkeä: kaunis, mutta iso.

Töitä riitti silti. Ei huippumallina, mutta luotettavana katalogien kaunokaisena. Helille työ maittoi, olihan hän tottunut siihen pienestä pitäen. Jos kaksivuotiaana on hakenut munat kanalasta, neljävuotiaana kerännyt polttopuita ja myöhemmin talikoinut päivästä toiseen sontaa, kestää kyllä ranskalaiset mallimarkkinatkin.
”Kotona saimme olla sunnuntaisin muutaman tunnin vapaana. Otimme matot pihalle ja makoilimme auringossa. Sitten jaoimme perheen kesken litran jäätelöpakkauksen kuuteen pekkaan.”

”Kukaan ei täällä lukenut niitä ranskalaisia pikkulehtiä, joissa oli kuviani.”

Ranskassa Helin oli totuttava moneen uuteen asiaan. Poskisuudelmat eivät ole moiskauksia vaan kevyitä hipaisuja millimetrin päässä poskesta. Gazpachokeiton kuuluu olla kylmää, pelottavan näköinen artisokka on syötävää, ja valkoviini on viiniä eikä navetan jauhoista pesuvettä. Kieltä Heli oppi pala palalta. Yhden varman lauseen hän laukaisi aloitukseksi niin taksinkuljettajalle kuin mallitoimiston buukkaajallekin: Est-ce que vous êtes fatigué? Oletteko väsynyt?

Suomeen Heli tuli Miss Suomi -kisoihin. Olisihan se hienoa itkeä kruunu päässä koko kansan nähden, ajaa omaa autoa, päästä mainostamaan patjoja ja Seuran kanteen.
”Kukaan ei täällä lukenut niitä ranskalaisia pikkulehtiä, joissa oli kuviani. Olisi ollut kiva näkyä”

Liian lihava malliksi

Missikiertueella kaikki oli uutta ja ihanaa. Heli ei voinut uskoa, että kisaajat saivat ilmaiseksi putkikassin, uimapuvun ja kengät.
”Viihdytin itseäni seuraamalla ihmisiä. Oli ihmeellistä, että niin moni teki työkseen muuta kuin maanviljelystä.”

Heli hymyili tavaratalon ikkunassa niin ammattitaidolla kuin suinkin, mutta niin vain Merja Varvikko sai kruunun.

Pariisin mallimarkkinoiden tiukka kilpailu, ranskalaiset illalliset ja epätavallisen laihuuden vaatimus alkoivat olla Helille yhä vaikeampi yhtälö. Kaikki kuhisivat, että Tokiossa eurooppalaisilla malleilla oli kysyntää. Siispä sinne.
”Mallin työ ei ollut minulle ura. Se oli kasa onnekkaita tapahtumia”, Heli sanoo nyt.

”Kun karjalanpiirakat tulivat, rapsuttelin niistä homeen pois ja nautiskelin.”

Japanissa riitti töitä niin paljon, että kiireessä painokin pysyi 55 kilon tuntumassa. Jos se välillä nousi, piti vain olla syömättä ja napata laihdutuslääkkeitä. Kollegojen neuvot tulivat tarpeeseen: jatka hommaa peräruiskeilla. Liikuntaa ei kukaan harrastanut, siitähän olisi voinut tulla lihaksia. Näytöksissä Heli loisti, kunhan vain muisti, että näytösmallille tärkeintä ei ollut kauneus vaan laihuus.
”Oma hetki catwalkilla oli unohtumattoman lumoava.”

Ura eteni. Kuvausmallista kuoriutui huippumalli, ja katuja komistavissa jättimainoksissa Heli poseerasi Imperial-hotellin kasvona. Mutta jos mallit ovatkin välineitä vaatteen esittelyssä, 80-luvun Japanissa he olivat esineitä. Kukaan ei katsonut silmiin, pukijoille ei saanut edes puhua. Liian usein Heli oli tytöistä ainoa, jonka kimpussa oltiin mittanauhan kanssa. Elämä oli yhtä vyötärön-, lantion- ja rinnanympärystä. Liian pitkä nenä, liian leveä lantio, laahaa jalkojaan. Vähemmästäkin tuli koti-ikävä.
”Pyysin äitiä lähettämään suomalaista ruokaa. Kun karjalanpiirakat tulivat, rapsuttelin niistä homeen pois ja nautiskelin.”

Tokiosta metsätöihin

Kun Heli palasi kotiin Suomeen, pääsi hän suoraan metsätöihin. Äidille hän toisteli olevansa vegaani, mutta äiti löi lihakastikkeen pöytään ja totesi: ”Nyt syöt tämän, niin jaksat mennä leimikkoon takaisin.”

Helistä oli ihanaa olla kotona ja nähdä pikkusisarukset.
”Otin heidät aina viereeni nukkumaan. Pikkusiskolle ostin hevosenkin, kun en tiennyt, mitä kaikilla tienaamillani rahoilla olisin tehnyt.”

Isot toimistot eivät kiinnostuneet Helistä. Liian lihava, niissä toisteltiin.

Kovin kauan ei tytärtä kotona pidelty. Olisikohan jo aika lähteä töihin, kyseli äiti lempeästi.
”Niinpä otin kehoni ja kuvauksellisuuteni ja lähdin New Yorkiin.”

Isot toimistot eivät kiinnostuneet Helistä. Liian lihava, niissä toisteltiin. Pienten kautta löytyi töitä, mutta mallimaailma alkoi väsyttää.
”Päätin, että minusta tulisi renessanssi-ihminen, joka laulaa, soittaa ja maalaa. Kahta olin harrastanut lapsesta asti, mutta maalaaminen oli uutta.”

Kun hän tutustui kuuluisaan taidemesenaatti-keräilijä Stuart Pivariin, järjestyi stipendi taidekouluun. Koulu alkoi aamulla puoli kymmeneltä, ja Heli oli pakahtua onnesta: vihdoinkin säännöllistä elämää!

Andyn neuvot

Stuart Pivarin paras ystävä oli taiteilija Andy Warhol. Eräänä päivänä kaksikko kutsui Helin lauantain kirpputori- ja huutokauppakierrokselleen. Kolmikko viihtyi niin hyvin yhdessä, että heistä tuli tuttu näky myös kaupungin yöelämässä. Pukujuhlia ja taideavajaisia riitti joka illalle.
”Minä bailasin ja koin kaikkea korkojen kera.”

”Yläluokka pariutui keskenään, ei taideopiskelijoiden kanssa. Oli selvää, että olin ulkopuolinen.”

Stuart Pivar seurusteli miljoonaperijätär Barbara Guggenheimin kanssa, niinpä Heli ei saanut salaiselle rakkaudelleen koskaan vastakaikua.
”Yläluokka pariutui keskenään, ei taideopiskelijoiden kanssa. Oli selvää, että olin ulkopuolinen.”

Andy Warhol neuvoi Heliä. Rakasta vain rahaa: sillä voit ostaa ystäviä ja itsesi ulos vaikeuksista. Heli ei noita neuvoja kuunnellut. Miten olisi voinut — hän oli jo pienestä pitäen nähnyt rakkauden voiman. Kun hän leikki siskon kanssa pihalla, äiti ja isä istuivat usein portailla. Äiti nojasi isään, ja isä hieroi äidin jalkoja.
”Miten ylpeitä he olivat meistä ja kaikesta ympärillään. Tuollaisia rakkauteen uskovia ihmisiä en Stuartin ja Andyn piireissä tavannut.”

Ei Bahamalle vaan lukioon

Kuuluisassa taidegalleriassa työskennellessään Heli alkoi seurustella tunnetun italialaisen taiteilijan Sandro Chian kanssa. Stuart ja Andykin olivat suhteesta tohkeissaan.
”Tutustuin valtavaan määrään palvelusväkeä, mutta Sandro jäi minulle hyvin vieraaksi. Koska monet olivat minulle kateellisia, oli aluksi vaikea myöntää, että suhde oli pitkästyttävä ja mies välinpitämätön.”

Kun Sandro ehdotti yhteistä Bahaman-matkaa, Helillä oli vastaus valmiina.
”Lähde sinä Bahamasaarille, minä lähden kotiin Hollolan Miekkiöön!”

”Koska monet olivat minulle kateellisia, oli aluksi vaikea myöntää, että suhde oli pitkästyttävä ja mies välinpitämätön.”

Helin New Yorkin -muistoista vaikein oli Andy Warholin hautajaiset. Mies kuoli yllättäen, ja Helillä jäi kova ikävä.
”Taisin olla hautajaismessussa ainoa, joka itki.”

Kun Heli palasi Suomeen ja Helsinkiin vuonna 1987, taloudessa meni lujaa ja mallintöitä riitti. Joka päivä hän ajoi autollaan iltalukion ohi ja tuijotti mainosta: ”Otamme uusia opiskelijoita.”
”Kun aloitin opiskelun, olin haltioissani. Miten voi olla maailma täynnä näin kiinnostavaa tietoa!”

Tohtorin seesteinen elämä

Ne olivat vuosia täynnä elämää. Avioliitto, kaksi lasta ja lukio kolmessa vuodessa. Kun suku kokoontui juhlimaan lapsuudenkotiin Helin neljää laudaturia, kävi hän välillä imettämässä vauvaa peräkamarissa.

Avioero teki Helistä yksinhuoltajan, mutta sosiologian opinnot sujuivat vauhdilla ja vuonna 2004 hän väitteli tohtoriksi kaaharipojista.
”Mietin aihetta jo nuorena tyttönä, kun istuin autossa pojan vieressä. Poika rakastaa autoaan, ja tyttö poikaa. Mitä siihen väliin oikein jää?”

”Ihmiset elävät usein parisuhteissaan väärien myyttien varassa.”

Jos kaahareiden elämänkohtaloiden tutkiminen oli henkisesti työlästä, tuli Helille yllätyksenä, että hänen seuraava aiheensa, rakkaustutkimus, tarjosi vielä
raskaampia kohtaloita.
”Murskautuneita toiveita, odotuksia ja pelkoja, surua ja yksisuuntaista rakkautta. Ihmiset elävät usein parisuhteissaan väärien myyttien varassa ja sitten yllättyvät, että onkin sisäisesti tyhjä olo. Mutta toisaalta monet suomalaiset parisuhteet ovat onnellisia, siitä vain ei pidetä ääntä.”

Yhdestä asiasta Heli on elämänkokemuksellaan täysin varma. Jokaisen meistä kannattaisi pysähtyä silloin tällöin oman olonsa äärelle ja kysyä, millaisessa kohdassa elämää olemme.
”Itselläni on viimeinkin seesteinen vaihe. Arkisin on vipinää, mutta viikonloppuisin on aikaa huvilalla oloon, ikkunasta katseluun ja tuleen tuijotteluun.”

Juttu on alun perin julkaistu huhtikuun 2014 Gloriassa.

24-vuotias muusikko Ellinoora laulaa karaokea salanimellä ja haaveilee muutosta Lontooseen.

A Arctic Monkeys. Nuoruuteni soundtrack, joka on säilynyt luureissani pitkään. Kappaleet, kuten Cornerstone ja Dancing shoes, tuovat mieleen kipeitä ja ihania hetkiä teiniajoilta. En ole koskaan nähnyt bändiä livenä, ja nyt kun he vihdoin tulevat Flow-festareille elokuussa, minulla on oma keikka samaan aikaan. Punnitsin päätöstä ja totesin, että olen kuitenkin mieluummin omalla keikalla.

B B12-vitamiinisuihke. Käytän sitä joka aamu. En tiedä, toimiiko se, mutta olen ehdollistanut itseni ajattelemaan, että se piristää ja herättää.

C Chanel. Olin lapsena tosi kiinnostunut muodista ja isoista merkeistä. Haaveilin, että sitten kun olen aikuinen nainen, minulla on Chanelin korvakorut. Viime talvena ostin sellaiset Lontoosta. Välillä pitää tuhlata asioihin, joita haluaa, vaikka ei välttämättä tarvitse. Siitä tulee itsenäinen olo.

D Duetto. Biisissäni Bäng bäng typerä sydän on fiittaamassa uusi artisti Eetu. Oli ihanaa kääntää roolit toisin päin ja pystyä itse nostamaan esiin uusi, lahjakas tyyppi. Jo kappaleen ensimmäisestä demosta kuuli, että nyt ollaan jonkin hienon äärellä.

E Elle X, karaokenimeni. Käyn nykyään aika harvoin ulkona, mutta silloin kun käyn, tykkään laulaa karaokea. Pääsen harvoin laulamaan muiden artistien biisejä, joten karaokessa vedän kaikkea Amy Winehousesta Eppu Normaaliin.

F Fazer. Versioin uudelleen Fazerin tunnuskappaleen Sininen hetki, johon kuvasimme musiikkivideon Kapkaupungissa. Se oli upea reissu. Syön harvoin sokeria, mutta rakastan merkin mustikkasuklaata.

G Girls -tv-sarja. Kun näin ensimmäisen jakson, olin ihastuksissani. Sarjassa on kaikennäköisiä ihmisiä, mikä on televisiossa yhä aika vallankumouksellista. Kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin.

H Helsinki. Muutin kaupunkiin kuusi vuotta sitten musiikin perässä, koska halusin päästä pelipaikoille. Pidän siitä, että pääsen biisisessioihin pyörällä tai raitiovaunulla. Sieluni juuret ovat Oulussa, mutta Helsinkiä kutsun nykyään kodikseni. Täältä löytää aina uusia asioita.

I Iines. Bändini basistin ihana lapsi, jonka näkemisestä tulee aina hyvä mieli. Basistini Anton ja hänen puolisonsa Tanja olivat lähiystäväpiirini ensimmäisiä, jotka saivat lapsen.

J Joensuu. Puhun välillä vahingossa mie-muodossa ja perustelen sitä sillä, että minulla on sukujuuria Joensuussa. Puhetyylini on sekoitus yleiskieltä sekä Oulun ja Joensuun murteita. Joensuun keikoilla on aina ihan järjetön meininki ja lämmin vastaanotto.

K Keane. Bändi, jonka musiikki tuntuu parantavalta. Somewhere only we know -kappaleen kuuntelu auttaa uskomaan, etteivät synkät kaudet kestä ikuisesti ja kaikki järjestyy. Itse musiikintekijänä on ilahduttavaa huomata, miten musiikki voi vaikuttaa ihmismieleen niin voimakkaasti.

L Lontoo. Haaveilen siitä, että pääsisin joskus Lontooseen tekemään musiikkia. Unelmia täytyy olla, ne pitävät hengissä ja virkeänä. Aina kun juon aamukahvini Abbey Road -mukista, tuntuu siltä, että edessä on hyvä päivä.

M Mokkapalat, lapsuuteni ehdoton lempiherkku. Etsin yhä täydellistä reseptiä, joka sopisi omiin ruokarajoitteisiini.

N Nauru. Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa. En usko, että kenelläkään voi olla koko ajan kivaa. Nyt nauru on löytynyt uudelleen. Se on puhdas tunne, jota ei voi teeskennellä. Vain elämää -leirillä opin, että itku- ja naurusensorit ovat päässä lähekkäin, ja ne voivat myös sekoittua toisiinsa.

”Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa.”

O Oulu, synnyinkaupunkini. Pyrin kantamaan ikuisesti mukanani sieltä saatua nöyryyttä ja suorapuheisuutta. Oulussa kaikkeen liittyy itse tekemisen asenne. Ei odoteta, että joku tekee asiat puolestasi.

P Pop. Olen pop-kirjoittaja enkä pelkää isoja kertosäkeitä ja melodioita. Ihmiset haluavat aina lokeroida, mutta pop-genre on onneksi aika iso leikkikenttä, jossa on vapaus tehdä monenlaista. Viime vuonna minut valittiin vuoden kevyen musiikin tekijäksi, ja tuntui tosi hyvältä saada työstään arvostusta.

Q Queen. Bohemian Rhapsody on hieno kappale, koska se on klassikko, vaikkei mene ollenkaan perinteisen hittibiisin muottiin. Pyrin itsekin aina tekemään ensisijaisesti merkittäviä teoksia, enkä halua mennä sieltä mistä aita on matalin.

R Rakas. Sanana hyvällä tavalla suomalainen ja aivan erilainen kuin missään muussa kielessä. Kun rakas-sanan sanoo ääneen, sitä oikeasti tarkoittaa. Siksi myös sen kuulemisesta tulee ihana olo.

S Samuli Sirviö. Tuottajani, jonka kanssa olen tehnyt kaikki biisini. Hän on ensimmäinen ihminen, jolle vien kappaleeni kuunneltavaksi. Samulin kanssa ei tarvitse suodattaa mitään tai pelätä, mitä toinen sanoo.

T Tee, erityisesti matcha-tee. Olen vähentänyt kahvin juomista, ja vaikka matchassakin on kofeiinia, siitä tulee kehoon parempi olo. Yritän opetella valmistamaan sitä oikeaoppisesti bambuvispilällä sekoittaen. Useimmiten minulta menee hommassa hermot, ja koko keittiö on täynnä vihreää jauhetta.

U Urhea. Disney-elokuva, jonka oranssitukkaiseen soturiprinsessaan samastuin vahvasti. Kotonani on kyltti, jossa lukee ”ole urhea”. Se on oikeasti tärkeä muistutus, ei pelkkä turha aforismi. Urheus on kaunis sana, uhmakkuuden ja rohkeuden symbioosi.

V Veikeä. Kerran joku sanoi minulle baarissa, että olen veikeä. Varmaan se on totta. Siinä on sellainen klangi, ettei ota itseään liian vakavasti.

W Wake me up. Kappale laulaja Ed Sheeranin ensimmäiseltä levyltä. Vaikka biisi ei ole maailman isoin, siinä on ihanasti kuvattu ujo, syntyvä rakkaus. Näin Ed Sheeranin livenä Tukholmassa ja rakastuin häneen sen jälkeen vielä enemmän.

”Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani.”

X Jokin tuntematon tekijä. Olen luonteeltani utelias ja avoin, mutta olen oppinut, että joitain asioita voi ja kannattaa jättää verhon taakse. X kuvaa myös sitä, että tällä alalla huominen on aina tuntematon. Minua epävarmuus ei haittaa, se tuo jännitystä ja pakottaa laittamaan itsensä likoon.

Y Ydinminä. Viime aikoina olen löytänyt ydinminäni uudelleen. Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani. Olen opetellut ylpeyttä ja saanut etäisyyttä tekemiseeni. Kun nyt kuuntelin toisen levyni demoja, tajusin, että nehän ovat tosi hyviä.

Z Zone. On kuulemma sekä hienon että pelottavan näköistä, kun valmistaudun esiintymiseen omassa zonessani, kuin kuplassa. Silloin en ole läsnä tässä maailmassa. Live-esiintymiset ovat minulle tärkeitä, enkä koskaan halua vetää niitä rutiinilla. Jokainen keikka on erilainen, syvä sukellus.

Å Åre. Tykkäsin aiemmin valtavasti lumilautailla. En ole koskaan käynyt Åressa, mutta ystäväni tekivät sinne laskettelureissun, ja nyt haluaisin itsekin päästä sinne.

Ä Äiti. Äitini aina huolehtii, miten pärjään isossa maailmassa. Kun sitten tapaamme ja hän huomaa, ettei minulla ole hätää, näen miten huoli poistuu. Äitini on lempeä ja oikeudenmukainen, ja tiedän, että voin soittaa hänelle mihin kellonaikaan tahansa.

Ö Artistinimeni, jos joskus teen jonkin sivuprojektin vaikkapa englanniksi. Olen ollut kansainvälisillä biisileireillä, ja olisi kiinnostavaa kokeilla kirjoittaa myös englanniksi. Tällä hetkellä suomi tuntuu kuitenkin enemmän omalta.

Kuka?

Ellinoora Leikas, 24. Laulaja-lauluntekijä.

Julkaisi debyyttialbuminsa Villi lapsi vuonna 2016. Valmistelee nyt toista albumiaan. Tunnetaan hiteistään Leijonakuningas, Carrie ja Bäng bäng typerä sydän.

Mukana Vain elämää -ohjelman uudella tuotantokaudella tänä syksynä. .

 

 Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.
Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.

Hiljattain mieheni onnistui yllättämään minut niin, että leukani melkein loksahti aamukahvikupilliseen. Hän haluaa meidän menevän paritanssikurssille.

Se oli yllätys, koska emme ole erityisen urheilullisia ihmisiä, emme myöskään yhteisten parisuhdeharrastusten ylimpiä ystäviä. Koskaan emme ole paritansseja tanssineet.

Ihmeen siemen kylvettiin kesälomallamme kuvankauniin Skopeloksen saaren mäkisissä maisemissa, jonne pakkasimme hetken päähänpistosta lenkkeilykamat mukaan. Toki olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Skopeloksen maalaismaisemat ja siipan uudet lenkkarit inspiroivat kuitenkin niin paljon, että yllätimme itsemme ja toisemme käymällä joka päivä puolentoista tunnin reippaalla kävelyllä. Emme ole aamuihmisiä, mutta niin vain hipsimme joinakin aamuina jo kello 7 hikilenkillemme.

Kävellessä oli yllättävän mukavaa ja helppoa rupatella niitä näitä. Yllättäviäkin aiheita nousi esiin. Hermot kiristyivät välillä, mutta kumpikin halusi kovasti jatkaa, joten ilmiriidan sijaan tsemppasimme toisiamme liian kuumina hetkinä.

Kahden viikon Kreikan matkan jälkeen kävelemme edelleen päivittäin vähintään tunnin verran. Vähän olemme jo hölkkäilleetkin. Yhden kerran häivyin kesken lenkkiä mitään sanomatta kotiin, kun mies juoksi mielestäni liian lujaa edelläni, mutta siitäkin selvittiin.

Temperamenttimme huomioiden tanssikurssillamme ei vältytä kiihkeiltä tunteilta. Mutta koska olemme selvinneet Kreikan helteissä viiden kilometrin ylämäistä, selvinnemme myös foxtrotista.

Tunteikasta syyskuuta!

saila-mari.kohtala@sanoma.com