Cheek on tehnyt lahtelaisesta Jare Henrik Tiihosesta vauraan miehen, mutta nyt hän on väsynyt rooliinsa. Gloria haastatteli menestyneen muusikon joulukuun numeroon ja myös kuvasi hänet sen kanteen.
Suurmiehet ovat luonnossa usein pienempiä kuin kuvittelee. Se tulee ensimmäisenä mieleen, kun Jare Tiihonen alias Cheek avaa kotinsa oven Helsingin Töölössä. Hiphop-jumalan pojaksi itsensä julistanut artisti tassuttelee vaarattoman oloisena villasukissa ja kutsuu peremmälle. Eteisessä huomion naulitsee herkkukasa: suklaalevyjä, konvehtirasioita, karkkipusseja, suolapähkinöitä...
”Sain junnuilta nimmarikeikalla. Kysyin, että haluatteko te lihottaa mut”, hän selittää.
Mutta kuinka kiinnostavaa, tämä tilava ja valoisa ullakkohuoneisto on siis se, jossa Suomen tunnetuin artisti järjestää naapureiden hermoja rassaavia illanistujaisiaan! Useimmat julkisuuden henkilöt ovat tarkkoja yksityi-syydestään, mutta Jare antaa mielellään haastatteluja kotonaan – siksi, että siellä saa varmasti olla rauhassa. Sisustus on eleettömän mustavalkoinen ja moderni, sanoisiko poikamiehen maulla valittu. Se on sisustusarkkitehti Vertti Kiven käsialaa, mutta asukkaan toiveiden mukaan toteutettu. Mistään ei arvaisi, että uutuuttaan kiiltävä asunto sijaitsee arkkitehti Wäinö Palmqvistin 1920-luvulla suunnittelemassa talossa.
Hyvin varustetussa avokeittiössään Jare kokkailee harvoin, sillä hän syö useimmiten ulkona. Lasitetulla kattoterassilla seisoo silti järeä grilli. Olohuonetta hallitsee valtava valkoinen sohva, nurkassa seisoo laatuviskeillä lastattu tarjoiluvaunu. Tyypillisestä poikamiesboksista asunto eroaa siinä, että siellä on todella siistiä. Ei tavara- tai vaatekasoja, ei kirjoja, levyjä tai lehtiä. Asunto muistuttaa paljaudessaan hotellin sviittiä.
”Mulla on vähän sisustaminen vielä kesken. Jotain pitäisi keksiä, ettei tämä olisi tällainen halli”, Jare sanoo.
Kirjahyllyyn on sentään asteltu sisustuskirjaimia, jotka muodostavat sanan Alpha Omega – se on Cheekin tuoreen levyn nimi. Lopuista kirjaimista joku neropatti on muotoillut sanan ”pissape”.
”Etsin matkustamisesta elämälleni tarkoitusta, mutta en löytänyt sitä.”
Lokakuussa julkaistu Alpha Omega teki historiaa: Spotifyn kymmenen soitetuinta kappaletta Suomessa olivat kaikki levyltä, neljän päivän ajan. Sellaista hattutemppua ei ole tehnyt kukaan koko maailmassa, ei edes Cheekin oma idoli, rapin supertähti Jay-Z.
Levy saattaa kuitenkin jäädä viimeiseksi, sillä Jare sanoo nyt kyllästyneensä Cheekinä olemiseen. Sitä hän pui levylläkin: Oon kantanu korteni kekoon/ räbän tekoon/ se on nostanu muutakin kun tän jäbän egoo/ välil mietin loinko hirviön.
Cheekistä on räpsitty valtava määrä kuvia (useimmat vasemmalta puolelta, koska se on poskista parempi), mutta yksi on hänen suosikkinsa. Se on otettu heti Olympiastadionin keikkojen jälkeen elokuussa 2014. Cheek on palannut juuri takahuoneeseen, toisessa kädessä on samppanjapullo, toinen nostettu voitokkaasti ilmaan. Hän hymyilee, mutta poskilla on kyyneleitä. Edessä on tauko rap-tähden roolista, paluu ihan vain Jareksi.
”Kuvaan kiteytyvät fiilikseni tilanteessa. En olisi halunnut jäädä tauolle, se ahdisti ja pelotti, mutta samalla mun oli pakko. Oman jaksamisen takia, uran jatkumisen takia”, Jare sanoo. Tästäkin tilanteesta löytyy lyyrinen maininta levyltä: Mun elämän siistein viikonloppu Cheekend ja mä mietin onko tää Cheeks end.
”Mutta nyt tiedän, että se oli urani paras ja tärkein ratkaisu.”
Tauon aikana Jare matkusteli, joogasi ja meditoi, vaikkei kotioloissa normaalisti harrasta kumpaakaan. Helpotuksen sijaan hän tunsi kuitenkin tyhjyyttä.
”Etsin matkustamisesta elämälleni tarkoitusta, mutta en löytänyt sitä. Halusin nopeasti takaisin. Olen tehnyt 18 vuotta täysillä vain musiikkia.”
Ehkäpä tästä tunteesta kertoo myös levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Sä huudat, jonka voi ensikuulemalta mieltää rakkauslauluksi. Sä huudat/Että sä oot hukas ilman mua, enkä mä oo kukaan ilman sua/Tuu takas kotiin. Ehkäpä siinä huutaakin Jare Cheekille.
Tauko jäi lopulta vain vuoden mittaiseksi, sillä Cheek teki paluun jo elokuussa Tampereen Blockfesteillä.
Jes, nyt pannaan homma jiiriin, Jare ajatteli, kun hän alkuvuodesta 2015 lensi täynnä odotusta ja innostusta tuottajansa Antti Riihimäen kanssa Los Angelesiin. Kaksikko oli vuokrannut talon Hollywood Hillsin ”ehkä korkeimmalta kukkulalta” tarkoituksenaan äänittää uusia biisejä. Puitteet olivat ainakin mitä suotuisimmat. Lämpöä, aurinkoa, kadulla sai liikkua tuntemattomana. Mutta kuukauden jälkeen valmiina ei ollut yhtään kokonaista biisiä, vaikka reissu oli maksanut ”jo ainakin kolme kertaa enemmän kuin yksikään aiemmista levyistä yhteensä”. Jare palasi kotiin, parkkeerasi valkoiselle sohvalleen ja päätti, ettei lähde mihinkään ennen kuin riimejä alkaa pukata.
”Mitä Cheekistä on enää jäljellä, onko mulla enää mitään annettavaa?”
”Siitä alkoi elämäni hirvein projekti, jonka aikana jouduin miettimään moneen kertaan, mitä Cheekistä on enää jäljellä, onko mulla enää mitään annettavaa?”
Syntyi levy, jota kriitikot ovat kutsuneet muun muassa narsismiräpin huipentumaksi. Cheekiä on verrattu Johanna Tukiaiseen ja häntä on veikattu vapaamuurariksi. ”Kömpelyydessään sympaattinen” on ehkä kilteintä, mitä levystä on sanottu. Mutta siinä ei ole mitään uutta. Cheek on ollut uransa alusta asti rockpoliisien hampaissa samalla kun kansa on palvonut. Kriitikistä huolimatta Jare itse kuvailee levyä vahvimmaksi kokonaisuudekseen.
”Mä olen avannut itseni, annan nyt itsestäni enemmän kuin koskaan ennen. Koska en halunnut tehdä Kuka muu muka 2:sta, minun oli mentävä itseni kanssa alusta loppuun, alfasta omegaan.”
Jotain onkin selkeästi tapahtunut. Cheekin huoleton bileräppi – tytöt, autot, samppanjalla lotraaminen – ovat saaneet väistyä synkkien sävyjen tieltä. Pojalla ei ole enää ”sokka irti”, vaan hän kertaa menneisyyttään, räppää sisäisistä ristiriidoistaan, luomisen tuskasta, itsetuhosta, uniongelmista, isänsä kuolemasta. Sama tuskaisuus toistuu levyvihkon kuvissa, jossa yhdessä hän repii kasvokuvansa ja istuu totisena repaleiden keskellä.
Toki mukana on myös vanhaa kunnon ”keulimista”, jolla Jare tarkoittaa esimerkiksi tätä: Joskus huntti tarkoiti sataa markkaa, nyt se meinaa mun keikasta saamaa palkkaa. Tai sitä, jossa hän arvelee lastenlastensa löytävän kuvansa setelistä. Tai sitä, kun hän puhuu itsestään kolmannessa persoonassa tai kutsuu itseään Chekkoseksi. (Tosin nimi ei ole hänen itsensä keksimä, vaan ystävän, pokerihai Ilari Sahamiehen.)
”Yritän olla mahdollisimman auki, ja se tarkoittaa sitä, että olen auki myös heikkouksieni kanssa. Siihen kuuluu ne diipeimmät jutut mutta myös kaikki röyhkeimmät ajatukseni omasta kykeneväisyydesttäni. Tuosta dualismista syntyy levyn – ja myös mun – voima”, Jare sanoo.
”Keulimista ei siedetä yhtään, ja siksi olen Suomen vihatuin artisti."
”Keulimista ei siedetä yhtään ja siksi olen Suomen vihatuin artisti. Mutta siitä syntyy kitkaa: mitä enemmän mua vihataan, sitä enemmän myös rakastetaan. Negatiivinenkin kritiikki sataa mun laariin. Nyt sen ovat alkaneet tajuta arvostelijatkin. Rumban kriitikko kirjoitti, että jos hän provosoituisi, hän olisi vain osa Cheekin markkinointikoneistoa”, hän hörähtää ja vaikuttaa olevan suorastaan mielissään.
Älä pyöristä kulmia. Mene täysillä päin. Mitä isommalla kauhalla heität, sitä enemmän se tuottaa kuumuutta. Nämä opit Jare on sisäistänyt. Havahtuminen tapahtui, kun hän oli äänittämässä vuonna 2009 ilmestynyttä Jare Henrik Tiihonen -albumiaan. Levylle oli tulossa kappale, jossa hän rallattaa Jos mä oisin sä, kyllä mäkin oisin mun kaa.
”Nauroin studiossa vedet silmissä, kun tajusin, miten kohta tulee ottamaan jengiä päähän ja silti siitä tulee kivitalon kokoinen hitti! Minussa on aina ollut ilkikurinen puoli.”
Lapsuudessa ilkikurisen puolen sai tuta etenkin kaksosveli Jere. Jare on tikahtua nauruun muistellessaan sitäkin kertaa, kun teki veljelleen herkkuleivät homehtuneesta tavarasta. Välillä ilkikurisuus johti oikeisiinkin ongelmiin.
”Ysillä sattui kaikenlaista sellaista, minkä takia minua oltiin erottamassa koulusta. Silloin sanoin että hei, rauhoittukaa ja katsokaa numeroitani, olen menossa kaupungin parhaaseen lukioon. Sekin oli dualismiani. Koulu piti mun mielestä hoitaa hyvin.”
Sekin piti tehdä kuitenkin niin, ettei näyttänyt liian innokkaalta.
”Kymppejä en halunnut, koska se olisi tuntunut siltä, että satsaan liikaa. Ysit ja kasit olivat parhaita.”
Jenkkiräppi oli rantautunut Lahteen vuonna 1997 niin rytinällä, että edellisenä päivänä nappiverkkareissa pyörineistä sporttijätkistä oli tullut yhdessä yössä lökäpöksyisiä hiphoppareita. Jare oli yksi heistä. Aiempi musiikin harrastaminen oli rajoittunut lähinnä Lista-ohjelman katseluun.
”Räpissä oli asennetta, joka sopi Lahden karuun ilmapiiriin. Olin sopivassa iässä, musiikki tuki nuorenmiehen nousevaa testoa. Mitä leveämpi läppä, sen parempi.”
Kaupungin parhaasta lukiosta Jaren oli tarkoitus jatkaa Helsinkiin kauppakorkeaan, mutta pop-unelma oli alkanut poltella. Kun Jare sai levytyssopimuksen, hän hakikin Lahden ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta ja markkinointia, koska ajatteli siellä jäävän aikaa myös musiikin tekemiseen. Hän ei vielä uskonut, että voisi elää hiphopilla. Vaikka musiikkiura alkoi vetää, Jare tahkosi tradenomiopinnot loppuun.
”Kai kaikesta opiskelusta elämää ajatellen jotain hyötyä on, mutta en mä sitä osaa sanoa, onko siitä tässä bisneksessä hyötyä ollut.”
Jostakin Jare bisnesoppinsa on kuitenkin imenyt. Sillä vaikka itseään kolmannessa persoonassa puhuttelevaa lahtelaista on helppoa pilkata, vihaajatkin ovat joutuneet myötämään, että hänellä on kyky ajatella niin sanotusti out of the box. Hyvä esimerkki on se, että hän sai Alpha Omegan Lehtipisteen jaeltavaksi. Sillä hän varmisti, että vaikka levyjen myyntipisteitä on nykyään yhä vähemmän, levyä on tarjolla tuppukylänkin Alepassa tai R-kioskilla.
Mutta sitten mies vakavoituu. Jaren mielestä selitystä hänen menestykselleen haetaan väärästä suunnasta.
”Mua jopa vähän loukkaa, että se tärkein syy aina unohdetaan: se, että mä olen aina laittanut musaan koko sydämeni. Ja ne jotka sen kuulevat, diggaavat.”
Filan huppari ja lenkkarit. Niitä teini-ikäinen Jare himoitsi. Eihän niitä tietenkään Lahdesta saanut, piti lähteä Helsinkiin. Kuuden sadan markan tennareita varten joutui säästämään pitkään. Jare ponnistaa keskiluokkaisesta yrittäjäperheestä. Se on ehkä syy, miksi niin moni kuitenkin sietää, suorastaan rakastaa, Jaren keulimista, vaikka Suomi on aina ollut maa, jossa leveilyä ei ole katsottu hyvällä. Cheek on todeksi tullut tuhkimotarina, kaikki on omalla työllä ansaittua.
Jaren nuoruudessa vanhemmat pyörittivät yritystä, joka valmisti ja myi muovisia huonekasveja. Vanhemmat halusivat opettaa lapsille rahan arvoa, ja kuukausirahasta piti itse kustantaa vaatteet ja huvitukset. Samankokoisen kaksoisveljen kanssa saattoi kuitenkin vaihdella vaatteita.
Nyt Filat ovat vaihtuneet 1 300 euroa maksaviin Buscemeihin, ”tennareiden Birkin-bageihin”, joita Jare nyt esittelee.
"Mulla on tosi tarkka maku, enkä pidä juuri mistään."
”Nämä on nyt vähän likaiset, koska olin dogaamassa nämä jalassa. Multa löytyy nämä myös mustina ja valkoisina. Mulla on tosi tarkka maku, enkä pidä juuri mistään. Mutta sitten kun ihastun johonkin, saatan hankkia monet.”
Viimeksi Jare ihastui Balmainin ja Hennes &Mauritzin yhteistyömallistoon. Mallisto tuli kauppoihin marraskuussa, mutta Jare patsasteli balmaineissaan jo lokakuussa.
”Jos julkisuudesta on jotain hyötyä niin se, että pääsee käsiksi kaikkiin siisteihin juttuihin jo ennen muita. Niitä eivät saaneet ennakkoon kuin jotkut Backstreet Boysit.”
Vaikka Jare luettelee kappaleissaan mielellään käyttämiään luksusbrändejä, hän väittää olevansa harkitseva kuluttaja.
”En ole koskaan nukkunut Bentleyn kuvat silmissä. Ja mulle on aina on ollut itsestäänselvää, että ennen kuin voi ostaa auton, täytyy ostaa asunto.”
Mutta nyt on jo autokin (tai autoja), joten ajelulle. Musta Mercedes Benz lipuu ulos tallista. Aktiiviset monisäätöistuimet myötäilevät vartaloa kurveissa. Jare asuu ihan keskustan kupeessa, mutta kulkee lyhyetkin matkat autolla. Autossa kukaan ei tule pyytämään nimmaria tai halua yhteiskuvaan.
Samasta syystä Jare varaa aina juhlimaan lähtiessään seurueelleen oman tilan. Useimmiten hän bailaa Teatterin vipissä. Toiseen kantapaikkaan pääsee autolla melkein sisään asti, parkkihallista nousee hissi suoraan vip-tilaan. Vakiobailuseuraan kuuluu nelisenkymmentä henkeä. Jare kävisi mielellään katsomassa jääkiekkoa, mutta häntä ärsyttää jo valmiiksi ajatus siitä, että hänet poimitaan screenille.
”Kun en ole lavalla ja Cheek vaan Jare, olen ihmisenä rauhallisempi ja hillitympi, viihdyn ehkä jopa vähän takanurkassa.”
Uransa alkuaikoina Jare painotti, että Cheek ja hän eivät ole eri henkilö vaan Cheek on osa Jarea. Jossain vaiheessa hän alkoi kuitenkin kärsiä mystisistä selkäkivuista ja joutui nukkumaan istualtaan.
”Juoksin kaksi vuotta lääkäriltä toiselle kunnes yksi Eiran sairaalan spesialisti sanoi, että mun täytyy erottaa artisti- ja siviiliminä toisistaan. Se kuulosti erikoiselta, mutta jäin miettimään sitä. Sen jälkeen lähdin hakemaan rauhaa joogaretriitistä Mykonokselta, ja kivut loppuivat siihen.”
Isänpäivänä televisiossa esitettiin Jare vs. Cheek -dokumentti, jossa Cheek sanoi suoraan haluavansa päättää uransa, koska on ”parempi palaa kuin hiipua pois”. Nyt hän vetää sanojaan takaisin.
”En ole missään vaiheessa sanonut, että tämä on varmasti viimeinen levy, vaan pikemminkin että tämä on saagan lopun alku”, hän muotoilee.
Dokumentista hän kuitenkin puhuu jo ”perintönään”. Se on kuulemma selvää, että jossain vaiheessa hän haluaisi vetäytyä taka-alalle, löytää nousevan kyvyn, jota sparrata.
Syitä lopettamishaluihin on silti monia. Yksi on se, että yksityiselämä on jäänyt viime vuosina paitsioon. Levyillään Jare panee sitä sun tätä, Jarella on 99 ongelmaa, joista kaikki on muijia, mutta silti hänen kodissaan ei näy jälkeäkään naisen kosketuksesta. Se voi tietysti myös olla harkittua, sillä nuoremmille faneille on tärkeää, että mies on ainakin teoriassa vapaa. Netin keskustelupalstoilla liikkuu tieto, että hänellä olisi jo vuosia ollut on-off-suhde samaan naiseen. Alpha Omegalla hän vihjaa tavanneensa naisen ja särkeneensä sydämen.
”Kun en ole lavalla ja Cheek vaan Jare, olen ihmisenä rauhallisempi ja hillitympi,"
Hän täyttää joulukuussa jo 34. Monet kavereista ovat perheellistyneet hänen eläessään pitkitettyä nuoruutta. Tai niin kuin hän itse asian ilmaisee: Tällä elämäntyylillä menee mania/oon kai juuttunut elämään Peter Panina.
”Niin kauan kuin jatkan tätä juttuani, teen sitä täysillä, eikä mun maailmaan mahdu mitään tai ketään muuta. Tunnen itseni.”
Jare on myös tajunnut, että jos jengin haluaa pitää janoisena, tarjoilua kannattaa säännöstellä. Siitähän tauossakin oli kyse. Suomessa Jare alkaa olla saavuttanut kaiken – mitä uutta tai isompaa voi vielä keksiä?
Yksi saavuttamaton juttu on toteutumassa juuri nyt, kun Jare kuvataan Glorian kanteen.
Glorian kannessa ei ole esiintynyt koskaan aiemmin mies yksinään, ja Jaren on vaikea peittää innostustaan.
”Oliko se David Beckham, joka teki saman, oliko se Voguen kannessa? Siis niiiiin siistiä!”
(Beckham oli ensimmäisenä miehenä Brittien Ellen kannessa, toim.huom.)
Haastattelussa Jare on yllättänyt rentoudellaan, mutta kuvauksissa hän väläyttää itsestään sitä puolta, joka suhtautuu pikkutarkasti omaan julkisuuskuvaansa. Stailistin tarjoamat kengät näyttävät hänestä käytetyiltä. Mieleen muistuu heti episodi Vain elämää -sarjasta, jossa hän ei suostunut menemään käytettyyn makuupussiin. Jaren tukkaan ei saa koskea: sen hän haluaa laittaa aina itse.
Rentous palaa, kun hän saa käteensä savukkeen (tämä on sitä puolta, jota ei näytetä juniorifaneille) ja kuulee kuvissa poseeraavan Alinan olevan kotoisin Ukrainasta.
”Eikös Bond-tytötkin tule usein Itä-Euroopasta”, hän heittää naureskellen.
Ja kas, Cheekin Facebook-sivuilla fanit tarjoilevat visioitaan siitä, mitä hän voisi tehdä, sitten kun malttaa lopettaa. ”Pian tulee elokuva, rooleja alkaa pukkaa päälle, näyttelijän ura alkaa ja kohta James Bondina”, yksikin ennustaa.
Juttu on alun perin julkaistu joulukuun 2015 Gloriassa.
