Sisua työkseen tutkinut Emilia Lahti tuntee hyvin tutkimusaiheensa, koska on itse selvinnyt väkivaltaisesta suhteesta. Nyt hän rohkaisee ihmisiä irti epäonnistumisen pelosta.

New Yorkin joulukuinen aamu on harmaa ja kolea. East Riverin rannalla kulkevalla reitillä on jääpeitteisiä lätäköitä. Ritsrats! Aamulenkkiään juoksevan nuoren naisen nuoren naisen lenkkitossut rikkovat ohutta jääkuorta. Tämän hetken hän tulee muistamaan aina. Williamsburgin sillan kaari erottuu etäällä. Se voisi yhtä hyvin olla häämöttävä sateenkaari, jota kohti hän on taivaltamassa askel kerrallaan. Hän on viimein vapaa pelosta ja häpeästä.

Muutamia viikkoja aikaisemmin nuori nainen, Emilia Lahti, on käynyt lääkärissä ja poliisiasemalla jättämässä ilmoituksen pahoinpitelystä. 27 mustelmaa, kuristusjälkiä kaulassa, tekijänä mies, johon hän oli ihastunut, mutta joka muuttui henkisesti ja fyysisesti väkivaltaiseksi.

Nyt mustelmat ovat parantuneet. Hän aavistaa, että koettu johdattaa häntä jo eteenpäin.

”Olen kuin purkki, jonka pohjalla on kärsimys. Se palaa kuin öljy. Siitä syntyy liekki.”

Emilia miettii, mitä sisu merkitsee. Se alkaa siitä, kun periksiantamattomuus ja sinnikkyys loppuvat, ja yksilö tulee pisteeseen, josta ei näytä olevan ulospääsyä.

”Kurottaudumme sisua kohti, kun saavumme pystyvyytemme ja henkisen kanttimme viimeiselle tarkastuspisteelle”, Emilia sanoo.

Esan näköinen nainen

Tuosta hetkestä on kulunut viisi vuotta, kun loppuvuodesta 2015 kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä vuodatetaan onnen ja ilon kyyneleitä. Tiivis työporukka Filosofian Akatemiasta on julkaissut yhteisen kirjan, jonka nimenä ja teemana on sisu. Siinä haastateltavat kertovat omat sisutarinansa.

Emilia on toiminut kirjan moottorina. Halailua, silityksiä, suukkoja, punaisia ruusuja. Kannustavia huudahduksia: huikeaa, mahtavaa, ihanaa! Emilia esitellään yleisölle ylenpalttisin sanoin: ”Uskomaton nainen! The first lady of Sisu! Antakaa elämänne suurimmat aplodit mielettömälle Emilia Lahdelle!”

”Olen kuin purkki, jonka pohjalla on kärsimys. Se palaa kuin öljy. Siitä syntyy liekki.”

Parisataapäisen yleisön joukossa vilahtelee niin nuoria kuin meritoituneempia psykologeja ja filosofeja. Joukossa on myös Esa Saarinen, joka oivalsi Emilian karisman heti ensimmäisessä Skype-tapaamisessa.

”Emilia on valon lähettiläs ja inhimillisen lämmön leidimusketööri”, hän hehkuttaa.

Saarinen on Emilian väitöskirjan valvoja. Saarinen ihastui Emilian ajatuksiin, koska heissä on paljon samaa: halu ja kyky vaikuttaa intohimoisesti, taito käyttää kieltä omintakeisesti ja innostavasti. Emiliasta tuntuu välillä kuin he olisivat samaa perhettä.

”Näytänkin ihan Esalta silmälaseineni ja nahkatakkeineni”, hän sanoo.

Emilia tekee väitöskirjaansa Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle. Väitöskirjassaan hän pohtii, kuinka ihmiset selviävät äärimmäisen vaikeista tilanteista juuri sisun avulla. Sisu on tarttumista viimeiseen oljenkorteen ”kokosydämisellä otteella ja mahdottomalta tuntuvan muuntamista mahdolliseksi”.

”Kaikki ihmiskunnan kehitys on perustunut yksilöiden kykyyn ideoida, unelmoida ja siten ikään kuin venyttää psyykkistä reserviään.”

Sisun henkeen kuuluu, että tehdään se, mitä täytyy tehdä, vaikka näkyvissä ei olisi palkkiota tai päämäärää. Sisu näyttää toisinaan menevän jopa yli tietoisen tahdonvoiman. Sisu on suomalaisille tuttu käsite, mutta sitä ei ole aiemmin tutkittu psykologisena kapasiteettina.

”Tämä voima voi myös kätkeytyä varsin vaatimattoman, jopa haavoittuvalta näyttävän ulkokuoren alle. Sisuun tarttuminen hädän hetkellä ei välttämättä näy eikä kuulu ulospäin, eikä siten tarkoita miltei raivokasta eteenpäin tarpomista. Se saattaa toisinaan piiloutua lähes väreilemättömän pinnan alle, vaikka on todellisuudessa räjähtävä heittäytyminen, joka kuohuttaa ihmissisimmän syvimpiä pohjavirtoja. Sisua on päätös yrittää vielä sen yhden kerran, vaikka on jo ihan lopussa”, Emilia kirjoittaa.

”Voimme joko nojata tuuleen, vaikka tuntuu, että tukka lähtee tai välttää riskejä ja kääntyä pois. Kaikki ihmiskunnan kehitys on perustunut yksilöiden kykyyn ideoida, unelmoida ja siten ikään kuin venyttää psyykkistä reserviään. Rajojaan voi laajentaa vain kulkemalla eteenpäin. Emme voi tietää, mitä uudella alueella on ennen kuin saavumme sinne.”

Vaarallinen suhde

Kesällä 2000 Emilia paistaa vielä hampurilaisia grillikioskissa Seinäjoella.

”Yksi juustohamppari” häneltä tilataan juuri ennen sulkemisaikaa. Emilia heittää pihvin parilaan, rutistaa silmänsä kiinni ja ajattelee kuten tulee ajattelemaan läpi elämänsä: nyt ei vinguta vaan tehdään.

”Tästä se ura sulle urkeaa”, joku vitsailee.

Emilia ei ehdi muiden nuorten mukana Provinssirockiin tai viihteelle. Hän opiskelee Tampereella sosiaalipsykologiaa ja kulkee matkat yliopistolle junalla. Hän työskentelee grillin rasvantuoksussa koulun jälkeen ja opintojen ohella, joskus iltakuudesta aamuviiteen, nukkuu muutaman tunnin, käy parin tunnin lenkillä ja iskee kiinni koulutöihin.

Grillitöistä kertyy säästöjä, parhaimpina kesäkuukausina tuoreen psykologin palkan verran. Niinpä Emilialle ei kerry senttiäkään opintolainaa.

Sitten Emilia matkustaa mielikuvitustaan kiehtovaan maahan, Intiaan, ensin vapaaehtoistöihin suureen lastenkotiin, sitten reppureissuille ja lopulta töihin suurlähetystöön. Hän haluaa asua lähetystön ulkopuolella ollakseen mahdollisimman paljon yhteydessä tavalliseen intialaiseen elämään.

Kaikkien aistien ryöpytyksestä pinna on välillä kireällä, myös silloin, kun kulkukoira puree häntä lenkillä reiteen ja rabieksen torjumiseksi hänelle annetaankin väärä rokotus.

Intiassa Emilia tapaa miehen, johon ihastuu, mutta jonka käyttäytymisen varoitusmerkit jäävät häneltä huomaamatta.

”Intia vaatii ottamaan kantaa koko ajan”, Emilia sanoo.

”Jos siellä pärjää, selviää missä tahansa.”

Intiassa hän tapaa myös miehen, johon ihastuu, mutta jonka käyttäytymisen varoitusmerkit jäävät häneltä huomaamatta. Mies alkaa nakertaa Emilian itsetuntoa vähättelevillä sanoilla, asettumalla Emilian tielle sekä psyykkisesti että fyysisesti niin, ettei hän pääse kulkemaan.

Emilia on gradua vaille valmis yhteiskuntatieteiden maisteri, kun hän saa työpaikan New Yorkista pääkonsulin assistenttina. Samaan aikaan mies lähtee New Yorkiin opiskelemaan. Pari muuttaa yhteen.

Reilu viikko muuton jälkeen mies lyö Emiliaa ensimmäisen kerran. Mies on niin täynnä vuolaita anteeksipyyntöjä, että Emilia uskoo kerran jäävän ainoaksi.

Mutta eihän se jää. Emilia pukee töihin jakkupuvun alle poolopaidan peittääkseen mustelmiaan ja juoksee välillä korot kopisten pidättelemään itkua työpaikan vessaan.

Kolmasosa naisista kokee elämänsä aikana parisuhde- tai seksuaalista väkivaltaa. Se ei ole huono-osaisten tai alempien yhteiskuntaluokkien ongelma, vaan lähisuhdeväkivaltaa kohtaavat naiset läpi sosiaali- ja ikäluokkien sekä kulttuurien. Silti Emilia ei puhu tilanteestaan kenellekään. Kulissia on pidettävä yllä.

Lokakuussa 2010 pahoinpitely etenee niin pitkälle, että Emilia soittaa kotiin poliisin. Hän tuntee itsensä huonoksi ja arvottomaksi.

Emilia ryhtyy lukemaan lähisuhdeväkivallasta ja täyttää kyselylomakkeen, jossa on 50 kysymystä väkivaltaa kokeneelle. Onko sinua huoriteltu? Kyllä. Onko sinua kuristettu? Kyllä. Emilia saa kaikkiaan 47 kyllä-vastausta.

New Yorkin yleinen syyttäjä nostaa syytteen, ja mies saa sanktiot.

”Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi omat virheensä. Mutta kun trauman jälkeen lähtee parantumaan, alkaa kasvu”, Emilia sanoo.

Tärkeä puhe

Emilia alkaa taas juosta: rakas harrastus on jäänyt, koska sekin herätti poikaystävässä mustasukkaisuutta.

Seuraavan vuoden helmikuussa Emilia tapaa Saad Alayyoubin, tulevan aviomiehensä. Saad on arkkitehti ja lahjakas 3D-taiteilija. Saadin tsemppaamana Emilia juoksee ensimmäisen New Yorkin maratoninsa, vaikka on juuri toipumassa yllättävästä verkkokalvon repeämästä ja sen leikkauksesta.

Hän on omistanut juoksunsa parisuhdeväkivallan ehkäisemiselle. Jokainen askel vie hänet kohti henkistä tervehtymistä.

”Emilia ei piittaa materiaalisista asioista, joiden takia useimmat ihmiset havittelevat mainetta. Hän on hyväsydämisin ja anteliain tuntemistani ihmisistä, mutta samalla hänessä on valtavasti sisäistä voimaa ja pyrkimystä päämääriinsä”, Saad kuvailee vaimoaan.

”Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi omat virheensä. Mutta kun trauman jälkeen lähtee parantumaan, alkaa kasvu.”

Kesällä 2013 Emilia ja Saad haluavat kokea jotain uutta itärannikon jälkeen. He myyvät kaiken omaisuutensa, laittavat asuntonsa vuokralle ja lähtevät San Diegoon mukanaan vain maantiepyörä ja kaksi reppua. Lopulta he päätyvät San Franciscoon keskelle teknologiabuumia ja sitten Piilaaksoon. Kalifornian on määrä olla välietappi matkalla Uuteen-Seelantiin. Toisin käy.

Emilia ei ole koskaan pitänyt julkista puhetta, kun eräs ystävä tarjoaa hänelle tilaisuutta puhua positiivisen psykologian maailmankongressissa Los Angelesissa.

Aviopuoliso Saad kannustaa Emiliaa: ”Mikä upea mahdollisuus!”

”Niin, ajan upeasti orastavan urani karille kaikkien nähden”, Emilia ajattelee.

Emilia toivoo, että Kalifornian palmuista putoaisi hänen päähänsä kookospähkinä ennen puhetta. Esitelmä sujuu hyvin. Aihe liittyy sisuun ja trauman jälkeiseen kasvuun. Se johtaa samana päivänä keskusteluun Filosofian Akatemian perustajan, filosofi Lauri Järvilehdon kanssa ja ideaan, joka muuttaa Emilian tulevaisuuden liikeradat.

”Jos olisin introverttiudessani jättänyt puhedebyyttini tuonnemmaksi – tai saanut päähäni kookospähkinän – olisi sisututkimus ja siitä saatava tutkimustieto, joka parhaimmillaan voi voimaannuttaa monia, kenties saanut odottaa hamaan tulevaisuuteen tai peräti jäänyt toteutumatta.”

Vähän myöhemmin Emilia kuuntelee Pennsylvanian yliopiston professori Angela Duckworthin luentoa, kun tämä puhuu sinnikkyyden tutkimuksesta. Duckworth on yksi arvostetuimpia psykologian tutkimusprofessoreita maailmassa. Hän on voittanut muun muassa MacArthur -säätiön ”nero”-palkinnon, jota pidetään Nobel-palkinnosta seuraavana.

Luennon jälkeen Emilia kerää voimansa ja nykäisee Duckworthia hihasta.

”Oletko koskaan kuullut suomalaisesta käsitteestä sisu?” Duckworth hymyilee ja vastaa, että Emilia on ensimmäinen suomalainen, jonka hän on koskaan tavannut. Hän rohkaisee Emiliaa kuitenkin jatkamaan sisun tutkimista.

Jälkeenpäin Emiliasta tuntuu, että kaikki omassa elämässä on valmistanut häntä juuri tähän. Kuvat vilistävät silmissä: pyöräilemään oppinut Emilia kurvailemassa omilla teillään, äiti kotona huolesta tolaltaan. Isän kanssa autoajelulla, Emilia kysymässä, mistä pilvet on tehty.

Isä osaa vastata, kuten aina, kaikkeen. Likinäköinen Emilia istumassa etupulpetissa, pullonpohjalasit nenällä, luokkakavereitten kiusaamana lällätysten keskellä. Grillin tuoksu ja aamuyön burgerit. Moottoripyöräretket Intiassa, kuuma tuuli iholla. Sitten poikaystävän läimäys kasvoihin: naiset ovat huoria!

Epäonnistumisen pelko kahlitsee

”Sisu ei ole pelkkä to do -lista, se on jotain rosoisempaa, hetkessä tapahtuvaa muuntautumista, kun tuntuu, ettei enää pääse läpi.”

Traumasta kumpuava kasvu ei ole kuitenkaan itsestään selvää, vaan vaatii kykyä suhtautua tilanteeseen avoimen uteliaalla, hyväksyvällä mielenlaadulla. Se vaatii myös riittävästi sosiaalista tukea. Kasvulle on oma paikkansa ja aikansa. Kipeän tilanteen keskellä on turha lähteä miettimään kukoistusta. Joskus ei voi kuin hengittää ja keskittyä pitämään pää pinnalla. Myös apua saa ja tulee pyytää.

”Ei tarvitse olla oikeassa, riittää, kun olet rehellinen”, Angela Duckworth neuvoo Emiliaa.

Duckworth sanoo, että Emilia on päämääränsä esikuva: hän elää tehdäkseen toisten ihmisten elämän paremmaksi.

”Hän tuli kerran vierailevaksi puhujaksi ja kertoi jälkeenpäin tehneensä sen korkeassa kuumeessa. En usko, että mikään pysäyttäisi häntä. Eiköhän sitä voi jo kutsua sisuksi?”

Esa Saarinen puolestaan sanoo, että Emilian karisma on rohkeudellista vilpittömyyttä ja päättäväisyyttä positiivisen puolesta.

”Se on uskallusta heittäytyä kohti rakkaudellisempaa maailmaa. Hän lähestyy asioita ilman suojavarusteita tai kuoria. Hän ammentaa näkemyksestään, joka luo ympärilleen taikapiirin, jossa ihmisten olemuksen paremmat enkelit uskaltautuvat ulos.”

Käytännöllisesti mustaan pitkään nahkatakkiin ja buutseihin pukeutunut Emilia kiskoo Helsingin lentoasemalla perässään pientä punaista matkalaukkua. Yksi puhujamatka on taas takana.

Hänen väitöskirjansa aihe on herättänyt yliopistojen professoreiden lisäksi monet yritykset ja yhteisöt miettimään sisun käsitettä. Aikakauslehdet Business Insider, Forbes ja Scientific American ovat kirjoittaneet hänestä. Emilia on Yhdysvaltojen ohella haluttu puhuja myös Suomessa. Sisu puhuttelee niin Savitaipaleen kuntaa kuin helsinkiläisiä johtajia.

”Ennen kaikkea valittamisen täytyy loppua Suomessa. Jokaista valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta.”

Sisun lisäksi tarvitaan kuitenkin aikaa parin sukupolven verran, että Suomesta tulisi uusi, innovatiivinen Piilaakso.

”Meitä vaivaa epäonnistumisen pelko, mutta ei täällä oikein suvaita onnistumistakaan. Emme ole suopeita antamaan toisillemme tilaa. Kontrolloimme toistemme puheita ja ulkonäköä. Jokaisella meistä on henkilökohtainen vastuu siitä, että oma toimintamme mahdollistaa toisen uskalluksen ottaa riskejä”, Emilia sanoo.

Emilian mielestä Suomessa käytetään suunnitteluun enemmän aikaa kuin tekemiseen. Yhtä prototyyppiä saatetaan hinkata kuukausitolkulla. Piilaaksossa ei ole aikaa miettiä, siellä on pakko kokeilla.

”Ennen kaikkea valittamisen täytyy loppua Suomessa. Jokaista valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta.”

Apua kärsimykseen

Monet ensinäkemältä negatiiviset, elämää mullistavat asiat, kuten avioero tai potkut työpaikasta, voivat antaa tilaisuuden murtautua ulos vanhasta kaavasta.

”Ne ovat tie itsetuntemukseen. Firman kaatuminen ei ole epäonnistuminen vaan oppimiskokemus.”

Sisututkijan katse on suuntautunut sisukkaan kauas. NASA Amesin avaruustutkimuskeskuksen kampuksella, Singularity-yliopistossa, Emilia oli mukana tutkimassa, miten teknologia voi edistää ihmiskunnan hyvinvointia. Googlen sponsoroimaan kesäkouluun haki tuhansia. Emilia oli mukana 80 hyväksytyn joukossa.

”Menen sinne, missä voin olla avuksi. Jos minulla on jokin kutsumus, niin se on halu tuoda ihmiset yhteen.

Nyt hänellä on oma, teknologian kiivasta kehitystä hyödyntävä start up. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu tutkia, kuinka virtuaalitodellisuutta voisi hyödyntää psykologisen tutkimuksen parissa.

”En esitä supersisututkijaa. Menen sinne, missä voin olla avuksi. Jos minulla on jokin kutsumus, niin se on halu tuoda ihmiset yhteen. Haluan tuoda helpotusta epäkohtiin ja inhimilliseen kärsimykseen. Siihen, että ihmiset saisivat elää turvassa henkiseltä tai fyysiseltä kivulta sekä pelolta, olipa sitä työpaikalla, koulussa tai parisuhteessa. Haluan, että lainsäädäntö tukee vääryyttä kokeneita. En halua vain puhua epäkohdista, vaan myös tehdä niille jotain.”

”Yhteiskunta painaa helposti häpeän väkivaltaa kokeneen kasvoille. En voi hyväksyä tällaista ihmisen voimavaroja rapauttavaa epidemiaa.”

Tulevaisuudessa Emilia näkee itsensä johtamassa kansainvälistä organisaatiota, joka voimaannuttaisi naisia ja tyttöjä. Hän näkee itsensä juoksemassa yli 2000 kilometrin matkan Uuden-Seelannin halki. Matkansa välietapeissa hän puhuu yksilön sisäisestä voimasta ja haluaa auttaa luomaan sosiaalisen tuen verkostoja.

”Väkivalta koskettaa yhtä naista kolmesta ja yhtä miestä seitsemästä. Yhteiskunta painaa helposti häpeän väkivaltaa kokeneen kasvoille. En voi hyväksyä tällaista ihmisen voimavaroja rapauttavaa epidemiaa. Isot haasteet eivät pelota minua. Sisu on vastavoima. Se on polku ytimeen, jossa ihminen on parhaimmillaan.”

Tunturin tuisku

Sisututkija Emilia Lahti: ”Valittamisen täytyy loppua Suomessa”

Suomessa vallitsee kiusaamisen kulttuuri. Täällä on taipumus etsiä toisista ihmisistä vikoja ja puutteita, moitittavaa ja pilkattavaa. Vilpitön arvostus ja kunnioitus ovat harvinaista Suomessa. Olen itse nähnyt sen, että Suomessa moni pääsee eteenpäin sukulais- tai tuttavuussuhteilla, ne ovat kun palopunaisen 70-luvun jäsenkirjakäytäntö. Tässä maassa aletaan vasta nyt ehkä heräämään siihen että henkilön osaaminen ja ammattitaito ratkaisevat, muut ominaisuudet tulevat sitten. Suomessa...
Lue kommentti
Jaarat pukeutuvat oman yrityksensä vaatteisiin myös vapaa-ajallaan.
Jaarat pukeutuvat oman yrityksensä vaatteisiin myös vapaa-ajallaan.
Heidi on oppinut, että suomalaisille kannattaa myydä värikkäitä tuotteita.
Heidi on oppinut, että suomalaisille kannattaa myydä värikkäitä tuotteita.
Heidi ja Juha hoitavat parisuhdettaan muun muassa yhteisillä pyörälenkeillä.
Heidi ja Juha hoitavat parisuhdettaan muun muassa yhteisillä pyörälenkeillä.
Heidi ja Juha käyvät usein ostoksilla Oulun kauppahallissa. Kala- liike Haanpäässä heitä palvelee Tero Kivimäki.
Heidi ja Juha käyvät usein ostoksilla Oulun kauppahallissa. Kala- liike Haanpäässä heitä palvelee Tero Kivimäki.

 Heidi ja Juha Jaara ovat kasvattaneet Balmuir-yrityksestään kansainvälisen menestystarinan. Kuninkaallisten ja maailmantähtien luottosisustajat rakastavat mökkeilyä ja pitävät yhtiökokouksensa usein saunan lauteilla.

”Balmuirista tulee yksi maailman tunnetuimmista lifestylebrändeistä”, julisti Juha Jaara illalliskutsuilla kerta toisensa jälkeen, kun yritys oli vasta alkutekijöissään.

Pöydän alla Balmuirin perustanut Heidi Jaara potki miehensä jalkoja

”Kotona aina vannotin, että et sitten sano niin seuraavalla kerralla. Ja aina Juha sanoi”, Heidi nauraa.

”Cheek kutsui meidät pari vuotta sitten kylään. Teimme hänelle muun muassa räätälintyönä nahkaesineitä ja kalusteita sekä lakanat nimikirjailuilla.”

Nyt, 10 vuotta myöhemmin, Balmuirin tuotteita käyttävät muun muassa George Clooney, Tina Turner, Paul Anka ja monet kotimaiset supertähdet, kuten Kimi  ja Minttu Räikkönen ja Cheek.

”Cheek eli Jare kutsui meidät pari vuotta sitten kylään. Teimme hänelle muun muassa räätälintyönä nahkaesineitä ja kalusteita sekä lakanat nimikirjailuilla. Sitten myös Elastinen halusi kotinsa sisustuksen meiltä. Pääsimme katsomaan Cheekin ja Elan keikkaa lavalta, se oli mahtavaa”, pariskunta kertoo.

Monet Balmuirin asiakassuhteista syntyvät samalla tavalla. Heidi ja Juha ystävystyvät asiakkaidensa kanssa ja järjestävät puolin ja toisin erilaisia elämyksiä

”Työn kautta olemme saaneet elämäämme valtavasti upeita ihmisiä. Uskomme, että valttikorttimme on aitous”, pariskunta pohtii.

Ensin maailmalle

Suomalaisyritykset lähtevät yleensä liikkeelle kotimaan markkinoilta ja laajentavat hiljalleen ulkomaille, mutta Balmuir toimi alusta asti päinvastoin.

”Ensimmäiset asiakkaamme olivat Saksasta ja Ruotsista. Juha opetti minut puhumaan alusta alkaen me-muodossa, vaikka olin yrityksessä yksin. Olemme aina pyrkineet siihen, että brändi vaikuttaisi todellista isommalta”, Heidi kertoo.

”Saudi-Arabian prinsessa puolestaan tilasi vastikään koko muotikatalogin kaikki tuotteet jokaisessa värissä ja koossa, ja kaikki kahtena kappaleena.”

Ulkomaan markkinoille tähtääminen oli Heidille itsestäänselvää, sillä hän oli tehnyt kansainvälisen uran Nokialla. Myös Juhalla oli vahva kokemus ulkomaankaupasta.

”Enemmän opettelua on ollut kotimaan markkinoissa. Suomessa menee esimerkiksi enemmän värejä kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskaan tilataan pelkkää harmaata ja mustaa, Ruotsiin taas ylellistä beigeä. Lisäksi mallistoissa pitää olla aina jokin yllättävä väri, koska juuri siitä voi tulla hitti Japanissa tai Koreassa.”

Etenkin brändin lohen- ja poronnahkaiset tuotteet ovat hitti Aasiassa ja Lähi-idässä.

”Qatarin hallitsijaperhe halusi kashmir-viltin poronmokkareunuksilla. Saudi-Arabian prinsessa puolestaan tilasi vastikään koko muotikatalogin kaikki tuotteet jokaisessa värissä ja koossa, ja kaikki kahtena kappaleena, puolet Riadiin ja puolet Pariisiin toimitettuina.”

Mökkeilyä ja suurkaupunkeja

Jaarat asuvat Kempeleessä luonnon keskellä ja rakastavat mökkeilyä. Juha opettaa lapsia virvelöimään ja golfaamaan sillä välin, kun Heidi paistaa pihalla lättyjä. Välillä koko perhe tekee veneretkiä Oulujärven poikki Ärjänsaareen.

Toisaalta perheen arkeen kuuluvat yhtä lailla työmatkat suurkaupunkien kansainvälisille messuille, jonne myös lapset tulevat usein mukaan.

”Viimeksi Tokiossa ollessamme majoituimme keskustahotellissa ja kuuntelin, mitä ihmettä lapset puuhaavat kylpyhuoneessa. Siellä he istuivat lattialla ja leikkivät makkaranpaistoa Ärjänsaaressa – keskellä Tokion vilskettä”, Heidi nauraa.

”Olemme sopineet, että arki- ja raha-asioista meillä ei riidellä.”

Arkisin Heidi vie Viivin kahdeksaksi kouluun ja istuu itse usein jo 8.55 lähtevällä lennolla Helsinkiin. Juha puolestaan huolehtii Väinön päiväkotiin ja jatkaa siitä asiakastapaamisiin. Kaksi luottolastenhoitajaa auttaa arjessa, ja usein he myös matkustavat perheen mukana.

”Ostamme paljon palveluita, esimerkiksi siivooja meillä käy joka viikko. Olemme sopineet, että arki- ja raha-asioista meillä ei riidellä.”

Kiireistä arkea helpottaa myös se, ettei kotiin tai mökille ole hankittu televisiota.

 

Palavereita saunassa

Heidi ja Juha ovat yhdessä lähes 24 tuntia vuorokaudessa, mutta parisuhdetta se ei ole haitannut.

”Mehän olemme nytkin ihan rakastuneita!”

Kesken työpäivän pariskunta saattaa toisinaan lähteä metsään pyöräilemään tai pitää hallituksen kokouksen saunan lauteilla. Jatkossa tavoitteena olisi, että perjantai voisi olla kotipäivä.

”Pyhittäisimme parisuhdeaikaa ja hoitaisimme työasioita yhdessä kotona. Sen olemme kuitenkin sopineet, että nukkumaan mennessä ei enää saa puhua työstä”, he kertovat.

Heidi kuvailee Juhaa ”puuksi, jota vasten nojata”. Itse Juha sanoo olevansa jäärä, jonka päätä on vaikea kääntää. Nykyään hän osaa myös tunnistaa, milloin Heidi tarvitsee omaa tilaa.

Pariskunta saattaa pitää hallituksen kokouksen saunan lauteilla.

”Ymmärsin muutama vuosi sitten olevani erityisherkkä, se oli mullistava havainto. Ylilataudun helposti ja luen ihmisiä ja tunnelmia todella hyvin”, Heidi selittää.

Erilaisista luonteista huolimatta pariskuntaa yhdistää samanlainen, ronski huumorintaju.

”Sanon aina Juhalle ennen haastatteluja, että et sitten lauo niitä vitsejäsi. Joskus lehtiin on päätynyt sellaisia heittoja, jotka eivät ehkä kirjoitettuina ole olleet niin hauskoja”, Heidi kertoo.

Jatkuvasti matkoilla

Heidi ja Juha ovat molemmat tottuneet matkustamaan niin työn puolesta kuin vapaa-ajallakin. Naimisiin pari meni Mauritiuksella.

”Tarvitsimme paikalle todistajia ja muistin, että olin pelannut Australiassa golfia mauritiuslaisen miehen kanssa. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme miehen, joka otti mukaan muutaman kaverinsa. Niin saimme todistajat kasaan”, Juha muistelee.

Joka kesäkuussa perhe viettää kolme viikkoa Italian San Remossa.

Vaikka matkoja kertyy paljon työnkin puolesta, viettää perhe myös lomat mielellään ulkomailla. Silloin kohteet valitaan lasten ehdoilla.

”Viime vuosina olemme käyneet Dubaissa, se on lasten kanssa mukavan helppo kohde.”

Joka kesäkuussa perhe viettää kolme viikkoa Italian San Remossa. Lomailun ohessa vanhemmat hoitavat myös muutamia asiakastapaamisia ja vierailevat Italian alihankkijoilla. Myös lapset tulevat mielellään mukaan.

”On kiva, että he näkevät, mitä yrityksen pyörittäminen käytännössä on. Viimeksi yksi alihankkija tuli tosin sanomaan, että voisivatko lapset hyppiä vähän vähemmän noissa huivisäkeissä”, Heidi nauraa.

Ovatko teidänkin muutosyrityksenne aivan liian kunnianhimoisia ja melodramaattisia?

Jos innostun kuntoilusta, hankin kertarysäyksellä kuntosalijäsenyyden ja ilmoittaudun samalta istumalta kahvakuulaan, lempeään venyttelyyn ja hassunhauskaan latinojumppaan. Ostan kotiin kahvakuulan, jumppanauhan, jumppakepin, käsipainot ja uudet inspiroivat urheiluvaatteet. Sitten käyn kahdesti latinojumpan takarivissä ahdistumassa ja venyttelen illalla kerran.

Ostan kotiin kahvakuulan, jumppanauhan, jumppakepin, käsipainot ja uudet inspiroivat urheiluvaatteet.

Ensipyrähdyksen jälkeen unohdan koko asian. Tovin kuluttua mies kysäisee nurkassa pölyttyvästä kahvakuulasta, ja työnnän sen vaivihkaa kaapin perille.

Olen myös ostanut terveysinnossani kaappini täyteen spirulinaa, pakurirouhetta, kauraleseitä, chia-siemeniä, merilevää, vehnäorasjauhetta, mulperimarjoja, raakakaakaota ja erilaisia salaatteja. Maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina teen epäilyttävän värisen smoothien, kunnes perjantaina palaan kahviin ja croissanttiin.

Jatkossa minun on huijattava itseäni ovelammin. Tästä lähtien en tee yhtikäs mitään, kunhan vähän vain vilkaisen. Kun menen lähikauppaan, kävelen ennen ostoksia lenkin korttelin ympäri ja ehkäpä ihan huomaamatta tekeekin mieli vähän jatkaa. Työmatkalla käyn ihan vain katsomassa, miltä se hotellin kuntosali näyttää, ja kenties sitten kuitenkin väännän pari kertaa hauista.

Ovelaa tammikuuta!