Sisua työkseen tutkinut Emilia Lahti tuntee hyvin tutkimusaiheensa, koska on itse selvinnyt väkivaltaisesta suhteesta. Nyt hän rohkaisee ihmisiä irti epäonnistumisen pelosta.

New Yorkin joulukuinen aamu on harmaa ja kolea. East Riverin rannalla kulkevalla reitillä on jääpeitteisiä lätäköitä. Ritsrats! Aamulenkkiään juoksevan nuoren naisen nuoren naisen lenkkitossut rikkovat ohutta jääkuorta. Tämän hetken hän tulee muistamaan aina. Williamsburgin sillan kaari erottuu etäällä. Se voisi yhtä hyvin olla häämöttävä sateenkaari, jota kohti hän on taivaltamassa askel kerrallaan. Hän on viimein vapaa pelosta ja häpeästä.

Muutamia viikkoja aikaisemmin nuori nainen, Emilia Lahti, on käynyt lääkärissä ja poliisiasemalla jättämässä ilmoituksen pahoinpitelystä. 27 mustelmaa, kuristusjälkiä kaulassa, tekijänä mies, johon hän oli ihastunut, mutta joka muuttui henkisesti ja fyysisesti väkivaltaiseksi.

Nyt mustelmat ovat parantuneet. Hän aavistaa, että koettu johdattaa häntä jo eteenpäin.

”Olen kuin purkki, jonka pohjalla on kärsimys. Se palaa kuin öljy. Siitä syntyy liekki.”

Emilia miettii, mitä sisu merkitsee. Se alkaa siitä, kun periksiantamattomuus ja sinnikkyys loppuvat, ja yksilö tulee pisteeseen, josta ei näytä olevan ulospääsyä.

”Kurottaudumme sisua kohti, kun saavumme pystyvyytemme ja henkisen kanttimme viimeiselle tarkastuspisteelle”, Emilia sanoo.

Esan näköinen nainen

Tuosta hetkestä on kulunut viisi vuotta, kun loppuvuodesta 2015 kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä vuodatetaan onnen ja ilon kyyneleitä. Tiivis työporukka Filosofian Akatemiasta on julkaissut yhteisen kirjan, jonka nimenä ja teemana on sisu. Siinä haastateltavat kertovat omat sisutarinansa.

Emilia on toiminut kirjan moottorina. Halailua, silityksiä, suukkoja, punaisia ruusuja. Kannustavia huudahduksia: huikeaa, mahtavaa, ihanaa! Emilia esitellään yleisölle ylenpalttisin sanoin: ”Uskomaton nainen! The first lady of Sisu! Antakaa elämänne suurimmat aplodit mielettömälle Emilia Lahdelle!”

”Olen kuin purkki, jonka pohjalla on kärsimys. Se palaa kuin öljy. Siitä syntyy liekki.”

Parisataapäisen yleisön joukossa vilahtelee niin nuoria kuin meritoituneempia psykologeja ja filosofeja. Joukossa on myös Esa Saarinen, joka oivalsi Emilian karisman heti ensimmäisessä Skype-tapaamisessa.

”Emilia on valon lähettiläs ja inhimillisen lämmön leidimusketööri”, hän hehkuttaa.

Saarinen on Emilian väitöskirjan valvoja. Saarinen ihastui Emilian ajatuksiin, koska heissä on paljon samaa: halu ja kyky vaikuttaa intohimoisesti, taito käyttää kieltä omintakeisesti ja innostavasti. Emiliasta tuntuu välillä kuin he olisivat samaa perhettä.

”Näytänkin ihan Esalta silmälaseineni ja nahkatakkeineni”, hän sanoo.

Emilia tekee väitöskirjaansa Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle. Väitöskirjassaan hän pohtii, kuinka ihmiset selviävät äärimmäisen vaikeista tilanteista juuri sisun avulla. Sisu on tarttumista viimeiseen oljenkorteen ”kokosydämisellä otteella ja mahdottomalta tuntuvan muuntamista mahdolliseksi”.

”Kaikki ihmiskunnan kehitys on perustunut yksilöiden kykyyn ideoida, unelmoida ja siten ikään kuin venyttää psyykkistä reserviään.”

Sisun henkeen kuuluu, että tehdään se, mitä täytyy tehdä, vaikka näkyvissä ei olisi palkkiota tai päämäärää. Sisu näyttää toisinaan menevän jopa yli tietoisen tahdonvoiman. Sisu on suomalaisille tuttu käsite, mutta sitä ei ole aiemmin tutkittu psykologisena kapasiteettina.

”Tämä voima voi myös kätkeytyä varsin vaatimattoman, jopa haavoittuvalta näyttävän ulkokuoren alle. Sisuun tarttuminen hädän hetkellä ei välttämättä näy eikä kuulu ulospäin, eikä siten tarkoita miltei raivokasta eteenpäin tarpomista. Se saattaa toisinaan piiloutua lähes väreilemättömän pinnan alle, vaikka on todellisuudessa räjähtävä heittäytyminen, joka kuohuttaa ihmissisimmän syvimpiä pohjavirtoja. Sisua on päätös yrittää vielä sen yhden kerran, vaikka on jo ihan lopussa”, Emilia kirjoittaa.

”Voimme joko nojata tuuleen, vaikka tuntuu, että tukka lähtee tai välttää riskejä ja kääntyä pois. Kaikki ihmiskunnan kehitys on perustunut yksilöiden kykyyn ideoida, unelmoida ja siten ikään kuin venyttää psyykkistä reserviään. Rajojaan voi laajentaa vain kulkemalla eteenpäin. Emme voi tietää, mitä uudella alueella on ennen kuin saavumme sinne.”

Vaarallinen suhde

Kesällä 2000 Emilia paistaa vielä hampurilaisia grillikioskissa Seinäjoella.

”Yksi juustohamppari” häneltä tilataan juuri ennen sulkemisaikaa. Emilia heittää pihvin parilaan, rutistaa silmänsä kiinni ja ajattelee kuten tulee ajattelemaan läpi elämänsä: nyt ei vinguta vaan tehdään.

”Tästä se ura sulle urkeaa”, joku vitsailee.

Emilia ei ehdi muiden nuorten mukana Provinssirockiin tai viihteelle. Hän opiskelee Tampereella sosiaalipsykologiaa ja kulkee matkat yliopistolle junalla. Hän työskentelee grillin rasvantuoksussa koulun jälkeen ja opintojen ohella, joskus iltakuudesta aamuviiteen, nukkuu muutaman tunnin, käy parin tunnin lenkillä ja iskee kiinni koulutöihin.

Grillitöistä kertyy säästöjä, parhaimpina kesäkuukausina tuoreen psykologin palkan verran. Niinpä Emilialle ei kerry senttiäkään opintolainaa.

Sitten Emilia matkustaa mielikuvitustaan kiehtovaan maahan, Intiaan, ensin vapaaehtoistöihin suureen lastenkotiin, sitten reppureissuille ja lopulta töihin suurlähetystöön. Hän haluaa asua lähetystön ulkopuolella ollakseen mahdollisimman paljon yhteydessä tavalliseen intialaiseen elämään.

Kaikkien aistien ryöpytyksestä pinna on välillä kireällä, myös silloin, kun kulkukoira puree häntä lenkillä reiteen ja rabieksen torjumiseksi hänelle annetaankin väärä rokotus.

Intiassa Emilia tapaa miehen, johon ihastuu, mutta jonka käyttäytymisen varoitusmerkit jäävät häneltä huomaamatta.

”Intia vaatii ottamaan kantaa koko ajan”, Emilia sanoo.

”Jos siellä pärjää, selviää missä tahansa.”

Intiassa hän tapaa myös miehen, johon ihastuu, mutta jonka käyttäytymisen varoitusmerkit jäävät häneltä huomaamatta. Mies alkaa nakertaa Emilian itsetuntoa vähättelevillä sanoilla, asettumalla Emilian tielle sekä psyykkisesti että fyysisesti niin, ettei hän pääse kulkemaan.

Emilia on gradua vaille valmis yhteiskuntatieteiden maisteri, kun hän saa työpaikan New Yorkista pääkonsulin assistenttina. Samaan aikaan mies lähtee New Yorkiin opiskelemaan. Pari muuttaa yhteen.

Reilu viikko muuton jälkeen mies lyö Emiliaa ensimmäisen kerran. Mies on niin täynnä vuolaita anteeksipyyntöjä, että Emilia uskoo kerran jäävän ainoaksi.

Mutta eihän se jää. Emilia pukee töihin jakkupuvun alle poolopaidan peittääkseen mustelmiaan ja juoksee välillä korot kopisten pidättelemään itkua työpaikan vessaan.

Kolmasosa naisista kokee elämänsä aikana parisuhde- tai seksuaalista väkivaltaa. Se ei ole huono-osaisten tai alempien yhteiskuntaluokkien ongelma, vaan lähisuhdeväkivaltaa kohtaavat naiset läpi sosiaali- ja ikäluokkien sekä kulttuurien. Silti Emilia ei puhu tilanteestaan kenellekään. Kulissia on pidettävä yllä.

Lokakuussa 2010 pahoinpitely etenee niin pitkälle, että Emilia soittaa kotiin poliisin. Hän tuntee itsensä huonoksi ja arvottomaksi.

Emilia ryhtyy lukemaan lähisuhdeväkivallasta ja täyttää kyselylomakkeen, jossa on 50 kysymystä väkivaltaa kokeneelle. Onko sinua huoriteltu? Kyllä. Onko sinua kuristettu? Kyllä. Emilia saa kaikkiaan 47 kyllä-vastausta.

New Yorkin yleinen syyttäjä nostaa syytteen, ja mies saa sanktiot.

”Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi omat virheensä. Mutta kun trauman jälkeen lähtee parantumaan, alkaa kasvu”, Emilia sanoo.

Tärkeä puhe

Emilia alkaa taas juosta: rakas harrastus on jäänyt, koska sekin herätti poikaystävässä mustasukkaisuutta.

Seuraavan vuoden helmikuussa Emilia tapaa Saad Alayyoubin, tulevan aviomiehensä. Saad on arkkitehti ja lahjakas 3D-taiteilija. Saadin tsemppaamana Emilia juoksee ensimmäisen New Yorkin maratoninsa, vaikka on juuri toipumassa yllättävästä verkkokalvon repeämästä ja sen leikkauksesta.

Hän on omistanut juoksunsa parisuhdeväkivallan ehkäisemiselle. Jokainen askel vie hänet kohti henkistä tervehtymistä.

”Emilia ei piittaa materiaalisista asioista, joiden takia useimmat ihmiset havittelevat mainetta. Hän on hyväsydämisin ja anteliain tuntemistani ihmisistä, mutta samalla hänessä on valtavasti sisäistä voimaa ja pyrkimystä päämääriinsä”, Saad kuvailee vaimoaan.

”Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi omat virheensä. Mutta kun trauman jälkeen lähtee parantumaan, alkaa kasvu.”

Kesällä 2013 Emilia ja Saad haluavat kokea jotain uutta itärannikon jälkeen. He myyvät kaiken omaisuutensa, laittavat asuntonsa vuokralle ja lähtevät San Diegoon mukanaan vain maantiepyörä ja kaksi reppua. Lopulta he päätyvät San Franciscoon keskelle teknologiabuumia ja sitten Piilaaksoon. Kalifornian on määrä olla välietappi matkalla Uuteen-Seelantiin. Toisin käy.

Emilia ei ole koskaan pitänyt julkista puhetta, kun eräs ystävä tarjoaa hänelle tilaisuutta puhua positiivisen psykologian maailmankongressissa Los Angelesissa.

Aviopuoliso Saad kannustaa Emiliaa: ”Mikä upea mahdollisuus!”

”Niin, ajan upeasti orastavan urani karille kaikkien nähden”, Emilia ajattelee.

Emilia toivoo, että Kalifornian palmuista putoaisi hänen päähänsä kookospähkinä ennen puhetta. Esitelmä sujuu hyvin. Aihe liittyy sisuun ja trauman jälkeiseen kasvuun. Se johtaa samana päivänä keskusteluun Filosofian Akatemian perustajan, filosofi Lauri Järvilehdon kanssa ja ideaan, joka muuttaa Emilian tulevaisuuden liikeradat.

”Jos olisin introverttiudessani jättänyt puhedebyyttini tuonnemmaksi – tai saanut päähäni kookospähkinän – olisi sisututkimus ja siitä saatava tutkimustieto, joka parhaimmillaan voi voimaannuttaa monia, kenties saanut odottaa hamaan tulevaisuuteen tai peräti jäänyt toteutumatta.”

Vähän myöhemmin Emilia kuuntelee Pennsylvanian yliopiston professori Angela Duckworthin luentoa, kun tämä puhuu sinnikkyyden tutkimuksesta. Duckworth on yksi arvostetuimpia psykologian tutkimusprofessoreita maailmassa. Hän on voittanut muun muassa MacArthur -säätiön ”nero”-palkinnon, jota pidetään Nobel-palkinnosta seuraavana.

Luennon jälkeen Emilia kerää voimansa ja nykäisee Duckworthia hihasta.

”Oletko koskaan kuullut suomalaisesta käsitteestä sisu?” Duckworth hymyilee ja vastaa, että Emilia on ensimmäinen suomalainen, jonka hän on koskaan tavannut. Hän rohkaisee Emiliaa kuitenkin jatkamaan sisun tutkimista.

Jälkeenpäin Emiliasta tuntuu, että kaikki omassa elämässä on valmistanut häntä juuri tähän. Kuvat vilistävät silmissä: pyöräilemään oppinut Emilia kurvailemassa omilla teillään, äiti kotona huolesta tolaltaan. Isän kanssa autoajelulla, Emilia kysymässä, mistä pilvet on tehty.

Isä osaa vastata, kuten aina, kaikkeen. Likinäköinen Emilia istumassa etupulpetissa, pullonpohjalasit nenällä, luokkakavereitten kiusaamana lällätysten keskellä. Grillin tuoksu ja aamuyön burgerit. Moottoripyöräretket Intiassa, kuuma tuuli iholla. Sitten poikaystävän läimäys kasvoihin: naiset ovat huoria!

Epäonnistumisen pelko kahlitsee

”Sisu ei ole pelkkä to do -lista, se on jotain rosoisempaa, hetkessä tapahtuvaa muuntautumista, kun tuntuu, ettei enää pääse läpi.”

Traumasta kumpuava kasvu ei ole kuitenkaan itsestään selvää, vaan vaatii kykyä suhtautua tilanteeseen avoimen uteliaalla, hyväksyvällä mielenlaadulla. Se vaatii myös riittävästi sosiaalista tukea. Kasvulle on oma paikkansa ja aikansa. Kipeän tilanteen keskellä on turha lähteä miettimään kukoistusta. Joskus ei voi kuin hengittää ja keskittyä pitämään pää pinnalla. Myös apua saa ja tulee pyytää.

”Ei tarvitse olla oikeassa, riittää, kun olet rehellinen”, Angela Duckworth neuvoo Emiliaa.

Duckworth sanoo, että Emilia on päämääränsä esikuva: hän elää tehdäkseen toisten ihmisten elämän paremmaksi.

”Hän tuli kerran vierailevaksi puhujaksi ja kertoi jälkeenpäin tehneensä sen korkeassa kuumeessa. En usko, että mikään pysäyttäisi häntä. Eiköhän sitä voi jo kutsua sisuksi?”

Esa Saarinen puolestaan sanoo, että Emilian karisma on rohkeudellista vilpittömyyttä ja päättäväisyyttä positiivisen puolesta.

”Se on uskallusta heittäytyä kohti rakkaudellisempaa maailmaa. Hän lähestyy asioita ilman suojavarusteita tai kuoria. Hän ammentaa näkemyksestään, joka luo ympärilleen taikapiirin, jossa ihmisten olemuksen paremmat enkelit uskaltautuvat ulos.”

Käytännöllisesti mustaan pitkään nahkatakkiin ja buutseihin pukeutunut Emilia kiskoo Helsingin lentoasemalla perässään pientä punaista matkalaukkua. Yksi puhujamatka on taas takana.

Hänen väitöskirjansa aihe on herättänyt yliopistojen professoreiden lisäksi monet yritykset ja yhteisöt miettimään sisun käsitettä. Aikakauslehdet Business Insider, Forbes ja Scientific American ovat kirjoittaneet hänestä. Emilia on Yhdysvaltojen ohella haluttu puhuja myös Suomessa. Sisu puhuttelee niin Savitaipaleen kuntaa kuin helsinkiläisiä johtajia.

”Ennen kaikkea valittamisen täytyy loppua Suomessa. Jokaista valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta.”

Sisun lisäksi tarvitaan kuitenkin aikaa parin sukupolven verran, että Suomesta tulisi uusi, innovatiivinen Piilaakso.

”Meitä vaivaa epäonnistumisen pelko, mutta ei täällä oikein suvaita onnistumistakaan. Emme ole suopeita antamaan toisillemme tilaa. Kontrolloimme toistemme puheita ja ulkonäköä. Jokaisella meistä on henkilökohtainen vastuu siitä, että oma toimintamme mahdollistaa toisen uskalluksen ottaa riskejä”, Emilia sanoo.

Emilian mielestä Suomessa käytetään suunnitteluun enemmän aikaa kuin tekemiseen. Yhtä prototyyppiä saatetaan hinkata kuukausitolkulla. Piilaaksossa ei ole aikaa miettiä, siellä on pakko kokeilla.

”Ennen kaikkea valittamisen täytyy loppua Suomessa. Jokaista valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta.”

Apua kärsimykseen

Monet ensinäkemältä negatiiviset, elämää mullistavat asiat, kuten avioero tai potkut työpaikasta, voivat antaa tilaisuuden murtautua ulos vanhasta kaavasta.

”Ne ovat tie itsetuntemukseen. Firman kaatuminen ei ole epäonnistuminen vaan oppimiskokemus.”

Sisututkijan katse on suuntautunut sisukkaan kauas. NASA Amesin avaruustutkimuskeskuksen kampuksella, Singularity-yliopistossa, Emilia oli mukana tutkimassa, miten teknologia voi edistää ihmiskunnan hyvinvointia. Googlen sponsoroimaan kesäkouluun haki tuhansia. Emilia oli mukana 80 hyväksytyn joukossa.

”Menen sinne, missä voin olla avuksi. Jos minulla on jokin kutsumus, niin se on halu tuoda ihmiset yhteen.

Nyt hänellä on oma, teknologian kiivasta kehitystä hyödyntävä start up. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu tutkia, kuinka virtuaalitodellisuutta voisi hyödyntää psykologisen tutkimuksen parissa.

”En esitä supersisututkijaa. Menen sinne, missä voin olla avuksi. Jos minulla on jokin kutsumus, niin se on halu tuoda ihmiset yhteen. Haluan tuoda helpotusta epäkohtiin ja inhimilliseen kärsimykseen. Siihen, että ihmiset saisivat elää turvassa henkiseltä tai fyysiseltä kivulta sekä pelolta, olipa sitä työpaikalla, koulussa tai parisuhteessa. Haluan, että lainsäädäntö tukee vääryyttä kokeneita. En halua vain puhua epäkohdista, vaan myös tehdä niille jotain.”

”Yhteiskunta painaa helposti häpeän väkivaltaa kokeneen kasvoille. En voi hyväksyä tällaista ihmisen voimavaroja rapauttavaa epidemiaa.”

Tulevaisuudessa Emilia näkee itsensä johtamassa kansainvälistä organisaatiota, joka voimaannuttaisi naisia ja tyttöjä. Hän näkee itsensä juoksemassa yli 2000 kilometrin matkan Uuden-Seelannin halki. Matkansa välietapeissa hän puhuu yksilön sisäisestä voimasta ja haluaa auttaa luomaan sosiaalisen tuen verkostoja.

”Väkivalta koskettaa yhtä naista kolmesta ja yhtä miestä seitsemästä. Yhteiskunta painaa helposti häpeän väkivaltaa kokeneen kasvoille. En voi hyväksyä tällaista ihmisen voimavaroja rapauttavaa epidemiaa. Isot haasteet eivät pelota minua. Sisu on vastavoima. Se on polku ytimeen, jossa ihminen on parhaimmillaan.”

Teininä Sara Forsberg sai oppia, että pahinta on erottua massasta. Mutta sitten hän teki videon, joka vei hänet Halpa-Hallin kassalta Hollywoodin punaisille matoille.

Vastassa oli kymmeniä poliisiautoja, ja koko kortteli oli saarrettu. Kun laulaja Sara Forsberg ajoi kotiinsa Hollywoodin pimeässä illassa, hänen kotitalossaan oli meneillään ryöstö. Yläkerran asukas oli heittänyt kadulle tyynyn, johon oli kirjoitettu ”I’m being robbed, help.”

Kokemus ei ole mitenkään harvinainen asuinalueella, joka asukkaansa mukaan on ”aikamoista gettoa”.

”Taloomme on murtauduttu monta kertaa, posteja on viety ja auton laseja rikottu. Vähän väliä helikopterit lentävät kohdevalot maata pyyhkien, kun poliisi etsii kadulta rikollisia”, Sara kertoo.

”En valita. Kokemuksia vartenhan minä tänne tulin.”

Sellaista on parikymppisen tähtilupauksen elämä Hollywoodissa. Toisaalta se on myös poseeraamista punaisella matolla ja lentoja maailman toiselle puolelle isojen tv-töiden perässä. Kolmen viime vuoden aikana laulaja ja Youtube-tähti Sara, taiteilijanimeltään SAARA, on oppinut elämään Hollywoodissa kahden täysin erilaisen todellisuuden välissä.

”En valita. Kokemuksia vartenhan minä tänne tulin.”

Sara, 22, on tehnyt jo nyt suomalaista viihdehistoriaa nousemalla maailmanmaineeseen Youtube-videoidensa avulla, mutta Suomessa hänen musiikkiuraansa suhtaudutaan ristiriitaisesti. Toisille hän on uransa menettänyt lupaus, toisille nouseva tähti. Miten siinä niin kävi?

Yhdessä yössä hitiksi

Maaliskuisena keskiviikkoiltana vuonna 2014 Sara, tuolloin 19, latasi Youtubeen videon itsestään puhumassa siansaksaa. Kokiksi ammattilukiosta valmistunut nainen oli avannut oman Youtube-tilin puoli vuotta aiemmin, postannut sinne pari videota ja saanut muutaman sata seuraajaa.

”En mä tiedä kiinnostaako ketään, mutta se ei haittaa, koska mä haluun kokeilla tätä”, hän oli sanonut ensimmäisessä esittelyvideossaan. Tällä kertaa hän imitoi videolla maailman eri kieliä ja matki kameran edessä niin hindin, arabian kuin ranskankin ääntämystä ja rytmiä.

Sara oli taitava eri aksenteissa. Lapsena hän asui vuosia Teksasissa Yhdysvalloissa ja Buckinghamshiressä Englannissa, joissa hänen isänsä teki Raamatun-käännöstyötä. Sara oli oppinut englannin niin tehokkaasti, että kieltäytyi pienenä puhumasta suomea vanhempiensa kanssa. Hän pystyi vaihtamaan lennosta amerikanenglannin brittiaksenttiin ja viihdytti usein perhettään leikittelemällä niillä.

”Ajattelin, että tarjoukset ovat täyttä huijausta. Heh heh, hyvä vitsi.”

Videon postaamista seuraavana aamuna Sara oli lähdössä töihin isoisänsä omistaman Halpa-Hallin kassalle, kun hän avasi puhelimensa. Se oli täynnä tekstareita, puhelinsoittoja ja sähköposteja, joissa ehdotettiin yhteistyötä.

Kielivideosta oli tullut valtava viraalihitti, ja sitä oli katsottu miljoonia kertoja. Pian Helsingin yliopiston kielitieteen laitokselta kehotettiin häntä hakemaan opiskelijaksi. Amerikkalaisen koomikkotähden Ellen DeGeneresin ohjelman tuottaja otti yhteyttä, ja kertoi tämän haluavan Saran show´hunsa Los Angelesiin. Star Wars -elokuvia tekevältä LucasFilmiltä lähetettiin sähköpostia, jossa Saraa pyydettiin luomaan avaruusolioiden kieli tulevaan Star Wars: The Force Awakens -elokuvaan. Sara oli ällistynyt.

”Ajattelin, että tarjoukset ovat täyttä huijausta. Heh heh, hyvä vitsi.”

Mutta sitten Ellen DeGeneresin tuotantoyhtiö järjesti Saralle lentoliput Los Angelesiin, ja LucasFilmsiltä tarjottiin viisinumeroista palkkiota yhteistyöstä.

”He olisivat voineet valita kielitieteilijän, mutta he valitsivatkin muijan, joka oli tehnyt randomin videon kolme päivää aiemmin”, Sara sanoo.

Ensikosketus Hollywoodiin

Parissa viikossa kielivideo oli kerännyt kymmenen miljoonaa katsomiskertaa. Sara latasi kokeeksi Youtubeen toisen videon, jossa hän lauloi kotinsa kylpyhuoneessa kymmenellä eri tyylilajilla jazzista oopperaan. Hän alkoi saada yhteydenottoja levy-yhtiöiltä, muusikoilta ja tuottajilta ympäri maailmaa. Siihen saakka baptistiperheen kasvatti oli laulanut gospelia kirkkokuorossa, esiintynyt hengellisissä tilaisuuksissa neljän sisarensa kanssa ja opiskellut musiikkiopiston pop-jazzlinjalla kaksi vuotta laulua, siinä kaikki. Totta kai hän halusi laulaa, mutta tällaisesta hän ei ollut osannut haaveilla.

”Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että mitä helvettiä tuokin luulee olevansa. Olin juuri päässyt eroon koulukiusaamisesta, enkä kaivannut uutta riepottelua.”

Saran eno Johannes Ylinen puhui hänelle järkeä ja pyysi saada ryhtyä hänen managerikseen. Pian Sara istui Ellen DeGeneresin edessä tuolilla, jolla olivat ennen häntä istuneet Hollywoodin kuuluisimmat tähdet.

Saraa jännitti niin, että hänen äänensä värisi, ja välillä puhe katkesi kokonaan.

”Ellen rohkaisi minua ja sanoi, että kaikki on hyvin, hengitä rauhassa, hän voi kysyä kysymyksen uudestaan.”

Televisiossa Saran epäröintiä eikä käsien tärinää näkynyt, sillä otto uusittiin kunnes juttu luisti rentoutuneesti.

Maailmanluokan salaisuuksia

Show’n jälkeen Sara juoksi tapaamisissa levy-yhtiöissä. Renny Harlin pyysi Saraa sivuosaan toimintaelokuvaansa Skiptraceen, joka kuvattaisiin Pekingissä.

Kun Sara palasi Suomeen, LucasFilmsiltä lähetettiin Saralle elokuvan käsikirjoitus sähköpostissa ”miljoonan salasanan takana”. Hänelle tehtiin selväksi, että seuraamukset olisivat vakavat, jos käsikirjoitus vuotaisi. Öisin Sara näki painajaisia salaisuuden paljastumisesta, päivisin hän keksi tavuja, yhdisteli niitä ja loi uskottavaa kielioppia kotinsa keittiönpöydän ääressä. Kun työ oli valmis, hän äänitti kaiken puhelimella ja lähetti tuotoksensa Hollywoodiin.

”Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että mitä helvettiä tuokin luulee olevansa.”

Saran piti olla tekemisistään hiljaa puolitoista vuotta. Salaisuuden pitämistä auttoi se, että uutta ajateltavaa oli niin paljon: muutto Los Angelesiin, levytyssopimus maailman suurimpiin kuuluvan levy-yhtiön kanssa ja yhteistyö huipputuottajien kanssa. Isojen nimien, jotka olivat tehneet biisejä Beyoncén, Katy Perryn ja Taylor Swiftin kaltaisille tähdille.

Sara jatkoi myös tubettamista ja sai humoristisilla videoillaan satojatuhansia seuraajia. Videoissaan hän parodioi milloin muoti-vloggareita, milloin meikkitutoriaaleja, mutta teki eniten pilaa itsestään.

”Nämä puoliksi nahkaiset farkut ovat Tiger of Swedenin, ja täydellinen tekosyy perseeni näyttämiseen kameralle.”

”Koska ajattelen aina ruokaa, päätin parittaa asuni banaanikermakakun värisen käsilaukun kanssa.”

Moni ihastui Saran suoruuteen, jolla hän kertoi vaikkapa 17-vuotiaana hankkimistaan silikoneista, laihdutuskuureistaan tai unettomuudestaan.

Iltaisin Sara istui uuden kotinsa lähistöllä Santa Monican rannassa ja katseli Tyynen valtameren aaltoja.

Hän tunsi olonsa epätodelliseksi, onnelliseksi – ja yksinäiseksi.

Apua yksinäisyyteen

”Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja menet niihin tupaantuliaisiin”, Sara sanoi itselleen. Hän oli saanut kutsun juhliin ainoalta ihmiseltä, jonka Los Angelesissa tunsi, ääniteknikoltaan. Vaikka ajatus ahdisti, Sara käänsi autonsa nokan kohti pohjoista ja ajoi tunnin matkan päästääkseen perille.

”Mutta kun menin etuovelle, en pystynytkään painamaan summeria vaan käännyin pois. Kun lähdin ajamaan takaisin kotiin, kirosin itseäni ja sitä, että taas tämä meni näin. Mutta kaikki shitti, mitä olen kokenut, on vaikuttanut minuun näin. Ahdistun helposti sosiaalisissa tilanteissa ja olen useimmiten mieluiten yksin”, Sara sanoo.

Kiusaajat saivat vettä myllyihinsä Saran ylipainosta ja hänen uskonnollisesta perheestään.

”Kaikella shitillä” Sara tarkoittaa koulukiusaamista, josta hän kärsi kuudennelta luokalta lukion alkuun saakka. Koulussa Saraa nimiteltiin ja hänet suljettiin joukon ulkopuolelle, välitunnit hän vietti yksin. Kiusaajat saivat vettä myllyihinsä Saran ylipainosta ja hänen uskonnollisesta perheestään. Sara purki ahdistustaan päiväkirjoihinsa. ”Mä en jaksa itteeni. Olen itsekuriton läskipaskiainen”, hän kirjoitti.

Amerikassa yksinäisyys helpotti, kun Sara tapasi tietotekniikkaa opiskelevan persialaisen poikaystävänsä Hoomanin Tinder-seuranhakusovelluksessa.

Sara kirjautui palveluun ensimmäistä kertaa elämässään pian Yhdysvaltoihin muutettuaan, mutta ei kiinnostunut chattaillessa kenestäkään niin paljon, että olisi lähtenyt treffeille.

”Olin jo poistamassa appia, kun törmäsin ystävällisen näköiseen, tummaan komistukseen. Aloitin juttelun sanomalla ’sulla on tosi ystävälliset silmät.’ Hooman vastasi, että sinulla myös. Ensitreffit sovittiin Santa Monican rantahietikolle, ja juttuhan lensi heti”, Sara nauraa.

Ongelmia musiikkiuralla

Yksityiselämässä meni hyvin, mutta musiikkiura alkoi takuta lentävän lähdön jälkeen.

Saran debyyttilevyn päätuottajaksi oli kiinnitetty Rodney ”Darkchild” Jerkins, joka oli tehtaillut hittejä muun muassa Britney Spearsille ja Ariana Grandelle. Kun Jerkins soitti Saralle kappaleen, josta kaavaili hänen esikoissinkkuaan, Sara kieltäytyi heti. Tekopirteä purkkapop ei tuntunut lainkaan omalta.

”Tuottajani sanoi, että jos kappale ei ole sinulle tarpeeksi hyvä, tuolla on pari isoa artistia, jotka tappelevat tästä. Päätin luottaa hänen näkemykseensä.”

Harvalla 19-vuotiaalla olisikaan ollut pokkaa asettautua poikkiteloin puolet itseään vanhempaa, Grammy-palkittua ammattilaista vastaan, varsinkin, kun oli itse vasta ottamassa ensiaskeliaan musiikkibisneksessä.

”Suomessa minusta kirjoiteltiin, että kyllä se kohta tulee maitojunalla kotiin.”

Kun sinkku ilmestyi, Sara tajusi tehneensä karmean virheen. Hän joutui pro-moamaan kappaletta, johon ei uskonut. ”Iltaisin luin Youtube-kommentteja, joissa sanottiin, että biisi ei ole yhtään näköiseni, ja olin samaa mieltä. Se oli hirveää.”

Esikoissinkku ei menestynyt, ja puolitoista vuotta Hollywoodiin lähtönsä jälkeen Saran tuottaja sai lähtöpassit levy-yhtiöstä. Sara oli taas lähtöpisteessä, kirjoitti uusia kappaleita muiden tuottajien kanssa ilman aikarajoja. Sisimmässään Sara oli helpottunut.

”Suomessa minusta kirjoiteltiin, että kyllä se kohta tulee maitojunalla kotiin.”

Mutta ei Sara tullut. Sen sijaan hän käveli tammikuussa 2016 Star Wars -elokuvan ensi-illassa punaista mattoa – sitä samaa, jolla poseerasivat Harrison Ford ja muut saman luokan supertähdet. Ennen elokuvan esittämistä ohjaaja-käsikirjoittaja J. J. Abrams kiitti elokuvantekoon osallistuneita ihmisiä. Pitkän puheensa lopuksi Abrams mainitsi kiitoksissaan vielä yhden henkilön, avaruusolioiden kielen luoneen Sara Forsbergin.

”Se oli niin epätodellista ja outoa, että nauroin ja itkin samaan aikaan.”

Maitojunalla kotiin?

Nyt Saralla on toiveikkaampi olo urastaan kuin aikoihin. Hänen Youtube-seuraa-jiaan on pian miljoona. Hän on kirjoittanut kaiken tulevan levynsä materiaalin itse, ja löytänyt yhteistyökumppaneikseen Teemu Brunilan ja Hank Solon. Kolmikon ensimmäistä yhteistuotosta Superpowers-sinkkua on striimattu musiikin suoratoistopalveluissa neljä miljoonaa kertaa. Sara on alkanut kirjoittaa biisejä myös muille, esimerkiksi eteläkorealaisille eturivin k-pop-artisteille. Kaksi biiseistä, joita Sara on ollut mukana säveltämässä, on noussut Etelä-Koreassa listaykkösiksi - viimeksi Red Velvet -tyttöbändin esittämä Rookie.

Moni ennustaa silti vielä maitojunakyytiä. Keväällä Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kirjoitettiin, että Sara on uransa menettänyt lupaus. Tekstissä häntä kuvattiin suomalaiseksi ammattijulkkikseksi ”joka tosin asuu Los Angelesissa ja soittaa siellä pikkukeikkoja silloin tällöin.”

Katteettomia lupauksia heitellään enkelien kaupungissa keveästi.

Jutun kirjoittanut musiikkikriitikko näki epäonnistumisena muun muassa sen, että Saran managerin lupailut esiintymisistä Katy Perryn ja Taylor Swiftin kanssa eivät koskaan toteutuneet.

Saraa tekstin sävy ei yllättänyt, onhan hän oppinut jo teinivuosinaan Pietarsaaressa, että pahinta on erottua massasta ja luulla itsestään liikoja. Hänen mielestään on kuitenkin erikoista, että hänen uransa on julistettu menetetyksi ennen kuin edes esikoisalbumia on julkaistu.

”Omasta mielestäni olen pärjännyt hyvin aloittelevaksi artistiksi. Mutta totta on, että paljon olen ryssittykin”, Sara sanoo.

Yksi ”ryssimisistä” oli ilmoittaa yhteiskeikoista maailmantähtien kanssa ennen kuin allekirjoitukset olivat paperissa. Nyt Sara ja hänen managerinsa tietävät paremmin. Kolme vuotta Los Angelesissa ovat opettaneet, että katteettomia lupauksia heitellään enkelien kaupungissa keveästi.

Ikeaa, ei designia

Alusta saakka musiikki on ollut Saralle tärkein asia Amerikassa, ja hän toivoo, että se veisi tulevaisuudessa kaiken hänen aikansa. Musiikinteolla on kuitenkin hyvin vaikea elättää itsensä, sillä striimauspalvelut, joiden kautta musiikkia nykyään eniten kuunnellaan, maksavat artisteille huonosti. Siksi Sara on edelleen ottanut vastaan tv- ja mainostöitä ja jatkanut tubettamista. Hän on juontanut brittiläistä lastenohjelmaa, toiminut Talent Suomen tuomarina, ääninäytellyt Start Trek Beyond -elokuvassa ja luonut myös siihen avaruusolioiden oman kielen. Töitä on riittänyt, mutta ei Sara ole rikastunut satumaisesti, ainakaan vielä.

”Tuloni ovat hyvin epäsäännölliset. Pariin kuukauteen en tienaa välttämättä mitään, sitten tulee yhtäkkiä 50 000 dollarin shekki. En elä mitenkään näyttävästi. En ole muotitietoinen enkä tuhlaa rahaa esimerkiksi kalliisiin laukkuihin.”

Sara ja Hooman asuvat yksiössä, jonka kalusteet on hankittu designliikkeiden sijaan Ikeasta ja jonka ainoa erillinen huone on vaatekomero. Sinne Sara on rakentanut pikkuruisen studion.

Parisuhde tasapainottaa

Sara joutuu matkustamaan jatkuvasti töidensä takia. Parisuhteen ja monella mantereella tapahtuvan uran tasapainottelu on toisinaan hankalaa.

”Olemme Hoomanin kanssa koko ajan eri aikavyöhykkeillä. Se aiheuttaa paljon riitelyä ja epätietoisuutta, mutta onneksi Hooman on jaksanut pysyä mukana.”

Sara ottaa poikaystävänsä reissuilleen mukaan niin usein kuin mahdollista, mutta välillä he eivät näe toisiaan viikkoihin. Hoomanilla on kuitenkin oma elämänsä: yliopisto-opintojensa lisäksi hän tekee tarjoilijan töitä ravintolassa.

”Hooman elää hyvin tavallisesti, mikä tasapainottaa minun kreisiä elämääni”, Sara sanoo.

”Minua ei ole ikinä kiinnostanut vetää kokaiinia jossain bileiden vessassa.”

Vapaa-ajallaan pari käy usein patikoimassa tai lenkkeilee rantaviivaa seuraten. Saran lempipaikka on Sequoian kansallispuisto, jossa voi patikoida vuoren rinnettä ja katsella alhaalla siintäviä järviä ja jättimäisiä mammuttipetäjiä. Santa Monicassa Sara käy pari kertaa kuussa patikoimassa Eagle Rockin näköalareitin, jossa vuorelta näkee koko rannikon yli.

Klubeilla juhlimassa Sara ei käy juuri koskaan.

”Paremmin viihdyn sohvalla punaviinilasillisen kanssa. Minua ei ole ikinä kiinnostanut vetää kokaiinia jossain bileiden vessassa. Se johtuu ehkä kristillisestä kasvatuksestani.”

Saara oli 12-vuotias, kun hän kuunteli ensimmäisen kerran elämässään epäkristillistä musiikkia.

Uskonnollinen tausta on Saralle voiman lähde, mutta nuoruudessa se aiheutti hänelle myös ristiriitoja. Hän oli 12-vuotias, kun kuunteli ensimmäisen kerran elämässään epäkristillistä musiikkia, Kelly Clarksonin Break Away -kappaletta, ja tunsi siitä pitkään huonoa omaatuntoa. Hän tunsi itsensä erilaiseksi kuin ahkerasti kirkossa käyvät sukulaisensa.

”Toisaalta usko opetti tekemään asioita, jotka tuntuvat sydämessä oikealta”, hän sanoo nyt.

Muutto edessä?

Viime aikoina Saran sydän on saanut hänet miettimään muuttoa New Yorkiin tai San Fransiscoon. Bagelit Brooklynissä ja lenkit Central Parkissa kiinnostavat.

”Varsinkin New Yorkista olisi helppoa reissata töihin ympäri maailmaa. Suomessa en välttämättä enää haluaisi asua”, hän sanoo. Muutto ulkomaille oli hänen haaveensa siitä saakka, kun lapsuudenperhe aikanaan palasi Englannista Pietarsaareen.

”Suomessa en välttämättä enää haluaisi asua.”

Entä mitä Amerikka on opettanut? Ainakin pysymään nöyränä, Sara sanoo itse.

”Kerran minulle oli varattu studiosessio ison tuottajan kanssa, jonka fani olen. En meinannut malttaa odottaa, että pääsen näkemään hänet, mutta tyyppi ei päässyt paikalle vielä viiden tunnin kuluttuakaan sovitusta ajasta. Kun olin juuri päättänyt lähteä, hän tuli vastaan käytävällä eikä edes pyytänyt anteeksi myöhästymistään.”

Sillä hetkellä Sara päätti, ettei koskaan halua pitää itseään yhtä tärkeänä.

”Jos niin tapahtuu, minua saa tulla vetämään avokämmenellä poskeen.” 

 

Juttu on alun perin julkaistu kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Kuka?

Sara Forsberg, 23.

Laulaja, lauluntekijä, video-bloggaaja ja näyttelijä. Taiteilijanimeltään SAARA.

Nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen vuonna 2014 Youtubeen tekemänsä kielivideon vuoksi.

Kehittänyt alien-kielet Star Wars:The Force Awakens sekä Star Trek Beyond-elokuviin, joista jälkimmäisessä hän on myös ääninäytellyt.

Asuu Hollywoodissa Los Angelesissa poikaystävänsä Hoomanin ja koiransa Valon kanssa.

Lomien jälkeinen arkeen palaaminen on oikein hyvä asia myös parisuhteen kannalta. Kun rakasta kumppania on tuijoteltu monen viikon ajan lähes tauotta, erossaolo tekee hyvää.

Oman parisuhteeni alkuaikoina englanninkielinen siippani Lincoln puhui usein hiljaa ja vahvalla brittikorostuksella. Usein kävi niin, että en kuullut juuri mitään. Kun avauduin asiasta tuttavalleni, tämä huudahti: ”Mikä siunaus! Kaikkea ei parisuhteessa aina tarvitse kuulla.” Silloin nauratti, mutta myöhemmin osoittautui, että tuttava oli ihan oikeassa. Osa asioista voi aivan hyvin lipua korvien ohi, koska silloin moni turha kiivastuminen jää väliin.

Samantyyppistä filosofiaa toteutti myös rovasti-isäni Osmo liitossaan, sillä äitini Meeri oli laillani kova puhumaan. Isä ei kuunnellutläheskään kaikkea, mutta oli kehittänyt uskomattoman kyvyn aistia, milloin äidin tarkistuskysymys oli tulossa. Kun äiti sitten tivasi: ”Mitä juuri sanoin”, isä osasi aina vastata oikein.

”Vaikka kuinka joskus pännii, pohjalla on aina arvostus toista kohtaan.”

Onnellisen parisuhteen yksi kulmakivi on riitelytekniikka. Alussa me tappelimme aina vailla päätä ja häntää, pohjattomasti kiihtyen. Olemme nähneet vaivaa korjataksemme tyyliämme ja osaamme nämäkin touhut paljon paremmin. Emme enää kiihdy ylenpalttisesti. Kumpikin meistä joustaa tasapuolisesti, joten sopiminen tapahtuu paljon nopeammin kuin ennen. Suomme jääneen jäädä – menneiden riitojen kaivelusta kun ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kunnioitus. Se on suhteemme tärkein ominaisuus. Vaikka kuinka joskus pännii, pohjalla on aina arvostus toista kohtaan. Asiat pysyvät mittasuhteissa, eivätkä kielteiset tunteet valtaa liikaa tilaa.

Joustavaa elokuuta!

Netin deittisivustoilta voi löytää niin pikadeitin kuin sielunkumppaninkin, kunhan tietää mitä tekee.

Jos tyypistä on vain kasvokuva, se on jalkapuoli. Jos se taas ei hymyile kuvassa, sillä on kauheat hampaat.”

Siinä neuvot, jotka Anna, 45, sai kokeneemmilta ystäviltään, kun hän päätti kokeilla nettideittailua.

Ohjeet olivat tietenkin puoliksi vitsillä kerrottuja, mutta ystävien kokemukset olivat niin hauskalla tavalla hurjia, että Anna kiinnostui. Oli vuosi 2015, ja hän oli hiljattain eronnut.

”En ollut pakonomaisesti lähdössä etsimään kumppania. Ajattelin, että haluan ihan uteliaisuuttani mennä katsomaan, keitä siellä netissä on” Anna sanoo.

Olihan siellä vaikka keitä.

”Ei minulla ole aikaa eikä halua ravata oikeissa baareissa päivystämässä.”

”Päällimmäisenä erona reaalimaailman ja netin välillä on, että netissä on aivan valtava pulina. Jos tuntuu, ettei tapaa ketään, kukaan ei ole itsestä kiinnostunut eikä mitään tapahdu, niin netissä tämä kaikki on ihan toisin. Siellä on huimasti enemmän vauhtia ja paljon aktiivisia, ihania tyyppejä.”

Anna kirjautui Eliittikumppaneihin. Se naurattaa häntä, ja sivuston nimestä on irronnut vitsejä myös treffeillä.

”Että tässä minä, sinun eliittikumppanisi, nyt sitten olen.”

Anna kuvailee deittisivustoja virtuaaliseksi baaritiskiksi ja suosittelee siksi asennoitumaan nettideittailuun samoin kuin baaritiskillä jutusteltuun: rennosti, uteliaasti ja avoimesti.

”Olen aikuinen, työssä käyvä ihminen, ei minulla ole aikaa eikä halua ravata oikeissa baareissa päivystämässä. Sitä paitsi se on vähän vanhanaikaistakin.”

Nopeus houkuttaa

Nettideittailu on kasvanut räjähdysmäisesti koko 2000-luvun. Amerikkalaisen internetiin ja teknologiaan erikoistuneen Pew Research Centerin mukaan 15 prosenttia amerikkalaisista aikuisista on käyttänyt netin deittisivustoa tai puhelimen treffisovellusta.

45–64-vuotiaiden nettideittailu on tuplaantunut vuodesta 2013. Arviot vähän vaihtelevat, mutta ainakin joka viides parisuhde alkaa nykyään netissä.

Yksi syy nettitapailun suosioon on aika: nettiprofiilien selaamiseenkin sitä kuluu, muttei läheskään niin paljon kuin sosiaalisten, kiinnostavien kontaktien jahtaamiseen netin ulkopuolella.

Ainakin joka viides parisuhde alkaa nykyään netissä.

Ajankäytön merkitys korostuu, mitä aikuisempia ollaan: monilla on vähemmän uusia ja jännittäviä tilanteita, jos ei niitä itse erityisesti järjestä. Se ei silti tarkoita, etteikö elämään voisi löytyä vielä jotakin kutkuttavaa. Sen hankkimisen eteen on vain tehtävä jotakin, ja nettitreffisaitit ovat siihen helposti lähestyttävä keino.

Netissä on monen helpompi lähestyä tuntematonta ihmistä kuin summamutikassa jossain muualla. Ihmisestä on ulkonäön lisäksi saatavilla vähän muutakin perustietoa.

Häpeää ja hankalia kysymyksiä

Verkosta on tullut niin oleellinen osa elämää, että ”todellisen” elämän ja nettielämän erottelu kahdeksi erilliseksi asiaksi tuntuu aikansa eläneeltä.

Silti nettideittailulla on vielä jonkinlaista stigmaa, minkä vuoksi Annakaan ei halua olla tässä jutussa koko nimellään.

”Kyllä itseänikin aluksi nolotti ja hävetti, että kehtaanko nyt laittaa kuvaani jonnekin treffipalstalle.”

On ollut tapana, että juodaan kumppanikokelaan kanssa kerran kahvit ja seuraavat kahvit sitten omissa häissä.

Nolostelu voi johtua siitä, ettei Suomessa oikeastaan ole ollut treffeillä käymisen kulttuuria ennen aivan viime vuosia. Meillä on kärjistetysti ollut tapana, että juodaan kumppanikokelaan kanssa kerran kahvit ja seuraavat kahvit sitten omissa häissä. Lisäksi kaikenlaisella itsensä esille tuomisella on suomalaisessa kulttuurissa ollut nihkeä kaiku. Siellä se nyt itseään tyrkyttää ja markkinoi.

Anna pääsi yli kuvakainoudestaan, mutta yhtä erikoisilta voivat tuntua algoritmeihin perustuvien deittipalveluiden pitkät ja vaativat kysymyslistat joilla selvitetään ihmisten sopimista toisilleen.

”Se on oikeasti aika mielenkiintoinen matka itseen. Jouduin itse ainakin aika syvällisesti pohtimaan, että kuka oikeastaan olen ja mitä haluan.”

Onnellisempia suhteita

Vuonna 2013 Chicagon yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että internetissä alkaneet suhteet olivat onnellisempia ja kestivät pidempään kuin kasvokkaisesta tapaamisesta alkaneet suhteet.

Tutkimustulos ylitsevuotavasta onnellisuudesta vahvistuu Merikapteenin vaimo -blogissa, jota kirjoittavat Nina, 40, ja Veli-Matti, 38, Rahja. Veli-Matti on ammatiltaan merikapteeni, Nina on blogin vaimo ja he postaavat lähes päivittäin tihkuvasta lemmestään.

”Todellisen” elämän ja nettielämän erottelu kahdeksi erilliseksi asiaksi tuntuu aikansa eläneeltä.

Viime vuonna loppukesästä Veli-Matti huomasi, kun Nina kommentoi yhteisen Facebook-tuttunsa purjevenekuvaa. Hän muisti Ninan 20 vuoden takaa, sillä molemmat ovat kotoisin Kalajoelta ja tiesivät etäisesti toisensa. He eivät olleet kuitenkaan puhuneet toisilleen koskaan aiemmin.

”Olin aina ollut kiinnostunut Ninasta, mutta ajattelin, että Nina on ihan eri sarjassa kuin minä. Livenä baarissa en olisi koskaan uskaltanut mennä juttelemaan hänelle.”

Sosiaalisen median turvaväli madalsi kynnystä, vaikka Veli-Mattia jännittikin. Hän pyysi Ninaa Facebook-kaverikseen. Nina hyväksyi kaveripyynnön heti ja alkoi kommentoida Veli-Matin valokuvia.

”Kommenteissa alkoi sitten olla sydänhymiöitä.”

”Livenä baarissa en olisi koskaan uskaltanut mennä juttelemaan hänelle.”

Molemmat ovat olleet aiemmin naimisissa, Ninan avioliitto oli päättynyt kolmisen vuotta aiemmin ja Veli-Matin vuosi aiemmin. He olivat olleet myös Facebook-kavereita vuosia aiemmin, mutta olleet välissä pitkään pois Facebookista.

”Itse ajattelen niin, että Facebookissa ovat sellaiset, joilla ei ole elämää. Sitten kun on elämää, siellä ei tarvitse olla”, Veli-Matti sanoo.

Kun Veli-Matti rohkaistui lähettämään Ninalle ensimmäisen yksityisviestin Facebookissa, siitä alkoi viestittely, joka johti ensimmäiseen tapaamiseen viikon kuluttua kaveripyynnön lähettämisestä – ja kuulutusten hakemiseen viisi päivää ensitapaamisesta.

He ovat olleet nyt yhdeksän kuukautta naimisissa. Molempien Facebook-tilit ovat jäissä.

Huijarivaroitus

Jokainen on kuullut myös nettitreffeihin liittyviä kauhutarinoita. Sellainen on kerrottavanaan Kaisa Niemelällä. Tosin Kaisan kauhutarinalla on onnellinen loppu.

Kaisa, 37, alkoi pyöriä Suomi24.fi:n deittipalstalla vuonna 2004. Hän oli 24-vuotias, parisuhteestaan juuri eronnut, ja siellä pyörivät kaveritkin. Nettideittailu oli uutta ja jännittävää.

”Hyvin nopeasti törmäsin siellä mielenkiintoiseen kaveriin. Juteltiin ensin chatissa, ja sitten aloimme kirjoittaa toisillemme sähköposteja.”

Nykypäivään verrattuna nettitreffailu oli lapsenkengissä. Ei ollut älypuhelimia pikaviestitoimintoineen, ei tarkkaan laadittuja profiileja, ei Facebookia eikä muuta sosiaalista mediaa, jossa toisen elämää olisi voinut vähän vilkuilla. Deittipalstat olivat ilmaisia ja kaikille avoimia.

”Hän oli juuri semmoinen kuin olin miehen toivonut olevan. Urheilullinen ja komea.”

Kaisa Niemelä kirjoitteli miehen kanssa useamman kuukauden ajan pitkiä sähköposteja ennen kuin he tapasivat.

”Hyppäsin koko ajan sähköpostissa katsomassa, oliko tullut viestiä.”

Kun mies lopulta tuli länsirannikolta tapaamaan Kaisaa Hämeenlinnaan, se oli siinä.

”Hän oli juuri semmoinen kuin olin miehen toivonut olevan. Urheilullinen ja komea.”

Mies ajeli Kaisan luokse lähes joka viikonloppu ja kävi usein viikollakin. Jotakin outoa hänessä kyllä oli.

”Hänellä esimerkiksi oli prepaid-liittymä eikä hän koskaan käyttänyt pankki- tai luottokorttia vaan pelkkää käteistä.” Kaisa ei mennyt myöskään koskaan miehen kotipaikkakunnalle, ja kun he kävivät yhdessä jääkiekko-otteluissa, joissa mies törmäsi tuttuihinsa, tilanteissa oli jotakin hämmentävää.

Hänellä oli prepaid-liittymä eikä hän koskaan käyttänyt pankki- tai luottokorttia vaan pelkkää käteistä.

Kun Kaisa ja urheilullinen unelmien mies olivat tapailleet pari vuotta, he lainasivat Kaisan isän autoa, jonka avaimet unohtuivat miehen taskuun, kun hän lähti takaisin kotipaikkakunnalleen. Alkoi vimmainen metsästys, mistä miehen saa kiinni.

”Lopulta jotenkin miehen auton rekisterinumeron kautta saimme yhteyden hänen vanhempiinsa, jotka luulivat, että puhelumme on jokin pila.”

Kävi ilmi, että mies oli kaksi vuotta esiintynyt Kaisalle väärällä nimellä ja oli naimisissa.

”Jos menisin uudelleen nettiin etsimään seuraa, niin tuskin uskoisin kenenkään juttuja siellä.”

Siitä on nyt reilut kymmenen vuotta – ja Kaisa on miehen kanssa edelleen yhdessä. He ovat muuttaneet yhdessä länsirannikolle ja miehestä on tullut hyvä isähahmo Kaisan kahdelle pojalle.

”Onhan tämä ihan uskomatonta. Jotkut kaverini ovat tästä vieläkin ihan järkyttyneitä”, Kaisa nauraa puhelimessa.

Mies tuli parin viikon kuluttua kiinnijäämisestään selvittämään asian ja pyytämään Kaisalta anteeksi, ja tuli uudelleen ja uudelleen, kunnes Kaisa antoi anteeksi. Hän erosi avioliitostaan ja aloitti elämän Kaisan kanssa.

”Luottamuksen rakentamiseen meni kauan. Nyt jos menisin uudelleen nettiin etsimään seuraa, niin tuskin uskoisin kenenkään juttuja siellä yhtään.”

Treffeille jo samana päivänä

Myös Anna on kuullut nettikoijareista, mutta muistuttaa, että jokaisen nettideittisivuston ohjeet ja vinkit kannattaa lukea ja noudattaa perusohjeita siitä, miten tuntemattoman kanssa toimitaan.

Hänen omat kokemuksensa ovat lähes pelkästään hyviä. Anna on käynyt nettideitti-urallaan yhteensä noin viisillätoista treffeillä. Muutama niistä löytyi maksullisen treffisivuston kautta ja loput Tinderistä.

”Tinderin hyvä puoli on, että treffirotaatio on paljon nopeampi. Siellä on myös paljon enemmän paikallista tarjontaa, ja treffeille pääsee pian.”

”Netti on vähän sellainen ihmisten sekatavarakauppa.”

Anna suosittelee käyttämään Tinderiä myös, jos kaipaa samaksi päiväksi seuraa vaikka leffaan tai museoon, ja lomamatkoilla siitä voi olla paljon ekstrailoa.

”Tapasin esimerkiksi Ranskassa todella hauskan tyypin, joka vei minut museoon ja syömään.”

Viime aikoina Anna on pitänyt taukoa nettideittailusta, ettei ”mieli saastu”.

”Haluan suhtautua jokaiseen treffikumppaniin arvostavasti ja ajatella, että jokainen kohtaaminen on tärkeä, vaikka netti onkin vähän sellainen ihmisten sekatavarakauppa.”

Kesäksi hän suunnittelee palaavansa nettideittailemaan. Ehkä treffisivustolle, sillä tällä hetkellä kirjoittelemalla tutustuminen tuntuu hyvältä.

”Sen olen todella oppinut, että kysyntää ja tarjontaa riittää.” G

Näyttelijä Eero Ritala tekee työnsä tosissaan, muttei koskaan tosikkona. Eläinkunnan tuotteista hän luopui siksi, että haluaa muuttaa valinnoillaan maailmaa.

A Armollisuus. Viime vuosina olen oppinut armollisuutta itseäni ja muita kohtaan, nuorena olin kriittisempi. Hektisessä ja kilpailuhenkisessä maailmassa lempeys tuo rauhaa ja rentouttaa. Armollisuus on myötätuntoa ja hyväksyvyyttä.

B Berliini. Ymmärrän, että Berliini on ikäpolveni ja taiteilijoiden klisee. Se on rento, boheemi ja käytännöllinen. Raitiovaunut tulevat saksalaisen tarkasti, ja kioskit ovat auki kellon ympäri. Mielenkiintoisinta teatteria tehdään Berliinissä. Viime kesänä näin neljän tunnin saksankielisen esityksen. Rakastin joka hetkeä, vaikka en puhu saksaa.

C Coenin veljekset. Fanitan harvoin ketään, mutta Coenien elokuvat ovat hyviä. Suurin osa on rikostarinoita, joiden pääosassa on toope rosvo. On mahtavaa seurata, kuinka tekijät yrittävät selvitä tekosistaan. Mukana on myös aina fantasian taso, satu. Elokuvat ovat todellisuuspakoa parhaimmillaan.

D DJ Vauvaukki. Urani tiskijukkana alkoi kuusi vuotta sitten Omatunto-klubilla Kansallisteatterissa. Näyttelijänä olen muiden armoilla, mutta Vauvaukkina saan leikkiä hetken jumalaa ja soittaa illan soundtrackin. Tällä hetkellä neuvottelen, saanko syksyksi ohjelman Radio Helsinkiin.

E Ehdottomuus. Pitäisi olla aina valmis muuttamaan mielipiteitään. Ehdottomuus saa käpertymään, mikä on vaarallista kommunikaatiolle ja luovuudelle. Jos mietin, miksi joku ihminen ei vaikuta mukavalta, hän yleensä paljastuu ehdottomaksi. Jukka Viikilä kirjoitti Akvarelleja Engelin kaupungissa -romaanissaan, että parhaat ystäväni muuttavat nauraen mielipiteitään. Se on osuvasti sanottu.

F Feud: Bette and Joan. Yksi viime aikojen hienoimmista tv-sarjoista. Jessica Lange ja Susan Sarandon tekevät henkeäsalpaavat roolisuoritukset. Naiset esittävät Bette Davisia ja Joan Crawfordia, jotka eivät totisesti olleet hissukoita.

”Valtioiden pitäisi kustantaa kansalaisilleen yksi matka, joka ei saisi suuntautua Kanariansaarille.”

G Gin tonic. Juon yleensä viiniä tai olutta, koska en ole drinkkien ystävä. Jos otan jotain muuta, se on aina gt. Täydellinen kesäjuoma, joka kohosi Napue-ginin ansiosta vielä uudelle tasolle.

H Häät. Ystäväni menee tammikuussa naimisiin meksikolaisella paratiisisaarella. Sain veronpalautuksia, joten pääsen unelmamatkalle paikan päälle.

I Ilo. Leimaa tekemistäni. Taiteellinen prosessi menee harjoituksissa ja esityksissä parhaiten eteenpäin ilon kautta. Kielteisessä tai pelokkaassa ilmapiirissä ei ole ikinä yhtä luovaa. Vaikka sisältö olisi vakava, ilmapiiri voi olla iloinen. Se kannustaa rohkeuteen.

J Joulumaa. Kun ohjaaja Inari Niemi pyysi minua mukaan loppuvuodesta ilmestyvään elokuvaansa, olin innoissani. Esitin luomutilallista vegaania. Toivon, että voimme tehdä jatkossakin yhteistyötä. On palkitsevaa löytää työpari, jolla on samanlainen tyyli työskennellä. Minulle jäi tunne, että pystyin tuottamaan juuri sellaista jälkeä kuin Inna halusi.

K Karl Ove Knausgård. Kun luin Knausgårdia, kävin läpi lapsuuttani ja suhdetta perheeseeni. Kirjojen avulla tein matkan itseeni. Knausgård ei päästä lukijaansa helpolla, vaan pakottaa tämän miettimään. Hän kirjoittaa järisyttävästi.

L Leevi and the Leavings. Bändi on kulkenut mukanani aina. Lapsena kappaleet tuntuivat pikkutuhmilta ja naurattivat. Iän myötä tajusin, kuinka merkittäviä biisejä ne ovat. Parhaimmat vedot ovat Rin Tin Rin ja Muotitietoinen.

M Matkustaminen. Valtioiden pitäisi kustantaa kansalaisilleen yksi matka, joka ei saisi suuntautua Kanariansaarille. Jokaisen olisi hyvä tuntea itsensä ulkopuoliseksi sekä oppia, kuinka toiseen voi luoda kontaktin. Matkustelu avartaa.

N Nizza. Kävin Nizzassa ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Kuuden päivän loma tuntui kolmelta viikolta. Ranskan Riviera tarjosi vuoria, merta, aurinkoa ja lyhyen matkan Cannesiin sekä Monacoon. Voisin asua Nizzassa. Ranskalaiset ovat tyylikkäitä.

”Jos uteliaisuus loppuu, elämä loppuu.”

O Onnela. Yksi urani kovimmista haasteista, Solsidan-sarjan suomalainen versio. Kaikki vertaavat sarjaa alkuperäiseen. Lisäksi tein ensimmäisen pääroolini televisiosarjassa. Paineisiin auttoi armollisuus ja se, että vaimoani näytteli Elena Leeve. Avioparin esittäminen onnistuu meiltä, koska olemme tehneet sitä vuosia Q-teatterissa.

P Pyöräily. Parasta, mitä tiedän. Ostin juuri uuden pappapyörän, jolla huristelen joka paikkaan. Loistava tapa tutustua uusiin nurkkiin.

Q Q-teatteri. Toinen teatterikorkeakouluni, jossa pääsin muun muassa Elina Knihtilän oppiin. Olen saanut tehdä näköistäni teatteria, joka tuntuu katsojamäärien perusteella kiinnostavan myös muita.

R Rytmi. Näyttelijän työssä rytmi tulee esiin dialogissa, lempimusiikkini LCD Soundsystem on rytmikästä. Joskus istun Rytmi-ravintolassa Hakaniemessä.

S Sulkapallo. Pelaan muutaman kerran viikossa Merihaassa. Ystävilläni ja minulla on Facebook-ryhmä, jossa on parikymmentä jäsentä. Huutelemme siellä peliseuraa. Olen tietenkin paras.

T Tosissaan, vaan ei tosikkona. Kiteyttää oleellisen. Jos tilanne lukkiutuu, se laukeaa usein siihen, että joku alkaa nauraa. Se, että on hauskaa, ei tarkoita, että toiminta olisi tehotonta. Vältän ryppyotsaisuutta.

U Uteliaisuus. Jos uteliaisuus loppuu, elämä loppuu. On maailman kiinnostavinta olla kiinnostunut kaikesta ympärillään olevasta. Se pitää hengissä.

”Tanssikulttuuria ylläpitävät vanhukset ovat loistavia.”

V Vegaani. Vegaaniksi ryhtyminen on yksi aikuisikäni merkittävimmistä kehollisista ja mielellisistä muutoksista. Se sai alkunsa Cowspiracy-dokumentista. En ole katunut päivääkään. Saan näin paremmin yhteyden ympäristööni ja itseeni. Laihduin myös yli kymmenen kiloa, mutta se ei ole pääasia. Haluan uskoa, että maailmaa voi muuttaa valinnoillaan.

W Will Ferrell. Niin röntti näyttelijä kuin olla ja voi. Ferrell on pähkähullu. Luulen, että hän ei mieti yhtään mitään, tekee vain.

X Xavier Dolan. Elokuvaohjaaja, 28-vuotias ihmelapsi, joka on tehnyt jo viisi pitkää elokuvaa. Äidin ja pojan suhteesta kertova Mommy on hieno.

Y Yhteisö. En tykkää työskennellä yksin paitsi kirjoittaessani. Ryhmä on kaiken a ja o. Mitä useammat aivot, sitä parempi.

Z Zoolander 2. Turvaleffani, jonka katson aina, jos minulla on paha mieli tai krapula. Elokuva on täysin aivoton, nauran vedet silmissä koko ajan. Kun tuttavani kutsui Zoolanderia Facebookissa paskimmaksi leffaksi ikinä, oli ihanaa vastata, että rakastan tätä.

Å Åke Blomqvist. YouTube-hittikaveri, jolta olen oppinut diskoa. Tanssikulttuuria ylläpitävät vanhukset ovat loistavia, kuten Aira Samulin. Haluaisin tanssia enemmän.

Ä Ässä- ja ärrävika. Onnittelen itseäni siitä, että olen puhetyöläinen. Se ei lapsena vaikuttanut itsestään selvältä. Kun olin aikani pärisytellyt ja leikkinyt ampiaista, opin ässän ja ärrän. Harjoitusten jälkeen paitani oli aina kuolassa.

Ö Östermalmin kauppahalli. Kaunis, klassinen kauppahalli on vakiokohteeni Tukholmassa. Kauppahalleissa ylipäätään on aina mahtava tunnelma. G

Juttu on alun perin ilmestynyt kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Näyttelijä Eero Ritala, 34, asuu avopuolisonsa kanssa Helsingissä.

Valmistunut teatterikorkeakoulusta, näytellyt Q-teatterissa vuodesta 2008. Voitti parhaan miespääosan Jussin viisi vuotta sitten elokuvasta Kulman pojat.

Esittää yhtä pääosista Rakkautta vain -sarjassa, joka alkaa kesäkuussa Yle TV1 -kanavalla.

Nähdään syksyllä Onnela- ja Donna-televisiosarjoissa.