Tekoälymiljonääri Peter Sarlin: "Ei ole olemassa teknologiaa, joka voisi tehdä kaiken sen, mitä ihminen tekee"
Tekoäly-yhtiön myynti teki Peter Sarlinista tunnetun, mutta häntä ei koskaan ole motivoinut vauraus, vaan vaikuttavuus. Miten ujosta urheilijapojasta kasvoi tekoälyn edelläkävijä?
Tietojärjestelmätieteiden tohtori Peter Sarlin ponnahti otsikoihin viime syksynä, kun hän nousi Suomen suurituloisten listan kärkisijoille. Hänen 2017 perustamansa tekoäly-yhtiö Silo AI oli vuotta aiemmin myyty amerikkalaiselle suuryritykselle 614 miljoonalla eurolla. Hänen tulonsa olivat 222 miljoonaa euroa.
Tekoälystä Peter kuitenkin kiinnostui tohtoriopiskelijana jo seitsemäntoista vuotta sitten. Raha ja vauraus eivät ole koskaan olleet hänelle keskeisiä arvoja.
–Koko ajan minua on motivoinut työn vaikuttavuus ja panos reaalimaailmaan. Yrityskauppa ei muokannut minun tai perheemme arkea. Emme ostaneet uutta autoa tai asuntoa. Lapset saivat uudet polkupyörät.
Yrityskauppa on mahdollistanut sen, että Peter pystyy tekemään entistä suurempia ja vaikuttavampia asioita. Hän haluaa rakentaa uutta tukemalla alkutaipaleella olevia teknologiayrityksiä, tiedettä ja tutkimusta.
Näin Peter haluaa antaa takaisin Suomen koulutusjärjestelmälle, jolta hän kokee saaneensa paljon.
–Hyväntekeväisyyttä voi harjoittaa usealla eri saralla, ja monenlainen hyväntekeväisyys on tärkeää. Ajattelen itse niin, että minun kannattaa tehdä niitä asioita, joista tiedän jotakin ja joissa pystyn antamaan myös jotain muuta kuin pelkästään rahaa.
Teesi 1: Kun yrittää, niin pärjää
Koulu ei kiinnostanut minua suuremmin, enkä panostanut siihen. Myöskään kotoa ei tullut vaatimusta, että hakeutuisin yliopistoon.
Nuorena minulla oli urheilijan identiteetti. Harrastin nuorena kilpatasolla jalkapalloa, yleisurheilua ja laskettelua. Päälajini oli käsipallo, jota pelasin turkulaisen HC Dennisin miesten joukkueessa sen parhaimpina vuosina niin Suomen kuin Euroopankin kentillä.
Armeijassa, jossa kävin Reserviupseerikoulun, pidin tietoisesti välivuoden urheilusta. Jos siihen mennessä olin ollut ujo urheilijatyyppi, joka oli pelännyt epäonnistumisia, niin armeijassa tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja sain poikkileikkauksen suomalaisesta yhteiskunnasta. Jollakin tasolla ymmärsin siellä, että kun yrittää, niin pärjää.
Armeija ehkä irrotti minut arjesta, jota olin elänyt. Sen jälkeen aloitin yliopisto-opinnot.
Uskalsin yrittää, kun löysin itseäni kiinnostavat aineet: kansantaloustieteen, matematiikan ja tilastotieteen. Suoritin viiden vuoden maisteriopinnot alle kahdessa vuodessa, mikä taitaa yhä olla Åbo Akademin ennätys. Minulle se ei ollut itsetarkoitus, asiat vain kiinnostivat.
Kun graduohjaajani lähti Tukholmaan, siirryin hänen mukanaan sinne ja aloitin väitöstutkimukseni taloustieteessä. Ensimmäisenä vuonna totesin, että uskon enemmän tekoälyyn ja koneoppimiseen liittyviin teknologioihin, etenkin siihen ongelmaan liittyen, joita olin ratkomassa. Tutkin finanssikriisiin liittyvää rahoitusjärjestelmävakauden valvontaa. Palasin Suomeen tekemään väitöskirjaa koneoppimiseen ja tekoälyyn liittyen, mutta niin, että olin puolet ajasta Euroopan keskuspankissa ja puolet ajasta yliopistolla.
Tutkijan asenne ei varmasti lähde minusta pois ikinä. Ajanpuutteen vuoksi en ole enää ehtinyt tehdä tutkimusta yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin. Olen kuitenkin koko ajan johtanut organisaatioita, joissa työskentelee tutkijoita. Esimerkiksi Silo AI:n työntekijöistä yli puolet on tohtoreita.
Akateeminen polkuni on vaatinut esiintymistä, ja nuorena ujous teki siitä epämukavaa. Vasta myöhemmällä iällä olen kokenut esiintymisen vähemmän epämukavana, mutta edelleen siihen kuuluu pieni jännitys ja hermostuneisuus. Pohdin, olenko sosiaalinen introvertti vai epäsosiaalinen ekstrovertti. Viihdyn ihmisten seurassa, mutta myös itsekseni. Saan energiaa ihmisten kanssa olemisesta, mutta minun ei tarvitse olla ison joukon keskipiste. Mieluummin en sitä ole.
Uskon siihen, että introverttina ihmisenä olen johtaja, jonka ei tarvitse aina olla huomion kohteena eikä äänessä vaan annan tilaa muille. Se tuo johtajuuteen omanlaisensa analyyttisen elementin. En sano, etteikö toisinkin voisi tehdä, mutta tämä on minun tapani olla johtaja.
Teesi 2: Mikään vaikuttava ei tapahdu hetkessä
Minussa on aina ollut uteliaisuus ja halu oppia uutta, ja olen sinnikäs ja periksiantamaton. Ne ovat tärkeitä ominaisuuksia, sillä viime kädessä mikään, jolla saadaan aikaiseksi merkittäviä vaikutuksia, ei yleensä tapahdu hetkessä.
Uusin teknologia on aina kiehtonut minua. Ehkä se, että olen ollut niin ihmistieteiden kuin teknologian maailmassa, tekee kuitenkin minusta vähän erilaisen ajattelijan tekoälyyn liittyen. Tekoäly on lähellä sydäntäni siitä näkökulmasta, miten me ihmiset hyödymme siitä. Se taas vaatii sekä ihmisen että teknologian ymmärtämistä. Ne, jotka pystyvät kehittämään tekoälyä, saavat aikaan parhaat tuotteet ja palvelut. Siksi Suomelle ja Euroopalle on kriittistä onnistua rakentamaan yrityksiä, jotka pohjautuvat viimeisimpään teknologiaan. Sen takia Suomessa pitää olla myös huippuosaamista ja -tutkimusta. Muuten Kiina ja Yhdysvallat ottavat ylivallan.
Rakentamissani organisaatioissa pyrin rakentamaan kulttuuria, jossa epäonnistumiset on sallittu ja jossa voi haastaa toisen ajatukset hyvää tarkoittaen. Tämä lähtee varmasti myös akateemisesta lähestymistavastani, jossa jatkuvasti haastetaan mielipiteitä. Koko akateeminen prosessi valmistaa tutkijan siihen, että hän pystyy argumentoimaan syvällisesti, mutta niin, että asiat pysyvät asioina.
Maailmani ei ole ollut ikinä vain Suomessa, vaan jo tutkijana toimin globaalilla tasolla. Sitä kautta myös kunnianhimoni ja ajatteluni on ollut samanlaista.
Teesi 3: Nöyryys kuuluu oppimisen kulttuuriin
Omasta arvopohjastani olen käyttänyt englanninkielistä ilmausta ambitious, yet humble, kunnianhimoinen ja nöyrä. Tietynlainen vaatimattomuus kuvastaa oppimisen kulttuuria, kokeilujen mahdollistamista ja virheiden hyväksymistä. Virheistä tulee toki oppia.
Etenkin nuorempana olin itsekriittinen. Vasta myöhemmin olen oppinut hyväksymään virheitä. Sinänsä itsekriittisyys ei ole huono asia. Minussa se näkyi aikaisemmin ehkä ujoutena ja varovaisuutena. Myöhemmin olen saanut enemmän uskallusta ja selkänojaa: hyväksyn sen, että kun olen asettanut riman korkealle, en välttämättä onnistu kaikessa. On hyväksyttävä virheet, jotta pystyn oppimaan ja kehittymään jatkuvasti.
Voin olla armoton itseäni kohtaan. Epäonnistuminen on silti jollakin tasolla tapa päästä eteenpäin. Olen myös suhteellisen kilpailuhenkinen, mutta kilpailen itseni kanssa ja haluan kehittää itseäni sen sijaan, että keskittyisin muihin. Se on seurausta varmaankin monesta asiasta: nuoruudestani ja urheilutaustastani, mutta myös luonteestani.
Olen ollut siinä määrin onnekas, että olen aina saanut työssäni tehdä asioita, joista olen ollut innoissani ja joita olen pitänyt merkityksellisinä. Etsin tasapainoa kovatahtisen työn ja perhe-elämän välillä ja koen, että olen onnistunut löytämään sen aina jollakin tavalla, vaikkei se ole helppoa.
En ole välttämättä ensimmäisenä tuomassa uutta teknologiaa perheeni arkeen. Uskon, että meillä on aika tavallinen tapa suhtautua siihen. Lapsillamme ei ole muita aikaisemmin uutta teknologiaa, esimerkiksi uusimpia puhelimia. Monen muun perheen tavoin ajattelen, että lasten puhelimen käyttöä on hyvä rajoittaakin.
Liikunta ja urheilu ovat pysyneet mukanani aina. Se on olennaista elämän tasapainon kannalta. Harrastan kuntosalilla käyntiä ja juoksua – myös pidempiä, maratonmittaisia matkoja. Omistan urheilukellon, mutta en käytä sitä. Olen oppinut tuntemaan oman kehoni niin hyvin, etten koe tarvitsevani laitteita.
Teesi 4: Tekoäly ei korvaa ihmistä
Tekoäly ei voi koskaan korvata arvoja, tunteita, perhettä ja muita ihmissuhteita eikä sosiaalisia taitoja. Ihminen pysyy ihmisenä riippumatta siitä, millaista teknologiaa hänellä on käytössään. Haemme merkityksellistä tekemistä ja elämää.
Yksittäisissä, rajatuissa asioissa tekoäly peittoaa meidät ihmiset jatkuvasti, mutta ei ole olemassa teknologiaa, joka voisi tehdä kaiken sen, mitä ihminen tekee ja paremmin. Ihmisellä on rooli ja tehtävä arvontuotannossa, vaikka tekoäly auttaakin meitä.
Tekoäly ei ole yksi teknologia vaan erilainen riippuen siitä mihin sitä käytetään: kehitetäänkö itseohjautuvaa autoa, keskustelevaa tekoälyassistenttia vai tuleeko se osaksi esimerkiksi ruohonleikkuria. Kaikessa, missä on sähköä, on myös tekoälyä.
Tekoäly itsessään ei tuota arvoa, vaan keskeistä on, miten hyvä tuote on ja miten se tulee osaksi arkeamme. Siinä prosessissa unohtuu, kuka on kehittänyt mitäkin. Emme edes tiedä, missä kaikkialla tekoälyä käytetään. Esimerkiksi kuvantamislaite auttaa löytämään syöpäsoluja. Se on lääkärin työkalu, jossa tekoäly on osa tuotetta. Emme ymmärrä myöskään kaikkea, mitä algoritmeissa ja tekoälymalleissa tapahtuu.
Teknologia on aina kehittynyt. Olemme siirtyneet hevosista autoihin, muistiinpanoista koneoppimiseen. Teknologiassa on myös aina tapahtunut niin, että siinä vaiheessa, kun se tulee kaikkien käyttöön, emme välttämättä tiedä siitä sen enempää. Itse tiedän teknologiasta ja tekoälystä enemmän, koska se on ammattini. Sitten toisaalta on monia asioita, joista en tiedä mitään.
Teesi 5: Arvopohja on tärkeintä
Äitini on ollut yksinhuoltaja ja matkailualan yksinyrittäjä, mikä on tarkoittanut sitä, että kaikki ei ole ollut helppoa. Ei ollut varallisuutta tehdä kaikkea mahdollista. Silti minulla oli turvallinen lapsuus ja nuoruus. Olen saanut rakkautta, jota lapsi tarvitsee.
Kotona sain arvopohjan, joka perustuu luottamukseen ja avoimuuteen, eikä pelkästään perheen kesken vaan laajemmin ihmisiä ja maailmaa kohtaan. Äidin työ matkailualalla altisti myös minut erilaisille ihmisille, kulttuureille ja tavoille. Ne näkyivät arjessamme. Kotonamme vieraili monenlaisia ihmisiä. Äitiini minulla on yhä läheinen suhde.
Olen joutunut tekemään töitä sen eteen, että sain ensimmäisen matkapuhelimeni tai muuta haluamaani. Se on määritellyt ajatteluani: asioiden eteen pitää tehdä töitä, ja niihin pystyy myös vaikuttamaan, kun tekee töitä.
Harva hakeutuu tutkijan uralle, jos tavoitteena on vauraus. Tutkijana elin monta vuotta pienillä stipendeillä. Kaksi ensimmäistä lastamme syntyivät niinä vuosina ja elimme hyvää elämää. Lapseni saavat samanlaisen kasvatuksen kuin minä: he joutuvat tekemään töitä ansaitakseen rahaa, jota voivat sitten käyttää haaveilemiinsa asioihin.
Teesi 6: Merkitykselliset asiat vaativat resursseja
Visuaalisuus on ollut minulle aina tärkeää. Lapsuudenkodissani oli taidetta ja antiikkia, joten ne ovat olleet luonteva osa arkeani pienestä asti. Yksinhuoltajan lapsena minut myös laitettiin mukaan monenlaisiin kerhoihin ja kesäleireille. Opin monimuotoisuudesta ja myös luomaan suhteita erilaisten ihmisten kanssa.
Neljä vuotta sitten ostin takaisin sukumme kartanon, jonka se oli menettänyt vuonna 1970, ja aloin kunnostaa sitä. Perheeni koti on nyt siellä. Myös äitini asuu pihapiirissä. Kartanolla on ollut asutusta 1500-luvulta asti, ja suurin osa rakennuksista on 1700-luvulta. Tiluksilla on ollut aikanaan karjaa, oma meijeri, leipomo ja pullapuoti. Ne eivät välttämättä palaa, mutta hevostalli siellä on.
Kartanossa ei ole yhtä tyylillisesti oikeaa aikakautta. Olen hakenut kunnostamisessa tunnelmaa, joka siellä on aikoinaan ollut. Hanke on minulle merkityksellinen. Sen takia hyväksyn sen, että se vaatii paljon resursseja.
Osa kartanon kalusteista ja taideteoksista oli jo lapsuudenkodissani, joten ne ovat nyt päässeet muuttamaan takaisin. Minulle on tärkeää, että ne assosioituvat johonkin ympäristöön tai tunnelmaan. Läheisimmiksi koen Suomen taiteen kultakauden teokset, joista muutamia oli jo lapsuudenkodissani. Minua puhuttelevat erityisesti Pekka Halosen ja Tove Janssonin työt. Halosen taiteessa näkyy Suomen kansallismaisema eri vuodenaikoina. Janssonin teoksista minulle on rakkain hänen maalauksensa Sjöhästar, jonka hankin kotiimme, kun nuorin lapseni oli aloittanut hevosharrastuksen. Ja kyllä, minulle luettiin pienenä Muumi-kirjoja. G
Juttu on julkaistu Gloriassa 5/2026.
Peter Sarlin, 39
Tietojärjestelmätieteiden professori 2014 alkaen. Perusti tekoäly-yhtiö Silo AI:n 2017. Se myytiin suurimassa eurooppalaisessa tekoäly-yrityskaupassa AMD:lle 2024.
Perusti fyysisen tekoälyn yhtiön NestAI:n ja kvanttiyhtiö Gutwon 2026. Tukee teknologiayrityksiä, tiedettä ja tutkimusta Foundation PS:n ja PostScriptumin kautta. Åbo Akademin tietojärjestelmä-tieteen dosentti, Aalto-yliopiston työelämäprofessori. Asuu puolisonsa ja kolmen lapsensa kanssa Turussa.
