”Kapen erikoinen” on kulkenut huippukokki Kari Aihisen matkassa jo yli 20 vuotta.

Keittiöpäällikkö ja ravintoloitsija Kari ”Kape” Aihinen kokkasi currylla maustettua savulohipastaa jo parikymppisenä työskennellessään pizzeria Denniksessä keittiömestarina. Reseptiin liittyy paitsi nuoruuden nostalgiaa, myös vähän romantiikkaa.

”Tätä kokkailin paljon myös silloin, kun rouvan kanssa rakastuttiin. Tapasimme kylpylähotelli Caribian pikkujouluissa, joissa minä olin kokkina ja Henriikka töissä respassa. Tänä vuonna juhlimme jo 16-vuotishääpäivää”, Kape kertoo.

Arkisin huippukokki ei laita ruokaa töiden ulkopuolella, vaan talouden pyörittäminen on vaimo Henriikka Aihisen vastuulla.

”Tuskin Saku Koivukaan menee töiden jälkeen heti lämimään kiekkoa pihalle”.

Pasta ei saa olla raakaa eikä ylikypsää, ja lohi pitää repiä mukaan isoina paloina vasta viime hetkellä, ettei se mene mössöksi.

Lomalla asiat ovat kuitenkin toisin. Silloin Kape ottaa poikansa, 7-vuotiaan Kasperin ja 4-vuotiaan Vernerin, mukaan kauppareissulle ja antaa ”jätkien” auttaa raaka-aineiden valitsemisessa.

Savulohipasta on helppo ja nopea tehdä, mutta vaatii herkkyyttä. Pasta ei saa olla raakaa eikä ylikypsää, ja lohi pitää repiä mukaan isoina paloina vasta viime hetkellä, ettei se mene mössöksi.

”Jätkät aina pyytävät sitä innokkaasti, mutta eivät lopulta sitten tykkääkään kastikkeesta ja syövät pelkät pastat”, hän nauraa.

Kapen bravuuria nautti myös 11-lapsinen perhe Kaappaus keittiössä -tv-ohjelmassa.

”En tiedä, söivätkö he vain tv-kameroiden pakosta, mutta koko 13-henkinen porukka ainakin vaikutti pitävän siitä”.

 

Currylla maustettu savulohipasta

Tuoretta tilliä

200 g kylmäsavulohta

200 g lämminsavulohta

puolikas purjo

Voita paistamiseen

3 tl curryjauhetta

3 dl kuohukermaa

1/2 prk crème fraîchea

1rkl sitruunamehua

suolaa

mustapippuria myllystä

pastaa (esim. spagettia tai pennepastaa)

Silppua tilli ja leikkaa lohet reilun kokoisiksi paloiksi. Tarkista, että kala on ruodotonta.

Pilko purjo ja paista sitä voissa kevyesti niin, että pinta ei ruskistu. Lisää curry ja anna kypsyä vielä hetken, kunnes purjo pehmenee hieman. Lisää kerma ja keitä kastiketta kokoon noin 5 minuuttia.

Kaada lohipalat joukkoon ja sekoita varovasti. Viimeistele ranskankermalla, sitruunamehulla ja tillisilpulla. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Tarjoa spagetin tai pennepastan kanssa ja tee lisukkeeksi värikäs salaatti.

Kuka?

Kari Aihinen

* Ravintoloitsija ja keittiöpäällikkö.

* Avasi kesällä ravintola Rosterin Kauppatorin laidalle yhdessä Paul Hickmanin kanssa. Asuu Helsingin Kampissa yhdessä vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.

* Ruokapahe: Olen huono syömään aamupalaa. Kiireessä syöminen menee joskus kahvi- ja vissyosastolle.

* Lempiravintola: Takuuvarma ravintola Strindberg. Hyvä henkilökunta ja kodikas tunnelma.

Helsingin Sanomien palkittu toimittaja Ilkka Malmberg sairastui elokuussa haimasyöpään ja menehtyi sairauteen joulukuussa. Elämän Aakkosissa oli päällimmäisenä kiitollisuus kaikesta koetusta. 

A Aleksis Kivi. En väsy ihastelemasta ensimmäisen suomenkielisen romaanin Seitsemän veljeksen kieltä ja rakennetta. A voisi olla myös Alastalon salissa. Volter Kilven kieltä voisi nauttia nukkumaan mennessä pienen katkelman kuin hyvän viskin.

B Beatles. En soita kotona musiikkia, kuuntelen vain mitä Ylen Radio 1 tarjoaa. On hämmästyttävää, kuinka Beatles-melodian yllättävä kuuleminen vie minut menneisyyteen kuin aikakone.

C Celsius. Tykkään äärisäistä. Suomessa helle suistaa kaupungin raiteiltaan ja paukkupakkasella on jylhää ja juhlallista. Siksi rakastan vuodenaikojen vaihtelua. Tropiikissa olisi tylsää.

D Demokratia. Pohjoismaat. Mikä aarre meillä onkaan. Se on hankalaa ja se ei aina tunnu toimivan, mutta siitä emme saa ikinä luopua.

E Elämälle kiitos.

F Fyysisyys. Kasvoin aikana ennen kuntosaleja. 181-senttisenä pidin itseäni pitkänä, mutta olimme laiheliineja vailla lihaksia. Nuorempien keskellä olen pieni ja hintelä, ja se harmittaa minua.

G “Es ist genug”, Bachin koraali (BWV 60). Tämä riittää. Tuli pian mieleeni diagnoosin jälkeen. Jostain syystä ajatus oli ollut mielessäni koko kauniin kesän.

H  Oikeastaan ha, Hehtaari. Tuo sattumanvarainen pläntti suota ja kalliota Posiolla, aikoinaan Suomen halvin hehtaari. Olen tehnyt siitä toistasataa juttua ja yhden kirjan. Yli 19 vuodessa se on opettanut minulle paljon: miten selviytyä pakkasessa ja pimeydessä, mutta ennen kaikkea sen kautta olen katsonut Suomea toisinpäin – pohjoisesta etelään, syrjästä keskukseen. Olen saanut ystäviä, mökin, upeat pohjoisen vuodenajat, ja nyt siellä vierailee jo seuraava sukupolvi.

I Isä. Minulla ei ollut isää. Sellainen piti yrittää kuvitella. En oikein osannut. Mutta aloin surra sitä vasta aikuisena. 

J Jokela. Olen seissyt valokuvaaja  Markus Jokelan kameran vieressä reportaasikeikoilla kolme vuosikymmentä. Se on opettanut havaitsemaan ja näkemään. Mikä onkin reportaasia tehdessä tärkeintä. En oikein usko haastatteluun.

K Kuolema. Syksy, lumi, kuolema ovat kielessämme hyvin vanhoja sanoja. Ne tulevat kaukaa. 

L Lehtimies. Tykkään siitä tittelistä, siinä on paperia ja painomustetta. En kuulunutkaan tähän hätäiseen digiaikaan.

M Metsä. Mielestäni Suomen kaunein sana. Murteissa se taipuu villisti.( Mettässä, metäsä,  mehtässä, mehtäsä jne.)

N Nostalgia. En ole nostalginen. Ennen oli huonommin. 

O Onni. Se ei ole sama kuin ´happiness`. Sitä voi toki yrittää tavoitella, mutta se tulee odottamatta ja katoaa yllättäen.

P Perhe. Vaimoni Katan kanssa lähdimme “vaeltamaan yli elon ohdakkeisen mäen”. Se on ollut rämpimistä ja rakkautta. Meillä on kolme kouluikäistä hienoa poikaa. Isättömyydestäni johtuen poikien kasvattaminen on ollut vaikeaa, mutta vähän väliä ylpeys valtaa minut: millaisia miehiä heistä onkaan tulossa! Lisäksi minulla on aikuinen tytär edellisestä avioliitosta. Hänen kanssaan oli aivan erilaista: Isä oli aina ihailun kohde. 

Q Qu’est-ce que c’est? Koko elämäni olen paininut ranskankielen kanssa. Joskus kysyy itseltään, kannattiko se?

R Rehellisyys. Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että on parempi tulla huijatuksi kuin itse huijata. Sellainen ajattelu on pitkää pohjoismaalaista perintöä. Siitä ei saa tinkiä. 

S Saattohoito. Se voi kuulostaa toivottomalta, mutta ei se minusta sitä ole ollut. Voit keskittyä siihen mikä on tärkeätä, ja tiedät että sinusta pidetään hyvää huolta.  Helsingin Terhokoti on kaikkien kehujensa veroinen. Jokaisella pitäisi olla oikeus sellaiseen rauhalliseen kuolemaan. 

T Tanttu, Juha Tanttu. Minulta on usein kysytty journalistista esikuvaa. En pitkään osannut nimetä sitä, mutta kyllä se taitaa olla Hesarin edesmennyt Juha Tanttu, Lauantaisivujen vetäjä, hiljainen Kadunmies. Hän oli aivan erilainen kuin minä: hiplaili kankaita, maisteli viinejä, arvioi ravintoloita, piipahteli taidenäyttelyissä, ja  poistui Helsingin keskustan kortteleista vain mennäkseen jonkin muun pääkaupungin keskustaan. Hän oli hifistelijä ja elitisti. Mutta hän oli oikea Kynämies, jonka teksti ei vaatinut paljon tilaa, mutta jonka havainnot olivat äärimmäisen tarkkoja. 

U Ulkomaat. Nuorena luuhasin vuosia rinkka selässä pitkin maailmaa. Halusin asettua asumaan ulkomaille. Opiskelin aina kieliä. Haaveilin kosmopoliittisesta urasta. Kävi aivan päivastoin: vaikka olen saanut työssäni matkustaa paljon, päädyin kuvaamaan ennen muuta Suomea, suomalaista arkea. 

V Valo. Kauneimpia radiosta kuultavia lauseita on “Yötön yö on siirtynyt Posion korkeudelle”. Rakastan kesäöitä ja masennun etelän loskaisessa kaamoksessa. Pimeän ajan kestää, kun tietää että kohta tulee taas kirkas kevät, ja valoa on enemmän kuin silmiin mahtuu. 

W Wikipedia. Wikipedia on toivoa luova esimerkki siitä,kuinka suurta nimettömät ihmiset voivat yhdessä vapaaehtoisesti ja omalla ajallaan saada aikaan.

X X on kiehtova kirjain: Marx, Hendrix, Naxos, Luxor, Texas, Mexico, Oaxaca. Nyt x-kirjainta näkee paljon lääkkeiden nimissä. 

Y Yksinäisyys. Viihdyn erittäin hyvin yksinäni, en pitkästy koskaan. Mutta olen nuorena kokenut, miten lohdutonta ja lamauttavaa yksinäisyys voi olla. Silloin ei viihdy omassa seurassaan eikä löydä tietä toisten ihmisten luo.

Z Syvä uni on paras lääke. 

Å Å on vähemmistön kirjain. Suomenruotsalaisilta meillä on paljon opittavaa. Ollaan yhdessä, tehdään yhdessä, pidetään huolta, luotetaan ihmisiin.

Ä Äiti. Äitini on syntynyt vuonna 1927. Harva suunnittelee laitteita hänen ikäisilleen. Kännykät, hipaisukytkimet, kodinkoneet, radiot, televisiot, automaatit, suihkusäätimet ja jopa valokatkaisimet on tehty hänelle käyttökelvottomiksi. Surkeaa vanhusdesignia.  

Ö Öljymäki. Kaupungeista minulle on tärkein Jerusalem. Siellä mikään ei ole unohtunut. 60-vuotispäiväni aamuna sain herätä The American Colony hotellissa Itä-Jerusalemin arabikaupunginosassa. Onneksi ehdin näyttää sen vaimolleni: arabikorttelien uhma, äärijuutalaisten kiihko, Jerusalemin koko hulluus. Muuri, Hebron, siirtokunnat, tiesulut. Olisinpa saanut vielä kerran nähdä auringonlaskun Öljymäeltä. Mutta antaa olla: Hieno se on täältäkin. 

 

 

 

Rakastan muotia. Siinä yhdistyvät estetiikka, taide, luovuus, bisnes ja elävä kulttuurihistoria. Esimerkiksi Helsingin näyttelyn vuoksi nyt ajankohtainen japanilainen taiteilija Yayoi Kusama on tehnyt paljon muotia ja yhteistyöhankkeita muun muassa Louis Vuittonin kanssa. Samoin minihame yhdistyy edelleen monien mielessä 1960-luvun naisten vapautusliikkeeseen.

Siksi minusta on harmi, että muotiin suhtaudutaan usein niin rajoittuneesti. Toisessa ääripäässä ajatellaan, että muoti on turhanpäiväistä hömpötystä, vaikka jokainen meistä ihan joka aamu kuitenkin pukeutuu ja viestittää sillä jotain.

Moni muodin sisäpiiriläinen – esimerkiksi suunnittelijat, stailistit ja muotitoimittajat – taas suhtautuu muotiin ankaran vakavasti. Huumori on lähestulkoon kielletty.

Muoti kuuluu kaikille, ja juuri siksi se saaolla myös hauskaa leikittelyä.

Totta kai muoti pitääkin ottaa vakavasti siinä mielessä, että se on isoa kansainvälistä bisnestä. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että keskustelu tyrehtyy, jos puheenvuoroa ei esitä juuri oikeanlainen muotiyksilö – se huipputrendikäs sellainen.

Muoti kuuluu kaikille, ja juuri siksi se saa välillä olla myös hauskaa leikittelyä. Enkä nyt tarkoita sitä, että saman tien pitäisi siirtyä siististä jakkupuvusta kreisiin kullattuun halattiin, vaan sitä, että muoti voisi paljon enemmän heijastella persoonaamme ja fiiliksiämme. Kannustan itseänikin irrottelemaan enemmän. Ostin juuri hillityn kullanhehkuiset housut, kohta uskaltaudun ne päällä myös töihin.

Joskus tuntuu, että me muoti-ihmiset otamme itsemme niin vakavasti sen vuoksi, että haluamme niin kovasti tulla vakavasti otetuiksi. Voi kuitenkin olla vakavasti otettava ja silti hauska.

 

On kummallisen kiinnostavaa lukea sisustuslehdistä kotien omistajien pieniä mieltymyksiä, kotitotuuksia. Niitäkin, jotka eivät liity heidän kotiinsa.

Mitä ilman et voisi elää? "Kakkua." Mitä hajuvettä käytät? "Jo Malonen Amber & Lavenderia." Kuka on lempitaiteilijasi? "Modigliani." Itse kuiskaan näiden kysymysten perään utelun: Millä rahalla tämä talo, piha, sisustus tai himoitsemasi Yves Kleinin pöytä hankittiin?

Ymmärrän, että kysymykseni on alhainen. Jos ihminen on hyvää hyvyyttään päättänyt jakaa inspiraatioksi muille kotinsa, pitäisikö hänen vielä levittää velkansa, perintönsä, rahoituksensa ja rahavirtansa minun tietooni?

No, olisihan se kiinnostavaa.

On niin kutkuttavaa miettiä, millä rahalla eräskin pianisti ja design-mattokaupan omistaja on rakentanut Portugalin rannikolle valtavan design-linnan vain viikonlopun vetäytymisiin.

Onko hän tehnyt matoilla ison omaisuuden? Onko kumppani varakas tai suku? Tuliko hyvät rahat avioerossa? Toisin sanoen: onko kaikki silmien eteen levitetty ihanuus edes teoriassa mahdollista kenelle vain (minullekin) – vai onko syytä tyytyä hiukan vaatimattomampiin unelmiin?

Mietin omia kotiostoksianikin välillä rahan näkökulmasta. Miten ihmeessä minulla oli vuosia sitten varaa ostaa niin kallis nojatuoli? (Olin palkkatöissä, tulot olivat säännölliset.) Tai miten pystyin ostamaan vanhan talonpoikaiskaapin? (Äiti antoi rahalahjan, ja halusin käyttää sen johonkin, josta jää muisto.)

Muistan vieläkin tyttärien hämmästyksen, kun en antanut ostaa kalliita avokadoja mutta samana iltana kotiin kannettiin tassuamme. Puolustauduin. Pidin pienen luennon siitä, että tassuamme oli iloa tuottava investointi, joka maksaisi itsensä vielä takaisin.

Oikeastaan eniten kiinnostaa, mistä ihmiset ovat luopuneet - vaikka väliaikaisesti - jotta uusi koti, sisustus tai huonekalu on voitu hankkia. Viisas ihminen lausui kerran, että eniten elämässä tuottavat lopulta iloa ne asiat, joiden eteen on joutunut hiukan ponnistelemaan.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 9/2016.

Miss Piggy

Hanna Jensen: "Millä rahalla tämä talo hankittiin?"

Jos hirveästi kiinnostaa verotoimistosta voi käydä katsomassa, mitä kukin tienaa. Myös yritysten taloustiedot ovat saatavilla. Asuntolaina on aika yleinen tapa säästää. Ensiksi ostetaan pieni asunto, sitten suurempi ja ehkä vielä kolmaskin. Monet ihmiset myös sijoittavat asuntolainan ohessa. Ei sen tarvitse olla isokaan summa. Kun jossain vaiheessa aloittaa, myös korolle alkaa kasvaa korkoa. Portugali on Euroopan köyhimpiä maita, sieltä saa ostaa edullisesti huviloita. Muitakin paikkoja on,...
Lue kommentti
Haluaisin nähdä naapuri peran ...

Hanna Jensen: "Millä rahalla tämä talo hankittiin?"

Minusta olisi ihana lukea jostain lehdestä /blogista juttusarja "näin me asumme" . Juttusarja olisi kuvannut "tavallisten" / lähiöiden / suomen mittakaavassa pieni tuloiste / ei sisustusta harrastavien koteja. Minusta sisutukseen erityisesti panostaminen on harrastus. juuri mieheni kanssa puhuttii ettei harrastuksiin menevää rahamäärä kannata alkaa yhteen laskee - harrastaa jos on vara ja jos ei vara niin jotenkin sitä intohimoista harrastusta saa aina rahoitettua. Meillä on tavallinen koti (...
Lue kommentti

Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorin ja Sverker Littorin ovat sielunkumppaneita, jotka jakavat yhdessä niin jokapäiväiset iltapäiväkahvit kuin kaukomatkatkin. Kahden nautiskelijan liitossa arkikin on juhlavaa.

Pauliina Laitinen-Littorin ja Sverker Littorin tapasivat Tukholmassa, kun taideasiantuntijana työskentelevä Pauliina oli siellä etsimässä arvokkaalle Picassolle ostajaehdokkaita.

”Heti kun tapasin Sverkerin, hän oli niin läheinen, että tuntui kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni, aivan kuin isän tai äidin. Meillä on hirveän voimakkaasti yhteensopivat feromonit. Ne tuntee, vaikka toinen joskus ottaisi päähän.”

Pariskunta meni naimisiin pienesti ja intiimisti New Yorkin Suomalaisessa kirkossa pari vuotta sitten.

”Häät olivat erittäin romanttiset ja pienet, mutta ystävät tykkäsivät vähän huonoa, joten järjestimme myöhemmin isot hääjuhlat Etiopiassa.”

Sverker on sopeutunut mainiosti asumaan Helsinkiin. Hän kuuluu tukholmalaiseen Sällskapet-herrasmieskerhoon, jolla on veljesklubeja ja sitä kautta ystäviä ja tuttuja ympäri maailman.

”Sverker on täysverinen herrasmies, ja olen jo tottunut siihen”, Pauliina nauraa.

Tyylit sulautuivat yhteen

Pariskunnan kotioven vieressä rappukäytässä on valokatkaisijan yläpuolella valokuva marsalkka Mannerheimistä. Kuvan toisella puolella on Suomen ja toisella puolella Ruotsin lippu. Mannerheim on sekä Pauliinan että Sverkerin ihailun kohde.

”Mannerheim oli Suomea suurempi johtaja ja kosmopoliitti”, Pauliina sanoo.

Persoonallinen rappukäytäväkoriste vihjaa, millainen koti oven takana on.

”Täällä asuu kaksi aikuista, joilla oli jo ennen yhteenmuuttamistaan paljon antiikkia ja taidetta. Toinen tykkää kustavilaisesta ja barokista, toinen empiretyylistä ja nykytaiteesta. Siitä syntyy tällainen bohemian chic -tyyli”, Pauliina nauraa.

Pauliinan ja Sverkerin kaksikerroksisen kodin ylellisyyksiä ovat poreamme sekä kattoterassi, jossa etenkin Sverker haluaa juoda aamukahvinsa niin usein kuin mahdollista.

”Eräänä perjantaina Sverker alkoi pohtia, että olisi kiva lähteä jonnekin. Maanantaina olimme Keniassa.”

Pramea arki

”Lapsuuteni onnellisimpiin hetkiin kuuluivat tiistai-iltapäivät, jolloin äiti piti vapaata parturi-kampaamostaan. Silloin menimme kahvilaan, sain sacher-leivoksen ja kaakaon ja sen jälkeen ostimme minulle jonkin ihanan vaatteen.”

Nykyään Pauliina jatkaa arjen luksushetkiä aviomiehensä kanssa. Joka päivä he menevät yhdessä iltapäiväkahville kulman takana sijaitsevalle perinteiselle Ekbergille, ottavat cafe au laitit ja suklaaunelmat, ja suunnittelevat uusia matkoja.

Kotona myös soi jatkuvasti musiikki. Tällä hetkellä Andrea Bocellin mahtipontiset hitit.

”Meillä kuunnellaan joko romanttisia hittejä tai klassista musiikkia. Afrikkalaista musiikkia tykkäämme kuunnella myös, mutta sitä ei voi laittaa aina soimaan, sillä tulee heti hirveä himo lähteä Afrikkaan!”

Senkin juppi!

”Kun olimme vähän aikaa sitten Porissa käymässä, Sverkerille huudettiin kadulla suomeksi: Senkin juppi! Sverker on siitä ylpeä, sillä hänen mielestään juppi on kehu”, Pauliina kertoo huvittuneena.

Ruotsalaisen herrasmiehen tavoissa on ollut jonkin verran totuttelemista Pauliinalle, mutta Sverker on ollut hyvä opettaja.

”Sverkerin tuttavapiirissä ei koskaan puhuta rahasta, vaan korostetaan humanistisia arvoja ja sivistystä. Ja jos ostetaan uudet metsästysvaatteet, ne mieluusti liataan ensin, jotta ne näyttävät siltä, että ne on peritty.”

Herrasmiestyyliin kuuluvat myös täysin rypyttömät paidat, kalvosinnapit sekä kiiltävät kengät, joiden sisällä pidetään öisin lepolestejä.

Rakkaus taiteeseen iski

”Nuorena en tykännyt nuorena taiteesta yhtään”, nauraa Pauliina.

”Minua kiinnostivat vain antiikin aika ja kaksi tuhatta vuotta vanha taide. Menin yliopistoon opiskelemaan latinaa ja klassillista arkeologiaa. Olen humanisti koko sielultani!”

Taide oli kuitenkin Pauliinan perheessä lähellä. ”Äidin sisko Helinä Kalliolevo alkoi 70-luvulla menestyä paikallisena kuvataiteilijana ja piti paljon näyttelyitä.”

Taidekipinä iski Pauliinaan 80-luvun lopun juppivuosien taidebuumin aikana.

”Olin jo menossa pankkiin ottamaan lainaa, että nyt sijoitan taiteeseen ja rikastun. Isä sanoi, onneksi, että ei missään nimessä. Ei tarvinnut opetella taidesijoittamisen virheitä kantapään kautta.”

Nopeasti sen jälkeen iski pankkikriisi ja lama. Pauliinalle jäi kuitenkin kipinä taiteeseen, ja hän vaihtoi pääaineensa yliopistolla kulttuurihistoriaan.

”22-vuotiaana päätin, että taidekauppa on se, mitä tulevaisuudessa teen. James Bond -elokuva Octopussy innoitti minua ymmärtämään intohimoni. Siinä oli Fabergé-munia ja kansainvälistä taidekauppaa. Olen edelleen pysynyt valinnassani, haluan tietää alastani kaiken.”

 

”Ruotsalainen yläluokka suorastaan kilpailee syntymäpäiväjuhlillaan. Kerran menimme lentokentälle ja tiedossa oli vain, että destination unknown. Syntymäpäiväsankari oli vuokrannut kaksi Boeing-lentokonetta ja lennätti 300 ihmistä Marrakeshiin Marokkoon.”

Matkustelua ja yläluokan juhlia

Pauliina on ollut intohimoinen matkustelija lapsesta saakka.

”19-vuotiaana olin jo käynyt pelkästään Lontoossa parikymmentä kertaa.”

Nyt hän on löytänyt yhtä ahkeran reissaajan aviomiehekseen. Sverker tekee työkseen ulkomaankauppaa ja on muun muassa Etiopian kunniakonsuli. Afrikkaan saattaa toisinaan tulla äkkilähtö.

”Eräänä perjantaina Sverker alkoi pohtia, että olisi kiva lähteä jonnekin. Maanantaina olimme Keniassa.”

Kuukaudessa pari käy ulkomailla ainakin pari kertaa.

”Tänä vuonna olemme olleet, hetkinen, Kaliforniassa, Keniassa, Berliinissä, tietysti Tukholmassa ja Skoonessa monesti, Shanghaissa, kaksi kertaa Pariisissa, kolme kertaa Italiassa ja olemme menossa vielä ainakin Ams-terdamiin ja Thaimaahan.”

Empirekirjepöydällä on pinossa ruotsinkielisiä kutsuja ”kalaaseihin”, jotka ovat usein ystävien syntymäpäiväjuhlia.

”Ruotsalainen yläluokka suorastaan kilpailee syntymäpäiväjuhlillaan. Kerran menimme lentokentälle ja tiedossa oli vain, että destination unknown. Syntymäpäiväsankari oli vuokrannut kaksi Boeing-lentokonetta ja lennätti 300 ihmistä Marrakeshiin Marokkoon.”

 

Löhötäkin pitää

Pauliinan työhuoneessa on löhösohva, jolla makoilu on Pauliinalle tärkeää.

”Ihmisellä on kuulemma joko siivoamis- tai löhöämisgeeni. Toisaalta kun aloitan siivouksen, en oikein voi lopettaa sitä.”

Pauliina rentoutuu muun muassa lukemalla Svensk Damntidning -aikakauslehteä ja katsomalla elokuvat Netflixistä ruotsinkielisillä tekstityksillä. Siinä samalla treenautuu kielitaito.

”Tykkään myös tosi paljon katsoa vanhoja tv-sarjoja, kuten Dallasia ja Dynastiaa, ja seurata sen ajan muotia.”

Lahjaksi vaakuna

Pauliinan ja Sverkerin kodissa riittää katsottavaa. Ulko-oven yläpuolella asunnossa on näyttävä vaakunatyyppinen kuvanveistäjä Kaj Lindgårdin tekemä reliefi (kuvassa) joka on Pauliinan syntymäpäivälahja Sverkerin 60-vuotispäiville vuoden takaa.

”Halusin ensin siihen teoksen, jossa Sverker syö alastomana viinirypäleitä. Sverker ei kuitenkaan innostunut ideasta”, Pauliina nauraa.

Littorin ei ole aatelissuku, mutta Sverker on viettänyt lapsuutensa Lindevadin kartanossa Itä-Götanmaalla. Siellä perheellä oli jalostussonneja ja -sikoja, ja Littorinien sonnit saivat lukuisia palkintoja ”sonnien misterkilpailuissa”. Hopeapokaalit ovat kunniapaikalla ruokapöydän vieressä.

Kartanon omistaa nykyään Sverkerin serkku, Sverkerillä on muistona lapsuudenkodistaan suuri maalaus. Olohuoneen muut isot maalaukset esittävät isovanhempia.

Pauliinan tärkein esine on kookas, kultakehyksinen peili.

”Se on ollut mukana syntymästäni asti kaikissa kodeissani.”

Juttu on alun perin julkaistu marraskuun 2016 Gloriassa.

Juttua muokattu 24.11. klo 14.49: Korjattu laulaja Andrea Bocellin virheellinen kirjoitusasu.

Veini Saksanhirviniemi

Taideasiantuntijan ja herrasmiehen täydellinen liitto: Kaukomatkoja ja yläluokan juhlia

Miekii kuulun yläluokkaan. Tunnen sielukumppanuutta ym. pariskuntaa kohtaan. Olen heidän lailla intohimoinen matkustaja myös. Viime viikolla matkustin täältä Vallikalliosta Perkkaan K-Markettiin kahtelemaan hyviä tarjouksii. Nautin samalla kaupan kahvitaroilusta. Yhden eläkeläismummon ja työttömän kanssa kilpailtiin ilmaisista kekseistä. Niitä keksejä olis saannu olla enemmän.Suomalaisella yläluokalla on tapana kilpailla ilmasista kekseistä. Vielä ennen Joulua tuun matkustamaan ainakin...
Lue kommentti