Tony Robbins vakuuttaa, ettei ratkaisevaa ole, mitä elämässä tapahtuu vaan miten tapahtumiin suhtautuu.
Tony Robbins vakuuttaa, ettei ratkaisevaa ole, mitä elämässä tapahtuu vaan miten tapahtumiin suhtautuu.

Maailman menestynein henkinen valmentaja Tony Robbins vetää hurmoshenkisiä seminaareja, joilla hän on muuttanut miljoonien ihmisten elämän. Anna Perho lähti testaamaan, löytyykö huudon ja tanssiharjoitusten lomasta apua uramuutokseen.

Mikä estää sinua saamasta

sen minkä haluaisit?

Miten saisit kaiken mistä olet koskaan haaveillut?

Mikä on suurin pelkosi?

Nämä ovat suuria kysymyksiä. Ja erityisen suurilta ne tuntuvat, kun olen aikaerosta turruksissa, ja verensokerini matelee jossain New Jersey Devilsin kotihallin alakatsomoiden tasolla.

Siellä sijaitsevat Golden Vip -istumapaikat. Itse istun seuraavat neljä päivää piippuhyllyllä, jonne pääsin lunastettuani reilun 600 dollarin hintaisen lipun. Minun ja 15 000 muun osallistujan on tarkoitus vapauttaa sisäiset voimavarani maailman menestyneimmän henkisen valmentajan Tony Robbinsin johdolla.

Superjulkkisten valmentaja

57-vuotias Robbins on Hollywoodissa kasvanut valmentaja, liikemies ja hyväntekijä. Hänen valmennuksiinsa on osallistunut yli neljä miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Monet palaavat Robbinsin seminaareihin yhä uudestaan.

Robbins on valmentanut muun muassa Oprahia, Andre Agassia ja Bill Clintonia, mutta ei valikoi valmennettaviaan julkisuusarvon mukaan. Seminaareja markkinoidaan kaikille kiinnostuneille.

Niiden tavaramerkkeihin kuuluvat interventiot, joissa Robbins käsittelee yleisön joukosta poimittujen tavisten dilemmoja, usein ällistyttävän nopeasti – ja käsiteltävien reaktioista päätellen hyvin osuvasti – heidän ongelmiensa ytimeen päästen.

 

Se, mihin keskityt, kasvaa.

Voit toimia ajatuksistasi

huolimatta.

Miten pelkosi

hyödyttävät sinua?

Elämäntilanteeni on otollinen Robbinsin valmennukselle. Olen siirtämässä urani painopistettä sisällöntuottajasta valmentajaksi. Vaihdos ja uuden oppiminen aiheuttavat riittämättömyyden tunteita, epävarmuutta ja ajoittaisia kauhufantasioita tuntemattomasta tulevaisuudesta: mitenhän tässä oikein käy?

Taidan siis olla tyypillinen osallistuja. Monet etsivät elämäänsä uutta suuntaa ja vastauksia avoimiin kysymyksiin. Niihin Robbins antaa täsmälääkitystä. Hän ei välttämättä sano mitään kovin uutta, mutta osaa ylivertaisen taitavasti tiivistää ja tarjoilla ajatusmalleja, jotka pakottavat tarkastelemaan omaa elämää uudesta kulmasta.

Avoimuus on vaikeaa

Muutamat tuttavani ovat osallistuneet Robbinsin seminaareihin, mutta heiltä irtoaa vain vähän tietoa seminaarin sisällöstä. Se pitää kuulemma itse kokea. Avoimin mielin kannattaa kuulemma olla. Kyyninen asenne ei auta saavuttamaan läpimurtoa, tilaa, jossa vanhat uskomukset heitetään uuniin ja aloitetaan uusi elämä niiden jälkeen.

Robbins itse viljelee breakthrough-termiä paljon. Sillä hän viittaa hetkeen tai kokemukseen, jossa ihminen oivaltaa itsestään tai ongelmistaan jotain oleellista ja pystyy suhtautumaan niihin uudella tavalla.

Yleisöä kuljetetaan taitavasti tunnetilasta toiseen.

Avoimuus on kyllä aluksi koetuksella. Inhoan kaikenlaisia piirileikkejä, ja Robbins samoin kuin koko hänen show’nsa on hyvin amerikkalainen. Hän tulee lavalle rock-tähden elkein, yleisöä lämmitelleiden esitanssijoiden jälkeen. Hallin käytävät kuhisevat avustajia, jotka hymyilevät ja viuhtovat yli-innokkaita ylävitosia jokaiselle ohikulkijalle. Yleisöä myös kuljetetaan taitavasti tunnetilasta toiseen. Robbinsin puhetta rytmittävät huolellisesti valitut rock- ja pop-klassikot, jotka alleviivaavat, milloin itketään ja milloin revitellään.

Kaikki on suurta, äänekästä ja tihkuu superlatiiveja, Robbins itsekin. Hän on ikäisekseen uskomattoman hyvässä fyysisessä kunnossa. Robbins treenaa kovaa ja noudattaa alkemistisen tarkkaa ruokavaliota. Hän ei käytä alkoholia ja korostaa hyvien elämäntapojen merkitystä. Itse hän on elävä esimerkki niiden tehosta, sillä vetää 14-tuntisia päiviä valtavan energisesti.

Miksi pitää tanssia?

Päivän mittaan monta kertaa toistuvat tanssijaksot ovat minulle kiusallisinta antia. Niissä Robbins ja hänen avustajansa panevat yleisön tanssimaan. Tanssia perustellaan meininkisyillä mutta myös kevyen tieteellisesti: kädet lanteilla seisominen buustaa itseluottamusta ja twerkkaus vapauttaa mielihyvähormoneja. Useimmat osallistujat näyttävät hullaantuvan tanssiosuuksista. Niiden aikana saa näyttää hölmöltä. Se on harvinaista herkkua keski-ikäisille valkokaulustyypeille, joista yleisön enemmistö silmämääräisesti koostuu. Kurssin edetessä ymmärrän entistä selvemmin, että liike on vapautumisen apuväline. Pää ei pysty vastaanottamaan loputtomasti asioita, jos vain istuu paikallaan ja kuuntelee.

Siksi hallissa myös huudetaan paljon. Robbinsin tavaramerkki ovat vastaansanomattomat väitteet, jotka hän päättää sanoihin ”…everybody who thinks this is true, say ’I’”.

Ja kaikki sanovat niin. Kaiken koristelun alla Robbinsilla on sanottavaa, josta on vaikea olla eri mieltä.

 

Rankka lapsuus teki gurun

Olet vastuussa omista

tunteistasi.

Voit aina tehdä itsestäsi

jonkun uhrin.

Jos elät vain omissa

ajatuksissasi,

olet kuollut.

Pienellä Tony Robbinsilla ei ollut helppoa. Lapsuutta varjostivat äidin silmitön väkivaltaisuus ja päihdeongelmat sekä tiuhaan vaihtuneet isäpuolet.

Kun Robbins oli 17-vuotias, äiti ajoi hänet jouluaattona kadulle veitsellä uhaten. Sen jälkeen Robbins ei enää palannut kotiin. Hän alkoi elättää itseään tekemällä talonmiehen töitä ja vietti vapaa-aikansa hukuttamalla ahdistuksensa ongelmasyömiseen.

Kaksi kirjaa muuttivat kuitenkin Robbinsin tulevaisuuden: Viktor Franklin klassikko Ihmisyyden rajalla sekä James Allenin Ajatuksen voima.

”Ne saivat minut uskomaan, että minkä tahansa elämässä voi muuttaa paremmaksi”, Robbins muisteli vuonna 2016 Success-lehdelle, yhä liikuttuneena.

Tämä on edelleen kantava ajatus Robbinsin valmennuksissa: emme voi vaikuttaa siihen mitä meille tapahtuu, mutta voimme päättää miten asioihin suhtaudumme. Hänen mukaansa se, miten tarkastelemme maailmaa vaikuttaa enemmän elämänlaatuumme kuin se, miten asiat tosiasiassa ovat.

Tätä ajatusta mukailemalla vaikeatkin elämäntapahtumat voi tulkita hyödyllisiksi kokemuksiksi. Robbins tekee näin sanoessaan, että surkea lapsuus antoi hänelle ”pakkomielteen ymmärtää ihmisiä ja sitä, miten heidän elämäänsä voi muuttaa”.

Kenen on vastuu?

Robbinsin vaikeuksista voittoon -liturgiaa voi kritisoida, koska vastoinkäymiset eivät automaattisesti johda siihen, että ihmisestä tulee miljardööri. Hankaluudet voivat tehdä ihmisestä myös hauraan, eivätkä kaikkien voimat riitä selviytymiseen.

Kriitikot pelkäävät, että kun vastuuta omasta hyvinvoinnista sysätään yksilön harteille, hyvinvointivaltio voidaan lakkauttaa. Robbins taas sanoo, että niin kauan kun ihminen kieltäytyy ottamasta vastuuta omista ongelmistaan, hän on pääsemättömissä niistä. Itse hän ei puhu mitään hyvinvointivaltiosta, toteaa vain, että kyynikoita on mahdotonta vakuuttaa.

Olen otollista maaperää Robbinsin opeille. En usko, että ihminen saisi hyödyntää vain sellaista apua tai ohjausta, jonka valtio hänelle tarjoaa. Jos minulla on päänsärky ja Robbinsilla buranaa, miksei sitä saisi ottaa? Mitä enemmän ymmärrän oman mieleni ja ajatteluni toiminnoista, sitä vahvemmaksi tunnen itseni. Oman ajattelun treenaaminen ei tee elämästä välttämättä helpompaa, mutta se vahvistaa vastoinkäymisten sietoa ja vahvistaa kontrollin tunnetta, ihmisen mielenterveyden peruskiveä.

Olen otollista maaperää Robbinsin opeille.

Eikä Robbinsia kuunnellakseen tarvitse edes maksaa kuudensadan taalan lippua. Häntä kuulee ihan ilmaiseksi YouTubessa.

Kannattiko mennä?

Toisen päivän aamuna ulko-ovilla on kireä tunnelma, koska välipalojen tuominen halliin on yhtäkkiä kielletty. Vartijat joutuvat rauhoittelemaan urheilutrikoisiin pukeutunutta jooganaista, jonka luomuviinirypäleet on juuri heitetty roskakoriin. Mielenrauha on tosiaan ailahteleva tila.

Pohdin itsekseni valmennuksen tehoa. Elämyksen kannalta seminaari on ehdottomasti hintansa väärti, mutta entä vaikutuksiltaan? Olen jo aivan valmis vapauttamaan sisäiset voimavarani, mutta varasto vaikuttaa huolestuttavan tyhjältä. Sisäinen dialogini käsittelee lähinnä sitä voisinko käydä kaupungilla pitsalla.

Oppimisen tunnehinta on turhautuminen, sanoo Suomen Robbins, valmentaja Jari Sarasvuo. Tunnen oloni turhautuneeksi, kun mitään kovin ihmeellistä ei tunnu tapahtuvan Robbinsin sitkeästä ravistelusta huolimatta.

Seminaarin jokaisella päivällä on oma teemansa. Päivien aikana puhutaan inhimillisistä tarpeista, joita on Robbinsin mukaan kuusi: muutos, elämäntavat ja uskomukset. Ja raha! Nyt ei teeskennellä, että se ei toisi onnea.

Uusia asioita ja uusia kiteytyksiä vanhoista asioista vyöryy lavalta ajoittain sellaista tahtia, että uuvun: ei enää, kiitos! Sitten pitääkin taas tanssia.

Muistelen tutkimuksia, joiden mukaan ihmisen aivot ovat vastaanottavaisimmillaan noin neljän tunnin ajan vuorokaudessa. Nyt on yhdeksäs tunti menossa, eikä loppua näy. Uuvuttaminen taitaa olla osa ohjelmaa. Kun kello alkaa olla yli puolen yön, väsynyt mieli ei jaksa enää vastustella. Jos Robbins käskisi vaikka kävelemään tulisilla hiilillä, niin aivan sama.

Ja niinhän hän käskeekin. Yksi seminaarin kohokohdista on hiilien päällä kävely. Kaikki halukkaat saavat kokeilla, ja seuraavana aamuna kaikki puhuttelevat toisiaan firewalkereiksi. Nyökkäilen sujuvasti, vaikka tosiasiassa kävelin jo Höyhensaarilla hiilien hehkuessa hallilla.

Mitä todella haluat?

Robbins on parhaimmillaan auttaessaan ihmisiä kirkastamaan toiveitaan. Harjoituksissa palataan monta kertaa samojen kysymyksen ääreen: mikä tarinassasi estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi? Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi? Mitä haluat? Mitä haluat?

Useimmat meistä osaavat kertoa vaikka unissaan, mikä elämässä on pielessä. Mutta kun pitäisi kertoa mitä täsmälleen ottaen haluaisi tilalle, puhe alkaa takellella. Pidämme omista haluista ja tarpeista kertomista nolona. Robbinsin ja monen muun elämäntapagurun mukaan ajattelemme, että emme ansaitse sitä, mitä haluaisimme tai sekoitamme muiden toiveet omiimme ja suoritamme niitä hampaat irvessä.

Osa tehtävistä on kirjallisia, osa tehdään pienryhmissä keskustellen. Keskusteluista kehkeytyy tärkeä osa seminaarin antia: kun ensin on tanssittu typerän näköisinä, small talkit voi ohittaa ja käydä suoraan kiinni siihen, mikä on vaikeinta.

Ja monilla tosiaan on vaikeaa. Lentokapteeni on ajanut reittikonetta humalassa. Naisen sisko on menehtynyt ja hän on väsynyt suremaan. Pariskunta taistelee suhteensa puolesta.

Itse kerron riittämättömyyden tunteistani, peloistani ja typeristä uskomuksistani. Puhun elämäni vaikeimmista hetkistä, mistä niitä kiitän ja mitä niissä kavahdan.

Sillä what the heck, en enää koskaan tapaa näitä tyyppejä. Kaikki tanssiminen, valvominen ja tunteileminen ajaa suojaukset alas ja puskee osallistujat menemään asioiden ytimeen: siihen, minkä vuoksi täällä ollaan.

Tehtävien tukena käytetään erilaisia kevytsuggestioita. Kun on ensin pakerrettu paperilla ja pään sisällä, tunnelmaa muutetaan tanssimalla ja huudattamalla.

Niinpä toistan muiden mukana ohjattuja mantroja kuten I will believe / not doubt ja toivon, että se johtaa johonkin hyvään.

Seminaarin viimeisen päivän tunnelma muistuttaa riparin viimeistä iltaa.

Paluu todellisuuteen

Kun halli suljetaan, osallistujat joutuvat taas pärjäämään yksin, todellisessa maailmassa ilman Robbinsia, tanssimista ja inspiroivaa spiritiä. Tajuan, miksi monet hakeutuvat tapahtumiin yhä uudestaan. Jos arki on yhtä harmautta, neljä päivää revittelyä hyvässä seurassa tuntuu huimaavalta ajatukselta.

Illalla yritän eritellä kokemuksiani, vaikka se tuntuu neljän päivän höykytyksen jälkeen uuvuttavalta. Mitä jäi käteen?

Robbins vaikuttaa olevan vilpittömän kiinnostunut parantamaan ihmisten elämiä.

Hillityn eurooppalaisen silmin Robbins saattaa vaikuttaa överiltä. Hänen edukseen lasken kuitenkin sen, että Robbins vaikuttaa olevan vilpittömän kiinnostunut parantamaan ihmisten elämiä. Koko hallin helposti täyttävä karisma tuntui versoavan aidosta auttamisen halusta ja poikkeuksellisesta lahjasta saada yhteys ihmisiin.

Muutamaa viikkoa myöhemmin astun puhujakorokkeelle tärkeässä tilaisuudessa. Jännittää, melkein liikaakin.

Asetan käden tietoisesti lantiolle. Hengitän, oikaisen selän girl boss -asentoon. Ja lauseet kumpuavat jostain päähän: I will lead, not follow.

Oikaisen ryhtiä ja avaan mikrofonin.

Jo ensimmäisten sanojen kohdalla tiedän onnistuvani.

I will believe, not doubt.

Vierailija

Millaisia oppeja saa maailman suosituimmalta henkiseltä valmentajalta? Testasimme kalliin ja elämyksellisen seminaarin

Maaailman suosituin henkinen valmentaja palvoo rahaa, ja näin maapallon kestokyky heikkenee koko ajan tämän valmentajan elämänfilosofian myötä. Mitä tarkoittaa kursiivilla painettu opetusten aakkoset, että ihminen on olemassa vain omissa ajatuksissaan ja siten kuollut? Kuka on olemassa vain omissa ajatuksissaan? En ymmärrä tätä. Onko tämä mies olemassa jotenkin eri tavalla kuin muut kun hänet tietää moni, hänellä on hyvin rahaa, ja hän saa ihmiset mukaansa? Ja vastakohta joku joka elää...
Lue kommentti
Vierailija

Millaisia oppeja saa maailman suosituimmalta henkiseltä valmentajalta? Testasimme kalliin ja elämyksellisen seminaarin

Tämän tyyppiset ihmiset kykenevät halutessaan tuhoamaan jonkun ihmisen elämän, koska heillä on halu vaikuttaa ja tutustua ja kerätä mahdollisimman paljon verkostoa, jota voi käyttää hyväksi myös pahuuteen. Esim 10 vuotta kestävät melukampanjat, yksityisyyden rikkominen myös kohteen läheisiltä ja heidän varhaislapsuuden ja leikki-iän ryhmien saastuttaminen valheilla kätyreidensä kautta, ym. 10 vuotta melukampanjaa ym totaalista haitantekoa tarkoituksena tappaa: https://www.bibliotecapleyades.net...
Lue kommentti
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.