Sisustustoimittaja Irene Wichmann: "Sain nuorempana töitä, koska minulla oli kuulemma mieletön tyyli"

Irene Wichmannille muoti ja muodin seuraaminen olivat aikanaan ”jatkuvaa luovuuden myymälässä vierailemista”.

Näin hän kuvailee vuosiaan aikakauslehtien muotitoimittajana, jolloin hän lensi Euroopan suurkaupunkeihin, seurasi näytöksiä eturivistä ja tiesi, mistä ilmiöstä innostutaan seuraavaksi.

”Muisto on tavallaan huvittava, koska en ole ollenkaan muoti-ihminen. Olen kulkenut samoissa kamoissa jo pitkään”, nykyään sisustustoimittajana työskentelevä Irene toteaa.

Irene kuvailee tyyliään sanoilla classics with a twist. Hän vaatii vaatteiltaan kestävyyttä, laatua ja ajattomuutta, vaatekaapin, jota ei tarvitse jatkuvasti päivittää.

”Muistan, kuinka teini-iässä ärsytti, kun äiti drapeerasi päälleni jotain härpäkettä.”

Vakiasuna on jo vuosikymmeniä ollut loaferit, valkoinen t-paita, kasmirneule ja leveälahkeiset silkkisamettihousut. Asunsa hän tuo ajan henkeen sopiviksi lisäämällä niihin trendikkään asusteen, kuten korun tai huivin.

”Kiertelen yhä mielelläni kaupoissa, mutta uutta ostan vain harvoin ja tarpeeseen.”

Kiinnostus laatuun on perua lapsuudenkodista. Irenen äiti suhtautui luovasti ja vaativasti vaatteisiinsa. Suurimman osan hän teetti ompelijalla, jolle hän vei toinen toistaan upeampia kankaita.

”Muistan, kuinka teini-iässä ärsytti, kun äiti drapeerasi päälleni jotain härpäkettä. Opin arvostamaan sitä vasta myöhemmin. Nyt teen samoin ja kannan taitoa ylpeänä.”

”Sain kerran nuorempana töitä sen perusteella, että minulla oli kuulemma mieletön tyyli.”

Irene suosii pukeutumisessaan mustan lisäksi värejä, varsinkin kesäisin. Usein ystävät kehuvatkin hänen rohkeita väriyhdistelmiään.

Värien käytössä merkittävä vaikutus oli tekstiilitaiteilija Marjatta Metsovaara-Van Haverella, jonka kutomon kangasmyymälässä Urjalassa 15-vuotias Irene oli kesätöissä.

Metsovaara-Van Haverella oli Urjalan-huvilallaan sitruunankeltainen Emma-kalusto ja kankaissaan vierekkäin vihreitä, vaaleanpunaisia ja ruskeita yksityiskohtia.

”En olisi koskaan osannut yhdistää värejä niin. Sitten ymmärsin, että samat värit ovat rinnakkain myös luonnossa. Se oli ihana oivallus.”

Irene korostaa, että hän panosti pukeutumiseen ennen enemmän.

”Ehkä työni on laiskistuttanut, koska joudun konttaamaan sänkyjen alla, kantamaan ja rakentamaan. Teen myös paljon töitä kotona, jolloin asuksi riittävät neule ja farkut”, Irene miettii.

”Se ei kuitenkaan haittaa. Sain nimittäin kerran nuorempana töitä sen perusteella, että minulla oli kuulemma mieletön tyyli. Se riitti.”

Kuvaile tyyliäsi.

Selkeä, klassinen, rohkea ja pysynyt lähes samanlaisena 30 vuotta. Pidän väreistä ja juhlavaatteista, joissa on yksinkertainen muoto ja näyttävä materiaali. Kartan pikkusievää, kuten röyhelöitä, timantein koristeltuja t-paitoja ja merkkejä. Minulla oli nuorempana merkkikausi. Se loppui, kun ymmärsin, että kalliit mainoskuvat ja tunnettu brändi eivät automaattisesti takaa laatua. Halpa hampurilainen voidaan pakata myös Pradan paperiin.

Mitä ostosta kadut?

Yves Saint-Laurentin mustaa bleiseriä, jonka ostin muotitoimittaja-aikoinani 1990-luvun alussa Pariisista kuvitellen, että menen se päälläni kaikkialle. Olen käyttänyt bleiseriä kahdesti. Joku mätti, ehkä olkaleikkaus. Ostos harmitti, koska bleiseri oli kallis. Se odottaa yhä uutta tulemistaan kaapissani.

Mistä teet ihanimmat löydöt?

Matkoilta, useimmiten Lontoosta ja Roomasta. Suomesta ei saa koossani kovin monesta kaupasta tyylikkäitä ja laadukkaita vaatteita. Toki asuja löytyy, mutta niistä puuttuu usein modernia klassisuutta ja twistiä. Se on harmi.

Mistä asusteesta tai vaatteesta et suostuisi luopumaan?

Kasmirhuiveistani. Tikaun käsinkudotut ja eettisesti tuotetut huivit ovat mielettömiä. Lisäksi minulla on isoja, joustavia Balmuirin Helsinki-huiveja, jotka hankin, kun konsultoin yritystä sen alkuaikoina. Huivit ovat aina mukanani lentokoneessa ja kesäpaikallamme. Ne ovat korvaamattomia, koska niihin voi vilun yllättäessä kääriytyä.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Vaikea sanoa, koska minulla on jo nyt toisella kierroksella monia vaatekappaleita, kuten housupuku. Ehkä vastaukseni on olkatoppaukset. Silloin saisin mustan bleiserini käyttöön. Siinä on järkyttävän leveät olkatoppaukset.

Mitä vaatteita hamstraat?

Valkoisia, miestenpaitojen tyyppisiä paitoja. Haluan elää niin, että jos yhdellä paidalla on pasta bologneset rinnuksilla, kaapissa on toinen. Lisäksi ostan ulkomailta Piazza Sempionen Audrey-housuja, koska niitä ei saa enää Suomesta. Housujen linja sopii mittasuhteisiini: se on kapea ja riittävän lyhyt.

Millainen asu toimii kiireisenä aamuna?

Jos menen kuvauksiin, univormuni on aina farkut, t-paita ja polvipituinen villatakki, jossa on taskut. Tapaamisessa toimii mustan kasmirpoolon ja housujen yhdistelmä.

Mikä on luottovaatteesi juhlaan?

Musta, pohjepituinen paljettimekko ja jakku. Pienempään juhlaan laitan silkkisamettiset pyjamahousut ja olkapäät paljastavan neuleen. Jos menen oopperaan, harrastan näyttäviä brokadisia iltatakkeja. Alle voi pistää mitä vain, koska kukaan ei huomaa, mitä siellä on.

Kerro parhaat tyylivinkkisi?

Vaikea kysymys! Paras neuvoni taitaa olla, että pidä muodot selkeinä ja leikittele huiveilla tai isoilla koruilla sesongin mukaan.

Mikä on tärkeintä vaateostoksilla?

Haluaisin sanoa, että eettisyys, mutta joskus tarve ja estetiikka ajavat ohi. Mutta aina, kun mahdollista, pyrin valitsemaan oikein. Täydellisessä maailmassa ostaisin vain eettisiä vaihtoehtoja.

Mitä et ikinä pukisi päällesi?

Ylinaisellista, superkuvioitua, vartalonmyötäistä ja yksityiskohdilla kyllästettyä asua. Olisin liian tietoinen itsestäni ja nykisin vaatetta koko ajan jostain. En pystyisi keskittymään keskusteluun.

Mistä vaatteesta haaveilet?

Ülle Pohjanheimon kaksipuolisesta, käsintehdystä kasmirkankaisesta ulsterista. Se tuntuu ihanalta päällä ja on luksusta huutamatta, että on luksusta. G

Juttu on alun perin julkaistu toukokuun 2017 Gloriassa.