”En ole missään viihtynyt niin hyvin kuin tässä kodissa.”
”En ole missään viihtynyt niin hyvin kuin tässä kodissa.”

Kun yrittäjä Mira Kasslin hankkii jotain, sen pitää olla huippulaadukasta. Myös työelämässä hän on kunnianhimoinen, joidenkin mielestä jopa kova.

Irtiotot yhdellä istumalla

Kolmen, neljän tunnin session se aina vaatii. Sitten Mira sulkee tietokoneen ja sujauttaa luottokortin takaisin lompakkoon. Vuoden päännollaukset on varmistettu.

Yleensä joulunpyhinä hän istuu alas ja buukkaa kerralla koko seuraavan vuoden ulkomaanmatkansa, neljä tai viisi reissua.

”Reissut on vain varattava, ja sitten on pakko lähteä. Muuten tulee aina jotain, jonka vuoksi lomalle ei ehdi.”

Mutta kyllä Mira lähtee joskus spontaanistikin, vaikka samana iltana, jos joku pyytää. Useimmiten hän matkustaa ystävien seurassa tai yksin, Veeran ja Leon kanssa vähemmän. Reissukaverina hän on vaativa.

”Elämäntyyliini ei kuulu kolmosella ajelu, vedän aina täysillä.”

”En jaksa maata altaalla paria päivää kauemmin. Mutta koska olen tottunut matkustamaan, pärjään ja huolehdin asioista niin, ettei kaverin tarvitse kuin tulla perässä.”

Matkat ovat ainoa keino päästä irti töistä ja kerätä uutta virtaa.

”Elämäntyyliini ei kuulu kolmosella ajelu, vedän aina täysillä. Siksi Suomessa minun on vaikea päästä arjesta irti. Ja sitten huomaan, kuinka väsymys iskee ja elämä alkaa olla harmaata.”

Kesällä Mira lomaili muun muassa Nizzassa, Chamonix'ssa ja kävi Genevessä Mont Blancilla vaeltamassa. Nizza on helppojen lentoyhteyksien takia Miran suosikkikohde, samoin kuin Espanjan rannikko ja Kööpenhaminakin.

”Kun istun lentokoneessa, vapauden tunne valtaa mielen. Olen vapaa vaatimuksista ja ihmisten katseilta. Päästän syvän huokauksen: ah, nyt mennään.”

Rätti kädessä

Ensin pistää silmään hohtavan valkoinen värimaailma, sitten kiiltävät pinnat. Tavaraa on joka paikassa harkitusti, keittiön tasoillakin vain kaunis kulho täynnä viinipulloja, hajuvesipulloa muistuttava oliiviöljypullo ja hopeatarjotin täynnä hedelmiä.

”Tykkään kiiltävistä, puhtaista pinnoista. Mutta lapset ovat alkaneet huomautella, kun kuljen koko ajan rätti kädessä”, Mira sanoo.

Yläkerrassa on lasten, Veeran ja Leon huoneet, alakerrassa Miran makuuhuone. Vaalean kodin täyttää tuoreiden kukkien tuoksu, niitä on sisällä maljakoissa sekä ulkona isolla parvekkeella.

Perheen koti on melko uusi, pöytälampun kuvussakin on vielä muovit päällä.

”Asuimme aikaisemmin keskustassa, mutta lapset halusivat omaa pihaa ja vähän niin kuin oman talon.”

Kaksikerroksisen kivitalon toinen puolikas ajaa hyvin talon virkaa, sillä omakotitaloasujaksi Mirasta ei olisi. Kodin pitää olla ennen kaikkea helppohoitoinen.

”Koti on aina jokaisen henkilökohtainen asia, eikä niitä voi arvostella. Vaikka olen minä nähnyt todella kalliita koteja, joihin en itse ikinä muuttaisi.”

Nykyisessä kodissa on 157 neliötä, sitä isomman asunnon Mira on todennut vain rahanhaaskaukseksi:

”Vietimme aina aikamme kaikki saman viiden neliön sisällä!”

Tänä syksynä Mira lanseeraa oman Mhome-lifestyle-tuotesarjansa.

”Tarkoituksena on tuoda saman katon alle laadukkaita ja ajattomia sisustustuotteita, kaikki makeimmat kamat.”

Ei shoppailua, kiitos

Valkoinen on pääroolissa myös Miran pukeutumisessa, jota hän kuvailee tyylikkääksi mutta rennoksi. Vaatekaapin kulmakivi on valkoinen kauluspaita, töihin sen kanssa voi pukea jakun, juhliin hameen.

”Inhoan shoppaamista yli kaiken. Siksi ystäväni, stylisti Katja Teinilä tai joku Andiatassa katsoo minulle vaatteita. Joseph Ribkoffin hameet toimivat vartalolleni täydellisesti. ”

Kyllä Mirakin joskus innostuu. Esimerkiksi sohvalla lojuva Louis Vuittonin vaaleanpunainen käsilaukku oli heräteostos, ja korkkareitakin on kaappiin kertynyt aika läjät, kaikissa huikeat korot. Kengät Mira ostaa aina Aleksanterinkadun Ziosta, josta löytyvät näyttävimmät mallit.

”Inhoan shoppaamista yli kaiken.”

Laatu on tärkeää. Mira ajaa 700-sarjan BMW:ta, ranteessa on tuhansia maksava rannekello Hublot Big Bang, ja kotona musiikki raikaa Bang & Olufsenin bluetoothilla toimivista stereoista.

”Yritän kuitenkin opettaa lapseni siihen, että kamat eivät tuo onnea, vaan perhe ja tunnelma.”

Vaikka shoppailu ei Miraa juuri kiinnosta, on hänellä kynsissään täydellinen manikyyri ja siroissa korvakoruissa aitoja timantteja.

”Puhisen aina kaikille olevani tosi jätkämäinen tyyppi, mutta miesystäväni sanoi taannoin, että 'hei rakkaani, sua naisellisempaa naista ei ole'.”

Kuin todisteeksi Mira vetäisee esiin niukan pitsiunelman, joka on päällä ”törkeän hyvännäköinen”.

”Oikeassahan hän on, olen oikeasti todella romanttinen tyyppi, vaikka herkän puoleni näkevätkin vain harvat. Mutta aito voima tulee herkkyydestä.”

Ammuntaa ja metsärääkkiä

Reissaaminen tuli Miralle tutuksi jo nuorena, jolloin hän 13-vuotiaasta lähtien matkusti ratapyöräilyn takia 200 päivää vuodessa. Vaikka kilpaurheilijan urasta on jo reilut 15 vuotta, on urheilu hänelle edelleen paras tapa päästä irti työasioiden pyörittelystä.

”Urheilemalla pääsee hetkeksi irti jatkuvasta paineesta ja suunnittelusta.”

Mira juoksee ja kävelee, käy kuntopiireissä, golfaa ja rakastaa vaeltamista. Uusin harrastus on practical-ammunta, jossa häntä viehättää loputon kehittymisen mahdollisuus.

Kilpailuviettikin vielä vie: kesällä Mira osallistui ensimmäistä kertaa Lapissa Arctic Challengeen Levi-tunturissa.

”Se oli kunnon metsärääkki, vähän niin kuin vaellusta, mutta intensiivisempi ja vaikeampi.”

Mira toteaa, että yleissivistykseen kuuluu tietää, mitä urheilussa tapahtuu, ja hän seuraa urheilua televisiosta laajalla skaalalla.

 

Urheilijan opeilla

Kilpaurheilijauransa aikana saamiaan oppeja Mira ammentaa nykyiseen työhönsä.

”Myös yrittäjän pitää olla intohimoinen, määrätietoinen, kurinalainen ja sitkeä. Ja tulosta täytyy tehdä koko ajan, vaikka välillä joutuukin tarpomaan suossa.”

Ja niin kuin urheiluaikoinaan, on Mira nykyisinkin töissä 24/7.

”Miehille menestys on sallittua, mutta kunnianhimoinen nainen on bitch.”

”Samalla tavalla kuin urheilu oli, haluan että työni on minulle elämäntapa.”

Mira sanoo olevansa äärimmäisen kunnianhimoinen ja halunneensa aina menestyä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

”Toisin sanoen en pyri suututtamaan ihmisiä matkan varrella. Mutta monet provosoituvat helposti, ja kateus on ihme juttu. Miehille menestys on sallittua, mutta kunnianhimoinen nainen on bitch.”

Kunnianhimo näkyy uran jatkuvana suunnitteluna ja päivittämisenä: seuraavan viiden vuoden strategia on Miralla aina mietittynä, ja tekemisessä pitää olla punainen lanka.

Kasvunpaikkoja yrittäjällä tulee eteen jatkuvasti. Mira sanoo henkilöstön johtamisen olleen hänelle suurin sellainen. On pitänyt opetella, etteivät kaikki ole samanlaisia kuin hän.

”Tulen maailmasta, jossa ihmiset ovat älykkäitä ja tekevät homman kerrasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, joten emme ole yrityksenä kasvaneet siihen tahtiin kuin olisin halunnut.”

Miran mukaan monille on myös muodostunut kiinteistönvälitysalasta ennakkokäsitys.

”Ja sitten he yllättyvät alan rankkuudesta. Ei tämä ala ole pelkkää skumpan juontia – vaikka joskus sitäkin.”

”Tulen maailmasta, jossa ihmiset ovat älykkäitä ja tekevät homman kerrasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, joten emme ole yrityksenä kasvaneet siihen tahtiin kuin olisin halunnut.”

Epämiellyttävä totuus

Kilpapyöräilijäaikoinaan Miralla oli tukenaan valmentaja, yrittäjä-Miraa sparraavat mentorit. Mentoreita hänellä on useita, monet tuttuja pitkän ajan takaa.

”Sellaisia ihmisiä, jotka näkevät kuoreni sisälle, ja joiden neuvoja eivät johdattele omat intressit.”

He myös uskaltavat sanoa Miralle epämiellyttäviä totuuksia.

”Ja minulla pitää olla halu ottaa ne vastaan. Kasvu tapahtuu usein epämukavuusalueella.”

Kyky ottaa vastaan kritiikkiä erottaa Miran mielestä ne, jotka menestyvät niistä, jotka eivät. Hän on huomannut, että monesti juuri nuorten on vaikea ottaa vastaan muuta kuin kehuja.

”Mieli pitää pitää puhtaana, ettei päätöksiä ohjaa pelko tai huoli.”

Vaikka lähipiiristä satelee neuvoja, päätökset pitää tehdä itse.

”Mieli pitää pitää puhtaana, ettei päätöksiä ohjaa pelko tai huoli. Mutta aina intuition erottaminen esimerkiksi pelosta ei ole helppoa. Silloin yritän tarkastella asiaa mahdollisimman monelta kantilta.”

Avokadoja ja herbamarea

On aika lounastaa. Mira hakee pöytään tomaatteja, avokadoja, ruisleipää ja herbamarea ja pyyhkäisee ohimennen vesiroiskeet tiskipöydältä.

”Mun oma ruoka on usein tätä tasoa, mutta lapsille kokkaan sitten paremmin.”

Mira käy myös usein ulkona syömässä, hänen suosikkejaan Helsingissä ovat Strindberg, Kämp ja Bronda. Ystävien kanssa hän viettää iltaa mieluiten juuri hyvän ruuan äärellä, iltabileet sen sijaan liittyvät melkein aina työhön ja verkostoitumiseen.

Kotonaan musiikkia ahkerasti kuunteleva Mira käy mielellään myös keikoilla.

”Kesällä piti ehdottomasti nähdä Seal Pori Jazzeilla, viimeksi on tullut tsekattua myös Elastisen keikka sekä Coldplay Dublinissa”, Mira kertoo ja vaihtaa kännykällä stereoissa soivan biisin.

 

Juttu on alun perin julkaistu syyskuun 2016 Gloriassa.

”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.
”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.

Yrittäjä Sara Karlsson viettää kesät ilmavissa vaatteissa Italian maaseudulla. Tyylissään hän satsaa silittämiseen ja sydämelliseen käytökseen.

Sara Karlsson on työskennellyt koko työelämänsä ajan muodin, designin, estetiikan ja luovuuden parissa. Siksi hän tietää, että vaate, joka tuntuu päällä helpolta ja ylelliseltä, on aina pitkän suunnittelu- ja tuotantoprosessin tulos.

”Loppuun asti mietityt ideat ovat yksinkertaisia niin designissa kuin elämässäkin. Jos jokin idea on monimutkainen tai tilanne tuntuu sekavalta, se on vielä kesken ja sen täytyy saada vielä kehittyä. Elämää ei voi hoputtaa.”

Sara innostuu luovasta ajattelusta, hyvästä suunnittelusta, hyvistä raaka-aineista ja taidokkaasta käsityöstä. Muodissa Saraa kiehtovat erityisesti pienet ja omaääniset brändi, kuten Deitas, The Row, Lemaire, Samuji, Ryan Roche ja Juslin Maunula. Hän ompelee vaatteita myös itse.

”Siinä oivaltaa, miten monta vaihetta laadukkaan vaatteen valmistamisessa on.”

Sara on aina pukeutunut vähäeleisesti, meikannut vähän ja tuntenut olonsa kotoisaksi epämuodollisissa tilanteissa, vaatteissa ja ympäristöissä.

”Lapsuudenkodissani kaikki oli konstailematonta mutta samaan aikaan rakkaudella laitettua ja jotenkin raikasta. Vietimme kesät saaristossa, söimme itse kalastettua kalaa joka päivä, poimimme metsämansikoita ja uimme meressä, joka ei oikeastaan koskaan ollut kovin lämmin.”

”Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Nykyään Sara viettää kesät maalla Italiassa.

”Teen töitä ulkona, syön ulkona, luen ulkona, torkun ulkona. Ulkoilmassa kaikki on parempaa. Uskon että ihmiselle tekee hyvää etsiä ympäriltään kauneutta: katsella kukkia, taidetta, kauniita maisemia, pilvenhattaroita. Olla lähempänä kaikkea sitä, mistä elämä syntyy. Viljellä jotain syötävää itse, vaikka vain salaattia ja yrttejä parvekelaatikoissa. Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Saran kesätyyli on mutkaton: asut ovat usein bikineitä ja uimapukuja, joiden ylle on heitetty jotain väljää ja viileää. Illalliselle hän pukeutuu kuitenkin aina rauhassa ja ajatuksella.

”Se antaa päiville ryhtiä ja juhlistaa yhdessä syömistä. Vaatteiden merkitystä maailmassa on helppo vähätellä, mutta minun mielestäni pukeutuminen on yksi niistä arkisista rutiineista, jotka ankkuroivat päivän.”

Saran mielestä tyyliä on vaikea erottaa ympäristöstä ja käytöstavoista.

”Tyyli on sanoissa, jotka päästämme suustamme, lahjoissa, joita annamme muille, tavassamme asetella hedelmät kulhoon ja kattaa – tai olla kattamatta – pöytä ateriaa varten. Sillä, viitsimmekö pitää huolta itsestämme ulkoisesti, on valtavan suuri vaikutus siihen, miten kannamme itsemme ja kohtaamme toiset ihmiset.”

Kuvaile tyyliäsi.

Vähäeleinen, konstailematon, inspiroitunut. Sensuellit kaapuvaatteet ovat erikoisalaani. Ylläni voi nähdä usein valkoisen eri sävyjä, vajaamittaisia housuja, laadukkaita neuleita ja villakangastakkeja, väljiä silkistä valmistettuja housuja, kimonoita ja mekkoja. Rakastan hyvin tehtyjä kenkiä ja vaatteita, jotka saavat käyttäjänsä rentoutumaan ja loistamaan. Ostan harvoin uutta, ja käytän samaa asua usein.

Millainen on luottoasusi?

Miellyn helposti erilaisiin univormuihin, joita saatan käyttää vuoden tai pari, ihan jatkuvasti. Musta ohut pooloneule yhdistettynä Stella McCartneyn valkoisiin vajaamittaisiin farkkuihin ja Célinen tennareihin on esimerkki tällaisesta. Kesällä käytän Samujin mekkoja ja silkkihousuja ja Stella McCartneyn silkkihaalareita.

Ketkä ovat vaikuttaneet tyyliisi?

Luonto, taide, kirjat, elokuvat, musiikki. Perheeni, ystäväni ja kaikki ihanat ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä ja viettää aikaa. Ajan ilmiöt ja oman minän kirkastuminen vaikuttavat nekin olemiseen ja pukeutumiseen. Uskon, että mitä paremmin oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, sitä kauniimmalta sekä oma naama että muut ihmiset ja maailma alkavat näyttää. Silloin ei tarvitse tyylin tai meikin avulla yrittää olla jotain enemmän kuin on.

Tärkein tyylioivalluksesi?

15-vuotiaana tärkein asia maailmassa saattoi hetkellisesti olla jonkun tietyn kenkäparin hankkiminen, mutta tätä nykyä pidän isoimpana tyylisaavutuksena mielenrauhaa. Mietin palaveriin mennessäni ja sähköpostia lähettäessäni, mitä annan muille ihmisille. Aina kun mahdollista, tahtoisin sen olevan mieluummin näkemystä ja kirkkaita ideoita kuin sameaa vatvomista tai oman egon pönkitystä.

Mikä on rakkain vaatteesi?

Jokainen on sitä jollain hetkellä. Rakastan parasta mahdollista laatua kaikessa. Laatu tarkoittaa minulle taiturimaista suunnittelua, käsityötä ja hyviä raaka-aineita, mutta myös luovuutta, vapautta, aikaa ja hauskuutta. Siksi pidän erityisesti sympaattisista ja mukavista vaatteista, joita on tuotettu hyvässä ilmapiirissä maltilliseen tahtiin maltillinen määrä. Uskon, että vaatteiden kauneus ja viehätys on seurausta tästä.

Paras tyylivinkkisi?

Hyvä tyyli ei vaadi jatkuvia hankintoja. Hyvien yöunien, kynsiharjan, silitysraudan, teippirullan ja sydämellisen käytöksen avulla pääsee pitkälle. Silitän jopa valkoisen t-paidan. Pieni vaiva, suuri merkitys.

Mistä asusteesta et luovu?

Rimowan alumiinisista matkalaukuista. Ne ovat ikitavaraa. Jos niihin tulee lommo, niitä voi oikoa vasaralla.

Minne matkustat mieluiten?

Tutuista paikoista Italiaan, Kaliforniaan ja Japaniin. Seuraava uusi kohde voisi olla Uusi-Seelanti, Kuuba tai jokin Afrikan maa.

Mitkä ovat rakkaimmat muistosi matkoiltasi?

Kesät Italiassa. Aurinko! Sää on hyvä, samoin ruoka. Luontoon ja mutkattomaan tunnelmaan ei kyllästy ikinä: sirkkojen siritykseen ja tulikärpäsiin illalla, tai siihen miltä jasmiini tuoksuu, turkoosiin mereen, italialaiseen kiireettömään elämänrytmiin, siihen että ateriat voi syödä ulkona, että pääruoan ja jälkiruoan välissä syödään vihreää salaattia, että koiran voi ottaa mukaan kaikkialle ja tuntemattomat ihmiset puhuvat sille kauniisti.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tarkoituksenmukainen suunnittelu on minusta kiehtovinta. Haaveilen kauniista ja käytännöllisistä hyttysverkoista ikkunoihin ja suihkulähteestä puutarhaan.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Tila vaikuttaa hurjan paljon siihen, miten me ihmiset käyttäydymme, viihdymme ja voimme. Kirjoitan kirjaa kodin ja kodikkuuden vaikutuksesta hyvään elämään. Se ilmestyy tammikuussa. Olen kiinnostunut paikoista, joissa ihmiset rentoutuvat ja uskaltavat olla itsensä kokoisia. G

Kuka?

Sara Karlsson, 34, on yrittäjä, joka kirjoittaa kirjaa, päivittää Minutes-sivustoaan ja tekee tekstejä ja kuvia suomalaisille brändeille. Asuu miehen, tytärpuolen ja koiran kanssa Ullanlinnassa Helsingissä.

Lempimatkakohde: ”Italia, Kalifornia ja Japani. Meillä on Keski-Italiassa talo, jossa vietämme kesät.”

Lempiruoka ja juoma: ”Simppeli kotiruoka. Hyvä vihreä salaatti on bravuurini, vesi ja viini ovat lempi-juomiani. Juomme viiniä päivittäin mutta vähän kerrallaan. Rakastan arkiviinejä. ”

Saara Kankaanrinta on kokoustanut Vladimir Putinin kanssa ja perustanut kaksi yritystä, jotka ovat herättäneet maailmanluokan vaikuttajienkin kiinnostuksen. Hänelle on tärkeää käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa oikeiden asioiden, erityisesti luonnonsuojelun, puolesta.

Sileät kallioluodot ja merenpinnasta heijastuva taivas. Suolan tuoksu, merilintujen huudot ja rantaan hyökyvät aallot. Ne ovat asioita, jotka saavat Saara Kankaanrinnan, 40, sydämen lyömään nopeammin. Itämeri odottaa häntä ikkunan takana, kun Saara herää aamuisin vanhassa hirsitalossaan Hangossa. Se velloo veneen alla, kun hän käy kokemassa verkkoja tai lähtee purjehtimaan kolmen lapsensa ja miehensä kanssa.

”Meri liikuttaa minua syvästi sieluun saakka”, Joensuusta kotoisin oleva Saara sanoo.

”Se edustaa vapautta ja luonnon voimaa. Kotirannassamme on hienot myrskyt. Tukka lähtee, kun tuulee 20 metriä sekunnissa ja seisoo tuolla kallioilla. Silloin ymmärtää hyvin ihmisen pienuuden.”

Itämeren aaltojen äärellä Saara tunsi tulleensa kotiin. Se tapahtui ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän muutti sisämaasta töihin Helsinkiin. Rakkaus mereen yhdisti myös Saaran ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistajan Ilkka Herlinin. Yhdessä kollegansa kanssa Saara ja Ilkka ovat perustaneet Baltic Sea Action Groupin, joka pelastaa Itämerta rehevöitymiseltä yritysten, päättäjien, maanviljelijöiden ja tutkijoiden kanssa. Lisäksi pariskunnalla on bioenergiayritys Qvidja Kraft, joka tuottaa ratkaisuja uusiutuvan energian varastointiin sekä ekologinen yritys Soilfood, joka auttaa maanviljelijöitä vähentämään ravinne- ja hiilihävikkiä.

”Kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu.”

”Ajattelen, että maailman radikaali muuttaminen on mahdollista. Mottoni on, että kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu”, Saara sanoo kotitalonsa verannalla.

Siinä, meren kuohuja katsellen, Baltic Sea Action Group -säätiön hallituksen puheenjohtaja tekee läppärillään usein etätöitä: lukee tuoreinta ilmastotutkimusta, pitää Skype-palavereja, valmistelee esityksiä ja järjestää tapaamisia poliitikkojen, eri alojen vaikuttajien sekä tutkijoiden kanssa. Perheen koirat, chesapeakelahdennoutaja Reina ja karjalankarhukoira Kapu pötköttelevät Saaran jaloissa.

”Kapu on Ilkan metsästyskoira, ja ihmiset luulevat aina, että se on uros. Ihan kuin kapteeni ei voisi olla myös nainen”, hän nauraa.

 

Merenrantatontti löytyi netistä viitisen vuotta sitten. Vaikka Saaran työmatkat Helsinkiin ja Paraisille pitenivät reilusti, perhe muutti Helsingistä luonnon rauhaan. Kotitalo on 20-luvulla rakennettu pappila, joka siirrettiin Nivalasta ja perinnekorjattiin kauttaaltaan.

”On suurta ylellisyyttä asua hirsitalossa luonnon keskellä. Ilmaston kannalta edestakaisin suhaaminen olisi tosin sietämätöntä, ellei autoni kulkisi biokaasulla”, Saara sanoo. Sitä hän saa Paraisilla sijaitsevan perheen maatilan biokaasulaitoksesta.

Saara yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Hän kokkaa kasvisruokaa tai Ilkan metsästämää riistaa ja jättää tehotuotetun lihan kauppaan. Perhe viettää kesät suurimmaksi osaksi Suomen saaristossa. Tavaran sijaan he haalivat elämyksiä luonnosta.

”Kotonamme on mahdollisimman vähän tavaraa. Jos murtovaras tulee, muuta varastettavaa ei löydy kuin talomme kalliit hirret”, Saara sanoo ja nauraa.

”En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena.”

Ilmastonmuutoksen torjumisesta on tullut viime vuosina Saaralle tärkeä tavoite Itämeren suojelemisen rinnalle. Viime lokakuussa Saara käynnisti Baltic Sea Action Groupissa Ilmatieteen laitoksen ja Sitran kanssa Carbon Action -pilottiprojektin. Siinä tutkitaan, miten hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan voidaan nopeuttaa suomalaisilla maatiloilla. Hanke on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa. Mukana sen verkostossa on huippututkijoita nobelisti Rattan Lalista lähtien sekä kymmeniä suomalaisia maatiloja.

”Meidän on pakko yrittää tehdä kaikkemme. En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena”, Saara sanoo ja huomauttaa, että vuoden 1970 jälkeen maailman selkärankaisista yli puolet on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena, ja hyönteisistä jo 80 prosenttia.

 

Pelottavat uutiset saavat Saaran toimimaan entistä tarmokkaammin – ja unelmoimaan paremmasta maailmasta

"Se on tapani selvitä tuhoavan meiningin keskellä. Usein unelmat muuttuvat projekteiksi, ja tekemällä maailma muuttuu.”

Saara on halunnut vaikuttaa nuoresta saakka: aluksi luokkansa puheenjohtajana, sitten ainejärjestöaktiivina Turun yliopistossa, jossa hän opiskeli poliittista historiaa ja valtio-oppia.

”En oikein osaa olla sivussa vaikka yrittäisinkin”, Saara sanoo ja virnistää.

Toimeliaisuus on peritty kotoa joensuulaisesta yrittäjäperheestä. Vanhemmat pyörittivät satavuotiasta sukuyritystä, johon kuuluivat tavaratalo ja myöhemmin karkkikauppa sekä lahjatavarakauppa. Yritys teki konkurssin 1990-luvun lamassa, ja perheen talousvaikeuksien takia Saara teki jo lukioikäisenä kahta työtä, R-kioskilla ja baarissa.

”Meillä selvittiin onneksi ilman itsemurhia, mutta kaikille ei käynyt yhtä hyvin”, Saara muistelee. Vaikka lamavuodet olivat raskaita, ne antoivat kuitenkin Saaralle myös tärkeän oppitunnin elämästä.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Koulussa Saara oli kympin oppilas. Hän rakasti uusien asioiden opettelua ja addiktoitui tietoon. Ympäristökysymyksiin hän heräsi toden teolla parikymppisenä luettuaan biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittaman klassikkoteoksen Äänetön kevät, joka esitteli kemiallisten hyönteismyrkkyjen aiheuttamia tuhoja.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Valmistuttuaan Saara meni töihin John Nurmisen säätiöön, jossa hänen vastuullaan olivat Pietarin jätevesien puhdistushankkeen media- ja yhteiskuntasuhteet. 19 vuotta Saaraa vanhempi Ilkka oli mukana samassa projektissa.

”Hänen kapasiteettinsa käsitellä tietoa ja nähdä olennainen tekivät minuun vaikutuksen. Ile on poikkeusyksilö.”

 

Kun Saara ja Ilkka olivat työskennelleet yhdessä kolme vuotta, he päättivät perustaa kollegansa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin. Tiivis yhteistyö ja hengenheimolaisuus johtivat rakastumiseen, ja toukokuussa 2009 pariskunta meni naimisiin Gullkronan saaressa Nauvossa. ”Kolme ystäväämme soitti selloilla Myrskyluodon Maijaa katoksen alla tihkusateessa. Se oli elämämme onnellisin päivä. Kun löytää ihmisen, joka on kohinattomasti samalla taajuudella, maailma järkkyy.”

Jo vuosia pariskunta on tehnyt töitä yhdessä ekologisesti kestävämmän maailman puolesta, ja se on Saaran mukaan ”ihan parasta”.

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi, koska työ on niin iso osa persoonaa ja elämää. Me voimme onneksi jakaa intohimomme. Molemmilla on myös historiantutkijan pohjakoulutus, ja näemme maailman samalla tavalla.”

Saara tietää, että osa ihmisistä näkee hänet vain Suomen rikkaimpiin kuuluvan miljardöörimiehen puolisona. Se ei häntä hätkäytä.

”Ajattelen, että työni jälki puhuu puolestaan. Murehdin mieluummin oikeita asioita, vaikka minulla onkin herkkä vaisto siinä, kenelle rahalla ja asemalla on merkitystä.”

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi.”

Saara myöntää, että pariskunnan hyvä taloudellinen tilanne tekee mahdolliseksi edetä vauhdikkaasti luonnonsuojeluasioissa. He omistavat esimerkiksi kaksi maatilaa, jossa harjoitetaan hiiltä sitovaa, Itämeri-ystävällistä ja ravinteita kierrättävää ruoantuotantoa: luomutilan Tenholassa ja Suomen vanhimman kartanon Qvidjan Paraisilla. Qvidjassa on viljelty maata jo tuhat vuotta, siellä on 800 hehtaaria maata ja 30 suojeltua rakennusta – muun muassa keskiaikainen harmaakivilinna, joita pariskunta kunnostuttaa hiljalleen. Lampaat, highlander-karja ja hevoset elävät vapaina pihatossa ja rotaatiolaidunnuksessa.

”Siellä on käynnissä Suomen suurin orgaanisten aineiden ruutukoe, jossa pyrimme ymmärtämään typen, fosforin ja hiilen dynamiikkaa sekä sienijuurten, maaperämikrobien ja kasvien yhteistyötä”, Saara kertoo.

 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Qvidjan tilasta ovat 1400-luvun alkupuolelta. Silloin saksalaissyntyinen kauppias Peter van der Linden myi sen Turun piispalle Maunu Olavinpoika Tavastille. Kauppahinta oli 400 markkaa ja puoli pakkaa arvokangasta. Myöhemminkin tilaa ovat isännöineet Suomen silmäätekevät.

Kun Qvidjassa eli 1800-luvulla kapteenin leski Hedvig Maria Prytz, vieraina kävi jatkuvasti Suomen johtavia taiteilijoita. Ilmeisesti itseään huvittaakseen Prytz punnitsi jokaisen vieraansa viljavaa’alla, ja merkkasi painon vaakakirjaan. Saara on lukenut kirjasta, että esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg painoi vuonna 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa eli runsaat 70 kiloa.

Myös Saara nauttii työnsä vastapainoksi juhlien järjestämisestä. ”Kun alkaa kiristää, järjestän illanvieton ystävien kanssa. Ei arjen rallista selviä muuten täyspäisenä. Lasten juhlille kutsumme aina kaikki päiväkodin ja koulun lapset perheineen.”

Pariskunnalla on myös tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata. Idea lähti leikistä ”kenen kanssa haluaisit illalliselle, jos saisit kutsua kenet tahansa”.

”Viimeksi kutsuin valokuvaaja Meeri Koutaniemen.”

Pääasiassa vapaa-aika kuluu kuitenkin lasten ja koirien kanssa. Pariskunta haluaa pitää lasten päiväkotipäivät lyhyinä ja kuskaa heitä liikuntaharrastuksiin – ja sinne kalaverkoille. ”Heillä on rajattomasti verkkoaikaa”, Saara vitsailee.

Pariskunnalla on tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata.

Pariskunnan lapsetkin tietävät, että vanhemmat tekevät töitä luonnonsuojelun parissa. Se selvisi, kun Saara kysyi asiasta yhdeltä lapsistaan.

”Teillä on niitä kakkapalavereja”, Saara matkii vastausta ja nauraa.

Lapset leikkivät milloin hallituksen kokouksia, milloin tutkijoita. ”Vähän aikaa sitten he hakivat aurinkolasit päässään takasta tuhkaa pulloon, silppusivat mukaan paperia kuiduksi ja lisäsivät vielä potasta pissaa, ja leikkivät sitten vievänsä sörsselin tuotekehitykseen lannoitelaboratorioon.”

 

Työmäärä ei hirvitä. ”Saan voimaa siitä, että pystyn tekemään merkityksellistä työtä mahdollisimman isosti”, Saara sanoo.

Tittelit tai korkean tason tapaamiset eivät häntä hetkauta.

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa. Olen karjalainen enkä ole koskaan pelännyt auktoriteetteja.”

Sillä asenteella hän pääsi ainoana pohjoismaisena kansainvälisen hiilensidontaverkoston jäseneksi sen jälkeen, kun oli kirjoittanut alan huipuille Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ja kun Baltic Sea Action Group järjesti vuonna 2010 valtion kanssa Itämeren alueen päämiesten huippukokouksen, Saara kohtasi tilaisuuteen saapuneen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

”Oli koomista ajatella, että tuossa se maailman seuratuin mies menee. Mutta Venäjällä harva hanke edistyy, jos Putin ei ole mukana.”

Ainoastaan kerran Saara on hieman häkeltynyt uudesta tuttavuudesta. Vuosi sitten hän oli Massachusettsissa hiilensidontaseminaarissa, kun eräs amerikkalainen ekologi ystävineen halusi esitellä vetämäänsä globaalia maa-alueiden kunnostushanketta. Tapaamisessa selvisi, että miehen ystävä olikin Amerikan merkittävimpään pankki- ja teollisuussukuun kuuluvan David Rockefellerin tytär Newa Goodwin.

”Silloin ajattelin, että tinkimätön työ kantaa hedelmää, kun nämä kaksi vaikuttajaa ajavat tunteja luokseni tavatakseen. Newa oli vaatimaton ja ihana 70-vuotias nainen, joka tekee tärkeää ympäristötyötä. Ja nyt Qvidja on samassa hankkeessa kuin Rockefellerien suvun maatilakin.”

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa.”

”Mahdollisuus vaikuttaa maailmaan on suuri etuoikeus”, Saara sanoo. ”Se pitää käyttää järkevästi ja vastuullisesti.”

Virheitä hän ei pelkää. ”Niistä oppii vaikka välillä nolottaakin.”

Kamalinta Saaran mielestä olisi, jos hän kuulisi olevansa hankala tyyppi. ”Tiukassakaan paikassa ei saa päästää suustaan ihan mitä tahansa, vaikka miten kirvelisi. Tosin ystävät ja perhe tietävät, että maltti ei ole suurin vahvuuteni. Hidastelu hermostuttaa.”

Malttia kuitenkin löytyy silloin, kun sitä todella tarvitaan – kuten silloin, kun vene uhkaa upota. Vuosia sitten Saara ja Ilkka olivat soutamassa verkkoja pilkkopimeällä, kun Saara huomasi, että jalat kastuivat. Käsikopelolla hän tunsi, että tappi on hukassa ja etsi sen paikoilleen.

”En kuulemma keskeyttänyt edes juttua, jota olin kertomassa. Se taitaa kuitenkin kertoa eniten siitä, miten paljon hölötän. Minusta ei saa hillittyä ja seesteistä tekemälläkään.” G

Kuka?

Saara Kankaanrinta, 40, Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja. Soilfood Oy:n ja Qvidja Kraft Ab:n perustaja ja hallituksen jäsen.

Asuu miehensä Ilkka Herlinin ja heidän 4-,6- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Hangossa.

Harrastaa runojen, sarjakuvien, dekkarien ja proosan lukemista, saaristoa ja jazztanssia alkeisryhmässä. Viihtyy taidemuseoissa.