”En ole missään viihtynyt niin hyvin kuin tässä kodissa.”
”En ole missään viihtynyt niin hyvin kuin tässä kodissa.”

Kun yrittäjä Mira Kasslin hankkii jotain, sen pitää olla huippulaadukasta. Myös työelämässä hän on kunnianhimoinen, joidenkin mielestä jopa kova.

Irtiotot yhdellä istumalla

Kolmen, neljän tunnin session se aina vaatii. Sitten Mira sulkee tietokoneen ja sujauttaa luottokortin takaisin lompakkoon. Vuoden päännollaukset on varmistettu.

Yleensä joulunpyhinä hän istuu alas ja buukkaa kerralla koko seuraavan vuoden ulkomaanmatkansa, neljä tai viisi reissua.

”Reissut on vain varattava, ja sitten on pakko lähteä. Muuten tulee aina jotain, jonka vuoksi lomalle ei ehdi.”

Mutta kyllä Mira lähtee joskus spontaanistikin, vaikka samana iltana, jos joku pyytää. Useimmiten hän matkustaa ystävien seurassa tai yksin, Veeran ja Leon kanssa vähemmän. Reissukaverina hän on vaativa.

”Elämäntyyliini ei kuulu kolmosella ajelu, vedän aina täysillä.”

”En jaksa maata altaalla paria päivää kauemmin. Mutta koska olen tottunut matkustamaan, pärjään ja huolehdin asioista niin, ettei kaverin tarvitse kuin tulla perässä.”

Matkat ovat ainoa keino päästä irti töistä ja kerätä uutta virtaa.

”Elämäntyyliini ei kuulu kolmosella ajelu, vedän aina täysillä. Siksi Suomessa minun on vaikea päästä arjesta irti. Ja sitten huomaan, kuinka väsymys iskee ja elämä alkaa olla harmaata.”

Kesällä Mira lomaili muun muassa Nizzassa, Chamonix'ssa ja kävi Genevessä Mont Blancilla vaeltamassa. Nizza on helppojen lentoyhteyksien takia Miran suosikkikohde, samoin kuin Espanjan rannikko ja Kööpenhaminakin.

”Kun istun lentokoneessa, vapauden tunne valtaa mielen. Olen vapaa vaatimuksista ja ihmisten katseilta. Päästän syvän huokauksen: ah, nyt mennään.”

Rätti kädessä

Ensin pistää silmään hohtavan valkoinen värimaailma, sitten kiiltävät pinnat. Tavaraa on joka paikassa harkitusti, keittiön tasoillakin vain kaunis kulho täynnä viinipulloja, hajuvesipulloa muistuttava oliiviöljypullo ja hopeatarjotin täynnä hedelmiä.

”Tykkään kiiltävistä, puhtaista pinnoista. Mutta lapset ovat alkaneet huomautella, kun kuljen koko ajan rätti kädessä”, Mira sanoo.

Yläkerrassa on lasten, Veeran ja Leon huoneet, alakerrassa Miran makuuhuone. Vaalean kodin täyttää tuoreiden kukkien tuoksu, niitä on sisällä maljakoissa sekä ulkona isolla parvekkeella.

Perheen koti on melko uusi, pöytälampun kuvussakin on vielä muovit päällä.

”Asuimme aikaisemmin keskustassa, mutta lapset halusivat omaa pihaa ja vähän niin kuin oman talon.”

Kaksikerroksisen kivitalon toinen puolikas ajaa hyvin talon virkaa, sillä omakotitaloasujaksi Mirasta ei olisi. Kodin pitää olla ennen kaikkea helppohoitoinen.

”Koti on aina jokaisen henkilökohtainen asia, eikä niitä voi arvostella. Vaikka olen minä nähnyt todella kalliita koteja, joihin en itse ikinä muuttaisi.”

Nykyisessä kodissa on 157 neliötä, sitä isomman asunnon Mira on todennut vain rahanhaaskaukseksi:

”Vietimme aina aikamme kaikki saman viiden neliön sisällä!”

Tänä syksynä Mira lanseeraa oman Mhome-lifestyle-tuotesarjansa.

”Tarkoituksena on tuoda saman katon alle laadukkaita ja ajattomia sisustustuotteita, kaikki makeimmat kamat.”

Ei shoppailua, kiitos

Valkoinen on pääroolissa myös Miran pukeutumisessa, jota hän kuvailee tyylikkääksi mutta rennoksi. Vaatekaapin kulmakivi on valkoinen kauluspaita, töihin sen kanssa voi pukea jakun, juhliin hameen.

”Inhoan shoppaamista yli kaiken. Siksi ystäväni, stylisti Katja Teinilä tai joku Andiatassa katsoo minulle vaatteita. Joseph Ribkoffin hameet toimivat vartalolleni täydellisesti. ”

Kyllä Mirakin joskus innostuu. Esimerkiksi sohvalla lojuva Louis Vuittonin vaaleanpunainen käsilaukku oli heräteostos, ja korkkareitakin on kaappiin kertynyt aika läjät, kaikissa huikeat korot. Kengät Mira ostaa aina Aleksanterinkadun Ziosta, josta löytyvät näyttävimmät mallit.

”Inhoan shoppaamista yli kaiken.”

Laatu on tärkeää. Mira ajaa 700-sarjan BMW:ta, ranteessa on tuhansia maksava rannekello Hublot Big Bang, ja kotona musiikki raikaa Bang & Olufsenin bluetoothilla toimivista stereoista.

”Yritän kuitenkin opettaa lapseni siihen, että kamat eivät tuo onnea, vaan perhe ja tunnelma.”

Vaikka shoppailu ei Miraa juuri kiinnosta, on hänellä kynsissään täydellinen manikyyri ja siroissa korvakoruissa aitoja timantteja.

”Puhisen aina kaikille olevani tosi jätkämäinen tyyppi, mutta miesystäväni sanoi taannoin, että 'hei rakkaani, sua naisellisempaa naista ei ole'.”

Kuin todisteeksi Mira vetäisee esiin niukan pitsiunelman, joka on päällä ”törkeän hyvännäköinen”.

”Oikeassahan hän on, olen oikeasti todella romanttinen tyyppi, vaikka herkän puoleni näkevätkin vain harvat. Mutta aito voima tulee herkkyydestä.”

Ammuntaa ja metsärääkkiä

Reissaaminen tuli Miralle tutuksi jo nuorena, jolloin hän 13-vuotiaasta lähtien matkusti ratapyöräilyn takia 200 päivää vuodessa. Vaikka kilpaurheilijan urasta on jo reilut 15 vuotta, on urheilu hänelle edelleen paras tapa päästä irti työasioiden pyörittelystä.

”Urheilemalla pääsee hetkeksi irti jatkuvasta paineesta ja suunnittelusta.”

Mira juoksee ja kävelee, käy kuntopiireissä, golfaa ja rakastaa vaeltamista. Uusin harrastus on practical-ammunta, jossa häntä viehättää loputon kehittymisen mahdollisuus.

Kilpailuviettikin vielä vie: kesällä Mira osallistui ensimmäistä kertaa Lapissa Arctic Challengeen Levi-tunturissa.

”Se oli kunnon metsärääkki, vähän niin kuin vaellusta, mutta intensiivisempi ja vaikeampi.”

Mira toteaa, että yleissivistykseen kuuluu tietää, mitä urheilussa tapahtuu, ja hän seuraa urheilua televisiosta laajalla skaalalla.

 

Urheilijan opeilla

Kilpaurheilijauransa aikana saamiaan oppeja Mira ammentaa nykyiseen työhönsä.

”Myös yrittäjän pitää olla intohimoinen, määrätietoinen, kurinalainen ja sitkeä. Ja tulosta täytyy tehdä koko ajan, vaikka välillä joutuukin tarpomaan suossa.”

Ja niin kuin urheiluaikoinaan, on Mira nykyisinkin töissä 24/7.

”Miehille menestys on sallittua, mutta kunnianhimoinen nainen on bitch.”

”Samalla tavalla kuin urheilu oli, haluan että työni on minulle elämäntapa.”

Mira sanoo olevansa äärimmäisen kunnianhimoinen ja halunneensa aina menestyä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

”Toisin sanoen en pyri suututtamaan ihmisiä matkan varrella. Mutta monet provosoituvat helposti, ja kateus on ihme juttu. Miehille menestys on sallittua, mutta kunnianhimoinen nainen on bitch.”

Kunnianhimo näkyy uran jatkuvana suunnitteluna ja päivittämisenä: seuraavan viiden vuoden strategia on Miralla aina mietittynä, ja tekemisessä pitää olla punainen lanka.

Kasvunpaikkoja yrittäjällä tulee eteen jatkuvasti. Mira sanoo henkilöstön johtamisen olleen hänelle suurin sellainen. On pitänyt opetella, etteivät kaikki ole samanlaisia kuin hän.

”Tulen maailmasta, jossa ihmiset ovat älykkäitä ja tekevät homman kerrasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, joten emme ole yrityksenä kasvaneet siihen tahtiin kuin olisin halunnut.”

Miran mukaan monille on myös muodostunut kiinteistönvälitysalasta ennakkokäsitys.

”Ja sitten he yllättyvät alan rankkuudesta. Ei tämä ala ole pelkkää skumpan juontia – vaikka joskus sitäkin.”

”Tulen maailmasta, jossa ihmiset ovat älykkäitä ja tekevät homman kerrasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, joten emme ole yrityksenä kasvaneet siihen tahtiin kuin olisin halunnut.”

Epämiellyttävä totuus

Kilpapyöräilijäaikoinaan Miralla oli tukenaan valmentaja, yrittäjä-Miraa sparraavat mentorit. Mentoreita hänellä on useita, monet tuttuja pitkän ajan takaa.

”Sellaisia ihmisiä, jotka näkevät kuoreni sisälle, ja joiden neuvoja eivät johdattele omat intressit.”

He myös uskaltavat sanoa Miralle epämiellyttäviä totuuksia.

”Ja minulla pitää olla halu ottaa ne vastaan. Kasvu tapahtuu usein epämukavuusalueella.”

Kyky ottaa vastaan kritiikkiä erottaa Miran mielestä ne, jotka menestyvät niistä, jotka eivät. Hän on huomannut, että monesti juuri nuorten on vaikea ottaa vastaan muuta kuin kehuja.

”Mieli pitää pitää puhtaana, ettei päätöksiä ohjaa pelko tai huoli.”

Vaikka lähipiiristä satelee neuvoja, päätökset pitää tehdä itse.

”Mieli pitää pitää puhtaana, ettei päätöksiä ohjaa pelko tai huoli. Mutta aina intuition erottaminen esimerkiksi pelosta ei ole helppoa. Silloin yritän tarkastella asiaa mahdollisimman monelta kantilta.”

Avokadoja ja herbamarea

On aika lounastaa. Mira hakee pöytään tomaatteja, avokadoja, ruisleipää ja herbamarea ja pyyhkäisee ohimennen vesiroiskeet tiskipöydältä.

”Mun oma ruoka on usein tätä tasoa, mutta lapsille kokkaan sitten paremmin.”

Mira käy myös usein ulkona syömässä, hänen suosikkejaan Helsingissä ovat Strindberg, Kämp ja Bronda. Ystävien kanssa hän viettää iltaa mieluiten juuri hyvän ruuan äärellä, iltabileet sen sijaan liittyvät melkein aina työhön ja verkostoitumiseen.

Kotonaan musiikkia ahkerasti kuunteleva Mira käy mielellään myös keikoilla.

”Kesällä piti ehdottomasti nähdä Seal Pori Jazzeilla, viimeksi on tullut tsekattua myös Elastisen keikka sekä Coldplay Dublinissa”, Mira kertoo ja vaihtaa kännykällä stereoissa soivan biisin.

 

Juttu on alun perin julkaistu syyskuun 2016 Gloriassa.

Tyytymättömyys ja avarat näkymät pitävät vaatesuunnittelija Ritva Fallan luovuuden hereillä.

Vaatesuunnittelija Ritva Falla kurkkii 1920 rakennetun töölöläistalon viidennen kerroksen ikkunasta ja luettelee, mitä kaikkea työhuoneestaan näkee: ”Kansallismuseo, Eduskuntatalo... Kohta näen uuden Keskustakirjastonkin.”

Töölössä sijaitsee yksi Fallan kolmesta työtilasta. Muut ovat myymälä Korkeavuorenkadulla ja Tammisaaren viikonloppukodin entiseen hevostalliin rakennettu studio. Töölön-kodin yhteydessä sijaitseva työhuone on arkipäivien toimisto.

”Kaikkein hermostuttavinta on, jos ei ole aikaa uudistua, vaan pitää vain mennä vanhoja latuja.”

”Tämä on tällainen kaupunkistudio. Tammisaaressa vietän viikonloput. Se on ajattelun paikka.”

Näkymä yli Etu-Töölön kattojen on vaatesuunnittelijalle tärkeä.

”Minun pitää nähdä ulos, ja ikkunan edessä on oltava avaruutta. Pitää nähdä taivasta ja kauas. Se rauhoittaa. En pääse flow’hun pimeässä tilassa.”

Nykyisin mallistoja omalla nimellään ja omalle yritykselleen tekevä Falla kuvailee itseään työntekijänä kurinalaiseksi – ja yksinäiseksi.

”Tiimityö ei ole minun juttuni, ei ole koskaan ollut. Työskentelen parhaiten yksinäni.”

Aikatauluasioissa suunnittelija on oppinut joustavaksi. ”Olosuhteet tekevät tällä rättialalla niin hirveän paljon. Tarkkoja deadlineja ei kannata itselleen asettaa. Aina tapahtuu jotain, ja unelmat romahtavat.”

Työpöydällä on pinoissa suuria muotikirjoja ja kirjahyllyssä kirjojen seassa punaiset korkokengät.

”En ole koskaan ollut tyytyväinen työni lopputulokseen. Se on tämän homman juju. Tyytymättömyys pitää hengissä ja hereillä”, Falla sanoo.

”Kaikkein hermostuttavinta on, jos ei ole aikaa uudistua, vaan pitää vain mennä vanhoja latuja. Silloin tulee sellainen turhautuminen, että minkä takia tätä teen, jos en ehdi uudistua.”

Kuvataiteilija Marjatta Tapiola sekä hänen tyttärensä, kirjailija Aina Bergroth ja elokuvaohjaaja Zaida Bergroth puhuvat lokakuun Gloriassa siitä, mitä luova työ tekijöitään vaatii. Jutun henkeen kuvasimme heidät valaistustaideteoksen sisällä Helsingissä. Katso upea video kuvauksista.

Kolmikko kuvattiin Helsingin Kruunuvuorenrannassa sijaitsevassa valaistustaideteos Öljysäiliö 468:ssa. Tästä pääset päivän tunnelmiin.

Juuri nyt taidemaalari Marjatta Tapiolalle, 66, ja hänen tyttärilleen, kirjailija Aina Bergrothille, 41, ja elokuvaohjaaja Zaida Bergrothille, 40, kuuluu  hyvää.

Zaida on vastikään kuullut, että hänen tuorein elokuvansa, sisaruudesta kertova ja Krista Kososen tähdittämä Miami, saa kansainvälisen ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla, yhdellä maailman arvostetuimmista elokuvafestivaaleista. Aina on tehnyt sopimuksen oman näytelmäkäsikirjoituksensa ensi-illasta ensi syksyksi Helsingin kaupunginteatteriin. Haastattelun jälkeen esikoisensa synnyttänyt kirjailija aikoo työstää äitiyslomalla kolmatta romaaniaan.

Marjatan kehuttu näyttely Galerie Forsblomilla puolestaan on vastikään päättynyt, ja hän on puunannut puimalaan rakentamansa ateljeen lattiasta kattoon uutta työskentelyperiodia varten.

”Maalatessani en pysty tekemään mitään arkista. Silloin en laita ruokaa enkä siivoa, ja paperihommatkin yritän hoitaa delegoimalla”, Marjatta kertoo.

”Äiti ei ole epäröinyt sanoa, että hänelle ei saa puhua, koska hän haluaa ajatella.”

Aina ja Zaida nyökyttelevät. He tottuivat jo lapsina siihen, että perheen elämää rytmittävät äidin näyttelyt. ”Stressitasot nousivat, mitä lähemmäksi avajaisia tultiin. Silloin äiti oli äärimmäisen jännittynyt, eikä häntä voinut pahemmin edes puhutella”, Aina sanoo.

”Meidän piti tietää jopa se, milloin oveen voi koputtaa”, Zaida jatkaa.

Marjatta myöntää kaiken, ja kehuu sitten tyttäriensä olleen pienestä pitäen hyvin herkkiä. ”Te tiesitte, miten voin mennä väärästä sanasta sekaisin. Että työkyky voi kadota viikoksi.”

Arki taiteilijaäidin kanssa ei ehkä ollut aina helpointa, mutta Aina ja Zaida saivat tärkeän esimerkin.

”Naisia kiitetään yleensä siitä, että he huomioivat toisia ja asettavat itsensä taka-alalle. Äiti ei ole epäröinyt sanoa, että hänelle ei saa puhua, koska hän haluaa ajatella. Mahdollisuus keskittyä on ylellinen, ihana lahja, jonka valtava arvo alkaa vasta kunnolla kirkastua”, Aina sanoo.

Miten äidistä js tyttäristä kasvoi taiteilijoita? Mitä he ajattelevat rahasta? Ja miksi ihmeessä Marjatta kasvatti tyttärensä katsomalla heidän kanssaan kauhuelokuvia? Lue koko Taiteen kokoinen elämä -juttu 5.10. ilmestyneestä lokakuun Gloriasta.