Lasten syöpäosason ylilääkärinä 27 vuotta työskennellyt Ulla Pihkala teki urallaan merkittäviä lääketieteellisiä läpimurtoja, mutta tunsi myös avuttomuutta kuoleman edessä.

”Jos tämä lapsi kuolee, niin sinun urasi, Ulla, on tässä talossa loppu. Onko selvä?”

Niin Lastenklinikan esimies ohjeisti Ulla Pihkalaa, kun hän oli erikoistumassa lasten syöpälääkäriksi vuonna 1980 ja valmistautumassa elämänsä ensimmäiseen luuydinsiirtoon. Sitä ennen Suomessa oli tehty vasta neljä luuydinsiirtoa, ja potilaat olivat kuolleet lyhyessä ajassa erilaisiin komplikaatioihin. Lastenklinikan uusi veri- ja syöpätautien osasto 10 oli juuri avattu, ja leukemiapotilaista vain 40 prosenttia jäi henkiin. Luuydinsiirrot olivat uusinta uutta.

Ulla oli 35-vuotias, ja kaikki hänen tietonsa luuydinsiirrosta oli kirjaviisautta. Sitäkin oli tuohon aikaan vain niukasti tarjolla. Kahdeksanvuotias Mira sairasti akuuttia myelooista leukemiaa, ja hänen 10-vuotias veljensä oli lupautunut luovuttajaksi.

”Koska vaihtoehtona oli varma kuolema, piti uskaltaa yrittää”, Ulla kirjoittaa helmikuussa ilmestyneessä kirjassaan Osasto 10. Toivoa ja taistelua, jossa hän kertoo työstään syöpäsairaiden lasten parissa ja taistelustaan parempien hoitotulosten puolesta.

”Jos tämä lapsi kuolee, niin sinun urasi, Ulla, on tässä talossa loppu.”

Luuydinsiirto oli 80-luvun alussa Ullan mukaan suurta seikkailua, niin vaikeasti hallittava prosessi se vielä oli. Mirasta tuli kuitenkin Suomen ensimmäinen luuydinsiirrolla parantunut leukemiapotilas, eikä Ulla saanut potkuja. Sen sijaan hänestä tuli lasten syöpähoidon uranuurtaja Suomessa. Hän työskenteli osasto 10:n vastuullisena ylilääkärinä 27 vuotta, koulutti uransa aikana 25 syöpälääkäriä, ohjasi 10 väitöskirjaa ja oli vahvasti vaikuttamassa siihen, että lasten syöpähoidoista tuli Suomessa Euroopan huippua.

Ullan uran alussa vain 45 prosenttia syöpään sairastuneista lapsista parani, mutta 2000-luvulla lukema on noussut 82 prosenttiin.

Sukupuolisyrjintää

Ulla päätti ryhtyä kunnanlääkäriksi lukioiässä. Hän oli matemaattisesti lahjakas, ja lääketiede ja ihmisten auttaminen kiehtoivat. Pappi-isä ja Sibelius-Akatemian käynyt musiikinopettajaäiti kannustivat tytärtään akateemiselle uralle.

Valmistuttuaan Ulla työskentelikin kunnanlääkärinä Karjaalla kolme vuotta ja meni sitten Lastenklinikalle erikoistumaan lastenlääkäriksi. Ulla teki väitöskirjan imeväisten raudantarpeesta.

”Kakarat ovat aivan ihania potilaita, rehellisiä ja vilpittömiä. Heihin saa yleensä hyvän kontaktin”, Ulla kehuu.

Mutta eteneminen 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa ei ollutkaan naiselle helppoa. Ulla haki lastentautien koulutusvirkaa eli apulaislääkärin virkaa Hyksissä useita kertoja, mutta ei saanut.

”Minun nuoruudessani oli aivan selvää, että naisia sorrettiin. Miehet ratsastivat aina y-kromosomilla ohitse, vaikka heillä oli vähemmän meriittejä. Olenkin sanonut kouluttamilleni naislääkäreille, ettei se riitä, että on parempi kuin pojat. Pitää olla 50 kertaa parempi. Mutta onneksi se ei ole vaikeaa”, hän sanoo ja nauraa. Ulla itse roikkui sijaisuuksissa kolmisen vuotta.

”Ei riitä, että on parempi kuin pojat. Pitää olla 50 kertaa parempi. Mutta onneksi se ei ole vaikeaa.”

Ullan aloitellessa uraansa moderni lasten syöpätautioppi eli lastenonkologia ei ollut vielä rantautunut Suomeen. Diagnostiikka oli puutteellista, resurssit olemattomat eikä lapsia varten koulutettua henkilökuntaa vielä ollut, Ulla kertoo. Vaikka suurin osa potilaista kuoli, perheille ei kerrottu ennusteista suoraan. Tästä asenteesta johtuen eräskin lapsi kävi hoidoissa lapsenhoitajansa kanssa, vaikka hän oli jo elämänsä viime metreillä.

Aluksi Ulla hoiti melkein kaikki Suomen leukemia- ja luuydinsiirtopotilaat, ja päivät olivat hektisiä. Kerran osastolle oli juuri tullut uusi, kipeä potilas, joka odotti tutkimusta, kotiinlähtijän reseptit piti kirjoittaa, osastolla oleville piti määrätä nestettä ja lääkkeitä, kiireellisiä röntgenlähetteitä piti kirjoittaa, ja kaiken lisäksi edellisenä päivänä kuolleen potilaan vanhemmat halusivat tavata Ullan. Hän ihmetteli stressaantuneena kokeneelle osastonhoitajalle, mistä aloittaa.

”Jospa sinä nyt otat ne kuolleen lapsen vanhemmat ensin vastaan. Pysähdyt kaikessa rauhassa heidän kanssaan ja unohdat muun siksi aikaa”, hoitaja sanoi.

Osastonhoitajan sanat osoittautuivat opetukseksi, joka jäi Ullalle loppuelämäksi mieleen: kuoleman edessä pitää pysähtyä.

”Jokainen kuolema on erilainen”

Koko pitkän uransa aikana Ulla ei tottunut kuolemaan.

”Ihmisen poistuminen maailmasta lopullisesti on aina yhtä vavahduttavaa, ja jokainen kuolema erilainen”, hän sanoo.

Lisäksi Ulla on joutunut käsittelemään sitä, ettei ole pystynyt pelastamaan itseensä luottanutta lasta.

”Nuorena pystyin pitämään kulisseja yllä, mutta vanhempana huomasin, ettei se ole tarpeen. Kaikilla ihmisillä on tunteet, eikä niitä tarvitse hävetä ja peitellä. Jos tulee tippa linssiin, eivät vanhemmat ole yleensä pahoillaan, päinvastoin. Tunteita saa olla, mutta ne eivät saa olla ylitsevuotavia. Vanhempien ei pidä alkaa lohduttaa lääkäriä, vaikka olen nähnyt sitäkin.”

Kuolettavasta diagnoosista kertomista Ulla vertaa hypyksi mereen ilman pelastusrengasta.

”Jokainen räpistelee tyylillään. Mutta kun ikää ja uraa alkaa olla takana, vanhemmat osaa kohdata paremmin.”

”Kaikilla ihmisillä on tunteet, eikä niitä tarvitse hävetä ja peitellä.”

Murheiden lisäksi Ulla on kokenut hienoja onnistumisia, kun lähes varman kuolemantuomion saanut lapsi onkin saatu pelastettua, ja vanhemmat ovat itkeneet onnesta. Hän on saanut todistaa lääketieteellisiä läpimurtoja, kun uusia hoitomenetelmiä ja lääkkeitä on otettu käyttöön. Mutta ennen kaikkea hän on oppinut, että kuoleman keskelläkin lapset ovat aina lapsia. He ovat läiskytelleet onnellisina kylpyammeessa iltapesulla ja riemuinneet, jos ovat saaneet luvan valvoa vähän myöhempään ja katsoa jännittävää tv-ohjelmaa.

Uusia tuulia Amerikassa

Koska Ulla ei saanut 1980-luvun alussa Suomesta virkaa, näytti siltä, että lähtö Lastenklinikalta olisi edessä. Kun potilaiden vanhemmat saivat kuulla siitä, he keräsivät pitkän nimilistan Ullan jäämisen puolesta ja veivät sen Lastenklinikan esimiehelle. Se herätti silloisen ylilääkärin, professori Niilo Hallmanin, ja hän ehdotti, että Ulla lähtisi Yhdysvaltoihin opiskelemaan syöpähoidon perusteita ja uusimpia tuulia.

Vuonna 1983 Ulla lähtikin Clevelandin yliopistolliseen sairaalaan opiskelemaan lasten hematologiaa ja onkologiaa.

”Amerikassa oli enemmän resursseja, rahaa ja potilaita. Suunnilleen kaikki mitä tiedän, on sieltä kotoisin, ja silloin luomani suhteet ovat hyödyttäneet koko Suomen syöpähoitoa.”

Ulla pääsi jäseneksi Childrens Cancer Study Groupiin, johon kuului yli 60 yliopistosairaalaa. Yhdistys ajoi yhteisiä hoitoprotokollia, ja Ulla sai kuulla uusimmista menetelmistä.

”Joka kymmenennellä luuydinsiirtopotilaalla ei ollut rahoitusta, ja heidät jätettiin kuolemaan.”

Amerikassa Ulla näki myös sen, mitä eriarvoisuus tarkoittaa.

”Hoitokokouksissa katsottiin aina ensimmäisenä, kuka potilaan hoidon maksaa: vakuutusyhtiö vai ehkäpä jokin uskonnollinen varainkeruujärjestö. Joka kymmenennellä luuydinsiirtopotilaalla ei ollut rahoitusta, ja heidät jätettiin kuolemaan. Olin pöyristynyt enkä voinut ymmärtää, että näin menetellään niin sanotussa sivistyneessä maassa.”

Yhdysvalloissa ollessaan Ulla haki Lastenklinikan syöpäosaston ylilääkärin virkaa, ja tuli 41-vuotiaana valituksi.

Ylilääkärinä Ullan piti päättää, otetaanko potilaalle uusia, kalliita hoitomenetelmiä käyttöön, yritetäänkö hyvin vaikeaa jättihoitoa vai siirrytäänkö saattohoitoon.

”Olen aina ollut hyvin määrätietoinen ja jämpti ja kuullut, että johdossani on varma olla. Minulta on aina saanut ohjeet siitä, miten toimitaan. Voi olla, että olen ollut joskus liiankin tiukka, mutta en koskaan ilkeä.”

”Olen tuntenut suurta paloa työhöni.”

Työssään Ulla oppi myös taistelemaan rahasta. Hän puhui jatkuvasti uusien virkojen puolesta, mutta useimmiten turhaan.

”Lahjoitukset ovat olleet osasto 10:n elinehto, ei se ole yhteiskunnan varoilla pyörinyt. Tukiyhdistykset ovat kustantaneet monia lääkärin ja hoitajan virkoja sekä ulkomaisia opintomatkoja.”

Ulla on tyytyväinen Uuden Lastensairaalan valmistumiseen, vaikka hänen mukaansa se tulee 20 vuotta myöhässä. Hän muistuttaa, että nykyinen lastensairaala rakennettiin sotien aikana, ja työntekijät ovat saaneet tottua homeen hajuun ja veden valumiseen nurkissa.

Tiedettä ja tutkimuksia

Vaikka Ullan työ oli raskasta, hän jaksoi sen ”hurjan motivoituneena”.

”Olen tuntenut suurta paloa työhöni.”

Vastapainoa työhön toi vuosittainen muutaman kuukauden tutkimusvapaa, jolloin hän keskittyi tieteen tekoon ja ohjasi väitöskirjaoppilaita. Ullan pääasiallisia tutkimusaiheita ovat olleet neuroblastooma eli lasten kiinteä syöpä, leukemia, luuydinsiirrot ja lasten aivokasvaimet.

Maailmanlaajuisesti tärkein Ullan tutkimustulos julkaistiin vuonna 1990, kun hän oli sattumalta huomannut, että potilaat eivät immunisoidu leukosyyttivapaille verituotteille. Hänen tutkimuksensa ansiosta niihin syttyi maailmanlaajuinen kiinnostus, ja muutamassa vuodessa ne tulivat standardikäyttöön ympäri maailman.

”Se nosti vähän itsetuntoa, mutta innosti ennen kaikkea tekemään lisää tutkimusta. Tieteentekemiselle tulee ahneeksi”, Ulla sanoo hymyillen.

”Elämä on niin hauras ja arvaamaton. Nykyhetkestä pitäisi osata nauttia.”

Kun Ulla oli siirtymässä neljä vuotta sitten eläkkeelle, hän oli suunnitellut ottavansa koiranpennun ja aloittavansa vapaaehtoistyön. Sitten hänen elämänsä muuttui kertalaakista: hän tapasi Simon, metsänhoitajan, ja avioitui pian tämän kanssa. Nyt pari viettää yhdessä aikaa kesäpaikassaan Saimaalla ja nauttii luonnosta. He kalastavat, ravustavat, sienestävät ja marjastavat sekä valokuvaavat.

Tärkein elämänoppi, jonka Ulla on oivaltanut työssään, on arjen arvostamisen tärkeys.

”Elämä on niin hauras ja arvaamaton. Nykyhetkestä pitäisi osata nauttia. Onni koostuu hyvistä pienistä asioista.” 

Näin johdin

1. Linjani oli luotettava ja johdonmukainen.

2. Kyky tehdä päätöksiä ja toimia niiden mukaan on tärkeä.

3. Alaisten pitää voida luottaa johtajaan. Johtajan on puolustettava alaisiaan.

4. Koko urani ajan lasten syöpäosaston vetäjänä ainoa pysyvä olotila oli muutos. Se edellytti rohkeutta ja innovaatiokykyä sekä kykyä luovaan ongelmanratkaisuun.

5. Oli saatava koko tiimi puhaltamaan yhteen hiileen. Piti olla kykyä ja kykyä delegoida.

 

Kuka?

Ulla Pihkala, 72.

Työskenteli Lastenklinikan osasto 10:n eli syöpäosaston ylilääkärinä 27 vuotta.

Jäi eläkkeelle neljä vuotta sitten.

Harrastaa muun muassa Lapissa vaeltamista ja valokuvaamista.

Perheeseen kuuluu aviomies Simo.

Kun unelmat ovat hukassa, kaikki stressaa tai lupaavatkin elämänmuutokset jäävät kesken, saatat itse olla paras ammattiauttajasi.

 

Näköala hukassa? Opettele unelmoimaan

Jos tuntee jo saavuttaneensa kaikki työ- ja yksityiselämänsä tavoitteet, elämä alkaa usein tuntua laimealta. Tai jos kohtalo on aiemmin kolhinut, unelmoiminen voi tuntua suorastaan vaaralliselta.

Amerikkalaisella self-help-tähdellä ja Passion Test -menetelmän kehittäjällä Janet Bray Attwoodilla on ratkaisu näihin arkisiin ongelmiin. Attwood on varma siitä, että kaikilla ihmisillä on unelmia, ja hänen mukaansa intohimojen seuraaminen on paras tie aitoon onneen ja omannäköiseen elämään. Joskus unelmat täytyy vain kaivaa esiin syvältä.

Attwoodin menetelmässä täydennetään viisi lausetta, jotka alkavat sanoilla: ”Kun elämäni on ihanteellista...”.

”Kysyn ihmisiltä, mitä asiaa elämässäsi et halua enää koskaan tapahtuvan. Sen asian vastakohta on intohimosi.”

”Kysyn ihmisiltä, mitä asiaa elämässäsi et halua enää koskaan tapahtuvan. Sen asian vastakohta on intohimosi. Eräs tapaamani nainen, jolla oli todella kova tausta, sanoi, ettei hän halua enää koskaan asua kadulla. Haimme kodittomuuden vastakohdan. Hänen unelmansa oli saada elää kauniissa kodissa, ja sitä kohti hän lähti”, Suomessa vieraillut Attwood kertoo.

”Kun intohimon kohteet ovat kirkastuneet, koko tahdonvoima on niiden takana. Kaikki turha katoaa elämästä, ja ihmisen koko energia on näiden tavoitteiden saavuttamisessa.”

Menetelmään voi tutustua lukemalla Janet Bray Attwoodin ja Chris Attwoodin Passion Test -teoksen. Attwoodin oppien mukaan universumi järjestää toiveet todeksi. Passion Testin taustalla on ajatus niin sanotusta manifestoinnista. Se on monissa self help -opeissa vaalittu idea anteliaasta universumista, joka järjestää iloja ja suruja sen mukaan, mitä ihminen itse – tahallaan tai epähuomiossa – toivoo. Onni ja epäonni ovat tämän ajattelumallin mukaan kiinni omasta tsempistä.

Kuulostaako liian hörhöltä? Skeptinen kuulija voi selittää Passion Testin tulokset niin, että äänen lausutut ja pohditut intohimot auttavat havaitsemaan eteen sattuvia mahdollisuuksia ja antavat rohkeutta tarttua tilanteisiin. Haaveiden listaaminen selventää oman elämän tärkeysjärjestystä ja auttaa tekemään tietoisia valintoja. Jos esimerkiksi haluat siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon, kirjattu tavoite muistuu mieleen, kun jälleen löydät itsesi kaupasta jauhelihapaketti kädessä.

Haaveiden listaaminen selventää oman elämän tärkeysjärjestystä ja auttaa tekemään tietoisia valintoja.

Attwood kirjoittaa intohimolauseensa uudestaan muutaman kuukauden välein.

”Ihminen muuttuu, tilanteet muuttuvat ja usein kuljemme kohti entistä tärkeämpiä toiveita. Aluksi ihminen saattaa haluta hienon auton, mutta vähitellen alkaa ymmärtää, mikä on todella tärkeää. Ehkä auto onkin vain jonkin syvemmän tarpeen ulkoinen ilmentymä.”

Kaikki stressaa? Ryhdy meditoimaan

”Meditoi kaksikymmentä minuuttia päivässä – paitsi, jos olet kiireinen. Siinä tapauksessa meditoi tunti päivässä”, sanotaan kuuluisassa zen-mietelmässä.

Stressi voi kasautua, vaikka samaan aikaan joka päivä olisi tuntikausia aikaa lorvia somessa tai ahmia tv-sarjoja. Kiireen tuntu voi nimittäin olla alitajuinen tapa väistellä vaikeita tunteita tai epämiellyttäviä tehtäviä. Meditointia kannattaa kokeilla, koska se katkaisee ärsykkeiden tulvan ja puhdistaa mieltä. Sen jälkeen on helppo tarttua levollisena ja tehokkaana päivän tehtäviin.

Stressi voi kasautua, vaikka samaan aikaan joka päivä olisi tuntikausia aikaa lorvia somessa tai ahmia tv-sarjoja.

Mainitun zen-mietelmän laatija tuskin tunsi suomalaisen naisen ruuhkavuosia – helppohan hiljaisesta luostarista on huudella. Meditoinnille kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus: jos se on maallista stressinhallintaa eikä hengellistä harjoitusta, siihen ei tarvitse suhtautua dogmaattisesti. Meditointia ei muutenkaan pidä lähestyä suorituskeskeisesti. Viisi minuuttia tai vaikka vain yksi minuutti voi olla jonakin päivänä juuri sopiva määrä.

Meditoinnissa on monia erilaisia suuntauksia. Aiheeseen voi perehtyä kursseilla, kirjoja lukemalla tai Youtube-videoita seuraamalla. Hyvä alku on ottaa mukava, mutta ryhdikäs asento tuolilla tai lattiatyynyllä, katsoa tyhjyyteen tai vain sulkea silmät ja keskittyä hengittämiseen. Aluksi pää täyttyy ajatuksista ja tunteista, mutta niiden voi rauhassa antaa tulla ja mennä. Kun meditoinnista tulee tapa, pystyy pian rauhoittumaan vaikka työpöydän ääressä tai bussissa.

Kun meditoinnista tulee tapa, pystyy pian rauhoittumaan vaikka työpöydän ääressä tai bussissa.

”Meditoinnin vaikutukset stressin hoidossa ovat kiistämättömät. Se auttaa jopa post-traumaattisen stressin hoidossa sotilailla, saati sitten meillä muilla, joiden ongelmat liittyvät tavalliseen elämään”, sanoo myös Janet Bray Attwood.

Tavoite on liian suuri? piirrä se kuvaksi

Kun uusi tavoite elämässä alkaa kirkastua, se tuntuu usein toivottoman kaukaiselta. Unelmien toteuttamisessa saattaa auttaa Goal mapping, amerikkalaisen Brian Maynen kehittämä menetelmä, jota käytetään sekä yritysmaailmassa että henkilökohtaisen elämän apuna. Goal mappingissa tavoitteet kirjataan ja niistä piirretään kuva.

Maynen mukaan luova mieli ei ymmärrä pelkkiä käskyjä, vaan tarvitsee avukseen visuaalisen esityksen. Eri puolilla Suomeakin järjestetään Goal mapping -kursseja, joilla käytetään tusseja ja puuvärejä ja piirretään kuvia unelmien elämästä. Asiaan voi paneutua myös itsenäisesti kirjaa Goal Mapping -menetelmä lukemalla.

Goal mappingissa tavoitteet kirjataan ja niistä piirretään kuva.

”Goal mapping yhdistää molemmat aivopuoliskot, luovan mielen ja rationaalisen osan. Se valjastaa meidän järkevän mielemme unelmiemme toteuttajaksi”, selittää menestynyt Goal mapping -kouluttaja Sini Ikävalko, joka työskentelee myös pappina ja laulajana. Hän alkoi käyttää menetelmää neljä vuotta sitten.

”Ensimmäinen karttani liittyi painonpudotukseen. Sitten halusin saada rahat kasaan viedäkseni poikani lomalle New Yorkiin, vaikka olin yksinhuoltaja.”

Ikävalko piirsi kuvan itsestään unelmien vartalossaan. New Yorkin matkaa varten hän piirsi kuvan, jossa äiti ja poika katselivat auringonlaskussa kaupungin siluettia.

Tavoitteet toteutuivat: hoikka ja iloinen Ikävalko löysi itsensä ja lapsensa unelmien reissulta. Motivaatio oli kohdallaan, ilo ja rohkeus lisääntyivät.

”Sydämestäni löytyi toive laulaa, niin että muutkin voivat siitä nauttia. Sen tavoitteen olin haudannut jo syvälle, mutta lähdin toteuttamaan sitä nelikymppisenä.”

”Unelmat ovat kuin sipuli, kun niitä kuorii, löytyy alta aina syvempiä ja salatumpia haaveita.”

Ikävalko voitti karaokekilpailuja, pääsi finaaliin Tangomarkkinoilla ja ihastutti kuulijoita Voice of Finland -ohjelmassa. Tätä nykyä hän hoivaa koiranpentua, odottaa toista lastaan ja tuntee elämänsä olevan täynnä rakkautta ja johdatusta.

”Laulamisen tavoitteet ovat edelleen voimassa. Minulla on myös uusia, yhä syvempiä tavoitteita. Unelmat ovat kuin sipuli, kun niitä kuorii, löytyy alta aina syvempiä ja salatumpia haaveita. Goal mapping on muuttanut minua. Olen nykyisin positiivisempi ja näen mahdollisuuksia niin itselleni kuin kaikille muillekin”, Ikävalko kiteyttää.

Rakkaus hukassa? Haasta ajattelumallisi

Haaveiletko rakkaussuhteesta, mutta sopivan kumppanin löytäminen tuntuu vaikealta? Kuivan kauden jälkeen deittailu saattaa vaatia itsevarmuutta. Mistä treffeillä puhutaan? Mitä jos seuralainen osoittautuu oudoksi hiippariksi? Missä vaiheessa on seksin vuoro?

”Suuri este kypsän iän rakkaudelle ovat monesti omat haitalliset uskomukset. Muilla elämän osa-alueilla reipas nainen voi olla rakkausasioissa vetäytyvä ja epävarma”, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti Elina Tanskanen.

”Monilla meistä on haitallisia ajattelumalleja, kuten että rakkaus ei kuulu tämän näköisille tai tämän ikäisille. Et riitä, et kelpaa. Puhumme usein itsellemme tosi rumasti”, hän sanoo.

”Suuri este kypsän iän rakkaudelle ovat monesti omat haitalliset uskomukset.”

Tanskasen mukaan ensimmäinen askel on tiedostaa omat ajattelumallit.

”Ensin voi opetella narauttamaan itsensä itsekriittisistä ajatuksista. Sen jälleen kovat sanat kannattaa korvata lempeillä. Voi olla vaikeaa ajatella, että olen mielettömän upea, mutta sanat säälittävä, vastenmielinen ja epätoivoinen voi korvata omaan suuhun sopivilla ilmaisuilla: kelpaan, riitän ja olen hyvä tällaisena kuin olen.”

Jos uutta siippaa ei hyvistä yrityksistä huolimatta löydy, Tanskanen kehottaa tarkistamaan kurssia.

”Jos homma ei toimi, kannattaa tehdä jotakin toisin. Jos on luukuttanut Tinderiä ihan punaisella, eikä sopivaa kumppania löydy, voi kokeilla rauhallisempaa otetta ja pitää vaikka taukoa. Tai jos ei ole uskaltanut ollenkaan kokeilla netin seuranhakupalveluita tai -sovelluksia, voi lähteä pikkuisen testaamaan, katsoa, mitä tapahtuu. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.”

Armollinen asenne kannattaa viedä treffeille asti.

Treffeillä kannattaa olla oma itsensä, vaikka se kuulostaisikin kliseeltä.

”Ylivaativuus lamaannuttaa. On ymmärrettävää, että jännittää tai pelottaa, mutta parasta on suhtautua myötätuntoisesti itseen ja katsoa sitä uutta ihmistäkin lempeiden linssien läpi. Kun ottaa rennosti, kaikki sujuu luultavasti paremmin.”

Tanskanen korostaa, että treffeillä kannattaa olla oma itsensä, vaikka se kuulostaisikin kliseeltä.

”On eri asia korostaa omia hyviä puolia kuin yrittää olla jotain muuta mitä on. Kannattaa esimerkiksi pukeutua niin, että se tuntuu itsestä hyvältä eikä miettiä sitä, mistä treffikumppani mahtaisi tykätä. ”

Jäävätkö muutokset kesken? Lisää kärsivällisyyttä

Kun uusi kurssi on löytynyt, ihminen vaatii usein itseltään virheetöntä ja suoraviivaista etenemistä unelmien polulla. Silloin takaiskut lannistavat. Mentaalivalmentaja Ilkka Koppelomäki toteaa, että tavoitteiden toteutumisen esteenä on monesti mustavalkoinen ajattelu.

”On inhimillistä, että ihmiset aloittavat juttuja, mutta eivät vie niitä loppuun. Näin me monesti toimimme eikä siitä pitäisi masentua. Kun seuraavan kerran aloittaa, ei aloitakaan alusta, vaan siitä mihin on päässyt”, Koppelomäki sanoo.

”Kun seuraavan kerran aloittaa, ei aloitakaan alusta, vaan siitä mihin on päässyt”

Väsymys ja kyllästyminen voivat olla merkkejä siitä, että aika ei ole kypsä.

”Mieli huijaa meitä uskomaan, että olemme epäonnistuneet, kun emme jaksa tavoitella jotain. Todellisuudessa epäröinti on henkistä valmistautumista.”

Koppelomäki kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän inhosi kylmää vettä, mutta avantouinti alkoi kiehtoa häntä. Hän oli katsellut pitkään tuttujensa talviuintikuvia ja kuunnellut näiden hehkutusta.

”Muutokset tapahtuvat tosi helposti, kun on valmis ottamaan haasteen vastaan.”

”Ajattelin, että siistin näköistä, mutta minusta ei ole koskaan tuohon.”

Koppelomäki jutteli avantouintia harrastavan ystävänsä kanssa ja kiinnostui uinnin terveyshyödyistä. Kuin huomaamattaan hän otti selville avantouinnin tekniikasta ja oikeasta hengityksestä. Hän sulatteli saamaansa tietoa ja alkoi haluta uimista yhtä enemmän.

”Tulin siihen pisteeseen, että eilen kävelin jäisen järven ohi, potkin jäät pois ja menin uimaan. Lyhyt tarina on se, että aloin uida, mutta taustalla oli tapahtunut jo pitkään asioita. Muutokset tapahtuvat tosi helposti, kun on valmis ottamaan haasteen vastaan.”

 

 

Tyhjän saa pyytämättäkin

Vaivaako näköalattomuus, stressi vai rakkauden puute? Näillä ammattilaisten keinoilla opit selättämään ongelmasi

Kaikki mikä koskee omaa itseään, on mahdollista ihmisen muuttaa. Se on asenne- ja valintakysymys. Mutta rakastavan elämänkumppanin löytäminen ei ole aina itsestä kiinni. Oma aktiivisuus ja hyvä itsetunto eivät auta, kun sitä sopivaa ei vaan löydy tai ei kelpaa. Vanhemmalla iällä elämänarvot ja elintavat ovat tärkeimmät kriteerit, niistä ei voi joustaa.
Lue kommentti
Katin kantapaikkoihin kuuluu Scarlett-viinibaari Pullman-hotellin 37. kerroksessa.
Katin kantapaikkoihin kuuluu Scarlett-viinibaari Pullman-hotellin 37. kerroksessa.
Työn vastapainoksi Kati kuntoilee joka päivä.
Työn vastapainoksi Kati kuntoilee joka päivä.

Thaimaalaisella autiorannalla Kati Häkkinen sai idean sinne sopivasta rantahotellista. Kovalla työllä syntyi huippusuosittu Aava Resort & Spa, ja mikkeliläinen Kati jäi maailmalle. ”Pidän itseäni menestyjänä, koska uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani.”

Hotelliyrittäjä Kati Häkkinen nauttii miljoonakaupunki Bangkokin vilinästä.

”Tykkään myös ajaa täällä autolla. Kaupungin sykkeessä ideatkin lentävät. Minulla on paljon uusia liikeideoita, joille etsin sijoittajia ja kumppaneita”, Kati, 37, sanoo.

Katilla on vahvaa näyttöä siitä, että hän pystyy toteuttamaan ideansa. Yhdeksän vuotta sitten hän oli reppureissulla Thaimaassa silloisen puolisonsa Atte Savisalon kanssa. Tuolloin pariskunta työskenteli Aten vanhempien omistamassa Savcorissa, teknologiayrityksessä, joka on Ballet Mikkelin takana. Kati oli Ballet Mikkelin johtaja, Atte financial controller.

Autiolla Khanomin rannalla pariskunta sai idean rantahotellista. Nyt samaisella rannalla seisoo heidän yhdessä omistamansa Aava Resort and Spa, joka on saanut monia kansainvälisiä palkintoja. Tuorein on marraskuussa 2016 myönnetty Aasian parhaan hotellin ja kylpylän HAPA (Hospitality Asia Platinum Awards) -palkinto.

Kati työskenteli vuosia ilman lomia ja palkkaa Aavan menestyksen eteen.

”Todellinen menestyksen mittari on se, että henkilökunnalla on hyvä olla ja se nauttii työstään”, Kati sanoo.

Kati työskenteli vuosia ilman lomia ja palkkaa Aavan menestyksen eteen. Yrityksen rakentaminen opetti hänelle paljon.

”Muutto Aasiaan ei sinänsä ollut vaikeaa, koska olen aina ollut valmis vastaanottamaan kaiken, mitä uusi kulttuuri tuo mukanaan. Äitiyslomia en ehtinyt pitää, ja esikoispoikani on nukkunut kantokopassa kokouksissa heti syntymästään lähtien.”

Nyt hotellissa on palkattu johtaja, ja Katin vastuulla on markkinointi ja PR-toiminta.

”Palkinnot tuntuvat toki hyviltä – etenkin, koska aluksi niin moni nauroi ideallemme.”

Menestyksen hinta

Ensimmäisen palkintonsa Aava sai kuusi vuotta avajaisten jälkeen.

”Ensimmäiset vuodet yrittäjänä eivät olleet helppoja. En silti kadu yhtään hetkeä enkä yhtään kyyneltä. Jaksoin aina uskoa ideaamme”, Kati sanoo.

Katille menestys merkitsee ennen kaikkea vapautta valita.

”Raha luo turvallisuutta. Moni ei tule ajatelleeksi, että ulkomailla asuva suomalainen joutuu maksamaan kalliin hinnan terveysvakuutuksista ja lasten koulumaksuista. Olen aika tarkka siitä, mihin käytän rahaa, mutta säästäjätyyppiä en ole koskaan ollut.”

”Pidän itseäni menestyjänä.”

Palkittu hotelli ei kuitenkaan edelleenkään ole omistajilleen rahasampo. Rahaa tarvitaan myös uusiin investointeihin, sillä Aava-hotelliperhe on laajenemassa.

”Tuplaamme Aavan kapasiteetin rakentamalla erillisen hotellin ja uusia korkean palvelutason villoja. Suunnitelmat ovat jo pitkällä”, Kati kertoo. Aava etsii parhaillaan siihen uskovia sijoittajia muun muassa suomalaisen joukkorahoituskumppanin kautta.

”Pidän itseäni menestyjänä. En kuitenkaan Aavan takia vaan siksi, että uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani. ”


Äitiys antaa voimaa

Vielä kymmenen vuotta sitten Kati ei ajatellut olevansa äitityyppiä. Lokakuinen ilta tv:n ääressä muutti mielen.

”Näin televisiossa vaippamainoksen ja purskahdin itkuun, kun näin vauvan.”

”Elämä on hyvää näin. Mies tulee vastaan, jos tulee.”

Vuonna 2009 syntyi Nino-poika ja kaksi vuotta sen jälkeen Aida-tytär. Lapset ovat eläneet koko ikänsä Thaimaassa, joten he puhuvat ja lukevat sujuvasti thain kieltä, jota he oppivat Khanomin kyläkoulussa. Muutto pääkaupunkiin oli tarpeen myös siksi, että lapset pääsisivät kansainväliseen kouluun.

Kati ja Atte erosivat neljä vuotta sitten.

”Eroon ei liity vihaa tai pettymystä. Olemme edelleen työkavereita ja ystäviä. Olimme yhdessä 17 vuotta, ja rakkaus vain kuoli”, Kati sanoo.

Kati ei etsi uutta kumppania.

”Elämä on hyvää näin. Mies tulee vastaan, jos tulee. Rimani on korkealla, ja miehen tulee ennen kaikkea saada minut nauramaan.”

Thaimaassa asuva Atte on läsnä lasten elämässä, ja perheessä on myös kolmas luottoaikuinen, heitä pienestä asti hoitanut kotiapulainen Mui.

”Mui on perheenjäsen, mutta minä olen äiti ja kasvatan lapseni. Minua ärsyttää se, että joku pitää minua huonona äitinä siksi, että minulla on palkattua kotiapua. Apulaisten ansiosta olen parempi äiti ja voin olla vapaa-ajalla täysipainoisesti lasten kanssa. ”

 

Ulkonäöllä on väliä

Thaimaassa naiset käyttävät paljon aikaa ja rahaa ulkonäöstään huolehtimiseen.

”Ulkonäköön panostaminen on kunnioitusta toisia kohtaan. Se on käyntikortti, johon muut kiinnittävät huomiota”, Kati toteaa.

Kuutisen vuotta sitten Kati löysi monipuolisen liikunnan, ja nykyään hän kuntoilee joka päivä. Thainyrkkeilyn lisäksi tärkeitä lajeja ovat jooga, pilates ja vaeltaminen vuorilla.

”Suomalaiset tunnistaa valitettavasti usein ulkoisesta olemuksesta. Mistä ihmeestä tulee ajatus, ettei tarvitse yhtään välittää siitä, miltä näyttää?”

”Suomalaiset tunnistaa valitettavasti usein ulkoisesta olemuksesta. Mistä ihmeestä tulee ajatus, ettei tarvitse yhtään välittää siitä, miltä näyttää? Ihan jokainen on varmasti paremmalla mielellä, jos peilistä katsoo tyyppi, johon on tyytyväinen. ”

Katin oma tyyli on klassinen.

”Teetän paljon jakkuja ja housupukuja räätälillä, käytän usein mekkoja tai farkkuja ja rakastan korkeita korkoja.”

Kati suosittelee tutustumaan thaimaalaisten suunnittelijoiden luomuksiin, joita myyvät Bangkokissa muun muassa ostoskeskukset Central Embassy ja Siam Discovery. Thaimaan korkean luksusveron vuoksi hän hankkii käsilaukkunsa Hong Kongista.

Koti on maailmalla

Vapaa-aikaa Katilla ei edelleenkään liiemmin ole, mutta Bangkok tarjoaa vapaa-ajan viettoon paremmat mahdollisuudet kuin entinen kotikylä Khanom.

”Bangkok on Aasian kulinarismin mekka. Suosikkiravintoloihini kuuluu tällä hetkellä esimerkiksi intialaista molekyylikeittiötä tarjoava Gaggan ja Nahm, jossa on vanhoja thairuokia brittikokokin uudistamina.”

Bangkokissa Katille on avautunut yhteys muihin suomalaisiin naisiin.

”Khanomissa en puhunut suomea muiden kuin lasteni kanssa. Perustin Bangkokiin FINWA-naisjärjestön, joka toimii naisten verkostona ja tekee hyväntekeväisyyttä. ”

Tulevaisuuden haaveena on löytää aikaa matkustamiselle.

Katin kunnianhimoisena tavoitteena on kerätä naisjärjestön kautta lahjoituksia sataan äitiyspakkaukseen, jotka lahjoitetaan yksinhuoltaja- ja hiv-positiivisille äideille yhteistyössä muun muassa Suomen Lähetysseuran avustushankkeiden mukana.

Tulevaisuuden haaveena on löytää aikaa matkustamiselle.

”Lähialueilla kuten Vietnamissa, Laosissa ja Hong Kongissa olen käynyt usein, mutta haluaisin lisäksi Eurooppaan ajamaan avoautolla Italiassa, musikaaleihin Lontoossa ja Pariisiin Champs Élysées’n tunnelmaan.”

Suomeen Kati ei kaipaa.

”Maailma on imaissut minut mukaansa.”

 

Kati Häkkinen, 37, hotelliyrittäjä Thaimaassa Khanomissa. Asuu Bangkokissa.

Toinen omistaja Aava Resort and Spa -hotellissa, perustajajäsen ja puheenjohtaja FINWA-naisjärjestössä.

Perhe: poika Nino, 8, ja tytär Aida, 6.

Parasta Bangkokissa: Miljoonakaupungin syke, vireys, vauhti, värit ja luksus sekoittuneina mukaansa imaisevaan kaaokseen.