YK:ssa pitkän uran tehnyt suomalainen Laura Londén on asunut maailman kriisipesäkkeissä ja nähnyt valtavasti kärsimystä. Toivoaan hän ei ole menettänyt. ”Minulla tai kenelläkään ei ole oikeutta jättää ihmisiä oman onnensa nojaan”, hän sanoo.

 

Laura Londén istui mersun takapenkillä YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin kanssa ja katseli jouluvaloin koristeltua Esplanadin puistoa.

Oli joulukuu 2015, ja Laura oli lähes kolmen ulkomailla vietetyn vuosikymmenen jälkeen ensimmäistä kertaa elämässään työmatkalla Suomessa. Tie oli suljettu muilta autoilta, ja poliisisaattue kuljetti kaksikkoa kohti Presidentinlinnaa. Laura oli vastikään nimitetty YK:n apulaispääsihteeriksi ja YK:n väestörahaston UNFPA:n hallinnosta vastaavaksi varapääjohtajaksi.

”Autossa istuessani ajattelin, että miten tässä näin kävi. Olin kuitenkin tehnyt kenttätyötä YK:ssa yli 25 vuotta täydellisen huomaamattomasti”, Laura, 55, sanoo helsinkiläisen hotellin aulabaarissa ja naurahtaa päälle.

Uskomaton vuosi

Laura on Suomessa väestörahaston tuoreen State of the World Population -raportin julkistamisen takia, mutta yleensä hänet voi löytää työpaikaltaan New Yorkin Kolmannella Avenuella. Ellei hän sitten matkusta jossain niistä noin 151 :sta maasta, joissa naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistävä väestörahasto toimii.

Kun Laura aloitti tehtävänsä, väestörahaston ja muiden YK:n järjestöjen taloudellinen tuki jäsenvaltioilta oli vähentynyt rajusti.

”Teemme maaohjelmasuunnitelmia eri hallituksien kanssa ja mietimme, miten voimme parantaa vaikkapa perhesuunnittelua ja tasa-arvoa”, hän selittää. Hallintojohtajana Laura edistää erityisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista ja tapaa lähes päivittäin maiden ylintä johtoa.

”Vuosi on ollut uskomaton”, Laura myöntää. Kun hän aloitti tehtävänsä, väestörahaston ja muiden YK:n järjestöjen taloudellinen tuki jäsenvaltioilta oli vähentynyt rajusti. Esimerkiksi Suomi, yksi UNFPA:n suurimmista tukijamaista, vähensi rahoitustaan puoleen.

”Minun oli löydettävä entistä tehokkaammat toimintatavat ja karsittava kaikki ylimääräinen. Työni onkin suurelta osalta muutosjohtamista”, Laura sanoo.

Tuplapesti otti koville

Yleensä väestörahastoa luotsaa kaksi varapääjohtajaa, joista toinen keskittyy hallintoon ja toinen mandaatin ohjelmalliseen toteuttamiseen. Viime joulukuussa ohjelmista vastaava pääjohtaja oli kuitenkin juuri siirtymässä toiseen organisaatioon, ja ensimmäisten kymmenen kuukauden ajan Laura hoiti molemmat virat.

Vuoden aikana Laura on ollut päättämässä esimerkiksi zikavirukseen liittyvästä avusta.

”Se oli uskomattoman hieno tilaisuus oppia molemmat puolet organisaatiosta. En kuitenkaan tuntenut syvällisesti ohjelmista vastaavan johtajan asioita eikä minulla ole lääketieteellistä taustaa. Työ vaati paljon lukemista, paineita, jännittämistä ja stressiä.”

Kuormitusta lisäsi UNFPA:n tekemän humanitaarisen työn luonne, jossa pitää reagoida yllättäviinkin hätätilanteisiin. Vuoden aikana Laura on ollut päättämässä esimerkiksi zikavirukseen liittyvästä avusta sekä siitä, miten Syyrian sodan, Etelä-Sudanin sisällissodan ja Haitin maanjäristyksen kaltaisissa hätätilanteissa tyttöjen seksuaaliterveys ja -oikeudet turvataan.

Laura pitää onnistumisena esimerkiksi sitä, että Jordanian Zaatarin pakolaisleirin synnytysklinikalla on syntynyt 5 000 tervettä lasta eikä yhtään vastasyntynyttä tai äitiä ole kuollut.

Kansainvälinen lapsuus

Kun Laura oli tarhaikäinen, kodin ikkunasta Guatemala Cityssä näkyi tulivuori. Lauran isä työskenteli YK:ssa, ja perhe asui tämän töiden takia sekä Guatemalassa että Urugu-ayssa.

Kun isä muutti Etiopiaan, muu perhe ei lähtenyt mukaan, koska alue oli rauhaton. He kuitenkin kävivät siellä usein.

”Hammaslääkäriäitini piti huolta siitä, että matkustaminen ja muuttaminen ei häirinnyt koulunkäyntiämme. Palasimme aina Billnäsiin samaan ikivanhaan taloon, rakkaaseen tukikohtaamme.”

Laura opiskeli Åbo Akademissa julkisoikeutta ja hallintoa ja valmistuttuaan työskenteli hetken Maalahdella pakolaissihteerinä kotouttaen vietnamilaispakolaisia. Vuonna 1990 hän muutti Jerusalemiin ja aloitti työt YK:n palestiinalaisjärjestö UNRWA:n hallinnossa. Järjestö tuottaa suoria palveluja palestiinalaisille pakolaisille Lähi-Idässä.

Kaasunaamari tutuksi

Palestiinalaisten ensimmäinen kansannousu oli alkanut, ja kaasunaamarit tulivat Laurallekin tutuiksi.

”Kerran istuin puutarhassani Öljyvuorella Itä-Jerusalemissa, kun ilma täyttyi kyynelkaasusta. Israelin armeija ja palestiinalaisnuoret olivat ottaneet yhteen. Sitten YK:n radio ilmoitti, että Persianlahden sota on alkanut.”

Laura tottui etsiytymään pommisuojaan tai kellariin kuullessaan sireenien varoittavan Irakista ammutuista Scud-ohjuksista.

”Rakastin Jerusalemin-aikaani. Työ oli hyvin palkitsevaa, ja siellä vahvistui haluni tehdä humanitaarista työtä. ”

Jerusalemissa Laura adoptoi myös kaksi kulkukoiraa, Shakan ja Wafan. Ne matkustivat mukana, kun hän lähti kolmen vuoden kuluttua töihin UNRWA:N silloiseen päämajaan Wieniin.

Maailman kolkasta toiseen

Seuraavina vuosina Laura sukkuloi myös muiden YK-järjestöjen päämajoissa ja kenttätoimistoissa muun muassa Sierra Leonessa, Itä-Timorissa, Sveitsissä, Yhdysvalloissa, Itävallassa, Bosniassa ja Kroatiassa.

”Kun menin ensimmäistä kertaa Sarajevoon 1993, oli melkein surrealistista nähdä, kuinka epätoivoisesti sarajevolaiset halusivat ulos kaupungista ja kuinka samaan aikaan me humanitaariset työntekijät jonotimme sisään.”

Entinen Jugoslavia oli Bosnian sodan ja etnisten puhdistusten repimä. Laura työskenteli rauhanturvaoperaation henkilöstöpäällikkönä ja asui Sarajevossa ja Zagrebissa paikallisten keskuudessa.

Usein Sarajevossa ei ollut sähköä tai juoksevaa vettä, ja talvet olivat hyvin kylmiä. Lauran kömpiessä iltaisin nukkumaan paksuun makuupussiinsa luodinreiät ikkunassa muistuttivat sodasta. Päivisin hän ajoi teitä, joita tarkka-ampujat pitivät hallussaan.

”Olen aina halunnut olla osa historiaa.”

”Vannoin, etten jää enää seuraavaksi talveksi, mutta aina jäin, yhteensä viideksi vuodeksi. Olin nuori ja ehkä vähän naiivi. Uskoin, ettei meille YK:n työntekijöille voi tapahtua mitään, että meitä ei pidetä kohteina. Luultavasti olimme vain onnekkaita, kun kenellekään ei käynyt mitään.”

Kansakunnan alku

Kuumaan ja kosteaan Itä-Timorin Diliin Laura muutti vuonna 1999, kun Indonesian miehitys alueella oli loppunut rajujen taisteluiden jälkeen ja kaupunki tuhottu suurilta osin. Laura työskenteli henkilöstötehtävissä ja neuvoi Itä-Timorin väliaikaista hallitusta siirtymävaiheessa ennen itsenäisyyttä. ”Se oli kokonaan uuden kansakunnan ja maan alku. Olen aina halunnut olla osa historiaa.”

Laura asui ystävänsä kanssa vuokratussa, palaneessa talossa Dilin keskustassa. Nurkissa rapistelivat torakat.

”Ovia ei ollut, ja ikkunat olivat rikki. Kukot, joita paikalliset käyttivät kukkotappeluissa, kiekuivat läpi yön. Useimmiten söin erivärisiä banaaneja. Sen jälkeen en halunnut niitä vuosiin”, Laura muistelee.

Auttajat iskujen kohteina

Elokuisena aamuna vuonna 2003 Laura odotti YK:n päämajassa New Yorkissa puhelua kollegaltaan Bagdadista. Kun sovittu aika oli ja meni, Laura yritti soittaa hänelle tuloksetta. Kun kollega lopulta vastasi, Laura sai kuulla häneltä, että YK:n tiloissa oli räjähtänyt vain muutamaa minuuttia aiemmin. Sovittu puhelinkokous muuttui Lauran antamaksi kriisiavuksi. Al-Qaidan tekemässä iskussa kuoli 22 ihmistä ja 150 loukkaantui.

”Iskussa meni monta hyvää tuttuani. Olin tuolloin YK:n rauhanturvaoperaatioiden rekrytointipäällikkönä henkilöstöpuolella, ja aktiivisesti suostutellut osaa kuolleista lähtemään Irakiin hommiin. Jotkut heistä olivat Bagdadissa lyhytaikaisella, kolmen kuukauden sopimuksella, jota olin mainostanut hienona mahdollisuutena tehdä tärkeää työtä.”

Yksi kuolleista oli YK:n erityislähettiläs Sérgio Vieira de Mello, jonka kanssa Laura oli työskennellyt jo UNCHR:ssä ja Itä-Timorissa..

”Bagdadin pommitusten jälkeen kaikki YK:n työntekijät ymmärsivät, että meistä on tullut kohteita.”

Isku muutti perusteellisesti YK:n operaatioita kentällä: työntekijät ovat joutuneet bunkkeroitumaan, ja auttaminen on vaikeutunut. ”Viime vuoden aikana nimenomaan humanitaariset työntekijät ja kohteet ovat joutuneet maailmalla hyökkäysten kohteeksi. Sodan säännöt ovat muuttuneet”, Laura pahoittelee.

Eniten tilanteesta kärsivät siviilit. Esimerkiksi Syyrian Aleppossa ihmiset eivät saa hoitoa sairaaloihin kohdistuneiden pommitusten takia, ja kokonainen sukupolvi lapsia jää ilman koulunkäyntiä.

Huoli maailman tilasta kasvaa

Laura myöntää, että maailman tilanne huolettaa – ja ihmetyttää – häntä usein. Työssään hän näkee maailmanpolitiikan epäonnistumisten konkreettiset vaikutukset, kuten sen, että palestiinalaissukupolvi toisensa jälkeen asuu yhä pakolaisleireillä, ja pakolaisväestö vain kasvaa.

”Jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että ihmiselämiä säästävä työ kärsii rahoituksen puutteesta. Usein tarvitut varat ovat hyvin pieniä verrattuna siihen, kuinka paljon rahaa tuhlataan päivittäin konflikteihin ja sotaan."

"Kuitenkaan minulla tai kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että hitto ei tästä mitään tule, jätetään ihmiset oman onnensa nojaan. YK:n periaate on stay and deliver eli olla läsnä myös konfliktin aikana ja löytää tavat auttaa.”

Itseään Laura pitää onnekkaana, sillä on saanut tehdä koko uransa ajan merkityksellistä työtä, joka pelastaa ihmishenkiä ja parantaa vaikeissa tilanteissa elävien oloja.

Esimerkiksi YK:n rauhanturvaoperaatioiden logistiikkasuunnittelun päällikkönä vuonna 2006 Laura johti tiimiä, jossa oli armeijoiden päällystöä 12 eri maasta. ”Suunnittelimme rauhanturvaoperaatioita muun muassa Somaliaan, Tsadiin ja Sudaniin."

”Niin kauan kun on toivoa, ihminen kestää melkein mitä tahansa.”

Lauran mielestä on hyvin surullista, että välillä kansainvälisen yhteisön täytyy hetkellisesti vetäytyä konflikti- ja sota-alueilta, kun riskit ovat liian suuret. Toivoa on kuitenkin aina tuonut se, kuinka kestäviä, kekseliäitä ja sopeutuvaisia vaikeissa oloissa elävät ihmiset ovat.

”Olen nähnyt, kuinka uskomattoman nopeasti yksilöt ja yhteiskunnat pystyvät toipumaan kauheuksien jälkeen ja elämä alkaa voittaa. Niin kauan kun on toivoa, ihminen kestää melkein mitä tahansa.”

Puoliso on voimavara

Auttaja itse jaksaa työssään joogaamalla säännöllisesti ja harrastamalla ratsastusta aina kun voi. Jordaniassa työskennellessään Laura ratsasti usein Wadi Rumin autiomaassa arabialaisilla hevosilla, jotka olivat tottuneet jopa 50 kilometrin kestävyyskisoihin. Tärkein voimanlähde on kuitenkin Sierra Leonessa tavattu aviomies Philip Leighton, entinen englannin armeijan everstiluutnantti, joka jäi 45-vuotiaana eläkkeelle.

Lauraa ja hänen puolisoaan yhdistää ”tulenpalava intohimo” humanitaariseen työhön.

”Mieheni tukee minua täysin ja on seurannut uraani mukanani. Tuki toisillemme on niin totaalista, että olemme joskus nauraneet tarvitsevamme objektiivista aikuisvalvontaa. Mieheni ei esimerkiksi ratsasta kovin hyvin, ja kerran ollessamme Wadi Rumilla pelkäsin hänen katoavan dyynien taakse ja päätyvän vielä Saudi-Arabiaan.”

Pariskuntaa yhdistää ”tulenpalava intohimo” humanitaariseen työhön. Lauran miehellä on ollut armeijauransa jälkeen lyhytaikaisia sopimuksia muun muassa Unicefilla. ”Nytkin hän on Malissa konsulttina pari kolme viikkoa toisen YK-järjestön hommissa.”

Lauralle humanitaarinen työ on aina ollut elämäntapa. ”Kentällä tunteja ei lasketa ja viikonloputkin kuluvat usein töissä. Muutos on jatkuvaa, eikä monia asioita voi suunnitella. Kaikille kenttätyö ei sovikaan, ja varsinkin lasten kanssa se voisi olla vaikeaa. Toisaalta adrenaliini virtaa jatkuvasti”, Laura sanoo ja hymyilee.

Pieni ihminen, suuri maailma

Elämyksiä ja inspiraatiota uran varrella Lauralle ovat tarjonneet monet hänen kohtaamansa esikuvalliset ihmiset ja maailman upea luonto sademetsineen ja hiekkarantoineen.

”Kun lentää pienessä koneessa Afganistanissa vuorten ohitse, tuntee itsensä melkein yhtä pieneksi kuin Jurmon saaressa myrskytuulen mennessä saaren yli. Ihmisen on hyvä pitää mielessään miten pieni, jopa merkityksetön osa maailmankaikkeutta me loppujen lopuksi olemme.”

Kuka?

Laura Londén, 55, YK:N apulaispääsihteeri ja YK:N väestörahaston hallinnosta vastaava varapääjohtaja.

Syntynyt Helsingissä.

Asuu Manhattanilla New Yorkissa brittiläisen miehensä kanssa pilvenpiirtäjän 41. kerroksessa. Kodin ikkunasta on näkymä East River -joelle ja YK:n päämajaan. ”Ettei pääse unohtumaan.”

Ei lapsia.

Viikonloppuisin harrastaa joogaa ja Manhattanin eri osien tutkimista ja kävelemistä. Rentoutuu kokkaamalla, bravuurina kala ja äyriäiset.

 

Näin johdan

1. On ihmisiä, jotka tekevät, ja niitä jotka voisivat tai joiden olisi pitänyt tehdä. Parempi yrittää ja epäonnistua kuin jättää kokonaan tekemättä.

2. Egot narikkaan – ollaan vaatimattomia. Työssä ei ole kysymys sinusta tai minusta vaan siitä, että tehdään yhdessä se, mikä on tehtävä.

3. Kaikessa on kyse ihmisistä ja tiimeistä. Jaa, kommunikoi ja koordinoi. Kun kollegat tietävät, mitä on tapahtumassa, heidän tekemisensä sopii laajempaan kuvaan. Vaistomaisesti täytyy ajatella: kenen muun täytyy vielä tietää.

4. Läpinäkyvä tavoite ja perusteltu päätöksenteko. Osallista, kysy kysymyksiä ymmärtääksesi ja paranna.

5. Avoin ovi. Jos ovi on auki, tule sisään. Jos se on suljettu, joku muu tuli jo.

 

Kun unelmat ovat hukassa, kaikki stressaa tai lupaavatkin elämänmuutokset jäävät kesken, saatat itse olla paras ammattiauttajasi.

 

Näköala hukassa? Opettele unelmoimaan

Jos tuntee jo saavuttaneensa kaikki työ- ja yksityiselämänsä tavoitteet, elämä alkaa usein tuntua laimealta. Tai jos kohtalo on aiemmin kolhinut, unelmoiminen voi tuntua suorastaan vaaralliselta.

Amerikkalaisella self-help-tähdellä ja Passion Test -menetelmän kehittäjällä Janet Bray Attwoodilla on ratkaisu näihin arkisiin ongelmiin. Attwood on varma siitä, että kaikilla ihmisillä on unelmia, ja hänen mukaansa intohimojen seuraaminen on paras tie aitoon onneen ja omannäköiseen elämään. Joskus unelmat täytyy vain kaivaa esiin syvältä.

Attwoodin menetelmässä täydennetään viisi lausetta, jotka alkavat sanoilla: ”Kun elämäni on ihanteellista...”.

”Kysyn ihmisiltä, mitä asiaa elämässäsi et halua enää koskaan tapahtuvan. Sen asian vastakohta on intohimosi.”

”Kysyn ihmisiltä, mitä asiaa elämässäsi et halua enää koskaan tapahtuvan. Sen asian vastakohta on intohimosi. Eräs tapaamani nainen, jolla oli todella kova tausta, sanoi, ettei hän halua enää koskaan asua kadulla. Haimme kodittomuuden vastakohdan. Hänen unelmansa oli saada elää kauniissa kodissa, ja sitä kohti hän lähti”, Suomessa vieraillut Attwood kertoo.

”Kun intohimon kohteet ovat kirkastuneet, koko tahdonvoima on niiden takana. Kaikki turha katoaa elämästä, ja ihmisen koko energia on näiden tavoitteiden saavuttamisessa.”

Menetelmään voi tutustua lukemalla Janet Bray Attwoodin ja Chris Attwoodin Passion Test -teoksen. Attwoodin oppien mukaan universumi järjestää toiveet todeksi. Passion Testin taustalla on ajatus niin sanotusta manifestoinnista. Se on monissa self help -opeissa vaalittu idea anteliaasta universumista, joka järjestää iloja ja suruja sen mukaan, mitä ihminen itse – tahallaan tai epähuomiossa – toivoo. Onni ja epäonni ovat tämän ajattelumallin mukaan kiinni omasta tsempistä.

Kuulostaako liian hörhöltä? Skeptinen kuulija voi selittää Passion Testin tulokset niin, että äänen lausutut ja pohditut intohimot auttavat havaitsemaan eteen sattuvia mahdollisuuksia ja antavat rohkeutta tarttua tilanteisiin. Haaveiden listaaminen selventää oman elämän tärkeysjärjestystä ja auttaa tekemään tietoisia valintoja. Jos esimerkiksi haluat siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon, kirjattu tavoite muistuu mieleen, kun jälleen löydät itsesi kaupasta jauhelihapaketti kädessä.

Haaveiden listaaminen selventää oman elämän tärkeysjärjestystä ja auttaa tekemään tietoisia valintoja.

Attwood kirjoittaa intohimolauseensa uudestaan muutaman kuukauden välein.

”Ihminen muuttuu, tilanteet muuttuvat ja usein kuljemme kohti entistä tärkeämpiä toiveita. Aluksi ihminen saattaa haluta hienon auton, mutta vähitellen alkaa ymmärtää, mikä on todella tärkeää. Ehkä auto onkin vain jonkin syvemmän tarpeen ulkoinen ilmentymä.”

Kaikki stressaa? Ryhdy meditoimaan

”Meditoi kaksikymmentä minuuttia päivässä – paitsi, jos olet kiireinen. Siinä tapauksessa meditoi tunti päivässä”, sanotaan kuuluisassa zen-mietelmässä.

Stressi voi kasautua, vaikka samaan aikaan joka päivä olisi tuntikausia aikaa lorvia somessa tai ahmia tv-sarjoja. Kiireen tuntu voi nimittäin olla alitajuinen tapa väistellä vaikeita tunteita tai epämiellyttäviä tehtäviä. Meditointia kannattaa kokeilla, koska se katkaisee ärsykkeiden tulvan ja puhdistaa mieltä. Sen jälkeen on helppo tarttua levollisena ja tehokkaana päivän tehtäviin.

Stressi voi kasautua, vaikka samaan aikaan joka päivä olisi tuntikausia aikaa lorvia somessa tai ahmia tv-sarjoja.

Mainitun zen-mietelmän laatija tuskin tunsi suomalaisen naisen ruuhkavuosia – helppohan hiljaisesta luostarista on huudella. Meditoinnille kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus: jos se on maallista stressinhallintaa eikä hengellistä harjoitusta, siihen ei tarvitse suhtautua dogmaattisesti. Meditointia ei muutenkaan pidä lähestyä suorituskeskeisesti. Viisi minuuttia tai vaikka vain yksi minuutti voi olla jonakin päivänä juuri sopiva määrä.

Meditoinnissa on monia erilaisia suuntauksia. Aiheeseen voi perehtyä kursseilla, kirjoja lukemalla tai Youtube-videoita seuraamalla. Hyvä alku on ottaa mukava, mutta ryhdikäs asento tuolilla tai lattiatyynyllä, katsoa tyhjyyteen tai vain sulkea silmät ja keskittyä hengittämiseen. Aluksi pää täyttyy ajatuksista ja tunteista, mutta niiden voi rauhassa antaa tulla ja mennä. Kun meditoinnista tulee tapa, pystyy pian rauhoittumaan vaikka työpöydän ääressä tai bussissa.

Kun meditoinnista tulee tapa, pystyy pian rauhoittumaan vaikka työpöydän ääressä tai bussissa.

”Meditoinnin vaikutukset stressin hoidossa ovat kiistämättömät. Se auttaa jopa post-traumaattisen stressin hoidossa sotilailla, saati sitten meillä muilla, joiden ongelmat liittyvät tavalliseen elämään”, sanoo myös Janet Bray Attwood.

Tavoite on liian suuri? piirrä se kuvaksi

Kun uusi tavoite elämässä alkaa kirkastua, se tuntuu usein toivottoman kaukaiselta. Unelmien toteuttamisessa saattaa auttaa Goal mapping, amerikkalaisen Brian Maynen kehittämä menetelmä, jota käytetään sekä yritysmaailmassa että henkilökohtaisen elämän apuna. Goal mappingissa tavoitteet kirjataan ja niistä piirretään kuva.

Maynen mukaan luova mieli ei ymmärrä pelkkiä käskyjä, vaan tarvitsee avukseen visuaalisen esityksen. Eri puolilla Suomeakin järjestetään Goal mapping -kursseja, joilla käytetään tusseja ja puuvärejä ja piirretään kuvia unelmien elämästä. Asiaan voi paneutua myös itsenäisesti kirjaa Goal Mapping -menetelmä lukemalla.

Goal mappingissa tavoitteet kirjataan ja niistä piirretään kuva.

”Goal mapping yhdistää molemmat aivopuoliskot, luovan mielen ja rationaalisen osan. Se valjastaa meidän järkevän mielemme unelmiemme toteuttajaksi”, selittää menestynyt Goal mapping -kouluttaja Sini Ikävalko, joka työskentelee myös pappina ja laulajana. Hän alkoi käyttää menetelmää neljä vuotta sitten.

”Ensimmäinen karttani liittyi painonpudotukseen. Sitten halusin saada rahat kasaan viedäkseni poikani lomalle New Yorkiin, vaikka olin yksinhuoltaja.”

Ikävalko piirsi kuvan itsestään unelmien vartalossaan. New Yorkin matkaa varten hän piirsi kuvan, jossa äiti ja poika katselivat auringonlaskussa kaupungin siluettia.

Tavoitteet toteutuivat: hoikka ja iloinen Ikävalko löysi itsensä ja lapsensa unelmien reissulta. Motivaatio oli kohdallaan, ilo ja rohkeus lisääntyivät.

”Sydämestäni löytyi toive laulaa, niin että muutkin voivat siitä nauttia. Sen tavoitteen olin haudannut jo syvälle, mutta lähdin toteuttamaan sitä nelikymppisenä.”

”Unelmat ovat kuin sipuli, kun niitä kuorii, löytyy alta aina syvempiä ja salatumpia haaveita.”

Ikävalko voitti karaokekilpailuja, pääsi finaaliin Tangomarkkinoilla ja ihastutti kuulijoita Voice of Finland -ohjelmassa. Tätä nykyä hän hoivaa koiranpentua, odottaa toista lastaan ja tuntee elämänsä olevan täynnä rakkautta ja johdatusta.

”Laulamisen tavoitteet ovat edelleen voimassa. Minulla on myös uusia, yhä syvempiä tavoitteita. Unelmat ovat kuin sipuli, kun niitä kuorii, löytyy alta aina syvempiä ja salatumpia haaveita. Goal mapping on muuttanut minua. Olen nykyisin positiivisempi ja näen mahdollisuuksia niin itselleni kuin kaikille muillekin”, Ikävalko kiteyttää.

Rakkaus hukassa? Haasta ajattelumallisi

Haaveiletko rakkaussuhteesta, mutta sopivan kumppanin löytäminen tuntuu vaikealta? Kuivan kauden jälkeen deittailu saattaa vaatia itsevarmuutta. Mistä treffeillä puhutaan? Mitä jos seuralainen osoittautuu oudoksi hiippariksi? Missä vaiheessa on seksin vuoro?

”Suuri este kypsän iän rakkaudelle ovat monesti omat haitalliset uskomukset. Muilla elämän osa-alueilla reipas nainen voi olla rakkausasioissa vetäytyvä ja epävarma”, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti Elina Tanskanen.

”Monilla meistä on haitallisia ajattelumalleja, kuten että rakkaus ei kuulu tämän näköisille tai tämän ikäisille. Et riitä, et kelpaa. Puhumme usein itsellemme tosi rumasti”, hän sanoo.

”Suuri este kypsän iän rakkaudelle ovat monesti omat haitalliset uskomukset.”

Tanskasen mukaan ensimmäinen askel on tiedostaa omat ajattelumallit.

”Ensin voi opetella narauttamaan itsensä itsekriittisistä ajatuksista. Sen jälleen kovat sanat kannattaa korvata lempeillä. Voi olla vaikeaa ajatella, että olen mielettömän upea, mutta sanat säälittävä, vastenmielinen ja epätoivoinen voi korvata omaan suuhun sopivilla ilmaisuilla: kelpaan, riitän ja olen hyvä tällaisena kuin olen.”

Jos uutta siippaa ei hyvistä yrityksistä huolimatta löydy, Tanskanen kehottaa tarkistamaan kurssia.

”Jos homma ei toimi, kannattaa tehdä jotakin toisin. Jos on luukuttanut Tinderiä ihan punaisella, eikä sopivaa kumppania löydy, voi kokeilla rauhallisempaa otetta ja pitää vaikka taukoa. Tai jos ei ole uskaltanut ollenkaan kokeilla netin seuranhakupalveluita tai -sovelluksia, voi lähteä pikkuisen testaamaan, katsoa, mitä tapahtuu. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.”

Armollinen asenne kannattaa viedä treffeille asti.

Treffeillä kannattaa olla oma itsensä, vaikka se kuulostaisikin kliseeltä.

”Ylivaativuus lamaannuttaa. On ymmärrettävää, että jännittää tai pelottaa, mutta parasta on suhtautua myötätuntoisesti itseen ja katsoa sitä uutta ihmistäkin lempeiden linssien läpi. Kun ottaa rennosti, kaikki sujuu luultavasti paremmin.”

Tanskanen korostaa, että treffeillä kannattaa olla oma itsensä, vaikka se kuulostaisikin kliseeltä.

”On eri asia korostaa omia hyviä puolia kuin yrittää olla jotain muuta mitä on. Kannattaa esimerkiksi pukeutua niin, että se tuntuu itsestä hyvältä eikä miettiä sitä, mistä treffikumppani mahtaisi tykätä. ”

Jäävätkö muutokset kesken? Lisää kärsivällisyyttä

Kun uusi kurssi on löytynyt, ihminen vaatii usein itseltään virheetöntä ja suoraviivaista etenemistä unelmien polulla. Silloin takaiskut lannistavat. Mentaalivalmentaja Ilkka Koppelomäki toteaa, että tavoitteiden toteutumisen esteenä on monesti mustavalkoinen ajattelu.

”On inhimillistä, että ihmiset aloittavat juttuja, mutta eivät vie niitä loppuun. Näin me monesti toimimme eikä siitä pitäisi masentua. Kun seuraavan kerran aloittaa, ei aloitakaan alusta, vaan siitä mihin on päässyt”, Koppelomäki sanoo.

”Kun seuraavan kerran aloittaa, ei aloitakaan alusta, vaan siitä mihin on päässyt”

Väsymys ja kyllästyminen voivat olla merkkejä siitä, että aika ei ole kypsä.

”Mieli huijaa meitä uskomaan, että olemme epäonnistuneet, kun emme jaksa tavoitella jotain. Todellisuudessa epäröinti on henkistä valmistautumista.”

Koppelomäki kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän inhosi kylmää vettä, mutta avantouinti alkoi kiehtoa häntä. Hän oli katsellut pitkään tuttujensa talviuintikuvia ja kuunnellut näiden hehkutusta.

”Muutokset tapahtuvat tosi helposti, kun on valmis ottamaan haasteen vastaan.”

”Ajattelin, että siistin näköistä, mutta minusta ei ole koskaan tuohon.”

Koppelomäki jutteli avantouintia harrastavan ystävänsä kanssa ja kiinnostui uinnin terveyshyödyistä. Kuin huomaamattaan hän otti selville avantouinnin tekniikasta ja oikeasta hengityksestä. Hän sulatteli saamaansa tietoa ja alkoi haluta uimista yhtä enemmän.

”Tulin siihen pisteeseen, että eilen kävelin jäisen järven ohi, potkin jäät pois ja menin uimaan. Lyhyt tarina on se, että aloin uida, mutta taustalla oli tapahtunut jo pitkään asioita. Muutokset tapahtuvat tosi helposti, kun on valmis ottamaan haasteen vastaan.”

 

 

Tyhjän saa pyytämättäkin

Vaivaako näköalattomuus, stressi vai rakkauden puute? Näillä ammattilaisten keinoilla opit selättämään ongelmasi

Kaikki mikä koskee omaa itseään, on mahdollista ihmisen muuttaa. Se on asenne- ja valintakysymys. Mutta rakastavan elämänkumppanin löytäminen ei ole aina itsestä kiinni. Oma aktiivisuus ja hyvä itsetunto eivät auta, kun sitä sopivaa ei vaan löydy tai ei kelpaa. Vanhemmalla iällä elämänarvot ja elintavat ovat tärkeimmät kriteerit, niistä ei voi joustaa.
Lue kommentti
Katin kantapaikkoihin kuuluu Scarlett-viinibaari Pullman-hotellin 37. kerroksessa.
Katin kantapaikkoihin kuuluu Scarlett-viinibaari Pullman-hotellin 37. kerroksessa.
Työn vastapainoksi Kati kuntoilee joka päivä.
Työn vastapainoksi Kati kuntoilee joka päivä.

Thaimaalaisella autiorannalla Kati Häkkinen sai idean sinne sopivasta rantahotellista. Kovalla työllä syntyi huippusuosittu Aava Resort & Spa, ja mikkeliläinen Kati jäi maailmalle. ”Pidän itseäni menestyjänä, koska uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani.”

Hotelliyrittäjä Kati Häkkinen nauttii miljoonakaupunki Bangkokin vilinästä.

”Tykkään myös ajaa täällä autolla. Kaupungin sykkeessä ideatkin lentävät. Minulla on paljon uusia liikeideoita, joille etsin sijoittajia ja kumppaneita”, Kati, 37, sanoo.

Katilla on vahvaa näyttöä siitä, että hän pystyy toteuttamaan ideansa. Yhdeksän vuotta sitten hän oli reppureissulla Thaimaassa silloisen puolisonsa Atte Savisalon kanssa. Tuolloin pariskunta työskenteli Aten vanhempien omistamassa Savcorissa, teknologiayrityksessä, joka on Ballet Mikkelin takana. Kati oli Ballet Mikkelin johtaja, Atte financial controller.

Autiolla Khanomin rannalla pariskunta sai idean rantahotellista. Nyt samaisella rannalla seisoo heidän yhdessä omistamansa Aava Resort and Spa, joka on saanut monia kansainvälisiä palkintoja. Tuorein on marraskuussa 2016 myönnetty Aasian parhaan hotellin ja kylpylän HAPA (Hospitality Asia Platinum Awards) -palkinto.

Kati työskenteli vuosia ilman lomia ja palkkaa Aavan menestyksen eteen.

”Todellinen menestyksen mittari on se, että henkilökunnalla on hyvä olla ja se nauttii työstään”, Kati sanoo.

Kati työskenteli vuosia ilman lomia ja palkkaa Aavan menestyksen eteen. Yrityksen rakentaminen opetti hänelle paljon.

”Muutto Aasiaan ei sinänsä ollut vaikeaa, koska olen aina ollut valmis vastaanottamaan kaiken, mitä uusi kulttuuri tuo mukanaan. Äitiyslomia en ehtinyt pitää, ja esikoispoikani on nukkunut kantokopassa kokouksissa heti syntymästään lähtien.”

Nyt hotellissa on palkattu johtaja, ja Katin vastuulla on markkinointi ja PR-toiminta.

”Palkinnot tuntuvat toki hyviltä – etenkin, koska aluksi niin moni nauroi ideallemme.”

Menestyksen hinta

Ensimmäisen palkintonsa Aava sai kuusi vuotta avajaisten jälkeen.

”Ensimmäiset vuodet yrittäjänä eivät olleet helppoja. En silti kadu yhtään hetkeä enkä yhtään kyyneltä. Jaksoin aina uskoa ideaamme”, Kati sanoo.

Katille menestys merkitsee ennen kaikkea vapautta valita.

”Raha luo turvallisuutta. Moni ei tule ajatelleeksi, että ulkomailla asuva suomalainen joutuu maksamaan kalliin hinnan terveysvakuutuksista ja lasten koulumaksuista. Olen aika tarkka siitä, mihin käytän rahaa, mutta säästäjätyyppiä en ole koskaan ollut.”

”Pidän itseäni menestyjänä.”

Palkittu hotelli ei kuitenkaan edelleenkään ole omistajilleen rahasampo. Rahaa tarvitaan myös uusiin investointeihin, sillä Aava-hotelliperhe on laajenemassa.

”Tuplaamme Aavan kapasiteetin rakentamalla erillisen hotellin ja uusia korkean palvelutason villoja. Suunnitelmat ovat jo pitkällä”, Kati kertoo. Aava etsii parhaillaan siihen uskovia sijoittajia muun muassa suomalaisen joukkorahoituskumppanin kautta.

”Pidän itseäni menestyjänä. En kuitenkaan Aavan takia vaan siksi, että uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani. ”


Äitiys antaa voimaa

Vielä kymmenen vuotta sitten Kati ei ajatellut olevansa äitityyppiä. Lokakuinen ilta tv:n ääressä muutti mielen.

”Näin televisiossa vaippamainoksen ja purskahdin itkuun, kun näin vauvan.”

”Elämä on hyvää näin. Mies tulee vastaan, jos tulee.”

Vuonna 2009 syntyi Nino-poika ja kaksi vuotta sen jälkeen Aida-tytär. Lapset ovat eläneet koko ikänsä Thaimaassa, joten he puhuvat ja lukevat sujuvasti thain kieltä, jota he oppivat Khanomin kyläkoulussa. Muutto pääkaupunkiin oli tarpeen myös siksi, että lapset pääsisivät kansainväliseen kouluun.

Kati ja Atte erosivat neljä vuotta sitten.

”Eroon ei liity vihaa tai pettymystä. Olemme edelleen työkavereita ja ystäviä. Olimme yhdessä 17 vuotta, ja rakkaus vain kuoli”, Kati sanoo.

Kati ei etsi uutta kumppania.

”Elämä on hyvää näin. Mies tulee vastaan, jos tulee. Rimani on korkealla, ja miehen tulee ennen kaikkea saada minut nauramaan.”

Thaimaassa asuva Atte on läsnä lasten elämässä, ja perheessä on myös kolmas luottoaikuinen, heitä pienestä asti hoitanut kotiapulainen Mui.

”Mui on perheenjäsen, mutta minä olen äiti ja kasvatan lapseni. Minua ärsyttää se, että joku pitää minua huonona äitinä siksi, että minulla on palkattua kotiapua. Apulaisten ansiosta olen parempi äiti ja voin olla vapaa-ajalla täysipainoisesti lasten kanssa. ”

 

Ulkonäöllä on väliä

Thaimaassa naiset käyttävät paljon aikaa ja rahaa ulkonäöstään huolehtimiseen.

”Ulkonäköön panostaminen on kunnioitusta toisia kohtaan. Se on käyntikortti, johon muut kiinnittävät huomiota”, Kati toteaa.

Kuutisen vuotta sitten Kati löysi monipuolisen liikunnan, ja nykyään hän kuntoilee joka päivä. Thainyrkkeilyn lisäksi tärkeitä lajeja ovat jooga, pilates ja vaeltaminen vuorilla.

”Suomalaiset tunnistaa valitettavasti usein ulkoisesta olemuksesta. Mistä ihmeestä tulee ajatus, ettei tarvitse yhtään välittää siitä, miltä näyttää?”

”Suomalaiset tunnistaa valitettavasti usein ulkoisesta olemuksesta. Mistä ihmeestä tulee ajatus, ettei tarvitse yhtään välittää siitä, miltä näyttää? Ihan jokainen on varmasti paremmalla mielellä, jos peilistä katsoo tyyppi, johon on tyytyväinen. ”

Katin oma tyyli on klassinen.

”Teetän paljon jakkuja ja housupukuja räätälillä, käytän usein mekkoja tai farkkuja ja rakastan korkeita korkoja.”

Kati suosittelee tutustumaan thaimaalaisten suunnittelijoiden luomuksiin, joita myyvät Bangkokissa muun muassa ostoskeskukset Central Embassy ja Siam Discovery. Thaimaan korkean luksusveron vuoksi hän hankkii käsilaukkunsa Hong Kongista.

Koti on maailmalla

Vapaa-aikaa Katilla ei edelleenkään liiemmin ole, mutta Bangkok tarjoaa vapaa-ajan viettoon paremmat mahdollisuudet kuin entinen kotikylä Khanom.

”Bangkok on Aasian kulinarismin mekka. Suosikkiravintoloihini kuuluu tällä hetkellä esimerkiksi intialaista molekyylikeittiötä tarjoava Gaggan ja Nahm, jossa on vanhoja thairuokia brittikokokin uudistamina.”

Bangkokissa Katille on avautunut yhteys muihin suomalaisiin naisiin.

”Khanomissa en puhunut suomea muiden kuin lasteni kanssa. Perustin Bangkokiin FINWA-naisjärjestön, joka toimii naisten verkostona ja tekee hyväntekeväisyyttä. ”

Tulevaisuuden haaveena on löytää aikaa matkustamiselle.

Katin kunnianhimoisena tavoitteena on kerätä naisjärjestön kautta lahjoituksia sataan äitiyspakkaukseen, jotka lahjoitetaan yksinhuoltaja- ja hiv-positiivisille äideille yhteistyössä muun muassa Suomen Lähetysseuran avustushankkeiden mukana.

Tulevaisuuden haaveena on löytää aikaa matkustamiselle.

”Lähialueilla kuten Vietnamissa, Laosissa ja Hong Kongissa olen käynyt usein, mutta haluaisin lisäksi Eurooppaan ajamaan avoautolla Italiassa, musikaaleihin Lontoossa ja Pariisiin Champs Élysées’n tunnelmaan.”

Suomeen Kati ei kaipaa.

”Maailma on imaissut minut mukaansa.”

 

Kati Häkkinen, 37, hotelliyrittäjä Thaimaassa Khanomissa. Asuu Bangkokissa.

Toinen omistaja Aava Resort and Spa -hotellissa, perustajajäsen ja puheenjohtaja FINWA-naisjärjestössä.

Perhe: poika Nino, 8, ja tytär Aida, 6.

Parasta Bangkokissa: Miljoonakaupungin syke, vireys, vauhti, värit ja luksus sekoittuneina mukaansa imaisevaan kaaokseen.