Tornin ylimmästä kerroksesta avautuu upea näköala järvelle sekä kaupunkiin. Vasemmalla Lidia, oikealla Aleksiina Joki.
Tornin ylimmästä kerroksesta avautuu upea näköala järvelle sekä kaupunkiin. Vasemmalla Lidia, oikealla Aleksiina Joki.
Tornin sisäänkäynnin pronssiovi on Olli Joen itsensä suunnittelema ja valama.  Perhekirjoihin on ikuistettu jokaisen perheenjäseneen elämänvaiheet.
Tornin sisäänkäynnin pronssiovi on Olli Joen itsensä suunnittelema ja valama. Perhekirjoihin on ikuistettu jokaisen perheenjäseneen elämänvaiheet.
Asunnon seinät ovat metrin paksuiset, joten Aleksiinan ei musisoidessaan tarvitse miettiä naapureita.
Asunnon seinät ovat metrin paksuiset, joten Aleksiinan ei musisoidessaan tarvitse miettiä naapureita.
Luonnonvaloa tulvivassa tornissa Lidian kelpaa maalata.
Luonnonvaloa tulvivassa tornissa Lidian kelpaa maalata.
Pyymäen Oma on Joen perheen suosikkikahvila Tampereen ydinkeskustassa. Keskellä perheen äiti Irene Joki.
Pyymäen Oma on Joen perheen suosikkikahvila Tampereen ydinkeskustassa. Keskellä perheen äiti Irene Joki.

Galleristi Aleksiina ja taiteilija Lidia Joki ovat sisaruksia, jotka jakavat rakkauden kauniisiin asioihin ja maailmanmatkailuun. Heidän tukikohtansa on upea Lapinniemen torni, Aleksiinan koti, jonne kaikki Joen suurperheen jäsenet usein kokoontuvat juhlimaan yhdessä.

Tamperelaisen Lapinniemen tornin kuudennessa kerroksessa komeilee valtava, 300-kiloinen pronssiovi. Sen takaa avautuu viisikerroksinen asunto, jossa asuu galleristi Aleksiina Joki.

Torni on Aleksiinan koti, mutta myös hänen työpaikkansa. Pari kerrosta on muutettu näyttelytilaksi, ja Aleksiina työskentelee paikan galleristina. Yhdessä kerroksessa on esillä hänen isänsä, taiteilija Olli Joen teoksia ja toinen kerros on varattu Aleksiinan siskon Lidian taiteelle ja hänen ateljeekseen.

”Kokoonnumme tänne koko perheen kesken aina, kun on jotain syytä juhlaan”, Aleksiina sanoo.

”Esimerkiksi jouluna katamme pöytään mädin ja syömme yhdessä, se on ihanan ylellinen hetki. Illalliselle siirrymme sitten parin kilometrin päässä sijaitsevaan omakotitaloomme, jonne kutsumme myös ystäviä”, perheen äiti Irene Joki lisää.

Huviloita ja suuria koteja

Tämä kirja kertoo perheestä nimeltä Joki. Kaikki lähti siitä, kun Olli tapasi Irenen, kauan kauan sitten. Olli rakastui Ireneen ensisilmäyksellä ja pyysi tätä melkein saman tien vaimokseen.

Näin alkaa yksi perheen teettämistä monista valokuvakirjoista, jotka äiti Irene kantaa pöytään. Kirjat esittelevät kunkin perheenjäsenen vuolain sanankääntein, mikä onkin tarpeen, sillä perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi viisi tytärtä.

”Kokoonnumme koko perheen kesken aina, kun on jotain syytä juhlaan.”

Aleksiinan ja Lidian lisäksi sisarusporukkaan kuuluu Marinka, joka asuu Jokien Espanjan-kodissa Fuengirolassa ja järjestelee diplomi-insinöörin työnsä ohella perheen taidenäyttelyitä paikallisiin gallerioihin. Gospel-musiikkia esittävä Mia-Marianne puolestaan asuu Akaalla kuuden lapsensa ja miehensä kanssa, ja perheen esikoisella Militzalla on oma taidegalleria 4-kuus Helsingin Ullanlinnassa.

”Olemme todella perhekeskeisiä ja juttelemme myös Espanjassa asuvan Marinkan kanssa lähes päivittäin Skypessä. Toki myös käymme Espanjassa monta kertaa vuodessa”, Aleksiina kertoo.

Kesäisin Joet viettävät yhdessä aikaa perheen maalaishuvilalla, joka sijaitsee Kangasalla järven rannalla.

”Monestihan mökit voivat olla sellaisissa metsiköissä, ettei sinne viitsi edes mennä, mutta meidän maapaikalle ajaa Tampereelta 20 minuutissa”, Irene kiittelee.

Joet puhuvat elämäntyylistään avoimesti ja vertailevat luontevasti esimerkiksi asuntojensa pinta-aloja. Omaisuutta tärkeämpää heille on kuitenkin yhteinen arvomaailma, johon kuuluu myös uskonto.

”Se on sellainen yhdessä pitävä voima. Loppujen lopuksi maallisilla asioilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä”, Irene sanoo.

Perhematkoja Pariisiin

Joet ovat aina matkustaneet paljon niin Ollin näyttelyiden perässä kuin vapaa-ajallakin.

”Lapsuutta muistellessa tuntuu, että jokainen syntymäpäivä vietettiin aina eri maassa. Sitä täytti neljä Sveitsissä, viisi Ranskassa, kuusi Italiassa…” Aleksiina kertoo.

Koko perheelle mieleenpainuvimpia ovat olleet Ollin näyttelyt Eiffel-tornissa sekä Louvressa Pariisissa.

Niin äidin kuin tyttärienkin tyyleihin kuuluvat näyttävät, pitkät hiukset, naiselliset mekot ja korkokengät.

”Erään Pariisin-näyttelyn avajaisten jälkeen olimme perheen ja ystävien kanssa juhlimassa Marinkan syntymäpäivää kuuluisassa Train Bleu -ravintolassa. Yhtäkkiä kaikki ravintolan kokit saapuivat pöytämme ääreen ja lauloivat onnittelulaulun moniäänisesti kuorossa. Heidät oli koulutettu kokkaamisen lisäksi myös laulamaan taidokkaasti, se oli ikimuistoista”, siskot muistelevat.

Kaikille Ollin työmatkoille tyttäret eivät päässeet mukaan, mutta silloin isä toi tuliaisiksi esimerkiksi hajuvesiä ja vaatteita.

”Muistan, kun isä nosti jättimäisen kasan Pariisista tuotuja mekkoja pöydälle, ja me kaikki ryntäsimme nopeasti valitsemaan joukosta itsellemme sopivat. Isällä on hyvä maku, ja tuliaisena saadut vaatteet olivat aina kauniita!” Aleksiina ja Lidia kehuvat.

Perheen naisten mieltymykset ovat epäilemättä tulleet Ollille tutuksi – onhan hän elänyt vuosikymmeniä kuuden naisen keskellä. Niin äidin kuin tyttärienkin tyyleihin kuuluvat näyttävät, pitkät hiukset, naiselliset mekot ja korkokengät.

”En ole ikinä edes omistanut lenkkareita!” Irene nauraa.

Kylpylälomalle alakertaan

Paljon matkustavan perheen innokkain reissaaja on Lidia, joka kerää inspiraatiota taiteeseensa ulkomaanmatkoiltaan. Yksi Lidian lempikohteista on Meksikon Cancun, jossa hän on käynyt kolmesti.

”Eksoottinen ympäristö saa mielikuvituksen liikkeelle. Viime matkan jälkeen innostuin esimerkiksi maalaamaan viidakkomaisemia.”

Myös New York ja Miami kuuluvat Lidian ikisuosikkeihin.

”Elämä siellä on aika mieletöntä. New Yorkissa kiertelen taidegalle-rioita ja ihmettelen kaikkea ympärillä olevaa. Miamissa rakastan Wynwood Wallsin taidealuetta, joka on täynnä valtavia ulkoseinämaalauksia.”

Hotellin ravintolasta voi työpäivän päätteeksi tilata ruokaa suoraan pöytään.

Aleksiina ja Lidia työskentelevät yhdessä Lapinniemen tornissa päivittäin, mutta siitä huolimatta he viettävät mielellään yhdessä myös vapaa-aikaa. Siskosten yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin kuuluu muun muassa tennis, jota he käyvät pelaamassa säännöllisesti.

Yksi tornin hyvistä puolista on sen sijainti suoraan kylpylähotellin yhteydessä, joten hotellin ravintolasta voi työpäivän päätteeksi tilata ruokaa suoraan pöytään.

”Joskus myös laitamme kavereiden kanssa tässä kylpytakit päälle ja menemme hissillä alas kylpylään. Se on niin luksusta”, Aleksiina sanoo.

Seesteisiä maalauksia

Haastattelun lomassa Aleksiina istuutuu valkoisen flyygelin ääreen ja alkaa laulaa ikivihreää kappaletta Puhu hiljaa rakkaudesta. Tällä kertaa muu perhe keskittyy kuuntelemaan, mutta usein he myös yhtyvät lauluun.

”Olen ottanut laulutunteja yksityiseltä opettajalta ja opetellut pianonsoittoa korvakuulolta. Esiinnyn itseäni säestäen häissä ja muissa tilaisuuksissa”, Aleksiina kertoo.

Lidia puolestaan on aina tiennyt olevansa kuvataiteilija. Hän on opiskellut alaa Oriveden opistossa, mutta tärkeimmät opit ovat tulleet Ollilta.

”Haluan maalata kauniita aiheita. En oikeastaan tarvitse mitään vahvaa tunnetta, vaan maalaan mieluiten seesteisessä olotilassa.”

”Saan isältä sekä kehuja että kritiikkiä, ja olen lapsesta asti seurannut hänen työskentelyään tarkasti.”

Tiiviistä yhteistyöstä huolimatta isän ja tyttären tyylit eroavat toisistaan. Sen huomaa, kun nousee Ollin taiteella sisustetusta olohuoneesta kerrosta ylemmäs, jossa seinät valtaavat Lidian luonnonläheiset maalaukset. Töissä toistuvat pehmeällä pensselinjäljellä maalatut eläimet, luonto ja naiset.

”Haluan maalata kauniita aiheita. En oikeastaan tarvitse mitään vahvaa tunnetta, vaan maalaan mieluiten seesteisessä olotilassa. Taiteen tekeminen on terapeuttista, ja maalaamisen jälkeen on aina hyvä olo”, Lidia kuvailee.

Tähänastisen taiteilijauran kohokohta Lidialle on ollut sijoittuminen toiseksi Taidekeskus Salmelan nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailussa vuonna 2013. Kilpailuun osallistui 500 taiteilijaa.

Kaikki alkoi tansseista

Irenen ja Ollin rakkaustarina alkoi ajan hengen mukaisesti tansseista Irenen ollessa vasta 19-vuotias. Romanssin eteneminen ei kuitenkaan noudattanut aivan perinteistä kaavaa.

”Joki haki minut tanssimaan ja saattoi kotiin. Heti samana iltana hän totesi: sinä olet kyllä sellainen, että tuletko vaimokseni. Vastasin, että anteeksi vain, en tunne sinua yhtään. Ei kuitenkaan mennyt kuin pari, kolme kuukautta, niin olimme kihloissa ja menimme naimisiin. Ensi vuonna juhlimme jo 50-vuotishääpäiväämme”, Irene päivittelee.

”Joki haki minut tanssimaan ja saattoi kotiin. Heti samana iltana hän totesi: sinä olet kyllä sellainen, että tuletko vaimokseni.”

Elämä taiteilijan vaimona ja viiden lapsen äitinä on pitänyt myös Irenen kiireisenä. Hän on matkustanut Ollin mukana näyttelyissä ympäri maailmaa ja pitänyt samalla huolta kodista.

”Minun mielestäni taiteilijan täytyy saada mennä ja matkustaa. Olen antanut Ollille aina ihan täyden vapauden”, hän sanoo.

Ketkä?

* Aleksiina Joki, 32. Galleristi ja kosmetologi. Asuu Lapinniemen tornissa Tampereella. Lidia Joki, 34. Kuvataiteilija.

* Asuvat Tampereella. Aleksiinan kotitalossa toimi 1980-luvulle saakka Lapinniemen puuvillatehdas.

* Vanha vesitorni muutettiin asunnoksi vuoden 1990 asuntomessuille. Parasta kodissa: Näköalat ja valoisuus. Korkeat huoneet ja isot ikkunat.

Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.