Kelloseppä Stepan Sarpaneva osaa valmistaa kelloihinsa maailman toiseksi tarkimman kuunkiertomekanismin.
Kun on tuijottanut tarpeeksi pitkään kellon koneistoa viisinkertaisesti suurentavalla luupilla, täytyy katse kohdistaa välillä horisonttiin.
Kelloseppä Stepan Sarpaneva, 50, on lepuuttanut silmiään jo seitsemäntoista vuoden ajan Helsingin Kaapelitehtaan viidennen kerroksen näkymässä. Taivasta halkoo vain vastapäinen katto.
Työhuoneella on syntynyt jo yli 4 000 kelloa kahden eri tuoteryhmän alle: Sarpanevat valmistetaan tilaustyönä ja S.U.F. Helsinki -mallistot piensarjoina. Nykyään ikkunoiden alla työskentelee myös kaksi Sarpanevan työntekijää.
- Kaapelitehdas oli syy muuttaa Sveitsistä takaisin Suomeen. Muutaman kellon valmistin keittiössämme, mutta pian työhuoneesta tuli toinen kotini, Sarpaneva kertoo.
Sarpanevan kellot tunnetaan kuukasvoistaan. Se ei ole pelkkä tyyliseikka, vaan osoitus Sarpanevan lahjakkuudesta: hän osaa valmistaa maailman toiseksi tarkimman kuunkiertomekanismin. Sen virhemarginaali on yksi vuorokausi 14 000 vuoden aikana.
- Kuu on teemoiltaan romanttinen ja kiehtova. Silmä ei näe kuun liikettä, ja siksi se on vaikeasti toteutettava mekanismi.
Saadakseen ranteeseensa Sarpanevan uniikin taidonnäytteen täytyy tililtä löytyä muutamasta tuhannesta aina jopa 40 000 euroon. Mutta kun katselee lasin takana raksuttavaa koneistoa ja sirpistä täysikuuksi muuttuvia kasvoja, ymmärtää saavansa vastinetta rahoilleen. Pienet rattaat kulkevat limittäin, ja aikaa säätävä liipotin väpättää herkeämättä.
Sarpaneva on ostanut työvälineet sveitsiläistehtaiden jäämistöistä ja työpöydät on teetetty käsityönä Ranskassa. Ne noudattavat 1800-luvun 1700-luvun perinteitä, ja laatikostoista löytyy käsityökaluja ja kellojen osia.
- Valaistus on modernisoitu, mutta muuten täällä on hyvin vanhanaikainen tunnelma.
Jos Sarpaneva saisi päättää, hän käyttäisi kaiken aikansa työhuoneella kelloja valmistaen. Päivä kuitenkin jatkuu aina puhelimella, kun muu maailma herää. Kellosepältä vaaditaan kärsivällisyyttä, mutta Sarpanevan mukaan luonteenpiirre ei aina yllä hänen viestintäänsä.
- Välillä vastaan aika tylystikin. Pidempään minua seuranneet ymmärtävät jo, että tällainen tyyppi olen.
Juttu on julkaistu Glorian numerossa 04/2020.
Kuka?
Stepan Sarpaneva, 50, on Tapiolan Kelloseppäkoulusta valmistunut, kansainvälisesti menestynyt kelloseppä.
Valmistaa kelloja taidekäsityönä työhuoneellaan Kaapelitehtaalla. Sarpaneva tunnetaan kellojen kuukasvoista.
Asuu perheineen Helsingin Ruoholahdessa.
Työskennellyt Helsingin Kaapelitehtaalla jo seitsemäntoista vuotta. Huhtikuussa avaa showroomin myös Annankadulle.