Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen, 40, uskoo, että tekemällä oppii ja virheet kuuluvat asiaan. Työ on vienyt hänet eri puolille maailmaa tehtäviin, joissa hän on rikkonut stereotypioita. Se on kasvattanut luottamusta ja opettanut heittäytymään.
 

”Hiljattain joku kuvaili minua eläväiseksi, ja siihen samastun. Eläväisyyteni näkyy siinä, että olen harvoin kauaa paikoillani — saatan vapaalla nikkaroida tai touhuta muuta epäoleellista.

Luonteeseeni kuuluu myös se, että teen mielelläni asioita yhdessä muiden kanssa. Kun esimerkiksi töissä jossain asiassa on päästy niin pitkälle, että
tiedetään mitä pitäisi tehdä, haluan, että asia toteutetaan porukalla — ettei se jää pelkäksi keskusteluksi.

Meillä on miehen kanssa sellainen sopimus, että kumpikin valitsee vuorollaan maan, johon asetumme asumaan.

Myös kotona teen isot päätökset mieheni kanssa yhdessä. Olemme olleet naimisissa liki 10 vuotta, yhdessä vielä pitempään. Mies ei ole taidealalla vaan tekee bisnestä. Meillä on sellainen sopimus, että kumpikin valitsee vuorollaan maan, johon asetumme asumaan. Vaihtoehdot selviävät keskustelemalla, sillä tulevassa kotimaassa ja -kaupungissa pitää olla meille molemmille järkevää tekemistä.

Kymmenen vuotta sitten lähdimme Ranskaan ja viimeiset viisi asuimme Ruotsissa, kun olin Uumajan yliopiston muotoilukorkeakoulun rehtori. Palasimme Suomeen keväällä, kun aloitin Aalto-yliopiston dekaanina. Vaikka nyt ei olisi ollut oma vuoroni valita meille maata, sain tehdä sen silti.”

Ura

”Urapolkuni ei ole ollut kovin kirkas tai suora. Nuorena olin idealisti ja halusin aidosti tehdä maailmasta paremman. Monesti eri esineissä ja asioissa harmitti, etteivät ne toimineet kuten piti — ne oli siis muotoiltu huonosti. Koin, että paremmalla muotoilulla saatoin parantaa maailmaa.

Opiskelin taidehistoriaa Åbo Akademissa ja teollista muotoilua Lahden muotoiluinstituutissa. Toinen tutkinto antoi teoreettisen näkökulman, toinen käytännöllisen.

Minulle on edelleen olennaista se, että koen tekeväni jotain merkityksellistä.

Urani on muodostunut siitä, että olen itse uskonut johonkin ja lähtenyt viemään asiaa eteenpäin. Kun aloitin työt Nokialla, halusin tehdä tulevaisuuden konsepteja. Vastaavaa työtä ei vielä ollut, mutta kun ehdotin sitä ja asiasta keskusteltiin, sain luvan kokeilla. Minulle on edelleen olennaista se, että koen tekeväni jotain merkityksellistä.

On hyvin epätodennäköistä, että seuraavat työtehtäväni olisivat samansuuntaisia kuin nykyiset. Niin se vain yleensä omalla kohdallani on mennyt.

Iän merkitys

Suhtaudun ikään hyvin neutraalisti. Se on mitä on, eikä sille mitään voi.

Olen tavannut yhtäältä todella konservatiivisia nuoria ihmisiä, ja toisaalta iäkkäitä tyyppejä, joilla on hyvin avarakatseinen ajattelutapa. Ihmisestä maailmankuva on kiinni, ei iästä. Omaan tekemiseeni ikä ei vaikuta millään lailla, mutta kokemus voi tehdä asioista helpompia.

Ikäpohdintani ovat tulleet kahdessa vaiheessa. Ensin jouduin koko ajan selittelemään ikääni, kun olin tehtävissä, joissa oli totuttu vähän vanhempaan henkilöön. Välillä jo tuskastuin, että eikö joskus voitaisi puhua jostakin muusta kuin tästä minun iästäni.

Haluan miettiä tarkkaan, millaisiin töihin aikaani käytän.

Toisaalta olen alkanut pohtia, että takana on jo tietty määrä aktiivisia työvuosia. Jos jokaisen isomman työn tekemiseen menee noin viisi vuotta, ei niitä hirvittävän montaa ehdi enää ottaa vastaan. Siksi haluan miettiä tarkkaan, millaisiin töihin aikaani käytän.

Mielestäni iän sijaan oleellista on se, että saa mahdollisuuden osoittaa mihin pystyy. Toivoisin, että yhä useampi nuori uskaltaisi tarttua tilaisuuksiin ja heittäytyä.

Uskottavuus

Luotan, että uskottavuus tulee siitä, että osaa hommansa ja että omakin uskottavuuteni perustuu hyvin tehtyyn työhön — ei mihinkään ulkoiseen tekijään. En ole kovinkaan monessa työssäni vastannut mitään stereotypiaa tai ollut tyypillinen sellaiseen työhön valittu henkilö.

Uumajassa olin muotoilukorkeakoulun kautta aikain nuorin rehtori, ulkomaalainen ja nainen. Siitä kirjoiteltiin paljon. Jos olisin keskittynyt siihen, pidetäänkö minua uskottavana, tulokset olisivat voineet jäädä vähiin.

En ole kovinkaan monessa työssäni vastannut mitään stereotypiaa.

Uumaja oli pieni yksikkö, kuin korkeakoulun prototyyppi! Kun siellä mietittiin, millainen on tulevaisuuden koulutus, sitä saattoi saman tien kokeilla ja panna pystyyn viikon testin. Seuraavana vuonna kokeilun hyväksi havaittuja puolia voitiin jo toteuttaa laajemmalti.

Kun lähdin Uumajasta, design-instituutioita rankkaavat amerikkalainen ISDA ja eurooppalainen Red Dot pitivät työpaikkaani maailman parhaana muotoilukouluna. Ikinä ei tietenkään ole hyvä aika lähteä työpaikasta, mutta ainakaan minulla ei siellä jäänyt isoja asioita tekemättä.

Paheet

Nyt olen juuri aloittanut uudessa työssä ja muuttanut toiseen maahan. Elämää helpottaisi varmasti, jos vaatteet purkaisi muuttolaatikoista kaappiin ja että arjen peruskuviot saisi muutenkin pyörimään. Siihen verrattuna se, että en ehkä ehdi juuri nyt harrastaa tarpeeksi liikuntaa, tuntuu toissijaiselta.

Suurimpana paheenani pidänkin sitä, etten saa tehtyä kaikkia niitä asioita, joita tiedän, että minun pitäisi tehdä. Varmasti muillakin ikäisilläni työssäkäyvillä perheellisillä on kiire, eikä kukaan ehdi kaikkea, mutta itse olen kuitenkin ennen kaikkea tekijä, joten asioiden jääminen puolitiehen käy luonnolleni.

Perhetausta

Kotona minut kasvatettiin tekemään asioille jotain sen sijaan, että olisin jäänyt rypemään siihen, miten huonosti kaikki on. ’Se till och sätt i gång’ oli perheessämme lentävä lause.

Uskon, että minua olisi kannustettu ihan yhtä lailla, vaikka olisin valinnut jonkin aivan toisen alan.

Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja: lääkäri-isäni puolella on useitakin eri alojen lääkäreitä, äitini on sisustusarkkitehti. Oman alani sain valita itse, eikä kouluttautumiselle asetettu valmiita vaatimuksia. Tykästyin teolliseen muotoiluun itse koulutöiden ja omien selvitysten kautta. Uskon, että minua olisi kannustettu ihan yhtä lailla, vaikka olisin valinnut jonkin aivan toisen alan.

Äitiys

Olen väistämättä oppinut taitavammaksi arjen ja ajankäytön organisoijaksi äidiksi tulon myötä. Lapsi pakottaa myös priorisoimaan vauhdissa. Sen kokevat varmasti kaikki vanhemmat.

Viisivuotias Felix-poikamme kyselee isoja kysymyksiä. Hiljattain hän kysyi minulta, mitä valta tarkoittaa. Sana jäi hänelle mieleen Tähtien sota -elokuvan tasavalta-sanasta. On mielenkiintoista nähdä, miten ja millaisista paloista pieni ihminen rakentaa maailmankuvaansa.

En ole lässyttäjä tai paapoja. Äitiyslomalla olin rakentamassa uutta Aalto-yliopistoa yhdessä Felixin kanssa. Hän on ollut sellainen kaveri, jolle on sopinut olla kaikessa mukana — yksilöitähän lapsetkin ovat.

Äitiyslomalla olin rakentamassa uutta Aalto-yliopistoa yhdessä Felixin kanssa.

Minua viehättää äitiyden vaiherikkaus. Parhaillaan luon suhdetta toiseen ajattelevaan ihmiseen ja voin itsekin oppia siitä, miten Felix asioita hahmottaa. Se on hyvin erilaista aikaa verrattuna vaipanvaihtoon tai siihen, millaista tulee olemaan, kun Felix teininä pohtii identiteettiään.

Virheet

Virheitä tulee tehtyä koko ajan, isoja ja pieniä. Väsyneenä en aina muista kaikkea olennaista. Lähikaupassa tulin vastikään kassalle niin, että en ollut punninnut yhtäkään vihannesta, sillä Ruotsissa ja Ranskassa ne punnitaan vasta kassahihnalla.

Jos ei välillä osu harhaan, ei ole tehtykään riittävän reippaasti.

Sama pätee isompiin asioihin. Kun luulee jo tietävänsä jonkin asian, siihen ei enää keskity ja tekee virheitä, vaikka pitäisi olla valpas koko ajan — se on se klassinen viimeinen mäenlasku, jossa katkaisee jalkansa. Työssäni kokeileminen on osa tekemistä ja virheitä kuuluukin tulla. Jos ei välillä osu harhaan, ei ole tehtykään riittävän reippaasti.

Täydellisyys

Tiedän, että täydellisyyttä en saavuta ikinä, mutta tavoitteita pitää olla. On parempi tehdä koko ajan parempaan suuntaan tähtääviä asioita kuin vain laatia autuaaksi
tekevää suunnitelmaa, joka osoittautuu niin vaikeaksi, että sitä ei voi toteuttaa.

Täydellisyyden käsite ei edes oikein sovi luoville aloille. Taiteen tarkoitus on aina liikuttaa yhteiskuntaa pikkuisen. Jos taide on täydellistä, se on myös vähän laimeaa. Kaikkien hyväksymä lopputulos ei todennäköisesti tuo mitään uutta eikä ole sitä, mitä tavoiteltiin.

Olisi karmivaa, jos minun pitäisi ihmisenä sopia johonkin valmiiseen muottiin tai täyttää jonkun toisen asettamat täydellisyyden kriteerit. Se olisi epäluonnollista.

Uteliaisuus

Työssäni uteliaisuus on oleellista. Yliopistoissa halutaan löytää tietoa ja luoda uutta. Kiireen keskelläkin pitäisi muistaa kokeilla asioita, jotka voivat olla työläitä ja vaatia aikaa ja joista ei ole vielä hajuakaan. Jos sen unohtaa, on aika hataralla pohjalla.

Uteliaisuus, halu tietää enemmän, liittyy mielestäni myös pelottomuuteen ja uskallukseen kokeilla. Kumpikaan ei riitä yksinään, pitää olla molempia.
Uteliaisuus on osittain kulttuurisidonnaista. Eräässä ristikenttätaulukossa kuvattiin sitä, miten introvertteja tai ekstroverttejä ja yhteisöllisiä tai yksilökeskeisiä eri maiden kansalaiset ovat. Ruotsalaiset ja britit olivat kaaviossa ekstroverttejä ja yhteisökeskeisiä, suomalaiset introvert--teja ja yksilökeskeisiä. Täällä on ihan ok olla puhumatta naapurin kanssa. Minulle on silti aina ollut itsestään selvää kysyä muilta, miten menee.

Luottamus

Luotan oikeastaan aina ja kaikkiin. Välillä huomaan, että ei olisi kannattanut. Siitä sitten oppii. Yleensä kuitenkin kuvittelen, että kaikki haluavat hyvää, vaikka se ei olekaan kaikkein rationaalisin tapa ajatella.

Jos joku pettää luottamukseni kerran, voin vielä antaa anteeksi ja unohtaa sen.

Töissä luottamus syntyy yleensä yhdessä tekemisen kautta: kun opin, miten toinen ihminen asioita tekee ja mitä hän pitää tärkeänä. Pitkäkestoisen luottamuksen voittaminen vaatii aikaa, eikä siihen ole oikotietä.

Jos joku pettää luottamukseni kerran, voin vielä antaa anteeksi ja unohtaa sen. Jos luottamuksen rikkoo toistuvasti, vieläpä aina samassa asiassa, sen vahvistaminen uudelleen on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Mielenrauha

Saan mielenrauhan onnistumisesta — siitä tunteesta, että jostakin tuli hyvä. Epäonnistumisiakin tarvitaan mutta se, että jotkut asiat vain jäävät roikkumaan, on todellinen haaste mielenrauhalleni. Niin käy silti välillä eri syistä, jotka eivät läheskään aina riipu minusta.

Haen mielenrauhaa mieluummin arjessa kuin niin, että lähden jonnekin vuorille joogaamaan.

Haen mielenrauhaa mieluummin arjessa kuin niin, että lähden jonnekin vuorille joogaamaan. En halua eritellä mielenrauhaa miksikään erilliseksi projektiksi. Se on osa olemista.”

Artikkeli on julkaistu lokakuun 2014 Gloriassa.

Kuka?

▶ Anna Valtonen, 40, on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani ja johtoryhmän jäsen. Yliopiston hallituksen jäsen hän oli vuodesta 2008 viime kevääseen asti.

▶ Hän väitteli taiteen tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2007, työskenteli 12 vuotta Nokialla eri tehtävissä, kuten Design Research & Foresight -yksikön johtajana, oli vieraileva tutkija ja professori ranskalaisessa ESSEC-kauppakorkeakoulussa ja toimi Uumajan yliopiston muotoilukorkeakoulun rehtorina.

▶ Hän asuu Helsingissä puolisonsa ja poikansa kanssa.

Estelle&Thild -kosmetiikkabrändin perustaja Pernilla Rönnberg arvostaa luonnonmukaisuutta myös omissa elämäntavoissaan. Luksuskoti sijaitsee meren äärellä, ja metsässä liikkuminen antaa energiaa bisnesarkeen.

Luomun edelläkävijä

Pernilla Rönnberg istuu perustamansa Estelle & Thild -kosmetiikkamerkin toimiston aulassa Artillerigatanilla Tukholman Östermalmissa. Aula on sisustettu vaaleilla pastellisävyillä ja seinällä on suuria, hempeitä kukkia niin kuin luomumerkille sopii.

”Kun perustin Estelle & Thildin kymmenen vuotta sitten, luomuruuat olivat kaupoissa eri osastoilla ja luomukosmetiikan valikoima oli todella pieni”, Rönnberg sanoo.

Nyt tilanne on todellakin muuttunut. Luomu, ekologisuus ja vegaanisuus ovat megatrendejä, ja se näkyy Estelle & Thildin vakaana kasvuna. Yrityksen liikevaihto on 47 miljoonaa kruunua eli vajaa viisi miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 15. Tänä vuonna Estelle & Thild lanseerasi ihonhoitotuotteiden rinnalle meikkisarjan.

Estelle & Thild on luomukosmetiikan markkinajohtaja kotimaassaan, ja Suomi on heidän suurin vientimarkkinansa.

”Tällä hetkellä on kaksi voimakasta meikkitrendiä, no make up -trendi ja näyttävät glittermeikit. Me teemme pohjoismaiseen tyyliin sopivia, luonnollisia arkimeikkejä.”

Estelle & Thild on luomukosmetiikan markkinajohtaja kotimaassaan, ja Suomi on heidän suurin vientimarkkinansa.

”Suomalaiset ja ruotsalaiset naiset ovat hyvin samanlaisia ja samantyylisiä ja kiinnostuneita luomusta. Tanska on luomun edelläkävijä, ja tuotteemme valmistetaan siellä. Pohjoismaista norjalaiset ovat vähiten kiinnostuneita luomusta.”

Rönnberg viettää viimeisiä päiviään toimistolla ennen kolmannen lapsensa syntymää. Kaksi vanhempaa lasta, Estelle ja Mathilde, joiden mukaan Rönnbergin yritys on nimetty, ovat 12- ja 14-vuotiaita.

Hevosjuttuja delissä

Östermalmilla kaikki hienostuneen kaupunkielämän palvelut ovat aivan nurkan takana. Pernillan suosikkilounaspaikka on Broms lähellä Karlaplania. Se on muutaman vuoden ikäinen huipputrendikäs deli, joka tarjoaa niin aamiaista, brunssia, lounasta, illallista kuin take awaytakin. Seinillä on tummanruskeaa kaakelia, ja lounasasiakkaina on bisnesväkeä ja paikallisia pikkuvauvojen äitejä rattaineen ja Louis Vuittonin ja Chanelin laukkuineen.

”En halua ostaa mitään teollisesti tuotettua ruokaa.”

”Suosikkejani ovat vihermehut ja chiavanukkaat tuoreilla marjoilla. Haen täältä usein myös ruokaa kotiin työpäivän jälkeen.”

Ruokavalinnoissaankin Pernilla suosii luomua.

”En halua ostaa mitään teollisesti tuotettua ruokaa.”

Lounaaksi Pernilla ottaa lohisashimin, jossa on raa'an lohen lisäksi mangoa, avokadoa, seesaminsiemeniä ja ponzu-kastiketta.

Paikalla on Pernillan tuttuja, ja poskisuudelmia vaihdellaan. Lounaspuhe kääntyy ratsastukseen, sillä Pernillalla on omia hevosia.

”Ratsastaminen on suorastaan meditatiivista. Rakastan myös laskettelua ja tennistä, mutta työn ja perheen lisäksi ihan kauheasti ei jää harrastuksille aikaa.”

Eläimet ovat olleet aina Pernillalle erittäin tärkeitä.

”Uskon, että eläimet voivat olla iloisia tai surullisia. Niillä on samanlaiset tunteet kuin meilläkin.”

Kuninkaallisia sisustusesineitä

Kivenheiton päässä lounaspaikasta on Pernillan suosikkikukkakauppa Bruun. Sieltä toimitetaan kukat Estelle & Thildin toimistoon kerran viikossa, ja sieltä Pernilla hakee kukkia myös kotiinsa Lidingöön vähintään yhtä usein.

Pernillan suosima sisustusliike hoitaa myös kuninkaallisten sisustusasioita.

”Suosikkikukkani vaihtelee kauden mukaan, tällä hetkellä se taitaa olla hortensia.”

Ovelle tulee tervehtimään kukkakauppiaan mopsi Macka, joka ei lähde ovesta omin luvin ulos vilkkaalle Karlavägenille.<EP,1>Pernillan maku tunnetaan täällä, ja hänelle rakennetaan muodikas kimppu, jossa on niin vaaleaa hortensiaa kuin vanhan roosan värisiä ruusujakin.

Kun kukat on hankittu, piipahdetaan nurkan takana hakemassa sisustusputiikista muutama tyyny ja sisustusesine. Pernillan kotona on remontti, ja olohuone kaipaa pientä päivitystä. Kaupasta juoksee perään Pierre & Peters -putiikin Pierre  kullanvärisen kynttilänjalan kanssa.

”Hän hoitaa myös kuninkaallisten sisustusasioita.”

Saariston lapset

Lidingö Tukholman kupeessa on juuri se paikka, jota ruotsinristeilyllä ihastellaan aamiaispöydän ikkunoista vähän ennen kuin laiva lipuu satamaan.

”Kaikki Tukholmaan menevä laivaliikenne menee tästä ohi”, Pernilla näyttää olohuoneen valtavista ikkunoista, jotka avautuvat Skurusundin salmeen. Rannassa uiskentelee kaksi joutsenta.

70-luvulla rakennetun talon merenpuoleinen piha on remontoitu muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä remontissa on talon alaosa, ja siihen valmistuu yksi uusi kerros.Modernissa uima-altaassa kelluu kesän jäljiltä ylösalaisin vihreä uimalelu ja olohuoneen pitkän betonitason alla lojuu hover board.

Mathilde, 12, on tullut koulusta, tulee tervehtimään ja livahtaa omaan huoneeseensa.

”Luulen, että he ovat edelleen ylpeitä siitä, että yritys on heidän mukaansa nimetty. Muuten he ovat kuin ketkä tahansa teinit ja pitävät minua niin nolona, etten saa mennä autosta ulos, kun vien heidät kouluun.”

Pernilla on syntynyt Lidingössä ja paluumuutti sinne perheensä kanssa reilut kymmenen vuotta sitten.

"Yksinkertaisesti ihastuimme tähän rauhoittavaan näköalaan.”

Taidetta ja pehmolelukasoja

Suurta olohuonetta hallitsee valtavan, kodikkaan löhöilysohvan lisäksi kaksi ranskanbulldoggia, Ashton ja Tiger. Sohvan takana on pienen vuoren kokoinen läjä pehmoleluja, joista toinen bulldogeista valitsee yhden, minkä jälkeen toinen aloittaa nahistelun lelusta. Välillä Mathilde tulee huoneestaan hakemaan nuoremman ja eloisamman Tigerin rauhoittumaan.

”Tunnen rodun hyvin, niiden luonne on meille juuri sopiva. Ja ne olivat niin söpöjä!” Pernilla perustelee kaksi- ja neljävuotiaiden koirien hankintaa. ”Ne eivät tarvitse ihan kauheasti ulkoilua. Mieheni vie ne yleensä ulos iltaisin.”

”En ole niin kauhean kiinnostunut yksityiskohdista, mutta pidän kyllä designista.”

Perheessä pidetään eläinten lisäksi valokuvataiteesta. Seinällä on muun muassa ruotsalaisen muusikon ja valokuvataitelijan Jacob Felländerin teoksia. Marmorikuvioidulla sivupöydällä on iso pino Net-a-Porter-nettikaupan Porter-muotilehtiä. Maljakko on Svensk Tennistä, jota Ruotsin Marimekoksikin kutsutaan.

”En ole niin kauhean kiinnostunut yksityiskohdista, mutta pidän kyllä designista”, Pernilla sanoo ja nauraa, kun sivupöydällä olevan patsaan tekijä ei heti muistu mieleen.

Tyttöenergiaa bisneksessä

Lidingössä ehkä tärkeintä Pernillalle on kuitenkin lyhyt matka luontoon. Se tasapainottaa kaupunki- ja bisnesarkea. ”Rakastan työtäni ja olen aina tehnyt paljon töitä. Uskon, että olen siksi ollut parempi äitikin. Työn vastapainona haluan käydä luonnossa pitkillä kävelyillä ja niin teenkin joka viikonloppu.”

Hän odottaa, että pääsee pian taas juoksemaan, sillä raskauden loppuvaiheessa se ei enää onnistu.

”Kun isommat lapseni olivat pieniä, opiskelin kauppakorkeakoulussa ja perustin yritykseni. Olen silti aina ehtinyt viettää tosi paljon aikaa lasteni kanssa.”

Täyspitkää ruotsalaista äitiyslomaa yrittäjä ja toimitusjohtaja ei aio pitää, mutta ehtii hän silti rauhoittua nauttimaan perhe-elämästä.<EP,1>”Kun isommat lapseni olivat pieniä, opiskelin kauppakorkeakoulussa ja perustin yritykseni. Olen silti aina ehtinyt viettää tosi paljon aikaa lasteni kanssa.”

Bisnes on hyvällä kasvu-uralla, ja Pernilla on löytänyt yritykseensä hyvän tiimin, johon hän luottaa.

”Meillä on tosi energinen girl power -meininki. Aluksi jouduin tekemään ihan kaiken itse, joten nykyään on ihanaa, kun voin delegoida hommia luotettaville alaisille. Pomona pidän siitä, kun ihmiset kasvavat tehtävissään, ja voin antaa heille lisää vastuuta.”

Kuka?

Pernilla Rönnberg, 42, on ruotsalaisen luomukosmetiikkamerkin Estelle & Thildin perustaja ja toimitusjohtaja.

Asuu miehensä sekä vastasyntyneen vauvan ja 14- ja 12-vuotiaiden lastensa kanssa Lidingössä Tukholman kupeessa.

Parasta kodissa: merelle avautuvat suuret ikkunat, joista näkee vuodenaikojen vaihtelun.

Eurooppa yhtenee, mutta muoti pysyy eri maissa erilaisena, vakuutti muotijuttu 1990.

  Vaikka Eurooppa yhdistyy, eri maiden naiset säilyttävät erityispiirteensä, vakuutti humoristinen muotijuttu. Se ilmestyi 1990, viisi vuotta ennen kuin Suomesta tuli EU:n jäsenvaltio. Saksattaria kehuttiin Margaret Thatcherin lisäksi "tosimiehiksi" - eikä Angela Merkelistä edes tiedetty siihen aikaan. Jämäkkyyttä kuvassa olevan saksattaren tyyliin antoi myös Escadan bleiserin muodikas leveä hartialinja.