Kustannussopimustaan Tommi juhli juomalla oluen.
Kustannussopimustaan Tommi juhli juomalla oluen.

Kirjailija Tommi Kinnunen antaa äänen yhteiskunnan vaiennetuille, opettaja Tommi Kinnunen kasvattaa sukupuolirooleja murtavia aikuisia.

Tommi Kinnunen kutsuu sitä helvetiksi, mutta se näyttää paratiisilta.

150 vuotta vanhan puutalon kaakeliuuneissa palavat tulet, erkkeri-ikkunasta näkyy luminen pihamaa. Tummasävyiset kukkatapetit vievät ajatukset 1800-luvun Britanniaan ja kello viiden teehen, mutta lastenhuoneen sängystä pilkottavat unilelut muistuttavat, että nyt ollaan 2010-luvun Turussa.

Helvetillä Tommi tarkoittaa remonttia, jonka keskellä hän on asunut puolisonsa, tyttärensä ja vanhan jackrusselinsa kanssa heinäkuusta lähtien.

Rakennuspölyä ja sekamelskaa on riittänyt, sillä talo on remontoitu viimeksi vuonna 1957. Osan sähköistä ja viemäröinnistä Tommi epäilee periytyvän vieläkin kauempaa, 30-luvulta.

Kolme huonetta viidestä on yhä kesken, ja tänäänkin paikalle on tulossa sähkömies, halkolasti ja mahdollisesti myös putkimies. ”Hän on tosin luvannut tulla jo viime kuussa”, Tommi sanoo.

”Kaikki on tapahtunut niin käsittämättömän nopeasti, ettei sitä ymmärrä todeksi”, Tommi myöntää.

Jos hakee helppoa vertausta, Tommin elämä on mennyt uusiksi vähintään yhtä näkyvästi kuin vanhan puutalon. Tommista, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajasta, on kuoriutunut yksi Suomen suosituimmista nykykirjailijoista, jolle sovitetaan mediassa jo klassikkokirjailijan viittaa.

Vuonna 2014 julkaistusta esikoisteoksesta Neljäntienristeyksestä sekä helmikuussa ilmestyneestä Lopotista on tullut myynti- ja arvostelumenestyksiä, ja Tommi on saanut tottua muun muassa pisuaarilla pyydettyihin kaverikuviin.

Esikoisen oikeudet on myyty 16 kielelle ja kakkosromaanin seitsemälle, ja ne ovat vieneet hänet markkinointimatkoille maailmalle. Tommin molemmat teokset on nimetty Finlandia-palkintoehdokkaiksi.

Kinnunen ostaa keskiöön yhteiskunnan marginaaliin työnnettyjen ja vähemmistöön kuuluvien ihmisten tarinat, joita on harvemmin suomalaisessa kirjallisuudessa kerrottu.

”Kaikki on tapahtunut niin käsittämättömän nopeasti, ettei sitä ymmärrä todeksi”, Tommi myöntää.

Suoranainen Kinnus-hysteria alkoi, kun Helsingin Sanomien arviossa Neljäntienristeystä hehkutettiin tapaukseksi, jollaisia ilmestyy vain muutaman kerran vuosikymmenessä. Väinö Linnan ja Kalle Päätalon suuriin suomalaisiin kertomuksiin rakastuneiden lukijoiden oli helppoa kiintyä myös Kinnusen sukutarinoihin.

Ajat tosin ovat muuttuneet ja niiden mukana myös se, mitä suomalaisuudesta kerrotaan. Linna ja Päätalo kirjoittivat työmiehen selviytymistarinoita, Kinnunen taas nostaa keskiöön yhteiskunnan marginaaliin työnnettyjen ja vähemmistöön kuuluvien ihmisten tarinat, joita on harvemmin suomalaisessa kirjallisuudessa kerrottu.

Neljäntienristeyksessä seurataan esimerkiksi vaimoltaan ja lapsiltaan homoutensa salaavaa perheenisää Koillismaan vaarojen keskellä, Lopotissa taas sokean ja jo lapsena perusturvallisuutensa menettäneen naisen vaiheita.

Neljäntienristeyksen kohdalla yhteen tärkeimmistä kirjan teemoista ei silti ole juuri kiinnitetty Suomessa huomiota: miehen haluun saada lapsia.

”Lämpö oikein läikähti, kun olin markkinoimassa kirjaa Japanissa, ja haastattelija kysyi minulta aiheesta.”

Sama teema on jatkunut myös Lopotissa, hieman eri näkökulmasta vain. Tehdessään taustatyötä kirjaa varten Tommi tapasi miesparin, joka oli saanut suunnitellusti vauvan erään naisen kanssa. Tämä oli kuitenkin ilmoittanut lapsen synnyttyä, ettei isillä ole oikeutta lapseensa. He eivät koskaan saaneet edes nähdä vauvaa.

”Miten tuollaisen jälkeen pystyy heräämään aamulla ja lähtemään töihin? Miten oman lapsensa pystyy unohtamaan?”

Pariskunta näytti Tommille kirjettä, jonka oli kirjoittanut pienokaiselleen. Se alkoi heidän ammattiensa esittelyllä. ”En itke kovin herkästi, mutta sen lukeminen sai minut parkumaan. Kysyin, saanko kirjoittaa aiheesta kirjassani, sillä tiesin rääpiväni heidän elämänsä suurinta kipupistettä. He olivat sitä mieltä, että hyvä kun asiasta puhutaan.”

Kirjoittamisen piti olla vain harrastus.

Tilanne on nyt parempi, sillä vuoden 2016 alusta isyyslaki muuttui. Enää äiti ei voi vastustaa lapsen isän selvittämistä esimerkiksi kieltäytymällä dna-testeistä. Silti tehtävää riittää. Viidennes isistä ei käytä ollenkaan perhevapaita. ”Ikään kuin isän rakkaus olisi jotenkin tarpeettomampaa”, Tommi toteaa.

Kirjoittamisen piti olla vain harrastus. Syksyllä 2012 Tommi ilmoittautui työväenopiston kirjoituskurssille ja alkoi harsia sukupolvelta toiselle periytyvistä taakoista kertovia, melankolisia tarinoita kokoon.

Kun kurssi päättyi seuraavan vuoden toukokuussa, Tommi päätti deletoida tekstin. Hetken päähänpistosta hän lähetti sen kuitenkin runoilija ja kirjailija Joni Pyysalolle, vanhalle opiskelukaverilleen. ”Soitin hänelle ja kysyin, voisiko hän katsoa, onko siinä jotain. Joni oli Washingtonin lentokentällä nousemassa koneeseen, ja sanoi, että voi lukea tekstin matkalla, jos lähetän sen minuutin sisällä.”

Puhelun jälkeen Jonista ei kuulunut mitään. ”Ajattelin, että olipahan surkeaa tekstiä, kun hän ei viitsinyt edes kertoa, kuinka huono se oli.”

Kesäkuussa Tommi lähti puolisonsa kanssa autoilemaan Itävaltaan ja juhlimaan 40-vuotispäiväänsä. He ajoivat 3 000 metrin korkeudessa Alpeilla, kun WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson soitti ja kertoi haluavansa julkaista Tommin romaanikäsikirjoituksen.

”Kysyin, että kuka helvetti oikein olet. Anna-Riikka joutui selittämään pitkään, että hän on ihan oikeasti lukenut tekstini. Olin ihan varma, että kyseessä on vain joku Jonin käytännön pila, että hän on pyytänyt kaverinsa soittamaan minulle vitsillä.”

”Esikoiskirjani julkaisun aikaan podin huijarisyndroomaa. ”

Luettuaan tekstin Pyysalo olikin lähettänyt sen suoraan Carlsonille. Vuoren juurelle ajettuaan Tommikin suostui jo uskomaan, että hänen tekstinsä todella halutaan julkaista. Kun he pääsivät Hallstatin kaupunkiin, hän juhli tilaamalla oluen.

”Esikoiskirjani julkaisun aikaan podin huijarisyndroomaa. Ajattelin, että ihmiset huomaavat, etten ole mikään kirjailija. Että tulin kyökin kautta, ja tekstini julkaistiin vahingossa.”

Kun Tommi alkoi kirjoittaa Lopottia toissa talvena, hän oli omien sanojensa mukaan paniikissa.

”Minulla ei ollut aavistustakaan, miten kirja tehdään, vaikka olin jo kirjoittanut tykätyn teoksen. Joskus vain sattuu tekemään hyvää kastiketta, kun laittaa vähän kaikkea mitä kaapista löytyy.”

Kustantaja kuitenkin luotti Tommiin ja raivasi kustannustoimittajan kalenteriin tilaa. Tommi kirjoitti kaksi kuukautta aamusta iltaan virkavapaan turvin ja lähetti valmiiksi saamansa luvut aina saman tien kustannustoimittajalleen.

”Saatoin kirjoittaa neljäkin lukua yhtenä päivänä. Kun olin lähettänyt tekstit, sain ne takaisin kommentoituna seuraavana päivänä. ”

Kaksi kolmasosaa kirjan tarinoista oli valmiita, kun virkavapaa loppui. Tommin oli ollut pakko panna töpinäksi, sillä hänen oppilaansa Luostarivuoren koulussa odottivat. Tehokas piti olla myös siksi, että Tommista oli tullut isä.

Jo nuorena Tommi tiesi haluavansa lapsia ja oli varma, että suoriutuisi tehtävästä kunnialla.

”Minullapa on pimppa, sinulla ei, huomautti kolmivuotias joka ainoalle vastaantulevalle miehelle ja lauloi iloisena: Pimpampimppaa.” Näin Tommi kuvaa Twitterissä perhearkeaan. Se on monesti raskasta, mutta vielä useammin sekopäisen hauskaa.

Jo nuorena hän tiesi haluavansa lapsia ja oli varma, että suoriutuisi tehtävästä kunnialla. Omalta isältä oli tullut välittävän vanhemman malli.

Samaan aikaan, kun Tommin tytär oppi uusia asioita, hänen isänsä Alzheimer paheni.

”Kun isä unohti miten kävellään, lapseni otti ensimmäisiä askeliaan. Ja kun isä unohti, miten niellään, lapseni oppi syömään lusikalla.”

Tammikuussa Tommin isä kuoli, ja menetys tuntuu edelleen vaikealta.

”En pysty puhumaan siitä enempää tai alan parkua. Mutta sen voin sanoa, että minulla oli erinomainen lapsuus – sellainen, jonka avulla pystyy ponnistamaan mihin vain. Isä oli aina elämässämme läsnä ja saattoi silittää ohi kulkiessaan minun ja sisarusteni päätä vielä silloinkin, kun olimme jo nelikymppisiä ja lapsuudenkodissa käymässä.”

”Kirjallisuus antoi mahdollisuuden elää monta elämää yhden sijasta.”

Kuusamolaisen valokuvaamon takahuone pursusi negatiiveja, kuvapusseja ja muotokuvissa tarvittavia tuoleja. Lapsena Tommi istui usein vanhempiensa omistamassa liikkeessä ja uppoutui kirjoihin. Käsissä kuluivat niin Viisikot kuin Shakespearen näytelmätkin, ja kymmenvuotiaana hänet palkittiin paikallisessa kirjastossa vuoden lainaajana.

Teininä Tommi rakasti espanjankielistä kirjallisuutta ja varsinkin chileläisen Isabel Allenden Henkien taloa. Teos oli saanut alkunsa, kun Allenden isoisä oli kuolemassa, ja hän alkoi kirjoittaa tälle kirjettä. Maaginen tarina kertoi Trueban suvun vaiheista usean sukupolven aikana, läpi sisällissotien ja diktatuurien.

”Oli mahtavaa päästä ihan erilaiseen maailmaan, joka oli kaukana kylmästä, lumisesta Kuusamosta. Kirjallisuus antoi mahdollisuuden elää monta elämää yhden sijasta.”

Kuusamossa Tommi tunnettiin joka paikassa vanhempiensa poikana.

”Naamani kävi passista. Kun muutin Turkuun opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta, en tuntenut sieltä ketään ja pystyin määrittelemään itseni uudestaan. Kaikki suhteeni olivat sellaisia, jotka olin itse luonut.”

Silti hän kaipaa kotiseudulle.

”Olen kuin Karjalan evakko, itkeskelen vanhojen paikkojen perään, mutta käyn siellä liian harvoin.”

Pohjoinen ajatustapa ja suvun tarinat ovat siirtyneet myös Tommin kirjoihin. Yksi Neljäntienristeyksen päähenkilöistä pohjautuu Tommin isoisoäitiin, kätilöön, joka tuli 1900-luvun alussa parikymppisenä Kuusamoon.

Se oli aikaa ennen ensimmäistä sairaalaa ja lääkäriä. Luottamuksen alueen ihmisiltä kätilö ansaitsi vaikeassa synnytyksessä, jota Tommi kuvaa esikoiskirjassaan. Kätilö joutui pilkkomaan kuolleen sikiön äitinsä kohtuun, jotta tämä pelastuisi.

”Olen kuin Karjalan evakko, itkeskelen vanhojen paikkojen perään, mutta käyn siellä liian harvoin.”

Kirjasta löytyy myös kohtaus, joka perustuu Tommin mummon muistoihin evakkoon lähtemisestä. ”Kaikki olivat niin hätääntyneitä, että eivät pystyneet organisoimaan lähtöä. Silloin kätilö eli mummun äiti otti kissan hännästä kiinni, rusautti sen seinään ja sanoi, että tuota ei ainakaan pakata. Kaikkien hätäännys muuttui toiminnaksi.”

Tommi ei itse koskaan tavannut kätilöä, sillä tämä kuoli joskus 1940–50-luvulla. ”Hän on kasvanut myyttisiin mittasuhteisiin suvussamme, ja saatoin käyttää häntä satuhahmona romaanissani.”

Kaikki eivät ole kuitenkaan tyytyneet lukemaan Tommin romaaneita kaunokirjallisuutena. Kuusamossa hänen esikoistaan tulkitaan suorastaan sukukronikkana.

”Koillissanomissa pohdittiin, keitä Neljäntienristeyksen henkilöt ovat. Kirjoittaja jopa nuhteli, että olen kirjoittanut väärin tietyt tapahtumat ja alkoi pohtia, oliko isovanhempieni avioliitto yhtä onneton kuin Onnin ja Lahjan. Silloin lähetin palautetta, että annetaan kuolleiden levätä haudassa. Kirja on fiktiota. Mutta niin kuin Matti Pulkkinen sanoi, romaani on kuin sika, se syö kaiken.”

”Pidin tänään maailman kouluhistorian paskimman oppitunnin. Se pitäisi laittaa vitriiniin esille, vertailtavaksi kilon punnuksen viereen”, Tommi twiittasi lokakuussa. Kirjallisesta menestyksestään huolimatta hän tuntee itsensä ennen kaikkea opettajaksi. ”Tykkään olla vuorovaikutuksessa teinien kanssa, sillä olen terrieriluonteinen ihminen.”

”Koillissanomissa pohdittiin, keitä Neljäntienristeyksen henkilöt ovat. Kirjoittaja jopa nuhteli, että olen kirjoittanut väärin tietyt tapahtumat.”

Koulussa Tommi näkee yhteiskunnan pienoiskoossa, eikä kuva aina ole kovin mairitteleva. Tommi tietää, että esimerkiksi lastensuojelu ei resurssipulan vuoksi toimi. Hän on nähnyt nuoria, jotka joutuvat sinnittelemään ”helvetillisissä” oloissa, vaikka huostaanotto olisi heille helpotus.

Joitain vuosia sitten Tommi sai koulussa esimakua Suomen kiristyvästä pakolaispolitiikasta, kun hänen luokallaan opiskeleva intialaistyttö äiteineen sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tyttö oli tullut Suomeen, kun hänen isänsä oli tapettu. Hän ehti käydä suomalaista koulua viisi vuotta, ja oli yksi luokan lahjakkaimmista oppilaista.

”Tyttö oli jopa saanut hankittua äidilleen työpaikan. Se oli niin täydellinen integraatio kuin olla voi, mutta heidät lennätettiin jonnekin Intian ja Pakistanin rajaseudulle keskellä yötä. Pari kertaa hän lähetti meille meiliä, jossa hän kertoi joutuvansa pakoilemaan ja piileskelemään. Nyt olemme menettäneet häneen yhteyden.” Tommi ei voi edelleenkään ymmärtää, miksi 14-vuotiaalle tytölle tehtiin niin.

”Välillä en enää tunnista tätä maata omakseni, kun lapsiakin voidaan kohdella ihan miten tahansa. Ruotsi otti meiltä todella paljon sotalapsia, auttoi ja tuki, ja mitä me teemme? Kyllä minua välillä hävettää.”

Tommi sanoo, että olisi valmis tinkimään omastaan, jotta Suomi voisi tarjota siirtolaisille mahdollisuuksia.

”Samaan aikaan Suomeen tarvittaisiin ihan oikeasti työvoimaa, kun isot ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Se ei saa olla kriteeri auttamiselle, mutta siirtolaisten avulla saisimme kehitettyä yhteiskuntaamme.”

”Välillä en enää tunnista tätä maata omakseni, kun lapsiakin voidaan kohdella ihan miten tahansa. Kyllä minua välillä hävettää.”

Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että maailmassa mylläävät kansallismieliset ja rasistiset voimat ovat vahvistumassa. Tommia surettaa, että etuoikeutetut valkoiset heteromiehet tuntevat itsensä uhanalaisiksi, ja että yhä useammin heidän aggressionsa kohdistuu naisiin.

”Jopa eduskunnan puhujapöntöstä kuulee nykyään sellaista puhetta, jota ei voinut kymmenen vuotta sitten edes ajatella ääneen. Vihapuheesta yritetään tehdä uutta normaalia. Natsit tekivät aikoinaan ihan saman.”

Vaikka muu yhteiskunta kuohuu, Tommi näkee työssään, miten nuoret oppivat täysin erilaiseen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan kuin edeltävät sukupolvet – koulussa kun opiskelee sulassa sovussa kymmeniä eri kansallisuuksia. Vierustoveriaan on vaikea demonisoida, varsinkin, jos hänen kanssaan käy metsästämässä Pokémoneja.

Ensi vuosi näyttää kiireiseltä. Alkuvuonna Lopotin käännökset alkavat ilmestyä, ja kirjailija aikoo käydä markkinoimassa kirjaansa eri maissa. Yleensä promootiomatkat ovat aamusta iltaan täynnä tapaamisia, mutta vapaapäivinä Tommi pyrkii tutustumaan nähtävyyksiin.

Lokakuisella Japanin-matkallaan Tommi matkusti Nikkōn kaupunkiin, jossa sijaitsee maailmanperintölistalla oleva, vuoristoon rakennettu temppelialue.

Mielessä muhivat jo kolmen uuden kirjan aihiot, mutta kun on vielä ne sata neliötä, jotka täytyisi remontoida.

”Temppelit oli rakennettu niin, että luonto sai kasvaa niiden ympärillä. Yhdenkin temppelin edessä oli valtava kirsikkapuu 1700-luvulta. Että nautin siitä, kun olen tottunut Kuusamon mittaamattomiin metsiin.”

Mielessä muhivat jo kolmen uuden kirjan aihiot, mutta kun on vielä ne sata neliötä, jotka täytyisi remontoida. Ja opetustyöt, joita Tommi ei aiokaan jättää. Hän nimittäin haluaa tehdä töitä sen puolesta, että oppilaat uskaltaisivat murtaa ahtaita sukupuolirooleja.

”Että kuka tahansa voisi olla mitä tahansa. Että sukupuolesta riippumatta voisi hakeutua töihin päiväkotiin, rekkakuskiksi tai balettitanssijaksi. Että pojat tahtoisivat lukea ja tytöt vaatia itselleen tilaa.”

Kuka?

Tommi Kinnunen, 43, kuusamolainen kirjailija.

Asuu Turussa puolisonsa, 3-vuotiaan tyttärensä ja raihnaisen koiransa kanssa.

Opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta. Kirjoittanut kaksi romaania, oppikirjoja sekä kabaree- ja näytelmätekstejä.

Kunnostaa vapaa-ajallaan 150-vuotiasta puutaloaan. Aikoo opiskella hollantia ja aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen heti, kun ruuhkavuodet ovat menneet.

Teininä Sara Forsberg sai oppia, että pahinta on erottua massasta. Mutta sitten hän teki videon, joka vei hänet Halpa-Hallin kassalta Hollywoodin punaisille matoille.

Vastassa oli kymmeniä poliisiautoja, ja koko kortteli oli saarrettu. Kun laulaja Sara Forsberg ajoi kotiinsa Hollywoodin pimeässä illassa, hänen kotitalossaan oli meneillään ryöstö. Yläkerran asukas oli heittänyt kadulle tyynyn, johon oli kirjoitettu ”I’m being robbed, help.”

Kokemus ei ole mitenkään harvinainen asuinalueella, joka asukkaansa mukaan on ”aikamoista gettoa”.

”Taloomme on murtauduttu monta kertaa, posteja on viety ja auton laseja rikottu. Vähän väliä helikopterit lentävät kohdevalot maata pyyhkien, kun poliisi etsii kadulta rikollisia”, Sara kertoo.

”En valita. Kokemuksia vartenhan minä tänne tulin.”

Sellaista on parikymppisen tähtilupauksen elämä Hollywoodissa. Toisaalta se on myös poseeraamista punaisella matolla ja lentoja maailman toiselle puolelle isojen tv-töiden perässä. Kolmen viime vuoden aikana laulaja ja Youtube-tähti Sara, taiteilijanimeltään SAARA, on oppinut elämään Hollywoodissa kahden täysin erilaisen todellisuuden välissä.

”En valita. Kokemuksia vartenhan minä tänne tulin.”

Sara, 22, on tehnyt jo nyt suomalaista viihdehistoriaa nousemalla maailmanmaineeseen Youtube-videoidensa avulla, mutta Suomessa hänen musiikkiuraansa suhtaudutaan ristiriitaisesti. Toisille hän on uransa menettänyt lupaus, toisille nouseva tähti. Miten siinä niin kävi?

Yhdessä yössä hitiksi

Maaliskuisena keskiviikkoiltana vuonna 2014 Sara, tuolloin 19, latasi Youtubeen videon itsestään puhumassa siansaksaa. Kokiksi ammattilukiosta valmistunut nainen oli avannut oman Youtube-tilin puoli vuotta aiemmin, postannut sinne pari videota ja saanut muutaman sata seuraajaa.

”En mä tiedä kiinnostaako ketään, mutta se ei haittaa, koska mä haluun kokeilla tätä”, hän oli sanonut ensimmäisessä esittelyvideossaan. Tällä kertaa hän imitoi videolla maailman eri kieliä ja matki kameran edessä niin hindin, arabian kuin ranskankin ääntämystä ja rytmiä.

Sara oli taitava eri aksenteissa. Lapsena hän asui vuosia Teksasissa Yhdysvalloissa ja Buckinghamshiressä Englannissa, joissa hänen isänsä teki Raamatun-käännöstyötä. Sara oli oppinut englannin niin tehokkaasti, että kieltäytyi pienenä puhumasta suomea vanhempiensa kanssa. Hän pystyi vaihtamaan lennosta amerikanenglannin brittiaksenttiin ja viihdytti usein perhettään leikittelemällä niillä.

”Ajattelin, että tarjoukset ovat täyttä huijausta. Heh heh, hyvä vitsi.”

Videon postaamista seuraavana aamuna Sara oli lähdössä töihin isoisänsä omistaman Halpa-Hallin kassalle, kun hän avasi puhelimensa. Se oli täynnä tekstareita, puhelinsoittoja ja sähköposteja, joissa ehdotettiin yhteistyötä.

Kielivideosta oli tullut valtava viraalihitti, ja sitä oli katsottu miljoonia kertoja. Pian Helsingin yliopiston kielitieteen laitokselta kehotettiin häntä hakemaan opiskelijaksi. Amerikkalaisen koomikkotähden Ellen DeGeneresin ohjelman tuottaja otti yhteyttä, ja kertoi tämän haluavan Saran show´hunsa Los Angelesiin. Star Wars -elokuvia tekevältä LucasFilmiltä lähetettiin sähköpostia, jossa Saraa pyydettiin luomaan avaruusolioiden kieli tulevaan Star Wars: The Force Awakens -elokuvaan. Sara oli ällistynyt.

”Ajattelin, että tarjoukset ovat täyttä huijausta. Heh heh, hyvä vitsi.”

Mutta sitten Ellen DeGeneresin tuotantoyhtiö järjesti Saralle lentoliput Los Angelesiin, ja LucasFilmsiltä tarjottiin viisinumeroista palkkiota yhteistyöstä.

”He olisivat voineet valita kielitieteilijän, mutta he valitsivatkin muijan, joka oli tehnyt randomin videon kolme päivää aiemmin”, Sara sanoo.

Ensikosketus Hollywoodiin

Parissa viikossa kielivideo oli kerännyt kymmenen miljoonaa katsomiskertaa. Sara latasi kokeeksi Youtubeen toisen videon, jossa hän lauloi kotinsa kylpyhuoneessa kymmenellä eri tyylilajilla jazzista oopperaan. Hän alkoi saada yhteydenottoja levy-yhtiöiltä, muusikoilta ja tuottajilta ympäri maailmaa. Siihen saakka baptistiperheen kasvatti oli laulanut gospelia kirkkokuorossa, esiintynyt hengellisissä tilaisuuksissa neljän sisarensa kanssa ja opiskellut musiikkiopiston pop-jazzlinjalla kaksi vuotta laulua, siinä kaikki. Totta kai hän halusi laulaa, mutta tällaisesta hän ei ollut osannut haaveilla.

”Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että mitä helvettiä tuokin luulee olevansa. Olin juuri päässyt eroon koulukiusaamisesta, enkä kaivannut uutta riepottelua.”

Saran eno Johannes Ylinen puhui hänelle järkeä ja pyysi saada ryhtyä hänen managerikseen. Pian Sara istui Ellen DeGeneresin edessä tuolilla, jolla olivat ennen häntä istuneet Hollywoodin kuuluisimmat tähdet.

Saraa jännitti niin, että hänen äänensä värisi, ja välillä puhe katkesi kokonaan.

”Ellen rohkaisi minua ja sanoi, että kaikki on hyvin, hengitä rauhassa, hän voi kysyä kysymyksen uudestaan.”

Televisiossa Saran epäröintiä eikä käsien tärinää näkynyt, sillä otto uusittiin kunnes juttu luisti rentoutuneesti.

Maailmanluokan salaisuuksia

Show’n jälkeen Sara juoksi tapaamisissa levy-yhtiöissä. Renny Harlin pyysi Saraa sivuosaan toimintaelokuvaansa Skiptraceen, joka kuvattaisiin Pekingissä.

Kun Sara palasi Suomeen, LucasFilmsiltä lähetettiin Saralle elokuvan käsikirjoitus sähköpostissa ”miljoonan salasanan takana”. Hänelle tehtiin selväksi, että seuraamukset olisivat vakavat, jos käsikirjoitus vuotaisi. Öisin Sara näki painajaisia salaisuuden paljastumisesta, päivisin hän keksi tavuja, yhdisteli niitä ja loi uskottavaa kielioppia kotinsa keittiönpöydän ääressä. Kun työ oli valmis, hän äänitti kaiken puhelimella ja lähetti tuotoksensa Hollywoodiin.

”Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että mitä helvettiä tuokin luulee olevansa.”

Saran piti olla tekemisistään hiljaa puolitoista vuotta. Salaisuuden pitämistä auttoi se, että uutta ajateltavaa oli niin paljon: muutto Los Angelesiin, levytyssopimus maailman suurimpiin kuuluvan levy-yhtiön kanssa ja yhteistyö huipputuottajien kanssa. Isojen nimien, jotka olivat tehneet biisejä Beyoncén, Katy Perryn ja Taylor Swiftin kaltaisille tähdille.

Sara jatkoi myös tubettamista ja sai humoristisilla videoillaan satojatuhansia seuraajia. Videoissaan hän parodioi milloin muoti-vloggareita, milloin meikkitutoriaaleja, mutta teki eniten pilaa itsestään.

”Nämä puoliksi nahkaiset farkut ovat Tiger of Swedenin, ja täydellinen tekosyy perseeni näyttämiseen kameralle.”

”Koska ajattelen aina ruokaa, päätin parittaa asuni banaanikermakakun värisen käsilaukun kanssa.”

Moni ihastui Saran suoruuteen, jolla hän kertoi vaikkapa 17-vuotiaana hankkimistaan silikoneista, laihdutuskuureistaan tai unettomuudestaan.

Iltaisin Sara istui uuden kotinsa lähistöllä Santa Monican rannassa ja katseli Tyynen valtameren aaltoja.

Hän tunsi olonsa epätodelliseksi, onnelliseksi – ja yksinäiseksi.

Apua yksinäisyyteen

”Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja menet niihin tupaantuliaisiin”, Sara sanoi itselleen. Hän oli saanut kutsun juhliin ainoalta ihmiseltä, jonka Los Angelesissa tunsi, ääniteknikoltaan. Vaikka ajatus ahdisti, Sara käänsi autonsa nokan kohti pohjoista ja ajoi tunnin matkan päästääkseen perille.

”Mutta kun menin etuovelle, en pystynytkään painamaan summeria vaan käännyin pois. Kun lähdin ajamaan takaisin kotiin, kirosin itseäni ja sitä, että taas tämä meni näin. Mutta kaikki shitti, mitä olen kokenut, on vaikuttanut minuun näin. Ahdistun helposti sosiaalisissa tilanteissa ja olen useimmiten mieluiten yksin”, Sara sanoo.

Kiusaajat saivat vettä myllyihinsä Saran ylipainosta ja hänen uskonnollisesta perheestään.

”Kaikella shitillä” Sara tarkoittaa koulukiusaamista, josta hän kärsi kuudennelta luokalta lukion alkuun saakka. Koulussa Saraa nimiteltiin ja hänet suljettiin joukon ulkopuolelle, välitunnit hän vietti yksin. Kiusaajat saivat vettä myllyihinsä Saran ylipainosta ja hänen uskonnollisesta perheestään. Sara purki ahdistustaan päiväkirjoihinsa. ”Mä en jaksa itteeni. Olen itsekuriton läskipaskiainen”, hän kirjoitti.

Amerikassa yksinäisyys helpotti, kun Sara tapasi tietotekniikkaa opiskelevan persialaisen poikaystävänsä Hoomanin Tinder-seuranhakusovelluksessa.

Sara kirjautui palveluun ensimmäistä kertaa elämässään pian Yhdysvaltoihin muutettuaan, mutta ei kiinnostunut chattaillessa kenestäkään niin paljon, että olisi lähtenyt treffeille.

”Olin jo poistamassa appia, kun törmäsin ystävällisen näköiseen, tummaan komistukseen. Aloitin juttelun sanomalla ’sulla on tosi ystävälliset silmät.’ Hooman vastasi, että sinulla myös. Ensitreffit sovittiin Santa Monican rantahietikolle, ja juttuhan lensi heti”, Sara nauraa.

Ongelmia musiikkiuralla

Yksityiselämässä meni hyvin, mutta musiikkiura alkoi takuta lentävän lähdön jälkeen.

Saran debyyttilevyn päätuottajaksi oli kiinnitetty Rodney ”Darkchild” Jerkins, joka oli tehtaillut hittejä muun muassa Britney Spearsille ja Ariana Grandelle. Kun Jerkins soitti Saralle kappaleen, josta kaavaili hänen esikoissinkkuaan, Sara kieltäytyi heti. Tekopirteä purkkapop ei tuntunut lainkaan omalta.

”Tuottajani sanoi, että jos kappale ei ole sinulle tarpeeksi hyvä, tuolla on pari isoa artistia, jotka tappelevat tästä. Päätin luottaa hänen näkemykseensä.”

Harvalla 19-vuotiaalla olisikaan ollut pokkaa asettautua poikkiteloin puolet itseään vanhempaa, Grammy-palkittua ammattilaista vastaan, varsinkin, kun oli itse vasta ottamassa ensiaskeliaan musiikkibisneksessä.

”Suomessa minusta kirjoiteltiin, että kyllä se kohta tulee maitojunalla kotiin.”

Kun sinkku ilmestyi, Sara tajusi tehneensä karmean virheen. Hän joutui pro-moamaan kappaletta, johon ei uskonut. ”Iltaisin luin Youtube-kommentteja, joissa sanottiin, että biisi ei ole yhtään näköiseni, ja olin samaa mieltä. Se oli hirveää.”

Esikoissinkku ei menestynyt, ja puolitoista vuotta Hollywoodiin lähtönsä jälkeen Saran tuottaja sai lähtöpassit levy-yhtiöstä. Sara oli taas lähtöpisteessä, kirjoitti uusia kappaleita muiden tuottajien kanssa ilman aikarajoja. Sisimmässään Sara oli helpottunut.

”Suomessa minusta kirjoiteltiin, että kyllä se kohta tulee maitojunalla kotiin.”

Mutta ei Sara tullut. Sen sijaan hän käveli tammikuussa 2016 Star Wars -elokuvan ensi-illassa punaista mattoa – sitä samaa, jolla poseerasivat Harrison Ford ja muut saman luokan supertähdet. Ennen elokuvan esittämistä ohjaaja-käsikirjoittaja J. J. Abrams kiitti elokuvantekoon osallistuneita ihmisiä. Pitkän puheensa lopuksi Abrams mainitsi kiitoksissaan vielä yhden henkilön, avaruusolioiden kielen luoneen Sara Forsbergin.

”Se oli niin epätodellista ja outoa, että nauroin ja itkin samaan aikaan.”

Maitojunalla kotiin?

Nyt Saralla on toiveikkaampi olo urastaan kuin aikoihin. Hänen Youtube-seuraa-jiaan on pian miljoona. Hän on kirjoittanut kaiken tulevan levynsä materiaalin itse, ja löytänyt yhteistyökumppaneikseen Teemu Brunilan ja Hank Solon. Kolmikon ensimmäistä yhteistuotosta Superpowers-sinkkua on striimattu musiikin suoratoistopalveluissa neljä miljoonaa kertaa. Sara on alkanut kirjoittaa biisejä myös muille, esimerkiksi eteläkorealaisille eturivin k-pop-artisteille. Kaksi biiseistä, joita Sara on ollut mukana säveltämässä, on noussut Etelä-Koreassa listaykkösiksi - viimeksi Red Velvet -tyttöbändin esittämä Rookie.

Moni ennustaa silti vielä maitojunakyytiä. Keväällä Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kirjoitettiin, että Sara on uransa menettänyt lupaus. Tekstissä häntä kuvattiin suomalaiseksi ammattijulkkikseksi ”joka tosin asuu Los Angelesissa ja soittaa siellä pikkukeikkoja silloin tällöin.”

Katteettomia lupauksia heitellään enkelien kaupungissa keveästi.

Jutun kirjoittanut musiikkikriitikko näki epäonnistumisena muun muassa sen, että Saran managerin lupailut esiintymisistä Katy Perryn ja Taylor Swiftin kanssa eivät koskaan toteutuneet.

Saraa tekstin sävy ei yllättänyt, onhan hän oppinut jo teinivuosinaan Pietarsaaressa, että pahinta on erottua massasta ja luulla itsestään liikoja. Hänen mielestään on kuitenkin erikoista, että hänen uransa on julistettu menetetyksi ennen kuin edes esikoisalbumia on julkaistu.

”Omasta mielestäni olen pärjännyt hyvin aloittelevaksi artistiksi. Mutta totta on, että paljon olen ryssittykin”, Sara sanoo.

Yksi ”ryssimisistä” oli ilmoittaa yhteiskeikoista maailmantähtien kanssa ennen kuin allekirjoitukset olivat paperissa. Nyt Sara ja hänen managerinsa tietävät paremmin. Kolme vuotta Los Angelesissa ovat opettaneet, että katteettomia lupauksia heitellään enkelien kaupungissa keveästi.

Ikeaa, ei designia

Alusta saakka musiikki on ollut Saralle tärkein asia Amerikassa, ja hän toivoo, että se veisi tulevaisuudessa kaiken hänen aikansa. Musiikinteolla on kuitenkin hyvin vaikea elättää itsensä, sillä striimauspalvelut, joiden kautta musiikkia nykyään eniten kuunnellaan, maksavat artisteille huonosti. Siksi Sara on edelleen ottanut vastaan tv- ja mainostöitä ja jatkanut tubettamista. Hän on juontanut brittiläistä lastenohjelmaa, toiminut Talent Suomen tuomarina, ääninäytellyt Start Trek Beyond -elokuvassa ja luonut myös siihen avaruusolioiden oman kielen. Töitä on riittänyt, mutta ei Sara ole rikastunut satumaisesti, ainakaan vielä.

”Tuloni ovat hyvin epäsäännölliset. Pariin kuukauteen en tienaa välttämättä mitään, sitten tulee yhtäkkiä 50 000 dollarin shekki. En elä mitenkään näyttävästi. En ole muotitietoinen enkä tuhlaa rahaa esimerkiksi kalliisiin laukkuihin.”

Sara ja Hooman asuvat yksiössä, jonka kalusteet on hankittu designliikkeiden sijaan Ikeasta ja jonka ainoa erillinen huone on vaatekomero. Sinne Sara on rakentanut pikkuruisen studion.

Parisuhde tasapainottaa

Sara joutuu matkustamaan jatkuvasti töidensä takia. Parisuhteen ja monella mantereella tapahtuvan uran tasapainottelu on toisinaan hankalaa.

”Olemme Hoomanin kanssa koko ajan eri aikavyöhykkeillä. Se aiheuttaa paljon riitelyä ja epätietoisuutta, mutta onneksi Hooman on jaksanut pysyä mukana.”

Sara ottaa poikaystävänsä reissuilleen mukaan niin usein kuin mahdollista, mutta välillä he eivät näe toisiaan viikkoihin. Hoomanilla on kuitenkin oma elämänsä: yliopisto-opintojensa lisäksi hän tekee tarjoilijan töitä ravintolassa.

”Hooman elää hyvin tavallisesti, mikä tasapainottaa minun kreisiä elämääni”, Sara sanoo.

”Minua ei ole ikinä kiinnostanut vetää kokaiinia jossain bileiden vessassa.”

Vapaa-ajallaan pari käy usein patikoimassa tai lenkkeilee rantaviivaa seuraten. Saran lempipaikka on Sequoian kansallispuisto, jossa voi patikoida vuoren rinnettä ja katsella alhaalla siintäviä järviä ja jättimäisiä mammuttipetäjiä. Santa Monicassa Sara käy pari kertaa kuussa patikoimassa Eagle Rockin näköalareitin, jossa vuorelta näkee koko rannikon yli.

Klubeilla juhlimassa Sara ei käy juuri koskaan.

”Paremmin viihdyn sohvalla punaviinilasillisen kanssa. Minua ei ole ikinä kiinnostanut vetää kokaiinia jossain bileiden vessassa. Se johtuu ehkä kristillisestä kasvatuksestani.”

Saara oli 12-vuotias, kun hän kuunteli ensimmäisen kerran elämässään epäkristillistä musiikkia.

Uskonnollinen tausta on Saralle voiman lähde, mutta nuoruudessa se aiheutti hänelle myös ristiriitoja. Hän oli 12-vuotias, kun kuunteli ensimmäisen kerran elämässään epäkristillistä musiikkia, Kelly Clarksonin Break Away -kappaletta, ja tunsi siitä pitkään huonoa omaatuntoa. Hän tunsi itsensä erilaiseksi kuin ahkerasti kirkossa käyvät sukulaisensa.

”Toisaalta usko opetti tekemään asioita, jotka tuntuvat sydämessä oikealta”, hän sanoo nyt.

Muutto edessä?

Viime aikoina Saran sydän on saanut hänet miettimään muuttoa New Yorkiin tai San Fransiscoon. Bagelit Brooklynissä ja lenkit Central Parkissa kiinnostavat.

”Varsinkin New Yorkista olisi helppoa reissata töihin ympäri maailmaa. Suomessa en välttämättä enää haluaisi asua”, hän sanoo. Muutto ulkomaille oli hänen haaveensa siitä saakka, kun lapsuudenperhe aikanaan palasi Englannista Pietarsaareen.

”Suomessa en välttämättä enää haluaisi asua.”

Entä mitä Amerikka on opettanut? Ainakin pysymään nöyränä, Sara sanoo itse.

”Kerran minulle oli varattu studiosessio ison tuottajan kanssa, jonka fani olen. En meinannut malttaa odottaa, että pääsen näkemään hänet, mutta tyyppi ei päässyt paikalle vielä viiden tunnin kuluttuakaan sovitusta ajasta. Kun olin juuri päättänyt lähteä, hän tuli vastaan käytävällä eikä edes pyytänyt anteeksi myöhästymistään.”

Sillä hetkellä Sara päätti, ettei koskaan halua pitää itseään yhtä tärkeänä.

”Jos niin tapahtuu, minua saa tulla vetämään avokämmenellä poskeen.” 

 

Juttu on alun perin julkaistu kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Kuka?

Sara Forsberg, 23.

Laulaja, lauluntekijä, video-bloggaaja ja näyttelijä. Taiteilijanimeltään SAARA.

Nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen vuonna 2014 Youtubeen tekemänsä kielivideon vuoksi.

Kehittänyt alien-kielet Star Wars:The Force Awakens sekä Star Trek Beyond-elokuviin, joista jälkimmäisessä hän on myös ääninäytellyt.

Asuu Hollywoodissa Los Angelesissa poikaystävänsä Hoomanin ja koiransa Valon kanssa.

Lomien jälkeinen arkeen palaaminen on oikein hyvä asia myös parisuhteen kannalta. Kun rakasta kumppania on tuijoteltu monen viikon ajan lähes tauotta, erossaolo tekee hyvää.

Oman parisuhteeni alkuaikoina englanninkielinen siippani Lincoln puhui usein hiljaa ja vahvalla brittikorostuksella. Usein kävi niin, että en kuullut juuri mitään. Kun avauduin asiasta tuttavalleni, tämä huudahti: ”Mikä siunaus! Kaikkea ei parisuhteessa aina tarvitse kuulla.” Silloin nauratti, mutta myöhemmin osoittautui, että tuttava oli ihan oikeassa. Osa asioista voi aivan hyvin lipua korvien ohi, koska silloin moni turha kiivastuminen jää väliin.

Samantyyppistä filosofiaa toteutti myös rovasti-isäni Osmo liitossaan, sillä äitini Meeri oli laillani kova puhumaan. Isä ei kuunnellutläheskään kaikkea, mutta oli kehittänyt uskomattoman kyvyn aistia, milloin äidin tarkistuskysymys oli tulossa. Kun äiti sitten tivasi: ”Mitä juuri sanoin”, isä osasi aina vastata oikein.

”Vaikka kuinka joskus pännii, pohjalla on aina arvostus toista kohtaan.”

Onnellisen parisuhteen yksi kulmakivi on riitelytekniikka. Alussa me tappelimme aina vailla päätä ja häntää, pohjattomasti kiihtyen. Olemme nähneet vaivaa korjataksemme tyyliämme ja osaamme nämäkin touhut paljon paremmin. Emme enää kiihdy ylenpalttisesti. Kumpikin meistä joustaa tasapuolisesti, joten sopiminen tapahtuu paljon nopeammin kuin ennen. Suomme jääneen jäädä – menneiden riitojen kaivelusta kun ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kunnioitus. Se on suhteemme tärkein ominaisuus. Vaikka kuinka joskus pännii, pohjalla on aina arvostus toista kohtaan. Asiat pysyvät mittasuhteissa, eivätkä kielteiset tunteet valtaa liikaa tilaa.

Joustavaa elokuuta!

Netin deittisivustoilta voi löytää niin pikadeitin kuin sielunkumppaninkin, kunhan tietää mitä tekee.

Jos tyypistä on vain kasvokuva, se on jalkapuoli. Jos se taas ei hymyile kuvassa, sillä on kauheat hampaat.”

Siinä neuvot, jotka Anna, 45, sai kokeneemmilta ystäviltään, kun hän päätti kokeilla nettideittailua.

Ohjeet olivat tietenkin puoliksi vitsillä kerrottuja, mutta ystävien kokemukset olivat niin hauskalla tavalla hurjia, että Anna kiinnostui. Oli vuosi 2015, ja hän oli hiljattain eronnut.

”En ollut pakonomaisesti lähdössä etsimään kumppania. Ajattelin, että haluan ihan uteliaisuuttani mennä katsomaan, keitä siellä netissä on” Anna sanoo.

Olihan siellä vaikka keitä.

”Ei minulla ole aikaa eikä halua ravata oikeissa baareissa päivystämässä.”

”Päällimmäisenä erona reaalimaailman ja netin välillä on, että netissä on aivan valtava pulina. Jos tuntuu, ettei tapaa ketään, kukaan ei ole itsestä kiinnostunut eikä mitään tapahdu, niin netissä tämä kaikki on ihan toisin. Siellä on huimasti enemmän vauhtia ja paljon aktiivisia, ihania tyyppejä.”

Anna kirjautui Eliittikumppaneihin. Se naurattaa häntä, ja sivuston nimestä on irronnut vitsejä myös treffeillä.

”Että tässä minä, sinun eliittikumppanisi, nyt sitten olen.”

Anna kuvailee deittisivustoja virtuaaliseksi baaritiskiksi ja suosittelee siksi asennoitumaan nettideittailuun samoin kuin baaritiskillä jutusteltuun: rennosti, uteliaasti ja avoimesti.

”Olen aikuinen, työssä käyvä ihminen, ei minulla ole aikaa eikä halua ravata oikeissa baareissa päivystämässä. Sitä paitsi se on vähän vanhanaikaistakin.”

Nopeus houkuttaa

Nettideittailu on kasvanut räjähdysmäisesti koko 2000-luvun. Amerikkalaisen internetiin ja teknologiaan erikoistuneen Pew Research Centerin mukaan 15 prosenttia amerikkalaisista aikuisista on käyttänyt netin deittisivustoa tai puhelimen treffisovellusta.

45–64-vuotiaiden nettideittailu on tuplaantunut vuodesta 2013. Arviot vähän vaihtelevat, mutta ainakin joka viides parisuhde alkaa nykyään netissä.

Yksi syy nettitapailun suosioon on aika: nettiprofiilien selaamiseenkin sitä kuluu, muttei läheskään niin paljon kuin sosiaalisten, kiinnostavien kontaktien jahtaamiseen netin ulkopuolella.

Ainakin joka viides parisuhde alkaa nykyään netissä.

Ajankäytön merkitys korostuu, mitä aikuisempia ollaan: monilla on vähemmän uusia ja jännittäviä tilanteita, jos ei niitä itse erityisesti järjestä. Se ei silti tarkoita, etteikö elämään voisi löytyä vielä jotakin kutkuttavaa. Sen hankkimisen eteen on vain tehtävä jotakin, ja nettitreffisaitit ovat siihen helposti lähestyttävä keino.

Netissä on monen helpompi lähestyä tuntematonta ihmistä kuin summamutikassa jossain muualla. Ihmisestä on ulkonäön lisäksi saatavilla vähän muutakin perustietoa.

Häpeää ja hankalia kysymyksiä

Verkosta on tullut niin oleellinen osa elämää, että ”todellisen” elämän ja nettielämän erottelu kahdeksi erilliseksi asiaksi tuntuu aikansa eläneeltä.

Silti nettideittailulla on vielä jonkinlaista stigmaa, minkä vuoksi Annakaan ei halua olla tässä jutussa koko nimellään.

”Kyllä itseänikin aluksi nolotti ja hävetti, että kehtaanko nyt laittaa kuvaani jonnekin treffipalstalle.”

On ollut tapana, että juodaan kumppanikokelaan kanssa kerran kahvit ja seuraavat kahvit sitten omissa häissä.

Nolostelu voi johtua siitä, ettei Suomessa oikeastaan ole ollut treffeillä käymisen kulttuuria ennen aivan viime vuosia. Meillä on kärjistetysti ollut tapana, että juodaan kumppanikokelaan kanssa kerran kahvit ja seuraavat kahvit sitten omissa häissä. Lisäksi kaikenlaisella itsensä esille tuomisella on suomalaisessa kulttuurissa ollut nihkeä kaiku. Siellä se nyt itseään tyrkyttää ja markkinoi.

Anna pääsi yli kuvakainoudestaan, mutta yhtä erikoisilta voivat tuntua algoritmeihin perustuvien deittipalveluiden pitkät ja vaativat kysymyslistat joilla selvitetään ihmisten sopimista toisilleen.

”Se on oikeasti aika mielenkiintoinen matka itseen. Jouduin itse ainakin aika syvällisesti pohtimaan, että kuka oikeastaan olen ja mitä haluan.”

Onnellisempia suhteita

Vuonna 2013 Chicagon yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että internetissä alkaneet suhteet olivat onnellisempia ja kestivät pidempään kuin kasvokkaisesta tapaamisesta alkaneet suhteet.

Tutkimustulos ylitsevuotavasta onnellisuudesta vahvistuu Merikapteenin vaimo -blogissa, jota kirjoittavat Nina, 40, ja Veli-Matti, 38, Rahja. Veli-Matti on ammatiltaan merikapteeni, Nina on blogin vaimo ja he postaavat lähes päivittäin tihkuvasta lemmestään.

”Todellisen” elämän ja nettielämän erottelu kahdeksi erilliseksi asiaksi tuntuu aikansa eläneeltä.

Viime vuonna loppukesästä Veli-Matti huomasi, kun Nina kommentoi yhteisen Facebook-tuttunsa purjevenekuvaa. Hän muisti Ninan 20 vuoden takaa, sillä molemmat ovat kotoisin Kalajoelta ja tiesivät etäisesti toisensa. He eivät olleet kuitenkaan puhuneet toisilleen koskaan aiemmin.

”Olin aina ollut kiinnostunut Ninasta, mutta ajattelin, että Nina on ihan eri sarjassa kuin minä. Livenä baarissa en olisi koskaan uskaltanut mennä juttelemaan hänelle.”

Sosiaalisen median turvaväli madalsi kynnystä, vaikka Veli-Mattia jännittikin. Hän pyysi Ninaa Facebook-kaverikseen. Nina hyväksyi kaveripyynnön heti ja alkoi kommentoida Veli-Matin valokuvia.

”Kommenteissa alkoi sitten olla sydänhymiöitä.”

”Livenä baarissa en olisi koskaan uskaltanut mennä juttelemaan hänelle.”

Molemmat ovat olleet aiemmin naimisissa, Ninan avioliitto oli päättynyt kolmisen vuotta aiemmin ja Veli-Matin vuosi aiemmin. He olivat olleet myös Facebook-kavereita vuosia aiemmin, mutta olleet välissä pitkään pois Facebookista.

”Itse ajattelen niin, että Facebookissa ovat sellaiset, joilla ei ole elämää. Sitten kun on elämää, siellä ei tarvitse olla”, Veli-Matti sanoo.

Kun Veli-Matti rohkaistui lähettämään Ninalle ensimmäisen yksityisviestin Facebookissa, siitä alkoi viestittely, joka johti ensimmäiseen tapaamiseen viikon kuluttua kaveripyynnön lähettämisestä – ja kuulutusten hakemiseen viisi päivää ensitapaamisesta.

He ovat olleet nyt yhdeksän kuukautta naimisissa. Molempien Facebook-tilit ovat jäissä.

Huijarivaroitus

Jokainen on kuullut myös nettitreffeihin liittyviä kauhutarinoita. Sellainen on kerrottavanaan Kaisa Niemelällä. Tosin Kaisan kauhutarinalla on onnellinen loppu.

Kaisa, 37, alkoi pyöriä Suomi24.fi:n deittipalstalla vuonna 2004. Hän oli 24-vuotias, parisuhteestaan juuri eronnut, ja siellä pyörivät kaveritkin. Nettideittailu oli uutta ja jännittävää.

”Hyvin nopeasti törmäsin siellä mielenkiintoiseen kaveriin. Juteltiin ensin chatissa, ja sitten aloimme kirjoittaa toisillemme sähköposteja.”

Nykypäivään verrattuna nettitreffailu oli lapsenkengissä. Ei ollut älypuhelimia pikaviestitoimintoineen, ei tarkkaan laadittuja profiileja, ei Facebookia eikä muuta sosiaalista mediaa, jossa toisen elämää olisi voinut vähän vilkuilla. Deittipalstat olivat ilmaisia ja kaikille avoimia.

”Hän oli juuri semmoinen kuin olin miehen toivonut olevan. Urheilullinen ja komea.”

Kaisa Niemelä kirjoitteli miehen kanssa useamman kuukauden ajan pitkiä sähköposteja ennen kuin he tapasivat.

”Hyppäsin koko ajan sähköpostissa katsomassa, oliko tullut viestiä.”

Kun mies lopulta tuli länsirannikolta tapaamaan Kaisaa Hämeenlinnaan, se oli siinä.

”Hän oli juuri semmoinen kuin olin miehen toivonut olevan. Urheilullinen ja komea.”

Mies ajeli Kaisan luokse lähes joka viikonloppu ja kävi usein viikollakin. Jotakin outoa hänessä kyllä oli.

”Hänellä esimerkiksi oli prepaid-liittymä eikä hän koskaan käyttänyt pankki- tai luottokorttia vaan pelkkää käteistä.” Kaisa ei mennyt myöskään koskaan miehen kotipaikkakunnalle, ja kun he kävivät yhdessä jääkiekko-otteluissa, joissa mies törmäsi tuttuihinsa, tilanteissa oli jotakin hämmentävää.

Hänellä oli prepaid-liittymä eikä hän koskaan käyttänyt pankki- tai luottokorttia vaan pelkkää käteistä.

Kun Kaisa ja urheilullinen unelmien mies olivat tapailleet pari vuotta, he lainasivat Kaisan isän autoa, jonka avaimet unohtuivat miehen taskuun, kun hän lähti takaisin kotipaikkakunnalleen. Alkoi vimmainen metsästys, mistä miehen saa kiinni.

”Lopulta jotenkin miehen auton rekisterinumeron kautta saimme yhteyden hänen vanhempiinsa, jotka luulivat, että puhelumme on jokin pila.”

Kävi ilmi, että mies oli kaksi vuotta esiintynyt Kaisalle väärällä nimellä ja oli naimisissa.

”Jos menisin uudelleen nettiin etsimään seuraa, niin tuskin uskoisin kenenkään juttuja siellä.”

Siitä on nyt reilut kymmenen vuotta – ja Kaisa on miehen kanssa edelleen yhdessä. He ovat muuttaneet yhdessä länsirannikolle ja miehestä on tullut hyvä isähahmo Kaisan kahdelle pojalle.

”Onhan tämä ihan uskomatonta. Jotkut kaverini ovat tästä vieläkin ihan järkyttyneitä”, Kaisa nauraa puhelimessa.

Mies tuli parin viikon kuluttua kiinnijäämisestään selvittämään asian ja pyytämään Kaisalta anteeksi, ja tuli uudelleen ja uudelleen, kunnes Kaisa antoi anteeksi. Hän erosi avioliitostaan ja aloitti elämän Kaisan kanssa.

”Luottamuksen rakentamiseen meni kauan. Nyt jos menisin uudelleen nettiin etsimään seuraa, niin tuskin uskoisin kenenkään juttuja siellä yhtään.”

Treffeille jo samana päivänä

Myös Anna on kuullut nettikoijareista, mutta muistuttaa, että jokaisen nettideittisivuston ohjeet ja vinkit kannattaa lukea ja noudattaa perusohjeita siitä, miten tuntemattoman kanssa toimitaan.

Hänen omat kokemuksensa ovat lähes pelkästään hyviä. Anna on käynyt nettideitti-urallaan yhteensä noin viisillätoista treffeillä. Muutama niistä löytyi maksullisen treffisivuston kautta ja loput Tinderistä.

”Tinderin hyvä puoli on, että treffirotaatio on paljon nopeampi. Siellä on myös paljon enemmän paikallista tarjontaa, ja treffeille pääsee pian.”

”Netti on vähän sellainen ihmisten sekatavarakauppa.”

Anna suosittelee käyttämään Tinderiä myös, jos kaipaa samaksi päiväksi seuraa vaikka leffaan tai museoon, ja lomamatkoilla siitä voi olla paljon ekstrailoa.

”Tapasin esimerkiksi Ranskassa todella hauskan tyypin, joka vei minut museoon ja syömään.”

Viime aikoina Anna on pitänyt taukoa nettideittailusta, ettei ”mieli saastu”.

”Haluan suhtautua jokaiseen treffikumppaniin arvostavasti ja ajatella, että jokainen kohtaaminen on tärkeä, vaikka netti onkin vähän sellainen ihmisten sekatavarakauppa.”

Kesäksi hän suunnittelee palaavansa nettideittailemaan. Ehkä treffisivustolle, sillä tällä hetkellä kirjoittelemalla tutustuminen tuntuu hyvältä.

”Sen olen todella oppinut, että kysyntää ja tarjontaa riittää.” G

Näyttelijä Eero Ritala tekee työnsä tosissaan, muttei koskaan tosikkona. Eläinkunnan tuotteista hän luopui siksi, että haluaa muuttaa valinnoillaan maailmaa.

A Armollisuus. Viime vuosina olen oppinut armollisuutta itseäni ja muita kohtaan, nuorena olin kriittisempi. Hektisessä ja kilpailuhenkisessä maailmassa lempeys tuo rauhaa ja rentouttaa. Armollisuus on myötätuntoa ja hyväksyvyyttä.

B Berliini. Ymmärrän, että Berliini on ikäpolveni ja taiteilijoiden klisee. Se on rento, boheemi ja käytännöllinen. Raitiovaunut tulevat saksalaisen tarkasti, ja kioskit ovat auki kellon ympäri. Mielenkiintoisinta teatteria tehdään Berliinissä. Viime kesänä näin neljän tunnin saksankielisen esityksen. Rakastin joka hetkeä, vaikka en puhu saksaa.

C Coenin veljekset. Fanitan harvoin ketään, mutta Coenien elokuvat ovat hyviä. Suurin osa on rikostarinoita, joiden pääosassa on toope rosvo. On mahtavaa seurata, kuinka tekijät yrittävät selvitä tekosistaan. Mukana on myös aina fantasian taso, satu. Elokuvat ovat todellisuuspakoa parhaimmillaan.

D DJ Vauvaukki. Urani tiskijukkana alkoi kuusi vuotta sitten Omatunto-klubilla Kansallisteatterissa. Näyttelijänä olen muiden armoilla, mutta Vauvaukkina saan leikkiä hetken jumalaa ja soittaa illan soundtrackin. Tällä hetkellä neuvottelen, saanko syksyksi ohjelman Radio Helsinkiin.

E Ehdottomuus. Pitäisi olla aina valmis muuttamaan mielipiteitään. Ehdottomuus saa käpertymään, mikä on vaarallista kommunikaatiolle ja luovuudelle. Jos mietin, miksi joku ihminen ei vaikuta mukavalta, hän yleensä paljastuu ehdottomaksi. Jukka Viikilä kirjoitti Akvarelleja Engelin kaupungissa -romaanissaan, että parhaat ystäväni muuttavat nauraen mielipiteitään. Se on osuvasti sanottu.

F Feud: Bette and Joan. Yksi viime aikojen hienoimmista tv-sarjoista. Jessica Lange ja Susan Sarandon tekevät henkeäsalpaavat roolisuoritukset. Naiset esittävät Bette Davisia ja Joan Crawfordia, jotka eivät totisesti olleet hissukoita.

”Valtioiden pitäisi kustantaa kansalaisilleen yksi matka, joka ei saisi suuntautua Kanariansaarille.”

G Gin tonic. Juon yleensä viiniä tai olutta, koska en ole drinkkien ystävä. Jos otan jotain muuta, se on aina gt. Täydellinen kesäjuoma, joka kohosi Napue-ginin ansiosta vielä uudelle tasolle.

H Häät. Ystäväni menee tammikuussa naimisiin meksikolaisella paratiisisaarella. Sain veronpalautuksia, joten pääsen unelmamatkalle paikan päälle.

I Ilo. Leimaa tekemistäni. Taiteellinen prosessi menee harjoituksissa ja esityksissä parhaiten eteenpäin ilon kautta. Kielteisessä tai pelokkaassa ilmapiirissä ei ole ikinä yhtä luovaa. Vaikka sisältö olisi vakava, ilmapiiri voi olla iloinen. Se kannustaa rohkeuteen.

J Joulumaa. Kun ohjaaja Inari Niemi pyysi minua mukaan loppuvuodesta ilmestyvään elokuvaansa, olin innoissani. Esitin luomutilallista vegaania. Toivon, että voimme tehdä jatkossakin yhteistyötä. On palkitsevaa löytää työpari, jolla on samanlainen tyyli työskennellä. Minulle jäi tunne, että pystyin tuottamaan juuri sellaista jälkeä kuin Inna halusi.

K Karl Ove Knausgård. Kun luin Knausgårdia, kävin läpi lapsuuttani ja suhdetta perheeseeni. Kirjojen avulla tein matkan itseeni. Knausgård ei päästä lukijaansa helpolla, vaan pakottaa tämän miettimään. Hän kirjoittaa järisyttävästi.

L Leevi and the Leavings. Bändi on kulkenut mukanani aina. Lapsena kappaleet tuntuivat pikkutuhmilta ja naurattivat. Iän myötä tajusin, kuinka merkittäviä biisejä ne ovat. Parhaimmat vedot ovat Rin Tin Rin ja Muotitietoinen.

M Matkustaminen. Valtioiden pitäisi kustantaa kansalaisilleen yksi matka, joka ei saisi suuntautua Kanariansaarille. Jokaisen olisi hyvä tuntea itsensä ulkopuoliseksi sekä oppia, kuinka toiseen voi luoda kontaktin. Matkustelu avartaa.

N Nizza. Kävin Nizzassa ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Kuuden päivän loma tuntui kolmelta viikolta. Ranskan Riviera tarjosi vuoria, merta, aurinkoa ja lyhyen matkan Cannesiin sekä Monacoon. Voisin asua Nizzassa. Ranskalaiset ovat tyylikkäitä.

”Jos uteliaisuus loppuu, elämä loppuu.”

O Onnela. Yksi urani kovimmista haasteista, Solsidan-sarjan suomalainen versio. Kaikki vertaavat sarjaa alkuperäiseen. Lisäksi tein ensimmäisen pääroolini televisiosarjassa. Paineisiin auttoi armollisuus ja se, että vaimoani näytteli Elena Leeve. Avioparin esittäminen onnistuu meiltä, koska olemme tehneet sitä vuosia Q-teatterissa.

P Pyöräily. Parasta, mitä tiedän. Ostin juuri uuden pappapyörän, jolla huristelen joka paikkaan. Loistava tapa tutustua uusiin nurkkiin.

Q Q-teatteri. Toinen teatterikorkeakouluni, jossa pääsin muun muassa Elina Knihtilän oppiin. Olen saanut tehdä näköistäni teatteria, joka tuntuu katsojamäärien perusteella kiinnostavan myös muita.

R Rytmi. Näyttelijän työssä rytmi tulee esiin dialogissa, lempimusiikkini LCD Soundsystem on rytmikästä. Joskus istun Rytmi-ravintolassa Hakaniemessä.

S Sulkapallo. Pelaan muutaman kerran viikossa Merihaassa. Ystävilläni ja minulla on Facebook-ryhmä, jossa on parikymmentä jäsentä. Huutelemme siellä peliseuraa. Olen tietenkin paras.

T Tosissaan, vaan ei tosikkona. Kiteyttää oleellisen. Jos tilanne lukkiutuu, se laukeaa usein siihen, että joku alkaa nauraa. Se, että on hauskaa, ei tarkoita, että toiminta olisi tehotonta. Vältän ryppyotsaisuutta.

U Uteliaisuus. Jos uteliaisuus loppuu, elämä loppuu. On maailman kiinnostavinta olla kiinnostunut kaikesta ympärillään olevasta. Se pitää hengissä.

”Tanssikulttuuria ylläpitävät vanhukset ovat loistavia.”

V Vegaani. Vegaaniksi ryhtyminen on yksi aikuisikäni merkittävimmistä kehollisista ja mielellisistä muutoksista. Se sai alkunsa Cowspiracy-dokumentista. En ole katunut päivääkään. Saan näin paremmin yhteyden ympäristööni ja itseeni. Laihduin myös yli kymmenen kiloa, mutta se ei ole pääasia. Haluan uskoa, että maailmaa voi muuttaa valinnoillaan.

W Will Ferrell. Niin röntti näyttelijä kuin olla ja voi. Ferrell on pähkähullu. Luulen, että hän ei mieti yhtään mitään, tekee vain.

X Xavier Dolan. Elokuvaohjaaja, 28-vuotias ihmelapsi, joka on tehnyt jo viisi pitkää elokuvaa. Äidin ja pojan suhteesta kertova Mommy on hieno.

Y Yhteisö. En tykkää työskennellä yksin paitsi kirjoittaessani. Ryhmä on kaiken a ja o. Mitä useammat aivot, sitä parempi.

Z Zoolander 2. Turvaleffani, jonka katson aina, jos minulla on paha mieli tai krapula. Elokuva on täysin aivoton, nauran vedet silmissä koko ajan. Kun tuttavani kutsui Zoolanderia Facebookissa paskimmaksi leffaksi ikinä, oli ihanaa vastata, että rakastan tätä.

Å Åke Blomqvist. YouTube-hittikaveri, jolta olen oppinut diskoa. Tanssikulttuuria ylläpitävät vanhukset ovat loistavia, kuten Aira Samulin. Haluaisin tanssia enemmän.

Ä Ässä- ja ärrävika. Onnittelen itseäni siitä, että olen puhetyöläinen. Se ei lapsena vaikuttanut itsestään selvältä. Kun olin aikani pärisytellyt ja leikkinyt ampiaista, opin ässän ja ärrän. Harjoitusten jälkeen paitani oli aina kuolassa.

Ö Östermalmin kauppahalli. Kaunis, klassinen kauppahalli on vakiokohteeni Tukholmassa. Kauppahalleissa ylipäätään on aina mahtava tunnelma. G

Juttu on alun perin ilmestynyt kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Näyttelijä Eero Ritala, 34, asuu avopuolisonsa kanssa Helsingissä.

Valmistunut teatterikorkeakoulusta, näytellyt Q-teatterissa vuodesta 2008. Voitti parhaan miespääosan Jussin viisi vuotta sitten elokuvasta Kulman pojat.

Esittää yhtä pääosista Rakkautta vain -sarjassa, joka alkaa kesäkuussa Yle TV1 -kanavalla.

Nähdään syksyllä Onnela- ja Donna-televisiosarjoissa.