Krista Kosonen on näyttelijä, joka ei pelkää kertoa, mitä ajattelee. ”Suorapuheinen nainen saa yhä osakseen tylympää kohtelua kuin mies”, hän toteaa.

Nissbackan kartanon veistospuistossa on unelias tunnelma, monta sataa vuotta vanha miljöö on vasta heräämässä kesään.

Näyttelijä Krista Kososen pitkä, harteikas hahmo ja veistokselliset juhlavaatteet sulautuvat yhteen kuvanveistäjä Laila Pullisen massiivisten graniitti- ja pronssiteosten kanssa. Vaatteiden lisäksi särmää Kristan olemukseen tuo rouhea hiustyyli. Kristan pitkät hiukset saivat lähteä viime kesänä Kätilö-elokuvan kuvauksissa.

Särmää löytyy Kristan persoonastakin. Kuvaustauolla kännykkä piippaa viestiä. Kristan eduskuntavaalien jälkitunnelmissa antama ”tämä ei ole minun Suomeni” lausunto Helsingin Sanomille on alkanut elää omaa elämäänsä. Seuraavien tuntien ja päivien aikana se poikii ennennäkemättömän julkisen porun, joka saa nimekseen ”Krista Kososen punaviherkupla”. Kohun kohde vain nytkäyttää harteitaan ja hörähtää koko asialle, se ei näytä hetkauttavan häntä lainkaan.

Nopeasti älymystöön

Viikkoja myöhemmin keskustelumyrsky on jo laantunut, mutta netistä löytyy aiheesta kolmattatuhatta kolumnia, pääkirjoitusta, blogivuodatusta ja keskustelurimpsua. Joukossa ivallisia, pilkkaavia ja jopa vihaa huokuvia kommentteja. Helsinkiläisen kahvilan pöydässä istuva Krista on yhä samaa mieltä kuin heti vaalien jälkeen. Vaalitulos ei edusta hänen Suomeaan, eikä hän tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.

Krista on yhä samaa mieltä kuin heti vaalien jälkeen. Vaalitulos ei edusta hänen Suomeaan, eikä hän tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.

Miltä tuntui nousta koko punavihreän älymystön symboliksi?

”Ensin otti päähän, mutta sitten alkoi huvittaa, miten nopeasti kohosin älymystöön, jonne en ole koskaan kuulunut. Mutta sehän oli oikeastaan mahtavaa! En kyllä ymmärrä, mikä haastattelussani oli niin ihmeellistä. Luulisi sen olevan hyvä asia, että tunnistaa elinympäristönsä yhdenmukaisuuden. Mutta keskusteluhan on aina hyvästä, sitä ei ole tässä maassa liikaa.”

Krista kertoo kyllä tienneensä, ettei kymmenen vuotta kestänyt myönteisen julkisuuden putki kestä ikuisesti.

Krista tunnetaan muuntautumiskykyisenä näyttelijänä, joka ei ole jumittunut esittämään yhtä roolia vaan on saanut tehdä urallaan monipuolisesti töitä: hän on kuvannut kolmetoista elokuvaa joukossa muun muassa Jadesoturi, Suden vuosi, Juoppohullun päiväkirja ja Prinsessa sekä ollut mukana teatteriproduktioissa Anna Kareninasta Vanja-enoon ja Angels in Americaan.

”Keskusteluhan on aina hyvästä, sitä ei ole tässä maassa liikaa.”

Televisiossa hän on näytellyt muun muassa Helppo elämä- ja Klikkaa mua -sarjoissa. Koko kansalle Krista tuli tutuksi viimeistään Putous-ohjelmasta, jonka luomisessa hän oli mukana alusta asti. Viime talvena hän nauratti Kingi-sarjan Tsiisus Niemisenä.

Putous teki nöyräksi

Putousta Kristaa kuvaa rakkaaksi työprojektiksi, joka opetti vastavalmistuneelle näyttelijälle nöyryyttä ja oikeanlaista työasennetta.

”Kun kehittelimme Putousta, meidän piti tuoda vuoden ajan joka aamu kaksi sketsihahmoideaa tuotantoryhmälle. Siis joka aamu. Yksikään ideani ei mennyt läpi. Sitä ei selitelty mitenkään: ne eivät vain olleet tarpeeksi hauskoja.”

Ensimmäisellä kaudella Kristakin sai kuulla vinoilua Putouksesta. Se kuitenkin loppui, kun ohjelma rikkoi katsojaennätyksiä.

Näyttelijät ovat vanhastaan tehneet eroa television viihdeohjelmien ja ”oikean näyttelijäntyön” välille. Ensimmäisellä kaudella Kristakin sai kuulla vinoilua Putouksesta. Se kuitenkin loppui, kun ohjelma rikkoi katsojaennätyksiä.

”Kasvoin Pirkka-Pekka Peteliuksen, Aake Kallialan ja Kari Heiskasen viihdeohjelmia katsellen, he olivat sankareitani. Olen saanut katsojilta kiitosta siitä, että toimme perinteisen viihdeohjelman takaisin ruutuun. Sen katsominen lauantaisin saunan jälkeen yhdistää perheet taas television äärelle, mikä tuntuu ihanalta.”

Ensi syksynä komediennea ei television suorissa sketsisarjoissa nähdä, sillä hän odottaa esikoistaan.

Valkokankaalla Krista kuitenkin nähdään, kun Katja Ketun menestysromaaniin, Kätilöön perustuva elokuva tulee ensi-iltaan syyskuussa. Kristalla on elokuvassa päärooli. Kätilön on ohjannut hänen avomiehensä ja tulevan lapsen isä, Antti J. Jokinen. Elokuva on jo nyt saavuttanut kansainvälistä menestystä: kesäkuussa se pääsi Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpailusarjaan.

Eri hotellihuoneet puolison kanssa

Kätilö sijoittuu Lappiin sodan aikaan, Petsamon Parkkinaan, Titovkan vankileirille. Kätilönä työskentelevä Helena, ”Hellu”, seuraa sinne ihastustaan, komeaa saksalais-suomalaista SS-upseeria Johannesta, jota näyttelee Lauri Tilkanen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Leea Klemola, Tommi Korpela, Pirkka-Pekka Petelius ja Elina Knihtilä.

Elokuva on Kristan ja Antin toinen yhteinen produktio, mutta ensimmäistä, vuonna 2012 ensi-iltansa saanutta Puhdistusta, tehdessään he eivät olleet vielä pari. Krista kuvaa Anttia vaativaksi ja tarkaksi ohjaajaksi, joka tietää täsmälleen, mitä näyttelijältä haluaa. Eikä lopeta ennen kuin on saanut sen.

”Mutta minua ei haittaa, jos minua haastetaan”, Krista sanoo.

Krista halusi asua kuvausten ajan eri hotellihuoneessa kuin Antti.

Tässä elokuvassa hän pääsi ylittämään itsensä. Kollegat tosin varoittelivat Kristaa, ettei oman puolison kanssa työskentelystä seuraa mitään hyvää. Krista myöntää, että puolisolleen ohjaaja ei kuvauspaineissa korulauseita viljele.

”Antti varmaan väittää muuta, mutta minusta hän oli ankarampi minulle kuin muille näyttelijöille.”

Mutta muuten Krista jo tiesi, millainen ohjaaja Antti on. Krista kuitenkin halusi, että pari asuu kuvausten ajan hotellissa eri huoneissa. Hän ei halunnut, että työ- ja kotiroolit sekoittuvat.

”Ei siitä olisi muuten tullut mitään. Elokuvan teko on niin kokonaisvaltaista.”

Kätilön kuvaukset sujuivat niin hyvin, että Krista tekisi mielellään jatkossakin yhteistyötä miehensä kanssa. Ennen kuvauksia häntä arvelutti vain, mitä muut sanoisivat siitä, että hän sai pääroolin puolisonsa elokuvasta.

”Ensiksi ajattelin, etten voi ottaa roolia vastaan, mutta onneksi tulin järkiini. Työ puhukoon puolestaan.”

Lappi lumosi

Krista on aina aiemmin päästänyt kevyesti työprojekteista irti ja nauttinut siitä, kun työ on tullut valmiiksi. Mutta Kätilön kanssa oli toisin.

”Minulle tuli ikävä Hellua, koska hän tuntui niin eri henkilöltä kuin minä. En olisi halunnut jättää häntä.”

On tavallista, että hahmossa ja näyttelijässä on paljon yhteistä. Se helpottaa ja nopeuttaa työtä, sillä aikaa on usein vähän. Mutta Hellua Krista kehitteli pitkään, häntä piti rakentaa tarkasti kävelytyylistä, ryhdistä ja murteesta alkaen.

”Hellussa oli paljon piirteitä, jotka olivat hienompia kuin omani: hänen ylpeytensä, rohkeutensa ja omanarvontuntonsa. Hän oli ehdoton, hänelle oli vain rakkaus tai kuolema.”

Kätilöstä teki erityisen myös se, että sitä kuvattiin romaanin aidoilla tapahtumapaikoilla Lapissa. Lappi lumosi Kristan muutama vuosi sitten, kun hän näytteli Matti Ijäksen elokuvassa Kaikella rakkaudella.

”En yleensä tykkää ajaa, mutta Lapissa se on eri asia. Siihen kuuluu se, että ostan huoltoasemalta huonoa musiikkia ja kuuntelen sitä ajaessa.”

Kesäkuussa Krista palasi elokuvan maisemiin, tällä kertaa lomailemaan. Mukana olivat myös Antti sekä heidän ystävänsä Tommi Korpela ja Elina Knihtilä. Pariskunnat ajoivat autolla kaikkein pohjoisimpaan kolkkaan Nordkappiin asti. Seurueen miehiä vetää Lappiin kalastus.

”En yleensä tykkää ajaa, mutta Lapissa se on eri asia. Siihen kuuluu se, että ostan huoltoasemalta huonoa musiikkia ja kuuntelen sitä ajaessa. Kerran myöhästyimme Antin kanssa junasta ja jouduimme ajamaan Jäämereltä Helsinkiin asti, yhteensä 1400 km. Se oli mahtavaa.”

Ei extremeä

Krista ei ole patikoija, hän ihailee Lapissa aina vain maiseman äärettömyyttä ja imee itseensä luonnon kauneutta.

”Inhoan esimerkiksi kaikkia extremelajeja, koska työssäni saan jännittää ihan tarpeeksi. Siihen liittyy aina niin suuret adrenaliiniannokset.”

”Omien elokuvien katsominen ei vain tunnu hyvältä, koska en oikeastaan näe niitä.”

Krista ei ole koskaan nauttinut omien elokuviensa katsomista ja Kätilönkin katsominen ahdistaa, vaikka hänestä tuntui jo ennen Shanghain elokuvafestivaaliuutista, että rooli Kätilössä on hänen tärkein työnsä.

”Omien elokuvien katsominen ei vain tunnu hyvältä, koska en oikeastaan näe niitä. Näen vain suoritukseni, kuten tekee jokainen näyttelijä, puvustaja ja valaisija.”

Keväällä Krista istui Teatterikorkeakoulun tuomaristossa. Hän tunsi suurta myötätuntoa ja empatiaa jännittäviä pääsykokelaita kohtaan.

”Otin tehtävän suurena kunnianosoituksena. Minuakin jännitti tehtäväni juryssa. On rankkaa katsoa monta viikkoa joka päivä kahdeksasta puoli viiteen ihmisiä, joiden suurin unelma on päästä sisään.”

Häpeään ei kuole

Näyttelijä muistaa hyvin oman jännityksensä, kun hän pyrki ja pääsi ensimmäisellä yrittämällä sisään vuonna 2004. Yhdessä tehtävässä Kristaa pyydettiin olemaan ”huono”, mitään tarkentavaa selitystä ei annettu.

”Pääsykokeissa tehtäviä tulee sellaista tahtia, että niitä ei ehdi yhtään miettiä. Päätin tehdä asioita, joissa olen oikeasti huono eli laulaa ruotsiksi tosi korkealta ja tanssia balettia”, Krista naurahtaa.

Krista suhtautuu itseensä huumorilla ja tietää, ettei epäonnistuminen tai itsensä nolaaminen kaada hänen maailmaansa. Toisaalta hän ei myöskään helli itseään onnitteluilla onnistumisista, sillä hän uskoo, että kaiken voi aina tehdä paremmin.

Itsensä nolaaminen ja epäonnistumisen uhka ovat näyttelijän työssä aina läsnä. Sosiaalisen median myötä niiltä ei ole suojassa oikeastaan kukaan. Siksi Krista kiertää kouluissa muun muassa Pamela Tolan kanssa kertomassa nuorille, ettei häpeään kuole. Krista on yksi Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest-lähettiläistä.

”Sanon koululaisille aina, että mokatkaa! Mikään ei anna niin voimakasta oloa kuin se, että on mennyt päin ei-turvallista häpeää. Voi todeta suoraan, että mokasinpas kunnolla, mutta hengissä ollaan!”

”Suorapuheinen nainen saa yhä osakseen tylympää kohtelua kuin mies."

Näyttelijä on ollut mukana myös muissa hyväntekeväisyystöissä kuten Greenpeacen, WWF:n ja SPR:n kampanjoissa. Yhteiskunnalliset asiat ja vaikuttaminen kiinnostavat Kristaa, ja uuden hallituksen leikkauslistat huolestuttavat häntä aidosti.

”Empatian väheneminen on pelottavaa. Erityisesti minua mietityttävät vähävaraisten asema ja koulutuksesta leikkaaminen. Poliitikon työ ei ole helppoa, mutta miksi pitää luvata sellaista, jota ei voi pitää? En ole oikeastaan pystynyt ajattelemaan koko asiaa, tulee kauhea ahdistus.”

Nainen yritetään hiljentää

Hyväntekeväisyysjärjestöiltä Krista on kuullut, että monet näyttelijät ovat ryhtyneet varovaisiksi. He eivät halua ärsyttää, ja siksi heitä on vaikea saada enää mukaan tukikampanjoihin. Vaikka kuplakohu ei ollut mukava kokemus, Krista ei aio pienentää ääntään, jos hän haluaa puhua itselleen tärkeästä asiasta.

”Olisinpa minäkin mies, joka saa vain jutella.”

”Suorapuheinen nainen saa yhä osakseen tylympää kohtelua kuin mies tyyliin ’pistetäänpä tyttö paikalleen’. Kuplakohussakin lausumisiani tulkittiin tahallaan väärin näkemättä itseironiaa. Sen sijaan joidenkin miesten törkeätkin lausunnot saatetaan kuitata ’antaa hänen jutella’. Olisinpa minäkin mies, joka saa vain jutella.”

Krista painottaa, että näyttelijöiden ja muiden taiteilijoiden työhön kuuluukin ottaa kantaa.

”Nykyään varotaan sanomisia, mutta sitä mukaa kuin puhe esimerkiksi rasismista kovenee, pitäisi äänen nousta myös toisella puolella.”

Artikkeli on alun perin julkaistu heinäkuun 2015 Gloriassa.

Marttyyri

Kantaaottava näyttelijä Krista Kosonen: ”Kun puhe esimerkiksi rasismista kovenee, pitäisi äänen nousta myös toisella puolella”

Kun rasismikortti on käytetty loppuun ja huomattu, että kyse ei ollutkaan rasismista, vaan turvapaikkastatuksen hyväksikäytöstä siirtolaisuuteen ja perusturvan metsästyksestä on aika vetää pakasta naiskortti. Käsittämättömän upeaa, kun pystyy aina leikkimään marttyyriä ja haukkumaan muut pystyyn. Kukaan ei vain myönnä sinulle äänestäneensä persuja, koska silloin tuomitset hänet näiden valintojen vuoksi ja eristät ulos porukasta. Erillaisuus on kunniaksi ainoastaan silloin, kun se on sinun...
Lue kommentti
Martti

Kantaaottava näyttelijä Krista Kosonen: ”Kun puhe esimerkiksi rasismista kovenee, pitäisi äänen nousta myös toisella puolella”

Miten oikein pääsee älymystöön? Kun puolustaa maahanmuuttoa ja ei ole tavannut perussuomalaisia äänestynyttä, niin sitten kuuluu älymystöön? Eikö silloin tiedossa ole puutteita jos ei ole päässyt keskustelemaan perussuomalaisia äänestäneen henkilön kanssa?
Lue kommentti
”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.
”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.

Yrittäjä Sara Karlsson viettää kesät ilmavissa vaatteissa Italian maaseudulla. Tyylissään hän satsaa silittämiseen ja sydämelliseen käytökseen.

Sara Karlsson on työskennellyt koko työelämänsä ajan muodin, designin, estetiikan ja luovuuden parissa. Siksi hän tietää, että vaate, joka tuntuu päällä helpolta ja ylelliseltä, on aina pitkän suunnittelu- ja tuotantoprosessin tulos.

”Loppuun asti mietityt ideat ovat yksinkertaisia niin designissa kuin elämässäkin. Jos jokin idea on monimutkainen tai tilanne tuntuu sekavalta, se on vielä kesken ja sen täytyy saada vielä kehittyä. Elämää ei voi hoputtaa.”

Sara innostuu luovasta ajattelusta, hyvästä suunnittelusta, hyvistä raaka-aineista ja taidokkaasta käsityöstä. Muodissa Saraa kiehtovat erityisesti pienet ja omaääniset brändi, kuten Deitas, The Row, Lemaire, Samuji, Ryan Roche ja Juslin Maunula. Hän ompelee vaatteita myös itse.

”Siinä oivaltaa, miten monta vaihetta laadukkaan vaatteen valmistamisessa on.”

Sara on aina pukeutunut vähäeleisesti, meikannut vähän ja tuntenut olonsa kotoisaksi epämuodollisissa tilanteissa, vaatteissa ja ympäristöissä.

”Lapsuudenkodissani kaikki oli konstailematonta mutta samaan aikaan rakkaudella laitettua ja jotenkin raikasta. Vietimme kesät saaristossa, söimme itse kalastettua kalaa joka päivä, poimimme metsämansikoita ja uimme meressä, joka ei oikeastaan koskaan ollut kovin lämmin.”

”Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Nykyään Sara viettää kesät maalla Italiassa.

”Teen töitä ulkona, syön ulkona, luen ulkona, torkun ulkona. Ulkoilmassa kaikki on parempaa. Uskon että ihmiselle tekee hyvää etsiä ympäriltään kauneutta: katsella kukkia, taidetta, kauniita maisemia, pilvenhattaroita. Olla lähempänä kaikkea sitä, mistä elämä syntyy. Viljellä jotain syötävää itse, vaikka vain salaattia ja yrttejä parvekelaatikoissa. Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Saran kesätyyli on mutkaton: asut ovat usein bikineitä ja uimapukuja, joiden ylle on heitetty jotain väljää ja viileää. Illalliselle hän pukeutuu kuitenkin aina rauhassa ja ajatuksella.

”Se antaa päiville ryhtiä ja juhlistaa yhdessä syömistä. Vaatteiden merkitystä maailmassa on helppo vähätellä, mutta minun mielestäni pukeutuminen on yksi niistä arkisista rutiineista, jotka ankkuroivat päivän.”

Saran mielestä tyyliä on vaikea erottaa ympäristöstä ja käytöstavoista.

”Tyyli on sanoissa, jotka päästämme suustamme, lahjoissa, joita annamme muille, tavassamme asetella hedelmät kulhoon ja kattaa – tai olla kattamatta – pöytä ateriaa varten. Sillä, viitsimmekö pitää huolta itsestämme ulkoisesti, on valtavan suuri vaikutus siihen, miten kannamme itsemme ja kohtaamme toiset ihmiset.”

Kuvaile tyyliäsi.

Vähäeleinen, konstailematon, inspiroitunut. Sensuellit kaapuvaatteet ovat erikoisalaani. Ylläni voi nähdä usein valkoisen eri sävyjä, vajaamittaisia housuja, laadukkaita neuleita ja villakangastakkeja, väljiä silkistä valmistettuja housuja, kimonoita ja mekkoja. Rakastan hyvin tehtyjä kenkiä ja vaatteita, jotka saavat käyttäjänsä rentoutumaan ja loistamaan. Ostan harvoin uutta, ja käytän samaa asua usein.

Millainen on luottoasusi?

Miellyn helposti erilaisiin univormuihin, joita saatan käyttää vuoden tai pari, ihan jatkuvasti. Musta ohut pooloneule yhdistettynä Stella McCartneyn valkoisiin vajaamittaisiin farkkuihin ja Célinen tennareihin on esimerkki tällaisesta. Kesällä käytän Samujin mekkoja ja silkkihousuja ja Stella McCartneyn silkkihaalareita.

Ketkä ovat vaikuttaneet tyyliisi?

Luonto, taide, kirjat, elokuvat, musiikki. Perheeni, ystäväni ja kaikki ihanat ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä ja viettää aikaa. Ajan ilmiöt ja oman minän kirkastuminen vaikuttavat nekin olemiseen ja pukeutumiseen. Uskon, että mitä paremmin oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, sitä kauniimmalta sekä oma naama että muut ihmiset ja maailma alkavat näyttää. Silloin ei tarvitse tyylin tai meikin avulla yrittää olla jotain enemmän kuin on.

Tärkein tyylioivalluksesi?

15-vuotiaana tärkein asia maailmassa saattoi hetkellisesti olla jonkun tietyn kenkäparin hankkiminen, mutta tätä nykyä pidän isoimpana tyylisaavutuksena mielenrauhaa. Mietin palaveriin mennessäni ja sähköpostia lähettäessäni, mitä annan muille ihmisille. Aina kun mahdollista, tahtoisin sen olevan mieluummin näkemystä ja kirkkaita ideoita kuin sameaa vatvomista tai oman egon pönkitystä.

Mikä on rakkain vaatteesi?

Jokainen on sitä jollain hetkellä. Rakastan parasta mahdollista laatua kaikessa. Laatu tarkoittaa minulle taiturimaista suunnittelua, käsityötä ja hyviä raaka-aineita, mutta myös luovuutta, vapautta, aikaa ja hauskuutta. Siksi pidän erityisesti sympaattisista ja mukavista vaatteista, joita on tuotettu hyvässä ilmapiirissä maltilliseen tahtiin maltillinen määrä. Uskon, että vaatteiden kauneus ja viehätys on seurausta tästä.

Paras tyylivinkkisi?

Hyvä tyyli ei vaadi jatkuvia hankintoja. Hyvien yöunien, kynsiharjan, silitysraudan, teippirullan ja sydämellisen käytöksen avulla pääsee pitkälle. Silitän jopa valkoisen t-paidan. Pieni vaiva, suuri merkitys.

Mistä asusteesta et luovu?

Rimowan alumiinisista matkalaukuista. Ne ovat ikitavaraa. Jos niihin tulee lommo, niitä voi oikoa vasaralla.

Minne matkustat mieluiten?

Tutuista paikoista Italiaan, Kaliforniaan ja Japaniin. Seuraava uusi kohde voisi olla Uusi-Seelanti, Kuuba tai jokin Afrikan maa.

Mitkä ovat rakkaimmat muistosi matkoiltasi?

Kesät Italiassa. Aurinko! Sää on hyvä, samoin ruoka. Luontoon ja mutkattomaan tunnelmaan ei kyllästy ikinä: sirkkojen siritykseen ja tulikärpäsiin illalla, tai siihen miltä jasmiini tuoksuu, turkoosiin mereen, italialaiseen kiireettömään elämänrytmiin, siihen että ateriat voi syödä ulkona, että pääruoan ja jälkiruoan välissä syödään vihreää salaattia, että koiran voi ottaa mukaan kaikkialle ja tuntemattomat ihmiset puhuvat sille kauniisti.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tarkoituksenmukainen suunnittelu on minusta kiehtovinta. Haaveilen kauniista ja käytännöllisistä hyttysverkoista ikkunoihin ja suihkulähteestä puutarhaan.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Tila vaikuttaa hurjan paljon siihen, miten me ihmiset käyttäydymme, viihdymme ja voimme. Kirjoitan kirjaa kodin ja kodikkuuden vaikutuksesta hyvään elämään. Se ilmestyy tammikuussa. Olen kiinnostunut paikoista, joissa ihmiset rentoutuvat ja uskaltavat olla itsensä kokoisia. G

Kuka?

Sara Karlsson, 34, on yrittäjä, joka kirjoittaa kirjaa, päivittää Minutes-sivustoaan ja tekee tekstejä ja kuvia suomalaisille brändeille. Asuu miehen, tytärpuolen ja koiran kanssa Ullanlinnassa Helsingissä.

Lempimatkakohde: ”Italia, Kalifornia ja Japani. Meillä on Keski-Italiassa talo, jossa vietämme kesät.”

Lempiruoka ja juoma: ”Simppeli kotiruoka. Hyvä vihreä salaatti on bravuurini, vesi ja viini ovat lempi-juomiani. Juomme viiniä päivittäin mutta vähän kerrallaan. Rakastan arkiviinejä. ”

Saara Kankaanrinta on kokoustanut Vladimir Putinin kanssa ja perustanut kaksi yritystä, jotka ovat herättäneet maailmanluokan vaikuttajienkin kiinnostuksen. Hänelle on tärkeää käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa oikeiden asioiden, erityisesti luonnonsuojelun, puolesta.

Sileät kallioluodot ja merenpinnasta heijastuva taivas. Suolan tuoksu, merilintujen huudot ja rantaan hyökyvät aallot. Ne ovat asioita, jotka saavat Saara Kankaanrinnan, 40, sydämen lyömään nopeammin. Itämeri odottaa häntä ikkunan takana, kun Saara herää aamuisin vanhassa hirsitalossaan Hangossa. Se velloo veneen alla, kun hän käy kokemassa verkkoja tai lähtee purjehtimaan kolmen lapsensa ja miehensä kanssa.

”Meri liikuttaa minua syvästi sieluun saakka”, Joensuusta kotoisin oleva Saara sanoo.

”Se edustaa vapautta ja luonnon voimaa. Kotirannassamme on hienot myrskyt. Tukka lähtee, kun tuulee 20 metriä sekunnissa ja seisoo tuolla kallioilla. Silloin ymmärtää hyvin ihmisen pienuuden.”

Itämeren aaltojen äärellä Saara tunsi tulleensa kotiin. Se tapahtui ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän muutti sisämaasta töihin Helsinkiin. Rakkaus mereen yhdisti myös Saaran ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistajan Ilkka Herlinin. Yhdessä kollegansa kanssa Saara ja Ilkka ovat perustaneet Baltic Sea Action Groupin, joka pelastaa Itämerta rehevöitymiseltä yritysten, päättäjien, maanviljelijöiden ja tutkijoiden kanssa. Lisäksi pariskunnalla on bioenergiayritys Qvidja Kraft, joka tuottaa ratkaisuja uusiutuvan energian varastointiin sekä ekologinen yritys Soilfood, joka auttaa maanviljelijöitä vähentämään ravinne- ja hiilihävikkiä.

”Kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu.”

”Ajattelen, että maailman radikaali muuttaminen on mahdollista. Mottoni on, että kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu”, Saara sanoo kotitalonsa verannalla.

Siinä, meren kuohuja katsellen, Baltic Sea Action Group -säätiön hallituksen puheenjohtaja tekee läppärillään usein etätöitä: lukee tuoreinta ilmastotutkimusta, pitää Skype-palavereja, valmistelee esityksiä ja järjestää tapaamisia poliitikkojen, eri alojen vaikuttajien sekä tutkijoiden kanssa. Perheen koirat, chesapeakelahdennoutaja Reina ja karjalankarhukoira Kapu pötköttelevät Saaran jaloissa.

”Kapu on Ilkan metsästyskoira, ja ihmiset luulevat aina, että se on uros. Ihan kuin kapteeni ei voisi olla myös nainen”, hän nauraa.

 

Merenrantatontti löytyi netistä viitisen vuotta sitten. Vaikka Saaran työmatkat Helsinkiin ja Paraisille pitenivät reilusti, perhe muutti Helsingistä luonnon rauhaan. Kotitalo on 20-luvulla rakennettu pappila, joka siirrettiin Nivalasta ja perinnekorjattiin kauttaaltaan.

”On suurta ylellisyyttä asua hirsitalossa luonnon keskellä. Ilmaston kannalta edestakaisin suhaaminen olisi tosin sietämätöntä, ellei autoni kulkisi biokaasulla”, Saara sanoo. Sitä hän saa Paraisilla sijaitsevan perheen maatilan biokaasulaitoksesta.

Saara yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Hän kokkaa kasvisruokaa tai Ilkan metsästämää riistaa ja jättää tehotuotetun lihan kauppaan. Perhe viettää kesät suurimmaksi osaksi Suomen saaristossa. Tavaran sijaan he haalivat elämyksiä luonnosta.

”Kotonamme on mahdollisimman vähän tavaraa. Jos murtovaras tulee, muuta varastettavaa ei löydy kuin talomme kalliit hirret”, Saara sanoo ja nauraa.

”En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena.”

Ilmastonmuutoksen torjumisesta on tullut viime vuosina Saaralle tärkeä tavoite Itämeren suojelemisen rinnalle. Viime lokakuussa Saara käynnisti Baltic Sea Action Groupissa Ilmatieteen laitoksen ja Sitran kanssa Carbon Action -pilottiprojektin. Siinä tutkitaan, miten hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan voidaan nopeuttaa suomalaisilla maatiloilla. Hanke on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa. Mukana sen verkostossa on huippututkijoita nobelisti Rattan Lalista lähtien sekä kymmeniä suomalaisia maatiloja.

”Meidän on pakko yrittää tehdä kaikkemme. En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena”, Saara sanoo ja huomauttaa, että vuoden 1970 jälkeen maailman selkärankaisista yli puolet on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena, ja hyönteisistä jo 80 prosenttia.

 

Pelottavat uutiset saavat Saaran toimimaan entistä tarmokkaammin – ja unelmoimaan paremmasta maailmasta

"Se on tapani selvitä tuhoavan meiningin keskellä. Usein unelmat muuttuvat projekteiksi, ja tekemällä maailma muuttuu.”

Saara on halunnut vaikuttaa nuoresta saakka: aluksi luokkansa puheenjohtajana, sitten ainejärjestöaktiivina Turun yliopistossa, jossa hän opiskeli poliittista historiaa ja valtio-oppia.

”En oikein osaa olla sivussa vaikka yrittäisinkin”, Saara sanoo ja virnistää.

Toimeliaisuus on peritty kotoa joensuulaisesta yrittäjäperheestä. Vanhemmat pyörittivät satavuotiasta sukuyritystä, johon kuuluivat tavaratalo ja myöhemmin karkkikauppa sekä lahjatavarakauppa. Yritys teki konkurssin 1990-luvun lamassa, ja perheen talousvaikeuksien takia Saara teki jo lukioikäisenä kahta työtä, R-kioskilla ja baarissa.

”Meillä selvittiin onneksi ilman itsemurhia, mutta kaikille ei käynyt yhtä hyvin”, Saara muistelee. Vaikka lamavuodet olivat raskaita, ne antoivat kuitenkin Saaralle myös tärkeän oppitunnin elämästä.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Koulussa Saara oli kympin oppilas. Hän rakasti uusien asioiden opettelua ja addiktoitui tietoon. Ympäristökysymyksiin hän heräsi toden teolla parikymppisenä luettuaan biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittaman klassikkoteoksen Äänetön kevät, joka esitteli kemiallisten hyönteismyrkkyjen aiheuttamia tuhoja.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Valmistuttuaan Saara meni töihin John Nurmisen säätiöön, jossa hänen vastuullaan olivat Pietarin jätevesien puhdistushankkeen media- ja yhteiskuntasuhteet. 19 vuotta Saaraa vanhempi Ilkka oli mukana samassa projektissa.

”Hänen kapasiteettinsa käsitellä tietoa ja nähdä olennainen tekivät minuun vaikutuksen. Ile on poikkeusyksilö.”

 

Kun Saara ja Ilkka olivat työskennelleet yhdessä kolme vuotta, he päättivät perustaa kollegansa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin. Tiivis yhteistyö ja hengenheimolaisuus johtivat rakastumiseen, ja toukokuussa 2009 pariskunta meni naimisiin Gullkronan saaressa Nauvossa. ”Kolme ystäväämme soitti selloilla Myrskyluodon Maijaa katoksen alla tihkusateessa. Se oli elämämme onnellisin päivä. Kun löytää ihmisen, joka on kohinattomasti samalla taajuudella, maailma järkkyy.”

Jo vuosia pariskunta on tehnyt töitä yhdessä ekologisesti kestävämmän maailman puolesta, ja se on Saaran mukaan ”ihan parasta”.

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi, koska työ on niin iso osa persoonaa ja elämää. Me voimme onneksi jakaa intohimomme. Molemmilla on myös historiantutkijan pohjakoulutus, ja näemme maailman samalla tavalla.”

Saara tietää, että osa ihmisistä näkee hänet vain Suomen rikkaimpiin kuuluvan miljardöörimiehen puolisona. Se ei häntä hätkäytä.

”Ajattelen, että työni jälki puhuu puolestaan. Murehdin mieluummin oikeita asioita, vaikka minulla onkin herkkä vaisto siinä, kenelle rahalla ja asemalla on merkitystä.”

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi.”

Saara myöntää, että pariskunnan hyvä taloudellinen tilanne tekee mahdolliseksi edetä vauhdikkaasti luonnonsuojeluasioissa. He omistavat esimerkiksi kaksi maatilaa, jossa harjoitetaan hiiltä sitovaa, Itämeri-ystävällistä ja ravinteita kierrättävää ruoantuotantoa: luomutilan Tenholassa ja Suomen vanhimman kartanon Qvidjan Paraisilla. Qvidjassa on viljelty maata jo tuhat vuotta, siellä on 800 hehtaaria maata ja 30 suojeltua rakennusta – muun muassa keskiaikainen harmaakivilinna, joita pariskunta kunnostuttaa hiljalleen. Lampaat, highlander-karja ja hevoset elävät vapaina pihatossa ja rotaatiolaidunnuksessa.

”Siellä on käynnissä Suomen suurin orgaanisten aineiden ruutukoe, jossa pyrimme ymmärtämään typen, fosforin ja hiilen dynamiikkaa sekä sienijuurten, maaperämikrobien ja kasvien yhteistyötä”, Saara kertoo.

 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Qvidjan tilasta ovat 1400-luvun alkupuolelta. Silloin saksalaissyntyinen kauppias Peter van der Linden myi sen Turun piispalle Maunu Olavinpoika Tavastille. Kauppahinta oli 400 markkaa ja puoli pakkaa arvokangasta. Myöhemminkin tilaa ovat isännöineet Suomen silmäätekevät.

Kun Qvidjassa eli 1800-luvulla kapteenin leski Hedvig Maria Prytz, vieraina kävi jatkuvasti Suomen johtavia taiteilijoita. Ilmeisesti itseään huvittaakseen Prytz punnitsi jokaisen vieraansa viljavaa’alla, ja merkkasi painon vaakakirjaan. Saara on lukenut kirjasta, että esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg painoi vuonna 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa eli runsaat 70 kiloa.

Myös Saara nauttii työnsä vastapainoksi juhlien järjestämisestä. ”Kun alkaa kiristää, järjestän illanvieton ystävien kanssa. Ei arjen rallista selviä muuten täyspäisenä. Lasten juhlille kutsumme aina kaikki päiväkodin ja koulun lapset perheineen.”

Pariskunnalla on myös tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata. Idea lähti leikistä ”kenen kanssa haluaisit illalliselle, jos saisit kutsua kenet tahansa”.

”Viimeksi kutsuin valokuvaaja Meeri Koutaniemen.”

Pääasiassa vapaa-aika kuluu kuitenkin lasten ja koirien kanssa. Pariskunta haluaa pitää lasten päiväkotipäivät lyhyinä ja kuskaa heitä liikuntaharrastuksiin – ja sinne kalaverkoille. ”Heillä on rajattomasti verkkoaikaa”, Saara vitsailee.

Pariskunnalla on tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata.

Pariskunnan lapsetkin tietävät, että vanhemmat tekevät töitä luonnonsuojelun parissa. Se selvisi, kun Saara kysyi asiasta yhdeltä lapsistaan.

”Teillä on niitä kakkapalavereja”, Saara matkii vastausta ja nauraa.

Lapset leikkivät milloin hallituksen kokouksia, milloin tutkijoita. ”Vähän aikaa sitten he hakivat aurinkolasit päässään takasta tuhkaa pulloon, silppusivat mukaan paperia kuiduksi ja lisäsivät vielä potasta pissaa, ja leikkivät sitten vievänsä sörsselin tuotekehitykseen lannoitelaboratorioon.”

 

Työmäärä ei hirvitä. ”Saan voimaa siitä, että pystyn tekemään merkityksellistä työtä mahdollisimman isosti”, Saara sanoo.

Tittelit tai korkean tason tapaamiset eivät häntä hetkauta.

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa. Olen karjalainen enkä ole koskaan pelännyt auktoriteetteja.”

Sillä asenteella hän pääsi ainoana pohjoismaisena kansainvälisen hiilensidontaverkoston jäseneksi sen jälkeen, kun oli kirjoittanut alan huipuille Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ja kun Baltic Sea Action Group järjesti vuonna 2010 valtion kanssa Itämeren alueen päämiesten huippukokouksen, Saara kohtasi tilaisuuteen saapuneen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

”Oli koomista ajatella, että tuossa se maailman seuratuin mies menee. Mutta Venäjällä harva hanke edistyy, jos Putin ei ole mukana.”

Ainoastaan kerran Saara on hieman häkeltynyt uudesta tuttavuudesta. Vuosi sitten hän oli Massachusettsissa hiilensidontaseminaarissa, kun eräs amerikkalainen ekologi ystävineen halusi esitellä vetämäänsä globaalia maa-alueiden kunnostushanketta. Tapaamisessa selvisi, että miehen ystävä olikin Amerikan merkittävimpään pankki- ja teollisuussukuun kuuluvan David Rockefellerin tytär Newa Goodwin.

”Silloin ajattelin, että tinkimätön työ kantaa hedelmää, kun nämä kaksi vaikuttajaa ajavat tunteja luokseni tavatakseen. Newa oli vaatimaton ja ihana 70-vuotias nainen, joka tekee tärkeää ympäristötyötä. Ja nyt Qvidja on samassa hankkeessa kuin Rockefellerien suvun maatilakin.”

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa.”

”Mahdollisuus vaikuttaa maailmaan on suuri etuoikeus”, Saara sanoo. ”Se pitää käyttää järkevästi ja vastuullisesti.”

Virheitä hän ei pelkää. ”Niistä oppii vaikka välillä nolottaakin.”

Kamalinta Saaran mielestä olisi, jos hän kuulisi olevansa hankala tyyppi. ”Tiukassakaan paikassa ei saa päästää suustaan ihan mitä tahansa, vaikka miten kirvelisi. Tosin ystävät ja perhe tietävät, että maltti ei ole suurin vahvuuteni. Hidastelu hermostuttaa.”

Malttia kuitenkin löytyy silloin, kun sitä todella tarvitaan – kuten silloin, kun vene uhkaa upota. Vuosia sitten Saara ja Ilkka olivat soutamassa verkkoja pilkkopimeällä, kun Saara huomasi, että jalat kastuivat. Käsikopelolla hän tunsi, että tappi on hukassa ja etsi sen paikoilleen.

”En kuulemma keskeyttänyt edes juttua, jota olin kertomassa. Se taitaa kuitenkin kertoa eniten siitä, miten paljon hölötän. Minusta ei saa hillittyä ja seesteistä tekemälläkään.” G

Kuka?

Saara Kankaanrinta, 40, Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja. Soilfood Oy:n ja Qvidja Kraft Ab:n perustaja ja hallituksen jäsen.

Asuu miehensä Ilkka Herlinin ja heidän 4-,6- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Hangossa.

Harrastaa runojen, sarjakuvien, dekkarien ja proosan lukemista, saaristoa ja jazztanssia alkeisryhmässä. Viihtyy taidemuseoissa.