Krista Kosonen on näyttelijä, joka ei pelkää kertoa, mitä ajattelee. ”Suorapuheinen nainen saa yhä osakseen tylympää kohtelua kuin mies”, hän toteaa.
Nissbackan kartanon veistospuistossa on unelias tunnelma, monta sataa vuotta vanha miljöö on vasta heräämässä kesään.
Näyttelijä Krista Kososen pitkä, harteikas hahmo ja veistokselliset juhlavaatteet sulautuvat yhteen kuvanveistäjä Laila Pullisen massiivisten graniitti- ja pronssiteosten kanssa. Vaatteiden lisäksi särmää Kristan olemukseen tuo rouhea hiustyyli. Kristan pitkät hiukset saivat lähteä viime kesänä Kätilö-elokuvan kuvauksissa.
Särmää löytyy Kristan persoonastakin. Kuvaustauolla kännykkä piippaa viestiä. Kristan eduskuntavaalien jälkitunnelmissa antama ”tämä ei ole minun Suomeni” lausunto Helsingin Sanomille on alkanut elää omaa elämäänsä. Seuraavien tuntien ja päivien aikana se poikii ennennäkemättömän julkisen porun, joka saa nimekseen ”Krista Kososen punaviherkupla”. Kohun kohde vain nytkäyttää harteitaan ja hörähtää koko asialle, se ei näytä hetkauttavan häntä lainkaan.
Nopeasti älymystöön
Viikkoja myöhemmin keskustelumyrsky on jo laantunut, mutta netistä löytyy aiheesta kolmattatuhatta kolumnia, pääkirjoitusta, blogivuodatusta ja keskustelurimpsua. Joukossa ivallisia, pilkkaavia ja jopa vihaa huokuvia kommentteja. Helsinkiläisen kahvilan pöydässä istuva Krista on yhä samaa mieltä kuin heti vaalien jälkeen. Vaalitulos ei edusta hänen Suomeaan, eikä hän tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.
Krista on yhä samaa mieltä kuin heti vaalien jälkeen. Vaalitulos ei edusta hänen Suomeaan, eikä hän tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.
Miltä tuntui nousta koko punavihreän älymystön symboliksi?
”Ensin otti päähän, mutta sitten alkoi huvittaa, miten nopeasti kohosin älymystöön, jonne en ole koskaan kuulunut. Mutta sehän oli oikeastaan mahtavaa! En kyllä ymmärrä, mikä haastattelussani oli niin ihmeellistä. Luulisi sen olevan hyvä asia, että tunnistaa elinympäristönsä yhdenmukaisuuden. Mutta keskusteluhan on aina hyvästä, sitä ei ole tässä maassa liikaa.”
Krista kertoo kyllä tienneensä, ettei kymmenen vuotta kestänyt myönteisen julkisuuden putki kestä ikuisesti.
Krista tunnetaan muuntautumiskykyisenä näyttelijänä, joka ei ole jumittunut esittämään yhtä roolia vaan on saanut tehdä urallaan monipuolisesti töitä: hän on kuvannut kolmetoista elokuvaa joukossa muun muassa Jadesoturi, Suden vuosi, Juoppohullun päiväkirja ja Prinsessa sekä ollut mukana teatteriproduktioissa Anna Kareninasta Vanja-enoon ja Angels in Americaan.
”Keskusteluhan on aina hyvästä, sitä ei ole tässä maassa liikaa.”
Televisiossa hän on näytellyt muun muassa Helppo elämä- ja Klikkaa mua -sarjoissa. Koko kansalle Krista tuli tutuksi viimeistään Putous-ohjelmasta, jonka luomisessa hän oli mukana alusta asti. Viime talvena hän nauratti Kingi-sarjan Tsiisus Niemisenä.
Putous teki nöyräksi
Putousta Kristaa kuvaa rakkaaksi työprojektiksi, joka opetti vastavalmistuneelle näyttelijälle nöyryyttä ja oikeanlaista työasennetta.
”Kun kehittelimme Putousta, meidän piti tuoda vuoden ajan joka aamu kaksi sketsihahmoideaa tuotantoryhmälle. Siis joka aamu. Yksikään ideani ei mennyt läpi. Sitä ei selitelty mitenkään: ne eivät vain olleet tarpeeksi hauskoja.”
Ensimmäisellä kaudella Kristakin sai kuulla vinoilua Putouksesta. Se kuitenkin loppui, kun ohjelma rikkoi katsojaennätyksiä.
Näyttelijät ovat vanhastaan tehneet eroa television viihdeohjelmien ja ”oikean näyttelijäntyön” välille. Ensimmäisellä kaudella Kristakin sai kuulla vinoilua Putouksesta. Se kuitenkin loppui, kun ohjelma rikkoi katsojaennätyksiä.
”Kasvoin Pirkka-Pekka Peteliuksen, Aake Kallialan ja Kari Heiskasen viihdeohjelmia katsellen, he olivat sankareitani. Olen saanut katsojilta kiitosta siitä, että toimme perinteisen viihdeohjelman takaisin ruutuun. Sen katsominen lauantaisin saunan jälkeen yhdistää perheet taas television äärelle, mikä tuntuu ihanalta.”
Ensi syksynä komediennea ei television suorissa sketsisarjoissa nähdä, sillä hän odottaa esikoistaan.
Valkokankaalla Krista kuitenkin nähdään, kun Katja Ketun menestysromaaniin, Kätilöön perustuva elokuva tulee ensi-iltaan syyskuussa. Kristalla on elokuvassa päärooli. Kätilön on ohjannut hänen avomiehensä ja tulevan lapsen isä, Antti J. Jokinen. Elokuva on jo nyt saavuttanut kansainvälistä menestystä: kesäkuussa se pääsi Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpailusarjaan.
Eri hotellihuoneet puolison kanssa
Kätilö sijoittuu Lappiin sodan aikaan, Petsamon Parkkinaan, Titovkan vankileirille. Kätilönä työskentelevä Helena, ”Hellu”, seuraa sinne ihastustaan, komeaa saksalais-suomalaista SS-upseeria Johannesta, jota näyttelee Lauri Tilkanen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Leea Klemola, Tommi Korpela, Pirkka-Pekka Petelius ja Elina Knihtilä.
Elokuva on Kristan ja Antin toinen yhteinen produktio, mutta ensimmäistä, vuonna 2012 ensi-iltansa saanutta Puhdistusta, tehdessään he eivät olleet vielä pari. Krista kuvaa Anttia vaativaksi ja tarkaksi ohjaajaksi, joka tietää täsmälleen, mitä näyttelijältä haluaa. Eikä lopeta ennen kuin on saanut sen.
”Mutta minua ei haittaa, jos minua haastetaan”, Krista sanoo.
Krista halusi asua kuvausten ajan eri hotellihuoneessa kuin Antti.
Tässä elokuvassa hän pääsi ylittämään itsensä. Kollegat tosin varoittelivat Kristaa, ettei oman puolison kanssa työskentelystä seuraa mitään hyvää. Krista myöntää, että puolisolleen ohjaaja ei kuvauspaineissa korulauseita viljele.
”Antti varmaan väittää muuta, mutta minusta hän oli ankarampi minulle kuin muille näyttelijöille.”
Mutta muuten Krista jo tiesi, millainen ohjaaja Antti on. Krista kuitenkin halusi, että pari asuu kuvausten ajan hotellissa eri huoneissa. Hän ei halunnut, että työ- ja kotiroolit sekoittuvat.
”Ei siitä olisi muuten tullut mitään. Elokuvan teko on niin kokonaisvaltaista.”
Kätilön kuvaukset sujuivat niin hyvin, että Krista tekisi mielellään jatkossakin yhteistyötä miehensä kanssa. Ennen kuvauksia häntä arvelutti vain, mitä muut sanoisivat siitä, että hän sai pääroolin puolisonsa elokuvasta.
”Ensiksi ajattelin, etten voi ottaa roolia vastaan, mutta onneksi tulin järkiini. Työ puhukoon puolestaan.”
Lappi lumosi
Krista on aina aiemmin päästänyt kevyesti työprojekteista irti ja nauttinut siitä, kun työ on tullut valmiiksi. Mutta Kätilön kanssa oli toisin.
”Minulle tuli ikävä Hellua, koska hän tuntui niin eri henkilöltä kuin minä. En olisi halunnut jättää häntä.”
On tavallista, että hahmossa ja näyttelijässä on paljon yhteistä. Se helpottaa ja nopeuttaa työtä, sillä aikaa on usein vähän. Mutta Hellua Krista kehitteli pitkään, häntä piti rakentaa tarkasti kävelytyylistä, ryhdistä ja murteesta alkaen.
”Hellussa oli paljon piirteitä, jotka olivat hienompia kuin omani: hänen ylpeytensä, rohkeutensa ja omanarvontuntonsa. Hän oli ehdoton, hänelle oli vain rakkaus tai kuolema.”
Kätilöstä teki erityisen myös se, että sitä kuvattiin romaanin aidoilla tapahtumapaikoilla Lapissa. Lappi lumosi Kristan muutama vuosi sitten, kun hän näytteli Matti Ijäksen elokuvassa Kaikella rakkaudella.
”En yleensä tykkää ajaa, mutta Lapissa se on eri asia. Siihen kuuluu se, että ostan huoltoasemalta huonoa musiikkia ja kuuntelen sitä ajaessa.”
Kesäkuussa Krista palasi elokuvan maisemiin, tällä kertaa lomailemaan. Mukana olivat myös Antti sekä heidän ystävänsä Tommi Korpela ja Elina Knihtilä. Pariskunnat ajoivat autolla kaikkein pohjoisimpaan kolkkaan Nordkappiin asti. Seurueen miehiä vetää Lappiin kalastus.
”En yleensä tykkää ajaa, mutta Lapissa se on eri asia. Siihen kuuluu se, että ostan huoltoasemalta huonoa musiikkia ja kuuntelen sitä ajaessa. Kerran myöhästyimme Antin kanssa junasta ja jouduimme ajamaan Jäämereltä Helsinkiin asti, yhteensä 1400 km. Se oli mahtavaa.”
Ei extremeä
Krista ei ole patikoija, hän ihailee Lapissa aina vain maiseman äärettömyyttä ja imee itseensä luonnon kauneutta.
”Inhoan esimerkiksi kaikkia extremelajeja, koska työssäni saan jännittää ihan tarpeeksi. Siihen liittyy aina niin suuret adrenaliiniannokset.”
”Omien elokuvien katsominen ei vain tunnu hyvältä, koska en oikeastaan näe niitä.”
Krista ei ole koskaan nauttinut omien elokuviensa katsomista ja Kätilönkin katsominen ahdistaa, vaikka hänestä tuntui jo ennen Shanghain elokuvafestivaaliuutista, että rooli Kätilössä on hänen tärkein työnsä.
”Omien elokuvien katsominen ei vain tunnu hyvältä, koska en oikeastaan näe niitä. Näen vain suoritukseni, kuten tekee jokainen näyttelijä, puvustaja ja valaisija.”
Keväällä Krista istui Teatterikorkeakoulun tuomaristossa. Hän tunsi suurta myötätuntoa ja empatiaa jännittäviä pääsykokelaita kohtaan.
”Otin tehtävän suurena kunnianosoituksena. Minuakin jännitti tehtäväni juryssa. On rankkaa katsoa monta viikkoa joka päivä kahdeksasta puoli viiteen ihmisiä, joiden suurin unelma on päästä sisään.”
Häpeään ei kuole
Näyttelijä muistaa hyvin oman jännityksensä, kun hän pyrki ja pääsi ensimmäisellä yrittämällä sisään vuonna 2004. Yhdessä tehtävässä Kristaa pyydettiin olemaan ”huono”, mitään tarkentavaa selitystä ei annettu.
”Pääsykokeissa tehtäviä tulee sellaista tahtia, että niitä ei ehdi yhtään miettiä. Päätin tehdä asioita, joissa olen oikeasti huono eli laulaa ruotsiksi tosi korkealta ja tanssia balettia”, Krista naurahtaa.
Krista suhtautuu itseensä huumorilla ja tietää, ettei epäonnistuminen tai itsensä nolaaminen kaada hänen maailmaansa. Toisaalta hän ei myöskään helli itseään onnitteluilla onnistumisista, sillä hän uskoo, että kaiken voi aina tehdä paremmin.
Itsensä nolaaminen ja epäonnistumisen uhka ovat näyttelijän työssä aina läsnä. Sosiaalisen median myötä niiltä ei ole suojassa oikeastaan kukaan. Siksi Krista kiertää kouluissa muun muassa Pamela Tolan kanssa kertomassa nuorille, ettei häpeään kuole. Krista on yksi Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest-lähettiläistä.
”Sanon koululaisille aina, että mokatkaa! Mikään ei anna niin voimakasta oloa kuin se, että on mennyt päin ei-turvallista häpeää. Voi todeta suoraan, että mokasinpas kunnolla, mutta hengissä ollaan!”
”Suorapuheinen nainen saa yhä osakseen tylympää kohtelua kuin mies."
Näyttelijä on ollut mukana myös muissa hyväntekeväisyystöissä kuten Greenpeacen, WWF:n ja SPR:n kampanjoissa. Yhteiskunnalliset asiat ja vaikuttaminen kiinnostavat Kristaa, ja uuden hallituksen leikkauslistat huolestuttavat häntä aidosti.
”Empatian väheneminen on pelottavaa. Erityisesti minua mietityttävät vähävaraisten asema ja koulutuksesta leikkaaminen. Poliitikon työ ei ole helppoa, mutta miksi pitää luvata sellaista, jota ei voi pitää? En ole oikeastaan pystynyt ajattelemaan koko asiaa, tulee kauhea ahdistus.”
Nainen yritetään hiljentää
Hyväntekeväisyysjärjestöiltä Krista on kuullut, että monet näyttelijät ovat ryhtyneet varovaisiksi. He eivät halua ärsyttää, ja siksi heitä on vaikea saada enää mukaan tukikampanjoihin. Vaikka kuplakohu ei ollut mukava kokemus, Krista ei aio pienentää ääntään, jos hän haluaa puhua itselleen tärkeästä asiasta.
”Olisinpa minäkin mies, joka saa vain jutella.”
”Suorapuheinen nainen saa yhä osakseen tylympää kohtelua kuin mies tyyliin ’pistetäänpä tyttö paikalleen’. Kuplakohussakin lausumisiani tulkittiin tahallaan väärin näkemättä itseironiaa. Sen sijaan joidenkin miesten törkeätkin lausunnot saatetaan kuitata ’antaa hänen jutella’. Olisinpa minäkin mies, joka saa vain jutella.”
Krista painottaa, että näyttelijöiden ja muiden taiteilijoiden työhön kuuluukin ottaa kantaa.
”Nykyään varotaan sanomisia, mutta sitä mukaa kuin puhe esimerkiksi rasismista kovenee, pitäisi äänen nousta myös toisella puolella.”
Artikkeli on alun perin julkaistu heinäkuun 2015 Gloriassa.
Kun rasismikortti on käytetty loppuun ja huomattu, että kyse ei ollutkaan rasismista, vaan turvapaikkastatuksen hyväksikäytöstä siirtolaisuuteen ja perusturvan metsästyksestä on aika vetää pakasta naiskortti.
Käsittämättömän upeaa, kun pystyy aina leikkimään marttyyriä ja haukkumaan muut pystyyn. Kukaan ei vain myönnä sinulle äänestäneensä persuja, koska silloin tuomitset hänet näiden valintojen vuoksi ja eristät ulos porukasta. Erillaisuus on kunniaksi ainoastaan silloin, kun se on sinun suvaitsemaasi erilaisuutta.
Uskomatonta, mutta totta, että ihmiset saattavat pitää erinäisiä ajatuksia idioottimaisina riippumatta siitä, että mikä ihonväri tai sukupuoli toisela on ja sitten näistä erilaisista mielipiteistä kannataisi keskustella. Yleensä vain vastapuolen argumentit loppuvat ja aletaan haukkumaan rasistiksi, sovinistiksi tai naisvihaajaksi.
Tällaista on keskustelu Suomessa 2016.
Miten oikein pääsee älymystöön? Kun puolustaa maahanmuuttoa ja ei ole tavannut perussuomalaisia äänestynyttä, niin sitten kuuluu älymystöön? Eikö silloin tiedossa ole puutteita jos ei ole päässyt keskustelemaan perussuomalaisia äänestäneen henkilön kanssa?
