Malin Buska näyttelee normeja rikkovaa kuningatar Kristiinaa Mika Kaurismäen ylistetyssä Tyttökuningas-elokuvassa. Meänkielisestä näyttelijättärestä Ylitorniolta on sukeutunut Ruotsin kuumin tyyli-idoli ja it-tyttö.
 

Ruotsalaista Malin Buskaa, 31, tekisi mieli verrata näyttelijä ja muoti-ikoni Chloë Sevignyyn. Hän on Sevignyn tapaan kriitikoiden arvostama näyttelijä, joka
tunnetaan ravistelevista rooleistaan. Viimeksi hän näytteli normeja rikkovaa kuningatar Kristiinaa Mika Kaurismäen uudessa elokuvassa Tyttökuningas, ja sai siitä heti parhaan naisnäyttelijän palkinnon Kanadan vanhimpiin kuuluvilla elokuvafestivaaleilla, Montreal World Film Festivaleilla.

Suomen teattereihin elokuva saapui joulukuussa. Molemmat ovat myös seurattuja tyylinsä vuoksi. Eri muotiraamatut ovat julistaneet Chloë Sevignyn maailman tyylikkäimpien naisten listalle moneen kertaan, ja Malin taas sai Ruotsin Elleltä vuoden 2015 parhaan pukeutujan tittelin. Malin sekoittaa ruotsalaisten avantgardesuunnittelijoiden kokeellisia luomuksia luksusmerkkeihin ja second handiin. Hän on punaisilla matoilla esiintyessään Ruotsin seuratuimpia näyttelijöitä.

Ennen kaikkea molemmilla naisilla on samankaltaista, kapinallista karismaa, joka vetoaa katsojiin intensiivisyydellään. Tuo vetovoima tuntuu selvästi myös talvisena iltapäivänä eiralaisessa valokuvausstudiossa, jossa Malinia meikataan Glorian muotikuvauksia varten. Ei epäilystäkään, etteikö hän olisi yhtä uskottava it-tyttö kuin Sevigny aikoinaan, mutta vain ilkikurisempi – ja ehkä ripauksen boheemimpi.

”Elämäntapani ei ole mikään kaikista tyypillisin”, Malin tunnustaa meikkaajan tupsutellessa puuteria hänen kasvoilleen.
”Olen nomadi. Saavuin juuri Los Angelesista, nyt olen hetken Helsingissä, seuraavaksi menen Tukholmaan pariksi päiväksi ja sieltä Lontooseen. Mutta en tiedä, missä olen ensi viikolla. Seuraan vain, minne elämä vie.”

Näyttelijällä on viimeeksi ollut oma tukikohta yli puoli vuotta sitten, jolloin hän antoi pois vuokra-asuntonsa Tukholmassa. Viime kuukaudet hän on kiertänut elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa esittelemässä Tyttökuningasta, ja asustellut siellä täällä, hotelleissa ja ystäviensä nurkissa.

”Elämäntapani ei ole mikään kaikista tyypillisin.”

Malinin kodittomuus ei johdu vain elokuvakiireistä. Siitä lähtien kun hän muutti pois lapsuudenkodistaan Tornionjokilaaksosta, hän on elänyt pitkiä aikoja ilman omaa asuntoa.

”Etsin vielä paikkaa, johon teen pesäni”, hän sanoo – ja kuulostaa siltä, että aikoo sitä ennen tehdä vielä aika monta jännittävää seikkailua. Vai mitä pitäisi odottaa naiselta, joka halusi tehdä muutaman vuoden takaisessa Snabba Cash – livet deluxe -toimintafilmissä kaikki stunttinsa itse? Olihan hän harjoitellut elokuvaa varten taukoamatta itsepuolustuslajeja.

Serbialaisen mafiapomon tytärtä näytellyt Malin sai taistelukohtauksessa kunnon aivotärähdyksen ja hänen peukalonkyntensä lähti irti, mutta hän haluaakin roolien tulevan iholle.

”Se on hauskinta niin. Mutta siitä joutuu maksamaan.”

 

Vuonna 2011 Malin sai Tukholman elokuvafestivaaleilla Rising Star -palkinnon elokuvasta Happy End, jossa hän näytteli väkivaltaisessa suhteessa elävää siivoojaa. Palkintoraati kuvaili hänen olleen vaikuttavan tarkka ja vivahteikas roolissa, jossa hänen henkilöhahmonsa oli ulkokuoreltaan kova mutta sisäisesti hauras. Osa kriitikoista ihmettelikin elokuvan ilmestymisen jälkeen, miksei Buska saanut suorituksestaan Guldbagge-ehdokkuutta – tai itse palkintoa. Mika Kaurismäki oli kuitenkin myyty ja otti juuri tuon roolin takia yhteyttä näyttelijän agenttiin.

”Luotan vaistoihini ja yritän kuunnella itseäni.”

Kristiina, 1600-luvulla elänyt, kapinallinen Ruotsin kuningatar, oli Malinille hyvin tuttu, sillä hänen isoäitinsä oli aina ollut hyvin kiinnostunut kuninkaallisista. Malin tiesi Kristiinan olleen vain viisi, kun hänen isänsä, kuningas Kustaa II Adof, kaatui 30-vuotisessa sodassa. Oli hyvin poikkeuksellista, että nainen kasvatettiin tuohon aikaan hallitsijaksi, mutta kuninkaalla ei ollut muita perillisiä.

Täysi-ikäistyttyään Kristiina otti paikkansa valtakunnan johtajana ja muun muassa kieltäytyi menemästä naimisiin. Kristiinan aikana Ruotsin hovista tuli Euroopan suurin kulttuurikeskus: kuningatar kutsui Tukholmaan tieteen uudistajia filosofi René Descartesista lähtien ja kartutti kirjastoaan.

”Kristiina on minulle valtava feministi-ikoni ja inspiraation lähde, ja itse asiassa olen saanut hänen mukaansa jopa toisen nimeni. Hän oli hyvin kiinnostava persoona, joka piti kiinni oikeuksistaan ja seurasi omaa polkuaan. Minäkin olen aina elänyt niin. Luotan vaistoihini ja yritän kuunnella itseäni”, Malin sanoo.

Ainakin Tyttökuninkaan roolin kohdalla Malinin intuitio näyttää toimineen. Kaurismäen elokuva on suurella todennäköisyydellä käännekohta hänen urallaan, sillä elokuva on kansainvälinen, englanniksi näytelty yhteistuotanto, jota levitetään ympäri maailmaa. Malin ei peittele kiinnostustaan uraan Ruotsin ulkopuolella. Hän onkin käynyt jo tunnustelemassa Yhdysvalloissa, löytyisikö sieltä töitä.

 

Tyttökuningas kuvattiin pääosin Turun linnassa toissa vuonna. Ennen kuvausten alkamista Malin asui puoli vuotta pienessä mökissä Turun ulkopuolella  yksinäisyyteen vetäytyneenä. Hän luki elämäkertoja Kristiinasta ja opetteli ratsastamaan.

”Seurustelin vain hevosten kanssa. Saattoi mennä viikkoja, eteen puhunut edes puhelimessa. Minulla ei ollut kännykkää enkä mennyt Facebookiin. Minulla oli aikaa miettiä Kristiinan aikaista yhteiskuntaa ja rooliani."

”Moni tuhlaa aikansa söpöihin kissavideoihin, mutta minä luen mieluummin.”

Malin alkaa puhua huvittuneena siitä, kuinka tekniikka on ottanut vallan elämässämme. Ihimisillä ei ole enää aikaa lukea kirjoja, kun kaikki ovat puhelimensa lumoissa.

”Moni tuhlaa aikansa söpöihin kissavideoihin, mutta minä luen mieluummin. Viimeksi taisin lukea post-punkjätkä Richard Hellin biografian, Patti Smithin tuoreen elämäkerran ja kirjallisuutta avaruusajasta. Ja lisäksi klassikoita, niin kuin Oscar Wildea ja Kafkaa.”

Jo lapsena Malinin löysi varmimmin kirjastosta. Hän asui rehtoriäitinsä kanssa Övertorneåssa 2000 asukkaan kirkonkylässä, Pohjoisnavan yläpuolella
”keskellä ei-mitään”.

”Siellä on aikamoiset ääriolosuhteet. Talvella on pimeää 24 tuntia vuorokaudessa, kesällä taas valoisaa vuorokauden ympäri.”

Meänkielinen Malin vietti usein aikaa myös Suomen puolella Ylitorniolla niin kuin muutkin raja-alueen asukkaat. Hän kertoo jopa puhuvansa suomea jonkin verran.

”Suomalainen, melankolinen sielunmaisema on minulle melkein ruotsalaista läheisempää.”

Kouluaika oli Malinille välillä vaikeaa. Hän oli kyseenalaistaja, joka haastoi opettajia selittämään, miksi asiat olivat niin kuin olivat.
”En esimerkiksi ymmärtänyt, miksi matematiikkaa ei voinut opettaa piirtämällä ja visualisoimalla. Olisin itse oppinut niin paremmin, mutta niin ei vain saanut tehdä.”

Tiedonjanoinen Malin huomasi koululaitoksen rakennetun niin, että kaikkien pitää sopia samanlaiseen muottiin. Hänen käytöksensä tulkittiin tottelemattomuudeksi ja opettajat alkoivat pitää häntä niskoittelijana.

”Se on sääli, sillä uteliaisuus on kaikkein kaunein asia maailmassa ja vie meitä eniten eteenpäin.”

Onneksi löytyi näytteleminen ja harrastajateatteri, jossa Malinin ei tarvinnut typistää itseään tai luovuuttaan. Hän fanitti Greta Garboa, Gena Rowlandsia ja John Cassavetesia, Hollywoodin kulta-aikojen näyttelijöitä ja luki heistä elämäkertoja. 15-vuotiaana hän näki Larry Clarkin elokuvan Kids. Kohua aiheuttanut, lohduton kuvaus huumeita käyttävistä, toisiaan seksuaalisesti hyväksikäyttävistä nuorista iski hänen tajuntaansa lujaa.

”Ajattelin että hitto, Clark on tehnyt täysin todellisen filmin meistä, teineistä, jotka eivät ole vain suloisia ja simppeleitä tyyppejä, vaan todella kompleksisia ihmisiä”.

 

Malin halusi itsekin tehdä jotain vastaavaa. Lukion jälkeen, vuonna 2007 Malin aloitti opinnot Teatteriakatemiassa Malmössä. Kolmen vuoden opiskelujen jälkeen hän oli mukana perustamassa teatteriryhmää, joka teki filosofisia, kyseenalaistavia dokumenttinäytelmiä, kuten Orgioiden aika ja Olennaisen triptyykki.

”Olennaisen triptyykissä esimerkiksi määrittelimme ihmisenä olemisen ytimen”, Malin naurahtaa ja jatkaa olleensa sittenkin kiinnostuneempi  elokuvanäyttelemisestä.

Vuonna 2010 Malin alkoi saada elokuvarooleja, ja hän jätti teatteriryhmän. Malin teki komediaa, trillereitä ja draamaa – ja nautti joka hetkestä.
”Näytellessäni elokuvissa sydämeni alkaa lyödä nopeammin. Näen paljon paremmin, kuulen paremmin ja haistan paremmin. Oloni on kuin vastarakastuneella.”

Mutta elokuvamaailmassa on myös omat ongelmansa – samat, jotka ärsyttävät Malinia muuallakin yhteiskunnassa. Hän ei esimerkiksi voi ymmärtää, miksi naisnäyttelijöille maksetaan edelleenkin vähemmän palkkaa kuin mieskollegoilleen. Naisiin kohdistuvat myös kovemmat ulkonäköpaineet kuin miehiin.

”Näytellessäni elokuvissa sydämeni alkaa lyödä nopeammin. Näen paljon paremmin, kuulen paremmin ja haistan paremmin. Oloni on kuin vastarakastuneella.”

"Ihmiset ovat aina tunteneet vetovoimaa nuoruutta ja kauneutta kohtaan, mutta tuntuu, että se on mennyt jo liian pitkälle. Naisnäyttelijöillä pitää olla hehkuva iho ja mahtavat hiukset. Heidän pitää olla söpöjä ja 15 vuotta nuorempia kuin heidän roolihahmonsa. Miesnäyttelijät taas voivat olla rumia, heillä saa olla punainen nenä, ohuet hiukset ja huono iho, mutta heitä pidetään silti karismaattisina”,Malin tuohtuu.

Hänen kritiikkinsä ei silti tarkoita, etteikö ulkonäköön saisi panostaa. Malin rakastaa itsekin muotia, muotilehtiä ja kauniiden ihmisten katselemista. Jo lapsena hän kiinnitti huomiota tyylinsä ja saattoi vaihtaa asua yhdeksän kertaa päivässä.

”Olen aika kokeellinen pukeutuja. Minulla on eri tyyli joka päivä. Asuni riippuu täysin tunnetilastani, mutta pidän erityisesti veistoksellisista, maskuliinisista asuista feminiinisin attribuutein.”

 

Malinin lempisuunnittelijoita ovat J.W Anderson, Nicolas Ghesquière, Yohji Yamamoto, Rei Kawakubo ja Antwerpenin kuusikko. Hän kieltäytyy kulkemasta pintamuodin perässä ja käyttää mielellään vuosia vanhoja lempivaatteitaan päivittämällä ne ajan henkeen erilaisilla asusteilla.

Ympäristötietoisena Malin on kiinnostunut erityisesti slowfashionista, vaatteista, jotka on tehty ekologisesti ja eettisesti laadukkaista materiaaleista ja jotka kestävät aikaa hyvin.

”Pyrin valitsemaan vaatteeni hyvin ja ostamaan vähemmän. Silti olen superkiinnostunut muotimaailmasta ja seuraan näytöksiä, suunnittelijoita ja sensonkeja. Ihan jo senkin takia, että ne kertovat aina jotain myös yhteiskunnan tilasta.”

”Maalaan, teen veistoksia ja ompelen. Niiden lisäksi haluaisin tehdä myös musiikkia, vaikka en kylläkään laula kauniisti.”

Haastattelun lopuksi Malin ei halua kätellä, vaan halata ronskisti. Ennen kuin hän lähtee vetämään höyhenin koristeltua iltapukua ylleen, hän kertoo vielä  rakastavansa käsillä tekemistä.

”Maalaan, teen veistoksia ja ompelen. Niiden lisäksi haluaisin tehdä myös musiikkia, vaikka en kylläkään laula kauniisti.”

Ja kun katsoo Malinin ilkikurisia ja uhmakkaita poseerauksia valokuvaajan selän takaa, tuntuu selvältä, ettei hänen tarvitsekaan laulaa kauniisti. Kuningatar Kristiinalta lainattu asenne riittää kyllä.

Juttu on alun perin julkaistu tammikuun 2016 Gloriassa.

Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.
Vaikka Miia ei ole jakkupukutyyppi, Zaran jakkupuvun printti ja värikkyys viehättivät. Miia käyttää asua usein töissä.

Miia Khan pukeutuu vaatteisiin, jotka korostavat persoonaa ja joilla on historiaa. Liian huoliteltu tyyli on hänelle kauhistus.

Kun Miia ja Uzair Khan päättivät mennä naimisiin, Miia tiesi heti, että hän ei pukeutuisi perinteiseen valkoiseen morsiusliikkeen pukuun.

Miia ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, että puku tulisi vastaan kotikadulla sijaitsevan Ateljé Idylle -kivijalkaliikkeen ikkunassa. Puvun korkea kaulus, helmikirjailu, vartalonmyötäinen linja ja pohjepituus hurmasivat. Ystävän houkuttelemana Miia lupasi käydä myös morsiusliikkeessä. Kerta riitti. Olo oli ”kuin chihuahualla, jolla on päällään sirkusasu”.

”Prinsessajutut eivät tuntuneet omilta”, Miia kertoo.

Miia halusi hääasuunsa dramatiikkaa, joten hän suostutteli stylistiystävänsä Jasmin Mishiman hääasunsa hattutaiteilijaksi. Yhteistyönä syntyi valkoinen lintupäähine, jossa oli kasvoille laskeutuva harso.

”Halusin näyttää itseltäni, en morsiamelta. Oli ihanaa, että päässäni oli kiinnostava katseenvangitsija.”

”Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Hääpuvun valinta kuvaa Miian asuvalintoja yleisestikin. Viestintätoimisto Milttonin johtajana työskentelevä nainen ihailee Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin tyyliä, joka on naisellinen, mutta sopivasti huoleton. Tukka hapsottaa hallitusti ja meikki on rento.

”Pidän lookista, jossa on ripaus sottapyttymeininkiä.”

Miia ei pidä itseään erityisen rohkeana pukeutujana. Hän vain haluaa, että kertoo hänestä itsestään.

”Kun mietin, ketkä jäävät mieleeni, pukeutumisella on merkitystä. Olen ääripäiden tyyppi. Rakastan omituisuuksia, säröjä ja kummallista historiaa.”

Miia tiesi jo lapsena, mitä haluaa pukea päälleen. Hän vietti tuntikausia äitinsä kampaamossa, selaili ulkomaalaisia muotilehtiä ja fanitti Dingoa.

Kun Miia oli seitsemänvuotias, äiti osti tyttärelleen kesäjuhliin kukkamekon hollolalaisesta putiikista. Tyyli ei ollut mieluinen.

”Otin sakset, menin huoneeseeni ja tein mekosta hameen. Haaveilin pitkään, että alan tehdä vaatteita työkseni. Harmi, että minulla ei ole lainkaan käsityötaitoja.”

Kuvaile tyyliäsi.

Klassisen rönsyilevä. Ostan vain vaatteita, joista tiedän, että käytän niitä ainakin kymmenen vuotta. Rakastan päähineitä, kenkiä, sormuksia ja laukkuja. Pidän teatraalisuudesta, Saksikäsi Edwardista, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijästä ja Jali ja Suklaatehdas -leffan tunnelmasta.

Miksi asusteet ovat sinulle tärkeitä?

Maustan niillä tyyliäni. Käytän usein samaa kokonaisuutta, jonka päivitän vaihtuvilla hepenillä. Lempiasusteeni on Anna Dello Russon lintupäähine. Ostin sen ystävältäni ja olen tanssinut se päässäni Flow-festivaaleilla sekä juhlinut syntymäpäivääni. Myös 1920-luvun strassihäälaukkuni on rakas. Ostin sen yli kymmenen vuotta sitten Play it again, Sam -vintageliikkeestä. Päätin, että jos joskus menen naimisiin, se on laukkuni.

Mistä teet ihanimmat löytösi?

Olen aina viihtynyt vinteillä. Niiden pysähtynyt tunnelma kiehtoo. Siksi teen parhaimmat löytöni vintagekaupoista, kirpputoreilta ja basaareista. Rakastan käytettyjä vaatteita ja hetkeä, kun löydän roskan keskeltä aarteen. Haluan, että vaatteillani on historiaa.

Minkä ilmiön toivoisit palaavan muotiin?

Hulluttelevuuden ja 1920–1930-lukujen rönsyilyn. Skandinaavinen tyyli on tällä hetkellä kliinistä, löysää ja minimalistista. Olisi mahtavaa, jos panostaisimme enemmän laatuun. Siis siihen, että vaatteet jäisivät käyttöön eivätkä vain kävisi kaapissa. Sama ajatus kiehtoo arkkitehtuurissa. Kahdessa päivässä nousevat betonihirvitykset eivät puhuttele.

Paras tyylivinkkisi?

Patsulituoksut viimeistelevät lookin. Toivoisin myös, että miettisimme enemmän persoonaamme ja toisimme sitä esiin. Muiden jäljitteleminen on tylsää. Mustat t-paidat ja farkut on nähty.

Kenen tyyliä ihailet?

Jorma Uotisen. Hän iskee kasvoilleen hulvattomat lasit ja pitää hauskaa. Jorma näyttää, että pukeutuminen ei ole vakavaa. Bisnestyylinkään ei tarvitse olla tylsää. Uskon, että asiakkaat nauttivat, kun he näkevät, millaisen persoonan kanssa ovat tekemisissä.

Mitä ostosta kadut?

Hätäisiä hankintoja, jotka eivät tunnu oikeilta. Onneksi teen harvoin huteja. Vaatteessa pitää olla sielua. Määrä ei myöskään korvaa laatua. Mottoni on, että mieluummin kahdet hyvät alus- ja sukkahousut kuin kymmenet sinne päin.

Minne matkustat mieluiten?

Pariisiin. Haluaisin tietää, mikä on pariisilaisten salaisuus, kun he saavat asunsa näyttämään aina seksikkäiltä ja persoonallisilta. He kantavat itsensä upeasti. Voisin kävellä tuntikausia kaupungin kaduilla ja ihailla vastaantulijoita.

Lempimatkamuistosi?

Häämatkamme Marokkoon viime keväänä. Kävimme Casablancassa, Marrakechissa, Fèsissä, Atlas-vuorilla ja Tangerissa, joka oli samaan aikaan ränsistynyt ja kaunis. Miesten tyyli inspiroi. Heillä oli isot olkihatut ja babouche-tossut. Mieheni nauroi, kun ostin samanlaisen hatun kotiin.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tykkään hulluista ja tuntemattomista hörhökkeistä, jotka tulevat eteeni odottamatta. En ole koskaan sisustanut kotiani sisustusliikkeiden valikoimilla.

Mitä sisustaminen merkitsee?

Kokemuksia ja persoonaa, samaa kuin vaatteet. Kodissa pitää olla ripaus vintin ja antiikkiliikkeen tuntua. Haaveilin käsin tehdystä villamatosta, mutta päätin odottaa. Se ei ole paras valinta lapsiperhearkeemme. Onneksi hiljaa hyvä tulee. Koti elää ja muuttuu mukanamme.

Kuka?

Miia Khan, 36, viestintätoimisto Milttonin johtaja ja osakas. Työskentelee kehitystehtävissä ja markkinointiviestinnässä.

Perhe: Puoliso Uzair Khan ja poika Ché, 7.

Lempikirja: Elämäkerrat. ”Rakastan tarinoita, jotka kertovat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeksi luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Knausgård kirjoitti rohkeasti, puhtaasti ja leikkaamattomasti.”

Lempiravintola: ”Antto Melasniemen paikat, kuten Kuurna. Melasniemen ravintoloissa on jujua ja laadukkaita, kotimaisia raaka-aineita.”

 

Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laineelta häneltä kannattaa kysyä, miten käy suomalaisen työn ja demokratian.

Paula Laine pyrkii yhdessä tiiminsä kanssa luomaan toimivampaa yhteiskuntaa, ja juuri nyt hän on erityisen huolestunut demokratian tilasta.

”Autoritääriset suuntaukset ovat saaneet jalansijaa jopa Euroopassa. Demokratian säilymistä ei takaa se, että me tykkäämme siitä”, hän aloittaa.

”Monet ongelmat ovat tällä hetkellä viheliäisiä, eikä demokratia ole pystynyt niitä ratkaisemaan. Kiinan tyyppiset toimijat nauravat mahat kippurassa demokratian kompuroinnille eri puolilla. Kansanvalta vaatii suurta uudistamista. Suurin osa sen toimintamalleista ja rakenteista on pysynyt ennallaan yli sata vuotta.”

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä. Se tarvitsisi piristyäkseen uutta puhtia, tavallisten kansalaisten osallistumista, kouluttautumista ja valppautta.

Laine arvioi, että demokratialla on aikaa 15 tai 20 vuotta näyttää kyntensä.

”Puolustan demokratiaa intohimoisesti. Sen keskellä on usko ihmiseen. Voi olla, että tulevaisuudessa juuri demokratia onkin se kestävin malli. Kun tulee tekoäly, ihmisiltä tarvitaan entistä enemmän empaattisuutta ja luovuutta, eli niitä asioita, jotka toteutuvat parhaiten, kun ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus.”

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka työllistää noin 150 ihmistä. Sitran tavoite on edistää Suomen kehitystä, talouden kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä tutkimuksen ja kokeilujen avulla. Laineen luotsaamassa ennakointitiimissä syntyvät muun muassa visio Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta ja Sitran Megatrendit. Strategiatiimissä tehdään Sitran omaa strategiaa ja arvioidaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

41-vuotias Laine tunnetaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäjänä ja johtajana, joka osaa kuunnella.

”Tärkein tehtäväni johtajana on sparrata ja auttaa. En halua välttämättä johtaa puhetta. Tiimi kertoo, mitä tarvitsee.”

Tänä keväänä tekeillä on muun muassa projekti, jonka avulla järjestetään asiantuntijoita ja tietoa päättäjien avuksi. Informaa-tioähky uhkaa poliitikkoja siinä missä tavallisia ihmisiäkin. Projektissa on kokeiltu lupaavin tuloksin työpajoja, joissa uudet kunnanvaltuutetut, opiskelijat ja asiantuntijat ratkovat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä valtuutettu saa omalle työlleen oleellista tietoa.

 

Moni muistaa pääministeri Juha Sipilän heiton ”kaiken maailman dosenteista”, joita hän ei välittäisi kuunnella päätöksiä tehdessään. Laine näkee työssään sekä tutkijoiden että poliitikkojen maailman ja ymmärtää molempia osapuolia.

”Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan päättäjien työtä, sitä enemmän olen ruvennut sitä arvostamaan. Se on hyvin vaikea duuni. Poliitikot näkevät aika hyvin maailman muutoksen ja ymmärtävät, mitkä haasteet ovat. Ne ovat vaikeita kysymyksiä eikä niihin ole helppoja ratkaisuja. Vanhat rakenteet ja tavat eivät enää toimi.”

Suomen ja koko maailman vakavimpana ongelmana Laine pitää ilmastonmuutosta. Sen ratkaiseminen vaatisi poliitikoilta hyviä ja nopeita päätöksiä.

”Koko ihmiskunnan historian ajan nousseet hiilidioksidipäästöt pitäisi saada noin kymmenen vuoden aikana laskuun. Se on muutos, jota ei ole kertaakaan tehty. Maapallolla ei ole yhtään maata, jolle tämä ei olisi nyt akuutti asia.”

 

Suomen suurimpiin haasteisiin Laine lukee myös työelämän murroksen. Teknologian kehitys ja eliniän kasvu on muuttanut työn luonteen.

”Ennen muutos tarkoitti sitä, että poika ei seurannut isäänsä pellolle vaan suuntasi tehtaaseen. Nyt muutos tapahtuu yksilön näkökulmasta yhden elämän aikana. Ensin työskennellään pellolla ja sitten tehtaassa. Sitten pitäisi vielä opetella koodaamaan. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan paljon, mutta miten se tehdään?"

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti.”

Laineen oma työelämä on hektistä ja useimmiten tiukasti aikataulutettua. Töiden vastapainona hän harrastaa ratsastusta, hoitaa kolmea kääpiösnautseria ja nauttii miehensä kanssa kotielämästä Sipoossa.

”Jotkut ovat töissä kahdeksasta kahdeksaan aina, mutta minä en jatkuvasti. Lounaan syön joka päivä, siitä en tingi. Ruoka on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Yritän myös tehdä yhden etäpäivän viikossa. Silloinkin voi olla kokouksia, mutta hoidan ne Skypellä. Olen oikeastaan aina tavoitettavissa, mutta en uhriudu tai harmittele. Se on minulle luonteva olemisen tapa. Olen on line koko ajan paitsi silloin kun olen ratsastamassa tai rakentamassa.”

Laine rakentaa miehensä kanssa Sipooseen pientä hevostilaa. Tarkoitus on käydä pian Tanskassa etsimässä sopivaa hevosta talliin.

”Suunnittelemme tallia kolmelle hevoselle, ja parasta olisi jos saisimme hoitajan, joka voisi pitää myös omia hevosiaan siellä.”

Puoliso on armeijatavaran erikoisliikkeen Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine. Pariskunnan työt ja työmatka tarkoittavat usein pitkiä päiviä. Koiria hoitamaan on palkattu kodinhoitaja-koiravahti.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan. Monet suhtautuvat kriittisesti kotiavun palkkaamiseen, ja mekin harkitsimme sitä pitkään. Se on osoittautunut hyväksi järjestelyksi.”

Laineen esikuvia ovat hänen omat vanhempansa. Isä työskenteli armeijassa upseerina, ja perhe muutti isän työn perässä ympäri Suomea. Äiti onnistui järjestämään uuden työpaikan itselleen jokaisesta uudesta kaupungista.

”En halua, että koirat ovat yksin, ja päädyimme palkkaamaan hoitajan.”

” En todellakaan ajattele, että kaikkien olisi helppoa muuttaa työn perässä. Meidän perheessämme se onnistui. Muutimme lapsuudessani monta kertaa, mutta siitä on hyvät muistot. Armeijan alueella elettiin omassa pienessä yhteisössä. Hiekkalaatikolle otettiin aina uudet tulijat lämpimästi vastaan. Perheet tulivat ja menivät.”

Laine kertoo viihtyvänsä työssään Sitrassa, mutta arvelee, että jossain vaiheessa siirtyy taas uusiin tehtäviin.

”Haluan tehdä aina jotakin hyvää. Olen Diakonissalaitoksen säätiön hallituksessa. En kuulu kirkkoon, mutta ne arvot, heikoista huolta pitäminen, ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kuka?

Paula Laine, 41, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja.

Työskennellyt aiemmin Nokian johtotehtävissä.

Syntynyt Miehikkälässä. Asuu Sipoossa miehensä ja kolmen koiran kanssa.

Näin johdan

1) Tiimi ratkaisee. Rakenna ja kehitä toimiva tiimi.

2) Kuuntele – älä oleta.

3) Luo tiimille onnistumisen edellytykset, resurssit ja yhdessä sovitut tavoitteet.

4) Auta ihmisiä saavuttamaan heille merkityksellisiä asioita. Herätä sisäinen motivaatio.

5) Kanna vastuu – ole tukena vaikeissa paikoissa.