Kaksikerroksisessa yksiössä asuva taiteilija Ismo Kajander: ”Kotini kertoo vaatimattomista lähtökohdista”

1/ Pienempi on parempi

Lapset lähtivät kotoa omilleen, joten tilaa meille kahdelle jäi liiankin paljon. Haaveilimme pienemmästä asunnosta. Eva löysi tämän ihanan kodin entisen asuntomme naapurikorttelista: peltisepänverstaana ennen toimineen pihasiiven, josta oli tehty kaksitasoinen yksiö. Kotimme kertoo meidän kummankin vaatimattomista lähtökohdista. Arvomme ovat ihan muussa kuin ulospäin näkyvässä pröystäilyssä, enkä ole koskaan ollut kiinni tavaroissa. Ainoa, mistä en ole luopunut 50 vuodessakaan, on vaimo. Asunnon pienuutta ei huomaa, koska se jatkuu ylös parvelle sekä ulos sisäpihalle olohuoneen matalien, isojen ikkunoiden kautta. Eva olisi halunnut parvekkeen ja takan, mutta onhan meillä sentään pieni patio. Paikka on keskellä kaupunkia, mutta niin rauhallisesti sisäpihan perällä kuin olla voi.

2/ Kodin keskipiste

Olen muuttunut tietämättäni designsisustajan puolisoksi. Evalla on tarkka silmä ja hän ymmärtää kauniiden ja fiksujen asioiden päälle. Minä puolestani olen niin pedantti, että piirsin esimerkiksi kirjahyllynurkan perspektiiviin ollakseni varma, että iso nojatuoli sopi siihen. Keittiön edessä oli ennen baaritaso ja ylävitriini, mutta ne poistettiin, jotta saatiin tilaa pitkään mukana kulkeneelle klahvipöydälle. Se on kotimme keskipiste, jota käytetään myös työpöytänä ja ruoanlaitossa. Keittiö ei toimisi ilman sitä.

3/ Viehättävästi vinossa

Esineiden asettelu on minulle tärkeää. Tästä ovat esimerkkeinä diagonaaliasennossa oleva ruokapöytä ja vinossa oleva Corbusierin sohva sisääntulon edessä. Eva sai sohvan läksiäislahjaksi Funktiosta, jossa hän toimi pitkään myymäläpäällikkönä. Ennen ihmiset sisustivat asettamalla huonekalut pitkin seinänvierustoja. Keskellä oli ruokapöytä ja lamppu. Minusta olisi kamalaa seisoa kattolampun alla keskellä huonetta ja pelätä, tuleeko mörkö pimeistä nurkista. Valo on minulle tärkeää, joten meillä on pistevalaisimia myös nurkissa. Eva on hyväksynyt sen, koska hänkin on hulluna valaisintaiteilija Ingo Maurerin lamppuihin. Maureriahan sanotaan "valon runoilijaksi".

4/ Romusta taiteeksi

Lähellä oleva työhuoneeni on kodin tärkeä jatke, johon voin lähteä varhain vaikka aamutossuissa. Siellä on paljon kaikkea vuosien saatossa kerättyä esineistöä. Vaikka rakkauteni Pariisiin alkoi jo 1960-luvulla, paikat täyttyvät ihan kotikutoisillakin romuilla. Väkerrän niistä taidetta tavalla tai toisella. Emmassa on yhä Pariisin romukauppiaalta ostamani knalli. Sain päähäni panna teokseen lootuksen siemenkodan ja knallin, ja siitä tuli tämmöinen Magritte-juttu. Kerran odotin täytettyä kissaa monta vuotta, kunnes eläintäyttäjältäni Pariisista tuli kuva kissasta, joka oli kuin tilauksesta. Sekin pääsee mukaan ensi vuoden alussa järjestettävään 80-vuotisjuhlanäyttelyyni. Näyttelyssä on paitsi "normaaleja" esinekoosteitani, myös pari isompaa kokeilua, tuoreistettua Kajanderia.

5/ Tukipiste Pariisissa

Eva oli niin rohkea likka, että meni kanssani naimisiin 21-vuotiaana vanhempien epäilyistä huolimatta. Hän on rakastettuni ja edelleen minulle kaikki kaikessa. Tyyliasioissa olen erityisen toivoton, en halua vaatteita enkä mitään, mutta se vaan korostaa Evan tyylikkyyttä. Välillä hän toivoisi, että minulla olisi edes ehjät housut ja takki. Kun aloin haaveilla Pariisissa omasta pienestä tukikohdasta, Eva järjesti senkin: 17 neliön ullakkokopin. Eva myi aikoinaan Funktiossa kalliita designhuonekaluja, mutta Pariisissa kannoimme halki Marais'n halpaa bambutuolia kopperoomme.

Juttu on julkaistu Glorian Kodin numerossa 11/2019.