Koti kuin kirjasto – kuvataiteilija Niko Luoman kodissa kaikkiin tavaroihin liittyy tarina

1/ Tärkeät tiennäyttäjät

Seinämme ovat täynnä nykytaidetta. Aivan erityinen merkitys minulle on Jyrki Parantaisen ja Timo Kelarannan teoksilla. Jyrki ja Timo ovat suomalaisen taidevalokuvauksen pioneereja, joilla on ollut suuri vaikutus uralleni ja sille, että löysin oman ääneni taiteilijana. Näin Jyrkin töitä ensimmäisen kerran vuonna 1989 tv-uutisissa, kun hän oli voittanut Fotofinlandian. Silloin ajattelin: vau, tuota minäkin haluan tehdä!

Tapasin Jyrkin ensimmäisen kerran vasta 10 vuotta myöhemmin, kun olin palannut USA:sta, jossa opiskelin valokuvausta. Ympyrä sulkeutui, kun Jyrki toimi maisteriopintojeni lopputyöohjaajana Taideteollisessa korkeakoulussa ja Timo lopputyöni tarkastajana.

2/ Sattumanvarainen prosessi

Aalto-yliopiston valokuvataiteen lehtorina minulle on tärkeää kannustaa oppilaitani löytämään oma äänensä ja nauttimaan taiteen tekemisen prosessista. Kotimme on muovautunut meidän näköiseksemme vastaavanlaisen prosessin myötä pikkuhiljaa.

Rahalla saa mitä vain, mutta se ei ole mielestäni kodinlaittamisen pointti. Sen sijaan on tärkeää pysyä uskollisena itselleen. Puolisoni Iinan kanssa innostumme yhä uudestaan sieltä täältä löytämistämme esineistä. Harvoin etsimme kotiimme mitään, mutta kun jotakin kiinnostavaa tulee sattumalta vastaan, löytämisen riemu on suuri.

3/ Ruostekokoelma

Parinkymmenen vuoden aikana olen kerännyt mittavan ruostekokoelman, johon kuuluu esimerkiksi eripuolilta maailmaa löytämiäni meren ruostuttamia kettinkejä, autojen yliajamia sikarilaatikoita, pyöräntankoja ja litistyneitä nauloja.

Ruosteessa on kiehtovaa se, miten aika tulee siinä näkyväksi. Kun ruostumisen prosessi on käynnistynyt, ei sitä voi enää pysäyttää. Ruostuminen jatkuu, ja ruoste muuttaa jatkuvasti muotoaan. Kokoelmani todistaa hienosti myös sen, miten roskat voivat toisinaan olla ympäristössään kaikkein kiinnostavimpia asioita, kunhan niitä vain havainnoi tarkasti.

4/ Sisäinen arkisto

Meillä on paljon kamaa, mutta kaikella on tarinansa. Koti on oikeastaan sisäinen kirjastomme, joka arkistoi meille merkityksellisiä asioita ja kertoo tarinoita. Siksi näiden esineiden keskellä on kiva olla. Kunhan vain malttaa hidastaa tahtia ja katsoo syvemmin, myös tutuissa jutuissa tulee näkyväksi aivan uusia asioita.

Täällä, oman elämäni kirjastossa nautin siitä, että voin yhdistellä itselleni tärkeitä juttuja mieleni mukaan. Meillä soi aina musiikki, varsinkin jazz. Se on luo tunnelman, mutta nappaan siitä myös formaalisia juttuja taiteeseeni.

5/ Minimalistinen maksimalismi

"Wow, onpa täällä paljon tavaraa", moni todennäköisesti ajattelee astuessaan meille ensimmäisen kerran. Vaikka sitä ei heti uskoisi, tunnen henkisesti kuitenkin olevani minimalisti. Kun nämä lukuisat esineemme ovat oikeassa järjestyksessä, saavutan minimalistisen olotilan. Sisäinen minimalismini muodostuu siis runsauden kautta.

Teokseni hahmottuvat samantapaisesti kahden ääripään, maksimalismin ja minimalismin kautta. Olen karsinut töistäni pois kaiken mahdollisen ja jättänyt vain oleellisen. Toisaalta näennäisen pelkistetyt, abstraktit valokuvani syntyvät toisinaan kuitenkin jopa tuhansien valotusten avulla prosessissa, jossa sattuma systeemit kohtaavat.

Juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran Glorian Kodin numerossa 6/2018.