Ujuni Ahmed kirjoitti kirjan omista kokemuksistaan, jotta muutkin vähemmistötytöt tulisivat kuulluiksi.
Ujuni Ahmed vastaa videopuheluun Hargeisassa, Somalimaan pääkaupungissa. Hän on työstänyt siellä esikoiskirjaansa Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin yhdessä kirjailija Elina Hirvosen kanssa. Kirjaan Ahmed ammentaa omista kokemuksistaan. Lapsena Suomessa hän ei samaistunut valtaväestön tyttöihin ja koki yksinäisyyttä. Ahmedille oli eri säännöt, odotukset ja velvollisuudet.
-Tuntui, etten voinut jakaa ajatuksiani kenenkään kanssa, hän kertoo.
Nuorisotyövuosinaan Ahmed huomasi monien vähemmistötyttöjen kokevan samoin. He elävät ristipaineessa: oman yhteisön tavat ja perinteet vastaan muun yhteiskunnan normit.
-Moni vähemmistötyttö muuttuu näkymättömäksi. Halusin kirjoittaa kirjan heille, jotta hekin tulisivat nähdyiksi ja kuulluiksi.
Hargeisassa oleskelu on Ahmedille ristiriitaista. Sopeutuminen ja äärimmäisen köyhyyden kohtaaminen vaatii totuttelua. Ja yhtäkkiä onkin valtaväestöä - tavallaan.
- Se on ihanaa, mutta paikallisten silmissä olen ulkopuolinen. Leimaannun ulkomaalaiseksi, vaikka olen somali ja puhun kieltä.
Ahmed on pistänyt merkille, että yhä konservatiivisemmat arvot ovat maassa nousussa ja kulttuurinormit tiukentuneet. Hän kertoo, kuinka eräs nainen oli ilmeisesti pahoinpidelty ja pidätetty asioidessaan kaupungilla pukeutuneena hameen sijasta housuihin.
-Naisten aseman huonontuminen huolestuttaa. Siitä ei juuri uutisoida.
Suomessa Ahmed puhuu asioista ja ajaa ihmisoikeuksia, kehittyvissä maissa tilanne on päinvastainen. Se turhauttaa. Suomessa ei ehkä nähdä, mitä sananvapauden menettäminen käytännössä tarkoittaa.
Juuret ja identiteetti
Kirjassaan Ahmed käsittelee muun muassa identiteettiä.
-Käydessäni ensimmäisen kerran Somaliassa 2019 ymmärsin, mistä identiteetissä ja kodissa on kyse. Vanhempieni tausta vaikuttaa oman identiteettini muodostumiseen.
Somaliasta löytyivät juuret. Vaikka perheessä on ylläpidetty somalikulttuuria, vasta Mogadishussa hän ymmärsi, miltä tuntuu olla kotona.
-Oivalsin, että koti voi olla myös tunne. Identiteetin ja juuret muodostavat jokin, missä en ole kasvanut.
Valtaväestöön sulautuminen toi tiettyä turvallisuudentunnetta.
-Ei tarvitse puolustaa olemassaoloaan. Voin käyttää tunnekieltäni, enkä erotu katukuvasta kuten Suomessa.
Ahmedia kyllä huvittaa, kuinka suomalaisuus on häneen tarttunut. Hargeisan metelistä ja autojen tööttäilystä on huojentavaa päästä kämpille hiljentymään. Perheensä seurassa Somaliassa hän vetäytyy ajoittain omiin oloihinsa.
-Eläväisyys on geeniperimässäni, mutta kulttuuriset tavat olen omaksunut Suomessa. Olen oppinut arvostamaan yksityisyyttä.
Suomessa on Ahmedin mielestä kaikki mahdollisuudet avoimeen keskusteluun. Silti vähemmistöyhteisöihin liittyvistä ongelmista puhuminen on vaikeaa.
-Hiljattain Suomessa perheenäiti kunniamurhattiin puukottamalla tätä kymmeniä kertoja lasten silmien edessä. Miksei meillä ole käyty keskustelua siitä?
-Jos Euroopassa murhataan valkoinen nainen, solidaarisuus ulottuu Suomeen saakka. Jos uhri on muun värinen, se ei vaan näy.
-Miksei vähemmistöjen ihmisoikeuksia koeta yhtä tärkeiksi kuin valkoisen valtaväestön, hän kysyy.
Keskustelua estää se, että jumiudutaan ulkomaalaisuuden termeihin. Lillukanvarsiin keskittyminen ei ratko ongelmia.
- Keskustelu on yhä polarisoitunutta. Osa puhuu ongelmista, osa vaikenee, koska asiat lienevät liian kipeitä käsitellä.
Riittääkö empatia?
Hän on pohtinut, riittääkö meillä empatiakykyä kohdata pakolaisia, joilla myös - aivan kuten suomalaisissakin perheissä - on ylisukupolvisia sotatraumoja, ja osalla hyvin tuoreita sellaisia?
Ahmed ei osaa sanoa. Mutta keskustelua pitää hänen mielestään voida käydä myös vajavaisilla tiedoilla ja keskeneräisenä, pitää voida kysyä, olla avoin oppimaan ja avartamaan näkemyksiään.
-Meidän on opittava sietämään toisiamme, erilaisuuttamme ja tapojamme paremmin.
Ahmed haluaa kehittyä muiden kuulemisessa ja ymmärtämisessä.
Politiikkaan Ahmed ei halua pyrkiä, muttei voi sitä sivuuttaakaan.
-Haluan keskustelua käymällä paneutua epäkohtiin. Toteutus tehdään poliittisella tasolla, muuten kaikki on vain sanahelinää.
Ahmed valittiin Kansallisteatterin kotikirjailijaksi elokuussa 2021.
Esikoiskirjasta tehdään näyttämötulkinta.
- Se, että Kansallisteatterin päänäyttämöllä esitetään tarinoita, joita ei olla totuttu näkemään - ja vielä naisen näkökulmasta - tuntuu hurjalta! Uskon, että opimme toisistamme ja lisäämme ymmärrystämme.
Kirjan vastaanotto jännittää, sillä omasta elämästään kertomalla laittaa itsensä alttiiksi.
-Haluan kysyä, miten rakennamme yhteiskunnan, missä kaikki voivat hyvin, myös vähemmistöt? Silloin ei voi ajatella itsekkäästi ja yksilökeskeisesti.
Ahmed tunnistaa etuoikeutetun asemansa. Hän sanoo saaneensa Suomessa hyvät eväät, ja sillä tietotaidolla haluavansa auttaa.
-Se on velvollisuuteni. Uskon kohtaloon: jos olisin lapsena jäänyt Somaliaan, minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia auttaa.
Juttu on julkaistu Gloriassa 02/2022.
Kuka?
Ujuni Ahmed, 34
Ihmisoikeusasiantuntija, yhteiskunnallinen vaikuttaja, kansalaisjärjestö Fenix Helsingin toiminnanjohtaja, esikoiskirjailija. Tehnyt nuoriso- ja kehitysyhteistyötä.
Työskentelee naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta. Ajanut erillislakia sukuelinten silpomisen kriminalisoimiseksi Suomessa.
Paennut Somalian sisällissotaa Suomeen 3-vuotiaana. Esikoiskirja Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin julkaistaan toukokuussa 2022.
