Erika Vikman murskaa normeja: ”Haluan vapauttaa ihmiset päänsisäisistä stigmoista”

Nainen on hyvin nuori. Hänen takaraivollaan on korkea, vanhahtava tupeeraus. Pitkä hame on sammaleenvihreä ja esiintymismeikki hillitty. Pää on kallellaan, katse kääntyy kameraan hallitusti. Rohkeinta asussa on valkoinen toppi, joka jättää osan keskivartalosta paljaaksi. Erika Vikman laulaa Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalissa vuonna 2016 tangosovituksen Uniklubin kappaleesta Näiden tähtien alla. Hän voittaa Tangokuningatar-tittelin.

Viisi vuotta myöhemmin, helmikuussa 2021, Vikman on kontallaan lavalla. Ihonmyötäinen, mesh-kankainen asu on musta, pääkoriste on suuri kuin sarvieläimellä, vahva huulipuna erottuu hämärästä valaistuksesta huolimatta. Vikman kierii maassa Antti Tuiskun edessä ja nostaa tolppakorkoisen jalkansa ilmaan. Uuden Musiikin Kilpailun alkunumerossa kohtaavat kaksi Suomen tämän hetken suurinta tanssipop-artistia.

– Vähän hassua, mutta 2020 oli minulle uramielessä paras vuosi, vaikka kaikki keikatkin peruuntuivat, Vikman, 28, sanoo. Hän makaa selällään hotellihuoneen valkoisissa lakanoissa ja puhuu videopuhelua. Huulipuna on silti kuosissa. Vikman on tullut Helsinkiin promoamaan tuoreinta singleään Häpeä.

Hyvä vuosi jatkuu yhä: Vikman on buukattu esiintymään lähes jokaiselle festivaalille, jos ne vain pystytään järjestämään, ja levy julkaistaan heti, kun keikkailemaan taas pääsee.

Häpeä on tyyliltään samaa jatkumoa kuin Vikmanin viime vuonna julkaistut jättihitit Cicciolina sekä Syntisten pöytä. Häpeän musiikkivideon on ohjannut ronskista tyylistään tunnettu ohjaaja Viivi Huuska. On punaista lateksia, muovia, samettia, pitkiä saappaita ja seksuaalisuutta. Sanoituksissa nainen löytää itsensä ja vapautuu häpeästä. Taustalla kitara ja syntetisaattori kuulostavat 1980-luvulta.

– Haluan jakaa vapautuneisuuden ja nautinnon sanomaa ja puhua hyväksynnän puolesta. Siitä, ettei tuomita toisia ihmisiä, Vikman sanoo.

Se voisi kuulostaa missin kiitospuheelta, mutta Vikmanin sanoilla on katetta. Nuorena iskelmäartistina, naisena ja julkisuuden henkilönä hän on kokenut, miltä tuntuu, kun iän, sukupuolen ja ulkonäön puolesta muut tunkevat lokeroihin, joihin ei itse tunne sopivansa: pitäisi pukeutua tarpeeksi nätisti ja naisellisesti, muttei liian rockhenkisesti tai seksuaalisesti. Pitäisi meikata, muttei liikaa. Pitäisi olla artisti ja taiteilija, muttei toteuttaa itseään vaan yleisön toiveita. Pitäisi miettiä, keiden kanssa seurustelee.

Viime vuonna Vikman julkaisi musiikkia ja lanseerasi itsensä sen tyylisenä artistina kuin on itse visioinut. Nyt hän haluaa olla diskokuningatar. Lauluissaan hän murskaa normeja, jotka estävät ihmisiä toteuttamasta itseään ja kannustavat elämään sellaista elämää kuin sisin sanoo. Ovat ne sitten seksuaalisuuteen, sukupuoleen, pukeutumiseen tai ihmissuhteisiin liittyviä.

– Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on ja korostaa piirteitään, joissa kokee olonsa hyväksi ja vahvaksi. Haluan vapauttaa ihmiset päänsisäisistä stigmoista. Ole se, mikä olet, älä häpeä itseäsi.

Lapsuudenkodissa Lempäälässä Erika Vikmanin kotona raikuivat Suomi-iskelmät. Vanhemmat ovat harrastaneet päivätöidensä ohessa musiikkia. Isä on soittanut rumpuja ja äiti haitaria, ja äiti on osallistunut myös Tangomarkkinoiden karsintakilpailuihin vuosituhannen alussa.

– Siskoni Jennika oli kuitenkin meistä se esiintyjä. Itse olin aika ujo.

Vaikka olohuoneessa soi iskelmä, omassa huoneessaan alakouluikäinen Erika haaveili poptähteydestä Britney Spearsin ja Christina Aguileran tyyliin. Heitä hän katsoi vähän salaa Music Televisionilta, sillä kotona sitä ei pidetty pikkulapsille sopivana kanavana.

– Olivathan ne videot vähän härskejä lasten silmille.

Yläasteella Vikman näki ilmoituksen bändikerhosta ja meni mukaan. Kerhon vetäjäksi sattui kannustava opettaja, joka rohkaisi Vikmania jahtaamaan unelmiaan.

– Kävin myös kitara- ja pianotunneilla, mutta minua kiinnosti nimenomaan olla artisti. Siihen liittyy niin paljon muutakin kuin vain laulaminen. Artisti on paketti, johon kuuluu yhtä oleellisesti show, ulkonäkö ja leikkisyys.

Vikman pääsi naapurikaupunkiin Tampereelle ilmaisutaidon lukioon. Lukio sujui tikkuisesti neljässä vuodessa, ja estraditaiteen tuntien voimalla Vikman viitsi raahautua tylsemmät kurssit läpi.

– Kemian tunneille meno oli vastenmielistä! Se oli niin pakkopullaa.

Lukiossa Vikman ajatteli, että hänestä tulee musikaalitähti. Hän esiintyikin musikaaleissa ja haki teatterikorkeakouluun.

– Mutta sitten vain vahvistui ajatus siitä, että olen artisti. Halusin saada siitä ammatin ja päästä bändin kanssa esiintymään.

Koska tango oli jo lapsuudenkodista tuttua, Vikman lähti mukaan Tangomarkkinoille. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2015 hän tuli toiseksi ja seuraavana vuonna voitti tittelin 23-vuotiaana. Tie tähtiin oli nyt aurattu auki. Tangokuninkaallisille on takuuvarmasti keikkaa ainakin vuodeksi ja tv-näkyvyydellä hankittu, utelias yleisö.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin haaveissa. Vikmanin voittovuonna tangokuninkaallisten ohjelmatoimisto oli vaihtumassa.

– Heti sen jälkeen, kun kruunu oli laskettu päähäni, jäin aika yksin.

Yleisölle esiintyminen ja yhteistyö median kanssa ovat artistin ammattitaitoon kuuluvia asioita, joita ei imetä äidinmaidossa. Nuori Vikman olisi kaivannut neuvoja ja organisointiapua.

Apua olisi tarvittu etenkin mediasuhteisiin, sillä kiinnostus tuoretta kuninkaallista kohtaan oli suurta. Eikä vähiten sen takia, että uran käynnistelemisessä oli apua tarjonnut jo vuotta aiemmin eräs Ilkka Lipsanen eli Danny. Vikmania alettiin mediassa verrata pienimpien yhteisten tekijöiden takia Dannyn vuosikymmenten takaiseen duopariin Armiin: olihan Vikmankin pitkähiuksinen blondi.

Vikman lähti kuitenkin innoissaan kiertämään Suomea bändin kanssa, olihan se ollut pitkäaikainen unelma.

– Aika nopeasti huomasin, että se, mistä olisin itse tykännyt, ei kelvannut suomalaiselle humppayleisölle. Jotenkin habitukseni oli liikaa jokaiseen suuntaan.

Suomalainen humppayleisö eli suuruuden vuosiaan 1970- ja vielä 80-luvullakin, jolloin tanssilavat pullistelivat ja iskelmälevyt myivät. Tanssipaikkoja oli lukemattomilla pikkupaikkakunnilla, joihin tunnetun artistin esiintymistä tultiin katsomaan pitkienkin taipaleiden takaa. Paritanssiminen oli suosittu varhaiskeski-ikäisten suurten ikäluokkien huvi ja artisteja tulivat katsomaan myös ne, jotka eivät tanssimisesta välittäneet.

Nyt yleisö on ikääntynyt eikä humppajalka enää nouse samaan malliin. Tanssilavoja on murto-osa entisestä - ja moni yleisössä on paljon enemmän elämää kokenut kuin esiintyvä artisti, eikä epäröi tuoda sitä esille.

– Törmäsin siihen, että artistia katsottiin alaspäin, tytöteltiin ja kerrottiin, millainen olisi pitänyt olla. Neuvoja tuli joka suunnasta: rumpali soitti liian kovaa, missä se polkka viipyi ja muista nyt se masurkka.

Vikmanista alkoi tuntua, ettei tämä ole hänen juttunsa ollenkaan.

– Tajusin, että joudun piilottamaan oman taiteellisen näkemykseni kokonaan, jotta olisin tarpeeksi neutraali enkä herättäisi kenessäkään mielipahaa. Bändini oli liian rock ja itse olin liian pop.

Tilannetta ei helpottanut Vikmanin yksityiselämä. Hän oli alkanut seurustella 50 vuotta vanhemman Dannyn kanssa, ja se kiinnosti kaikkia huomattavasti enemmän kuin Vikmanin iskelmäura. Kaikkia niitä instituutioita, joissa naisia kruunataan, ympäröi samanlainen vanhahtava ilmapiiri, jossa nuorten naisten ihmissuhteita vahditaan ja arvioidaan.

Viime vuonna Vikman ja Danny ilmoittivat eronneensa.

– Danny oli tärkeä tukipilari tangokuningataraikana. Hän antoi neuvoja ja auttoi ymmärtämään, millaista artistin arjen pyöritys on. Hän jos joku sen tietää. Danny on edelleen minulle rakas ystävä, ja olen kiitollinen kaikesta ajasta hänen kanssaan, Vikman sanoo.

Vuonna 2018 sattuma johdatti Vikmanin olutfestareiden takahuoneeseen yhtä aikaa Arttu Wiskarin ja hänen vapaapäivää viettävän taustatiiminsä kanssa. Vikman ryhtyi heidän kanssaan juttusille.

– Itse asiassa Janne Rintala oli kirjoittanut minulle tilaustyönä yhden biisin enkä oikein tykännyt siitä. Kysyin, voitaisiinko alkaa tehdä yhdessä jotain ihan muuta. Kävi ilmi, että hekin olivat etsineet naisartistia.

Rintala on Wiskarin ja tämän levy-yhtiön Mökkitie Recordsin säveltäjä-sanoittaja.

He sopivat, että studiossa tavataan. Kun oli tavattu, sovittiin pian, että humppakeikat pannaan tauolle.

Uuden Musiikin Kilpailu viime vuonna esitteli Erika Vikmanin, jolla ei ole juurikaan mitään tekemistä sen Seinäjoella esiintyneen, hillityn ja tupeeratun tangonaisen kanssa.

Cicciolina-kappale oli sitä, mitä Vikman oli aina halunnut tehdä, musiikillisesti, tyylillisesti ja sanomaltaan.

– Minulla on pitkään ollut ajatus, että artistina olen sellainen sopimaton tai kuriton nainen.

Nuoren naisen ei vain aina ole niin helppoa saada näkemyksiään kuulluksi ja ymmärretyksi. Vikman löysi ymmärtäjänsä Mökkitie Recordista.

– Ne miehet siellä ovat neroja, he todella ymmärtävät minua. Artistille on todella tärkeää, että ympärillä on hyvä tiimi. Yksin ei pysty tekemään mitään.

Vikman on varmasti myös ollut unelmakumppani Mökkitielle. Arttu Wiskarin junttipop on kavahduttanut tiettyjä kansanosia, joihin taas uppoaa uusi Erika Vikman.

Kun Cicciolina julkaistiin, Vikmanin fanikunta uudistui lähes yhdessä yössä. Enää he eivät ole sitä konservatiivisinta tanssiporukkaa.

– He ovat valveutuneita, haluavat vaikuttaa ja muuttaa maailmaa ja ovat kiinnostuneita muistakin teemoista kuin rakkaudesta ja erosta.

Osasta heistä Vikman laulaa toisessa julkaistussa Mökkitie-singlessään Syntisten pöytä: jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita, langenneita, ratkenneita, sisimpänsä salanneita.

Syntisten pöydän alkaessa soimaan tanssilattialle sännätään niin helsinkiläisessä homobaarissa kuin pieksämäkeläisessä olutkuppilassakin.

Vikmanille on myös tärkeää, ettei hänen tarvitse enää laulaa sitä miljoona kertaa kuultua eroiskelmää vaan sitä, mitä itse haluaa sanoa.

Kappaleet syntyvät niin, että Vikman menee Mökkitien studiolle Espooseen. Siellä "istutaan ja puhutaan pari tuntia paskaa". Rintala kuuntelee Vikmanin ajatuksia ja keräilee niistä ideoita kappaleisiin.

– Kerron elämästäni ja Janne kuuntelee. Sitten hän alkaa pimputtaa pianoa ja yhdessä taotaan tekstiä.

Cicciolina syntyi niin, että Vikman oli nähnyt italialaisesta, unkarilaisyntyisestä pornonäyttelijä-taiteilija-parlamentaarikosta dokumentin ja innostunut naisen elämästä.

- Sanoin, että haluan tehdä kappaleen kunnianosoituksena hänen rohkeudelleen.

Vanha sielu. Sellainen alle kolmekymppinen Vikman tuntee olevansa.

Artistina hän haluaa olla anarkistinen, tottelematon ja uskalias , mutta muuten menee yhä mieluummin istumaan vähän vanhempien syntisten pöytään.

– Rakastan elämänkokemusta. Minusta tuntuu, että olen vanha nainen nuoren naisen ruumissa. Olen aina viihtynyt paremmin vähän vanhempien ihmisten seurassa, heillä on paljon mielenkiintoisemmat jutut.

Ulkonäköneuvoja hän ei tosin enää humppayleisöltä kuuntele, vaikka niistä voisi olla sanomista. Eikä tosin keneltäkään muultakaan.

– Pyytämättä annettu neuvo on moite, Vikman kuittaa.

Hän on aina ollut kiinnostunut tyylistä ja vaatesuunnittelusta ja stailaa itse itsensä. Tämän hetken tyyli-idoleita ovat 1980-luvun Cher, saman aikakauden Madonna, Lady Gaga, Miley Cyrus, entisaikojen filmitähdet, Bond-elokuvien Bond-tytöt sekä "pari Instagram-mallia, joiden nimeä en halua sanoa, sillä haluan pitää heidät itselläni".

Vikmania viehättävät retroilu, nykymuodin ja menneiden vuosikymmenten yhdisteleminen. Parhaat löydöt hän tekee itse kirpputoreilla ja Tampereen vintagekaupoissa, joista suosikkeja ovat Yesterday ja Vintage Garden.

– Pukeutumisasiat ovat yksi suurimmista intohimoistani. Olen itse tyytyväinen tyylitajuuni.

Niin tyyli- kuin työasioissakin tavoite on kirkas.

– Haluan olla vielä kuusikymppisenäkin Suomen diskokuningatar.

Juttu on julkaistu Gloriassa 06/2021.