Annaleena Hakola kohotti perinteikkään perheyrityksen arvostetuksi statusbrändiksi. Täyskäännös on tapahtunut niin huonekaluyritys Hakolan ilmeessä kuin johtajan yksityiselämässäkin.

Porukan johtaja. Haluaa määräillä muita. Tuhahtaa, jos asiat eivät mene, kuten haluaa.

Niin todistuksessa luki. Ensimmäisen luokan opettaja taisi nähdä Annaleena Hakolassa jotakin, jonka hän itse löysi vasta paljon myöhemmin. Huonekaluvalmistaja Hakolan toimitusjohtaja oli mielestään ”kaikkea muuta kuin pomotyyppi” – ujo ja rauhallinen tarkkailija, joka luuli, että johtajat olivat kovaäänisiä ja muutenkin dominoivia.

Lapsuudessa Annaleenan perhe asui melkein huonekalutehtaan kyljessä. Isovanhemmat Rauni ja Eero, Hakolan perustajat, asuivat vielä kivenheiton lähempänä pääkallonpaikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun Annaleena lampsi koulusta mammalle ja paapalle hoitoon, hän pujahti usein tehtaan puolelle. Välillä hän houkutteli kaveritkin mukaan. Paras paikka oli valtava varastohalli täynnä vaaleanpunaista vanua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– En tietenkään olisi saanut mennä sinne, Hakola nauraa nyt.

– Ne olivat sohvien superloneja. Rakente-limme niistä majoja, kunnes työntekijät olivat ihan hermona.

Yrittäjyys oli perheen elämäntapa. Muu perhe reissasi mukana isän messumatkoille Tukholmaan tai Milanoon. Huonekalualan toimijat muodostivat ”yhden ison perheen”. Moni on Annaleenan suvun elämässä vieläkin.

Sittenkin perheyritykseen

Ei todellakaan!

Valtaosa perheyrityksen jälkeläisistä tunnistaa tämän tunteen: minä valitsen oman reittini enkä juutu valmiiksi tallatulle polulle.

Myös Annaleena Hakola päätti jo teininä, että hänestä tulisi taiteilija, ei sukufirman jatkaja. Hän piti Jurvan kirjastossa omia näyttelyitäja ilmoitti lähtevänsä kuvataidelukioon Tampereelle. Vanhemmat ilmoittivat, että määrätietoisen tyttären pitäisi kustantaa oma elämänsä uudessa kaupungissa. Annaleena muutti Tampereelle ja paiski koko lukioajan hommia Euromarketin kassalla, siivosi toimistoja ja myi naistenlehtiä puhelimessa.

– Olin siinä muuten tosi hyvä! hän muistaa.

Unelma taiteilijuudesta muovautui kahdeksan vuotta sittenkin pestiksi perheyrityksessä. Annaleena sai nimittäin taiteilla Hakolallakin: isä jätti mieluusti malliston kehittämisen, visuaalisen puolen ja brändäyksen tyttären harteille.

Ja kun vallan oli viime kesänäajankohtaista siirtyä eteenpäin, Annaleenalla oli käsissään uransa suurin kysymys: onko minusta toimitusjohtajaksi?

Oli. Annaleena hahmotti, että hän voisi olla luova toimitusjohtaja. Käyttökatteet ja taseet eivät kiinnosta häntä suuremmin vieläkään. Isä vastaa yhä operatiivisesta johdostaja siirtää tietotaitoa vähitellen eteenpäin. An-naleena saa harjoitella uutta roolia lähes nel-jänkymmenen alaisen luotsina.

–  En missään nimessä tunne olevani valmis johtaja, Hakola sanoo.

– Opettelen kuitenkin koko ajan, ja minussa on kuin onkin luonnollista johtajaa.

Tämän Hakola on jo ehtinyt oppia: älä mikromanageeraa, vaan anna alaisille vapaat kädet. Mahtavana mentorina on toiminut muun muassa Ikealla pitkän uran tehnyt Sari Holopainen, joka palkattiin syksyllä Hakolan kaupalliseksi johtajaksi, oikeaksi kädeksi.

Keskeytynyt puhe toi palautevyöryn

”Pahin, mitä ikinä kuvittekin, tapahtui just äsken. Jäädyin kesken esityksen ja vain kävelin pois.

Viime syksynä Annaleena Hakola päivitti Instagramiinsa tunnustuksen, jonka valtaosa johtajista yrittäisi vaieta kuoliaaksi. Hän oli astellut lavalle Helsinki Design Weekin Pechakucha-illassa Olympiastadionilla, mutta joutunut jättämään puheensa kesken.

– Se oli totaalistoppi. Kohtasin omat rajani ja myönsin itselleni, etten ollut supersankari vaan ihminen. Lopulta sain satoja viestejä annettuani kasvot esiintymisjännitykselle. Jotkut jopa miettivät, oliko jäätyminen suunniteltu juttu. Ei ollut, mutta en hävennyt.

Mokan piilottelu ei olisi ollut Hakolalle luontevaa pomonakaan.

– Johtajana minulle on tärkeää näyttää tunteitani ja toivon, että myös henkilöstömme pystyy siihen, Annaleena summaa.

Hakolan alaisille annetaan tietoisesti tilaisuuksia päästä päivittämään kuulumisiaan.

– Tahdon, että jokainen tiimiläisistämme tulee tarpeeksi usein kuulluksi. Siksi järjestämme heille tarpeeksi usein one-to-one -keskusteluja.

Keskusteluissa saa rönsyillä työpaikan ulkopuolelle.

– Olen luonut esimerkilläni avoimuuden ilmapiiriä, vaikka kenelläkään ei olekaan velvollisuutta avautua yksityisasioistaan. Joka päivä ei voi valittaa paskaa päivää, mutta silloin tällöin hyvinkin.

”Paskoja päiviä” on tosin Annaleenalla itselläänkin – kuten vaikkapa silloin viime syksynä, kun hän marssi esiintymislavalta täristen takahuoneeseen. Yleisö ei tiennyt, että tuoreen toimitusjohtajan yksityiselämässä oli käynnissä perustavanlaatuinen myllerrys: hän oli eroamassa puolisostaan, jonka kanssaoli jakanut 16 vuoden liiton.

Lisäksi hän työsti minäkuvaansa uusiksi terapiassa.

– Määrittelin itseäni ennen muiden ihmisten kautta, Hakola tunnustaa.

– Jos menin vaikkapa kuntosalille, ajattelin automaattisesti, että olen huonompi, rumempi ja kömpelömpi kuin muut. Pidin itseäni myös huonona äitinä, joka ei osannut heittäytyä leikkiin tai painia kahta tuntia putkeen.

Sinnikäs työ tuotti tulosta terapiassakin. Hakola tajusi, että hänestä pidettiin juuri sel-laisena kuin hän oli – oli hän painiva äiti tai ei.

Kun Hakola lanseerasi toukokuussa Vaaleanpunainen kapina -brändilähtönsä, Annaleena uskalsi olla itse mainoksen kasvot. Kuvissa ja videoissa hän murskasi lekalla harmaata seinää. Sen takaa paljastui ihan uusi,vapaa, leikkisä maailma.

– Kannustan kaikkia pohtimaan rehellisesti, elävätkö he sitä elämää, jota oikeasti haluavat elää. Toivotetaan tervetulleeksi värit ja rohkeus, Hakola kannustaa.

– Hyvästi, harmaa!

Kuulostaa siltä, että kyse ei ole vain sohvista.

Juttu on alun perin ilmestynyt toukokuun 2021 Gloriassa.

Kuka?

▶Annaleena Hakola, 35, on huonekaluyritys Hakolan toimitusjohtaja ja luova johtaja. Yhtiön liikevaihto olivuonna 2019 4,84 miljoonaa ja liikevaihdon nousu yli 18 prosenttia.

▶Asuu Helsingissä kahden lapsensa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla