”Ei ikinä takaisin Pohjois-Karjalaan”, Mia Mantsinen vannoi – nyt hänellä on pesti perheyrityksen johdossa ja nimi isojen koneiden kyljissä

Kaikki Mantsinen Groupin tehtaan lähtevät kuljetukset ajavat toimitusjohtaja Mia Mantsisen ikkunan alta.

Erikoiskuljetukset ovat kuin valtavia valkoisia lahjapaketteja, kun isot nosturit on pakattu pitkää kuljetusmatkaa varten. Ne lähtevät Brasiliaan, Hollantiin ja syvälle Venäjälle.

Rekkojen lähdön seuraaminen läikäyttää aina ilon Mantsisen sydämeen.

– Urallani olen aina päätynyt tekemään asioita, joista olen sanonut, etten ikinä tee niitä – ja ne ovat olleet aivan ihania, Mantsinen sanoo.

Myös perheyrityksen johtaminen on sellainen asia. Mia Mantsinen johtaa perheensä perustamaa yritystä, joka rakentaa maailman suurimpia hydraulisia nostureita Pohjois-Karjalassa ja vie niitä ympäri maailmaa. Yrityksen perustivat Mantsisen Veli-isä ja hänen Jussi-veljensä 1974, yrittäjinä veljekset olivat olleet vuodesta 1963 asti.

– Halusin kauppakorkean jälkeen töihinmaailmalle, kirkkaisiin valoihin ja isoihin kansainvälisiin firmoihin. Pohjois-Karjalaan en aikonut palata, Mantsinen sanoo yrityksen toimitiloissa Liperin Ylämyllyllä.

Elämä yrityksen tahtiin

TOISIN KÄVI. Syksyllä 2018 yritys jaettiin Velin kolmen tyttären ja Mikko-serkun kesken. Toinen omistaja, Jussi Mantsinen, oli luopunut osuudestaan aikaisemmin.

Sukupolvenvaihdoksessa Mia Mantsisesta tuli konsernin pääomistaja ja toimitusjohtaja. Hän tunsi yrityksen ja asiakkaat, oli ollut yli kymmenen vuotta talossa töissä, talousjohtajana ja myynti- ja markkinointitiimin vetäjänä. Vanhemmat siskot olivat jo pitkään tehneet työuriaan toisaalla.

Mantsinen oli kasvanut samassa tahdissa perheen yrityksen kanssa. Kun hän oli lukiossa isä ja setä aloittivat koneliiketoiminnan ja viennin. Kun hän opiskeli kauppakorkeakoulussa Helsingissä, yritys laajensi toiminto-jaan .

–Yrityksen kasvukaari ja minun elämänkaareni sattuivat kohtaamaan samassa ajassa.

Sukupolvenvaihdoksessa Mantsista pelotti eniten se, että perhesuhteet latistuvat firman alaisiksi. Kävikin toisin päin. Järjestelysai siskot miettimään keskinäisiä suhteitaan,suhdettaan perheyritykseen ja sitä, minkälaista olisi tehdä töitä yhdessä.

Vaikka Mia on siskoista ainoa, joka työskentelee yrityksessä, omistajuus ja hallitustyö yhdistävät sisaruksia. Mikko-serkku on yrityksen kalustopäällikkö ja hallituksen varapuheenjohtaja.

– Nyt tunnemme myös toistemme työminät. Meidän on helppo olla yhdessä, ja olemme harvinaisen onnellisessa asemassa, Mantsinen sanoo.

Isän opissa

MIA MANTSINEN EHTI olla vieraan palveluksessa töissä vain kaksi kesää opintojen aikaan. Se hieman harmittaa häntä, koska olisi ollut hyvä oppia muiden käytäntöjä. Työpaikka oli jo valmiina kolmannellekin kesälle, mutta isä tarjosi laskentaa ja rahoitusta opiskelevalla tyttärelleen ohittamatonta paikkaa.

– Isä on kuitenkin aina malttanut odottaa,että löydän itse halun työtehtäviin tai omistajuuteen. Isä ei enää juuri neuvo, mutta osaa kuunnella, mikä auttaa viemään ajatuksia oikeaan suuntaan.

 – Olemme ottaneet yhteen, ja molemmilla on temperamenttia. Aina välillä olemme istuneet vastakkain ja napittaneet toisiamme silmästä silmään, että kumpikohan antaa periksi ja miten. Toisaalta asiat ovat luoviutuneet lempeästi, eikä ole tarvinnut suuttua toiselle.

Nainen, joka jää mieleen

YRITYS TUO mukanaan suuren vastuun. Se työllistää noin 550 työntekijää Suomessa ja Venäjällä sekä ison kumppanuusverkoston maailmalla.

– Minulla on sisäsyntyisesti näyttämisenpakko. Olen aina tykännyt mitellä älyllä jatehdä asiat kunnolla. Ei minun ole tarvinnut kilpailla toisia vastaan vaan itseni kanssa, kelpuutanko itseni ja olenko suoriutunut hyvin.

Normaalina vuonna Mantsinen on 60–80 päivää matkoilla tapaamassa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Usein hän on ainoa nainen paikalla – ja ainoa, jonka sukunimi on ison koneen kyljessä.

– Olisi hullua väittää, että sukupuoleni eiolisi mitenkään vaikuttanut työuraani. Olen poikkeus massasta, mutta se on myös hyvä. Jään mieleen, eikä nimi unohdu.

Mantsinen on saanut kyselyissä työntekijöiltä kiitosta siitä, että kuuntelee ja on läsnä. Toisaalta toivotaan, että hänellä olisi enemmän aikaa kiertää tuotannossa, työmailla jakohteissa.

– Se on tasapainoilua. Kahdeksan tuntia harvoin riittää työpäiväkseni. Puolivillainen tekeminen on kaikkein kurjinta. Tehdään joko koko sydämellä tai sitten ei ollenkaan.

Kriisit kasvattavat

URAAN ON MAHTUNUT pari todella kovaa paikkaa. Ensimmäinen tuli finanssikriisin aikaan reilut kymmenen vuotta sitten, jolloin hän oli juuri aloittanut työt talousjohtajana.

– Siinä tilanteessa en aina tiennyt, teenkö oikein vai väärin. Luulin pitkään, että se oli pahin paikkani, mutta ei se ollut.

Pahin on oma päätös, joka vaikuttaa muiden elämään ratkaisevasti.Sellainen tuli eteen viime vuoden lopulla.Silloin Mantsinen Group kävi yhteistoimintaneuvottelut, joissa 11 työntekijää irtisanottiin ja tehtiin päätös Rauman toimipisteen lopettamisesta.

– En usko, että tuollainen koskaan muuttuu yhtään helpommaksi. Kun tuntee ihm-set, tietää ja ymmärtää, mistä on luovuttava.Pohdin yötä myöten, onko se välttämätöntä,mutta tiesin, että se on.

Mantsisen vapaa-aika alkaa, kun hän lähtee luontoon. Nykyisin suuntana on usein erämaa tai kansallispuisto, jossa saa kulkea rauhassa ja katsoa kauas. Mantsinen on erämaassa löytänyt itsestään uuden puolen: hänon vaeltaja, joka rakastaa luontoa.

– Normaalioloissa rakastan matkustamista. Olen naurattanut kavereita kertomalla, että lapsuudessa meidän perheen pisin loma oli, kun kerran ajoimme yhtenä päivänä Joensuusta Rovaniemelle ja olimme siellä yön hotellissa. Ehkä nykyisellä matkustusinnollani kompensoin sitä

Juttu on alun perin ilmestynyt huhtikuun 2021 Gloriassa.