Kiilto-yrityksen Eeva Solja on kasvanut tehtaan tytöstä konsernin naiseksi. Perheyritykseen lähteminen ei ollut mutkatonta.

Tärkeintä on tehdä päätös. Se on oppi, jota Kiillon brändi- ja viestintäjohtaja Eeva Solja on tänä keväänä hyödyntänyt.

- Jos ei tee edes jonkinlaista päätöstä, voi jäädä limboon. Korona on esimerkiksi vaatinut nopeita päätöksiä, ja niitä voi aina matkan varrella korjata, Eeva kertoo kotisohvaltaan Helsingin Ullanlinnassa. Hän on videohaastattelun kunniaksi pukenut ylleen kauluspaidan, vaikka yleensä sähköposti- ja videopalaverirallin pyöritys kuluu rennoissa kotivaatteissa.

Koronan kasvattaman kysynnän takia Kiillon puhdistus- ja hygieniatuotteita on alettu valmistaa ympärivuorokautisesti yrityksen tehtaissa Turusta Tanskaan. Kiireen keskellä Eeva on iloinnut etenkin henkilöstön asenteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

- Se on ollut ihan loistava. Kiiltolaiset puhuvat merkityksestä, siitä, kuinka teemme tärkeää työtä yhteiskunnan eteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Kiiltolaiset" vilahtelevat Eevan puheessa usein, kun hän kertoo yli satavuotiaasta, tamperelaisesta perheyrityksestä. Eevan isän isoisä Ville Solja ryhtyi pyörittämään yritystä pari vuotta sen perustamisen jälkeen, ja sen jälkeen toimitusjohtajina ovat olleet isoisä Antti sekä isä Erkki.

Voisi kuvitella, että firmassa työskentely olisi ollut pieni velvoite tai ainakin vahva vaihtoehto myös Soljan neljännelle sukupolvelle. Sitä se ei kuitenkaan Eeva Soljalle ollut.

- Kyse ei ollut kapinoinnista, mutta tulevaisuus Kiillossa ei ollut missään nimessä itsestäänselvää.

Ansaittu paikka

Vielä lukiossa Eeva oli vakuuttunut siitä, että hänestä tulee lääkäri.

- Olin suorittaja ja panostin kouluun, mutta lääketieteellisen pääsykokeeseen valmistautuminen heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen olisi vaatinut paljon, Eeva kertoo.

Opinahjoksi valikoitui sen sijaan kaupallinen ala ja Hanken. 23-vuotiaana vastavalmistunut Eeva lähti hankkimaan kansainvälistä kokemusta YK:n edustustosta New Yorkissa. Kotimaahan palattuaan kosmetiikasta ja designista kiinnostunut nainen työskenteli muun muassa Lumenella ja Nordic Cosmeticsin markkinointijohtajana.

- Markkinointi ja brändäys ovat aina kiinnostaneet minua, mutta viiden vuoden jälkeen tunsin olevani liiaksi mukavuusalueella.

Hetken päähänpistosta hän päätti hakea Hankenin tohtoriohjelmaan ja väitteli jo kolmen vuoden kuluttua tarinoiden vaikutuksesta kuluttajiin kaupallisissa konteksteissa. Samaan aikaan kun Eeva sai tohtorinpaperit käteen, oli Kiillossa alkamassa brändiarkkitehtuuriprojekti.

- Projekti istui kokemukseeni ja koulutukseeni täydellisesti. Silloin alkoi tuntua epäreilulta antaa omaa panostani muualle kuin perheyritykselle.

Projektin päätyttyä, loppuvuodesta 2017, Eeva alkoi vetää konsernin viestintä- ja bränditiimiä. Perheyrityksessä aloittaminen ei ollut ongelmatonta.

- Halusin osoittaa muille, mutta etenkin itselleni, että olen ansainnut paikkani enkä ole työssäni vain taustani takia.

Perheen kesken

Pikkuveli Ville tuli Kiiltoon vuonna 2013 ja vastaa nykyään uuden liiketoiminnan kehittämisestä.

- On lottovoitto, että työparina on ihminen, jolla samat lähtökohdat ja sama tilanne. Villelle voin puhua mistä vain.

Kiilto on aina ollut iso osa Soljan perheen lasten, Eevan, Villen sekä isosisar Anna-Sofian elämää.

- Isä teki todella paljon töitä, ja kävimme sisarusten kanssa usein tehtaalla Lempäälässä. Testailimme isän kanssa trukkeja tai istuimme hänen työpöytänsä alla askartelemassa, Kiillon askarteluliimoilla tietenkin.

Kun yritys otti ensimmäisiä kansainvälistymisen askeleita vuonna 1987, Soljat muuttivat Tampereelta pariksi vuodeksi Tukholmaan. Nykyisin konserni toimii 11 maassa, ja työntekijöitä on lähes tuhat. Brändi- ja viestintäratkaisujen lisäksi Eevalla on roolinsa myös omistajana ja hallituksessa. Hallituksen puheenjohtajana toimii isä Erkki.

- Isäni ei ole tyypillinen konservatiivinen konsernijohtaja, vaan oikea ideasampo. Nyt hän on kuitenkin taka-alalla ja antaa vastuuta meille.

Pörssiyritykset katsovat yleensä seuraavaa kvartaalia tai tulosvuotta, mutta Kiillossa tähtäin on vuodessa 2080. Perheyhtiössä työntekijöistä pidetään huolta muun muassa kiiltolaisten hyvinvointiohjelmalla sekä ideointikilpailuilla.

- Jokaisella on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa siihen, mitä tekee.

Arvot puntarissa

Perheomistajuuden lisäksi työstä tekee erityisen merkityksellistä Kiillon ympäristövastuullisuus.

- 1990-luvulla lanseeraamamme ensimmäiset kodinpuhdistustuotteet saivat Joutsenmerkin käyttöoikeuden jo silloin, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan sitä ei ole viestitty ulos, Eeva nauraa.

Nyt koko brändin viestintä nojaa vastuullisuuteen ja vihreisiin tavoitteisiin. Listalla ovat esimerkiksi hiilineutraalius vuoteen 2028 mennessä, uusiutuvien ja kierrätysperäisten materiaalien tuplaaminen vuoteen 2022 mennessä sekä jätemäärän puolittaminen vuoteen 2022 mennessä ja lopulta nollaaminen.

- Jos tavoitteisiin ei aidosti panostettaisi, ne vesittyisivät nopeasti esimerkiksi henkilöstön silmissä. Nyt näyttää hyvältä, että saavutamme ne etuajassa.

Eeva on kolmatta vuotta tukevasti sisällä perheyrityksessä, mutta hän tuntee olevansa vapaa tekemään tulevaisuudessa muitakin ratkaisuja.

- Varmasti Kiilto on osa elämääni aina, mutta miten, sitä en halua lukita. Perheyrityksessä mukana olemisessa on kuitenkin paljon ylpeyttä. Missä muualla pääsisin vaikuttamaan näin isoihin asioihin ja arvoihin? 

Juttu on julkaistu Glorian numerossa 06/2020. 

Kuka?

Eeva Solja, 37, Kiillon brändi- ja viestintäjohtaja. 

Asuu avopuolisonsa kanssa Helsingissä. 

Kemianteollisuuden ratkaisuja kehittävä Kiilto toimii neljällä toimialalla: rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla