Kapellimestari Dalia Stasevska johtaa lokakuussa BBC:n sinfoniaorkesteria Barbican Hallissa Lontoossa. ”Englanti on poliittisesti todella repeytynyt, mutta musiikin äärellä kaikki voivat tulla toimeen keskenään.”
Kapellimestari Dalia Stasevska johtaa lokakuussa BBC:n sinfoniaorkesteria Barbican Hallissa Lontoossa. ”Englanti on poliittisesti todella repeytynyt, mutta musiikin äärellä kaikki voivat tulla toimeen keskenään.”

Nouseva kapellimestaritähti Dalia Stasevska sukkuloi Helsingin ja kansainvälisten konserttilavojen välillä.

Elokuun alussa 34-vuotias Dalia Stasevska seisoi Lontoon Royal Albert Hallin korkean kupolikaton alla ja nosti tahtipuikkonsa ilmaan ensimmäistä kertaa BBC:n sinfoniaorkesterin vakituisena päävierailijana.

Kuusituhatpäinen yleisö sai kuullakseen Sibeliuksen Karelia-sarjan, Weinbergin sellokonserton ja Tšaikovskin rakastetun Pateettisen sinfonian. Niitä seuranneet aplodit olivat äänekkäät, energiset ja pitkät.

– Kenraaliharjoituksessa tunsin itseni pieneksi muurahaiseksi, joka astelee todella isoon kekoon. Konsertti-iltana se tunne hävisi, ja musiikki virtasi lävitseni. On aivan ihanaa johtaa sitä orkesteria.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Dalia Stasevskan mukaan yksi suomalaisten kapellimestarien maailmanmenestyksen salaisuuksista on vahva keskinäinen tuki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Dalia on yksi suomalaisista nuoren polven kapellimestarilahjakkuuksista, joita kansainväliset laatuorkesterit kutsuvat nyt kilvan johtoonsa.

Seuraava BBC:n konsertti on lokakuussa, minkä lisäksi hän on tänä syksynä tehnyt Australian debyyttinsä Adelaiden sinfoniaorkesterin kanssa, johtanut puolisonsa Lauri Porran säveltämän Aineen ja ajan messun Helsingin juhlaviikoilla sekä luotsannut sinfoniaorkestereita Oslossa, Detroitissa ja Ottawassa.

Nyt hän etsii hurjan työtahdin sekoittamasta vaatekomerostaan jotakin puhdasta päällepantavaa ja esittää puolestaan kysymyksen:

–  Voitaisiinko juoda kahvia?

Hän on palannut kotiin edellisenä yönä konserttimatkalta, ja yöunet ovat jääneet muutamaan tuntiin. Seuraava lento odottaa kahden päivän päästä.

–  Olen yli 200 päivää vuodessa tien päällä. Se on tietenkin raskasta, mutta välttämätöntä, jos tekee kansainvälistä uraa.

Kapellimestari huoltaa kehoaan urheillen. ”Rakastan juosta öisin, kun kaupunki on hiljainen ja pimeä. Silloin kuuntelen musiikkia, jota en muuten ehtisi kuunnella.”

Salillinen karismaa

Dalia asuu Helsingissä Ullanlinnassa miehensä kanssa. Olo- ja työhuoneen ikkunoista aukeaa näköala Johanneksen kirkon hiljaiseen puistoon. Täällä Dalia perehtyy partituureihin, tutkii musiikin ja sävellysten historiaa, lukee säveltäjien elämäkertoja, kokeilee soittoratkaisuja omalla alttoviulullaan ja kuuntelee kollegoidensa tulkintoja niistä sävellyksistä, jotka hänellä on parhaillaan työn alla.

Dalia kutsuu tätä työvaihetta opiskeluksi, mikä kuulostaa huippuammattilaisen suusta viehättävän nöyrältä.

–  Haluan tietää kaiken aina säveltäjän elämäntarinasta aikakauden oloihin. Olen aina ollut tiedonjanoinen. Siksi ammattini on minulle täydellinen.

Dalia suhtautuu musiikkiin kunnioittavasti, mutta on omassa roolissaan itsevarma ja kyseenalaistamaton. On pakko olla.

– Tapaan joka viikko sata uutta ihmistä, joiden kanssa pitää panna konsertti pystyy kolmessa päivässä. Orkesterien dynamiikka on todella herkkä, ja kaikilla ihmisillä on hyvät ja huonot päivänsä. Vaikka olen määrätietoinen, samaan aikaan minun pitää lukea ihmisiä herkkäviritteisesti.

 

Harjoitusaikaa on usein vain muutamia tunteja. Niissä pienissä hetkissä Dalian pitää voittaa orkesteri puolelleen ja saada heidät soittamaan juuri niin kuin hän haluaa. Silloin käytössä on kapellimestarin koko karisma ja kokemus.

Hän puhuu orkesterille silmillään, käsillään ja tahtipuikon liikkeillä sekä muutamilla tarkkaan valikoiduilla virkkeillä.

– On erityinen taito välittää yhdellä lauseella se jokin ekstra, mitä jo teknisesti oikein soitettu esitys kaipaa. Se kantaa läpi koko harjoituksen ja esityksen.

Stasevska esiintyy Klaus Haapaniemen asuissa. ”Meistä tuli ystäviä Ovela kettu -oopperan myötä. Hän suunnitteli lavasteet ja minä johdin.”

Ilon narratiivi

Pidetään hauskaa. Niillä sanoilla Dalia usein johdattelee kulloisenkin orkesterinsa soittamaan, ja sitä ohjenuoraa hän pyrkii itsekin noudattamaan.

– Olen valinnut itselleni ilon narratiivin. Minusta on tärkeää pyrkiä keskittymään elämän hyviin puoliin. Jokaisen polulla tulee vastaan kiviä. Silloin pitää päättää, pysähtyykö, ottaako ne kantaakseen vai etsiikö reitin ympäri.

Dalia on ponnistanut kapellimestarien kapeaan kärkeen poikkeuksellisista lähtökohdista. Hän on sukunsa ensimmäinen ammattimuusikko ja aloitti viulunsoiton vasta peruskoulun toisella luokalla. Daliaa kannustettiin viulistinuralle, mutta Sibelius-Akatemiassa urasuunnitelmat menivät uusiksi.

Eräänä päivänä hän näki kapellimestariksi opiskelleen Eva Ollikaisen johtamassa orkesteria, eikä siitä hetkestä ollut enää paluuta viulistiksi.

Dalia vaihtoi vakaat uranäkymät kalliisiin, aikaa vieviin kapellimestariopintoihin, joiden jälkeisistä työmahdollisuuksista kukaan ei uskaltanut luvata mitään.

–  Mestarikurssit maksavat tuhansia euroja. Mistä köyhä opiskelija saa sellaiset rahat? Opintolainaa sai ehkä viisisataa kerrallaan, ja soittokeikoista joitain satasia lisää. Niinpä panttasin viuluni päästäkseni kursseille. Sitten tein hiki hatussa töitä saadakseni sen takaisin.

Nuori kapellimestari hankki viulunsa takaisin soittokeikka ja viulutunti kerrallaan, eikä mennyt opiskelukavereiden kanssa oluelle päivän päätteeksi. Jokainen säästetty euro oli tärkeä.

–  En ajatellut tekeväni uhrauksia. Kun tajusin mitä haluan, ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Niissäkin hetkissä kantoi oppimisen ja musiikin ilo.

Kapellimestarin toimenkuvaan kuuluu, että häntä arvioidaan jatkuvasti. Kriitikoilla, yleisöillä ja orkesterinjäsenillä on kaikilla oma näkemyksensä.

Kauneimmat aamut

Suomesta tulee maan väkilukuun nähden poikkeuksellisen paljon taitavia kapellimestareita. Dalian keväistä kiinnitysuutista on ehtinyt jo seurata Eva Ollikaisen nimitys Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi ja Santtu-Matias Rouvalin nimitys Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi.

– Suomalaisissa kapellimestaripiireissä me nostamme toinen toistamme. Käymme toistemme konserteissa, puhumme toisistamme hyvää ja tsemppaamme aina kun voimme. Vaikka tapaamme harvoin, se tuki on taustalla.

Kun Dalia johti ensimmäisen BBC:n sinfoniaorkesterin konserttinsa, Lontoossa silloin olleet kollegat istuivat katsomossa. Muualla maailmassa avattiin radiot ja kuunneltiin lähetystä. Dalian puhelin kilisi kehuista ja kannustusviesteistä.

–  Olen tosi onnekas, että minulla on ystäväni. Sen lisäksi minulla on maailman ihanin aviomies, joka on suurin tukijani. Lauri on ollut aivan avainasemassa kaikki nämä vuodet.

Dalia ja hänen aviomiehensä, muusikko-säveltäjä Lauri Porra tapasivat vuonna 2015 ja avioituivat vuotta myöhemmin Helsingissä. Häävastaanotto pidettiin Eiran rannassa Ikuisen tulen kallioilla, joilla pariskunta istui ja joi lasilliset samppanjaa ystävän soittaessa serenadia. Kun Dalia kertoo tilaisuudesta, kuulostaa se pienimuotoiselta, henkilökohtaiselta ja lämpimältä. Tuulisella kalliolla istui kaksi maailmanmainetta nauttivaa muusikkoa, mutta myös kaksi luontoa rakastavaa ihmistä, jotka viihtyvät erittäin hyvin yhdessä.

–  Joka aamu kun herään, Lauri hymyilee minulle ja sanoo, että tervetuloa uuteen päivään. Se on kaunein asia, mitä ihminen voi toiselle sanoa.

Netflix-maratoneja ja sammalmattoja

200 vuotuiseen matkustuspäivään mahtuu monia aamuja, jolloin kukaan ei ole vieressä hymyilemässä. On lukemattomia lentokentillä vietettyjä tunteja ja toisiinsa sekoittuvia hotellihuoneita

–  Pari kertaa vuodessa on sellainen päivä, että maailma tuntuu loppuvan. Silloin saatan katsoa sarjoja tuntikaupalla, ja seuraavana aamuna olen taas oma ylienerginen itseni.

Hyvällä onnella Netflix- ja HBO-maratonissa on vierellä aviomies, joka myös nauttii samanlaisista nollauksista. Sen jälkeen jaksaa taas pariskunnan omaa kulttuurinnälkäistä rytmiä, jossa taidenäyttelyt, konsertit, elokuvat, teatterinäytökset ja yhteiset musiikkiprojektit seuraavat toisiaan.

– Vaikka olen klasarimuusikko, seuraan kaikkea muodista kuvataiteeseen.

Dalian itse remontoima hirsimökki sijaitsee Tuusulassa, ja Laurin perheen kesäpaikka on Heinolassa. Mökillä voi hoitaa kanoja, tehdä pihatöitä tai musisoida perheenjäsenten kanssa. Joskus Dalia asettautuu pitkälleen sammalmatolle ja katselee taivasta.

– Luonto on minulle suurin inspiraatio ja voimavara. Se inspiroi ja samalla muistuttaa, ettei millään ole oikeastaan mitään väliä. Stressi, oma ego, omat pyrkimykset, kaikki se on tarpeetonta. Kuinka ihanaa onkaan vain elää!

Juttu on ensimmäisenä ilmestynyt lokakuun 2019 Gloriassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla