”Pään kasassa pitämiseksi on tärkeää päästä siivoamaan, laittamaan ruokaa ja lenkkeilemään koiran kanssa.”
”Pään kasassa pitämiseksi on tärkeää päästä siivoamaan, laittamaan ruokaa ja lenkkeilemään koiran kanssa.”

Laulaja Antti Tuisku tuntee sielujen sympatiaa suomalaisten huippuhiihtäjien kanssa ja nollaa päänsä juomalla laatusamppanjaa.

A Arjen askareet. Viime vuosina tulleen supersuosion myötä arkisten rutiinien merkitys on korostunut. Työni on sellaista hulabaloota, että pään kasassa pitämiseksi on tärkeää päästä siivoamaan, laittamaan ruokaa ja lenkkeilemään koiran kanssa. Kotona irtaudun artistikuplasta täysin, kun pötköttelen sohvalla ketarat kohti kattoa ja piereskelen kalsareihin.

B Biisileirit. Oma kynänjälkeni näkyy vahvasti myös uusimmalla albumillani. Olemme kirjoittaneet biisit pitkälti saman tiimin kanssa, jonka kanssa teimme edellisen menestyslevynkin. Biisileirimme ovat usein mökkireissutyyppisiä irtiottoja.

C Crew. Noin 15 ihmisen ryhmä, jonka kanssa olen tehnyt kiertueita jo monen vuoden ajan. Ryhmä on minulle kuin toinen perhe, jota ilman en pystyisi tekemään työtäni tässä mittakaavassa. Käytämme nimeä TuiskuCrew, ja sitä voi seurata Instagramissa.

D Dom Perignon. Kiertueen aikana juhliminen jää vähiin, mutta aika ajoin pitää tehdä kunnon nollaus. Kun sen tekee tarpeeksi harvoin, on mukava juhlia hyvällä omalla tunnolla. Kaikki kupliva on mieleeni, mutta Domppa-samppanja on ylitse muiden.

E Esiintyminen. Olen aina tiennyt, että minun kuuluu esiintyä työkseni. Ala-asteella ei riittänyt, että sain näytellä pääosaa ja laulaa sooloja, vaan halusin myös itse käsikirjoittaa ja ohjata näytelmät. Se oli varmaan yksi syy siihen, miksi minua alettiin kiusata. Sain nimettömiä kirjeitä ja puheluita kotiin, ja minua uhkailtiin yläasteelle menosta. Yläasteella ajattelin, että on parempi olla herättämättä liikaa huomiota, ja patosin esiintymisviettini monen vuoden ajaksi.

F Finland. Vaikka matkustaminen on minulle kaikki kaikessa, on aina ihanaa tulla takaisin kotiin. Kaksi kuukautta Thaimaassa on pisin aika, jonka olen kyennyt olemaan poissa. Maailmalla ollessa näkee, miten hyvin perusasiat Suomessa toimivat.

G Game of Thrones, ylivoimainen suosikkisarjani. Sarja on henki ja elämä myös muutamalle ystävälleni, joiden kanssa käymme todella analyyttisia keskusteluja uusimmista käänteistä.

H Hiihtäminen. Rakas harrastukseni lapsesta asti – myös kesäisin, jolloin rullahiihdän. Tunnen suurta sielujen sympatiaa suomalaisia huippuhiihtäjiä kohtaan, koska he tekevät valtavasti töitä menestyksensä eteen. Laji on valitettavan aliarvostettu, ja haluan puhua sen puolesta.

I Idols. On hurjaa toimia päätuomarina Idolsin uudella kaudella. Ympyrä sulkeutuu. Koelaulujen kuvauksissa yllätyin siitä, että olin kenties porukan tiukin tuomari. Ei minusta kuitenkaan ilkeää saa tekemälläkään, eikä kykyohjelmissa enää tavoitellakaan sellaista, että ketään haukuttaisiin.

J Juuret. Lappilaisuus elää minussa edelleen vahvasti, ja pyrin käymään kotikonnuillani Rovaniemellä parin kuukauden välein. Olen onnellinen, että olen kotoisin paikasta, joka on mentaliteetiltaan niin erilainen kuin hektinen Etelä-Suomi. Kiitän juuriani rehellisestä ja suoraselkäisestä asenteestani.

K Kokkaaminen. Jos huomaan, etten ole moneen päivään tehnyt itse ruokaa, tuntuu, ettei mikään osa elämästäni ole kontrollissa ja putoan arjen kelkasta. Olen ihan hyvä kokki, bravuureitani ovat aasialaiset ruuat sekä perinteinen poronkäristys.

L Lomat. Uskaltaisin väittää, että kaikista Suomen artisteista työskentelytapani on lähimpänä huippu-urheilijoiden mentaliteettia. Yksi keikkani vastaa 15 kilometrin lenkkiä, joten lepo on äärimmäisen tärkeää. Vuosi sitten sairastelin paljon, koska tein liikaa tuplakeikkapäiviä. Lomilla matkustan lähes aina ulkomaille, jossa ihmiset eivät tunnista minua.

M Metsä. Käyn Viljo-koirani kanssa päivittäin metsälenkillä, ja saatamme viettää metsässä tunteja. Yritän etsiä uusia ja tuntemattomia paikkoja, joissa saa olla omassa rauhassa. Lenkit ovat ensiapua silloin, kun en pääse Lappiin.

N Nukkuminen.Olen oppinut vanhemmiltani, että edes viikonloppuisin sänkyyn ei saa jäädä makoilemaan puolille päivin. Vieläkin, 33-vuotiaana, joudun opettelemaan pitkään nukkumista, koska tunnen siitä huonoa omatuntoa.

O Onnellisuus. Tällä hetkellä en kaipaa elämältäni mitään lisää, kunhan pysyn terveenä. Olen todella onnellinen, mikä johtuu myös siitä, että olen oppinut hyväksymään itseni. Kärsin nuorempana läheisriippuvuudesta ja olin rikkinäisestä itsetunnostani johtuen hyvin epävarma. Tilanne on nyt ihan eri kuin vaikka 25-vuotiaana.

P Perhe. Perheeseeni kuuluu vanhempieni lisäksi siskoni Henna, hänen kolme lastaan sekä koirani. Olemme hyvin läheisiä ja esimerkiksi matkustamme yhdessä. Vanhempani saivat minut ja siskoni melko nuorina, ja he ovat meille myös kavereita.

Q Queen,minun ja äitini lempibändi. Queenia tulee huutolaulettua kilpaa mökillä pienissä viineissä.

R Raanujärvi. Siellä sijaitsee mökkimme, noin 60 kilometriä Rovaniemeltä. Se on henkinen kotini, jonne menen aina kun pystyn.

S Sauna. Minulla on kaksi saunaa, sekä sähkö- että puulämmitteinen. Kiertueellakin yritän usein saada saunallisen hotellihuoneen. Myös kaveriporukalla aikaa viettäessämme päädymme usein saunomaan. Pohjoisessa olemme lapsesta asti saunoneet aina sekasaunoissa tytöt ja pojat yhdessä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

T Tanssiminen. Lähdin 22-vuotiaana yksin kolmeksi viikoksi New Yorkiin treenaamaan tanssimista. Reissu kartutti ehkä enemmän itseluottamusta kuin tanssitaitoja. Muuten en ole koskaan varsinaisesti ottanut tanssitunteja vaan olen itseoppinut. Nykyään saan toki tanssiopetusta työssäni koreografioita opetellessa.

U Urheilu. Kulkee elämässäni käsi kädessä musiikin kanssa. On vaikea sanoa, kumpi on minulle tärkeämpää. Käyn salilla, treenaan personal trainerin opastuksella ja lenkkeilen koiran kanssa noin 40–50 kilometriä viikossa.

V Viljo-koirani.Työssäni kaikki pyörii itseni ympärillä, joten hankin Viljon, koska halusin kantaa vastuuta jostain toisesta. Perheen perustaminen tai lasten hankkiminen eivät ole vielä aktiivisesti mielessä. Viljo on viisivuotias ranskalainen vesikoira. Rotu oli vielä muutama vuosi sitten kuolemassa sukupuuttoon.

W Wokkiruoat. Ne ovat suosikkejani, ja wokkia on myös helppo tehdä itse. Kesällä parasta on kokkailla mökillä avotulella muurinpohjalla.

X X-files. Yksi lempisarjoistani nuorempana. Gillian Anderson oli niin kuuma.

Y Ystävät.Minulla on vain pari kourallista todellisia ystäviä, joiden kanssa voisin vaikka paeta autiolle saarelle. Pidän ihmisiin tutustumisesta ja elän mieluummin sinisilmäisen naiivisti kuin kyynisesti, vaikka kaikki eivät aina osoittautuisikaan luottamukseni arvoiseksi.

Z Zyrtec-allergialääke. Astmaattisena ja allergisena ihmisenä olen lähes päivittäin allergialääkkeiden tarpeessa, erityisesti keväisin ja kesäisin.

Å Åland. Kävin Ahvenanmaalla ensimmäistä kertaa tänä kesänä työporukkani kanssa. Se oli mahtava paikka, jonne menen varmasti uudestaankin.

Ä Äiti. Temperamenttinen, tulinen, rehellinen ja rakastava äitini on elämäni tukipilari. Olen hänelle aina se sama pikku-Antti, josta hän jaksaa huolehtia päivittäin, oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista tai vaikka raha-asioiden hoitamisesta.

Ö Öljyt. Käytän kookosöljyä ihonhoidossa, arganöljyä hiustenhoidossa, oliiviöljyä ruoanlaitossa ja nautin päivittäin Camelina-öljyä voidakseni hyvin. G

Kuka?

Antti Tuisku, 33, muusikko. Asuu Helsingissä Viljo-koiransa kanssa. Nousi julkisuuteen Idols-ohjelmasta vuonna 2003. Julkaissut kymmenen albumia. Uusi albumi julkaistaan syksyllä. Päätuomari syksyllä alkavan Idolsin uudella tuotantokaudella.

Ammattihumoristi Paula Noronen on naurattanut ihmisiä jo vuosikymmeniä, vaikka tunnustautuu ujoksi. Se on hyvä, sillä juuri vähän sivusta näkee asioiden huvittavat puolet.

 

Mene katsomaan uusi Batman-elokuva ja tee siitä arvio.

Sen työtehtävän vuonna 1996 joensuulaisessa paikallisradio Rexissä Paula Noronen, 43, muistaa hyvin.

Parikymppinen Noronen oli muuttanut Joensuuhun päähänpistosta: miksei kokeilisi asua kaupungissa, jossa ei tunne ketään. Paikallisradioon hän oli päätynyt kävelemällä kadulta sisään ja kysymällä työpaikkaa.

Noronen tajusi, että huumori saattaakin olla asia, jonka hän osaa.

"Tein Batman-arviosta kolumnimuotoisen, ja kun se oli valmis, radion legendaarinen toimittaja Alpo Kettunen kuunteli sen. Hän jätti nauhan päälle post it -lapun, jossa oli hymynaama ja siinä luki, että hyvä, tämä oli hauska. Silloin ajattelin, että ahaa, tässä oli jotakin, joka nauratti!"

Noronen tajusi, että huumori saattaakin olla asia, jonka hän osaa.

Onneksi tajusi, sillä nykyään kirjailija, radiojuontaja, käsikirjoittaja ja tv-panelisti Noronen on yksi Suomen johtavista huumorin tekijöistä. Hän on vakiokasvo Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa sekä TV2:n Villissä kortissa. Hänen YleX:ää edeltävälle nuorisokanavalle Radiomafialle luomansa hahmo, Räkkärimarketin kassa, korsolainen Tarja Kulho, on legendaarinen. Ylen nuortenohjelmissa seikkailivat Norosen ideoimat Sartsa ja Timppa, jossa Timppana oli nykyään omasta muotimerkistään tunnettu Samu-Jussi Koski.

Ja hänen nykyinen päätyönsä, alakoulu-ikäisille suunnattu Supermarsu-kirjasarjansa, on myös niin hauska, että Norosen aikuiset tuttavat välillä hämmästelevät sitä ääneen.

”Vaikka olisihan se paljon oudompaa, jos kirjoissani ei olisi huumoria”, Noronen hämmästelee takaisin.

Ensimmäinen, Joona Tenan ohjaama Supermarsu-elokuva tulee ensi-iltaan 26. tammikuuta.

Mutta ennen kuin Paula Norosesta tuli julkisesti hauska, hän kirjaimellisesti hiiviskeli seiniä pitkin.

”Näin Radiomafian tuottaja minulle myöhemmin kertoi, kun menin sinne harjoitteluun. Olin kamalan ujo, ja siellä olivat töissä esimerkiksi Olga Ketonen, Ari Peltonen, Jusu Lounela ja Kristiina Tolkki, joita rakastin, ihailin ja jumaloin.”

Ja hiiviskelisi Noronen mielellään vieläkin, vaikka onkin jo paljon tottuneempi esiintymään.

 

”On otettava jotakin syötävää, että jaksan puhua itsestäni”, Noronen huokaa puoliksi vitsillä, mutta myös puoliksi tosissaan ja koluaa kahvilan tiskistä croissantin ja jaffan.

Paula Noronen kasvoi Järvenpäässä. Kun hän oli neljävuotias, nelihenkinen perhe (Paula, isä, äiti ja isosisko) muutti kerrostaloalueelta omakotitaloalueelle muutaman kilometrin päähän keskustasta.

”Samalla kadulla on muuten asunut myös Päivi Lipponen, mutta hän on sen verran vanhempi, ettei me tunnettu.”

Norosen lapsuus ja nuoruus kuulostavat niin tyypillisen 80-lukulaiselta, että kertomuksen voisi painaa lähihistorian oppikirjaan.

”Ensimmäinen urahaaveeni oli perustaa Suomeen taverna.”

Omakotitaloalueella oli paljon samanikäisiä lapsia, jotka perustivat etsivätoimiston, kuten siihen aikaan kaikki lapset kaikkialla Suomessa. Etsivätoimiston toimialana oli tietysti epäillä naapuruston perheitä erinäisistä rikoksista, mutta sitkeästä vakoilusta huolimatta mitään rikoksia ei koskaan löytynyt. 1980-luvun tekninen kehitys toi taskulamppuihin värikalvoja, jolla lampun valon värin saattoi vaihtaa. Sinistä valoa kasvoihinsa loimottamalla oli palkitsevaa pelotella kavereita metsässä. 15-vuotiaana Noronen sai kesätyön Suomen Sokerin henkilöstöravintolasta ja hankki rahoilla mopon, Suzuki PV 50:n, josta isä rahoitti osan tukeakseen lapsen työintoa. Lomamatkojakin tehtiin.

”Ensimmäinen urahaaveeni oli perustaa Suomeen taverna. Olimme Rodoksella, ja katsoin siellä ihaillen vahvoja tarjoilijoita, jotka jaksoivat kantaa kaksikymmentä annosta kanaa ja ranskalaisia kerralla ja olivat samaan aikaan hauskoja ja kivoja kaikille. En ollut aiemmin nähnyt mitään sellaista.”

Lukiossa Noronen alkoi esiintyä hyvän ystävänsä Heidi Nuutilaisen kanssa. He eivät olleet missään teatterikerhossa vaan tekivät keskenään näytelmiä, joista ei kunnianhimoa puuttunut, kuten uuden version Kalevalasta.

”Pelkäsin esiintymistä aivan hirveästi, mutta jäin nopeasti koukkuun siihen tunteeseen, kun olin voittanut pelkoni.”

Esiintyminen ei edelleenkään ole Noroselle mikään nautinnon lähde. Eikä tyhjänpäiväinen puhuminen.

Vaihto-oppilaana Hollannissa Noronen oli muutaman ensimmäisen viikon huomaamattaan niin vaitonainen, että vaihtoperhe huolestui. Ihan kiva kun olet täällä, mutta voisit joskus puhuakin jotain, he sanoivat.

”Pelkäsin esiintymistä aivan hirveästi, mutta jäin nopeasti koukkuun siihen tunteeseen, kun olin voittanut pelkoni.”

”Kysyin, että mitä oikein puhuisin. Perhe ehdotti, että kerro vaikka mitä olet tänään tehnyt, että menit kouluun. Toistin sitten, että menin tänään kouluun ja ajattelin, että kai näinkin voi kommunikoida. Ajattelen yleensä edelleenkin, etteivät minun ajatukseni ja menemiseni ketään kiinnosta.”

Lukion jälkeen Järvenpäästä lähdettiin Helsinkiin. Noronen oli töissä McDonald'silla Hakaniemessä ja haki Lahteen opiskelemaan näyttämötaidetta.

”Lauloin pääsykokeessa Juha Vainion Vanhoja poikia viiksekkäitä, koska yritin olla sielukas. Eikä se mene kovin korkealta.”

Hän ei päässyt sisään, mutta pääsi sen sijaan Joensuun lähelle Niittylahden opistoon.

”Pelkäsin kuollakseni, että siellä tehdään jokin esitys ja niinhän siellä tehtiin.”

Humoristin työ ei ole ammatti, johon olisi koulutus. Polku täytyy keksiä ja luoda itse eikä se useimmiten ole sen enempää suora kuin sileäkään.

”Jos nyt neuvoisin nuorta itseäni, sanoisin, että luota intuitioosi äläkä anna takaiskujen masentaa. Et ole vääränlainen, olet vain väärässä paikassa väärään aikaan.”

Noronen on tehnyt radio-ohjelmaa, jonka nimi oli Patterin välissä Paula ja Kati. Hänen sketsihahmonsa on mennyt naimisiin Frederikin kanssa. Hän sai Ylellä toteuttaa idean, jossa puhenäyteltiin – aamuyön lähetysaikaan – koko Top Gun -elokuva suomeksi. Ideat olivat luovia ja niin kreisejä, että välillä ne karahtivat esimiesportaassa kiville. Norosen työsopimuksia jatkettiin aina muutaman kuukauden pätkä kerrallaan

”Jos nyt neuvoisin nuorta itseäni, sanoisin, että luota intuitioosi äläkä anna takaiskujen masentaa. Et ole vääränlainen, olet vain väärässä paikassa väärään aikaan.”

”Kun Yleen tulivat vuosituhannen vaihteessa amerikkalaiset konsultit tekemään radiouudistusta, sinne luotiin tiimit. Minut laitettiin aamutiimiin ja kerrottiin, että tiimissä on kaksi tähteä, jotka juontavat, ja vaikka minä en pääse lähetykseen, olen silti tiimin tärkein henkilö, sen sielu, koska tehtävänäni on ottaa vieraat vastaan ja tarjota heille kahvia.”

Ensimmäisessä radiotyöpaikassaan joensuulaisessa paikallisradiossa Noronen kävi töissä ilmaiseksi. 1990-luvun alun lamassa kehitettiin systeemi, jossa nuori meni työharjoitteluun ja siltä ajalta yhteiskunta maksoi nuorelle työmarkkinatukea, joka oli käytännössä sama kuin työttömyyspäiväraha, himpun verran korkeampi. Tukikuukausien jälkeen ani harva palkattiin oikeisiin töihin, eikä Norosellekaan löytynyt Joensuusta työpaikkaa.

Mutta radiosta tuli Norosen media. Se on täydellinen väline ihmiselle, joka haluaa esiintyä vaikka kammoksuu sitä.

”Radiossa voi esiintyä muttei tarvitse näkyä.”

Noronen haki Helsinkiin ammattikorkeakouluun medianomiopintoihin. Pääsykokeissa järjestettiin jonkinlaiset psykologiset soveltuvuustestit. Noronen jäi varasijalle.

”Minulle soitettiin sieltä, etten kuulemma kykene ryhmätyöhön. Ensin vähän ihmettelin sitä, koska mielestäni olin tehnyt ryhmissä aika paljonkin kaikkea, mutta sitten rupesin ajattelemaan, etten varmaankaan sitten kykene.”

 

Noronen on myöhemmin tehnyt töitä lukemattomissa käsikirjoittajatiimeissä ja ryhmissä. Silti 20 vuoden takainen arvio kolkuttelee välillä takaraivossa.

”Hurjaa, että luodaan lyhyen tapaamisen jälkeen niin vahva kuva ihmisestä, joka saattaa vielä ruveta uskomaan arvioon. Voi siinä jotain perää olla, mutta ihan hyvin on silti mennyt!”

Hän pääsi kuitenkin Laajasalon opiston kuuluisalle radiolinjalle, jossa on opiskellut sellaisia mediahahmoja kuten Tuomas Enbuske, Jenni Pääskysaari ja Ile Jokinen. Sieltä aukesi unelmien harjoittelupaikka, Ylen Radiomafia, missä hän tuottaja Hansku Kurkelan mukaan hiipi seinänvierustoja pitkin.

Ensimmäisenä työnään Noronen teki kymmenosaisen sarjan aiheesta värit. Hän sai istua toimituksessa yksin kopissa apunaan arkistotyöntekijä. Se oli ihanaa, juuri sellaista työtä, missä seinänvierushiiviskelijän ei tarvinnut mennä kadulle haastattelemaan ihmisiä.

”Esimerkiksi violettia käsittelin niin, että pyysin Anita Hirvosta painamaan silmäluomiaan niin kauan, että hän näkee pelkkää violettia.”

Norosen tapa tehdä radio-ohjelmaa sai hänen tuottajansa ihastuksiin, mutta esimiehiä ei niinkään.

”Ajattelin kuulemma radion ihan väärin. Itse onneksi kuulin nämä palautteet vasta paljon myöhemmin.”

Nykyään ammattilaishumoristina Noronen testauttaa tv-ohjelmiin käsikirjoittamansa vitsit tv-alalla työskentelevällä puolisollaan.

Norosen huumori on aina perustunut arkisiin havaintoihin, siihen, kun katsotaan jokapäiväisiä asioita vähän vinosta kulmasta. Nykyään ammattilaishumoristina Noronen testauttaa tv-ohjelmiin käsikirjoittamansa vitsit tv-alalla työskentelevällä puolisollaan.

”Yleisin kommentti on, että en ymmärtänyt tuota”, Noronen hekottaa.

”Sitten hän kysyy, kuinka monta näitä [vitsejä] vielä on.”

 

Katsoakseen asioita eri kulmasta on seisottava vähän eri paikassa kuin muut. Noronen kirjoitti vuonna 2015 Image-lehdessä ilmestyneessä esseessä tunteneensa itsensä aina jollakin tavalla ulkopuoliseksi. Hän käsittelee ulkopuolisuutta tekstissään pääasiassa humoristisesti, mutta kirjoittaa myös siitä, kuinka ei lapsena sopinut ahtaisiin sukupuolirooleihin, joiden varjolla hänelle puettiin päiväkodissa väkisin prinsessamekko, kun pojat saivat mennä puuverstaaseen.

Imagen essee on kirjoitettu Norosen kahdelle lapselle, ja sen pontimena on Norosta viime vuosina eniten koskettanut yhteiskunnallinen asia, tasa-arvoinen avioliittolaki. Vuonna 2015 laki oli jo eduskunnassa hyväksytty, mutta sen kaatamiseksi uudelleen oli viritelty monenlaisia kampanjoita, joissa arvosteltiin perheitä. Ne ylittivät Norosen ärsyyntymiskynnyksen.

”En voinut olla ajattelematta niitä lapsia, jotka kuulivat ja ymmärsivät, mistä niissä kampanjoissa puhuttiin.”

”Välillä minua vaivaa se, miksen osallistu enempää yhteiskunnalliseen keskusteluun somessa.”

Laki tuli voimaan tämän vuoden maaliskuussa, ja nyt Noronen itsekin on Suomen lain silmissä virallisesti naimisissa.

”Välillä minua vaivaa se, miksen osallistu enempää yhteiskunnalliseen keskusteluun somessa, ja näyttääkö se siltä, ettei minua kiinnosta. Harvoin keskustelu siellä kuitenkaan johtaa mihinkään. Itse rakastan somea. On mahtavaa katsella ihmisten lomakuvia!”

Mutta onneksi silloin ei ollut somea, kun Noronen pääsi töihin Radiomafiaan.

”Jos silloin olisi ollut sosiaalinen media ja nettikeskustelut, en olisi nyt tässä. Olisin lopettanut heti!” Noronen sanoo.

”Nykypalaute on vain muutaman näppäilyn päässä ja voi olla hyvinkin raadollista. Tarja Kulhon hahmo herätti varmasti myös negatiivisia tunteita, ja tuskin niitä olisi palautteissa säästelty. Sen hetkinen ammatillinen itsetuntoni tuskin olisi sitä kestänyt.”

Siihen aikaan eivät tosiaan shoutboxit tai twitterit laulaneet. Noroselle on esimerkiksi selvinnyt vasta vuosia myöhemmin, miten kuunneltuja Tarja Kulhot olivat. Kuuntelijamäärät ja palautteet käsiteltiin tuottajapalavereissa tekijöiden korvien ulottumattomissa.

Sitten tuli taas radiouudistus, Radiomafia muuttui YleX:ksi ja käsikirjoitettu huumori lopetettiin kanavalta. Noronen siirrettiin hetken aikaa eläneen YleQ-kanavan aamuohjelmaan, josta koko tiimi sai potkut muutaman kuukauden jälkeen.

”Makasin masentuneena Töölön yksiössäni ja ajattelin, ettei minusta ole yhtään mihinkään. Sitten Samu-Jussi soitti ja pyysi kanssaan viikoksi etelään. Lähdin ja jätin kännykän kotiin, koska kuka minua kaipaisi.”

Sillä aikaa oli kuitenkin puhelin soinut kymmeniä kertoja. Henkka Hyppönen ihmetteli vastaajassa, miten Norosta on niin kovin vaikea saada kiinni. Hän pyysi Norosta käsikirjoittamaan Krisse Show'ta.

Nykyään Noronen on taiteen kandidaatti Taideteollisen korkeakoulun tv- ja elokuvakäsikirjoituslinjalta. Käsikirjoitus-, radio- ja muita huumoritöitä on riittänyt.

Vaikka Norosen ammatillinen itsetunto on vuosien varrella vahvistunut, hän ei esimerkiksi vieläkään kutsu itseään kirjailijaksi – vaikka on julkaissut 14 kirjaa.

”En tunne olevani kirjailija. Kirjailijat ovat sellaisia... syvällisiä, tai jotain sellaista, mitä en koe itse olevani, minun on hirveän vaikeaa rinnastaa itseni heihin. Voin olla kirjailija, jos joku muu määrittelee sen.”

”En tunne olevani kirjailija. Kirjailijat ovat sellaisia... syvällisiä, tai jotain sellaista, mitä en koe itse olevani.”

Pieru. Kun keskustellaan ammattihumoristin kanssa, on yksi aihe, jota ei voi olla ottamatta puheeksi. Se on pieru.

”Kyllähän pieru nyt naurattaa!” Noronen toteaa itsestäänselvyyden.

Yleensä ammattilaista on vaikea naurattaa. Erityisesti Norosta alkaa ahdistaa, jos hänelle on valmiiksi pedattu, että joku on aivan takuulla sikahauskaa. Silloin häntä ei ainakaan naurata.

”En esimerkiksi tajua, mitä tarkoittaa, kun joku nauraa kippurassa. Mitä se on? Itse en ainakaan ole koskaan nauranut kippurassa.”

Ellei sitten kyse ole pierusta.

”Jonkin aikaa sitten televisiosta tuli dokumentti, jonka nimi oli Pierut pilaavat elämäni. Siinä oli nainen, joka kertoi, koko ajan piereskellen, miten vaikeaa on esimerkiksi suunnitella häitä, kun pelkää piereskelevänsä koko vihkiseremonian ajan. Nauroin ääneen ohjelman ensimmäiset 15 minuuttia.”

 

Norosella ei ole huumorigenressä esikuvia eikä hän ole koskaan kokenut, että naisena ja naurattajana olisi jotenkin vaikeampaa kuin huumorin kentällä työskentelevillä miehillä.

Noronen ei haaveile Hollywoodista, tietenkään. Se olisi järvenpääläiselle seinänvierustahiipijälle kauhea paikka.

”Eivät sedät ole minua koskaan dissanneet. Oma kokemukseni on, että sedät ovat olleet innoissaan, kun on monenlaisia erilaisia tekijöitä. Ja oman huomioni mukaan naiskoomikoksi kutsuminenkin on parin viimeisen vuoden ajan jos ei nyt ihan loppunut niin ainakin vähentynyt paljon. Tästä voivat kyllä stand up -koomikot olla eri mieltä.”

Noronen ei haaveile Hollywoodista, tietenkään. Se olisi järvenpääläiselle seinänvierustahiipijälle kauhea paikka.

”En kaipaa tunnettavuutta yhtään. Kaipaan vain sitä, että saisin tehdä vielä isommin ja laajemmin näitä samoja hommia, joista nyt nautin.”

Niitä ovat tv:n hassuttelupaneeliohjelmat, radio-ohjelmat, Supermarsu- ja muutkin lastenkirjat ja -leffat – sekä myös aikuisille suunnatut kirjat.

”Olen aikuisille kirjoittamista miettinyt jo jonkin aikaa. Kyllä se vielä sieltä tulee."

Kuka?

Paula Noronen, 43, kirjailija, humoristi ja tv- ja radioesiintyjä.

Valmistunut taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta.

Tunnetaan erityisesti Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman vakiopanelistina, Supermarsu-lastenkirjoistaan sekä sketsihahmoistaan, kuten Tarja Kulhosta, joka esiintyi vuosituhannen alussa Ylen kanavilla.

Norosen Supermarsu-kirjoista valmistuu ensimmäinen elokuva, jonka ensi-ilta on tammikuussa.

Noronen on naimisissa, ja perheessä on kaksi lasta.

Mieheni varmaan luuli, etten keksisi enää uusia syitä vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kuinka väärässä hän olikaan.

Kun olin eräänä aamuna siivonnut kolme tuntia – jynssännyt kyykyssä kylpyhuoneen lattiaa, imuroinut lattialla maaten nojatuolin takaa, siirrellyt irtonaisia huonekaluja paikasta toiseen imurin edestä – olin valmis julistamaan: koti pitää sisustaa siivoamista ajatellen ja helpottaen!

Miksei lähipiirissäni ole tarpeeksi käytännöllisiä ihmisiä, jotka olisivat ajoissa opettaneet, ettei kotona saa olla yhtään nurkkaa, johon ei pääse imurin varren kera vääntelemättä itseään ihmeellisille mutkille?

Kävelin ympäri kotia tarkkaillen. Meillä miinoja riitti: Hankalia mattoja, joiden päällä lepää raskaita huonekaluja. Kaappeja, joiden alle imurinvarsi ei mahdu mutta jonne pölymatot asettuvat. (Kaikissa huonekaluissa pitäisi olla pyörät alla!) Tauluja seinää vasten nojaamassa niin, ettei robotti-imurista voi uneksiakaan. Oli matkalaukkuja ”sisustusesineinä”, korotettuja askelmia ja sängyn alla niin painavia säilytyslaatikoita, että niiden nostaminen aiheutti rasitusvamman. Imuroiminen pienessä makuuhuoneessa tuntui pahalta rangaistukselta.

Koti oli sisustettu järkevän siivousihmisen painajaiseksi. Vain provosoidakseen kissa oksensi lauteiden alle.

Niinpä järjestin seremoniallisen viikonlopun. Sen lisäksi, että pesimme saunan ja uunin, nostimme taulut seinälle ja siirsimme matkalaukut kellariin (projektiin kuului sivutuotteena myös vintin siivous). Nostimme seinäkoukkuihin tavarat, jotka olivat lojuneet lattialla. Koti näytti paremmalta. Siivoaminen helpottui.

Kysyimme jälleen kerran itseltämme: Miten ihmeessä juuri sellaiset asiat kotona jäävät tekemättä, joista lopulta suoriutuu parissa tunnissa, ellei jopa minuutissa.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni on julkaistu Glorian Kodissa 8/2017.