Joskus Paola Suhonen leikittelee ajatuksella, että menettäisi koko uransa. "Ei se olisi katastrofi. Luin hiljattain jutun lentoemännistä, jotka olivat lähteneet kouluttautumaan sairaanhoitajiksi. Mietin, että voisin itsekin ihan hyvin tehdä saman. Saisin elämälleni uuden suunnan."
Joskus Paola Suhonen leikittelee ajatuksella, että menettäisi koko uransa. "Ei se olisi katastrofi. Luin hiljattain jutun lentoemännistä, jotka olivat lähteneet kouluttautumaan sairaanhoitajiksi. Mietin, että voisin itsekin ihan hyvin tehdä saman. Saisin elämälleni uuden suunnan."

Yrittäjä, suunnittelija ja taiteilija Paola Suhonen ei halua päästä perille, ennen kuin kaikki unelmat on toteutettu.

Kaikki matkat päättyvät aikanaan. Mutta olisi hirveä pettymys huomata määränpäässä, että jotain jäi kokematta. Että elämä olikin pelkkää jossittelua.

Ajankulu on aina sekä kiehtonut että pelottanut Paola Suhosta, 46. Hänen pahin painajaisensa olisi huomata kuolinvuoteella, ettei mikään haave ehtinyt toteutua.

– Ajattelen vanhenemista koko ajan. Ulkonäön muuttuminen ei haittaa minua, mutta ajan rajallisuus hirvittää. Toisaalta elämän deadline on minulle draiveri.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suhoselle haaveet eivät ole mitään, jos ne eivät toteudu. Hän on aina mennyt kohti unelmiaan tarkoitti se sitten uutta ammatillista aluevaltausta tai aavikkoseikkailua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suhonen tunnetaan yhä parhaiten Ivana Helsinki -vaatemerkistään, jonka hän perusti vuonna 1998 siskonsa Pirjo Suhosen kanssa. Mekoissa oli nostalginen vintagevivahde, joka erotti Suhosen nopeasti kilpailijoistaan.

– En pysty tekemään muotia, joka on tarkoitettu vain tähän hetkeen. Mietin aina, voiko mekon päälle heittää villapaidan ja lähteä purjehtimaan. Suunnittelen naiselle, joka on tien päällä.

Seuraavina vuosina Suhonen meni sinne, missä muut eivät vielä olleet: Ivana Helsinki oli ensimmäinen suomalainen yritys, joka osallistui Pariisin muotiviikoille vuonna 2007. Ivana Helsingistä muotoutui vuosien varrella oma maailmansa, jonka fiilistä moni kävi ihastelemassa brändin kivijalkaliikkeessä.

Suhonen ei kuitenkaan pysähtynyt vain vaatesuunnitteluun. Hän on tehnyt myös pitkän elokuvan, lukuisia dokumentteja ja musiikkivideoita, suunnitellut kauniin yöperhosen muotoisen palovaroittimen ja ylioppilaspipon, levyttänyt albumin ja perustanut oman musiikkifestarin. Niin ja on hän myös vuoden 1992 lumilautailun Suomen mestari. Muun muassa.

– Minulle oli aina selvää, ettei luovuuteni rajoitu pelkkiin vaatteisiin. Piti vain keksiä jokin alkupiste, johon lähteä kanavoimaan sitä, Suhonen sanoo.

Monta rautaa tulessa

Yritystapahtumassa taiteellinen outolintu, taidemaailmassa liian kaupallinen. Suhonen tuntee aina olleensa hieman vääränlainen.

– Ymmärrän, että joku saattaa ajatella, ettei yksi ihminen voi osata kaikkea. Enkä minä voikaan olla yhtäkkiä opiskelematta lääkäri tai poliisi, mutta luovuus on minun työkaluni ja sitä voi hyödyntää monin tavoin.

Suhosen monipuolisuutta ja uskallusta onkin vuosien saatossa ihailun ohella myös nälvitty. Kun Suhonen vuosia sitten löysi ensimmäiset kommenttiketjut itsestään Suomi24-keskustelupalstalta, hän luki niitä iltatolkulla. Suhonen muistaa, että jollain kummallisella tavalla hän sai myös varmuutta kulkea jatkossakin omaa polkuaan.

34-vuotiaana hän päätti alkaa opiskella elokuva-alaa. Baarissa eräs tunnettu ohjaaja kysyi irvaillen, pitäisikö hänenkin nyt sitten puolestaan alkaa suunnitella jotain rättejä.

– Uuden asiat jännittävät minuakin, enkä voi kieltää, ettenkö ajattelisi muiden mielipiteitä harva se päivä. En kuitenkaan anna sen vaikuttaa omaan tekemiseeni. Jos pelolle antaa vallan, elämässä ei voi tehdä yhtään mitään.

Niinpä Suhonen suuntasi Yhdysvaltoihin. Opinnot New York Film Academyssa sisälsivät kaikkea ohjaamisesta käsikirjoittamiseen.

Mukaan hän pakkasi vain tärkeimmät: käsimatkatavaroissa oli jättimäinen tietokoneen näyttö, joka ei mahtunut edes kulkemaan hihnalla turvatarkastuksen läpi.

Hän saapui Atlantin toiselle puolelle keskellä yötä. Kotia ei ollut, ainoastaan ystävän suositteleman edullisen nuorisomajoituksen osoite.

– Pöräytin taksilla aivan järkyttävän huumeloukun eteen. Pyysin kuskia odottamaan tavaroideni kanssa, kun kävin sisällä toteamassa, etten voi jäädä. Siellä ei ollut edes huoneita, vain ylhäältä avoimia kellarihäkkimäisiä kyhäelmiä.

Onneksi kuski oli luotettava eikä kaasuttanut paikalta Suhosen omaisuuden kanssa. Sen sijaan Suhonen sai kyydin lähimpään halpaan hotelliin, jossa kotiutuminen uuteen maahan hiljalleen alkoi.

Alku ei ollut helppo, mutta oli puhtaalta pöydältä aloittamisessa puolensakin.

– Oli vapauttavaa olla kaikille tuntematon. Tuntui, että pystyin hengittämään. Anonymiteetti oli osasyy sille, että lähdin opiskelemaan ulkomaille. Kellään ei ollut ennakkoluuloja, ja kun opettaja kehui työtäni, tuntui, että minua arvioitiin vain tekemiseni kautta.

Koulusta Suhonen sai heti ystäviä ja oman elinpiirin, puhumattakaan mahdollisuuksista heittäytyä koulutuksen suomiin projekteihin.

– Tulen ihmisten kanssa toimeen, kun tehdään jotain.

"Taiteilijuus on kuin arvonimi, jonka vain ulkopuolinen voi antaa. Sanoisin olevani luovalla alalla."

Amerikka-kaipuu

Turhanpäiväinen jauhaminen syö Suhosen luovuutta, eikä hän kestä sähköpostien hakkaamista tai sosiaalisessa mediassa roikkumista. Suhonen ei ole koskaan ollut Facebookissa, ja Instagramistakin hän häipyi nopeasti.

– En käsitä, miten niin monia voi inspiroida ja kiinnostaa video, jossa influensseri keittää kahvia.

Jos Suhonen saisi päättää, vaikuttajat perustaisivat ennemmin vaikka löytöeläinkoteja ja käyttäisivät seuraajamäärien tuomaa vaikutusvaltaansa luonnonsuojeluun. Elämä on liian tärkeä matka tuhlattavaksi hölynpölyyn.

Suhosen oli alunperin tarkoitus viipyä Yhdysvalloissa vain muutama vuosi, mutta oleskelu venähti. Muuttomiehet pakkasivat lapsuuden valokuva-albumit ja cd-kokoelman merikonttiin ja lähettivät omaisuuden kohti Brooklynia. Sieltä Suhonen jatkoi lopulta opintoja leffa-alan sykkeessä Los Angelesissa ja valmistui elokuvaajaksi American Film Institutesta.

Jo Suhosen lapsuus oli Amerikka-kuvaston ihailua: jeans-kulttuuria, Coca-Colaa, Dallasia ja Dynastiaa, aavikoita, maanteitä ja motelleja. Hänen isänsä Pentti oli farkkutehtailija, jonka yritys Farmariteollisuus Oy työllisti aikoinaan parhaimmillaan sata henkilöä. Ivana Helsingin ensimmäinen mallistokin koostui pelkästään tummansinisestä denimistä. Se oli Taideteollisen korkeakoulun ensimmäisen opiskeluvuoden lopputyö, jota Suhosen silloinen opettaja ja mentori Heljä Tenhiälä kannusti viemään eteenpäin.

Ivana Helsinki syntyi vain kolme kuukautta myöhemmin.

Amerikka-kaipuun lisäksi Suhonen on perinyt lapsuudenkodista sinnikkyytensä.

– Terve itseluottamus tulee sieltä. Äitini Senja on sota-ajan evakko ja kotikasvatuksemme oli ehkä hieman vanhanaikaisempaa kuin kavereilla, mutta toisaalta vanhempani olivat myös ääriliberaaleja.

Koulu ja läksyt oli hoidettava kunnialla, mutta vanhemmat auttoivat esimerkiksi 15-vuotiasta Suhosta etsimään itselleen vaihto-oppilasperheen Jamaikalta aikana ennen internetiä. Jamaika ei ollut mikään tyypillinen vaihtokohde, ja kaikki oli hoidettava itse.

– Faija on aina ensin kysynyt, onko tuossa mitään järkeä ja sen jälkeen auttanut.

Psykoanalyytikkoäidin sanat ovat myös vaikuttaneet Suhoseen: kateus on voimavara, josta voi tunnistaa omia unelmiaan.

Musiikkiunelmia

New Yorkissa asuessaan Suhonen päätyi pyörittämään art spacea, galleriatilaa, jossa järjestettiin kaikkea performansseista näyttelyihin. Siellä hän tutustui lukuisiin muusikoihin, joille päätyi ohjaamaan musiikkivideoita.

Oli vuosi 2005 ja Suhonen oli jälleen kerran katsomassa keikkaa, vieläpä oikein hyvää keikkaa. Mitä parempia muusikot olivat, sitä enemmän Suhosta ärsytti. Lavalla artistit olivat elementissään, ilmaisivat itseään ja kuljettivat kuulijat omaan maailmaansa. Suhonen oli soittanut lapsena viulua, mutta lopettanut harrastuksen teini-iässä. Nyt hänellä oli valtava palo takaisin musiikin pariin.

Niinpä Suhonen aloitti matkan kohti unelmaansa ja meni laulu-, kitara- ja rumputunneille. Vuosien varrella hän päätyi Suomessa myös ruotsinkieliseen ammattikorkeakoulu Arcadaan ja valmistui musiikkimanageriksi. Säveltämiseen ja biisinkirjoittamiseen hän haki oppia Heo-kansanopiston lauluntekijälinjalta.

– On helpompi sanoa itseään ammattilaiseksi, jos on opiskellut alaa. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, hän pohtii.

Suhosen musiikki-innostus synnytti ensimmäiseksi festivaalin. Senkin hän teki omalla tyylillään. Superwood järjestetään syksyisin Vuosaaren Hotelli Rantapuistossa ja sitä ympäröivässä metsässä, kymmenisen kilometriä Helsingin keskustasta. Festareilla on muun muassa nähty Mira Luoti laulamassa maahan kaivetussa kylpyammeessa ja Jari Sillanpää esiintymässä meren syleilyssä.

Idea omista festareista sai sekin alkunsa jo lapsuudessa. Hän rakasti leikkiä ja seikkailla taskulampun valossa metsässä. Se oli jännittävää ja primitiivistä.

Jos teini-ikäinen Suhonen ei ollut hengaamassa Helsingin keskustan Citykäytävässä, hänet löysi Nuuksion metsästä. Se opetti sietokykyä: vaikka oli 20 astetta pakkasta, piti jatkaa hiihtämistä, eikä auttanut itkeä ja kiukutella. Samalla tahdonvoimalla hän on luotsannut yritystään ja oppinut uutta.

– Partion suurin juttu oli vastuunotto. Meistä tuli jo 12-vuotiaina partionjohtajia, jotka kuljettivat nuorempaa laumaa pitkin metsää. Teimme tulet ja hankimme bussiaikataulut. Nyt tuntuu, että siinä olisi voinut mennä paljon pieleen, tulla vaikka häkämyrkytys, mutta selvisimme kunnialla, hän muistelee.

Elämää suurempi rakkaus

Suhonen suhtautuu myös rakkauteen intohimoisesti. Hänellä on aina ollut kaipuu löytää elämänkumppani, ja suuret rakkaustarinat kiehtovat häntä loputtomasti. Suhonen on kehitellyt niistä teorioita ja kaavioita hulluuteen asti, analysoinut rakkauden syntyä ja hiipumista.

– Joskus kehitämme tarinoita itsellemme. Ajattelemme, että tämä on hyvä lasten isä tai taloudellinen turva. Uskon kuitenkin, että jos on rehellinen itselleen, sisimmässään tietää, kuka elämän todellinen suuri rakkaus on ollut.

Suhosen elämänkumppaninkin oltava tekijä, jotta suhde toimii. On tärkeää kokea ja luoda yhdessä, olla toistensa parhaat ystävät ja jakaa elämää.

– Olen rakkaudessa fanaattinen. Sen pitää olla edellistä suhdetta ja elämää suurempaa. Olen sietänyt mieluummin yksinäisyyttä kuin ollut yhdessä yksinäinen.

Suhonen olikin pitkään sinkku, kunnes joulukuussa 2015 hän kohtasi sattumalta nykyisen puolisonsa Olli Happosen helsinkiläisessä baarissa.

Rakkauden lisäksi toinenkin kaipuu sai täyttymyksensä: Suhosesta tuli vihdoin julkaissut muusikko, kun pariskunta perusti yhdessä bändin Lone Deer Laredo. Haikeaa americanaa säveltävä duo äänitti debyyttialbuminsa Nashvillessä, Yhdysvalloissa pari vuotta tapaamisensa jälkeen. Tarkoitus on tehdä yhdessä seitsemän albumia, joista seuraava ilmestyy elokuussa.

Haikeista soundeista huolimatta Suhonen tavoittelee elämässä onnellisuutta. Hän ei usko kurjan taiteilijan myyttiin.

– Voi olla onnellinen ja tasapainoinen ja tehdä siitä huolimatta koskettavaa ja merkityksellistä taidetta.

Lisää sellaista on tulossa. Tekeillä on kesällä kuvattava road movie, jonka pääosassa on Alina Tomnikov. Lisäksi Ivana Helsinki lanseeraa syksyllä kodinmalliston ja oman rose proseccon. Tänä keväänä Suhonen on myös suunnitellut eettisen timanttikorumalliston vuoden kultaseppä Olli Johan Lindroosin kanssa. Totta kai projekti kiinnosti, sillä hänellä ei ollut korusuunnittelusta aiempaa kokemusta.

Kun Suhonen oli pikkutyttö, hänen isänsä rakensi auton takapenkille sängyn tilkitsemällä etupenkkien taakse jäävät kolot. Siellä Suhonen söi siskonsa kanssa eväitä matkalla mummolaan Savoon ja sieltä takaisin Itä-Helsingin Marjaniemeen.

Suhonen liikkuu Marjaniemessä edelleen päivittäin. Hänen ateljeensa, Ivana Helsinki House, sijaitsee sadan metrin päässä hänen lapsuudenkodistaan. Vuonna 1970 rakennetun talon ikkunat ulottuvat lattiasta kattoon ja päästävät luonnon sisään, osaksi sisustusta.

Nuo ikkunat lumosivat hänet jo vuosikymmeniä sitten. Hänen ystävänsä isä toimi rakennuksen talonmiehenä, ja Suhonen pääsi seikkailemaan sen käytäville. Kun talo muutama vuosi sitten tuli myyntiin, Suhonen teki heti tarjouksen.

– Mahdollisuuksiaan ei voi loputtomasti siirtää. Talo oli ollut aiemmin vain kahdessa eri omistuksessa. Tällaista tilaisuutta ei ehkä enää koskaan olisi tullut omalle kohdalle.

Tila on Ivana Helsingin toimisto ja showroom, mutta myös elokuvateatteri, keikkapaikka, motelli ja kahvila - Suhosen luovuuden leikkikenttä.

Paola Suhonen toivoo, että säilyttäisi vielä kahdeksankymppisenäkin ainaisen uteliaisuutensa. Hän on kehittänyt itselleen moton: Eilen oli hyvä, huomenna on paremmin, mutta tänään on paras.

Suhonen ei kadu omia valintojaan. Kaikki kokemukset ovat elämän rakennusainetta.

– Siitä kartastosta koostuu oma reittini. Se on ollut mielenkiintoinen reissu.

Juttu on julkaistu Glorian numerossa 5/2021.

Kuka?

Paola Suhonen, helsinkiläinen vaatesuunnittelija, yrittäjä ja taiteilija.

Tunnetaan parhaiten Ivana Helsinki -vaatemerkistään.

Opiskellut myös muun muassa elokuva-alaa Yhdysvalloissa. Sai Suomi-palkinnon vuonna 2018.

Lone Deer Laredo -bändi yhdessä puolisonsa Olli Happosen kanssa.

Lukee juuri nyt Kirsti Paakkasen elämäkertaa. "Kirja kuvaa hienosti 1970-luvun mainostoimistomaailmaa. Aika samat lainalaisuudet oli silloinkin."

Sisältö jatkuu mainoksen alla