Liikunta ja luonto kuuluivat Maria Guzeninan elämään jo hektisinä Lontoon-vuosinakin, jolloin hän työskenteli kansainvälisellä MTV:n musiikkitelevisiokanavalla. Nykyisin Maria herää aamuisin viideltä tekemään aurinkotervehdykset samalla, kun vesi kiehuu pannussa aamukahvia varten. Aamurutiinista hän pitää kiinni ympäri vuoden.

Jooga onkin yksi Marian kauneudenhoidon peruspilareista: lajin kautta opittu hengittäminen, keskittymiskyky sekä kehonliikkeet vaikuttavat niin kroppaan kuin kasvoihinkin. Kun keho on sekä henkisesti että fyysisesti tasapainossa, se näkyy myös ulospäin. Ensi vuonna 50 täyttävän Marian mielestä rauhallinen mieli näkyy silmistä sekä olemuksesta.

Ensi vuonna 50 täyttävän Marian mielestä rauhallinen mieli näkyy silmistä sekä olemuksesta.

”Paras kauneusrutiini, jonka ihminen voi itselleen antaa, on rakastaa liikuntaa ja huolehtia itsestään liikunnalla ja terveelliseellä ravinnolla. Jooga on yksi lahja ylitse muiden. Ihmisen kuuluu vanheta ja ihon muuttua, mutta sisäinen hehku näkyy ulospäin kauneutena. Silloin ei tarvitse tekoripsiä tai -kynsiä.”

Liikuntarutiinit ovat säännölliset, mutta ihonhoidossa Maria on toisinaan suurpiirteinen. Pitkän työpäivän jälkeen sänkyyn voi mennä ilman ripsivärin pesua tai kasvojen rasvaamista.

”Jos antaa turhanpäiväisten murheiden mennä ihon alle, se näkyy myös kasvoilta, kun otsa menee ryttyyn. Elämän murheilta ei voi kukaan välttyä, mutta voi yrittää nähdä tapahtumia suuremmassa yhteydessä ja hyväksyä ajatus elämän aaltoliikkeestä.”

Maria rakentaa ruokavalionsa kasvisten ympärille, mutta toisinaan hän herkuttelee häränhännillä tai lampaankyljyksillä täysin sydämin. Viini voi olla osa hyvää ateriaa, askeettisuuteen ei ole tarvetta.

”Jos antaa turhanpäiväisten murheiden mennä ihon alle, se näkyy myös kasvoilta.”

Pukeutumisesta Maria ei ota paineita. Politiikassa hän ajattelee työn sisällön olevan paljon tärkeämpää. 

”Nykyisin onneksi eletään omaan nuoruuteni verrattuna huomattavasti ihanampaa aikaa, kun sekä tytöt että pojat saavat olla ja näyttää juuri siltä, miltä itsestä tuntuu. Kun saa elää omanlaista elämää ulkonäköpaineista vapaana ja itselleen lempeänä, on viisikymppisenäkin vähemmän ryppyjä kasvoilla.”

Marian lempituotteet:

Kiehl’s Powerful Strength Line Reducing Concentrate Vitamin C-seerumi & Kiehl’s Midnight Recovery Serum: ”Sekoitan näitä kahta keskenään aamuisin iholle, yhdistelmä sopii myös meikin alle. Sekoitus saa ihon kihelmöimään, mikä saa aikaan tunteen, että tehoaineet todella toimivat.” Manuka-hunaja: ”Sopii näppylöille, haavoille, silmänympärysvoiteeksi yöllä ja maistuu hillittömän hyvältä smoothiessa.” Keratiinisampoo: ”Minulla on ohut ja rispaantuva tukka, ja keratiini on ainut, mikä auttaa kuiviin latvoihin.”