
Mallivuodet opettivat Janina Frylle joustavuutta ja heittäytymistä, orastava uupumus taas rajojen vetämistä.
Ensin mallina, sittemmin vaatesuunnittelijana menestynyt Janina Fry kiittää mallivuosiaan siitä, että oppi joustavuutta ja mukautumiskykyä. "Aamu saattoi alkaa kuudelta jonkin tv-mainoksen kuvauksissa, ja seuraavana päivänä olinkin jo joulukuvaston kuvauksissa, keskellä heinäkuuta", hän kertoo Glorian videohaastattelussa. Siinä hän kertoo myös, miten on voittanut arkuutensa.
Janina myös tunnustaa, että joutuu päivittäin punnitsemaan, missä jaksamisen rajat menevät. "Minun on tehtävä niin, että voin hyvin ja jaksan olla tukena läheisilleni", hän sanoo.
Janina Fryn haastattelun löydät 27.10. ilmestyneestö marraskuun Gloriasta.