20 hehtaaria köynnöksiä eikä yhtään kokemusta – näin alkoi Berglundien viinitilan tarina, joka jatkuu jo toisessa polvessa

Nea Berglund loikkaa ketterästi kolhuisen savenharmaan Land Roverin konepellille, vääntää sen kangaskaton irti ja heittää käärön Carsinin kartanon seinustalle.

Auto ja sen päällä kahareisin seisova nainen ovat miltei samanikäisiä, mutta siinä missä ensimmäinen on omassa kategoriassaan vanhus, on jälkimmäinen poikkeuksellisen nuori lupaus.

28-vuotias Nea on Bordeaux’n perinteikkäällä viinialueella sijaitsevan Carsinin viinitilan viinintekijä ja juuri muutamaa tuntia aiemmin nimitetty toimitusjohtaja.

– Olenhan minä yhdenlainen poikkeus täällä, kun olen nuori nainen näiden vanhojen fabujen keskellä. Alalla on muitakin naisia ja nuoria, mutta harvalla on yhtä paljon valtaa ja vastuuta kuin minulla, Nea sanoo.

Viinipalstojen välissä kulkevalta tieltä aukeaa näköala yli luotisuorien köynnösrivistöjen. Niiden takana hevosaitauksessa Nean kiiltäväkylkinen Philibert-hevonen ja shetlanninponi Bruno nojailevat toisiinsa, ja sivurakennuksen taakse kätkeytyvässä kanalassa tilanhoitaja Pascalin pilkulliset maalaiskanat nokkivat iltajyviään. Ilta-aurinko saa art deco -kaudella viimeistellyn kartanorakennuksen hehkumaan kullankeltaisena.

Ratissa istuu Nean isä, juuri kuusikymmentä täyttänyt Juha Berglund, joka osti tilan sisartensa kanssa kolme vuosikymmentä aikaisemmin. Juha ei ole koskaan asunut tilalla pysyvästi, mutta siitä on tullut iso osa hänen elämäntyötään. Nea ja hänen avopuolisonsa Samuli Pasanen ovat puolestaan tehneet tilasta kotinsa ja ympärivuotisen työpaikkansa.

Historiaa tekemässä

Carsinin viinitilasta eli Château Carsinista tuli erottamaton osa suomalaista viinikulttuuria vuonna 1990, jolloin Berglundien teollisuus- ja kulttuurisukuun kuuluva sisaruskolmikko osti sen bordeaux’laiselta perheeltä. Operatiiviseen johtoon tarttui tietenkin Juha, joka oli ehtinyt jo perustaa Helsinkiin oman viinitarvikekaupan ja alaan pureutuneen aikakauslehden.

– Näin jälkikäteen ajateltuna se oli tietenkin aivan itsemurhasuunnitelma. Meillä oli 20 hehtaaria viljeltäviä köynnöksiä eikä yhtään ymmärrystä tai kokemusta, enkä minä puhunut sanaakaan ranskaa. Päärakennuskin oli täysi matoläjä. Panimme kaiken uusiksi, Juha muistelee kartanon keittiönpöydän ääressä.

Pitkä tie perhetilalle

– Olen aina halunnut ympärilleni paljon ihmisiä, ja olen vähän ylisosiaalinenkin. Haluan jakaa oivallukseni ja löytöni muiden kanssa. Hyvä viinikin menee hukkaan, jos sen juo yksin, Juha kertoo ja kaataa lasiin vuosikerran 2015 terroir-viiniä, joka on valmistettu yhdellä palstalla viljellyistä Merlot-rypäleistä.

Se vuosikerta on merkityksellinen monesta syystä: keväällä Nea ja Samuli muuttivat tilalle pysyvästi, kesän päätteeksi tilalta kerättiin erinomainen sato ja sadonkorjuun jälkeen Nea aloitti tilan viinintekijänä. Päivätyönsä ohessa Nea suoritti myös viinitieteen maisteriopinnot Bordeaux’n yliopistossa.

Carsinin viinintekijäksi ryhtyminen ei ollut Nealle mikään itsestäänselvyys. Parikymppisenä hän opiskeli kauppatieteitä Helsingissä, minkä jälkeen hän työskenteli Australiassa Mandy Jonesin viinitilalla.

– Minusta ei tullut viinintekijää isän takia, vaan Mandyn takia, Nea teroittaa.

Sanat voisivat kuulostaa teräviltä, mutta Berglundien keskustelussa ne ovat vain yksinkertainen toteamus. Kun isä on pieni instituutio, on vallan sopivaa etsiä esikuvat muualta.

Vieras jäi vävyksi

Ensimmäisenä vuosikymmenenä Carsin valmisti viinejä uuden maailman opein muun muassa Kiinan ja Iso-Britannian markkinoille naapuritilallisten kauhuksi. Sitten Juha innostui vaihtoehtoisista viljelytavoista ja lopulta tila aloitti hitaan matkan kohti luomua. Nyt Nea tekee Carsinin viinien lisäksi omia alkuviinejään.

Maalaiskeittiön seiniä kiertävät mustikansiniset puukaapistot ja laattalattia on yksinkertainen. Täällä Berglundit syövät aamiaista ja illallista, kokoustavat ja tekevät töitä.

Viereisen ruokasalin pitkän pöydän yllä kimaltelee ranskalainen kattokruunu, korkeaa eteisaulaa valaisee hollantilainen kruunu ja olohuonetta venetsialainen, mutta juuri tänne keittiöön niin Nea, Samuli, Juha kuin kartanon lukuisat vieraatkin kokoontuvat.

Vuosikymmenten kuluessa vieraita on ollut tuhansia. Keittiössä ovat kokanneet Markus Aremon kaltaiset huippukokit, pihalla ovat musisoineet Kansallisoopperan ja Radion sinfoniaorkesterin soittajat, ja sadonkorjuun aikaan tilalle on kerääntynyt nuoria innokkaita viiniharrastajia, jotka ovat saaneet perehdytyksensä viininvalmistuksen alkeisiin.

Yksi näistä nuorista oli Samuli, joka pestautui sesonkityöntekijäksi vuonna 2012 – ja rakastui Neaan.

Kulttuurin käsityöläiset

– Olen hyvä ihmisten kanssa, mutta ennen kaikkea olen maanviljelijä. Tykkään ajaa traktoria luontoradiota kuunnellen, pitää huolta viineistä ja remontoida, Nea selittää.

Siinä on kahden sukupolven välinen suuri ero. Juhan puheissa vilahtelevat lordit, paronit, migueltorresit, hughjohnsonit, Loirit ja Haloset mutta Nea juttelee hehtaarin istutuskuluista, hallavuosien menetyksistä ja hevosaurojen jälkimarkkinahinnoista.

Hän nimittäin parhaillaan kouluttaa Philibertistä työhevosta, jonka tehtävä on aurata rikkakasvit luomuköynnösten juurelta.

Nean sukupolvelle käsityö on suurinta luksusta, kun taas Juhan viiniuran lähtökohta oli aivan toinen.

1980-luvun lopulla valtaosa suomalaisista suhtautui viiniin alkoholina eikä kulttuuriperinnön osana. Sitä Juha on yrittänyt koko uransa muuttaa korostamalla viinien yhteiskunnallista ja yhteisöllistä roolia.

Arkiaamuina Nea pitää aamukokouksen työntekijöiden kanssa kello kahdeksan. Sitten on vuorossa esimerkiksi kellarinhoitoa: viinien siirtoa, maistelua, tynnyrien valintaa, ikäännyttämistä, filtteröintiä, kirkastamista ja lopulta lattian ruiskuttaminen puhtaaksi painepesurilla.

Päivät venyvät pitkälle iltaan, ja viikot viikonloppuihin.

– Viihdyn täällä todella hyvin. Välillä on järjettömän raskasta ja vaikeaa, ja yritän vältellä burnoutia, mutta sitten on myös helppoa ja kivaa. Elämä on vaihtelevaa, ja silloin tuntuu, että on elossa, Nea sanoo.

Perinteet uusiksi

Carsinin kellarissa metallisten viinisäiliöiden vieressä seisoo kuusi savista amforaruukkua. Ruukut ovat Nean hankinta, ja niissä kypsyvät Sauvignon Blanc -rypäleet pullotetaan Nean oman Charivari-alkuviinimerkin alla. Sen nimi tarkoittaa kyläjuhlaa, ja tavoite on pyydystää pulloon rypäleen oma, puhdas maku.

– Minulle tärkeintä on viinin autenttisuus. Siksi en manipuloi happoja tai sokereita. Haluan tehdä käsityönä tämän alueen parasta viiniä, enkä ole siitä kovin kaukana, Nea sanoo.

Alueella hän tarkoittaa Cadillacin seutua, jossa on noin 250 viinitilallista. Tässä projektissa Nealla on isänsä tuki, vaikka tämä ei itse innostukaan kaikista alkuviinikokeiluista.

– Nea kyseenalaistaa, ja se on terveellistä. Hän saa kokeilla, mikä onnistuu ja mikä ei. Silloin voi kehittyä. Näen, että hän voi tehdä asiat paremmin kuin minä koskaan, Juha sanoo.

Nea ja Samuli ovat tulleet kumpuileville viinimaille jäädäkseen. He jutustelevat sujuvalla ranskalla tilan työntekijöiden, kantaravintolan henkilökunnan ja terassille osuvien tuttujen kanssa. Bordeaux’laiseksi Nea ei kuitenkaan tunnustaudu.

– Ennen kaikkea olen varmaan eurooppalainen, hän sanoo hetken pohdittuaan.

Land Roverin ovi kolahtaa kiinni. Vuosien mittaan sen logosta ovat pudonneet l- ja r-kirjaimet ja nyt kyljessä lukee ”and over” eli ”uudestaan”.

Teksti sopii Berglundeille kuin nakutettu. Rypäleet on poimittava sato toisensa jälkeen, köynnökset leikattava ja ihmisille annettava joka vuosi syy ruuvata korkki viinipullosta. Kokeiluista ja toistosta kasvaa perinne, joka ulottuu yhtä ihmisikää pidemmälle

Juttu on alun perin ilmestynyt syyskuun 2019 Gloriassa.