Jaana Ukkola oppi jo mallivuosinaan maailmalla elämään niin, ettei tarvitse jossitella. Menestyvän mallitoimiston johtaja nähdään myös syksyn Gloria Fashion Show’n catwalkilla.

Lento Tunisiasta Pariisiin oli puolivälissä, kun Boeing 737:n kapteeni siirsi yhtäkkiä koneen pois kurssiltaan. Perämies katsoi hämmentyneenä vierestä, kun tämä luovutti ohjauksen nelipistevöissä istuvalle, vaaleatukkaiselle naiselle. Nainen lensi uhkarohkeasti minuutin, kaksi ja viisi, ja siirsi sitten koneen takaisin oikealle reitilleen.

Nainen oli 25-vuotias malli Jaana Ukkola, joka oli lentämässä kuvausmatkalta Djerban saarelta kotiinsa Pariisiin. Oli vuosi 1983, ja hän oli jo tottunut siihen, että mallina pääsi paikkoihin, joista ei nuorempana Espoon Tapiolassa osannut edes unelmoida.

”Kun kapteeni kysyi, haluanko ohjata, hyppäsin heti puikkoihin. Ai jännittikö? No ei tietenkään! Se ei kuulu luonteeseeni. Kuuluttelin vain ihan pokkana suomeksi matkustamoon”, Jaana sanoo ja nauraa käheästi päälle kotonaan Espoon Westendissä.

60-vuotias Jaana on mallitoimisto Modelboomin perustaja ja toimitusjohtaja, joka on aina uskaltanut elää vauhdikkaasti. Hänellä on takanaan 15 vuoden kansainvälinen mallinura, jonka ansiosta hän matkusti jo nuorena ympäri maailman.

”Nyt minua ei ujostuttaisi soittaa edes Trumpille.”

”Mallivuosina opin ajattelemaan, että voin tehdä mitä vain. En pelännyt ketään tai mitään, sillä minun oli pakko uskaltaa poseerata vaikka keskellä Champs-Élyséetä, jos niin haluttiin. Nyt minua ei ujostuttaisi soittaa edes Trumpille”, Jaana sanoo ja nauraa.

Jaana tunnetaan mallipiireissä räväkkyydestään. Hän laukoo asiat juuri niin kuin niistä ajattelee. Esimerkiksi näin:

Mallien mittavaatimuksista: ”Tietyt suunnittelijat haluavat, että tytöt ovat laihoja kuin tikut! Se on mielisairasta, enkä edes tajua, miten naiset ovat suostuneet siihen taisteltuaan ensin itselleen esimerkiksi oikeuden aborttiin. Omina malliaikoinani olin 173 senttiä pitkä ja painoin 50-52 kiloa. Nykyään 180- senttiset mallit painavat saman verran.”

Me Too -kampanjasta ja muotikuvaajista tehdyistä ahdistelupaljastuksista: ”Tiesinkin, että Terry Richardson on hyvin omalaatuinen. Jos hän olisi lähennellyt minua, olisin pitänyt hänet loitolla. Hyvä, että ahdistelutapaukset mallimaailmassakin on vihdoin nostettu esille.”

Huumeidenkäytöstä: ”Totta kai mallipiireissä jotkut käyttivät kamaa, ihan kuten millä muullakin alalla. Kerran yksi kollegani oli niin sekaisin, että nojaili minuun kuvauksissa ja pysyi hädin tuskin pystyssä. Hän kuoli aidsiin 80-luvulla.”

Ja elämästä ylipäänsä:

”Suurin osa ihmisistä pelkää muutoksia, ja jauhaa vielä vanhoinakin, että olisivat voineet tehdä sitä ja tätä. Minä en jauha. Olen elänyt itse valitsemani elämän. Mottoni on ollut se, että vähintään kerran päivässä pitää nauraa.”

”Hyvä, että ahdistelutapaukset mallimaailmassakin on vihdoin nostettu esille.”

Kiinnostus muotiin ja kauneuteen kumpuaa jo lapsuudenkodista. Jaanan äiti oli muotisuunnittelija Eila-Iiris Ukkola, joka työskenteli muun muassa Polalla, Carlinalla ja oli muotitoimittajana Hopeapeilissä. Jaana muistaa äitinsä itsenäiseksi, tyylikkääksi naiseksi, jonka hiukset oli tupeerattu palloksi, mekko istui kuin hansikas ja kaulaan oli suihkautettu hajuvettä.

”Äiti teki ihan koko ajan töitä ja oli aina matkoilla. Varsinkin matkustelu teki minuun suuren vaikutuksen. Kun hän tuli Pariisin muotiviikoilta ja avasi matkalaukun, sieltä leijui ihania tuoksuja silkkipaperien keskeltä.”

Jo pikkutyttönä Jaana oli mallina äitinsä järjestämissä muotikuvauksissa. Kotiin Tapiolaan tuli monia ulkomaisia muotilehtiä, esimerkiksi ranskalainen Elle. Ne olivat kutkuttavia kurkistusikkunoita kosmopoliittiin maailmaan, joka oli toista kuin harmaa YYA- Suomi. Jaana selaili lehtiä huumaantuneena. ”70-luvun muotikuvat olivat täynnä energiaa, iloa ja meininkiä. Ne henkivät ajan toiveikasta ilmapiiriä, kun ehkäisypilleri oli keksitty ja nainen vapautunut.”

Lapsena Jaanasta huolehti pääasiallisesti kotiapulainen, mikä ei ollut epätavallista, kun vanhemmat paiskivat paljon töitä. Hän kuvaa äitinsä kasvatustyyliä ”helvetin tiukaksi”.

”Varsinkin pöytätavat iskostettiin päähäni: en saanut esimerkiksi nostaa ranteita pöydälle. Pariisissa minulla ei ollutkaan koskaan vaikeuksia hienostoravintoloissa, sillä tiesin, mitä lusikkaa käytetään mihinkin ruokaan. Opin syömään kotona ostereitakin, vaikka 60-luvulla niitä ei saanut Suomesta. Äiti toi niitä kaksi kertaa vuodessa Pariisista. Muuten äitini oli hyvin liberaali ja ajattelussaan oman tiensä kulkija. Kotiintuloajoissa minulla tosin oli tiukat rajat.”

”70-luvun muotikuvat henkivät ajan toiveikasta ilmapiiriä, kun ehkäisypilleri oli keksitty ja nainen vapautunut.”

Malliksi Jaana päätyi 19-vuotiaana ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Oli toukokuu 1978, eikä hänellä ollut penniäkään rahaa. Hän soitti Finnairille ja ilmoitti itsevarmaan tyyliinsä tulevansa yritykseen kesätöihin. ”Nehän nauroivat minut pihalle.”

Silloin Jaana päätti mennä kokeilemaan, olisiko hänestä malliksi. Idean hän sai äidiltään, joka oli kehottanut Jaanaa viemään hyvännäköisen poikaystävänsä studiolle kuvattavaksi, sillä miesmalleista oli pulaa.

”Ensimmäinen fotari sanoi, että olen ihan nolla. Päätin kokeilla vielä toista kuvaajaa, mutta tiesin, että minun täytyy repäistä jotenkin.”

Jaana käveli Kai G. Lindholmin studiolle Katajanokalle, ja alkoi ”pomppia, pyöriä ja nauraa kuin mikäkin pöljä”.

”Kuvausten jälkeen jalkani eivät enää kantaneet, koska olin niin jännittynyt”, Jaana muistelee.

Heittäytyminen kannatti. Jaana valittiin Wranglerin farkkumainokseen, ja hänen uransa alkoi. Suunnitelmissa oli lähteä opiskelemaan kesän jälkeen Saksan vanhimpaan yliopistoon Heidelbergiin saksaa, mutta ensin hän tekisi rahaa. Vaateteollisuus oli Suomessa vielä voimissaan, ja joskus kuvauksia oli kolmekin päivässä.

”Alussa olin aivan pihalla. Suomessa ei ollut mallitoimistoja, ja mallien piti meikata kuvauksiin itse. Yritin matkia muita mimmejä ja näytöskävelyn opettelin missi Anneli Björklingiltä.”

”Ensimmäinen fotari sanoi, että olen ihan nolla.”

Jaana sai nopeasti nimeä, ja neljässä kuukaudessa maine kiiri ulkomaille saakka. Lokakuussa hän sai kirjeen pariisilaiselta Girl’s Model’s -mallitoimistolta. He lupasivat lähettää Jaanalle lentolipun, jos hän tulisi työskentelemään heidän listoilleen.

”Ajattelin että pyh, ostan oman lippuni. Halusin olla riippumaton ja vapaa lähtemään, jos jokin ei miellytä.”

Oli lokakuinen tiistai, kun Jaana maksoi lipun Pariisin. Saman viikon torstaina hän istui jo taksissa Charles de Gaullen lentokentällä. Suurkaupunki löi Tapiolan tytön ällikällä. ”En voinut käsittää, että kaupunki on niin iso, ettei se koskaan lopu.”

Jaana majoittui mallitoimiston asuntoon Bois de Boulognen metsän lähelle. Samassa asunnossa majoittui satunnaisesti muitakin tyttöjä – kuten aikansa huippumalli Susan Bevan, jonka kuvia Jaana oli muutamaa vuotta aiemmin katsellut Ellen kannesta.

Pariisissa Jaana huomasi, että muilla malleilla oli ammattimaiset portfoliot, mutta hänellä ei ollut kuvan kuvaa. Ero Suomeen oli kuin yöllä ja päivällä. ”Mutta en odottanutkaan, että maailmalla olisi helppoa. Piti vain nopeasti keksiä, mikä on se juttu, mistä minut muistetaan.”

Jaana päätti erottua iloisella asenteellaan ja kunnianhimollaan. Hän kävi joka päivä kuntosalilla ja balettitunneilla ja opetteli ranskan Paris Matchia lukemalla ja uutisia katsomalla.

”Kaksi ensimmäistä viikkoa ajoin castingeihin pelkästään taksilla, koska minua inhottivat metron hajut. Sitten rahat loppuivat, ja tuli kiire hankkia lisää”, Jaana sanoo ja nauraa taas.

”Maailmalla piti nopeasti keksiä, mikä on se juttu, mistä minut muistetaan.”

Neljässä kuukaudessa Jaana pääsi jaloilleen ja sai vuokrattua huoneen upporikkaan, hienostuneen vanhan herran lukaalista Parc Monceaun kupeesta. Pian hän työskenteli maailman trendeistä päättävien huippukuvaajien, -meikkaajien, -stylistien ja -kampaajien kanssa. Peter Lindberg, Hans Feurer, Gilles Tapie... Jaana luettelee kuuluisien kuvaajien nimiä.

”Joka ikinen heistä oli omintakeinen persoona, mutta ei koskaan ilkeä tai alentava. Maailman huippujen ei tarvitse paukutella henkseleitä”, Jaana kuittaa. Pituutensa vuoksi Jaana ei tehnyt näytösmallin töitä, mutta sen sijaan hän pääsi matkustamaan maailman ääriin.

Jaana oli asunut Pariisissa runsaan kuukauden, kun hänet buukattiin ensimmäiselle kuvausmatkalleen: kahdeksi viikoksi Saint-Martinsin saarille Karibialle. Jo ensimmäisellä pysähdyksellä New Yorkissa Jaana tiesi löytäneensä intohimonsa.

”Makasin jättihuoneessani luksushotellissa ja ajattelin, että ei hitsi, minähän en mihinkään Heidelbergiin lähde, jos saan mallina nähdä tällaisia paikkoja.”

Seuraavina vuosina Jaana lenteli milloin Bahamasaarille, milloin Martiniqueen ja Milanoon. Hän ui turkooseissa vesissä kirkkaiden korallien keskellä Guadeloupella. Välillä hänet lennätettiin helikopterilla Mont Blancin jäätikölle kuvaamaan hiihtomuotia Elleen.

Kuvausmatkoilla vietettiin useimmiten yli viikko, kun nykyään mallit saattavat käydä vain kääntymässä kaukokohteissa. ”Ensimmäinen ja viimeinen päivä olivat aina vapaata, ja niistäkin maksettiin. Ensin rusketuttiin, sitten tehtiin töitä”, Jaana muistelee.

Matkat olivat suuria elämyksiä, jotka laajensivat maailmankuvaa. Esimerkiksi Afrikasta Jaana oli saanut Suomesta käsin kuvan maanosana, joka on pelkkää nälänhätää.

”Sitten Dakar olikin täynnä pilvenpiirtäjiä. Mutta matkat Afrikkaan loppuivat kuin seinään, kun aids alkoi levitä.”

”Makasin jättihuoneessani luksushotellissa ja ajattelin, että ei hitsi, minähän en mihinkään Heidelbergiin lähde, jos saan mallina nähdä tällaisia paikkoja.”

Matkoilla oli hurjiakin tilanteita. Meksikon Oaxacassa Jaana poseerasi Ranskan Voguelle, kun kolmemetrinen käärme yhtäkkiä luikerteli hänen jalkansa vierestä. Kerran hän oli Karibianmeressä uimassa, kun luksusjahdin henkilökunta huusi hänet äkkiä vedestä: ”Barracudat ovat tulossa!”

Filippiineillä, Cebun saarella luksushotellin pihalla alettiin ammuskella, ja monta ihmistä kuoli paikallisten terroristien hyökkäyksessä.

Kommunistisessa Madagaskarissa kuvauksiin mukaan tullut mainostoimiston art director pidätettiin, koska hän oli vaihtanut rahaa laittomasti kadulla. ”Olin varoittanut häntä, mutta hän ei uskonut. Hänet vietiin lentokentältä pois käsiraudoissa, kun olimme jo lähdössä, ja hän joutui pariksi kuukaudeksi vankilaan.”

Jaanan malliaikoina tytöistä pidettiin aina huolta. He asuivat parhaissa hotelleissa ja söivät upeimmissa ravintoloissa. Luksukseen kuitenkin tottui, ja mieleenpainuvimmat elämykset Jaana sai huterissa vajoissa syrjäisillä Filippiinien saarilla, joissa ei ollut nähty aiemmin eurooppalaisia.

”Se oli paljon makeampaa kuin asua jossain viiden tähden palatsissa. Paikalliset nostivat meille kalat suoraan merestä ja paistoivat ne nuotiolla.”

Pariisissa Jaana eli normaalia nuoren naisen arkea. Hän pukeutui cowboybootseihin, farkkuihin ja nahkarotsiin, kävi elokuvissa ja juoksemassa.

”Vapaa-ajallani minua ei kiinnostanut pukeutua Pradan mekkon, ellei jollain ollut häitä. En ollut valokuvamalli yksityiselämässäni.”

”Mallina pitää kestää arvostelu. Oma hyvä itsetuntoni tulee tietysti kotoa.”

Jaanaa ei stressannut, vaikkei koskaan voinut varmasti tietää töiden jatkumisesta. Itsetunto kesti, vaikka hänkin sai kropastaan ”triljoonat haukut”.

”Mallina pitää kestää arvostelu. Oma hyvä itsetuntoni tulee tietysti kotoa. Vanhemmat ovat rakastaneet minua mutta eivät kasvattaneet pumpulissa.”

Ahdisteluun Jaana törmäsi silloin tällöin, mutta uskaltautui lopettamaan sen alkuunsa.

”Minulle ei tuottanut vaikeuksia sanoa, että näpit irti. Moni ei uskalla sanoa mitään ahdistelijoille, koska pelkää uransa vaarantuvan. Mutta minä olen jäärä luonne. Ei minua kiinnostanut, loppuvatko hommat.”

Pariisissa Jaana viihtyi kymmenen vuotta, ja muutti sitten Helsinkiin opiskelemaan Markkinointi-instituuttiin.

”Suomessa kaikki tuntui ihanan helpolta Pariisin jälkeen. Päätin jäädä tänne.”

Jaana jatkoi mallintöitä, kunnes pari tuttua mallia tuli pyytämään Jaanaa perustamaan oman toimiston. Vuonna 1989 syntyi Modelboom. ”Olin itse työskennellyt hyvissä toimistoissa ja tiesin, millainen kullanarvoinen buukkaaja on. Halusin ajaa mallin etua, neuvoa ja manageerata, mitä töitä kannattaa ottaa ja mitä ei.”

”Moni ei uskalla sanoa mitään ahdistelijoille, koska pelkää uransa vaarantuvan.”

Suojattien lähettämisessä ulkomaille auttoivat vanhat kontaktit sekä viiden kielen sujuva kielitaito – Jaana puhuu suomen ja ruotsin lisäksi ranskaa, saksaa ja englantia.

Suomen eturivin malleista muun muassa Maryam Razavi on ollut uransa alusta asti Modelboomilla. ”Kun hän käveli toimistooni sisään 18-vuotiaana, sanoin, että teetän hänelle heti testikuvat ja taisin lähettää hänet pariksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan. Maryam on nyt 35, yhä tosi kova tsemppaaja ja aivan fantastinen luonne.”

Tsemppaamisesta huolimatta malli ei voi elättää itseään tekemällä töitä pelkästään Suomessa, sillä vaateteollisuutta ei meillä juuri enää ole.

”Mutta jos haluaa mennä ulkomaille, pitää olla exceptional. Rajojen aukeamisen jälkeen Venäjältä, Tsekeistä ja Puolasta on tullut armeija sellaisia mimmejä, että herranjumala. He ovat sisukkaita, heidän jalkansa ovat kolme metriä pitkät eivätkä he ikinä liho.”

Kilpailua on koventanut myös se, että yhä useammin mainoksissa käytetään julkkiksia.

Jaana myöntää suoraan, ettei pidä ollenkaan nykymallien riutuneesta ulkomuodosta suurissa muotikaupungeissa. ”70–80-luvun muotilehtien naiset olivat terveitä, iloisia ja energisiä. He ansaitsivat omat rahansa ja heidän asenteensa oli että I own my fucking body, minun vartaloni kuuluu minulle.”

Kaikki muuttui Jaanan mukaan 1990-luvulla, kun aneeminen heroin chic -tyyli syntyi.

”Sen jälkeen mallien paino on pudonnut dramaattisesti. Katsoin viimeisen näytökseni Pariisissa vuonna 2006 enkä sen jälkeen ole suostunut menemään niihin. Mimmit kävelivät lavalla apaattisina .”

”70–80-luvun muotilehtien naiset ansaitsivat omat rahansa ja heidän asenteensa oli että I own my fucking body, minun vartaloni kuuluu minulle.”

Viime aikoina tilanne on kuitenkin parantunut, sillä tammikuusta 2017 lähtien mallitoimistot Ranskassa ovat voineet saada 75 000 euron sakot, jos he käyttävät alipainoisia malleja.

Suomessa ongelmia ei juurikaan ole Jaanan mukaan ollut, sillä asiakkaat haluavat terveen näköisiä malleja.

Kauneusleikkaukset ovat toinen trendi, joihin Jaana ei ole halunnut lähteä mukaan.

”Itsevarmuus on paras asuste. Have charisma, have charm. Sitä ei voi saada millään leikkauksella”, hän sanoo.

Sen sijaan trendi, josta Jaana mallibisneksessä iloitsee, on yli 35-vuotiaiden mallien kysynnän nousu. ”Onneksi se tuli vihdoin Suomeenkin! Olin ihmetellytkin jo kymmenen vuotta sitten, miksi kukaan täkäläinen mainostaja ei halua myydä ikäisilleni mitään. Nytkin minulla on juuri 50-vuotias malli Deutche Bankin kampanjan kuvauksissa Lissabonissa, ja itsekin olen tehnyt taas mallintöitä.”

Yksi tulevista töistä on syksyn Gloria Fashion Show, jonka catwalkilla Jaana kävelee.

Uudet mallikyvyt Jaana löytää usein sattumalta, esimerkiksi tavaratalosta, golfkentältä tai bussipysäkiltä. Tärkeintä hyvän siluetin ja kuvauksellisten kasvojen lisäksi on asenne. Erityisen korkea työmoraali on hänen mukaansa muun muassa 20-vuotiaalla lupauksella Fransilla, joka on kävellyt viime aikoina Dolce&Gabbanan näytöksen

”Nykyään moni nuori haluaa tehdä mallin töitä hauskana pikku kokeiluna. Se on ihan fine, mutta ei minun kanssani. Yritykseni ei ole mikään viihdykekerho.”

Have charisma, have charm. Sitä ei voi saada millään leikkauksella.”

Vapaa-ajallaan Jaana golfaa niin Sarfikissa, Cannesissa kuin Biarritzissakin.

”Golf on pitkäjännitteisyyttä vaativa peli, eikä pitkäjännitteisyys ole minulle kovin luonteenomaista. Mutta golfissa olen aika hyvä. Saimme yli 50-vuotiaiden naisten joukkueessa SM-hopeaa viime vuonna. Olen saavutuksesta sairaan ylpeä."

Lisäksi Jaana pelaa tennistä, juoksee, käy salilla, ja on pari vuotta sitten ruvennut taas laskettelemaankin.

”Olin talvella yksin Ischglissä Itävallassa laskemassa. Matkustan usein yksin ja nautin siitä. Totuin yksinoloon jo malliaikoina.”

Jaana olisi mielellään reissussa vaikka pari päivää joka viikko. Matkojen ohjelmaan kuuluu aina jokin museo ja balettiesitys. ”Olen balettifriikki.”

Monesti Jaanan matkakaverina on hänen aviomiehensä. Rakkaus syntyi aikoinaan Kaivohuoneen kesäterassilla, ja pari meni salaa naimisiin maistraatissa. Lapsia Jaanalla ei ole. ”En ole koskaan halunnut omia”, hän sanoo.

Ikääntymisestä Jaana ei ota stressiä, vaikka onkin omien sanojensa mukaan ”30 vuotta ja 11 000 päivää” vanha eikä kuusikymppinen.

”Niin kauan kuin vanhenen, olen elossa. Ikääntymisen vaihtoehtohan on kuolla”, hän sanoo ja virnistää. G

Kuka?

Jaana Ukkola, 60, Mallitoimisto Modelboomin toimitusjohtaja.

Työskenteli nuoruudessaan mallina Pariisissa.

Asuu Espoon Tapiolassa miehensä kanssa.

Harrastaa golfia,laskettelua ja matkustamista. Viihtyy museoissa ja on suuri baletin ystävä.

24-vuotias muusikko Ellinoora laulaa karaokea salanimellä ja haaveilee muutosta Lontooseen.

A Arctic Monkeys. Nuoruuteni soundtrack, joka on säilynyt luureissani pitkään. Kappaleet, kuten Cornerstone ja Dancing shoes, tuovat mieleen kipeitä ja ihania hetkiä teiniajoilta. En ole koskaan nähnyt bändiä livenä, ja nyt kun he vihdoin tulevat Flow-festareille elokuussa, minulla on oma keikka samaan aikaan. Punnitsin päätöstä ja totesin, että olen kuitenkin mieluummin omalla keikalla.

B B12-vitamiinisuihke. Käytän sitä joka aamu. En tiedä, toimiiko se, mutta olen ehdollistanut itseni ajattelemaan, että se piristää ja herättää.

C Chanel. Olin lapsena tosi kiinnostunut muodista ja isoista merkeistä. Haaveilin, että sitten kun olen aikuinen nainen, minulla on Chanelin korvakorut. Viime talvena ostin sellaiset Lontoosta. Välillä pitää tuhlata asioihin, joita haluaa, vaikka ei välttämättä tarvitse. Siitä tulee itsenäinen olo.

D Duetto. Biisissäni Bäng bäng typerä sydän on fiittaamassa uusi artisti Eetu. Oli ihanaa kääntää roolit toisin päin ja pystyä itse nostamaan esiin uusi, lahjakas tyyppi. Jo kappaleen ensimmäisestä demosta kuuli, että nyt ollaan jonkin hienon äärellä.

E Elle X, karaokenimeni. Käyn nykyään aika harvoin ulkona, mutta silloin kun käyn, tykkään laulaa karaokea. Pääsen harvoin laulamaan muiden artistien biisejä, joten karaokessa vedän kaikkea Amy Winehousesta Eppu Normaaliin.

F Fazer. Versioin uudelleen Fazerin tunnuskappaleen Sininen hetki, johon kuvasimme musiikkivideon Kapkaupungissa. Se oli upea reissu. Syön harvoin sokeria, mutta rakastan merkin mustikkasuklaata.

G Girls -tv-sarja. Kun näin ensimmäisen jakson, olin ihastuksissani. Sarjassa on kaikennäköisiä ihmisiä, mikä on televisiossa yhä aika vallankumouksellista. Kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin.

H Helsinki. Muutin kaupunkiin kuusi vuotta sitten musiikin perässä, koska halusin päästä pelipaikoille. Pidän siitä, että pääsen biisisessioihin pyörällä tai raitiovaunulla. Sieluni juuret ovat Oulussa, mutta Helsinkiä kutsun nykyään kodikseni. Täältä löytää aina uusia asioita.

I Iines. Bändini basistin ihana lapsi, jonka näkemisestä tulee aina hyvä mieli. Basistini Anton ja hänen puolisonsa Tanja olivat lähiystäväpiirini ensimmäisiä, jotka saivat lapsen.

J Joensuu. Puhun välillä vahingossa mie-muodossa ja perustelen sitä sillä, että minulla on sukujuuria Joensuussa. Puhetyylini on sekoitus yleiskieltä sekä Oulun ja Joensuun murteita. Joensuun keikoilla on aina ihan järjetön meininki ja lämmin vastaanotto.

K Keane. Bändi, jonka musiikki tuntuu parantavalta. Somewhere only we know -kappaleen kuuntelu auttaa uskomaan, etteivät synkät kaudet kestä ikuisesti ja kaikki järjestyy. Itse musiikintekijänä on ilahduttavaa huomata, miten musiikki voi vaikuttaa ihmismieleen niin voimakkaasti.

L Lontoo. Haaveilen siitä, että pääsisin joskus Lontooseen tekemään musiikkia. Unelmia täytyy olla, ne pitävät hengissä ja virkeänä. Aina kun juon aamukahvini Abbey Road -mukista, tuntuu siltä, että edessä on hyvä päivä.

M Mokkapalat, lapsuuteni ehdoton lempiherkku. Etsin yhä täydellistä reseptiä, joka sopisi omiin ruokarajoitteisiini.

N Nauru. Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa. En usko, että kenelläkään voi olla koko ajan kivaa. Nyt nauru on löytynyt uudelleen. Se on puhdas tunne, jota ei voi teeskennellä. Vain elämää -leirillä opin, että itku- ja naurusensorit ovat päässä lähekkäin, ja ne voivat myös sekoittua toisiinsa.

”Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa.”

O Oulu, synnyinkaupunkini. Pyrin kantamaan ikuisesti mukanani sieltä saatua nöyryyttä ja suorapuheisuutta. Oulussa kaikkeen liittyy itse tekemisen asenne. Ei odoteta, että joku tekee asiat puolestasi.

P Pop. Olen pop-kirjoittaja enkä pelkää isoja kertosäkeitä ja melodioita. Ihmiset haluavat aina lokeroida, mutta pop-genre on onneksi aika iso leikkikenttä, jossa on vapaus tehdä monenlaista. Viime vuonna minut valittiin vuoden kevyen musiikin tekijäksi, ja tuntui tosi hyvältä saada työstään arvostusta.

Q Queen. Bohemian Rhapsody on hieno kappale, koska se on klassikko, vaikkei mene ollenkaan perinteisen hittibiisin muottiin. Pyrin itsekin aina tekemään ensisijaisesti merkittäviä teoksia, enkä halua mennä sieltä mistä aita on matalin.

R Rakas. Sanana hyvällä tavalla suomalainen ja aivan erilainen kuin missään muussa kielessä. Kun rakas-sanan sanoo ääneen, sitä oikeasti tarkoittaa. Siksi myös sen kuulemisesta tulee ihana olo.

S Samuli Sirviö. Tuottajani, jonka kanssa olen tehnyt kaikki biisini. Hän on ensimmäinen ihminen, jolle vien kappaleeni kuunneltavaksi. Samulin kanssa ei tarvitse suodattaa mitään tai pelätä, mitä toinen sanoo.

T Tee, erityisesti matcha-tee. Olen vähentänyt kahvin juomista, ja vaikka matchassakin on kofeiinia, siitä tulee kehoon parempi olo. Yritän opetella valmistamaan sitä oikeaoppisesti bambuvispilällä sekoittaen. Useimmiten minulta menee hommassa hermot, ja koko keittiö on täynnä vihreää jauhetta.

U Urhea. Disney-elokuva, jonka oranssitukkaiseen soturiprinsessaan samastuin vahvasti. Kotonani on kyltti, jossa lukee ”ole urhea”. Se on oikeasti tärkeä muistutus, ei pelkkä turha aforismi. Urheus on kaunis sana, uhmakkuuden ja rohkeuden symbioosi.

V Veikeä. Kerran joku sanoi minulle baarissa, että olen veikeä. Varmaan se on totta. Siinä on sellainen klangi, ettei ota itseään liian vakavasti.

W Wake me up. Kappale laulaja Ed Sheeranin ensimmäiseltä levyltä. Vaikka biisi ei ole maailman isoin, siinä on ihanasti kuvattu ujo, syntyvä rakkaus. Näin Ed Sheeranin livenä Tukholmassa ja rakastuin häneen sen jälkeen vielä enemmän.

”Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani.”

X Jokin tuntematon tekijä. Olen luonteeltani utelias ja avoin, mutta olen oppinut, että joitain asioita voi ja kannattaa jättää verhon taakse. X kuvaa myös sitä, että tällä alalla huominen on aina tuntematon. Minua epävarmuus ei haittaa, se tuo jännitystä ja pakottaa laittamaan itsensä likoon.

Y Ydinminä. Viime aikoina olen löytänyt ydinminäni uudelleen. Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani. Olen opetellut ylpeyttä ja saanut etäisyyttä tekemiseeni. Kun nyt kuuntelin toisen levyni demoja, tajusin, että nehän ovat tosi hyviä.

Z Zone. On kuulemma sekä hienon että pelottavan näköistä, kun valmistaudun esiintymiseen omassa zonessani, kuin kuplassa. Silloin en ole läsnä tässä maailmassa. Live-esiintymiset ovat minulle tärkeitä, enkä koskaan halua vetää niitä rutiinilla. Jokainen keikka on erilainen, syvä sukellus.

Å Åre. Tykkäsin aiemmin valtavasti lumilautailla. En ole koskaan käynyt Åressa, mutta ystäväni tekivät sinne laskettelureissun, ja nyt haluaisin itsekin päästä sinne.

Ä Äiti. Äitini aina huolehtii, miten pärjään isossa maailmassa. Kun sitten tapaamme ja hän huomaa, ettei minulla ole hätää, näen miten huoli poistuu. Äitini on lempeä ja oikeudenmukainen, ja tiedän, että voin soittaa hänelle mihin kellonaikaan tahansa.

Ö Artistinimeni, jos joskus teen jonkin sivuprojektin vaikkapa englanniksi. Olen ollut kansainvälisillä biisileireillä, ja olisi kiinnostavaa kokeilla kirjoittaa myös englanniksi. Tällä hetkellä suomi tuntuu kuitenkin enemmän omalta.

Kuka?

Ellinoora Leikas, 24. Laulaja-lauluntekijä.

Julkaisi debyyttialbuminsa Villi lapsi vuonna 2016. Valmistelee nyt toista albumiaan. Tunnetaan hiteistään Leijonakuningas, Carrie ja Bäng bäng typerä sydän.

Mukana Vain elämää -ohjelman uudella tuotantokaudella tänä syksynä. .

 

 Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.
Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.

Hiljattain mieheni onnistui yllättämään minut niin, että leukani melkein loksahti aamukahvikupilliseen. Hän haluaa meidän menevän paritanssikurssille.

Se oli yllätys, koska emme ole erityisen urheilullisia ihmisiä, emme myöskään yhteisten parisuhdeharrastusten ylimpiä ystäviä. Koskaan emme ole paritansseja tanssineet.

Ihmeen siemen kylvettiin kesälomallamme kuvankauniin Skopeloksen saaren mäkisissä maisemissa, jonne pakkasimme hetken päähänpistosta lenkkeilykamat mukaan. Toki olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Skopeloksen maalaismaisemat ja siipan uudet lenkkarit inspiroivat kuitenkin niin paljon, että yllätimme itsemme ja toisemme käymällä joka päivä puolentoista tunnin reippaalla kävelyllä. Emme ole aamuihmisiä, mutta niin vain hipsimme joinakin aamuina jo kello 7 hikilenkillemme.

Kävellessä oli yllättävän mukavaa ja helppoa rupatella niitä näitä. Yllättäviäkin aiheita nousi esiin. Hermot kiristyivät välillä, mutta kumpikin halusi kovasti jatkaa, joten ilmiriidan sijaan tsemppasimme toisiamme liian kuumina hetkinä.

Kahden viikon Kreikan matkan jälkeen kävelemme edelleen päivittäin vähintään tunnin verran. Vähän olemme jo hölkkäilleetkin. Yhden kerran häivyin kesken lenkkiä mitään sanomatta kotiin, kun mies juoksi mielestäni liian lujaa edelläni, mutta siitäkin selvittiin.

Temperamenttimme huomioiden tanssikurssillamme ei vältytä kiihkeiltä tunteilta. Mutta koska olemme selvinneet Kreikan helteissä viiden kilometrin ylämäistä, selvinnemme myös foxtrotista.

Tunteikasta syyskuuta!

saila-mari.kohtala@sanoma.com