Vierailulla Le Corbusier'n ateljeekodissa Pariisissa – täällä arkkitehtilegenda asui yli 30 vuotta

Le Corbusier'n (1887-1965) ateljeekoti löytyy Pariisin länsilaidalta, kahdeksankerroksisen talon kahdesta ylimmästä kerroksesta. Sveitsiläissyntyinen arkkitehti, oikealta nimeltään Charles-Édouard Jeanneret-Gris, piirsi talon yksityiselle rakennuttajalle vuonna 1934 ja ehti itsekin asua siellä yli 30 vuotta. Nykyään Le Corbusier'n henkilökohtaiset esineet on varastoitu muualle, mutta ateljeekodin suunnittelusta välittyy hänen ehdoton taiteellinen näkemyksensä modernista asumisesta. Veistoksellinen portaikko eteisaulassa on kaunis, muttei varmasti täyttäisi turvallisuusmääräyksiä nykyään. Le Corbusier'n ja hänen vaimonsa, Yvonne Gallisin, perheessä ei toisaalta ollut lapsia, vain Pinceau-koira.

Unescon maailmanperintökohteisiin listattu rakennus on modernin arkkitehtuurin historiassa ensimmäinen kerrostalo, jonka julkisivu rakennettiin kokonaan lasista. Näin erilaiset sääilmiöt tulivat osaksi asunnon tunnelmaa , mikä oli 30-luvulla poikkeuksellista. Luonnonvalon maksimointi oli myös yksi modernistisen arkkitehtuurin pyrkimyksistä. Valon määrä ja suunta olivat kuitenkin tarkkaan harkittuja. Corbusieriläinen veistoksellisuus näkyy erilaisten pintojen muodoissa ja siinä, miten valo kaivaa yksityiskohtia esille päivän eri aikoina. "Arkkitehtuuri syntyy valossa, joka tuo kauniiden muotojen mahtavan leikin", arkkitehti kirjoitti.

Rakennuksen teräsbetonista valmistettu runko mahdollisti avoimen pohjaratkaisun ja laajat tilat ilman kantavia seiniä. Tämä tärkeä corbusieriläisen ajattelun uudistus mullisti arkkitehtuuria viime vuosisadalla. Le Corbusier'n kuuluisa vertaus modernista asumisen ihanteesta - "Talo on kone, jossa asutaan" - kuvastaa arkkitehdin kiinnostusta teknologian mahdollisuuksiin.

Harkittu kokonaisuus

Kone-estetiikan vastakohtana inspiraationlähteinä olivat luonnon ilmiöt sekä Le Corbusier'n keräilemät esineet, kuten kivet, kävyt ja oksat. Ylimmässä kerroksessa kattoikkunat, terassille johtava porrashalli ja erikokoiset aukot päästävät sisään luonnonvaloa eri suunnista. Lasitiilistä muurattujen seinien ja aukkojen kautta valo suodattuu kauniisti.

Kodin tilojen saumattomuutta korostaa lattian vaalea kaakelipinta, joka oli vielä 30-luvulla varsin poikkeuksellinen. Yksi tärkeä vaikutus Le Corbusier'n arkkitehtuurissa olikin materiaalien, kuten betonin ja lasin, uudenlainen käyttöönotto. Rouhean betonipinnan kauneuteen kiteytyy ajatus corbusieriläisen tyylin estetiikasta, joka elää edelleen nyt niin trendikkäässä brutalistisessa suuntauksessa.

Samoin kuin Alvar Aalto, joka oli läheinen kollega, myös Le Corbusier oli taitava maalari. Oma taiteellinen tuotanto oli arkkitehdille tärkeää, ja hän käyttikin aamupäivät yleensä ateljeessaan. Le Corbusier ei koskaan varsinaisesti opiskellut arkkitehtuuria, vaan hänen uransa alkoi taidekoulusta, minkä jälkeen hän pääsi työskentelemään muiden uraauurtavien arkkitehtien, kuten Peter Behrensin, toimistolle.

Kulttuuriperinnön merkitys

Ennen kuin asunto avattiin yleisölle se toimi ensin Le Corbusier -säätiön toimistona. Myöhemmin siellä majoittuivat myös tutkijat, jotka tulivat työskentelemään arkistoon. Historiallisen asunnon ylläpito asumiskäytössä oli kuitenkin vaativaa, ja säätiössä päätettiin - varmaan monen tutkijan harmiksi - ettei asuntoa enää käytettäisi asumiseen. Myös yleisön kiinnostus rakennusta kohtaan oli kasvanut, joten majoitusta ei senkään vuoksi voinut enää järjestää. Onneksi Le Corbusier -faneilla on edelleen mahdollisuus yöpyä arkkitehdin suunnittelemassa rakennuksessa Marseillen Cité Radieuse -kerrostalon hotellissa.

Le Corbusier -säätiön arkkitehti Benedicte Gandini kertoo, että ateljeehuoneiston kunnostus maksoi yli miljoona euroa. Ranskassa valtio tukee kulttuuriperinnön ylläpitoa, ja säätiö itse maksoi restauroinnista 20 prosenttia. Kunnostus vaati perusteellista tutkimustyötä ja siihen kuului myös julkisivun ja putkien korjauksia. Eniten työtä kuitenkin teetti lasitiilien korjaaminen, sillä täysin alkuperäisen kaltaisia ei enää löytynyt ja uusien paksuus oli hieman erilainen. Myös värejä tutkittiin tarkkaan, ja vuoden 1965 värisävyt pyrittiin säilyttämään.

Juttu on julkaistu Glorian kodin numerossa 2/2021.