Zero waste -ruokaa ja rakkautta Punavuoressa – Kuvataiteilija ja huippukokki rakensivat ympärilleen ystävien perheen

HetaKuchka istuu puolisonsa Luka Balaćin vieressä ravintola Nollan käsinveistetyn, bosnialaisesta saksanpähkinästä valmistetun pöydän ääressä. Korkean ikkunan takana kolisee Fredrikinkatua halkova raitiovaunu. Viereisessä pöydässä pariskunnan poika järjestelee kumieläimiä pitkäksi, kiemurtelevaksi jonoksi.

Balać omistaa Nollan yhdessä kahden ystävänsä, Albert Franch Sunyerin ja Carlos Henriquesin, kanssa. Vuonna 2016 alkunsa saanut kestävän kehityksen ravintola on yksi Helsingin viime vuosien puhutuimmista. Lisäksi se on Kuchkan ja Balaćin perheen toinen koti.

Tutuissa kortteleissa

Kuchka on viettänyt näissä Punavuoren kortteleissa koko ikänsä.Suomalainen äiti ja amerikkalainen isä kasvattivat Kuchkan ja tämän veljen samassa talossa, jossa Kuchka nyt asuu omine perheineen.

–  Siellä asuu yhä yksi lapsuusaikainen naapurini. Nyt meidän lapsemme leikkivät yhdessä, Kuchka kertoo.

Balać on kotoisin Belgradista. Hän muutti Suomeen vuonna 2009 ja aloitti valokuvauksen ja elokuva-alan opinnot. Tuolloin Helsingissä asui jo Balaćin eno, joka myös kuuluu suomalaisen ravintola-alan vaikuttajiin.

–  Minulla on kaksi suurta rakkautta: ruoka ja kuvat. Valokuvaus ja elokuvat ovat yhä vahvasti sydämessäni, Balać selvittää.

Nyt Kuchkan naapurustosta on tullut myös hänen oma korttelinsa. Koti ja ravintola ovat kivenheiton päässä toisistaan. Nollan sisustukseen kuuluvat taideteoksetkin tulevat naapurustossa sijaitsevasta Lokal-galleriasta, joka välittää nousevien suomalaistaiteilijoiden töitä.

Intohimojen jäljillä

Kuchka löysi taiteilijan polkunsa teini-ikäisenä. Galleriassa työskennelleen äidin tytär haki Kuvataideakatemiaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja pääsi ensi yrittämällä sisään. Siellä hänen medioikseen valikoituivat piirtäminen, valokuvaus ja video.

–  Valintaani ohjasi intuitio, eikä se ollut mitenkään tietoinen ratkaisu. Vasta opiskeluaikana minulle alkoi valjeta, mitä taiteilijuus tarkoittaa ammattina.

Kuchkalle se on tarkoittanut hengästyttävää määrää näyttelyitä eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja läntistä Aasiaa, palkintoja ja arvostettuja taiteilija-apurahoja. Parhaillaan hän on mukana Istanbulissa ulkoilmassa järjestettävässä ryhmänäyttelyssä.

Balaćin tie helsinkiläiseksi huippuravintoloitsijaksi oli mutkikkaampi. Jo teini-ikäisenä hän kokkasi ystävilleen ja ansaitsi sillä lempinimen Jamie Lee Oliver, mutta kokin työ tuntui mahdottomalta vaihtoehdolta. Perhe kannusti turvallisen ammatin hankkimiseen.

Suomessa Balaćista tuli kysytty elokuvien valaisija, mutta intohimo ruoanlaittoon ei laantunut. Vuonna 2012 New Yorkin -matkalla pariskunta kiersi ravintoloita sommelierystävänsä kanssa. Balaćin kaipuu alalle muuttui sietämättömäksi.

–  Tajusin, että minun on pakko kuunnella sydäntäni. Minä haluan tehdä ihmisiä onnelliseksi ja tiesin, että voin tehdä sen ruoan kautta.

Zero wastea ja ruokapolitiikkaa

Kotona Suomessa Balać ilmoitti vanhoille kontakteilleen, ettei hän ole käytettävissä – enää ikinä. Hän etsiytyi töihin helsinkiläisiin Michelin-ravintoloihin, joissa hän ystävystyi tulevien yhtiökumppaniensa Sunyerin ja Henriquesin kanssa.

Kolmikko keskusteli ravintola-alan epäkohdista ja alkoi haaveilla yhteisestä kestävästi toimivasta ravintolasta: sellaisesta, jossa ruokaa ei heitetä roskiin ja jossa henkilökuntaa kohdellaan reilusti.

–  Alkuun järjestimme melko poliittisia pop up -ravintoloita, joissa puhuimme ruokahävikistä. Silloin se oli poikkeuksellista ja uutta. Nyt, kun meillä on oma zero waste -ravintolamme, emme enää korosta ideologiaa. Meille se on itsestäänselvyys, Balać kertoo.

Rakkautta rantaravintolassa

Häitä pariskunta vietti vuonna 2013 – kahden päivän varoitusajalla. Paikalle ehti 40 pariskunnan ystävää ja molempien äidit.

–  Ne olivat ihanat, spontaanit häät. Emme ehtineet stressata mistään. Meidät vihittiin rantakalliolla samassa saaressa, jossa tapasimme ensi kertaa.

Kuchka ja Balać ovat keränneet ympärilleen laajan ja tiiviin ystäväpiirin, jota he kutsuvat omaksi perheekseen. Siihen kuuluvat muun muassa Nollan osakkaat, heidän puolisonsa ja lapsensa. Ystävien perhe kokoontuu notkuvien pöytien ääreen vapaahetkinään ja lomaileekin yhdessä.

–  Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu pyrkimys pärjätä yksin ilman muiden apua. Minä taas tarvitsen muita ihmisiä ja meteliä ympärilleni, Kuchka sanoo.

Balać nyökyttelee. Hän haaveilee hankkivansa viinitilan Serbiasta tai Pohjois-Makedoniasta. Siellä voisi viininviljelyn lisäksi kestitä ystäviä ja sukulaisia eri puolilta maailmaa. Vehreille rinteille mahtuisi ääntä ja elämää.

–  Kun on paljon tekemisissä muiden ihmisten kanssa, voi jakaa ilot ja surut ja olla läsnä toisilleen. Parhaassa tapauksessa koko talo, katu ja kylä pitävät yhtä.

Juttu on alun perin julkaistu lokakuun 2020 Gloriassa. Nettiversio in lyhennelmä lehden jutusta.