Y/Project-merkin futuristisen mekon pinnassa kulkevat lateksiraidat. Saappaat Dr. Martens.
Y/Project-merkin futuristisen mekon pinnassa kulkevat lateksiraidat. Saappaat Dr. Martens.

Kuvataiteilija Penni Vasama pukeutuu isänsä vanhoihin neulepaitoihin ja pariisilaisiin avantgarde-asuihin.

Penni Vasaman työunivormu koostuu kestävistä luottovaatteista. Burtonin punainen ruutupaita on kulkenut mukana 2000-luvun alkupuolelta, samoin maalin täplittämät harmaat collegehousut.

Studion ulkopuolelle näillä lempivaatteilla ei kuitenkaan ole asiaa. Pariisin kaduilla Vasama liikkuu yleensä Max Maran päällystakissa, lahkeista rispaantuneissa farkuissa, isältä perityssä laatuneuleessa ja Doc Martensin nilkkureissa. Rinnan yli kulkee ainoan Vasaman omistaman käsilaukun kultainen metallihihna.

– Ostin tämän Max Maran jättikokoisen pörrötakin vuonna 2013 ja käytän sitä suurimman osan vuotta. Olen vilukissa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Y/Projectin paidassa on suuret veistokselliset hihat. Valkoiset suoralahkeiset farkut on saatu ystävältä.

Kaikuja 1920-luvulta

Vasaman pukeutumisessa klassinen, ajaton tyylikkyys ja alakulttuurivaikutteet yhdistyvät saumattomasti. Laadukkaat perusvaatteet saavat parikseen vaatekappaleita, joiden juuret ovat 1990-luvun punktyylissä tai lumilautakulttuurissa. Tuolloin Vasama kilpaili lajissa kansainvälisellä tasolla ja kuvasi aikakauden kulttielokuvia kuten Eurogap-elokuvasarjaa.

– Olen käyttänyt ruutupaitoja, vahakangastakkeja, maihareita ja hippimekkoja niin pitkään kuin muistan. Ihailen myös 1920-luvun glamouria. Se siluetti on pysynyt kiinnostava vuosisadan, koska siinä yhdistyy ainutkertaisella tavalla rento mukavuus ja graafinen ja voimakas ylväys.

Siksi Vasaman housut ovat suoralahkeisia, neuleet väljiä ja takeissa saa olla reilusti volyymia. Arkikengissä on matalat korot.

– Joskus on mukava pukeutua myös aivan päinvastoin johonkin vartalonmyötäiseen mekkoon ja ehkä myös korkokenkiin. Silläkin kuvastolla voi leikkiä.


Vaatteet kuin värikynät

Kaksi vuotta sitten Vasama muutti Pariisiin. Aluksi hän työskenteli L’Orfèvrerie -taidekeskuksen residenssissä ja parhaillaan hän on Pariisin taiteilijakaupungin säätiön pitkäaikaisessa residenssissä Marais’ssa.

Hän maalaa suuria abstrakteja ekspressionistisia maalauksia sekatekniikalla. Niitä on ollut esillä kummankin taidekeskuksen näyttelyissä.

”Minulla ei ole varsinaisia lempimerkkejä, sillä on vaikea seisoa jonkun instituution takana. Arvostan sen sijaan tiettyjä hyviä tuotteita, kuten Conversen tennareita tai Levi’s-merkin farkkuja.”

Uusi kotikaupunki on tuonut tyyliin pariisilaisten kokeellisten muotimerkkien vaikutteita – käytännön syistä.

– Miesystäväni on pariisilaismerkki Y/Projectin mallimestari, ja se näkyy tietenkin vaatekaapissani. Laadukas suunnittelu ja materiaalit ovat aina kiinnostaneet, mutta se on usein liian kallista minulle.

Vasaman puvustoon kuuluvat muutamat klassikkohankinnat, mutta muut sen osat ovat erilaisten sattumien summa. Ne ovat ystäviltä tai perheenjäseniltä perittyjä tai lahjaksi saatuja, ystävämyynneistä hankittuja tai alennusmyyntien eniten omannäköisiä löytöjä.

–  Yksittäiset vaatteeni eivät ole sellaisia, jotka haluaisin mieluiten maailman kaikista vaatteista tai jotka ovat täsmälleen minun näköisiäni. Vaatekaappini on enemmänkin kuin värikynäpaletti. Se, miten yhdistelen yksittäisiä vaatteita, on minun tyyliäni.

Lue koko juttu Pennin tyylistä ja katso upeat asukuvat huhtikuun 2020 Gloriasta.

 

 

Kuka?

Kuvataiteilija Penni Vasama, 42, asuu ja työskentelee Pariisissa. Hän on parhaillaan Pariisin taiteilijakaupungin säätiön pitkäaikaisessa residenssissä.

Vasaman töitä on ensi kertaa esillä Suomessa Antonia Hambergin neljännessä Marcy-kotigalleriassa kesäkuun alussa.

Lempikirja: ”Henry Millerin Kravun kääntöpiiri. Hänen tekstinsä on aitoa, ekspressiivistä, hullua ja todentuntuista.”

Lempiravintola: ”Helsinkiläisravintola Muru, jonne voi päästä ilman pöytävarausta baaritiskin ääreen syömään risottoa.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla