Muotisuunnittelija Jukka Rintala ja visualisti Matti Vaskelainen ovat kirjaimellisesti vauhdikas pariskunta, sillä työ pitää heidät tien päällä. Yhteinen bisnes on menestynyt vuosikymmeniä, vaikka välillä pidetäänkin napakoita kehityskeskusteluita.

Suomalaista muotia esittelevä gaalanäytös oli pidetty Washington DC:n esikaupunkialueella. Muotisuunnittelija Jukka Rintala ja hänen kumppaninsa, visualisti Matti Vaskelainen olivat jääneet pakkaamaan tavaroitaan pitkän illan päätteeksi. Kun kaikki oli valmista ja iltapuvut siististi valmiita kuljetukseen, oli jo yö, ja kaikki muut olivat poistuneet. Jukka ja Matti olivat ”keskellä ei mitään” eivätkä saaneet taksia.

Kaksikon ei auttanut kuin mennä tien varteen liftaamaan – smokit päällään.

Pian avolava-auto pysähtyi heidän kohdalleen, ja ikkunasta kurkkasi irokeesipäinen punkkari kavereineen. He lupasivat viedä Jukan ja Matin hotellille Washington DC:n keskustaan ja pyysivät heitä hyppäämään kyytiin.

”Istuimme lavalla pitkät tukat hulmuten ja olimme varmoja, ettemme selviä. Lopulta auto kurvasi hotellimme eteen renkaat ulvoen”, Jukka muistelee.

Anekdootti 1980-luvun lopulta kertoo olennaisen Jukan ja Matin 35 vuotta kestäneestä suhteesta ja työtoveruudesta: kyyti on ollut usein hurjaa, mutta yhdessä siitä on aina selvitty.

”Ajan enemmän kuin taksi, 50 000 kilometriä vuodessa.”

Viime kuukaudet he ovat työstäneet kesäkuun alussa Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä avattavaa, Jukan 40-vuotista taiteilijauraa esittelevää retrospektiivista näyttelyä. Siellä nähdään Jukan pukuja, luonnoksia, maalauksia, tekstiilejä, valokuvia ja koruja sekä Jukkaa inspiroineita maalauksia ja veistoksia museon taidekokoelmasta.

Työpäivät ovat venyneet pitkiksi, kun lisäksi kaksikko on kiertänyt erilaisilla messuilla ja myyntitapahtumissa ympäri Suomea.

”Ajan enemmän kuin taksi, 50 000 kilometriä vuodessa”, Matti sanoo.

”Mutta tämä työ onkin elämäntapa”, Jukka lisää.

Kahden esteetikon liitto

Kumppanukset tapasivat Helsingissä 1980-luvun alussa. Jukka työskenteli nahka- ja turkispukineita valmistavalla Friitalalla, Matti vastasi nuorisomuotia myyvän MicMacin myymälöiden esillepanosta. Molemmat olivat intohimoisia esteetikkoja ja rakastuivat. Vuonna 1984 he päättivät perustaa yhteisen bisneksen, Studio Jukka Rintalan. Jukka suunnitteli vaatteita, Matti huolehti brändin visuaalisesta ilmeestä ja markkinoinnista.

Nyt, 33 vuotta myöhemmin, työnjako on edelleen sama. Vuosien varrella he ovat suunnitelleet yhdessä satoja muotinäytöksiä ja tehneet puvustuksia näytelmiin ja musikaaleihin.

Miehet vakuuttavat työskentelyn sujuvan kivuttomasti.

”Aika vähän tulee konflikteja. Mutta onhan meillä välillä kehityskeskusteluita”, Jukka sanoo.

”Pitää ollakin. Jukkaa täytyy usein muistutella asioista”, Matti huomauttaa.

”Minulla on Matti kyllä hyvä muisti, liiankin hyvä”, Jukka lataa takaisin.

”Olemme olleet aikoinaan suuria bilettäjiä, mutta nyt tilalle on tullut rauhallisempia asioita.”

Monesti kaksikon aamut alkavat aamiaisella Bulevardilla sijaitsevassa Ekbergin kahvila-konditoriassa, joka on vain kivenheiton päässä heidän kodistaan ja Fredrikinkadulla sijaitsevasta studiostaan. Vapaa-ajallaan he viihtyvät Uudellamaalla sijaitsevalla mökillään, jonka pohjapiirros on Jukan isoisän puusepänverstaan mukaan tehty.

”Olemme olleet aikoinaan suuria bilettäjiä, mutta nyt tilalle on tullut rauhallisempia asioita”, Matti sanoo.

Kaksikon lähipiiriin kuuluu laajan ystäväjoukon lisäksi Jukan 38-vuotias poika ja tämän kaksi lasta.

Paroni Rintala

Kun Jukka oli 12-vuotias, hän tiesi haluavansa muotisuunnittelijaksi. Oli vuosi 1964, ja teollisuus- ja telakkakaupunki Porissa haave urasta muodin parissa oli vähintäänkin epätavallinen. Linja-autoaseman R-kioskilta oli kuitenkin löytynyt Vogue ja Harper´s Bazaar, jotka Jukka tutki aina tarkkaan.

”Kauneus kiinnosti”, hän selittää nyt.

Onneksi Ahlströmin tuotantosuunnittelijana työskentelevä Jukan isä ymmärsi taiteen päälle, ja myös palkanlaskijaäiti tuki poikansa luovia haaveita. Kun Jukka oli 18-vuotias, hänen äitinsä huomasi Anna-lehdessä ilmoituksen kansainvälisestä Euromuoti-kisasta. Jukka piirsi luonnokset, ja hänet valittiin kilpailuun. Voittoa ei tullut, mutta päätös alalle ryhtymisestä vahvistui.

Valmistuttuaan Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1976 Jukka työskenteli Friitalan lisäksi vuosia freelancerina muun muassa Marimekolle, Nansolle ja Joutsen Finlandille. Samalla hän loi Matin kanssa omaa nimeään kantavia mallistoja niin miehille kuin naisillekin ja on saanut työstään tunnustuksena muun muassa Pro Finlandia-mitalin ja Kultaisen Vaatepuun.

Jukan uniikit iltapuvut ovat Suomessa käsite, mutta samanlainen käsite on myös hänen oma, näyttävä tyylinsä.

”Jukan Viljo-pappa sanoi häntä aina paroniksi”, Matti sanoo ja hymyilee.

”Omasta mielestäni tyylini on kyllä ihan tavallinen”, mustavalkoruudulliseen Vivienne Westwoodin pikkutakkiin ja krokotiilikuvioisiin buutseihin pukeutunut Jukka vastaa.

Larin Parasken luonne

Matin isä työskenteli pankissa ja äiti oli kotirouvana. Perhe asui Pieksämäellä, mutta molemmat vanhemmat olivat karjalaisia. Äitinsä puolelta Matti kertoo olevansa legendaarisen runonlaulajan Larin Parasken sukua.

”Olen perinyt hänen kaikki vaikeat luonteenpiirteensä”, Matti sanoo, muttei suostu kertomaan, mitä ne ovat.

”Aina kun Pariisissa on jokin mielenkiintoinen näyttely, ostamme lentoliput.”

”Matti on ainakin seurallinen ja utelias. Yleensä hän viihtyy, kun on paljon tuttavia. Tampereen messuillakaan sinua ei näkynyt missään moneen tuntiin”, Jukka kiusoittelee.

”Tein pr:ää”, Matti selventää, ja kuvaa sitten puolestaan Jukkaa nopeasti räjähteleväksi ja leppyväksi persoonaksi.

Matti on opiskellut aikoinaan Markkinointi-Instituutissa ja tehnyt uransa aikana visuaalista suunnittelua myös ulkopuolisille. Hän on muun muassa somistanut kauppakeskuksia, vaateliikkeitä ja erilaisia messuosastoja ja tehnyt stailauksia muotinäytöksiin. Matti tekee myös hiuskoristeita ja hatukkeita Jukan suunnittelemiin iltapukuihin. Vapaa-ajallaan hän on harjoittanut taiteellista silmäänsä akvarellimaalauskursseilla.

Magnolioita Pariisissa

Inspiraatiota työhönsä Jukka ja Matti hakevat ulkomaanmatkoilta ja eri kaupunkien taidetarjonnasta. Henkireikiä kaksikolle ovat olleet muutaman kuukauden residenssipaikat esimerkiksi New Yorkin Manhattanilla ja Firenzessä, mutta kaikkein rakkain kaupunki on Pariisi.

”Aina kun Pariisissa on jokin mielenkiintoinen näyttely, ostamme lentoliput. Viimeksi olimme Karl Lagerfeldtin valokuvanäyttelyssa ja Jean-Paul Gaultierin uraa esittelevässä näyttelyssä Grand Palais’sa”, he kertovat. Myös ranskalaisen ekspressionistin Bernard Buffet’n näyttely on jäänyt mieleen, varsinkin Buffet´n tekemä muotokuva Christian Diorista.

”Matti haluaa nykyään piiloutua, enkä ymmärrä miksi.”

Yksi Jukan ja Matin lempipaikoista on Châteu de Vincennesin linnan puutarha, jossa luonnonvaraiset ja istutetut kasvit sulautuvat kauniisti yhteen. ”Se on todella upea varsinkin keväisin, kun magnoliat kukkivat”, Matti sanoo.

Pariisissa kaksikko tekee yleensä myös vaatehankintansa, usein Marais’n kaupunginosassa. Sieltä löytyy muun muassa Jukan lempikenkämerkin Jean-Babtiste Rautureaun liike, josta hän on ostanut esimerkiksi pitkävartiset kiiltonahkasaappaat.

Matti kuvailee pukeutuneensa nuorempana ”kuin huutomerkki”, mutta alkaneensa suosia viime vuosina eleettömämpää tyyliä ja räikeiden värien sijaan mustaa.

”Matti haluaa nykyään piiloutua, enkä ymmärrä miksi”, Jukka ihmettelee. G

Juttu on alun perin ilmestynyt kesä-heinäkuun 2017 Gloriassa.

Kuka?

Jukka Rintala, 65, muotisuunnittelija ja Matti Vaskelainen, visualisti.

Asuvat yhdessä Helsingin Punavuoressa.

Pyörittävät Studio Jukka Rintalaa.

Parasta kodissa? Jukka: Italialaisen Piero Fornasettin aurinkolamppu. Matti: Jukan mustavalkoinen akvarelli.

Sisustusfilosofia: ”Olemme yhdistäneet kotonamme hyvin eri tyylejä ja tehneet seinälle kollaaseja erilaisista taideteoksista. Aina ei tarvitse olla tavanomainen.”

24-vuotias muusikko Ellinoora laulaa karaokea salanimellä ja haaveilee muutosta Lontooseen.

A Arctic Monkeys. Nuoruuteni soundtrack, joka on säilynyt luureissani pitkään. Kappaleet, kuten Cornerstone ja Dancing shoes, tuovat mieleen kipeitä ja ihania hetkiä teiniajoilta. En ole koskaan nähnyt bändiä livenä, ja nyt kun he vihdoin tulevat Flow-festareille elokuussa, minulla on oma keikka samaan aikaan. Punnitsin päätöstä ja totesin, että olen kuitenkin mieluummin omalla keikalla.

B B12-vitamiinisuihke. Käytän sitä joka aamu. En tiedä, toimiiko se, mutta olen ehdollistanut itseni ajattelemaan, että se piristää ja herättää.

C Chanel. Olin lapsena tosi kiinnostunut muodista ja isoista merkeistä. Haaveilin, että sitten kun olen aikuinen nainen, minulla on Chanelin korvakorut. Viime talvena ostin sellaiset Lontoosta. Välillä pitää tuhlata asioihin, joita haluaa, vaikka ei välttämättä tarvitse. Siitä tulee itsenäinen olo.

D Duetto. Biisissäni Bäng bäng typerä sydän on fiittaamassa uusi artisti Eetu. Oli ihanaa kääntää roolit toisin päin ja pystyä itse nostamaan esiin uusi, lahjakas tyyppi. Jo kappaleen ensimmäisestä demosta kuuli, että nyt ollaan jonkin hienon äärellä.

E Elle X, karaokenimeni. Käyn nykyään aika harvoin ulkona, mutta silloin kun käyn, tykkään laulaa karaokea. Pääsen harvoin laulamaan muiden artistien biisejä, joten karaokessa vedän kaikkea Amy Winehousesta Eppu Normaaliin.

F Fazer. Versioin uudelleen Fazerin tunnuskappaleen Sininen hetki, johon kuvasimme musiikkivideon Kapkaupungissa. Se oli upea reissu. Syön harvoin sokeria, mutta rakastan merkin mustikkasuklaata.

G Girls -tv-sarja. Kun näin ensimmäisen jakson, olin ihastuksissani. Sarjassa on kaikennäköisiä ihmisiä, mikä on televisiossa yhä aika vallankumouksellista. Kaikkien ei tarvitse sopia samaan muottiin.

H Helsinki. Muutin kaupunkiin kuusi vuotta sitten musiikin perässä, koska halusin päästä pelipaikoille. Pidän siitä, että pääsen biisisessioihin pyörällä tai raitiovaunulla. Sieluni juuret ovat Oulussa, mutta Helsinkiä kutsun nykyään kodikseni. Täältä löytää aina uusia asioita.

I Iines. Bändini basistin ihana lapsi, jonka näkemisestä tulee aina hyvä mieli. Basistini Anton ja hänen puolisonsa Tanja olivat lähiystäväpiirini ensimmäisiä, jotka saivat lapsen.

J Joensuu. Puhun välillä vahingossa mie-muodossa ja perustelen sitä sillä, että minulla on sukujuuria Joensuussa. Puhetyylini on sekoitus yleiskieltä sekä Oulun ja Joensuun murteita. Joensuun keikoilla on aina ihan järjetön meininki ja lämmin vastaanotto.

K Keane. Bändi, jonka musiikki tuntuu parantavalta. Somewhere only we know -kappaleen kuuntelu auttaa uskomaan, etteivät synkät kaudet kestä ikuisesti ja kaikki järjestyy. Itse musiikintekijänä on ilahduttavaa huomata, miten musiikki voi vaikuttaa ihmismieleen niin voimakkaasti.

L Lontoo. Haaveilen siitä, että pääsisin joskus Lontooseen tekemään musiikkia. Unelmia täytyy olla, ne pitävät hengissä ja virkeänä. Aina kun juon aamukahvini Abbey Road -mukista, tuntuu siltä, että edessä on hyvä päivä.

M Mokkapalat, lapsuuteni ehdoton lempiherkku. Etsin yhä täydellistä reseptiä, joka sopisi omiin ruokarajoitteisiini.

N Nauru. Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa. En usko, että kenelläkään voi olla koko ajan kivaa. Nyt nauru on löytynyt uudelleen. Se on puhdas tunne, jota ei voi teeskennellä. Vain elämää -leirillä opin, että itku- ja naurusensorit ovat päässä lähekkäin, ja ne voivat myös sekoittua toisiinsa.

”Viime keväänä elämässäni oli hankala jakso, jolloin nauru oli vähän hukassa.”

O Oulu, synnyinkaupunkini. Pyrin kantamaan ikuisesti mukanani sieltä saatua nöyryyttä ja suorapuheisuutta. Oulussa kaikkeen liittyy itse tekemisen asenne. Ei odoteta, että joku tekee asiat puolestasi.

P Pop. Olen pop-kirjoittaja enkä pelkää isoja kertosäkeitä ja melodioita. Ihmiset haluavat aina lokeroida, mutta pop-genre on onneksi aika iso leikkikenttä, jossa on vapaus tehdä monenlaista. Viime vuonna minut valittiin vuoden kevyen musiikin tekijäksi, ja tuntui tosi hyvältä saada työstään arvostusta.

Q Queen. Bohemian Rhapsody on hieno kappale, koska se on klassikko, vaikkei mene ollenkaan perinteisen hittibiisin muottiin. Pyrin itsekin aina tekemään ensisijaisesti merkittäviä teoksia, enkä halua mennä sieltä mistä aita on matalin.

R Rakas. Sanana hyvällä tavalla suomalainen ja aivan erilainen kuin missään muussa kielessä. Kun rakas-sanan sanoo ääneen, sitä oikeasti tarkoittaa. Siksi myös sen kuulemisesta tulee ihana olo.

S Samuli Sirviö. Tuottajani, jonka kanssa olen tehnyt kaikki biisini. Hän on ensimmäinen ihminen, jolle vien kappaleeni kuunneltavaksi. Samulin kanssa ei tarvitse suodattaa mitään tai pelätä, mitä toinen sanoo.

T Tee, erityisesti matcha-tee. Olen vähentänyt kahvin juomista, ja vaikka matchassakin on kofeiinia, siitä tulee kehoon parempi olo. Yritän opetella valmistamaan sitä oikeaoppisesti bambuvispilällä sekoittaen. Useimmiten minulta menee hommassa hermot, ja koko keittiö on täynnä vihreää jauhetta.

U Urhea. Disney-elokuva, jonka oranssitukkaiseen soturiprinsessaan samastuin vahvasti. Kotonani on kyltti, jossa lukee ”ole urhea”. Se on oikeasti tärkeä muistutus, ei pelkkä turha aforismi. Urheus on kaunis sana, uhmakkuuden ja rohkeuden symbioosi.

V Veikeä. Kerran joku sanoi minulle baarissa, että olen veikeä. Varmaan se on totta. Siinä on sellainen klangi, ettei ota itseään liian vakavasti.

W Wake me up. Kappale laulaja Ed Sheeranin ensimmäiseltä levyltä. Vaikka biisi ei ole maailman isoin, siinä on ihanasti kuvattu ujo, syntyvä rakkaus. Näin Ed Sheeranin livenä Tukholmassa ja rakastuin häneen sen jälkeen vielä enemmän.

”Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani.”

X Jokin tuntematon tekijä. Olen luonteeltani utelias ja avoin, mutta olen oppinut, että joitain asioita voi ja kannattaa jättää verhon taakse. X kuvaa myös sitä, että tällä alalla huominen on aina tuntematon. Minua epävarmuus ei haittaa, se tuo jännitystä ja pakottaa laittamaan itsensä likoon.

Y Ydinminä. Viime aikoina olen löytänyt ydinminäni uudelleen. Kun nyt katson peiliin, sieltä näkyy juuri se Ellinoora, joka tunnen olevani. Olen opetellut ylpeyttä ja saanut etäisyyttä tekemiseeni. Kun nyt kuuntelin toisen levyni demoja, tajusin, että nehän ovat tosi hyviä.

Z Zone. On kuulemma sekä hienon että pelottavan näköistä, kun valmistaudun esiintymiseen omassa zonessani, kuin kuplassa. Silloin en ole läsnä tässä maailmassa. Live-esiintymiset ovat minulle tärkeitä, enkä koskaan halua vetää niitä rutiinilla. Jokainen keikka on erilainen, syvä sukellus.

Å Åre. Tykkäsin aiemmin valtavasti lumilautailla. En ole koskaan käynyt Åressa, mutta ystäväni tekivät sinne laskettelureissun, ja nyt haluaisin itsekin päästä sinne.

Ä Äiti. Äitini aina huolehtii, miten pärjään isossa maailmassa. Kun sitten tapaamme ja hän huomaa, ettei minulla ole hätää, näen miten huoli poistuu. Äitini on lempeä ja oikeudenmukainen, ja tiedän, että voin soittaa hänelle mihin kellonaikaan tahansa.

Ö Artistinimeni, jos joskus teen jonkin sivuprojektin vaikkapa englanniksi. Olen ollut kansainvälisillä biisileireillä, ja olisi kiinnostavaa kokeilla kirjoittaa myös englanniksi. Tällä hetkellä suomi tuntuu kuitenkin enemmän omalta.

Kuka?

Ellinoora Leikas, 24. Laulaja-lauluntekijä.

Julkaisi debyyttialbuminsa Villi lapsi vuonna 2016. Valmistelee nyt toista albumiaan. Tunnetaan hiteistään Leijonakuningas, Carrie ja Bäng bäng typerä sydän.

Mukana Vain elämää -ohjelman uudella tuotantokaudella tänä syksynä. .

 

 Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.
Minä ja mieheni Lincoln juhlatunnelmissa ystävän kesähuvilalla elokuussa 2018.

Hiljattain mieheni onnistui yllättämään minut niin, että leukani melkein loksahti aamukahvikupilliseen. Hän haluaa meidän menevän paritanssikurssille.

Se oli yllätys, koska emme ole erityisen urheilullisia ihmisiä, emme myöskään yhteisten parisuhdeharrastusten ylimpiä ystäviä. Koskaan emme ole paritansseja tanssineet.

Ihmeen siemen kylvettiin kesälomallamme kuvankauniin Skopeloksen saaren mäkisissä maisemissa, jonne pakkasimme hetken päähänpistosta lenkkeilykamat mukaan. Toki olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Olemme ennenkin mielikuvissamme olleet sporttisia lomailijoita, mutta aikaisemmilla lomillamme mitään urheiluun viittaavaa ei ole tapahtunut.

Skopeloksen maalaismaisemat ja siipan uudet lenkkarit inspiroivat kuitenkin niin paljon, että yllätimme itsemme ja toisemme käymällä joka päivä puolentoista tunnin reippaalla kävelyllä. Emme ole aamuihmisiä, mutta niin vain hipsimme joinakin aamuina jo kello 7 hikilenkillemme.

Kävellessä oli yllättävän mukavaa ja helppoa rupatella niitä näitä. Yllättäviäkin aiheita nousi esiin. Hermot kiristyivät välillä, mutta kumpikin halusi kovasti jatkaa, joten ilmiriidan sijaan tsemppasimme toisiamme liian kuumina hetkinä.

Kahden viikon Kreikan matkan jälkeen kävelemme edelleen päivittäin vähintään tunnin verran. Vähän olemme jo hölkkäilleetkin. Yhden kerran häivyin kesken lenkkiä mitään sanomatta kotiin, kun mies juoksi mielestäni liian lujaa edelläni, mutta siitäkin selvittiin.

Temperamenttimme huomioiden tanssikurssillamme ei vältytä kiihkeiltä tunteilta. Mutta koska olemme selvinneet Kreikan helteissä viiden kilometrin ylämäistä, selvinnemme myös foxtrotista.

Tunteikasta syyskuuta!

saila-mari.kohtala@sanoma.com