Sverker kuuluu Helsingissä viiteen eri herraklubiin. ”Sanotaan, että herrasmies syntyy kolmessa  sukupolvessa, mutta daamiksi vaaditaan viisi.”
Sverker kuuluu Helsingissä viiteen eri herraklubiin. ”Sanotaan, että herrasmies syntyy kolmessa sukupolvessa, mutta daamiksi vaaditaan viisi.”

Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorin ja Sverker Littorin ovat sielunkumppaneita, jotka jakavat yhdessä niin jokapäiväiset iltapäiväkahvit kuin kaukomatkatkin. Kahden nautiskelijan liitossa arkikin on juhlavaa.

Pauliina Laitinen-Littorin ja Sverker Littorin tapasivat Tukholmassa, kun taideasiantuntijana työskentelevä Pauliina oli siellä etsimässä arvokkaalle Picassolle ostajaehdokkaita.

”Heti kun tapasin Sverkerin, hän oli niin läheinen, että tuntui kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni, aivan kuin isän tai äidin. Meillä on hirveän voimakkaasti yhteensopivat feromonit. Ne tuntee, vaikka toinen joskus ottaisi päähän.”

Pariskunta meni naimisiin pienesti ja intiimisti New Yorkin Suomalaisessa kirkossa pari vuotta sitten.

”Häät olivat erittäin romanttiset ja pienet, mutta ystävät tykkäsivät vähän huonoa, joten järjestimme myöhemmin isot hääjuhlat Etiopiassa.”

Sverker on sopeutunut mainiosti asumaan Helsinkiin. Hän kuuluu tukholmalaiseen Sällskapet-herrasmieskerhoon, jolla on veljesklubeja ja sitä kautta ystäviä ja tuttuja ympäri maailman.

”Sverker on täysverinen herrasmies, ja olen jo tottunut siihen”, Pauliina nauraa.

Tyylit sulautuivat yhteen

Pariskunnan kotioven vieressä rappukäytässä on valokatkaisijan yläpuolella valokuva marsalkka Mannerheimistä. Kuvan toisella puolella on Suomen ja toisella puolella Ruotsin lippu. Mannerheim on sekä Pauliinan että Sverkerin ihailun kohde.

”Mannerheim oli Suomea suurempi johtaja ja kosmopoliitti”, Pauliina sanoo.

Persoonallinen rappukäytäväkoriste vihjaa, millainen koti oven takana on.

”Täällä asuu kaksi aikuista, joilla oli jo ennen yhteenmuuttamistaan paljon antiikkia ja taidetta. Toinen tykkää kustavilaisesta ja barokista, toinen empiretyylistä ja nykytaiteesta. Siitä syntyy tällainen bohemian chic -tyyli”, Pauliina nauraa.

Pauliinan ja Sverkerin kaksikerroksisen kodin ylellisyyksiä ovat poreamme sekä kattoterassi, jossa etenkin Sverker haluaa juoda aamukahvinsa niin usein kuin mahdollista.

”Eräänä perjantaina Sverker alkoi pohtia, että olisi kiva lähteä jonnekin. Maanantaina olimme Keniassa.”

Pramea arki

”Lapsuuteni onnellisimpiin hetkiin kuuluivat tiistai-iltapäivät, jolloin äiti piti vapaata parturi-kampaamostaan. Silloin menimme kahvilaan, sain sacher-leivoksen ja kaakaon ja sen jälkeen ostimme minulle jonkin ihanan vaatteen.”

Nykyään Pauliina jatkaa arjen luksushetkiä aviomiehensä kanssa. Joka päivä he menevät yhdessä iltapäiväkahville kulman takana sijaitsevalle perinteiselle Ekbergille, ottavat cafe au laitit ja suklaaunelmat, ja suunnittelevat uusia matkoja.

Kotona myös soi jatkuvasti musiikki. Tällä hetkellä Andrea Bocellin mahtipontiset hitit.

”Meillä kuunnellaan joko romanttisia hittejä tai klassista musiikkia. Afrikkalaista musiikkia tykkäämme kuunnella myös, mutta sitä ei voi laittaa aina soimaan, sillä tulee heti hirveä himo lähteä Afrikkaan!”

Senkin juppi!

”Kun olimme vähän aikaa sitten Porissa käymässä, Sverkerille huudettiin kadulla suomeksi: Senkin juppi! Sverker on siitä ylpeä, sillä hänen mielestään juppi on kehu”, Pauliina kertoo huvittuneena.

Ruotsalaisen herrasmiehen tavoissa on ollut jonkin verran totuttelemista Pauliinalle, mutta Sverker on ollut hyvä opettaja.

”Sverkerin tuttavapiirissä ei koskaan puhuta rahasta, vaan korostetaan humanistisia arvoja ja sivistystä. Ja jos ostetaan uudet metsästysvaatteet, ne mieluusti liataan ensin, jotta ne näyttävät siltä, että ne on peritty.”

Herrasmiestyyliin kuuluvat myös täysin rypyttömät paidat, kalvosinnapit sekä kiiltävät kengät, joiden sisällä pidetään öisin lepolestejä.

Rakkaus taiteeseen iski

”Nuorena en tykännyt nuorena taiteesta yhtään”, nauraa Pauliina.

”Minua kiinnostivat vain antiikin aika ja kaksi tuhatta vuotta vanha taide. Menin yliopistoon opiskelemaan latinaa ja klassillista arkeologiaa. Olen humanisti koko sielultani!”

Taide oli kuitenkin Pauliinan perheessä lähellä. ”Äidin sisko Helinä Kalliolevo alkoi 70-luvulla menestyä paikallisena kuvataiteilijana ja piti paljon näyttelyitä.”

Taidekipinä iski Pauliinaan 80-luvun lopun juppivuosien taidebuumin aikana.

”Olin jo menossa pankkiin ottamaan lainaa, että nyt sijoitan taiteeseen ja rikastun. Isä sanoi, onneksi, että ei missään nimessä. Ei tarvinnut opetella taidesijoittamisen virheitä kantapään kautta.”

Nopeasti sen jälkeen iski pankkikriisi ja lama. Pauliinalle jäi kuitenkin kipinä taiteeseen, ja hän vaihtoi pääaineensa yliopistolla kulttuurihistoriaan.

”22-vuotiaana päätin, että taidekauppa on se, mitä tulevaisuudessa teen. James Bond -elokuva Octopussy innoitti minua ymmärtämään intohimoni. Siinä oli Fabergé-munia ja kansainvälistä taidekauppaa. Olen edelleen pysynyt valinnassani, haluan tietää alastani kaiken.”

 

”Ruotsalainen yläluokka suorastaan kilpailee syntymäpäiväjuhlillaan. Kerran menimme lentokentälle ja tiedossa oli vain, että destination unknown. Syntymäpäiväsankari oli vuokrannut kaksi Boeing-lentokonetta ja lennätti 300 ihmistä Marrakeshiin Marokkoon.”

Matkustelua ja yläluokan juhlia

Pauliina on ollut intohimoinen matkustelija lapsesta saakka.

”19-vuotiaana olin jo käynyt pelkästään Lontoossa parikymmentä kertaa.”

Nyt hän on löytänyt yhtä ahkeran reissaajan aviomiehekseen. Sverker tekee työkseen ulkomaankauppaa ja on muun muassa Etiopian kunniakonsuli. Afrikkaan saattaa toisinaan tulla äkkilähtö.

”Eräänä perjantaina Sverker alkoi pohtia, että olisi kiva lähteä jonnekin. Maanantaina olimme Keniassa.”

Kuukaudessa pari käy ulkomailla ainakin pari kertaa.

”Tänä vuonna olemme olleet, hetkinen, Kaliforniassa, Keniassa, Berliinissä, tietysti Tukholmassa ja Skoonessa monesti, Shanghaissa, kaksi kertaa Pariisissa, kolme kertaa Italiassa ja olemme menossa vielä ainakin Ams-terdamiin ja Thaimaahan.”

Empirekirjepöydällä on pinossa ruotsinkielisiä kutsuja ”kalaaseihin”, jotka ovat usein ystävien syntymäpäiväjuhlia.

”Ruotsalainen yläluokka suorastaan kilpailee syntymäpäiväjuhlillaan. Kerran menimme lentokentälle ja tiedossa oli vain, että destination unknown. Syntymäpäiväsankari oli vuokrannut kaksi Boeing-lentokonetta ja lennätti 300 ihmistä Marrakeshiin Marokkoon.”

 

Löhötäkin pitää

Pauliinan työhuoneessa on löhösohva, jolla makoilu on Pauliinalle tärkeää.

”Ihmisellä on kuulemma joko siivoamis- tai löhöämisgeeni. Toisaalta kun aloitan siivouksen, en oikein voi lopettaa sitä.”

Pauliina rentoutuu muun muassa lukemalla Svensk Damntidning -aikakauslehteä ja katsomalla elokuvat Netflixistä ruotsinkielisillä tekstityksillä. Siinä samalla treenautuu kielitaito.

”Tykkään myös tosi paljon katsoa vanhoja tv-sarjoja, kuten Dallasia ja Dynastiaa, ja seurata sen ajan muotia.”

Lahjaksi vaakuna

Pauliinan ja Sverkerin kodissa riittää katsottavaa. Ulko-oven yläpuolella asunnossa on näyttävä vaakunatyyppinen kuvanveistäjä Kaj Lindgårdin tekemä reliefi (kuvassa) joka on Pauliinan syntymäpäivälahja Sverkerin 60-vuotispäiville vuoden takaa.

”Halusin ensin siihen teoksen, jossa Sverker syö alastomana viinirypäleitä. Sverker ei kuitenkaan innostunut ideasta”, Pauliina nauraa.

Littorin ei ole aatelissuku, mutta Sverker on viettänyt lapsuutensa Lindevadin kartanossa Itä-Götanmaalla. Siellä perheellä oli jalostussonneja ja -sikoja, ja Littorinien sonnit saivat lukuisia palkintoja ”sonnien misterkilpailuissa”. Hopeapokaalit ovat kunniapaikalla ruokapöydän vieressä.

Kartanon omistaa nykyään Sverkerin serkku, Sverkerillä on muistona lapsuudenkodistaan suuri maalaus. Olohuoneen muut isot maalaukset esittävät isovanhempia.

Pauliinan tärkein esine on kookas, kultakehyksinen peili.

”Se on ollut mukana syntymästäni asti kaikissa kodeissani.”

Juttu on alun perin julkaistu marraskuun 2016 Gloriassa.

Juttua muokattu 24.11. klo 14.49: Korjattu laulaja Andrea Bocellin virheellinen kirjoitusasu.

Veini Saksanhirviniemi

Taideasiantuntijan ja herrasmiehen täydellinen liitto: Kaukomatkoja ja yläluokan juhlia

Miekii kuulun yläluokkaan. Tunnen sielukumppanuutta ym. pariskuntaa kohtaan. Olen heidän lailla intohimoinen matkustaja myös. Viime viikolla matkustin täältä Vallikalliosta Perkkaan K-Markettiin kahtelemaan hyviä tarjouksii. Nautin samalla kaupan kahvitaroilusta. Yhden eläkeläismummon ja työttömän kanssa kilpailtiin ilmaisista kekseistä. Niitä keksejä olis saannu olla enemmän.Suomalaisella yläluokalla on tapana kilpailla ilmasista kekseistä. Vielä ennen Joulua tuun matkustamaan ainakin...
Lue kommentti

Mieheni varmaan luuli, etten keksisi enää uusia syitä vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kuinka väärässä hän olikaan.

Kun olin eräänä aamuna siivonnut kolme tuntia – jynssännyt kyykyssä kylpyhuoneen lattiaa, imuroinut lattialla maaten nojatuolin takaa, siirrellyt irtonaisia huonekaluja paikasta toiseen imurin edestä – olin valmis julistamaan: koti pitää sisustaa siivoamista ajatellen ja helpottaen!

Miksei lähipiirissäni ole tarpeeksi käytännöllisiä ihmisiä, jotka olisivat ajoissa opettaneet, ettei kotona saa olla yhtään nurkkaa, johon ei pääse imurin varren kera vääntelemättä itseään ihmeellisille mutkille?

Kävelin ympäri kotia tarkkaillen. Meillä miinoja riitti: Hankalia mattoja, joiden päällä lepää raskaita huonekaluja. Kaappeja, joiden alle imurinvarsi ei mahdu mutta jonne pölymatot asettuvat. (Kaikissa huonekaluissa pitäisi olla pyörät alla!) Tauluja seinää vasten nojaamassa niin, ettei robotti-imurista voi uneksiakaan. Oli matkalaukkuja ”sisustusesineinä”, korotettuja askelmia ja sängyn alla niin painavia säilytyslaatikoita, että niiden nostaminen aiheutti rasitusvamman. Imuroiminen pienessä makuuhuoneessa tuntui pahalta rangaistukselta.

Koti oli sisustettu järkevän siivousihmisen painajaiseksi. Vain provosoidakseen kissa oksensi lauteiden alle.

Niinpä järjestin seremoniallisen viikonlopun. Sen lisäksi, että pesimme saunan ja uunin, nostimme taulut seinälle ja siirsimme matkalaukut kellariin (projektiin kuului sivutuotteena myös vintin siivous). Nostimme seinäkoukkuihin tavarat, jotka olivat lojuneet lattialla. Koti näytti paremmalta. Siivoaminen helpottui.

Kysyimme jälleen kerran itseltämme: Miten ihmeessä juuri sellaiset asiat kotona jäävät tekemättä, joista lopulta suoriutuu parissa tunnissa, ellei jopa minuutissa.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.
Hanna Jensenin kolumni on julkaistu Glorian Kodissa 8/2017.

Tyytymättömyys ja avarat näkymät pitävät vaatesuunnittelija Ritva Fallan luovuuden hereillä.

Vaatesuunnittelija Ritva Falla kurkkii 1920 rakennetun töölöläistalon viidennen kerroksen ikkunasta ja luettelee, mitä kaikkea työhuoneestaan näkee: ”Kansallismuseo, Eduskuntatalo... Kohta näen uuden Keskustakirjastonkin.”

Töölössä sijaitsee yksi Fallan kolmesta työtilasta. Muut ovat myymälä Korkeavuorenkadulla ja Tammisaaren viikonloppukodin entiseen hevostalliin rakennettu studio. Töölön-kodin yhteydessä sijaitseva työhuone on arkipäivien toimisto.

”Kaikkein hermostuttavinta on, jos ei ole aikaa uudistua, vaan pitää vain mennä vanhoja latuja.”

”Tämä on tällainen kaupunkistudio. Tammisaaressa vietän viikonloput. Se on ajattelun paikka.”

Näkymä yli Etu-Töölön kattojen on vaatesuunnittelijalle tärkeä.

”Minun pitää nähdä ulos, ja ikkunan edessä on oltava avaruutta. Pitää nähdä taivasta ja kauas. Se rauhoittaa. En pääse flow’hun pimeässä tilassa.”

Nykyisin mallistoja omalla nimellään ja omalle yritykselleen tekevä Falla kuvailee itseään työntekijänä kurinalaiseksi – ja yksinäiseksi.

”Tiimityö ei ole minun juttuni, ei ole koskaan ollut. Työskentelen parhaiten yksinäni.”

Aikatauluasioissa suunnittelija on oppinut joustavaksi. ”Olosuhteet tekevät tällä rättialalla niin hirveän paljon. Tarkkoja deadlineja ei kannata itselleen asettaa. Aina tapahtuu jotain, ja unelmat romahtavat.”

Työpöydällä on pinoissa suuria muotikirjoja ja kirjahyllyssä kirjojen seassa punaiset korkokengät.

”En ole koskaan ollut tyytyväinen työni lopputulokseen. Se on tämän homman juju. Tyytymättömyys pitää hengissä ja hereillä”, Falla sanoo.

”Kaikkein hermostuttavinta on, jos ei ole aikaa uudistua, vaan pitää vain mennä vanhoja latuja. Silloin tulee sellainen turhautuminen, että minkä takia tätä teen, jos en ehdi uudistua.”