Muusikko Lauri Tähkän piilopirtti on yhtä särmikäs kuin isäntänsä. Tölliin mahtuu korppi, kitaroita ja elokuvateatterin penkit. Katso kuvat!
Kalevalasta nimensä saaneessa Lempo-mökissä on rosoiset hirsiseinät ja askeettinen sisustus. Lauri Tähkä on sovittanut pieneen tupaan maskuliinisen sohvakaluston 1970-luvulta ja kulmikkaan sohvapöydän, jonka hän rakensi puisesta ruokalaatikosta, katkaistusta heinäseipäästä ja vanhasta riihenovesta.
Saunamökin tuvan seinällä on komea Mies ja kukko -maalaus. Muusikko osti taiteilija Jaakko Karjulan tekemän maalauksen Turun Ekotorilta. Laurin mielestä punainen maalaus on hyvä kontrasti tummalle hirsiseinälle. Vanhat hirret ovat muusikolle rakkaita. Hän keräsi niitä ympäri Pohjanmaata ja sai mökkiään varten hirsiä riihestä, navetasta ja Lapuan vanhasta kirkosta.
– Säilytin hirret koloineen ja taottuine nauloineen. Pidän rosoisista pinnoista ja siitä, että hirsien päät ovat erimittaisia, Lauri kertoo.
Lauri Tähkän piilopirtti, jota hän mielellään nimittää tölliksi, sijaitsee Länsi-Suomessa saaristossa kallion laella. Pitkulainen hirsirakennus on osa maisemaa. Se erottuu mereltä katsottuna juuri ja juuri terassin edessä kasvavien koivujen lomasta. Luonto ja luonnonmukainen rakentaminen on lintuja harrastavalle miehelle sydämen asia.
– En voisi kuvitella tänne rakennusta, joka pomppaisi esiin maisemasta ja näkyisi kilometrien päähän.
Lauri on vallannut alaa myös sisustusalalla, sillä hän on suunnitellut yhdessä tiimin kanssa Vallila Interiorille kangasmallistoja.
– Olen ikäni ollut silmät auki ja sitä sorttia, etten fakkiudu yhteen juttuun. Seitsemänvuotiaaksi asti halusin leipuriksi, mutta sitten näin Kissin videon ja musiikki vei mennessään. Filosofiani on, että kun tekee helvetisti hommia, aina jokin ovi aukeaa.
Juttu on julkaistu aiemmin kokonaisuudessaan Glorian Koti -lehdessä.
Lue myös
Sisustussuunnittelija Seija Strandin rintamamiestalo - katso kuvat
Hemmottele itseäsi viikonloppuaamuna! Pieni mutta tehokas keino