Finnish Art Agencyn perustaja ja kuraattori Laura Köönikkä haluaa saada suomalaisen taiteen maailmankartalle. Se on tarkoittanut taistelua tytöttelyä vastaan – silloinkin, kun hän on johtanut miljoonabudjetilla pyörivää taidelaitosta.

Laura Köönikkä on saavuttanut urallaan taidemaailmassa paljon ja hyvin nuorena. 29-vuotiaana hänet palkattiin Tampereen taidemuseon näyttelypäälliköksi. 30-vuotiaana hän sai näyttelyvaihtokeskus Framen taiteellisen johtajan ja Venetsian biennaalin Aalto-paviljongin kuraattorin pestit. 32-vuotiaana hänet pyydettiin Pilvi Kalhaman seuraajaksi galleria Helsinki Contemporaryyn, ja 33-vuotiaana hän perusti kansainväliselle yleisölle tarkoitetun Finnish Art Today -lehden eli FAT:in.

Nyt hän vetää omaa Finnish Art Agencya, joka tarjoaa taiteilijoille ja taideinstituutioille managerointiin, kuratointiin ja viestintään liittyviä palveluja ensimmäisenä yksityisenä toimijana Suomessa.

Nimekkäät taiteilijat jonottavat Köönikän asiakkaaksi eikä ihme, onhan hänet nimetty maailman kymmenen kiinnostavimman kuraattorin joukkoon. Köönikkä tunnetaan maustaan, siitä, että hän osaa valita näyttelyihinsä nousevia kykyjä ja rakentaa kiinnostavia konsepteja.

Köönikkä on myös rohkaissut taiteilijoita tavoitteellisempaan ajatteluun ja kehittänyt heille muun muassa mentoriohjelman. Hänen intohimonaan on saada Suomi taiteen maailmankartalle ja taata taiteilijoille mahdollisuus elää työllään.

”Tiedän huipputekijöitä, jotka painavat kolmea työtä, jotta voisivat tehdä teoksiaan. On sääli, että he joutuvat taistelemaan oikeudestaan olla olemassa.”

Mutta mistä Köönikän oma energia oikein kumpuaa?

”Olen aina ollut ihan työhullu”, Porista kotoisin oleva Köönikkä tunnustaa.

Intohimo

Harrastin jo nuorena taidetta monimuotoisesti: piirsin, maalasin, katsoin taide-elokuvia, soitin pianoa, kuuntelin angstista grungea ja näyttelin. Lukion jälkeen mietin taiteilijaksi ryhtymistä, mutta hylkäsin ajatuksen. Tiesin, etten sietäisi taiteilijan työhön liittyvää yksinäisyyttä ja epävarmuutta.

Sen sijaan menin opiskelemaan taidehistoriaa Jyväskylän yliopistoon. 23-vuotiaana pääsin tutkijaksi töihin Porin taidemuseoon, ja siitä lähtien olen tehnyt erilaisia taidealan töitä. Varsinkin kuraattorin työ on kiinnostavaa sen itsenäisyyden sekä jatkuvasti muuttuvien työtehtävien ansioista. Tuotan ja suunnittelen näyttelyitä sekä ulkomailla että Suomessa, välitän teoksia, luennoin, kirjoitan ja verkostoidun, muun muassa.

Koen itseni hyvin etuoikeutetuksi saadessani tehdä tätä työtä. Taide on ylellisyyttä, kun muistaa suuren joukon maailman väestöstä joutuvan keskittymään vain elämästä selviytymiseen.

Intuitio

Perustin Finnish Art Agencyn kesällä 2013. Suomen taidekentällä ei ollut yksityistä toimijaa, joka auttaisi taiteilijoita kansainvälistymisessä. Halusin luoda toimiston, joka pystyy panostamaan yksittäisen taiteilijan yksittäisiin ongelmiin hyvin spesifisti. Autamme esimerkiksi viestinnässä tai vaikkapa näyttelyn, tai jopa teoksen, valmistusprosessissa.

Edustamme nyt kahdeksaatoista taiteilijaa, muun muassa Saara Ekströmiä, Jarno Vesalaa ja Anssi Kasitonnia, mutta joudun jatkuvasti kieltäytymään uusista asiakkuuksista. Teen yhteistyötä vain niiden taiteilijoiden kanssa, joiden taiteeseen uskon. Valintoja tehdessäni luotan hyvin paljon intuitiooni.

Vapaus ja riippumattomuus ovat minulle hyvin tärkeitä. Haluan määritellä, mitä teen ja kenen kanssa. Mukavan työyhteisön löytäminen on olennaista, sillä ihminen käyttää suurimman osan valveillaoloajastaan töissä tapaamiensa ihmisten parissa.

On hienoa pystyä päättämään myös työajastaan. En halua sitoa itseäni istumaan kahdeksaksi tunniksi tietokoneen ääreen, koska se ei ole tehokasta. Vapaus tuo mukanaan myös vastuuta, ja siksi itsekurin pitää olla kohdillaan.

Uskottavuus

Olen kohdannut paljon sukupuoleen liittyvää vähättelyä – ja kihissyt raivosta. ’En tiennytkään, että olet tuollainen nuori nätti tyttö.’ Muun muassa noin minulle on sanottu johtaessani taidelaitosta, jolla oli miljoonabudjetti.

Monille miehille – ja naisillekin – on ollut kova paikka kohdata esimies- tai hallintoasemassa toimiva nuori nainen. Usein sovinistiset heitot verhotaan vitseiksi, mutta minä en voi sietää epätasa-arvoa ja vähättelyä missään muodossa. Jos niin käy, pyrin palauttamaan keskustelun takaisin itse asiaan.

Naisen kunnianhimo pelottaa monia. Menestyneen naisen ajatellaan usein olevan joku jäätävä hirmu. Minultakin tultiin kyselemään vauvan saatuani, että miten saatan jatkaa projektien tekoa. ’Kyllä äitiys on tärkeintä’, sanottiin. Meinasin tukehtua kokouspullaani. Kuka vaatisi miesjohtajaa jäämään kotiin?

Yhteiskuntamme on edelleenkin raakile tasa-arvon suhteen. Naisia yritetään laittaa yhä sokeripalan kokoiseen muottiin.

Itse en ole sellaiseen suostunut, sillä jo lapsuudenperheeni on aina ollut hyvin tasa-arvoinen. Isäni ajoi minut, kaksi sisartani ja äitini usein shoppailemaan, että hän saa rauhassa siivota ja kokata kotona.

Myös minä ja mieheni Juha olemme vanhempina tasa-vertaisia. Matkustan paljon työni puolesta, joten arkiset vastuut jäävät hänen hoidettavikseen.

Suuruudenhulluus

Olen suorapuheinen pomo ja haluan, että kissa nostetaan tarvittaessa pöydälle. Joistakin se voi tuntua karskilta, ja jotkut ovatkin pahoittaneet siitä mielensä, mutta minulle rehellisyys on tärkeää. En halua antaa ongelmien ja huonojen käytäntöjen jatkua vain, koska niistä puhuminen on liian kivuliasta tai epämukavaa.

Olen myös melko vaativa esimies ja projektinjohtaja, mutta en päästä itseänikään helpolla. Haluan joka kerta ylittää itseni. Olen jopa vähän suuruudenhullu.

Vahvuuteni on se, etten kuvittele osaavani tehdä kaikkea itse, eikä minua edes kiinnosta osata kaikkea. Olen nopea, fokusoitunut ja osaan karsia epäolennaisimmat asiat to do -listaltani.

Inspiraatio

Hiljaisuus ja yksinolo inspiroivat minua. Minulla ei ole tarvetta päästä jatkuvasti keskustelemaan päätöksistäni muiden kanssa. Sen sijaan tarvitsen rauhaa ja mahdollisuuden sulatella asioita hitaasti. Jos haluan kommentteja, puhun miehelleni. Hän työskentelee RAY:n product managerina eikä kuulu taidemaailmaan. Ulkopuolisena hän pystyy katsomaan asioita joskus minua rationaalisemmin.

Tietysti myös taide inspiroi minua. Ihastuin viimeksi Tukholman Moderna Museetissa Adrián Villar Rojasin teokseen, johon hän oli koonnut löytämäänsä roskaa. Lenkkareihin oli valettu betonia, tyhjiä tölkkejä oli täytetty mullalla ja niihin oli pistetty siemeniä kasvamaan. Se oli oivaltava kommentti kulutuskulttuuristamme, mutta myös esteettisesti hieno.

Osaan edelleenkin nauttia taiteesta, vaikka se onkin päivätyöni. Erityisen kivaa on käydä katsomassa vaikka Kuvataideakatemian näyttely, josta ei ole mitään odotuksia. Jos sitten näkee hienon teoksen, tulee helpottunut olo uuden löytämisestä. Tosin minusta on tullut myös aika armoton. Olin juuri tanssiterapeuttisiskoni kanssa näyttelyssä Pariisissa, joka ei kiinnostanut minua, ja siskoni valitti minun vain juosseen sen läpi.

Edullista terapiaa

Kun ryhdyin yrittäjäksi, sain hyvän neuvon: vaali omaa aikaasi. Rajan vetäminen työn ja vapaa-ajan välille onkin tärkeää, kun tekee töitä itselleen. Lapsen saamisen jälkeen rajat on ollut helpompi asettaa, sillä kolmevuotiaan poikani kanssa leikkipuistossa on pakko olla läsnä. Töissä minun pitää olla sosiaalinen, joten vapaa-ajalla jään mielelläni kotiin. Käyn mökillämme Kullaalla, jossa eivät toimi kunnolla netti eikä telkkari. Siellä minulla on rauha vain olla ja vaikka potkia kiviä.

Rakastan myös hikoilla ohjatuissa jumpissa. Urheilu ei ole minulle kehon muokkausta vaan edullista terapiaa.

Armollisuus

Nuorempana tein töitä välittämättä omasta jaksamisestani. Työpäivien jälkeen olin niin loppu, etten jaksanut vastata puhelimeen. Vasta saatuani vatsahaavan ja kroonisen stressipäänsäryn opin, että työelämässä pitää olla positiivisella tavalla itsekäs ja armollinen omia voimiaan kohtaan. Hitsaajaisältäni ja seurakunnassa työskentelevältä äidiltäni olen oppinut, että perhe ja rakkaus ovat aina työtä tärkeämpiä.

Äitinä ajattelen myös, ettei se ole vaarallista, vaikka kodissa juoksisi muutama villakoira ja ruoka syötäisiin lähiravintolassa. Tärkeintä on olla avoin, kannustava ja kiinnostunut vanhempi, jonka syliin voi aina tulla.

Kultakirstu

Minulta kysytään toisinaan, onko kotimainen taide yhtä hyvää kuin ulkomainen. Se kertoo kansallisesta huonosta itsetunnostamme. Mehän istumme kultakirstun päällä! Suomessa on huipputaiteilijoita, jotka voisivat olla kansainvälisesti todella menestyksekkäitä, jos heidät vain löydettäisiin.

Meillä ei ole kansainvälisesti näkyviä foorumeja, eikä valtio panosta tarpeeksi kuvataiteen vientiin. Edes huipuilla ei ole välttämättä varaa lähteä ulkomaille näyttelynsä avajaisiin. Tiedän koviakin nimiä, jotka keräävät pulloja saadakseen rahaa ruokaan, vaikka heillä on myyvä näyttely kaupallisessa galleriassa. Taiteen tekemisen kustannukset ovat isot, eikä taiteilijoiden työtä osata hyödyntää. Miksei esimerkiksi Suomen maabrändiä suunnittelemaan pyydetty taiteilijoita vaan työn teki mainostoimisto?

Kyseenalaistaminen

En ole koskaan kärsinyt huonosta itsetunnosta. Se johtuu lapsuudenkodistani, jossa opetettiin suhtautumaan ihmisiin tasavertaisesti heidän statuksestaan riippumatta. Kun sisäistää, että kaikki ovat samanarvoisia, ei voi asettaa itseään ylempään tai alempaan asemaan. Ehkä juuri tämän asenteen takia olen aina uskaltanut kyseenalaistaa auktoriteetteja ja jähmettyneitä tekemisen tapoja hyvin kirkasotsaisesti.

Taidemaailmassa annetaan liian paljon arvoa ulkomaisille auktoriteeteille. Jos taiteilija menestyy ulkomailla, hän saa todennäköisesti apurahoja Suomessakin. Ajatellaan, että koska hänet on hyväksytty jossain muualla, hän ansaitsee meilläkin jonkin aseman. Suomalaisten pitäisi luottaa, että pystymme arvioimaan taiteemme laatua itsenäisesti.

Karman laki

Olen joskus valinnut vääriä yhteistyökumppaneita. He ovat paljastuneet kyynärpäätaktiikalla eteneviksi paskanpuhujiksi, jotka ovat lopulta ottaneet kunnian työstäni. Virhearvio on harmittanut, mutta uskon karman lakiin. Ikävät teot tulevat ihmisen eteen ennemmin tai myöhemmin.

Ajassamme ihaillaan pyrkyreitä ja opportunisteja, mutta itse arvostan nöyryyttä ja inhimillisiä ihmisiä, joita asema ei ole sokaissut - esimerkiksi Nobel-palkittua presidentti Martti Ahtisaarta, joka edelleen ostaa itse maitonsa lähikaupastamme.

Juttu on julkaistu alun perin lokakuun 2015 Gloriassa.

 

Kuka?

* Kuraattori Laura Köönikkä on Finnish Art Agencyn perustaja ja toimitusjohtaja.

* Filosofian maisteri Jyväskylän taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta pääaineenaan kulttuurihistoria.

* Kuratoinut näyttelyitä Suomen lisäksi muun muassa Venetsian biennaaliin, Espace Louis Vuitton Galleryyn, Tokioon ja Bury Art Museum and Sculptre Centreen, Manchesteriin.

* Köönikän kuratoima näyttely New Narrative and Reader siirtyy Man-chesterista Salon Taidemuseoon 17.10.

* Perheeseen kuuluvat puoliso ja kolmevuotias poika.

 

Jaarat pukeutuvat oman yrityksensä vaatteisiin myös vapaa-ajallaan.
Jaarat pukeutuvat oman yrityksensä vaatteisiin myös vapaa-ajallaan.
Heidi on oppinut, että suomalaisille kannattaa myydä värikkäitä tuotteita.
Heidi on oppinut, että suomalaisille kannattaa myydä värikkäitä tuotteita.
Heidi ja Juha hoitavat parisuhdettaan muun muassa yhteisillä pyörälenkeillä.
Heidi ja Juha hoitavat parisuhdettaan muun muassa yhteisillä pyörälenkeillä.
Heidi ja Juha käyvät usein ostoksilla Oulun kauppahallissa. Kala- liike Haanpäässä heitä palvelee Tero Kivimäki.
Heidi ja Juha käyvät usein ostoksilla Oulun kauppahallissa. Kala- liike Haanpäässä heitä palvelee Tero Kivimäki.

 Heidi ja Juha Jaara ovat kasvattaneet Balmuir-yrityksestään kansainvälisen menestystarinan. Kuninkaallisten ja maailmantähtien luottosisustajat rakastavat mökkeilyä ja pitävät yhtiökokouksensa usein saunan lauteilla.

”Balmuirista tulee yksi maailman tunnetuimmista lifestylebrändeistä”, julisti Juha Jaara illalliskutsuilla kerta toisensa jälkeen, kun yritys oli vasta alkutekijöissään.

Pöydän alla Balmuirin perustanut Heidi Jaara potki miehensä jalkoja

”Kotona aina vannotin, että et sitten sano niin seuraavalla kerralla. Ja aina Juha sanoi”, Heidi nauraa.

”Cheek kutsui meidät pari vuotta sitten kylään. Teimme hänelle muun muassa räätälintyönä nahkaesineitä ja kalusteita sekä lakanat nimikirjailuilla.”

Nyt, 10 vuotta myöhemmin, Balmuirin tuotteita käyttävät muun muassa George Clooney, Tina Turner, Paul Anka ja monet kotimaiset supertähdet, kuten Kimi  ja Minttu Räikkönen ja Cheek.

”Cheek eli Jare kutsui meidät pari vuotta sitten kylään. Teimme hänelle muun muassa räätälintyönä nahkaesineitä ja kalusteita sekä lakanat nimikirjailuilla. Sitten myös Elastinen halusi kotinsa sisustuksen meiltä. Pääsimme katsomaan Cheekin ja Elan keikkaa lavalta, se oli mahtavaa”, pariskunta kertoo.

Monet Balmuirin asiakassuhteista syntyvät samalla tavalla. Heidi ja Juha ystävystyvät asiakkaidensa kanssa ja järjestävät puolin ja toisin erilaisia elämyksiä

”Työn kautta olemme saaneet elämäämme valtavasti upeita ihmisiä. Uskomme, että valttikorttimme on aitous”, pariskunta pohtii.

Ensin maailmalle

Suomalaisyritykset lähtevät yleensä liikkeelle kotimaan markkinoilta ja laajentavat hiljalleen ulkomaille, mutta Balmuir toimi alusta asti päinvastoin.

”Ensimmäiset asiakkaamme olivat Saksasta ja Ruotsista. Juha opetti minut puhumaan alusta alkaen me-muodossa, vaikka olin yrityksessä yksin. Olemme aina pyrkineet siihen, että brändi vaikuttaisi todellista isommalta”, Heidi kertoo.

”Saudi-Arabian prinsessa puolestaan tilasi vastikään koko muotikatalogin kaikki tuotteet jokaisessa värissä ja koossa, ja kaikki kahtena kappaleena.”

Ulkomaan markkinoille tähtääminen oli Heidille itsestäänselvää, sillä hän oli tehnyt kansainvälisen uran Nokialla. Myös Juhalla oli vahva kokemus ulkomaankaupasta.

”Enemmän opettelua on ollut kotimaan markkinoissa. Suomessa menee esimerkiksi enemmän värejä kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskaan tilataan pelkkää harmaata ja mustaa, Ruotsiin taas ylellistä beigeä. Lisäksi mallistoissa pitää olla aina jokin yllättävä väri, koska juuri siitä voi tulla hitti Japanissa tai Koreassa.”

Etenkin brändin lohen- ja poronnahkaiset tuotteet ovat hitti Aasiassa ja Lähi-idässä.

”Qatarin hallitsijaperhe halusi kashmir-viltin poronmokkareunuksilla. Saudi-Arabian prinsessa puolestaan tilasi vastikään koko muotikatalogin kaikki tuotteet jokaisessa värissä ja koossa, ja kaikki kahtena kappaleena, puolet Riadiin ja puolet Pariisiin toimitettuina.”

Mökkeilyä ja suurkaupunkeja

Jaarat asuvat Kempeleessä luonnon keskellä ja rakastavat mökkeilyä. Juha opettaa lapsia virvelöimään ja golfaamaan sillä välin, kun Heidi paistaa pihalla lättyjä. Välillä koko perhe tekee veneretkiä Oulujärven poikki Ärjänsaareen.

Toisaalta perheen arkeen kuuluvat yhtä lailla työmatkat suurkaupunkien kansainvälisille messuille, jonne myös lapset tulevat usein mukaan.

”Viimeksi Tokiossa ollessamme majoituimme keskustahotellissa ja kuuntelin, mitä ihmettä lapset puuhaavat kylpyhuoneessa. Siellä he istuivat lattialla ja leikkivät makkaranpaistoa Ärjänsaaressa – keskellä Tokion vilskettä”, Heidi nauraa.

”Olemme sopineet, että arki- ja raha-asioista meillä ei riidellä.”

Arkisin Heidi vie Viivin kahdeksaksi kouluun ja istuu itse usein jo 8.55 lähtevällä lennolla Helsinkiin. Juha puolestaan huolehtii Väinön päiväkotiin ja jatkaa siitä asiakastapaamisiin. Kaksi luottolastenhoitajaa auttaa arjessa, ja usein he myös matkustavat perheen mukana.

”Ostamme paljon palveluita, esimerkiksi siivooja meillä käy joka viikko. Olemme sopineet, että arki- ja raha-asioista meillä ei riidellä.”

Kiireistä arkea helpottaa myös se, ettei kotiin tai mökille ole hankittu televisiota.

 

Palavereita saunassa

Heidi ja Juha ovat yhdessä lähes 24 tuntia vuorokaudessa, mutta parisuhdetta se ei ole haitannut.

”Mehän olemme nytkin ihan rakastuneita!”

Kesken työpäivän pariskunta saattaa toisinaan lähteä metsään pyöräilemään tai pitää hallituksen kokouksen saunan lauteilla. Jatkossa tavoitteena olisi, että perjantai voisi olla kotipäivä.

”Pyhittäisimme parisuhdeaikaa ja hoitaisimme työasioita yhdessä kotona. Sen olemme kuitenkin sopineet, että nukkumaan mennessä ei enää saa puhua työstä”, he kertovat.

Heidi kuvailee Juhaa ”puuksi, jota vasten nojata”. Itse Juha sanoo olevansa jäärä, jonka päätä on vaikea kääntää. Nykyään hän osaa myös tunnistaa, milloin Heidi tarvitsee omaa tilaa.

Pariskunta saattaa pitää hallituksen kokouksen saunan lauteilla.

”Ymmärsin muutama vuosi sitten olevani erityisherkkä, se oli mullistava havainto. Ylilataudun helposti ja luen ihmisiä ja tunnelmia todella hyvin”, Heidi selittää.

Erilaisista luonteista huolimatta pariskuntaa yhdistää samanlainen, ronski huumorintaju.

”Sanon aina Juhalle ennen haastatteluja, että et sitten lauo niitä vitsejäsi. Joskus lehtiin on päätynyt sellaisia heittoja, jotka eivät ehkä kirjoitettuina ole olleet niin hauskoja”, Heidi kertoo.

Jatkuvasti matkoilla

Heidi ja Juha ovat molemmat tottuneet matkustamaan niin työn puolesta kuin vapaa-ajallakin. Naimisiin pari meni Mauritiuksella.

”Tarvitsimme paikalle todistajia ja muistin, että olin pelannut Australiassa golfia mauritiuslaisen miehen kanssa. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme miehen, joka otti mukaan muutaman kaverinsa. Niin saimme todistajat kasaan”, Juha muistelee.

Joka kesäkuussa perhe viettää kolme viikkoa Italian San Remossa.

Vaikka matkoja kertyy paljon työnkin puolesta, viettää perhe myös lomat mielellään ulkomailla. Silloin kohteet valitaan lasten ehdoilla.

”Viime vuosina olemme käyneet Dubaissa, se on lasten kanssa mukavan helppo kohde.”

Joka kesäkuussa perhe viettää kolme viikkoa Italian San Remossa. Lomailun ohessa vanhemmat hoitavat myös muutamia asiakastapaamisia ja vierailevat Italian alihankkijoilla. Myös lapset tulevat mielellään mukaan.

”On kiva, että he näkevät, mitä yrityksen pyörittäminen käytännössä on. Viimeksi yksi alihankkija tuli tosin sanomaan, että voisivatko lapset hyppiä vähän vähemmän noissa huivisäkeissä”, Heidi nauraa.

Ovatko teidänkin muutosyrityksenne aivan liian kunnianhimoisia ja melodramaattisia?

Jos innostun kuntoilusta, hankin kertarysäyksellä kuntosalijäsenyyden ja ilmoittaudun samalta istumalta kahvakuulaan, lempeään venyttelyyn ja hassunhauskaan latinojumppaan. Ostan kotiin kahvakuulan, jumppanauhan, jumppakepin, käsipainot ja uudet inspiroivat urheiluvaatteet. Sitten käyn kahdesti latinojumpan takarivissä ahdistumassa ja venyttelen illalla kerran.

Ostan kotiin kahvakuulan, jumppanauhan, jumppakepin, käsipainot ja uudet inspiroivat urheiluvaatteet.

Ensipyrähdyksen jälkeen unohdan koko asian. Tovin kuluttua mies kysäisee nurkassa pölyttyvästä kahvakuulasta, ja työnnän sen vaivihkaa kaapin perille.

Olen myös ostanut terveysinnossani kaappini täyteen spirulinaa, pakurirouhetta, kauraleseitä, chia-siemeniä, merilevää, vehnäorasjauhetta, mulperimarjoja, raakakaakaota ja erilaisia salaatteja. Maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina teen epäilyttävän värisen smoothien, kunnes perjantaina palaan kahviin ja croissanttiin.

Jatkossa minun on huijattava itseäni ovelammin. Tästä lähtien en tee yhtikäs mitään, kunhan vähän vain vilkaisen. Kun menen lähikauppaan, kävelen ennen ostoksia lenkin korttelin ympäri ja ehkäpä ihan huomaamatta tekeekin mieli vähän jatkaa. Työmatkalla käyn ihan vain katsomassa, miltä se hotellin kuntosali näyttää, ja kenties sitten kuitenkin väännän pari kertaa hauista.

Ovelaa tammikuuta!