Rakas vaatteita ostava ihminen,

ajattelet ehkä, että muodin tuotanto täytyisi ehdottomasti pitää Suomessa. Tämä ajattelumalli johtaa kuitenkin pienuuden kierteeseen: muotivaatteen työvoimakustannukset ovat niin suuret, että tuotteen hinta onkin lopulta liian kallis. Myöskään tuotteen brändäämiseen ja markkinointiin ei silloin riitä rahaa, etkä edes saa tietää kyseisen vaatteen olemassaolosta. Tanskassa keskitytään arvohierarkian yläpäähän eli brändiin, suunnitteluun, myyntiin ja jakeluun ja hyväksytään se, että tuotanto voi ja saa olla globaalia. Jos valmistus toteutetaan kuitenkin eettisesti, se ei ole väärin, vaan luo loppujen lopuksi työtä myös kotimarkkinoille.

Hyvä muotisuunnittelija,

haluatko oikeasti luoda ison ja menestyvän muotibisneksen? On turha nurista siitä, ettei muotiala kasva tai rahoitusta löydy, jos ei löydy tekijöitä, joilla virtaa suonissaan tervettä kaupallisuutta ja röyhkeää brändiosaamista. Jos hakusessa on jotain suurempaa, on rikottava raisusti rajoja. Myös satunnaisia kompromisseja tarvitaan. Tarvitset paljon osaajia ympärillesi – osa heistä saattaa sinun mittapuusi mukaan olla ei-niin-chic myyntityyppejä. Se pitää kuitenkin vain kestää.

Arvoisa rahoittaja,

voisiko niitä rahahanoja pikku hiljaa avata muillekin kuin peliteollisuudelle, mitä luulette? Ja jospa sitä rahaa saisi käyttää alkuinvestointina brändin rakentamiseenkin? Se auttaisi kummasti, jos halutaan tehdä ihan kunnollista bisnestä. Brändi kun on kuitenkin kaiken bisneksen clou, näin muotitermiä lainatakseni. Edellä mainittu Tanska on väkiluvultaan liki Suomen kokoinen, mutta siellä muotiala on yksi maan suurimmista vientibisneksikstä, noin 5,7 miljardia euroa. Vertailun vuoksi Suomen pelialan liikevaihto on noin 2,4 miljardia euroa. Tanskalaiset taitavat etenkin keskikastista hivenen laadukkaammat merkit. Ne ovat rentoja, tyylikkäitä ja silti hauskalla tavalla särmikkäitä, sellaisia joita myös aikuinen nainen voi käyttää. Lisäksi hinta-laatusuhde on kohdillaan. Sitä paitsi isojen brändien menestys tukee ekosysteemimäisesti myös pienempiä merkkejä.

Suomimuoti nousuun!

Vierailija

Saila-Mari Kohtala: Näin Suomi-muoti saadaan nousuun!

Kaavoitus kohdalleen, värit sellaisiksi, että ihminen kaunistuu, hyvät napit ja vuorit, ja jatkuvuutta mallistoon. Nyt suomalainen vaate on räikeä huonosti istuva kolttu tai ihmeellinen taideteos, jota ei voi käyttää. Meillä ei arvosteta kauneutta, ja kauneuden tavoittelun epäonnisuessa tukeudutaan pelleilyyn. Suunnitteljat tekevät toisilleen ja kehuvat toisiaan, totuus on toinen. Rumaa, huonolaatuista ja naurettavaa. Sitä on suomalainen muoti. Pätee ikävä kyllä moneen muuhunkin tuoteryhmään...
Lue kommentti
Totuus ei pala

Saila-Mari Kohtala: Näin Suomi-muoti saadaan nousuun!

Niin sanotun Suomi-muodin voi kyllä unohtaa. Se on joko kolhoa ja karua tai kreisiä ja yliampuvaa. Klassinen,hyvistä materiaaleista huolella valmistettu vaate on tulevaisuutta. Jaksan aina yllättyä siitä,miten suomalainen maku ei kehity mihinkään suuntaan. Aina yhtä huonoa,koskee myös maamme "muodin ammattilaisia". Kun ei ole,niin ei sitten ole.
Lue kommentti

Toimittaja Anna Perho on oppinut harkitsevaksi kuskiksi, jolle automatkat ovat ajanhallintakeino.

 

”Herään joka arkiaamu ennen kello viittä. Heräämisen hetki aina yhtä hirvittävä, mutta neljän espresson jälkeen olen parhaimmillani. Aamut ovat aivoilleni tehokasta aikaa, jonka käytän radio-ohjelman tekemiseen ja aika usein myös kirjoittamiseen tai ihmisten tapaamiseen.

Automatka Lohjalta Helsinkiin kestää kolme varttia. Kuuntelen ajaessani yleensä ammattiini liittyviä podcasteja tai äänikirjoja, ja mietin samalla edessä olevaa päivää. Olen saanut autossani monta uutta ideaa – muistan edelleen kohdan moottoritiellä, jossa keksin ensimmäisen kirjani idean.

Vaikka minulla onkin ihan hirveästi erilaisia projekteja meneillään koko ajan, tunnen itseni äärimmäisen harvoin kiireiseksi, sillä suunnittelen aikatauluni tarkkaan. Ajanhallinta on minulle sitoutumista itselleni merkityksellisiin asioihin. Saan itseni varmimmin uupumaan, jos mukaudun liikaa muiden toiveisiin ja vaatimuksiin.

”Ajoin kolme kertaa nopeuskameraan ja jouduin olemaan pari viikkoa ilman korttia.”

Nuorempana olin aggressiivisempi liikenneraivoaja. Ajoin kolme kertaa nopeuskameraan ja jouduin olemaan pari viikkoa ilman korttia. Se oli noloa, mutta olen nykyisin huomattavasti harkitsevampi kuski.

Autossa tärkeimpinä pidän käytännöllisyyttä, turvallisuutta ja luotettavuutta. Ajoin niin pitkään huonoilla romuilla, että arvostan jo sitä, että auto lähtee käyntiin. Hintaluokkaansa nähden autoni on hyvin varusteltu; peruutuskamera ja vakionopeuden säädin ovat hyviä toimintoja.

Auto varoittaa, jos ohitustilanteessa takana oleva auto on liian lähellä, turvaväli on liian lyhyt tai ajan liian lähellä tien vartta. Autossa on myös huumoritoiminto: sen voi laittaa lukemaan tekstiviestejä ääneen.

”Autossa tärkeimpinä pidän käytännöllisyyttä, turvallisuutta ja luotettavuutta.”

Aamun radiolähetyksen jälkeen minulla on usein vielä tapaamisia tai valmennuskeikka. Kotimatkalla en välttämättä enää jaksa tuottaa ajatuksia, joten kuuntelen fiktiivistä viihdettä tai meditatiivista musiikkia. Kun pääsen perille, laitan ensimmäiseksi kotivaatteet päälle ja vietän rauhallisen hetken, jolloin en tee mitään hyödyllistä. Illalla jaksan taas puuhastella tai tehdä töitä, mutta sängyssä olen viimeistään kymmeneltä, muuten ei arki suju.”

Juttu on alun perin ilmestynyt tammikuun 2017 Gloriassa

 

Kuka?

Anna Perho, 46, Radio Aallon Dynastia-ohjelman juontaja ja median sekatyöläinen.

Auto: Mazda CX3, vuosimallia 2016 Työmatka: Lohjalta Helsinkiin, n. 60 km.

Aina autossa: Tyhjiä kahvikuppeja ja pähkinöitä, joita on helppo napostella, jos ruokailuvälit uhkaavat venyä.

La La Landissa tunnelma vaihtuu mekon värin mukana.

Jo moneen kertaan elokuvafestivaaleilla palkittu ja Oscar-hitiksi povattu musikaali La La Land saattaa hyvinkin olla se elokuva, joka saa sinut (uudestaan) rakastumaan vanhan koulukunnan Hollywood-elokuviin. Se voitti peräti seitsemän palkintoa Golden Globe -gaalassa.

Katsomossa kysyy itseltään, miksi ihmeessä ei pukeudu useammin klassisen kauniisiin mekkoihin ja hameisiin.

Kertakaikkisen valloittavassa teoksessa on kaikki: tarttuva musiikki, sydämet sulattava rakkaustarina ja vieläpä komea Ryan Gosling. Kuitenkin se on myös elokuva, jonka katsomossa kysyy itseltään, miksi ihmeessä ei pukeudu useammin klassisen kauniisiin mekkoihin ja hameisiin.

Eikä kysymys ole ollenkaan pinnallinen: naispääosassa säkenöivän, tähtiin vimmatusti pyrkivää nuorta Mia-näyttelijää esittävän Emma Stonen puvustus on yksi elokuvan päähenkilöistä. Se elää Mian kehityksen mukana: alun tyttömäisiä, kirkkaanvärisiä mekkosia ja huolettomia farkkuja käyttää uraansa aloitteleva, vastarakastunut nainen, aikuisempi Mia taas nähdään esimerkiksi jäätävän tyylikkäässä, avoselkäisessä mustassa mekossa.

Tyylioppitunnin lisäksi elokuva tarjoaa leffahistorian kenties romanttisimman kädestäpitokohtauksen, joten tämän paremmin ei kahta pimeää talvituntia voi viettää.

La La Land elokuvateattereissa 13.1.

Muusikko Jussi 69 rakastaa kiertue-elämässään kaikkea muuta paitsi lentojen odottelua. Parhaat ideansa hän saa joko juoksulenkeillä eri puolilla maailmaa tai oluella ystävien kanssa.

A Access All Areas. Passi, joka minulla pitäisi olla mukanani, kun olemme rundilla. Takaa pääsyn kaikille alueille. Hukkaan sen kuitenkin lähes aina. Onneksi en ole joutunut lausumaan ”ettekö tiedä kuka olen”. Se olisi turhan noloa.

B Bändi. Iso osa identiteettiäni, koska olen elänyt sen kanssa yli puolet elämästäni. 69 Eyesin kanssa olen kiertänyt maailman moneen kertaan, kokenut ja nähnyt vaikka mitä. Nuorempana ainoa tavoitteeni oli, että saan soittaa elääkseni. Tavoitteeni on vaatinut uhrauksia, mutta olen saanut paljon. Olen kiitollinen.

C Cradle of Filth. Bändi, jonka kanssa teimme yhdentoista viikon rundin Jenkeissä. Sen jälkeen kiersimme vielä Australiaa, Eurooppaa, Kolumbiaa, Brasiliaa, Meksikoa ja Chileä. Kiertue kesti puolitoista vuotta, siihen kuului 200 keikkaa ja 27 maata. Tuli juhlittua aika paljon. Kun pääsin himaan, luin erään suomalaisbändin haastattelun, jossa he valittivat keikkojensa raskautta. He soittivat Suomessa perjantaina ja lauantaina niin, että vielä keskiviikkona oli krapula. Huvitti vähän.

D Duunit. Minulla on useita töitä. Kaksi bändiä, oma baari, radio-ohjelmat, televisioproggikset ja dj-jutut. Rakastan jokaista.

E Elämä. On ihanaa. La Dolce Vita.

F Fashion. Minulla on paljon frendejä muotialalla. Kaikki ovat kiehtovia ja luovia, joskus hullujakin, mutta siksi mielenkiintoisia. Diggaan käydä muotinäytöksissä, mutta minulla ei ole tarvetta seurata trendejä.

G Google. Muutti maailman. Hyvästi paperiset tietosanakirjat ja kartat.

H Hampuri. Asuin kaupungissa 2000-luvun alussa sen, mitä rundaamiseltani ehdin. Hampurista on paljon hienoja muistoja.

I Ideat. Saan parhaat ideat juostessani. Rakastan sitä. Juokseminen on omaa aikaani, jolloin ajatukseni kulkee ja ideoita pulppuaa. Harrastan juoksulomia, jolloin vedän lähes puolimaratonin päivittäin. Olen juossut Vietnamissa, Saharassa ja Miami Beachilla. Myös Barcelonan ja Rio de Janeiron rantabulevardit ovat mahtavia. Toinen tapani ideoida on ottaa bisseä frendieni kanssa. Ajatus omasta radio-ohjelmasta syntyi näin.

J Jussi, Jyrki ja Janne. Perheemme kolme broidia. Meitä on kolme veljestä, joista olen nuorin. Katsomme toistemme perään ja pidämme huolta. Monet luulevat, että bändimme laulaja Jyrki on veljeni, mutta hänellä vain sattuu olemaan sama etunimi .

K Koti. Ei merkinnyt mitään vuosina 2000–2015. Se oli paikka, jossa kävin vain joskus nukkumassa. Kiersimme ympäri palloa enkä kaivannut kotia. Hima oli matkalaukkuni. Nyt olen ostanut Helsingin keskustasta kattohuoneiston, jossa viihdyn loistavasti. Tuntuu hyvältä mennä kotiin ja olla kotona. Vaikka seuraavan puolen vuoden aikana en ole juurikaan Suomessa, on ihanaa tietää, että minulla on paikka, johon palata. Ehkä tämä on aikuistumista.

L Lentokentät. Ainoa seikka, josta en duunissani välitä, on loputon venailu. En halua laskea, kuinka monta tuntia olen elämässäni odottanut lentokentillä. Varmaan pari vuotta.

"Harrastan juoksulomia, jolloin vedän lähes puolimaratonin päivittäin."

M Mutsi. Opetti, miten elämässä pärjää. Rakastin häntä äärettömästi ja ikävöin joka päivä. Äiti kuoli syöpään vuosia sitten.

N Negatiivisuus. En siedä negatiivisia ihmisiä. He syövät kaiken energian ja ilon ympäriltään. Pyrin karsimaan kaikki sellaiset asiat ja ihmiset läheltäni.

O Onnellisuus. Olen todella onnellinen tyyppi ja kiitollinen kaikesta, mitä olen kokenut ja mitä minulla on.

P Perhe. Hurjan tärkeä. Pakko kuitenkin tunnustaa, että tapaamme valitettavan harvoin.

Q Q&A-sessiot eli fanien ja toimittajien kanssa järjestetyt haastattelutilanteet. Usein vaivaannuttavia. Faneja ja toimittajia jännittää niin, etteivät he saa sanaa suustaan. Sitten kun homma on ohi, kaikki ryntäävät pyytämään kuvia, ja kysymyksiä alkaa sadella.

R Rakkaus. Rakastuminen ja rakkaus ovat ihania.

S Stadi. Olen monennen polven stadilainen. Helsinki on rakas.

T The Riff. Baarini Helsingin Isolla Roobertinkadulla. Keksin baarilleni nimen, kun olin Niilin-risteilyllä. Tein listan maailman parhaista biiseistä ja riffeistä ja päätin, että jostakin niistä täytyy kehittyä nimi. Pyörittelin koko päivän, kunnes tajusin, että The Riff kattaa kaiken. Puoli vuotta myöhemmin Hollywoodissa avattiin samanniminen kuppila. Se oli imartelevaa. Lähetin onnitteluni ja kehuin nimeä nerokkaaksi.

U Uteliaisuus. Olen koko ajan kiinnostunut uusista kuvioista elämässäni. En todellakaan katsele taakseni ja haikaile menneiden perään.

V Ville Valo. Ystäväni. Kun Ville soittaa, hän sanoo: ”VV täs moi.” Mahtava nimi. Kuten mies itsekin.

"Olen ostanut Helsingin keskustasta kattohuoneiston, jossa viihdyn loistavasti. Tuntuu hyvältä mennä kotiin ja olla kotona."

W Whisky A Go Go. Maailman legendaarisin rock-klubi, jossa ovat soittaneet kaikki The Doorsista Guns N’ Rosesiin. Ahmin lapsena jokaisen kirjan ja jutun tästä maagisesta pyhätöstä. Oli mahtava tunne, kun esiinnyimme siellä ensi kertaa. Keikka oli loppuunmyyty. Good times.

X Levykauppa Äx. Valitettavasti yksi viimeisistä paikoista, jossa myydään fyysisiä äänitteitä.

Y Ystävät. Ovat tärkeitä. Tunnen olevani siunattu, koska minulla on hyviä ystäviä maailman jokaisessa kolkassa.

Z Zetor. Helsinkiläinen ravintola, jossa olen käynyt kerran, kun isännöin eteläafrikkalaisen matkailusarjan jaksoa. Tekijät halusivat käydä eksoottisissa paikoissa ja ajattelivat, että Helsinki sopii mukaan. Menimme Zetoriin syömään läskisoosia. Alkoi aggressiivinen huutelu juontajan ihonväristä. Häpesin silmät päästäni, raivostutti.

Å Åland. Ahvenanmaan paras baari on Dino's Bar & Grill. Nimi tulee Thin Lizzy -yhtyeen klassikkobiisistä The Boys Are Back In Town. Suosittelen burgeria.

Ä Äijät. Ystäväni Jone Nikula ja Jouni Hynynen. Molempien äijyys on viime aikoina karissut, koska Jone antaa haastatettuja kissanpennuistaan ja Hynynen puhuu naistenlehdissä rakkaudesta. Onneksi peli ei ole täysin menetetty, koska Jone on yhä innoissaan panssarivaunuista ja Hynynen tekee äijämusaa.

ÖÖöö. Turhaudun ihmisiin, jotka vastaavat kysymyksiin ööö. Minulla ei ole aikaa kuunnella ööö-vastauksilla varustettuja ihmisiä.

Jussi 69, 44, rumpali, joka kiertää maailmaa The 69 Eyes -bändinsä kanssa.

Asuu Helsingissä, perheeseen kuuluvat tytär ja veljet Jyrki ja Janne.

Soittaa The 69 Eyesin lisäksi lisäksi The Local Bandissa, tekee radio- ja televisio-ohjelmia sekä dj-keikkoja.

Luotsaa The Riff -baariaan Iso Roobertinkadulla Helsingissä.

Ystäväni mies sairastui syöpään ja menehtyi varsin nopeasti. Surun syvimmässä vaiheessa toinen ystäväni totesi hänelle: ”Vaikka on ankeaa, niin voi silti vähän laittaa ripsiväriä.”

Sureva ystävä yllättyi ja jäi pohtimaan asiaa. Jonkin ajan kuluttua hän kertoi, että juuri se lausahdus nosti hänet pois surun syvimmästä alhosta.

Pieni, pinnalliselta vaikuttava teko olikin jättiläismäinen askel kohti toipumista.

Niin se kuulkaa vain on: itsestään on pidettävä huolta, vaikka mikä olisi. Kauneus ei ole humpuukia. Syvästi masentunutkin opettelee ensin arjen pieniä rutiineja. Hän kerää kaikki voimansa, menee suihkuun ja pesee itsensä. Sitten jos jaksaa, niin ehkä harjaa myös hampaat. Ja kun vähän vielä tokenee, niin laittaa myös sitä maskaraa. Pienin askelin kohti parempaa.

Sama pätee surun keskellä. Kun ystävä lopulta laittoi ripsiväriä, hän ryhdistäytyi myös henkisesti. Hän oli edelleen sureva leski, mutta tunsi myös elämän jatkuvan. Pieni, pinnalliselta vaikuttava teko olikin jättiläismäinen askel kohti toipumista.

Totta kai saa myös surra silmät punaisina ja nenä räässä. Mutta jos sellainen jatkuu kroonisesti, ei se tee hyvää kenellekään. Suremisen aitoutta ei loppujen lopuksi lisää ollenkaan se, että näyttää hirveältä.

 

 

Valo

Saila-Mari Kohtala: Usko tai älä, meikkaaminen voi auttaa suurimmissakin suruissa

Itse ainakin ymmärrän täysin kirjoituksen idean viiden vuoden sisällä kaksi isoa surua kohdanneena. 'Surun suurta majesteettia vastaan käyvät ilon pienet iskujoukot' Hilkka Olkinuora sanoin. Aamu, jolloin on jaksanut kattaa nätisti aamiaisen tai pestä ja laittaa hiukset kauniisti, voi olla juuri sellainen ilon pieni iskujoukko.
Lue kommentti