Etsitkö sinäkin sitä täydellistä työpaikkaa, jossa saisit toteuttaa itseäsi jatkuvasti ja näyttävin tuloksin? Hyvä uutinen on, että sinulla luultavasti on jo sellainen.

 

Tätäkö minä halusin? Tätäkö tämä on eläkkeeseen asti?

Epäilykset oman työn mielekkyydestä alkavat usein hiipiä mieleen, kun ammattitaitoa on kasaantunut sen verran, ettei näyttöjen kanssa tarvitse pinnistellä päivittäin, ja työvuosiakin on takana määrä, joiden laskemiseen sormet eivät riitä. Työ on voinut muuttua rutinoituneeksi eikä tarjoa sen enempää haasteita kuin ammattitaidon kehittymistäkään. Myös oma arvomaailma on voinut muuttua eikä käy yksiin työnantajan arvojen kanssa.

Pitäisikö pyrkiä muutokseen vai olla tyytyväinen, että ylipäätään on työpaikka?

Ja sitten ovat vielä ne toiset. Ne tutun tutut, jotka ovat ehkä tehneet irtioton, jättäneet palkkatyönsä ja ryhtyneet luomulampureiksi. Ne, jotka tekevät jotakin luovaa, joka vaikuttaa vierestä seurattuna ihanalta ja vielä ne, jotka ovat saavuttaneet määrätietoisesti titteleitä ja valtaa. Väkisinkin alkaa pohtia, pitäisikö olla tyytymätön ja pyrkiä muutokseen vai olla tyytyväinen, että ylipäätään on työpaikka.

 

”Unelmien työ voi tarkoittaa todella monenlaisia eri asioita”, sanoo viestintä- ja työelämäasiantuntija Kirsi Piha.

”Yleisesti ottaen ihannetyö on tänä päivänä sellainen, että oma työ tuntuu merkitykselliseltä eivätkä omat arvot ole ristiriidassa sen kanssa."

Merkityksellisyys on avainsana, joka pomppaa esiin kaikkien työelämäasiantuntijoiden puheissa. Suomalainen haluaa ennen kaikkea tunteen, että oma työ on tärkeää ja sillä on väliä. Se koskee kaikenlaisilla koulutuksilla työskenteleviä ja kaikenlaisia ammatteja.

Työntekijät ovat nykyään myös vaativampia. Siinä ei ole mitään pahaa, Kirsi Piha sanoo.

”Ihannetyö on tänä päivänä sellainen, että oma työ tuntuu merkitykselliseltä eivätkä omat arvot ole ristiriidassa sen kanssa."

”Olemme nyt myös työntekijöinä vaativia, ihan samoin kuin kuluttajinakin. Vaatimuksiin kuuluu myös se, että haluaa olla merkityksellinen työyhteisölleen eikä esimerkiksi enää piiloutua byrokraattiseen organisaatioon. Silloin saatetaan esimerkiksi hakeutua uuteen työpaikkaan, jossa entistä on matalampi hierarkia.”

Piha kannustaa pohtimaan muutosta ja siihen erilaisia vaihtoehtoja.

”Ihmiset tyytyvät liikaa. Työltä saa vaatia merkitystä, kehittymistä ja palkkaa.”

 

Apulaisprofessori Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta muistuttaa, ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia haaveilla unelmien duunista.

”Jokaisella tulisi tietenkin olla oikeus työhön, josta maksetaan osaamista ja tekemistä vastaava oikeudenmukainen palkka, jossa on mahdollisuus kehittyä ja jossa ihminen kokee kuuluvansa johonkin”, Brunila sanoo.

”Mutta toisaalta, pitääkö työn olla ihannetyö. Voiko silti olla elämään ihan tyytyväinen vaikka onkin työssä, joka ei suoranaisesti räjäytä tajuntaa.”

Brunila haluaa kuitenkin kannustaa naisia toteuttamaan työelämähaaveitaan.

”Voiko olla elämään ihan tyytyväinen vaikka onkin työssä, joka ei suoranaisesti räjäytä tajuntaa.”

”Naiset työskentelevät keskimäärin huonommin palkatuissa työtehtävissä ja julkisella sektorilla, eivätkä edelleenkään etene työelämässä samalla tavalla kuin miehet. On ihan ymmärrettävää, että osa naisista alkaa hakea muunlaisia tapoja tehdä työtä.”

 

Tilastokeskus on tehnyt työolotutkimusta 1970-luvun lopulta saakka, ja koko seuranta-ajan työ on tullut elämässä yhä tärkeämmäksi.

Se on tavallaan yllättävää, sillä vielä 1980–90-luvuilla oltiin varmoja, että työn merkitys elämässä vähenee. Muistattehan vision: maailma sen kuin vaurastuu, automaatio hoitaa hommat ja työläinen (jonka tulot eivät tietenkään tässä skenaariossa pienentyneet) saa vetää onnellisena lonkkaa.

Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Erityisesti naisten elämässä työn merkitys on vain kasvanut: 57 prosenttia kaikista palkansaajanaisista piti työtään erittäin tärkeänä elämän osa-alueena vuonna 2013.

Työn merkityksellisyys ei synny vain omassa päässä. Siihen vaikuttavat myös yhteiskunnan vallitsevat arvot ja arvostukset. Kuten vaikkapa se, ihaillaanko hoivaajia ja auttajia vai tiukkoja, kovaotteisia menestyjiä.

”Jos ympäristötietoisuus on kovassa huudossa, voiko ihannetyö olla yrityksessä, jonka toimiala jo sinällään tuhoaa ympäristöä? Ihminen ei voi kovin kauan ilman eettistä stressiä olla töissä yrityksessä, jonka arvoja ei jaa”, Kirsi Piha sanoo,

Suuri osa suomalaisista naisista, 43 prosenttia, kuitenkin ajattelee, että heidän työnsä on erittäin tärkeää.

Työ voi olla merkityksellistä, vaikkei se olisikaan hienoa, korkeakoulutusta vaativaa erityistyötä.

Yleisin harha unelmien työstä on, että sen tekeminen on koko ajan kivaa.

”Suomalaiset haluavat työltään sisältöä koulutustasosta riippumatta. Matalasti koulutetutkin ajattelevat, että työssä pitää olla mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta, että sinne viitsii aamulla mennä”, sanoo erikoistutkija Hanna Sutela Tilastokeskuksesta.

Yleisin harha unelmien työstä on, että sen tekeminen on koko ajan kivaa. Kaikkiin töihin kuuluu puuduttavia rutiineja, epäonnistumisia ja huonoja päiviä.

Toinen harha on, että se kiva on joidenkin muiden järjestämää.

”Aika usein ihmisillä on työpaikalla enemmän valtaa tehdä omassa työssään asioita kuin mitä he käyttävät. Monta kertaa voi ryhtyä vain toimeen. Liian usein jäädään odottelemaan lupaa jostain ylempää”, Kirsi Piha sanoo.

Kolmas on, että jokainen voi saada unelmien työn, kunhan vain tarpeeksi tsemppaa.

”Vallalla on ajatus siitä, että sinun kuuluu menestyä ja että kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Kun vain yrität tarpeeksi ja tsemppaat kovasti, niin kyllä onnistut ja menestyt”, Kristiina Brunila sanoo.

Kaikista ei ”tsemppaamisesta” huolimatta tule huippuonnellisia työpaikkamenestyjiä.

Se on ongelmallista siksi, että se ei pidä paikkaansa. Kaikista ei ”tsemppaamisesta” huolimatta tule huippuonnellisia työpaikkamenestyjiä, eikä pidäkään tulla. Tsemppimenestyjäasenteen ylläpitäminen aiheuttaa tavalliselle työntekijälle tunteen, että on jotenkin epäonnistunut.

Moni tuntee keski-iässä kykynsä ja voimavaransa ja osaa kohtalaisen hyvin ja kriittisesti arvioida, millainen hyppy voi olla konttorityöstä luomuviljelijäksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että uusia asioita oppii koko ikänsä, jos vain intoa ja motivaatiota riittää. Naisilla varsinkin on taipumusta vähätellä taitojaan ja innostustaan.

 

Käsitys kivasta myös vaihtelee iän ja työ-uran eri vaiheissa. Harva neljänkympin ohittanut pitää ihanana työpaikkaa, jossa makoillaan säkkituoleissa ja juodaan ilmaista kokista – ja ollaan työpaikalla 20 tuntia vuorokaudessa.

Toisaalta aikuisen, urautuneen työntekijän ”kiva työ” voi olla jämähtänyt sen kaamean mukavuusalueen sisälle. Siellä ei tunnetusti tapahdu sen enempää henkistä kasvua kuin työssä kehittymistäkään.

Aikuisen, urautuneen työntekijän ”kiva työ” voi olla jämähtänyt sen kaamean mukavuusalueen sisälle.

Se on ristiriita, joka on ymmärrettävä: jos haluaa päästä työssä mahdollisimman helpolla, se on tylsää. Jos haluaa kehittyä, joutuu kokemaan epävarmuutta ja epäonnistumisia.

 

Jari Hakanen, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori, on kulkenut vuosia suomalaisilla työpaikoilla ja huomannut, että suomalaiset eivät haihattele sen perään, että työn pitäisi koko ajan olla fantastisen ihanaa.

”Työhön liittyvät unelmat ovat hyvin arkisia. Ne ovat sellaisia, että kun pomo muistaisi joskus kiittää, kun saisi tehdä työkavereiden kanssa yhdessä hommia eikä toimia pelkästään sähköpostin välityksellä eikä olisi koko ajan liian kiire”, Hakanen sanoo.

”Työhön liittyvät unelmat ovat hyvin arkisia. Sellaisia, että kun pomo muistaisi joskus kiittää.”

Hakanen esittää, että työ on oikein hyvää silloin, kun siinä täyttyy kolme psykologista perustarvetta, jotka myös itseohjautuvuusteoriana tunnetaan. Kun ihminen toimii työssä vapaaehtoisesti eli hänellä on liikkumavaraa ja vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä, kun hän tuntee yhteenkuuluvuutta työyhteisössä ja kun hän kokee saavansa asioita aikaiseksi ja pärjää.

”Silloin ihminen on unelmatyössä, ja se voi olla mikä tahansa työ. Tutkimukset osoittavat, että kun nämä täyttyvät, ihminen voi paremmin ja on terveempi, ja työyhteisö kukoistaa.”

 

Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta muistuttaa, että meillä on vahva mielikuva ihanteellisesta, menestyvästä työntekijästä, jollaiseksi kukaan ei koskaan voi oikeasti tulla. Kun ei onnistu olemaan täydellinen työntekijä, alkaa joko potea huonommuuden tunnetta tai hampaat irvessä esittää sellaista.

Naiset ovat omaksuneet ajan vaatimukset 110-prosenttisesti.

”Vaikka työn tärkeys elämässä on kasvanut, kaikkien muidenkin osa-alueiden, kuten perheen ja vapaa-ajan merkitys elämässä on kasvanut myös”, Tilastokeskuksen tutkija Hanna Sutela sanoo.

Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset naiset näyttäytyvät hirveinä suorittajina.”

”Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset naiset näyttäytyvät hirveinä suorittajina. Meillä on kokoaikatyö, korkea naisten työllisyysaste, korkea syntyvyys eikä kukaan kehtaa palkata kotiapulaisia.”

Kirsi Pihan mukaan naisia turhaan parjataan tunnollisuudesta.

”Naiset on hemmetin hyviä työntekijöitä juuri siksi. Kun siihen yhdistyy ripaus anarkistia ja rohkeutta, on voittamaton!”

 

Downshiftaus meni jo, eikä yhtään muotia ole sekään, että tekee töitä 24/7. Kirsi Pihan mukaan työelämän nouseva trendi on tasapaino. ”Niin tylsää kuin se onkin. On ihan luvallista innostua työstään hulluna, mutta toisaalta sallittua ja arvostettua myös elää täysillä muutakin elämää. Se voi tapahtua päivittäin, tai sitten voi hakea tasapainoa erilaisten joustojen avulla kausittain”, Piha sanoo.

Downshiftaus meni jo, eikä yhtään muotia ole sekään, että tekee töitä 24/7.

Piha korostaa, että myös freelancer-kehitys kiihtyy.

”Enää ei ole arvo työskennellä isossa organisaatiossa vaan arvo voi olla, että on jotain omaa. Sen ei tarvitse olla kasvuyritys, vaan se on tapa työllistää itse itsensä.”

Mutta ei se mukavuusaluekaan mene muodista. Tasapainon ja tavallisuuden trendiin liittyy Jari Hakasen toive siitä, ettei ihmisten tarvitsisi nolostella sitä, että on ollut saman työnantajan palveluksessa 20 vuotta.

”Pitkiä työuria on jatkossakin”, Hakanen sanoo. ”Kaikkien ei ole aina järkevääkään heittäytyä johonkin aivan uuteen.”

Matkailualan ammattilainen Minna Haatainen-Cutler ihastui Lontooseen nuorena tyttönä ensinäkemältä. Nyt hän pyörittää siellä menestyvää yritystä ja nauttii aikuisiällä syttyneestä uudesta rakkaudesta.

Matkailualan konkari

Minna Haatainen-Cutler, 52, nauttii aamun toista kahvikupillista Lontoon tyylikkäässä ytimessä Cityssä, hallinnon ja etenkin finanssialan keskuksessa. Kirkas syysaurinko tulvii sisään kuuluisan Royal Exchange -rakennuksen sisäpihan kattoikkunoista Grand Cafe’hen.

”Alkuperäinen Royal Exchange rakennettiin vuonna 1571, mutta Lontoon palo vuonna 1666 tuhosi rakennuksen. Tämän rakennuksen avasi kuningatar Viktoria vuonna 1844”, Minna kertoo.

Historia ovat hallussa, sillä Minna on työskennellyt kahden vuosikymmenen ajan johtotehtävissä yrityksissä, jotka myyvät Suomea ja Skandinavian maita Britannian matkailumarkkinoille. Hän on myös hankkinut virallisen oppaan pätevyyden ja tekee edelleen vip-opaskeikkoja.

Aamukahvin äärellä Minna hoitaa työasioitaan sähköpostitse. Kymmenisen vuotta sitten hän perusti oman Thames Partner -yrityksen.

”Konttorini kulkee aina mukanani. Autan matkailualan yrityksiä aloittamaan liiketoimintaa Britannian ja Lähi-idän markkinoilla.”

Lontoo sytytti heti

Kajaanissa syntynyt Minna lähti Lontooseen vuonna 1987, kun matkailualan vaikuttaja Veikko Kokkila valitsi Porvoon matkailuopiston opiskelijoista kuusi työharjoitteluun Scancoming-yritykseensä Lontooseen.

”Lontoo iski minuun heti. Palkka oli sivuseikka, kun diiliin kuului työlupa ja asunto. Jäin vuoden harjoittelujakson jälkeen Lontooseen, elämänharjoittelijaksi.”

Lontoosta löytyi brittipuoliso, ja Minna loi menestyksekästä uraa matkailualalla. Tehtyään pari vuotta pätkätöitä matkaoppaana Minna valittiin incoming-toimiston johtajaksi Finnairille, ja kymmenen Finnairin-vuoden jälkeen hän palasi entiseen työharjoittelupaikkaansa toimitusjohtajaksi. Tytär Victoria syntyi vuonna 1992 ja poika Sebastian kolme vuotta myöhemmin. Avioliitto päättyi myöhemmin eroon.

”Olen kiitollinen siitä, että molemmilla lapsillani on hyvä koulutus ja hyvät työpaikat. Koulutustausta on Britanniassa erittäin tärkeä.”

Sebastian opiskeli kuuluisassa Cambridgen yliopistossa ja työskentelee analyytikkona investointipankissa. Chicagon yliopistosta valmistunut Victoria luo uraa kansainvälisen politiikan asiantuntijana.

”Lapseni ymmärtävät, että menestymisen ja vaurastumisen eteen on tehtävä kovasti töitä. Olen korostanut heille myös hyväntekeväisyyden tärkeyttä. Lontoossa hyväntekeväisyys on parempiosaisille myös moraalinen velvollisuus.”

Elämänjano kasvaa

Minna tapaa pankkialalla työskentelevän puolisonsa Thor Andersenin lounaalla tämän työpaikan lähellä sijaitsevassa, vuodesta 1757 toimineessa The Simpsonsissa, jonne naiset pääsivät asiakkaiksi vasta 1920-luvulla.

Kohtaaminen on lämmin, vaikka pariskunta on tavannut toisensa viimeksi vain muutamaa tuntia aikaisemmin, aamukahvilla Lontoon Richmondin-kodissaan.

”Elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. On suuri onni löytää uusi hyvä parisuhde aikuisena”, Minna sanoo ja silittää Thorin poskea.

”Elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. On suuri onni löytää uusi hyvä parisuhde aikuisena. Suhteemme on vakaalla pohjalla, ja nautimme yhdessäolosta”, Minna sanoo ja silittää Thorin poskea.

Pariskunta on kokenut koviakin. Välillä Minnan silmiin kohoavat liikutuksen kyyneleet.

”Kaksi vuotta sitten sain aivoveritulpan. Selvisin hengissä, koska se tapahtui aamulla ja Thor hälytti apua. Toivuin täysin, mutta mikään ei silti palannut ennalleen. Nyt tulevaisuusperspektiivini on noin yksi minuutti, ja elän todellakin kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Elämänjano vain kasvaa.”

Muutos tarkoittaa muun muassa sitä, että vapaa-ajan merkitys on kasvanut.

”Teemme Thorin kanssa asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Yhteinen aika, yhteiset harrastukset ja hetket ystävien kanssa ovat tärkeitä, ja voimme ottaa lomaa ja lähteä matkalle silloin, kun siltä tuntuu.”

Raha antaa vapautta

Minna on elänyt aikuisiällään myös taloudellisesti vaikeita aikoja erityisesti ensimmäisinä Lontoon-vuosinaan pätkätöissä. Lasten kouluttaminen maailman huippuyliopistoissa oli iso taloudellinen panostus. Nyt taloudellinen tilanne on vakaalla ja vauraalla pohjalla.

”Toki raha tuo mahdollisuuksia ja valinnanvapautta, mutta onni tulee kokonaisvaltaisesta tyytyväisyydestä elämään”, Minna tiivistää.

Sotahistoriaa harrastavan puolison myötä Minnan elämään on tullut tärkeäksi osaksi hyväntekeväisyys veteraanijärjestöjen varainkeruussa.

”Toisin kuin Suomessa, Britanniassa on nuoria nykyisten sotien veteraaneja, jotka perheineen tarvitsevat paljon apua ja tukea.”

 

Pubeja ja klubeja

Minna osallistuu Lontoon seurapiiritilaisuuksiin viikoittain niin hyväntekeväisyystapahtumien, puolisonsa työn kuin oman yrityksensäkin vuoksi.

”Jonkin aika sitten järjestin Jordanian matkailuministerille tapaamisen Britannian matkailuministerin kanssa. Haluan tukea maita, joilla ei ole isoja resursseja.”

”Eniten nautin siitä, että olemme Thorin kanssa kotona kahdestaan vaikka sohvalla katsomassa televisiota”, Minna miettii siemaillessaan vuosikertasamppanjaa ylellisessä klubitilassa.

Minnan ja Thorin iltapäivä jatkuu yksityisellä Carlton-klubilla, jonka baarissa myös entinen pääministeri David Cameron usein piipahtaa.

”Tykkään toki samppanjasta, mutta pubin rento tunnelma voittaa samppanjabaarit. Eniten nautin siitä, että olemme Thorin kanssa kotona kahdestaan vaikka sohvalla katsomassa televisiota”, Minna miettii siemaillessaan vuosikertasamppanjaa ylellisessä klubitilassa, jonka seinän yhdessä muotokuvassa hymyilee Englannin Kuningataräiti.

Edellisenä viikonloppuna Minna ja Thor olivat hyvin toisenlaisissa maisemissa tarpomassa rankkasateessa savisella pellolla Kentin kreivikunnassa fasaanijahdissa.

”Metsästys tuli elämääni Thorin myötä. Ammun itse vain savikiekkoja, mutta nautin siitä, että meillä on hauskaa yhdessä. Se on todellista rikkautta.”

Juttu on alun perin julkaistu helmikuun 2017 Gloriassa.

Kuka?

Minna Haatainen-Cutler, 52, matkailualan ammattilainen Lontoossa.

Oma The Thames Partners -yritys toimii agenttina ja edustajana suomalaisille yrityksille, jotka haluavat päästä Britannian tai Lähi-idän markkinoille. Perhe:

Aviomies Thor Andersen, tytär Victoria, 24, ja poika Sebastian, 21.

Parasta Lontoossa: Kansainvälinen ilmapiiri, historia, huomaavaiset ihmiset ja erityisesti taidegalleriat kuten Royal Academy of Arts, The Courtauld Institut of Art sekä Leighton House -museo.

 

Muotisuunnittelija Mert Otsamon työhuoneella on hyvä syke.

Uransa alussa muotisuunnittelija Mert Otsamo teki töitä kotona. Yhdessä asunnossa hän ompeli keittiön lattialla, toisessa pienessä vaatehuoneessa.

”Kun työ on kotona, se on henkisesti raskasta. Ei missään vaiheessa saa sitä pois mielestä tai näkökentästä”, Otsamo sanoo.

Nykyään suunnittelijalla on työhuone Hernesaaressa, suuressa teollisuusrakennuksessa Löyly-saunaa vastapäätä. Ennen tällä alueella suunniteltiin ja valmistettiin laivoja, nykyään tiloissa on arkkitehti- ja suunnittelutoimistoja.

”Tämä on minulla olleista työtiloista isoin ja valoisin. Valo on työtä tehdessä äärimmäisen tärkeää, etenkin jos materiaali on mustaa.”

”Ei ole hyvä, jos on paljon porukkaa, kun asiakas on alusvaatteisillaan.”

Mert jakaa työhuoneen Aito-vaatemerkkiä pyörittävän Eetu Räisäsen kanssa. Tila jakautuu showroomiin, jossa molemmilla suunnittelijoilla on vaaterekit, ja varsinaiseen työtilaan, josta löytyy kaikkea mitä työssä tarvitaan: leikkuupöytä, ompelukone, kangasrullia ja sovitusnukkeja. Tilan saa tarvittaessa kiinni kahteen osaan verholla.

”Niin tehdään, jos asiakkaalla on sovitus showroomin puolella ja täällä on työtilanne päällä. Ei ole hyvä, jos on paljon porukkaa, kun asiakas on alusvaatteisillaan.”

Otsamon tiimiin kuuluu hänen lisäkseen kolme henkilöä. Syksyisin häntä työllistävät etenkin Linnan juhlat, keväällä erilaiset palkintogaalat ja kesällä häät. Niiden ohessa hän suunnittelee mallistoa ja tekee muita projekteja.

”Meillä on täällä hyvä syke. Usein musiikki soi, ja välillä tanssahdellaan ja välillä keskitytään tosi paljon työhön.”

Viime vuosina Mert on löytänyt uudenlaisen innostuksen ja motivaation työhön.

”Minusta on ihanaa tulla tänne aamulla, keittää kahvit ja istua pöydän ääreen, ottaa luonnoslehtiö ja miettiä saumarakenteita yhdessä tiimin kanssa. Olen nyt jotenkin enemmän läsnä tässä työssä.”

Kuka?

Mert Otsamo, 26, muotisuunnittelija

Syntynyt Oulussa, asuu ja työskentelee Helsingissä, viettää paljon aikaa myös Berliinissä.

Nousi julkisuuteen MTV3-kanavalla nähdyn Muodin huipulle -ohjelman myötä.

On suunnitellut uniikkipukuja, itsenäisiä mallistoja, aurinkolaseja ja koruja.

Suunnittelee parhaillaan uutta mallistoa, jonka inspiraationa ovat mineraalit, ihmisen mieli ja teknologia.

Tuomas Enbuske kiertää huutokauppoja klassikkolöytöjen perässä. Hänen kätevä kerrostalokolmionsa sijaitsee paraatipaikalla, kauppakeskuksen ytimessä.

Asukas: Toimittaja Tuomas Enbuske sekä viikonloppuisin lapset Elaisa, 8, ja Uuno, 5.
Koti: Kolmio vuonna 2006 rakennetussa kerrostalossa Helsingin Kampissa.

Kotini sijainti on

uskomattoman kätevä, sillä asunto sijaitsee Kampin kauppakeskuksen talossa. Vanhojen talojen asunnot ja torpat luodoilla näyttävät kyllä hienoilta sisustuslehdissä, mutta kovin käytännöllisiä ne eivät ole. Tämä koti on ihanteellinen siihen nähden, että Suomessa sataa loskaa puolet vuodesta. Metrot ja bussit lähtevät saman katon alta, ja ruokakaupassa voi käydä ilman ulkovaatteita. On luksusta päässä sortseissa Stockalle.

Vitran kulunut Eames Lounge -nahkanojatuoli näyttää ikääntyessään aina vain paremmalta.
Vitran kulunut Eames Lounge -nahkanojatuoli näyttää ikääntyessään aina vain paremmalta.

Lempipaikkani kotona on

suuri parveke, joka muistuttaa enemmänkin terassia. Järjestän siellä jatkoja. Näkymä keskustan klassikkorakennuksille, kuten Tennispalatsille, on unelmamaisemani ja erityisen upea iltavalaistuksessa. Rakastan jopa parjattua Autotaloa ja parvekkeen nurkassa rönsyileviä muovikasveja.

Rakkain kalusteeni

on Kukkapuron Karuselli-tuoli, joka on niin täydellisen mukava, että siitä ei tee mieli nousta ollenkaan. Se on löytö Hagelstamin huutokaupasta.

Keräilen kotiini

design-klassikoita ja harrastan aktiivisesti huutokauppojen koluamista. Olen aina ollut kiinnostunut muotoilusta ja hamstrannut huonekaluja parikymppisestä saakka. Nykyiseen asuntooni mahtuvat kuitenkin vain ehdottomat suosikkini – loput olen myynyt, laittanut kiertoon tai säilönyt varastoon.

Ruokapöydän ympärille kootut, Yrjö Kukkapuron suunnittelemat, valkoiset tuolit nököttivät aikanaan Alkon pääkonttorissa. Tuomas verhoilutti ne uudelleen. Suuri taulu on Kari Mokon, pienemmät Sam Vannin.
Ruokapöydän ympärille kootut, Yrjö Kukkapuron suunnittelemat, valkoiset tuolit nököttivät aikanaan Alkon pääkonttorissa. Tuomas verhoilutti ne uudelleen. Suuri taulu on Kari Mokon, pienemmät Sam Vannin.

Tyylini

on klassinen, mutta ei retro. Siinä on selkeä ero: en halua asua museossa, vaan haen kalusteissa ajattomuutta. Eniten puhuttelevat 1950- ja 1960-luvun luomukset, mutta kun asuu 2000-luvun talossa, ei voi täyttää kotiaan tiikkikalusteilla.

Turhinta kodissani

on keittiö. Jos se olisi minusta kiinni, en oikeastaan tarvitsisi sitä ollenkaan, mutta lasten takia se on välttämättömyys. Kokkaan heille ihan tavallisia jauheliharuokia, mutta käymme myös paljon ulkona syömässä.

Tuhlaan

kuvataiteeseen, sillä taulut eivät vie paljoa tilaa. Ensin ostin grafiikkaa, nyt muutakin. Tuorein hankintani on ystäväni Kari Mokon suuri, värikäs maalaus, jonka sijoitin keittiöön. Se on mielettömän hieno. Lisäksi seinilläni on muun muassa Sam Vannia, Rauha Mäkilää ja Kari Riipistä. Kunkin työn pitää löytää oma paikkansa kodista, eikä se käy aina hetkessä.

Ilmari Tapiovaaran Domus-tuoli pitää makuuhuoneessa seuraa Charles ja Ray Eamesin Vitralle suunnittelemalle Hang it all -naulakolle. Taulu on Kari Riipisen.
Ilmari Tapiovaaran Domus-tuoli pitää makuuhuoneessa seuraa Charles ja Ray Eamesin Vitralle suunnittelemalle Hang it all -naulakolle. Taulu on Kari Riipisen.

Seuraava hankintani

on Artekin valkoinen tarjoiluvaunu, jos onnistun löytämään sellaisen jostakin. Niitä on valmistettu vain rajallinen erä. Lisäksi tahdon teettää asuntooni unelmieni kirjahyllyn, vaikka karsinkin parhaillaan kirjakokoelmaani. KonMari on yllättävän hyvä filosofia.

Remonttihaaveeni

on purkaa keittokomeroni saareke ja korvata koivuparketti rosoisella, harmaalla betonilattialla. Näillä muutoksilla ei kuitenkaan ole erityinen kiire, sillä aion asua tässä kodissa loppuelämäni.

Juttu ilmestyi Glorian Kodin numerossa 12/2016 –1/2017 nimellä Design-haukan poikamiesboksi.

Edit: 17.2.2017 korjattu talon rakennusvuosi.

Kaksi kuukautta sitten koin hämmentävän liikuntaherätyksen. Vaihdoimme tuttavani kanssa kuulumisia ja totesin , että minun pitäisi liikkua enemmän. Totutun komppaamisen tai kuntoilulajien ideoinnin sijaan hän sanoikin : ”Älä liiku.”

Niin että mitä?

”Ihan turha pohtia moisia, ei siitä väkisin mitään tule kuitenkaan”, hän selvensi.

Olen rakentanut koko elämäni sen ympärille, että minun pitäisi liikkua. Se alkoi jo lapsena: kolme vanhempaa sisarustani ja pikkusiskoni olivat atleetteja, jänteviä ja sinnikkäitä kilpaurheilijoita, minä siinä välissä taas laiskanpulska kirjatoukka. Muistan ikuisesti sen, kun menin lukioon ja liikunnanopettaja innosta tuikkivin silmin tunnisti atleettisukunimeni. Se ilo oli lyhytaikaista.

Olen rakentanut koko elämäni sen ympärille, että minun pitäisi liikkua.

Aloin kuntoilla säännöllisemmin vasta kolmikymppisenä. Silloin löysin ensimmäistä kertaa juoksun ilon. Sitten tulivatkin lapset, ja se jäi.

Kroppani ja mieleni huutavat, että tee nainen jotain. Olen nyt 45-vuotias, vanhenen, ja järkikin käskee aktivoitumaan. Tahkoan epäsäännöllisesti salilla, käyn lenkillä tai reippaalla kävelyllä ehkä kerran kuussa, mutta vaikeaa on.

Tuttavan sanat kuitenkin naksauttivat jotain päässäni. Päästin irti.

Vieläkään en ole mikään atleetti, mutta herääminen on todellakin muuttanut asioita. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen tehnyt kaikenlaista. Lomamatkallakin kuntoilin joka päivä, vaikka kaikki aikaisemmat lomamatkani on aina pyhitetty täysin löhöilylle. Silti ehdin myös pötkötellä kirja kädessä.