”Bisnesvaate voi myös olla esimerkiksi epäsymmetrisesti rypytetty toppi ja sikarimalliset housut, joihin on helppo yhdistää erilaisia takkeja.”
”Bisnesvaate voi myös olla esimerkiksi epäsymmetrisesti rypytetty toppi ja sikarimalliset housut, joihin on helppo yhdistää erilaisia takkeja.”

Helena Granfors ei tingi laadusta. Hän uskoo, että tyylikkyys piilee yksityiskohdissa ja olemuksessa.

Helena Granfors muistaa yhä paidan, jonka hän osti säästämillään viikkorahoilla ollessaan vain kuusivuotias. Suloinen pusero oli puuvillaa ja siihen oli kirjailtu sinisiä ja keltaisia kukkia.

Rahankäyttöä oppiakseen Helena joutui puntaroimaan, haluaisiko käyttää rahansa tavanomaista kalliimpaan paitaan vai ostaa niillä jotain muuta. Ihastus puseroa kohtaan vei voiton.

Helenan mieleen on jäänyt myös isoäidin ohjenuora ”osta vähän, mutta hyvää”. Etenkin kestävät materiaalit ja niiden alkuperä ovat hänelle siksi tärkeitä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Tummanpunainen on ehkä epätyypillinen väri suomalaisessa vaatekaapissa. Se kuitenkin toimii hyvin sekä kesällä että talvella.”

Laatu ennen kaikkea

Nyt Helena Granfors on johtanut lähes 15 vuoden ajan Max Mara Helsinki, Max Mara Weekend ja Marina Rinaldi -liikkeitä.

Italialialaista muotimerkkiä luotsatessaan hän on oppinut, miten suomalaiset ja italialaiset eroavat pukeutujina toisistaan.

–Italialaisilla tyyliin ja moneen muuhunkin asiaan, kuten ruokaan, liittyy teeskentelemätöntä eleganssia, jonka he ovat imeneet itseensä jo äidinmaidosta.

Helenan yksi luottoasuista on bleiserin, silkkitopin ja farkkujen yhdistelmä.

 

Helenan oman vaatekaapin kulmakiviä ovat laadukkaat materiaalit, hyvin istuvat luottovaatteet ja neutraali väripaletti. Niihin hän lisää vivahteikkaita asusteita, kuten italialaisena käsityönä tehtyjä koruja.

Kun oman tyylin rajat ovat kunnossa, on tyylillä helppo leikitellä. Helena ihaileekin individualisteja, jotka uskaltavat kokeilla poikkeuksellisiakin yhdistelmiä ja rakentavat asun esimerkiksi sekoittamalla arki- ja juhlavaatteita.

–Nuoret naiset pukevat silkkimekon, farkkutakin ja Dr. Martensit hienosti keskenään. Kontrastit kiehtovat minua. Pieni maskuliininen yksityiskohta tuo särmää.

Millainen on pukeutumisfilosofiasi?

Minulle tärkeää pukeutumisessa on helppous ja se, ettei vaatetta tarvitse ajatella, kun se on päällä. Kun hankin jotain uutta, vaatteen täytyy istua täydellisesti. Silloin kiireisenä päivänä ei tarvitse miettiä, onko jokin kohta rypyssä tai häiritsevä. Myös hyvät ja hengittävät alusvaatteet ovat tärkeitä. Ne vaikuttavat paljon siihen, miten vaatteessa liikkuu, mikä taas vaikuttaa tyyliin. Tyyli rakentuu osittain siitä, miten vaatteita kantaa.

Merellisen sinivihreä mekko on Max Maran Leisure-mallistosta. Se on yhdistetty maitomaisen roosan sävyiseen takkiin. Antiikkisen camee-kaulakorun Helena on saanut mieheltään lahjaksi. Giuseppe Zanottin kengät on ostettu 20 vuotta sitten Saks Fifth Avenuelta.

Miten selätät asukriisit?

Taklaan asukriisit tietyillä hyväksi todetuilla vaihtoehdoilla, joita käytän usein työmatkoilla. Yleensä tilanteen pelastavat hyvä mekko ja mukavat kengät. Toinen luottoasuni on mukava bleiseri, housut ja neuletoppi tai silkkipaita. Minulla on usein päivän aikana kahdet eri kengät, joita vaihtelen. Aluksi saatan kulkea pienissä koroissa, mutta päivän aikana vaihdan tennareihin.

Asukriisini liittyvät enemmän käytännön tilanteisiin, kuten lämpötiloihin, kuin tyytymättömyyteen vaatekaappini valikoimaa kohtaan. Jos vaatekaapissa on paljon vaatteita, jotka tökkivät, pitää asialle tehdä jotain.

Mitä kestävä muoti mielestäsi on?

Kestävä muoti ei ole sidoksissa tiettyyn kokoelmaan tai vuoteen. Vaatteen voi ottaa aina uudelleen esiin ja niin sanotusti käyttää loppuun. Vastuullisuusasiat tulevat varmasti nousemaan enemmän esille muodissa. Kuluttajat ratkaisevat, kuinka paljon vastuuta ja tietoa vaaditaan. Itse näen vastuullisuuden esimerkiksi valttikorttina myymälöilleni ja toivon, että keskustelu aiheesta lisääntyy.

Tämä on lyhennelmä Gloriassa 9/2020 ilmestyneestä jutusta.

 

 

 

Kuka?

Helena Granfors, luotsaa Suomessa italialaisen muotimerkki Max Maran myymälöitä.

Asuu Helsingin Ullanlinnassa puolisonsa ja kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Lempikirja: "Minua kiehtovat sosiokulttuurinen filosofia, ihmisten välinen kommunikaatio ja uuden oppiminen. Olen lukenut esimerkiksi Lev Vygotskyn teorioita. Niistä syntyy minulle uusia oivalluksia."

Lempiravintola: "Italiassa Ca’ Matilde on tehnyt vaikutuksen rauhoittavalla maalaisympäristöllään ja itse kasvatetuilla vihanneksilla ja yrteillä. Suomessa Korkeavuorenkadulla sijaitseva Maxill on myös suosikkini, klassikkopaikka.”

Ei paras mainos Max Maralle

Näyttää hurjalta kun ylipainoinen nainen yrittää mahtua italialaisiin vaatteisiin.

  • ylös 19
  • alas 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla