"Se, että näytellessä itse vähän tasa- painoilee trapetsilla, luo oikean vireen ja rytmin komedialle."
"Se, että näytellessä itse vähän tasa- painoilee trapetsilla, luo oikean vireen ja rytmin komedialle."

Näyttelijä Pihla Maalismaa ei usko, että kenenkään pitäisi koskaan saavuttaa kaikkea haluamaansa. Onneksi näyttelijänä ei ole edes mahdollista toteuttaa jokaista unelmaansa kerralla.

Kolmekymmentä. Sen täyttäminen oli viime vuoden marraskuussa yllättävän kova paikka näyttelijä Pihla Maalismaalle.

– Lakkasin siinä hetkessä olemasta nuori lupaus. Heitin tämän vitsinä ystäville, mutta oli siinä jotain tottakin. Olin tottunut olemaan aina työryhmän nuorin, mutta yhtäkkiä olenkin kiistatta aikuinen, Maalismaa pohtii.

Maalismaa nousi viimeistään tänä keväänä koko kansan tietoisuuteen suositusta Putous-viihdeohjelmasta, jota on esitetty MTV3-kanavalla vuodesta 2010. Hän on kuitenkin tehnyt jo pitkän uran niin teatterissa kuin televisiossa ja valkokankaalla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kolmekymmentä on rajapyykki, joka saa tarkastelemaan miten asiat ovat menneet siihen nähden, mitä oli kuvitellut ja haaveillut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsena Maalismaa vietti paljon aikaa Kansallisteatterissa. Jos hänelle ei löytynyt lastenhoitajaa, Maalismaata hoiti koko joukko teatteriväkeä. Takahuone tuli tutuksi isän työn ansiosta.

Kun Maalismaa kiinnitettiin alkuvuodesta Putoukseen, hän nousikin otsikoihin ”tunnetun näyttelijän tyttärenä”. Hänen isänsä Markku Maalismaa on tehnyt pitkän uran juuri Kansallisteatterissa, ja hänet tunnetaan myös muun muassa elokuvista Raid ja Katsastus.

Se ei kuitenkaan vaikuttanut Maalismaan lapsuuteen: hän ei osannut koskaan hämmästellä isänsä ammattia.

– Ei faija ole mikään koko kansan Markku Maalismaa, mutta onhan Kansallisteatteri näkyvä näyttämö tässä maassa. Jos joku haluaa ajatella, että se on antanut minulle etumatkaa, niin ei hän välttämättä ihan väärässä ole. On varmasti matalampi kynnys pyrkiä alalle, joka on tullut lapsesta asti tutuksi.

Välillä Maalismaasta on kuitenkin tuntunut, että joutuu itse asiassa todistamaan ja puolustamaan itseään kahta kauheammin juuri siksi, että näyttelijän vesan uskotaan saavan asioita ilmaiseksi.

– Ei se ole kuitenkaan ensisijaisesti mikään risti kannettavana. On siitä paljon iloakin, ja saan faijalta tärkeää ammatillista tukea, kun sitä tarvitsen.

Mutta ei pelkillä suhteilla saada töitä ammattinäyttelijänä kymmentä vuotta, Maalismaa toteaa. Omiakin ansioita on oltava.

Ensimmäisen lapsiroolinsa Maalismaa teki juuri Kansallisteatterissa. Hän juonsi myös Ylen lastenuutisia Uutisjutussa ja lukiolaisena hän sai ensimmäisen elokuvaroolinsa Raimo O. Niemen ohjaamasta Roskisprinssistä.

Silti Maalismaa kokee, että hänen uransa alkoi kunnolla vasta sinä päivänä, kun hän aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa vuonna 2011.

"On varmasti matalampi kynnys pyrkiä alalle, joka on tullut lapsesta asti tutuksi."

Komedian teko kiinnostaa

Maalismaa pääsi sisään toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla hän haki näyttelijä-opintoihin suoraan Kallion lukiosta, josta alalle on tunnetusti kova hinku. Pääsykokeet tyssäsivät toiseen vaiheeseen. Se otti koville.

– Menin kotiin itkemään ja vaihdoin tietokoneeni taustakuvan mustaksi. Se on vaivaannuttava muisto, hän sanoo ja naurahtaa.

Jo seuraavana vuonna koulun ovet kuitenkin aukesivat.

– Näin jälkeenpäin ajateltuna en päässyt sisään yhtään liian myöhään. Olin tuolloinkin vasta 19-vuotias, ihan tenava, jolla ei ollut vielä edes omia mielipiteitä.

Ehkä siksi Teatterikorkeakoulussa Maalismaa omaksui niin herkästi sen roolin, jollaisena auktoriteetit hänet näkivät. Eikä se ollut komediennen rooli – häntä kannustettiin vakavan draaman pariin.

– Teatterikorkeakoulu on aika ankara paikka, ja ihmiset laitetaan herkästi pinoihin. Palaute oli ristiriidassa sen kanssa, että olin aina kokenut olevani luonteeltani leikkisä pelleilijä. Menetin hetkeksi uskon omaan komediallisuuteeni.

Siksi hän on tyytyväinen siitä, että löysi keväällä itsensä juuri Putouksesta. Maalismaata kysyttiin ohjelmaan mukaan ja koe-esiintymisen jälkeen paikka oli hänen.

”Olen aina ollut se, joka on tehnyt läksynsä.”

Näyttelijä ei vieläkään koe olevansa raivohauska, mutta on hakeutunut komedian pariin yhä enemmän viime vuosina.

– Koulussa sanottiin, että ihminen saa sellaisia töitä, mitä hän tekee. Se on jäänyt mieleen. Haluan osoittaa monipuolisuuteni ja tehdä erilaisia rooleja, jotta työ pysyy mielenkiintoisena.

Komedian tekeminen on Maalismaan mielestä vaikea laji, suorastaan suuri mysteeri, jota on vaikea opettaa. Hän itse pitää komediasta, jossa asiat ovat vähän vinksallaan. Koska huumori ja mieltymykset eroavat, välillä onkin vaikea sanoa, mikä oikeastaan on hauskaa tai millaista on laadukas komedia.

– Siinä mennään jopa vähän henkimaailman puolelle. Usein jutut ovat hauskimpia ensimmäisellä kerralla, ja vaikka yleisö vaihtuisi, vitsin toistaminen sellaisenaan on usein mahdotonta.

Kun jokin lakkaa naurattamasta itseä, se ei naurata enää muitakaan.

– Se, että näytellessä itse vähän tasapainoilee trapetsilla, luo oikean vireen ja rytmin komedialle. Komedia on aina ollut minulle comforttia ja se kutittelee aivojani.

Silti lauantai-iltaisin, kun Maalismaa odotti vuoroaan syöksyä lavasteiden välistä Putous-lavalle, hän mietti joka kerran, miksi ihmeessä asettaa itsensä alttiiksi sellaiselle stressille. Paniikkihäiriökin nosti päätään kovan paineen ja esiintymisjännityksen myötä.

Hän kuvailee ohjelmaa ihmiskokeeksi. Suoritus vaati jatkuvaa heittäytymiskykyä ja uusien asioiden nopeaa omaksumista: sketsien käsikirjoitusten ensimmäiset versiot valmistuivat tiistaisin ja tekstit muuttuivat viime hetkiin saakka. Jopa lauantain lähetyspäivänä kokonaisia osuuksia vielä poistettiin ja lisäiltiin ennen suoraa lähetystä, joka oli kuin viikoittainen uusi ensi-ilta.

Kymmenen viikon kokemus oli paikoin melko uuvuttavakin. Arkisin yhteistreenien jälkeen kotona odotti yleensä vielä oman sketsihahmon vitsien kirjoitustyöt tai vuorosanojen opettelu.

Työhön pitää valmistautua

Maalismaata ärsyttää työssään se, jos kollega ei suhtaudu tekstiin vakavasti ja opettele sitä ajoissa, koska se hidastaa kaikkien prosessia. Siksi hän ei itsekään halua koskaan tulla valmistautumatta töihin.

– Olen aina ollut se, joka on tehnyt läksynsä. Tämä on ryhmätyötä, ja on yleistä epäkunnioitusta toisten aikaa kohtaan, jos ei tee omaa osaansa.

Sen sijaan Maalismaa arvostaa työkavereita, joilla on kykyä suhtautua itseensä epätäydellisinä, ja jotka ovat valmiita nauramaan itselleen.

Hän haluaa taistella sitä ajatusta vastaan, että komedia olisi jotenkin vähemmän uskottava tyylilaji kuin vaikkapa draama.

– Minusta tuntuu, että esimerkiksi rikossarjoja tehdään ihan hirveästi ja ne saavuttavat automaattisesti jonkinlaisen uskottavuuden tason. Ei komediakaan ole mikään yhtenäinen klöntti, vaan sen sisällä on iso skaala.

Muutaman roolin kohdalla Maalismaa on kuitenkin käynyt sisäisiä kamppailuja. Yksi niistä oli osa heinäkuussa 2021 ilmestyneessä Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvassa.

Teurastus. Näin Maalismaa luonnehtii elokuvan saamaa mediakritiikkiä.

– Mutta sehän oli odotettavissa. Luokkakokous-trilogia on tunnetusti kansan rakastama ja kriitikoiden halveksima. En halua kuitenkaan liikaa miettiä sitä, mitä muut minusta ajattelevat ja valita rooleja sen mukaan.

Hän myöntää kuitenkin, ettei ole vielä joutunut kasvokkain sellaisen kritiikin kanssa, jossa hänen omaa roolisuoritustaan olisi pahasti moitittu saati lytätty.

Vaikka Maalismaa rakastaa elokuvaa taidemuotona, hän ei myöskään mielellään katso jälkikäteen omia kameratöitään, vaikka siitä voisikin mahdollisesti oppia jotain.

– Pyrin tekemään roolini aina niin hyvin kuin sillä hetkellä osaan ja pystyn. Ei välttämättä tee hyvää katsoa liikaa omaa naamaansa valmiista teoksesta ja miettiä, miksi näytteli niin kuin näytteli. Silloin voi tulla liian itsekriittiseksi.

Maalismaa valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016, ja hänet kiinnitettiin heti kahdeksi vuodeksi Kansallisteatteriin. Sen jälkeen vuorossa oli vuosi Turun kaupunginteatterissa, jossa hän teki muun muassa roolin Johanna Freundlichin ohjaamassa Duncan Macmillanin näytelmässä Ihmiset, paikat ja esineet, joka sijoittuu vieroitushoitolaan.

– Rooli oli minulle kuin Teatterikoulu 2.0., koska olin näyttämöllä teoksen alusta loppuun, ja tekstiä oli valtavasti. Esitys ei oikein löytänyt yleisöään ja esityskausi jäi lyhyeksi, mutta se on silti tärkeimpiä tekemiäni rooleja.

"Kolmekymmentä on rajapyykki, joka saa tarkastelemaan miten asiat ovat menneet siihen nähden, mitä oli kuvitellut ja
haaveillut."

Naurua vai hiljaisuutta

Teatterissa yleisön palaute tulee hetkessä. Jokainen näytös voi olla hieman erilainen siitä riippuen, mikä kolahtaa kulloiseenkin yleisöön.

Viimeisin Maalismaan teatterirooli on Hämeenlinnan Teatterin Jane Austenin romaaniin perustuvassa ja Satu Rasilan ohjaamassa Järki ja tunteet -näytelmässä.

Näytelmällä on ollut paljon nuorta yleisöä, kiitos Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen 1–2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen pariin.

Pahimmillaan nuorilta on pitänyt takavarikoida puhelimia tai he ovat halunneet esiintyä yhtä paljon kuin näyttelijät lavalla.

– Olemme puhuneet usein toistemme päälle. Siinä joutuu näyttelijänä pahasti raiteiltaan.

Hyvä palaute puolestaan riippuu täysin näytelmästä: joskus se voi olla yleisön reagointia nauramalla, toisinaan keskittynyt hiljaisuus on kaunein kiitos.

Näyttelijälle teatteri eroaa kameratyöskentelystä paljonkin. Maalismaa vertaa keskustelua hiihtoon ja golfiin: kumpikin on urheilua, mutta lajit ovat aivan erilaisia.

Teatterissa tekeminen täytyy ulottaa kymmenien penkkirivien päähän, kameran kanssa kyse voi olla muutamista kymmenistä senteistä.

– Kummassakin täytyy olla läsnä ja ajatuksen kirkas. Suomen kokoisessa maassa ei oikein ole varaa valita, että tekisi vain jompaa kumpaa, mutta itse en edes haluaisi. On herkullista saada tehdä molempia.

Tulevaisuudessa Maalismaa haluaisi myös kokeilla käsikirjoittamista ja ohjaamista. Haaveiden sanoittaminen tuntuu kuitenkin hänestä aina kiusalliselta, koska silloin joutuu myöntämään, ettei ole vielä perillä.

Nuoruutta ihannoidaan

Toisaalta olisi kamalaa, jos kaikki olisi tässä iässä jo koettu.

– Nuoruutta ihannoidaan ihan eri tavalla kuin ennen. Lehtijutuissa korostetaan, miten nuori esimerkiksi palkittu laulaja-lauluntekijä Billie Eilish on.

Ehkei ihmiselle edes sovi se, että saavuttaa kaiken haluamansa, Maalismaa pohtii. Ajatusta vahvistavat lukuisat Hollywood-tapaukset, kun nuoret tähdet ovat kuolleet nuorena yliannostuksiin ja itsemurhiin.

– Miten ihmeessä saa pidettyä jalat maan pinnalla, jos on jo siinä iässä huipulla? Mitä sitten tavoitella, minkä kanssa kilvoitella? Onkohan kukaan kuningaskaan ollut koskaan onnellinen?

Maalismaa muistuttaa itseään jatkuvasti, että kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä on jo saavuttanut. Nälkä kasvaa kuitenkin koko ajan: kun pääsee tekemään unelmiensa roolin, tulee pian miettineeksi, mitä seuraavaksi lähtee jahtaamaan.

Maalismaa sanoo, että hänen elämänsä on monella tapaa kiinnostavaa juuri nyt. Silti jokaisen ison rutistuksen jälkeen tyhjyys vyöryy väistämättä päälle. Kun Putouksen viimeinen lähetys oli ohi, konfetteja alettiin välittömästi lakaista studion lattialta, ja olo oli epätodellinen.

– Siinä se oli, valtava voimainponnistus, jonka jälkeen ihmisten televisioihin tulee taas jotain uutta tilalle.

”Ei välttämättä tee hyvää katsoa liikaa omaa naamaansa.”

Jokaisen roolin jälkeen pitäisi keksiä itsensä uudelleen.

– Aika moni taiteilija varmasti tunnistaa sen, miten paljon työ antaa merkitystä ja lisää omanarvontuntoa. Työllä on rasittavan suuri vaikutus hyvinvointiini.

Maalismaa ei koe olevansa yllytyshullu, muttei halua kuolinvuoteella miettiä, ettei tullut tehtyä tarpeeksi. Hän on aina ollut hyvin tietoinen elämän rajallisuudesta ja kova murehtimaan asioita ennakkoon.

– Joudun päivittäin hämäämään itseäni, etten ajattelisi dystooppisesti. Toisaalta kuolemanpelko tuo elämään perspektiiviä. Elämä on tässä ja nyt.

Ehkä siksi hän luonnehtii itseään myös aika kärsimättömäksi ihmiseksi. Maalismaalle on sietämättömän vaikeaa, jos mitään ei tapahdu.

Näyttelijänä ei onneksi yksinkertaisesti voi saavuttaa kaikkea kerralla.

– Keski-ikäisen power-naisen roolia ei voi tehdä ainakaan kameran edessä ennen kuin todella on itse siinä iässä.

Ehkä tulevia syntymäpäiviä kannattaa siksi jopa odottaa innolla.

 

Juttu on julkaistu Gloriassa 05/2022.

Kuka?

Pihla Maalismaa, 30

Helsinkiläinen näyttelijä.

Valmistui ylioppilaaksi Kallion lukiosta 2010 ja teatteritaiteen maisteriksi Taideyliopiston

Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016. Näytellyt mm. tv-sarjoissa Härölä (2018), Makkari (2020) ja Hautalehto: Kylmä syli (2021),

Putous (2022) sekä elokuvissa Roskisprinssi (2011), Ollaan vapaita (2015), Täydellinen joulu (2019) ja Luokkakokous 3 (2021).

Oli kiinnitettynä Kansallis-teatterissa 2016–2017 ja Turun kaupunginteatterissa 2019–2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla